UNTU JA SYDÄNTALVEN SALAISUUS

Aurinko oli kiivennyt jo korkealle, kun Naapuri tepasteli venytellen ulos kolostaan. Kivutessaan uunin päälle se mietti, maistuisiko mustikkatee tänään erityisen ihastuttavalta. Katsahtaessaan eteiseen Naapuri huomasi Untun nutun ja matkarepun kadonneen. Lattialle oli jätetty ruokakomeron avain ja lyhyt viesti. Viestissä Untu kertoi lähteneensä ja lahjoittavansa kaikki komerossa olevat herkulliset muikunpyrstöt ja puolukkapiiraat Naapurille. Tyytyväisenä piirasta mutustaen Naapuri istahti ikkunalle katselemaan autiota rantakalliota ja ihan hetken aikaa se tunsi huolen piston sydämessään.

Nora Surojeginin ja Pirkko-Liisa Surojeginin tunnelmallinen satu Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012) on valonkantaja kaikellaan: kuvitus, kertomus ja graafinen työ ovat niin mestarilliset, että ellen juuri nyt löydä sanoja, kerron ensin, että en yleensä lue yöaikaa lastenkirjoja, mutta tarinan Untusta luin yöllä. Jo hämärtyvät illat, lyhyt pimeän hetki ja joulu, jota kannan aina sydämessäni, loivat ympärilleni tilan, jossa olin täysillä Untu Willin matkassa kohti pohjoista etsimässä joulun valoa, talven valoa, kohtaamassa matkalla kaiken, mitä Untukin. Heinikossa suhisi, kun yhytimme Mäyrän syli täynnä omenoita. Nuotiolla Mäyrä tarjosi Untulle yösijaa, sillä syksyn yöt olivat jo kylmät. Nuotio sai myös Untun miettimään:


Hehkuisiko joulu yhtä kauniisti? Pidettiinkö sitä lyhdyssä vai oliko se jotakin niin suurta ja painavaa, ettei sitä voinut liikutella. Valaistakseen talven sen täytyi olla.

Aamulla matka jatkuu ja luvussa Hohtavia kauroja sekä yllättävä multakasa kohtaamme omahyväisen ja suurieleisen Kekri Kurmuujan. Onneksi Untu osaa puhutella sivistyneesti aloittaen: ’teidän ylhäisyytenne.’ Kuusi virstaa Kekrin jälkeen Untu seuraa metsämuppelien laulavaa valokulkuetta. Metsämuppelit ovat pieniä, pyöreäpäisiä olentoja, jotka kantavat keppien päissä kauniita lyhtyjään, jotka muistuttavat aika paljon lyhtykoison kukkia. Metsämuppelien kylässä pieni nahkalakkinen Untu, kohtaa haaveellisen Viko Varvasmielen, jonka mielestä joulu kuulostaa sellaiselta, että sen voisi ottaa kainaloon ja katsella vaikka kuuta. Joulusta enemmän voisi kertoa Hämyläinen, jos vain jaksaisi pysyä hereillä. Hämyläisten ja muppelien yhteiselo on yksi kirjan viehättävimpiä kertomuksia… Jos mietit, millainen Hämyläinen on, näet hänet kirjan kannessa.

Kautta pitkän ja raskaan matkaan pohjoiseen Untu laulaa. Hän laulaa löytäessään peikonkultaa ja tavatessaan lehtikeijuja. Metsän puut säestävät hyristen ja koko satu soi, välkehtii ja tanssii. Kirjassa on siis monen monta laulua niin rohkaisuksi vaellukselle kuin muuten vain iloksi.

Monen värisyttävän tapaamisen ja tapahtuman jälkeen, jälkeen kotoista mustikkateetä tarjoavien lumilonttien, soivia jäälyhtyjä keräävän Poukko Pannahisen, jälkeen vaaroista pahimman, Rautamadon, joka on vaaraksi vain ikävissä ajatuksissa vellovalle kulkijalle, kohtaamme avuliaat sudet ja lopulta nuotiolla harmaan ukon, joka tarjoaa karnikkateetä paljastaen samalla joulun salaisuuden. Sen suuren, josta syntyy talven valo. Joulun ukon tarina on uusi ja kaunis, se säteilee kirkkaammin kuin taivaan tulet, ketun hännän lumitanssista syntyneet.

Untu ja sydäntalven salaisuus on äidin ja tyttären huikean kaunis yhteistyö. Kuvittaja Pirkko-Liisa Surojeginin kuvat ovat maagiset! Niissä tuoksuu Äiti Maa, laho puu, syksyn lehdet, kostea yömetsä, kalevalainen luonto, lumikarpalot, lumi, joulun taika, mutta ennen kaikkea ikiaikainen satu, se satu, jota lapsen mieli rakentaa kiiltomadoista, käkkyräisistä puista, hämärän varjotanssista, revontulista. Pirkko-Liisa Surojeginin aikaisempia kuvitustöitä ovat mm. Suomen lasten Kalevala, Suomen lasten eläinsadut ja Suomen lasten hölmöläissadut. Freelancegraafikko Nora Surojegin vastaa Untu ja sydäntalven salaisuus kirjan tekstistä ja myös sen graafisesta suunnittelusta sekä taitosta. Häntä saamme kiittää lumilonteista, vanhasta merilokki Kuunarista, muppeleista ja monesta muusta. Olen niin myyty kirjan hahmoihin, että haluan suositella nöyrimmästi (tämän opin Untulta;-) kirjan tekijöille kokonaista Untu –sarjaa!

Viime vuonna blogini paras lastenkirja oli Raili Mikkasen Suomen lasten linnakirja, joka sai arvostetun Anni Swann –palkinnon. Jo vuosi sitten Railin kirjan elämystä teille tarjotessani ennustin kirjalle palkintoja. Nyt on vasta heinäkuu, mutta me joulua koko vuoden sydämissämme kantavat olemme uhkarohkeita ja sen sanon, että olen tunturipöllö ellei…Lumi minussa laulaa, että tästä kirjasta me vielä kuulemme.

Jotain on vielä kertomatta. Meillä nimittäin tapahtui kummia. Untu ja sydäntalven salaisuus hävisi! Myöskään miestäni en löytänyt mistään. Entisenä Viisikkojen lukijana otin esiin kaikki etsivän kykyni ja kuinkas sattuikaan: Meidän Perheen Järki löytyi Merin vanhan leikkimökin terassilta kädessään kadonnut kirja ja kasvoillaan haaveellinen ilme. Kuulin: ”Tämä kirja jää sitten meille.” Muut kysyvät lapsiltaan mielipidettä lastenkirjaan, minulle mielipiteen tarjosi järkevä mieheni, joka on niin ihastunut Untuun ja…

Seuraavan talven pimeimpänä yönä, juuri kun Untu ja Kuunari sytyttivät lyhtyjä, Naapuri asetteli keittiön pöydälle kaksi hopeapaperiin käärimäänsä piirasta, jotka se oli leiponut kaikkein makeimmista mustikoista. Kolossaan se harmitteli nuristen, kuinka hirmuisen hyvältä sen sydämessä silloin tuntui.

*****

Ja lisää Untusta täällä