keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Venla Hiidensalo: Suruttomat


Tuntuu yhtä aikaa hienolta ja rikolliselta kävellä ensi kertaa sisään Miljoonapalatsin narisevista ovista ja nousta marmoriportaat ylös. Ylhäältä lasi-ikkunoista tulvii valoa ja askelilla on harras kaiku. Edelläni jonottavat tytöt sukivat hermostuneesti hamettaan ja puristavat laukkua. Kun tulee minun vuoroni astua sisään ovesta, annan valon osua kasvoilleni ja nostan leukaani.

Ojennan 26 markan lukukausimaksun ja 6 markan mallimaksun kanslistille, ja minut kirjataan sisään kouluun.

Astelen portaat alas hitaasti ja toivon, että joku odottaisi minua alhaalla ja jakaisi tämän pakahduttavan riemun. Näen itseni äkkiä ulkopuolelta niin kuin katsoisin kuvajaistani. Olen tyttö joka vielä omistaisi kaupungin. Olen tyttö, jonka leninki on teetetty öiden silkistä. Olen tyttö, joka astuu palatsin jokaiseen saliin ilman että mikään osuu häneen.

Silloin jalkoihini tipahtaa paperipallo. Nostan katseeni ja kohtaan portailla edessäni seisovan pojan katseen…Kasvot ovat kauniit: lähes mustat kulmat, suora nenä ja huulissa pehmeä amorinkaari, kalpea iho, sileä leuka. Viitan alta pilkottavan paidan hihoissa on väritahroja…

Venla Hiidensalon teos Suruttomat ( Otava 2021) on pakahduttava naistaiteilijakohtalo. En ole ennen lukenut Hiidensaloa, mutta mikä uskomattoman tiheä tunnelataus tähän kirjaan onkaan saatu ilman ’huutamista’. Kuin helppo ja itsevarma siveltimenveto, mutta vain vahvoilla väreillä, sillä kirjamme naistaiteilijaksi aikova itsevarma nainen, Helmi Vartiainen, on koloristi. Mikään haalea ei ole häntä varten. Ei myöskään mikään kesy ja siitä ehkä alkaakin tarinan kipein roso: Hän rakastuu taiteilijaksi aikovaan Tyko Salliseen osaamatta erottaa toisistaan henkistä, rikkovaa julmuutta ja rakkautta. Helmi, Sortavalan tyttö, luulee rakkaudeksi sitä, mikä on aivan jotain muuta. Hän uhraa rakkaudelle pakotettuna oman lupaavan uransa ja tekee sen silloinkin, kun olisi vielä voinut saada stipendin Pariisiin, mikä olisi ollut tuhkimotarina, jossa todellinen lahjakkuus olisi saanut oikeutuksensa. Koen joka-aamuisen saapumiseni tähän toimistokirjastooni ja näen aina ensimmäiseksi kuvanveistäjä Camille Claudelin tumman katseen. Olen laittanut Anne Delbéen kirjan niin, että naistaiteilijakohtalot aina Auguste Rodinin oppilaasta ja rakastajasta Camillesta virtaavat lävitseni kuin kuuma laava. Hän on minulle kaikki ne naiset, joiden uran miehet tavalla tai toisella tuhosivat. He ovat Helmi Vartiainen ja tuhannet, tuhannet muut, jotka koskaan eivät saaneet aueta täyteen kukkaansa, tuskin nupulle ehtivät, kun heidät joko suljettiin miehen sanalla mielisairaalaan tai tuhottiin muilla tavoilla. Usein molemmilla, jolloin uhrista ei enää ollut nousijaksi, miesten uran uhmaajaksi tai sen ylittäjäksi. Paremmaksi!

Tykon mielestä naisen tehtävä on palvella miestä sekä olla lapsi rintaa imemässä. Ha saavatkin kaksi lasta, Tirsun ja Tajun. Sallinen tekee vaimolleen teoista pahimman eli ryövää lapset äidiltään eri tavoin, mutta peruuttamattomasti. Tirsu syntyy Sortavalassa Helmille hänen siskonsa avustamana. Vaikka sisar ja isä kuinka pyytävät Helmiä ja lasta jäämään, mikään ei auta, kun Tyko ilmestyy maisemiin. Tyko vie lapsen niin kauas, että Helmi ei sinne yllä eikä edes tiedä silloin, missä lapsi on. Vasta eräs sähkösanoma Tykon ystävälle, joka säälii Helmiä ja yrittää auttaa, valaisee kaamean totuuden.

Rinnakkaiskertomuksena kuljetetaan Tajun tarinaa. Taju lähtee aikuisena Sortavalaan kirjoittamaan isästään ja hänestä, mutta vaikka minkä tekee, paperi haluaa tulla täyteen äidistä:

Tuntia myöhemmin Taju tajusi kirjoittaneensa jälleen vain äidistä. Äiti oli hiljaisuus, jonka hän yritti sanoilla täyttää. Kirjoitti hän sitten mistä tahansa, hän kirjoitti lopulta äidistä.

Tajulle Sortavalasta tulee menneisyyttä avaava kokemus, sillä Helmin sisko ei ole unohtanut. Uusi lehti kääntyy, mutta Helmille ei elämä suo hyvitystä. Aika kiitää ja vie mennessään tuntemattomaan.

Mitä meistä jää? Valon ja varjon leikki, sanat jotka joku kirjoitti hiilellä seinäpaperin alle, valokuva, jossa olemme enää parilla lauseella kerrottava tarina.

Kirjansa jälkisanoissa Venla Hiidensalo toteaa näin:

Tämä tarina on minun tulkintani, ja kaikki siinä on suodattunut kokemusmaailmani lävitse. Lopputulos on faktoista innoituksensa saanutta fiktiota.

Minäkin annoin suodattua. En salli miehille jotka vihaavat naisia mitään. Siksi tästä kirjasta puuttuu sen maalauksen nimi, josta Helmin mies oli kuuluisin. Olisipa Helmi osannut heti tulkita kuvansa esittävän hänen tulevaisuuttaan julman miehen uhrina.

Lukekaa tämä kirja kaikkien niiden naisten muistolle, jotka pakotettiin varjoihin ja vaarallisille kujille sen sijaan, että olisivat saaneet ansiosta loistaa menestyksen parrasvaloissa!

*****

Tästä kirjasta on kirjoittanut myös Suketus/Eniten minua kiinnostaa tie ja sieltä löydät muita tästä kirjasta bloganneita.

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa

14 kommenttia:

  1. Leena,eihän tätä voi olla lukematta!Kiitos,että esittelet näitä ihania kirjoja,jotka muuten saattaisivat jäädä lukematta. Vuorossa siis heti Aino Sibeliuksen ja Wivi Lönnin jälkeen.Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, ei missään tapauksessa! Ole hyvä♥ Varaa heti tai osta. No siinä sinulle upeita naisia♥ Kiitos♥

      Poista
  2. Huh, huh! Tässäpä taitaa olla teos, joka lukemaan aloitettua on luettava melkein yhtä kyytiä loppuun. Faktan sekoittaminen fiktioon, suodattaen kirjailijan kokemusmaailman kautta - tekee kirjasta mielenkiintoisen ja teeman kannalta tehokkaan tekstin. Laitan tämän luettavien kirjojen listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja K., tämä vie niin. Se on tämän päivän trendi ja toimii minusta hyvin, kunhan faktat ovat kohdillaan. Niin juuri, näin yhä useammat lukevat elämäkertoja. Laita ihmeessä♥ Hiidensalolla on ollut mahtava flow, kun hän tätä kirjoitti. Ei mitään pakotettua.

      ♥♥

      Poista
  3. Helmi Vartiaisen elämä kiinnosti minua kovasti. Kun avasin kirjan, huomasin heti, että tarvitsen aiheesta lisätietoa. Luin netistä tietoja ja lainasin lopulta tietokirjan Tukaattityttö. Mirri-kuvien takaa katsoo Helmi Vartiainen. Luen kirjaa parhaillaan ja pakko sanoa, että Suruttomat on todella fiktiota, jota ei kannata pitää totena. Suruttomista nouseee esille Tyko Sallisen vahva ote ja Helmin nujertaminen. Lisäksi hänellä oli lain suoma oikeus hallita lapsiaan. Antaa heidät muiden kasvateiksi.
    Suruttomia ei kannata lukea totuutena esim. molemmat synnytykset tapahtuivat Sortavalan sairaalassa.
    Sallisen naisviha näkyi esim. siitä, että hän repi parhaimman taulunsa, jossa Helmi imettää Varpua. Taulun osat myytiin Sallisen kuoleman jälkeen ja konservoitiin.
    Helmi jatko taidemaalausta kuolemaansa asti. Vuotta ennen kuolemaansa hänen kaksi tauluaan valittiin Ateneumin näyttelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sama täällä. Minä olen googlaillut paljon ja toki olen tästä aiheesta ennenkin lukenut. Hiidensalo toteaa loistavasti: Lopputulos on faktoista innoituksensa saanutta fiktiota. Lainasin nyt hänen lausettaan Elämäkertojeni loppuun, sillä sinne vein Elleninkin ja Wivi Lönnin. Osa kiinä Teemakirjastossa täyttä faktaa, osa faktaa fiktion kautta, joka tekee kirjasta useammalle lukijalle kiinnostavamman lähestyä.

      Kyllä ihan googlaamalla faktaa sain lukea Tykon julmuudesta.
      Toinen synnytyksistä onkin laitettu sairaalaan. Ensimmäinen ei. Siihen aikaan vielä moni synnytti saunassa...

      Minua jäi riepomaan se, kun Helmi ei voinut/uskaltanut käyttää sitä Pariisin stipendiä! Tosin Tyko olisi sitten taas ollut vaarallinen...

      Kiitos mielipiteistä♥ Tästä ei voi olla kiinnostumatta, Lue sinäkn Anne Delbeén Camille Claudell♥

      Poista
  4. Tämä on lukulistalla, vaikka julmuus hirvittääkin. Kiitos esittelystä!
    Se minun sähköpostini on muuten almafiina@gmail.com :)

    VastaaPoista
  5. Nyt kävi niin, etten VOINUT lukea muutamaa riviä enempää! Tuntui niin pakahduttavalta. Tämäkin taitaa olla pakko saada... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thilda, minäkin ostaisin! Hienoa, että Suomessa tulee tällaisia kirjailijayllätyksiä. En ole ennen lukenut Hiidensaloa.

      ♥♥

      Poista
  6. Tuosta ensimmäisestä lainauksesta kirjasta tuli olo, että tässä kirjassa on jotain sukulaisuutta juuri edellisen postauksesi Valosta rakennetuviin huoneisiin. Joku sama sävy kielessä, tunnelmassa... Tai sitten se vaan johtuu siitä, että luin nämä postaukset peräkkäin ja Suruttomien lainauksessa on arkkitehtuuria; marmoriportaita, lasi-ikkunoista tulvivaa valoa... :)

    Hyvää viikonloppua!
    ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, on, mutta Suruttomat on rosoisempi. Kirja sinulle♥ Kuitenkin naisedelläkävijöitä, joista toinen sai mahdollisuuden ja jäi naimattomaksi päättäen omista asioistaan, kun taas Helmi...Vartiainen huomasi kaiken. Hän olisi ollut kovinkin kuuluisa, jos ei olisi miehensä takia salaa polttanut Pariisin stipendipaperia. Sallisen ura on velkaa kaiken Helmi Vartiaiselle!

      Kiitos samoin! Lähden ruukuttamaan valkoisia muscareita, joita en saa vielä maahan.

      ♥♥

      Poista
  7. Todella vaikuttava ja ravisuttava romaani, joka tuntui syvällä ja tuntuu vieläkin, vaikka lukemisesta on jo yli kuukausi. Näin tästä painajaisia, kuinka minultakin viedään lapseni pois!

    Kannattaa lukea muitakin Hiidensalon romaaneja. Karhunpesä ja Sinun tähtesi ovat molemmat olleet minulle hienoja lukukokemuksia, tämä menee sinne samaan joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, tämä on kuumaa laavaa. Paloin karrelle!

      (Eräs ystäväni näki unta, että hänen vaimonsa synnytti koiranpentuja ja minä olin sanonut uuden äidin kanssa, että nämä vasta kivoja ovatkin! Mies oli järkyttynyt!)

      Luen heti kun ehdin. Olemme nyt ensi viikon Lohjalla remonttihommissa ja sitä ennen pitäisi vielä yksi kirja ja puutarhan rikkaruohot, jotka poimimme käsin, emme aja. sillä rakennamme kukkaniittyjä.)

      Hiidensalo on kiinnostava kirjoittaja. Katja Kaukonen on myös kiinnostava: Lumikadun kertoja ja Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan, ei yhtään surullinen, vaan maaginen.

      ♥♥

      Poista