CAMILLA LÄCKBERG: MAJAKANVARTIJA

Fjällbacka 1871

Karlin viha häntä kohtaan tuntui lisääntyvän sitä mukaa kuin vatsa kasvoi. Sillä hän ymmärsi nyt, että tunteen täytyi olla vihaa, vaikka ei käsittänytkään, mistä se johtui. Mitä hän oli tehnyt? Kun Karl katsoi häntä, miehen silmät olivat täynnä halveksuntaa. Samaan aikaan hän oli erottavinaan niissä epätoivoa, joka toi mieleen häkkiin suljetun eläimen. Aivan kuin Karl olisi juuttunut kiinni kykenemättä repäisemään itseään irti, aivan kuin mies olisi saaressa vankina kuten hänkin. Mutta jostain syystä Karl käänsi kaiken häntä vastaan ikään kuin hän olisi vanginvartija. Eikä Julian helpottanut tilannetta lainkaan. Julianin synkkyys tuntui tarttuvan Karliin, jonka aiempi välinpitämättömyys, joka aluksi vaikutti petollisesti jonkinlaiselta hajamieliseltä ystävällisyydeltä, oli kaikonnut tyystin. Ja hän oli heidän vihollisensa.

Camilla Läckbergin Majakanvartija (Fyrvaktaren, Gummerus 2012, suomennos Outi Menna) kantaa tarinassaan kahta aikaa, montaa äiti-lapsi –suhdetta, ikiaikaista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, kuolemaa, syntymää, mutta myös kuolleiden lohtua, surun suolavettä, lokkien huutoja, meren huokailua…Kaiken keskiössä on Fjällbackan kylä, jossa tapaamme tutun kirjailija-poliisipariskunnan Erica Falckin ja Patrik Hederströmin, heidän kolme lastaan sekä Erican siskon Annan keskellä suruista suurinta, lapsen menetystä. Kylän lisäksi katsomme Gråskärän majakkasaaren suuntaan ja muistamme saarta kutsuttavan myös Gastholmeniksi, saareksi, josta vainajat eivät poistu koskaan.

Yllättäen kauan kylästä pois ollut Annie palaa perheensä tyhjillään olleeseen talon Gråskäriin pienen poikansa Samin kanssa. Annie ei ole innokas tapaamaan ketään ja se paha, jonka he olivat jättäneet jälkeensä ei löytäisi ikinä tänne meren suolaisiin tuuliin ja saaren vainajien lohdullisiin kuiskauksiin. Joku oli kuitenkin odottanut häntä, joku joka myös oli yllättäen palannut kotikyläänsä:

Annie oli kotona. Hän oli ajatellut Annieta koko illan sen jälkeen kun oli tullut päivälliseltä vanhempiensa luota. Annien pitkiä vaaleita hiuksia, pisamaista nenää ja pisamaisia käsivarsia. Annieta, joka tuoksui mereltä ja kesältä ja jonka lämmön hän saattoi tuntea sylissään yhä vieläkin näin monen vuoden jälkeen. Sanonta piti paikkansa. Ensirakkaus ei unohtunut koskaan.

Rakkaus, paitsi äidin rakkaus, on kautta kirjan kuin pisara meressä, sillä kirja on täynnä miesten väkivaltaa naisia kohtaan sukupolvesta toiseen ja lapsetkin saavat reippaasti osansa. Henkilöitä on niin paljon, että ellei ole lukenut kuutta aikaisempaa tai vähintään edellistä Fjällbackan kylästä kertovaa kirjaa, on mielestäni vaikea pysyä kartalla laajassa sukulaisuus- ja muissa ihmissuhteissa, jotka nousevat aika ajoin keskiöön kuin vuorovesi ja hukuttavat helposti alleen jäljet rantahiekassa eli sen erityisen, mitä Läckberg on selvästi halunnut tarinallaan kertoa. Merenneidossa Läckberg osoitti huiman taitonsa pitää sisäkkäiskerronta kasassa ja lukijaystävällisenä, nyt olisin toivonut, että muutama tragedia ja saman tien muutamia henkilöitä olisi sinänsä upeasta tarinasta jätetty pois. Tiivistäminen on kenen tahansa kirjailijan vaativin, mutta lopulta myös palkitsevin teko omalle kirjalleen ja lukijakunta kiittää. 1800 –luvulla Gråskärissä eläneen Emelien ja samalla saarella nykyajassa elävän Annien tarinan kutominen yhteen on kuitenkin tehty taiten ja vailla rönsyjä. Myös kontrasti Fjällbackan kylpylän avajaisiin tulevien kunniavieraiden saapumisen sekä Gråskärin saaren samanaikaisten tapahtumien välillä on todellinen Grande Finale, jota lukija osaa arvostaa. Kuolleista, jotka elävät rinnallamme Läckberg kirjoittaa myös hämmästyttävän uskottavasti sortuen sitten erääseen käsittämättömään epäuskottavuuteen Tanumsheden poliisien murhatutkinnassa, mutta minusta jokainen saa huomata tai olla huomaamatta tuon virheen itse. Kaikkea ei pidä uskoa, mitä lukee, mutta on jotenkin lohdullista ajatella, että maailmassa oikeasti voi olla naisten turvakoteja kuten on Fristad Majakanvartijassa, paikkoja, jotka auttavat naisia ja lapsia väkivallalta silloin kun yhteiskunta ja sen lait eivät siihen enää kykene. Ja jos Annie olisi tiennyt, että…

Annie nousi ja kurkisti ikkunasta sisään. Poika nukkui nykyään aamulla pitkään, eikä hänellä ollut syytä repiä tätä ylös sängystä. Ehkä uni ja unissa koetut asiat jouduttaisivat toipumista.

Hän istuutui varovasti, ja aaltojen rytmikäs loiske rantakallioita vasten karkotti vähitellen kehoa piinaavan levottomuuden. He olivat Gråskärissä, eikä kukaan löytäisi heitä täältä. He olivat turvassa.

*****

Olen lukenut monta Läckbergiä, mutta vielä ei ole minulle tullut Camillan Merenneidon ylittänyttä, vaikka Majakanvartijan kanteen onkin painettu Dagens Nyheterin sitaatti: ’Läckbergin paras kirja.’ Makuasioita, makuasioita…, mutta minulle Majakanvartija on Läckbergin toiseksi paras jännitysromaani eli ei ollenkaan huono sijoitus tällaiselta krantulta dekkarien lukijalta. Läckberg ylittää vielä Merenneitonsa, jos malttaa hieman hiljentää julkaisutahtia.

Jenni Noposelle kiitos erittäin kauniista kannesta!

*****

Osallistun tällä merentuoksuisella kirjalla Merten äärillä -haasteeseen.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Sara  Anni M  Rachelle Norkku ja Katja/Lumiomena