keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Helmiorapihlajien paras vuosi


 Nyt kukkii kolme helmiorapihlajaa, 'Toba' etupihallamme runsain kukinnoin. Kuivuus ei tunnu haitanneen niitä ollenkaan.

Tämä kaunis pikkupuu sopii moneen pihaan. Ja jälleen kerran, lehdet saavat syksyllä ruskavärin, joka on joissakin jutuissani kuvattukin. Laitan tätä koskevat linkit alas.

Kukinnot ovat ensin nimensä mukaisesti kuin helmiä, mutta sitten kun helmet, nekin kauniit, purskahtaa ylin kauneus:

Tässä varhempi kuva kukkatertusta. Sanat eivät riitä kertomaan...

Tässä kukkaterttu, joka suuressa sateessa nopeasti menettäisi ihmeensä.

Tästä ensimmäisestä kukintakuvasta heräsimme tajuamaan, miksi näitä lisää.

Tämä on nyt ja yöllä rapisi jonkin aikaa sateen konsertto. Kaikki luontoäänet♥♥

Leena Lumi

Helmiorapihlajan aikaan

Helmiorapihlaja kaunehin on...

Leena Lumin puutarhassa

tiistai 27. kesäkuuta 2023

Juhannuksen jälkihehkua


Casper Julian oli sitä mieltä, että meidän valkoinen kivitalo piti maalata. Ihan luvalla hän alkoi hommiin. Iskä toi oikein siveltimen. Ja koirien kupissa riitti vettä (maalia). Ukkikin kurkkii taustalla

Casper kastelee säännöllisesti siveltimen ja sitten isi kehuu.

Ja sitten vain pensseli heilumaan. Hienoa jälkeä tuli.

Juhannusaattona nuorten toivomuksesta grillattua merilohta, silliä, uusia perunoita tillihöyrytettynä sekä 

sekä katkarapusalaattia oheen. Meidän lasten ikiherkku. Kastikkeena Tzaziki. Joka päivälle oli oma menu. Nuoret lähtivät eilen. Me hoidimme Casperia ja koiruuksia, että nuoret pääsivät vähän vapaalle. 

Kolme helmiorapihlajaamme kukkivat runsaammin kuin ikinä. Kävin viime tipassa kuvaamassa ennen kuin kamerat pois ja tilalle perhe.

Jokainen oksa kantoi ja kantaa vieläkin kukkarunsautta. Ja mikä parasta, lehdet saavat syksyllä ruskavärin.


Mikä niin parasta saimme syödä kaikki ateriat terdellä. Jopa pienenä tihkuiltana istuimme ulkona syömässä kun ukkosti ja satoi kauniisti. Casper ei pelännyt yhtään, mutta nuorempi koiruus eli Taika lähti sisälle.


Kiitos nuoret, että jaksoitte tulla tänne kotisaarelle ja viipyä. Leluja on vasta vähän, mutta Plaston mopo kulki jo meillä samaa reittiä yläkerran huoneiden  ympäri kuin Casper Julianin äiti aikanaan. Mopo ja muutama muu lelu jätettiin tänne ja ensi suvena taitaa tulla uima-allas, sillä vaikka asumme pari minuuttia rannasta, oli eräs naapurimme mitannut järvestä sinilevää. Tosin se ei estänyt Meriä, mutta hän on aikuinen eikä esim. niele vettä. Nyt he ovat jo kotona ja huikean Lohjanjärven liki.

Kaikille ikimuistoista juhannuksen jälkihehkua♥♥

Leena Lumi

keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Pieni juttu vielä...ja hyvää juhannusta!


Palaan puutarhaan kun juhannus on juhlittu. Saamme nuoret luoksemme ja etenkin Casperin tulo on ukille iso juttu, joka näkyy kivojen yllätysten muodossa. Minulla vain sydän värähtelee kiivaammin. Kuivuus on ollut tukahduttavaa. Jopa muutamat lehmukset kuin pudottelisivat lehtiä. Sade ennen juhannusta olisi kova juttu. Ristinummiruusu leikattiin ensimmäisen kerran alas edelliskesänä ja on nyt kuin ei mitään eli kukkii hyvin


Rakkaat atsaleani eivät olleet ihan selvitä kuivuudesta eli tämä kuva on ehkä parin vuoden takaa. Suosikkiatsaleani tuoksuu hiukan samalta kuin valkolehdokki. Olen kuin vihikoira, löysin lehtomme valkolehdokinkin hajuaistini avulla. Tämä on ihan etelän puolelta ja ollut runsain. Myös pohjoispuolen Northern Hi Light -atsaleat ovat selvinneet.


Revontuliatsalea Ruususen uni, joka viime suvena veti pituutta, kun varjostava omenapuu, herkullinen keltakaneli kaatui sen päälle ilman vahinkoja. En tiedä miten teillä näkyy, mutta kamerallani tämän väri on oikea eli paljon tummempi ja kirkkaampi. Näitä on kolme, mutta seuraava oikealle teki vain yhden kukan ja onkin nuorin. Kolmas mököttää, koska siirsin sen köynnöshortensian sylistä kaltaistensa joukkoon. Tämä ikivanha penkki on täydellisessä murroksessa.

Ei ole livesti näin haalea, joten kokeilimme Reiman kameralla. On oikeastaan vielä nupulla, mutta tämä kuivuus....Tosin just alkoi sataa, joten sen mukaan kukat jaksavat kukkia, kun ei ole läkähdyttävän kuivaa ja paahtavaa. Revontuliatsaleassa on taas se yksi ihanuus eli se saa ruskavärin!


Sama tulema, mutta ei kai nyt niin paha. Alla sitten ihan muulla otettu kuva samasta atsaleasta, väri minusta oikea, kuva muuten huono. Takana näkyy terdeltä poistettu vanha pöytä ja ikivanhat tuolit. Jos katsot tarkkaan voit nähdä kastanjan, joka ei vielä kuki, mutta ei ole myöskään enää ihan pieni. Alaosa on hedelmäpuutarhaa, mutta somistan tätä pöydän ympäristöä nyt vähän muullakin. Oikealle on istutettu suuri valkoinen syyshortensia, joita etupihalla on yli 40 vuotta jo kukkinut  kaksi eli Grandi Flora.


 Tämä on paljon likemmä Ruususen väriä, mutta tässä on oma kuvani eri kameralla ja se on puuteripinkki, ei se Marilyn-pinkki, vaikka luonnossa edelleen kirkkaampi. Täältä löysin oman varhemman kuvani. Kyseessä on se joka nyt jurottaa, sillä kuvittelin ihanan atsalean voivan putkahtaa köynnöshortensian tyhjästä kolosta. Mitä vielä, hortensia loukkaantui ja alkoi kasvaa niin vimmatusti, että tämä haalea kaunotar piti pelastaa. Tätä on nyt siis kuvattu vain tässä. Onhan tämä vaaleakin kovasti soma...


Yllättäjä onkin siis tänä vuonna Ruususen uni, jonka päälle kukkaa yhtään vahingoittamatta kaatui vanha keltakaneli. Sai niin paljon valoa, että veti pituutta jotain 60 cm, tms. Nyt kukkii hyvin. Eilen illalla oli niin läkähdyttävää kastelun ja kitkemisten jälkeen, että lähdimme sisälle jäätelölle ja sitten olikin jo hämärä. Uusi keltakaneli istutettiin heti, mutta toiseen paikkaan ja Casper Julianille oma valkeakuulas hedelmäpuutarhaan.


Kuka kulkeekaan ohitse Ruususen unen...


Casper Julian ja sheltti Taika ihmettelevät, mitä nana aikoo kastanjan alle suunnitella....Joskus kauan sitten siinä on ollut mansikkamaa, mutta linnut takertuivat suojaverkkoihin ja siitä seurasi...surua. Olemme kerran istuneet Sveitsissä ison kastanjan alla kahvilassa kaatosateelle emmekä kastuneet yhtään.

No nyt alkavat viimeisetkin kauniit nuput paljastaa kauneuttaan...



Moskovan kaunottaren uskomattoman viehättävä helmiaika oli mennä minulta ohi. Sain kuvan, jossa noin kolme helmeä...Vanhassa vara parempi.


Näihin kaikkiin palaamme, jos helle helpottaa. Nyt päivät menevät viilennetyssä talossa ja illat ulkona tai kaupoilla, kuten eilen koko päivän. Aamulla huomasin, että kolme helmiorapihlajaamme aukeavat tänään! Nuputkin kauniita eli kuin kimppu helmiä.


Tyttäremme on Meri. Jos hänellä olisi sisko, tytön nimi olisi Sade. Ilmaston lämpeneminen on paljon nopeampaa kuin uskoimmekaan. 

Kaunista ja herkullista juhannusta kaikille♥♥ 

Leena Lumi


Vinkkaan vahvan rikosromaanin, josta Kirjasähkökäyrän Mai minulle sanoi, että: Takuulla pidät. No, vähän enemmän eli Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä (Händelser vid vatten, Tammi 2022, suomennos Oili Suominen) vie loistavasti. Tämä on rikoskirjallisuuden tyylikkäintä mallia. Kiitos Mai♥♥

lauantai 17. kesäkuuta 2023

Kohtaamisia, aikamatkustusta ja nähdä jotain uusin silmin!


 Viimeisen vuorokauden aikana on tapahtunut kohtaaminen menneisyydestä telofoonissa sekä livetapaaminen Annen eli Bessun kanssa. Molemmilla kohtaamisilla on vaikutuksensa, mutta annetaan nyt tilaa hänelle, joka avasi minulle uusia polkuja ja hän on samaa rotua oleva koiranpentu, joka meillä oli 15 vuotta.

Pikkuruinen tomera novascotialaisen pentu, ystäväni Riisa koira oli paljon Reiman kanssa kun me naiset jutustelimme tardellä. Kuljin ohi, maistoin ilmaa ja huomasin, miten kauan kannettu ikävä viiteentoista vuoteen saman rotuisen koiran kanssa alkoi sulaa. Ilma täyttyi poluista. Näen mahdollisuuksia, jotka olin sulkenut. Vauvaportti on asennettu, koska saamme tyttäremme perheineen koirineen ja vauvalla meille juhannukseksi. Mistä kukaan tietää, mihin sitä vielä tarvitaan!

Riisa Reiman sylissä. Näen selvää kuumetartuntaa eli muistot tulevat ja ne olivat useimmiten mielettömän hauskoja. Nyt Reima jo puhuu, miten Riisa on itsetietoinen kuten oli Olgakin.  Mukavalla tavalla itsevarma. Minua narskutti piikkihampaillaan kunnes hampaat vaihtuivat niin, että kuljin käsivarret muumilaastaroituina. Sen jälkeen alkoi koiraperheen naurua täynnä oleva talo, kun Olga teki temppujaan. Kirjan niistä voisi kirjoittaa.


Hellanluutelis sentään♥♥


Olen sementoinut itseni suruun, johon oli iso syy kesästä 2016 alkaen. Tiesin ja odotin, että vastaan tulee jotain särkynyttä ruukkua korjaavaa. Itävalta, vapaa uinti, sukeltaa matkaa, tehdä puutarhaa ja ennen kaikkea iloita Casper Julianista, johon on tosin aina se sama 300 kilometriä ees taas. Pelkäsimmekö vertaamista Olgaan, suuriruhtinattareen, jota mikään ei voi korvata. Aika on tehnyt tehtävänsä ja nyt kestää jo herkistyä tälle hienolle rodulle, joka ansaitsee veroisensa perheen. Ja jos meille käy jotain, tyttäremme, joka tuntee rodun, on valmis sekä lyhyempiin että pidempiin huoltamisiin. Mekin olemme pitäneet heidän koiriaan parikin viikkoa silloin tällöin täällä meillä ja niinpä kääpiövillakoira Dina, pääsi toteuttamaan vedestä noutavan lintukoiran luonnettaan eikä vain istumaan rusetti päässä. 


Dina on jo 16 vee ja kokenut ison leikkauksen juuri kun perhe muutti uuteen satavuotiaaseen puutalokotiinsa. Siitäkin selvittiin ja tämä kuva on seinälläni suurennettuna. Otettu kaksi  vuotta sitten ehkä satavuotiaan omenapuun alla. Huomasin, että Dinan pää oli ihan märkä äänettömistä kyyneleistä. En halua enää kuin olla Dinan kanssa. Hänellä on uima-allas, mutta Taika, perheen sheltti ei veteen mene. Dina on syntynyt uimaan ja olemaan primadonna. Hän on nukkunut monet yöt kanssani aamuun asti. Isommille koirille tulee helposti kuuma.

Tässä yksi prinsessan pedeistä. On kiva kun on aidattu suuri piha ja koiruudet juoksevat usein niin, että Dina jaagaa Taikaa. Niin ihanaa!


Katsokaa nyt pennun viisautta. Hän uteliaana katselee mamin sylistä maailmaa ja haluaa kohdata sen, ei vetäytyä piiloon. Riisassa on paljon Olgaa, mutta Annen toisessa koirassakin on taikaa:

Reiman ja Siran autuuden hetki. Arvaan mieheni ajatukset...Ei kannata estää sitä, mikä olisi perheen valonkantaja vauvan lisäksi. He kaikki ovat tähtiä elämämme poluilla. Luin tänään mitä ilmassa oli ja sain vastauksen. Nyt helpotti ja meillä on malttia kohdata juuri oikea tähtemme. Kaikki pennun opetusta!

Pitkästä vierailusta uuvahtanut koiravauveli autossa matkalla kotiin viilennyspatjan päällä.

Kiitos Riisalle, joka olisi kyllä saanut jäädä meille....♥♥ Kiitos Anne, sinä tiedät...♥♥

koiruusterveisin Leena Lumi

Taika, hyvä tyttö myös ja perhettä ♥♥

torstai 15. kesäkuuta 2023

Kotiliedessä Juhannusherkut uusin jujuin eikä unohdeta tuttuja makujakaan!

Sydänsuven hetki lähestyy ja juhannuksena tarjotaan hyviä ruokia. Tässä on eräs juhannusaikainen kollaasini, jossa zarzuela eli katalonialainen kala-äyriäispata, meloni- ja katkarapusalaatti. Nuoret ovat tulossa koirineen, joten minä täällä jo laadin listaa, mitä terdellä tarjotaan. Ensimmäinen toivomus oli tietenkin mieheni maustama ja grillaama lohi. Sen oheen laitan nyt ison salaatin katkaravuista, vihanneksista ja hedelmistä. Kastikkeena valkosipulikastike. Ja tietysti ranskalaista sipulisilliä, uusia perunoita ja graavia merisiikaa, jos Mäkiseltä saisi. Lisää reseptejä löytyy Ruokareseptit Leena Lumissa

Jos sataa rakeita, voi tarjota Kantarelli-pinaattifrittataa jos kuivuus ei ole vienyt ensimmäisiä kantarelleja. Meillä  niitä ennen hyvin varhain lehdossa, nyt ei ole näkynyt.

Ja kaikille maistunee se herkullisin lohilaatikko ikinä! Sieltä löytyy mitä valita ja ajastan katsotuimmat kun ehdin....Tämä ruoka loistaa aika kärjessä.

Kotiliedestä no 13 löytyy herkullinen juttu Juhannusherkut uusin jujuin. Minulla on joku outo tarve retiiseihin, joten Paahdettu retiisisalaatti kuulosti kokeiluun tulevalta. Olen hulluna myös babypinaattiin, joten sitä aion lisätä mukaan. Lehdestä löytyy kiitettävän runsaasti aikaan sopivia herkkuja. Eikä vaikea toteuttaa. Kotilieden ruokatuottaja on Sanna Mansikkamäki, ja lehden kuvat ovat Viola Virtamon.

Tässä Kotilieden lämminsavulohi uusin tuunauksin. Kahdeksan sivua herkullisia reseptejä nyt Kotiliedessä 13.

Never say never. Olen aina sanonut, että en ikinä syö kalasoppaa, jossa on maitoa tai kermaa, sillä olen henkisesti kalastaja mereltä. Pyörsin päätökseni kun sain maistaa useammankin kerran Lohjan Villa Haikarissa, kenraali Laguksen entinen huvila, lämminsavulohisoppaa. Voi pojat! Siinä meni soppa poikineen ja samalla ihailtiin Lohjan järven upeita maisemia.

Auringon laskiessa nautittiin Blue Arctic Gin lasilliset ja tavattiin kiinnostavia paikkakuntalaisia. 

Herkullista juhannusta, mutta taidan vielä ilmestyä muutamalla kuvalla, jotka olin vallan unohtanut.

ruokaterveisin
Leena Lumi

*****

sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Rakas äiti ja muu länsirannikon perhe Merimestassa Reposaaressa


Äiti siinä Merimestassa syömässä perheen kanssa, kuten olemme olleet jo kaksikymmentä vuotta. Viime kerralla oli mukana myös Lohjan perhe, sillä halusimme tarjota hyvän aterian suvun nuorimmalle ja suvun ikäkuningattarelle. Pitihän äidin saada Casper Julian syliinsä♥ Siinä isomummon sylissä on hyvä katsella ihmisiä, ihmetellä troolipaatteja ja joskus näkyy hylkeitäkin. Meitä oli kohtalainen joukko, mutta tuo Casper Julianin ensikohtaaminen Reposaareen päätettiin jättää  yksityisarkistoihin ja muistoihin. Vain tämä kuva♥


 Istumme aina samassa pöydässä ja sama järjestys. Olo vapautuu, mieli tyhjentyy kun katsoo merta. Sen huomaa äidinkin kuvista. 

Tässä ehkä vuosi 2015...

Jussi Jääsaaren koskelot on yksi suosikeistani. Eikös siinä olekin tomera äitilintu opettamassa pesuettaan selviytymään maailmassa. Äidit ovat ihan oma lukunsa maailmankirjoissa, kuten isätkin.


Sain tänä vuonna laittaa isän haudan. On just istutettu ja kun oli hyvät asut päällä en polvistunut vaikka kai olisi pitänyt. Muratti vielä tuohon reunalle. Punavalkoisessa verenpisarassa on sitä jotakin...Tällaisia näistä sitten tulee, kun äiti käy hoitamassa:


Nämä eivät pelkää pakkasiakaan kun ovat alkuun lähteneet.
 

Kevät, lemmikit ja hedelmäpuut kukkivat. Vietimme myöhästynyttä äitienpäivää ja yksiä synttäreitä. Minun piti kuvata ruokaa, mutta kävi kuten ennenkin. Kylmä noutopöytä oli niin herkullinen, että jälleen jäin Susannan ja Tarmon hämmästykseksi henkilöksi, joka ei ole 20 vuodessa päässyt lämpimään ruokaan. Tosin meille tuli jälkkäriksi kunnon mansikkakakku. Olen mereneläville perso ja se näkyy valinnoissani. Merimesta oli tupaten täynnä, joten jos menette, varatkaa ajoissa pöytä. 


Tässä äidin rippikuva, jossa hän taitaa olla neljätoistavuotias. Kaunis, varmaan häkeltynyt, sillä oli alkanut sota. Tuli evakkoon lähtö. Äiti oli viimeisessä ryhmässä, jotka pääsivät ripiltä Valkjärveltä.

Äiti lukee paljon ja niinpä vien hänelle yleensä muutamia kirjoja. Ja hänen puutarhansa on upea, vaikka joskus kyyristely voi tuntua 95 -vuotiaan selässä.
 

Tämä on kuvattu syyskesällä vuonna x, mutta kohta kaikki kukat räjähtävät upeaan loistoonsa. 

Sari Kalliomäen kuva Reposaaresta. Kuulin kerran aivotutkijoiden luennon, jossa sanottiin, että aivosolut uudistuvat kun tuijottaa meren äärettömyyttä. Ehkä me siksi niin innokkaasti hakeudumme meren äärelle.


Vuodet vierivät, joet virtaavat ja äiti kaikessa mukana kuin aina ennenkin. Sain äidiltä sukualbumin, josta nyt kuvaamme digille perheemme kuvia monilta vuosikymmeniltä. Äiti on vaikka ette usko, todellinen naurattaja oman perheen kesken. Merikin sanoo, että mummo osaa olla niin hauska. Sen toivomme jatkuvan ja säestämme parhaamme mukaan. Casper Julianissa taitaa olla jotain samaa...

tapaamisiin rakkaasti
tyttäresi Leena

Hei hei äiti, tavataan pian♥♥
Ajakaa varovasti!