Ristinummiruusu - erään rankan suveni lumottu lohtu

Tässä puutarhani Vaatimattomuuden Lumo, meidän Villiruusuksi kutsumamme, joka kantaa sisällään monta tarinaa. Aloitetaan alusta. Kun sain kirjoittaa Viherpiha -lehteen sivukaupalla juttua meidän puutarhastamme, sain kuvaajaksi loistavan Arto Rantasen, joka todella tietää kasveista eli palaa puutarhoille ja villikukille. Oli aivan ihanaa tehdä juttua yhdessä hänen kanssaan, sillä saatoin puhelimitse sopia, milloin puutarha on parhaimmillaan ja hän kävi useaan otteeseen kuvaamassa. Olemme tavanneet lehtijutun jälkeenkin ja kerran hän toi minulle pienen ruusupensaan alun, jota ei myydä missään ja joka kulkee kädestä käteen. Vain kerran olen vasta omastani luovuttanut juurakkoa, mutta kohta sen taas teen, sillä nyt on mistä jakaa. Kaikki etäkuvat on otettu auringolla, joten lisään kuvan koko pensaasta tähän juttuuni myöhemmin. Aurinko syö kaikki värit!

Arto kertoi minulle, että kun Ristinummen aseman eteen tai johonkin sinne alettiin vetää asfalttia, ruususeuralaiset hätkähtivät, sillä siellä kasvoi tämä vaatimaton kaunotar. Ruusun pelastajat saapuivat paikalle hieman myöhässä ja juuren paloja taidettiin melkein kiskoa jo vedetyn asfaltin alta...Ketkä saivat tämän ruusun, vaalivat sitä kuin rakkainta aarrettaan, mikä tuotti tulosta ja nyt ruusua voi jo saada vaikka puutarhaa kuvamaan tulleelta ihastuttavalta herralta.

Arton ja minun yhteistyö tuotti hedelmää, sillä lukijat valitsivat juttuni Intohimolla puutarhasta lehden parhaaksi. Puutarhani näköinen tarina ilmestyi siis Viherpihassa 29.4.2003 ja vietin vain muutama päivä sen jälkeen syntymäpäiviä. Ristinummi ei ollut ihan vielä silloin kuvioissa..., mutta hyvin pian sen jälkeen. Istutimme ruusun Green Housen nurkkaan, joka on Merin vanha, kivinen leikkimökki. Siinä sille jäi tilaa kasvaa juuri niin isoksi kuin kaunotar halusi. Ja mikä hänestä tulikaan: Sydänsuven lumoojatar! Kukat ovat yksinkertaiset, miltei tuoksuttomat, mutta niin suuret, että en ole ikinä nähnyt yhtä suurta ruusun kukintoa. Kukinta kestää vain muutaman viikon kuten juhannusruusullakin, mutta ainakin tänä suvena, kun vettä on riittänyt, kukinta oli runsas ja kesti useita viikkoja. Tässä siis reaktio sateeseen on aivan päinvastainen kuin tunnetulla viehätyksellä mustialan ruusulla.

En ole kertaakan tälle ruusulle tehnyt muuta kuin leikannut jonkun kuivan oksan pois. Ja ruusu vain seisoo tukenani myös rankkoina päivinä tai viikkoina. Se oli silloin kun puutarhaamme kuvattiin Ihana piha -ohjelmaan vuonna 2009. Kuvausryhmän kanssa oli sovittu ensimmäinen päivämäärä, jolloin kukkisivat kaikki tuhannet iiriksemme (Iris Sibirica) sekä juhannusruusut kuin myös isot unikot (Papaver Orientale). Sillä viikolla ei kukkinut ehkä kuin voikukka paitsi uskollinen ristinummiruusu. Kaikki muut, sadat kasvimme olivat kuin lakossa ja kuiskivat minulle: ei televisiota, ei televisiota...Kunpa olisin kuunnellut kukkieni viestiä, mutta kun en. Sain siirrettyä kuvausta vielä viikolla, joka sitten olikin jo aika rankka, sillä samalle viikolle osuivat mieheni pyöreät synttärit ja olin päättänyt hoitaa koko casen itse! Puutarhassa mikään ei ollut edistynyt (oli pilvistä ja koleaa) ja jopa keltainen polku kalliollamme (kullerot, päivänliljat ja keltakurjenmiekat) vaikenivat. Kuvausryhmät eivät ole yhtä joustavia kuin yksittäinen lehtikuvaaja, vaan annoin sitten heidän pakon edessä tulla ja ainoa mikä kukki, oli uskollinen ristinummiruusuni, jonka eteen asetuin, kun kamerat alkoivat kuvata. Oli mieletön paahde aivan yhtäkkiä ja mitenkään en näe edes televisionauhoituksessa tämän kaunottaren upeaa väriä...

Elämä on. Joskus miltei ei jaksa kestää, mitä tapahtuu, mutta sitten sitä jatkaa vain...Selvisin hengissä siitäkin viikosta ja seuraavana vuonna nauhoitus tuli ulos. Meillä ei ollut vielä tallenninta, sillä olemme minimaalisia television katsojia, mikä ei tarkoita, ettemmekö katsoisi elokuvia, mutta siis: Jäi erään teekkarihuumorin omaavan vanhan ystäväni asiaksi tallentaa ohjelma minulle muistoksi...Hän saikin sitten idean kerätä blogistani kaikki vanhimmat ja karmeimmat puutarhakuvat (no ok. P., on siellä pari helmeä), lyödä ihanaa musiikkia päälle ja vielä tekstittää hela hoito mystisesti. Kaiken keskelle tuli tv-nauhoitus, jonka hän teki ajastimella, joten koska ohjelma ei ollut aikataulussa, puheeni katkeaa kesken, mikä on vain ihan hyvä juttu. Sain siis syntymäpäivälahjaksi kyseenalaisen hupaisan DVD-levyn puutarhastamme, jonka ihan vain blogini lukijoiden takia vein nettiin, mutta rajoitetulle lukijakunnalle. Homman hoiti vävykokelaani Teemu, joka valmistuu multimedia-alalle ja hän leikkaa mm. syksyllä yhden kuuluisan sarjan, jota en saa paljastaa. Teemu ei ollut kovasti innoissaan, sillä voitte kuvitella, mitä hän ajatteli asiasta;-) Tässä vielä viimeisen kerran Leena Lumi's Garden joka ei todellisuudessa kerro mitään puutarhastamme.

Vain uskollinen ristinummiruusuni kätkee salattua tietoa siitä, että puutarhani on todellakin muuttumassa salaiseksi ja päästän tänne vain alaa tuntevia ja/tai siitä aidosti kiinnostuneita henkilöitä. Olen kuollakseni kyllästynyt puutarhavisiteeraajiin, jotka eivät tunne mitään kasveja, eivätkä edes oikeasti niitä katso, joten heitä voin ihan hyvin tavata kotimme ulkopuolella, en puutarhassamme, josta pidän helposti kahden tunnin kiintoisan esitelmän kiinnostuneille. Kuvien, jotka paratiisistamme lähtevät eteenpäin, pitää olla minun tai R:n hyväksymät. Tänä vuonna tänne pyrki amerikkalaisrymä, jonka edustaja luuli kaikkia keltaisia kukkia voikukiksi ja Luoja, miten olinkaan raatanut voikukkasavotassa! Melkein 30 vuotta puutarhaa on opettanut paljon. Se on opettanut sietämään myös epätäydellisyyttä, sillä kukkien prime timet eivät ole samanaikaiset, mutta se on opettanut myös sen, että jotain, edes jotain voi alkaa pitää vain itsellään ja jakaa heidän kanssaan, jotka jakavat saman hurmion, kokevat saman lumon, vaikka nähdessään ihan yksinkertaisen ruusun nimeltään ristinummiruusu. "Heidän kanssaan samaa unta nään..."

Tämä postaus liittyy nyt juttuuni Leena Lumi's Flower Power ja on tämän suven viimeinen kasvi ko. sarjaan, sillä siirryn tämän jälkeen vahvasti kirjoihin, mutta toki satunnaisia ruskakuvia on luvassa.

Love
Leena Lumi

PS. Kuvasin ristinummiruusua sateessa vuoden 2013 juhannusjuttuuni ja alla muutama kuva

Näin tämä Vaatimattomuuden Valtiatar, löytöruusu, rakas villisuusumme - sateessa, pisaroissa...

Hänessä on jotain lumottua...siinä miten kantaa terälehtiään kuin sydänsuven kuningatar ja pisarat, ne tuskin liikahtavat, vain hellästi myötäilevät mystistä hohdettaan...

Tässä ristinummiruusu juhannusaattona 2014. Ei mitään kuvankäsittelyä, sillä sitä en edes osaa, joten puhdasta taikaa tuo ruusun hohde...

Tässä ainoa ristinummiruusun kuvamme suvelta 2015...Jo kolmatta kertaa jaoin ruusua ystävälle, joten kyllä se nyt on varmaan hyvin pelastettu. Monet jotka tämän näkevät kukassa, kysyvät, että 'voisiko joskus saada pienen juurenpalan?' Kunnon pehkon ovat saaneet, sillä ainakin meillä leviää hyvin ja varasimme jo lähdössä paikan, jossa se saa rauhassa näyttää parhauttaan.

On vuoden 2017 heinäkuu ja on satanut kuin saavista. Ristimummi vain näyttää parastaan.

Seisoo tanakasti pystyssä, on valtavan korkea ja kukat ovat osa kuin kämmenen kokoisia leväällään ollessaan.

Olen jakanut tätä jo joillekin ystävilleni ja sain ilokseni jopa kuulla, että eräs tuttuni oli nähnyt tätä koiralenkillä ollessaan Vuosaaressa. Voitaisiinko nyt ajatella, että ruususeura onnistui säilyttämään meille tämän ihastuttavan kaunottaren!