Heikki Tiilikainen: Kolmen rintaman mies

Nuoren miehen mieli palaa jo varhain levottomana maailmalle. Mies on syntynyt samana vuonna kuin edesmennyt isäni ja hän on kotoisin menetetystä Karjalasta kuten äitini. Sain heti alussa vahvan tuntuman levottomaan nuorukaiseen, joka jo varhain karkasi merille toimien jungmannina ja se vihattu ruotsin kielikin piti opetella. Nuori mies, oikeastaan melkein poikanen vasta, palasi Suomeen talvisodan alussa ja haavoittui 1940. Sittemmin alkaakin aueta Sepon mieli, vaikka tuskin hän tajusi, mitä joku nainen saaressa paljon myöhemmin hänestä ajattelisi. Sepon elämästä tuli minulle syväluotaus nyt meneillään olevaan sotaan ja hyvin konkreettisesti. Niin liki miehen mieltä kirjan kautta tuskin pääsee kuin nyt itse, kun jouduin kohtaamaan itänaapurimme toimet. Tämä on tietokirja ja minulle Seppo Tiilikaisen elämäkerta, mutta Ukrainan aroilla repesin sirpaleiksi, joiden haavoille Sepon rakkaudelliset kirjeet rintamalta kotiin eivät yhtään helpottaneet oloani. Arolta tuuli kovassa pakkasessa...ukrainalaiset, joita he kohtasivat paljastivat vihansa Neuvostoliittoon niin rajusti, että varma oli Sepon periksiantamattomuus. Tämä tarina on tunteita, tuskaa, totta ja salatun mielen avautuminen. Tätä kirjoittaa isän tyttö, jolle isä kertoi elämänsä järkyttävimmän tapahtuman sodasta. Olin esikoinen enkä ikinä unohda....

Heikki Tiilikaisen teos Kolmen rintaman mies (Minerva 2022) on todella vaikuttava. On kirjoittajia, jotka kirjoittavat tietokirjoja tylsästi. Sitten on heitä, jotka lataavat tapahtumiin tunteen uria ja heti kirkastuu historiallinen totuus. Nousee kiinnostus. Kuka olikaan Seppo Tiilikainen talvisodassa, SS-Wiking-divisioonassa ja Tali-Ihantilassa? Heikki Tiilikainen on suomalainen evp everstiluutnantti ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut, kääntänyt, toimittanut ja kuvittanut yli 30 teosta! Luotan häneen ja kiitän, että Heikki ei ole kätkenyt Sepon tunteita eräissä vaikeissa kohdissa. Sepon viha ryssään oli niin valkohehkuista, mutta mikä hellyys kotiväkeen. Äiti oli rakkain. Isän kanssa oli jotain, mutta lopulta Seppo avautui pitkässä kirjeessään isälleen todella. Musteläiskä kirjeessä lienee ollut kauan pidätelty kyynel...

Kuvassa Katri-äiti ja lapset 1930-luvun alussa. Vasemmalta Toimi, Suoma, Kaija, Ensio ja Seppo.

Sepossa oli paljon myös "hurrivihaa". Eikä hän tässäkään ollut yksin. Asiaa avannee ainakin osin Tapio Tammisen Kansankodin pimeä puoli. Ruotsista tultiin mittailemaan ali-ihmisten kalloja ja montaa muuta. Helsingin Sanomissa oli pieni uutinen 27.10. että 80 suomalaisen kallot nyt palautettaisiin. HS: Kallot keräsi Suomesta vuonna 1873 ruotsalainen tiedemies Gustav Retzius kollegoineen. Hänen tavoitteenaan oli todistaa, että suomalaiset ovat alempaa rotua. 

Ehkä Seppoa ärsytti, että suomalaiset eivät lähteneet mittailemaan ruotsalaisten kalloja...kuka tietää. 'Lebensraum' tuskin on kyseessä  mutta joskus toiset eivät halua edes hengittää samaa ilmaa. Joukkuetovereilleen hän oli luotettava ystävä ja valmis auttamaan monessa.

Yritän olla tekemättä paljastuksia, mutta ellen yhtään tuo Sepon ajatusmaailmaa esille, voi liian hyvä tietokirja jäädä lukematta. 

Talvisodan jälkeen Suomessa kerättiin Saksaan koulutukseen vapaaehtoisia ja jollain kujeella nuori mies värväytyi Saksan riveihin keväällä 1941. Saksassa oli hyvät varusteet, riittävä palkka ja viina ei loppunut ikinä. Koulutus oli järkyttävää simputusta, mutta siitä eräs suomalainen sotilas teki aseella uhaten lopun. Suomalaisten maine kovina sotilaina kasvoi ja ylitti kaiken mahdollisen Ukrainassa.

Kuvassa pojat SS-univormuissa. Nyt kun alkukoulutus oli saatu, lähdettiin Wieniin ja sieltä Gross-Bornin koulutuskeskukseen. Vaikea oli vannoa vala Hitlerille. Tämä oli monelle mahdoton paikka, vaikka harvat tiesivät, mitä maassa oli menossa. Jotkut kuitenkin ja heidät on mainittu nimillä kirjassa ja mitä he sanovat. Sanon tässä nyt, että vaikka jotkut olisivatkin tienneet mitä juutalaisille tapahtui, ei tiedetä suomalaisten osallistuneen juutalaisten kansanmurhaan. Autonkuljettaja Jorma Laitisen päiväkirjasta löytyy lyhyt lause: "Paljon juutalaisia tapettu." Hän kommentoi myöhemminkin aiheesta. Seppo ei kirjeissään kotiin ja aikuisille sisarille ja eräälle neitokaiselle maininnut kertaakaan juutalaisista mitään. Wienissä pojat odottivat rintamalle lähtöä ja kaupunki näytti parhaansa eli viini, laulu ja naiset. Mihin sieltä kiire...

Pidin paljon luvusta Johtajia joka lähtöön. Sotilaat pitivät kovasti reilusta Felix Steinerista, joka sodan jälkeen sai kutsun Suomeenkin. Tulen itse kenraalisuvusta ja arvostan tiettyä oikeamielisyyttä tilanteessa kuin tilanteessa. 

Heikki Tiilikaisella on ollut onni saada käsiinsä niin paljon muistiinpanoja ja kirjeitä. Samoihin aikoihin kun Seposta tuli autonkuljettaja, saavat miehet tutustua Ukrainaan pintaa syvemmälti, sillä autot juuttuivat liejuun. 

Tässä kuljetuskalustoa yritetään viedä miehissä eteenpäin. Mudasta oli tullut vihollinen. Oli täitä ja muitakin tauteja. Missä ikinä viipyivät, suomalaiset rakensivat saunan. 

Tässä kirjassa on luku, joka tuntuu tuoreelta. Sen nimi on Ukraina - ikiaikainen taistelutanner. Ukraina yritti kaikkensa päästäkseen eroon Neuvostoliitosta, mutta 1922 Stalin oli sen liittänyt itseensä tavalla, joka on kuin tämän päivän peili. Ydinajatus oli murhata kansaa tai kuljettaa heitä Siperiaan kuolemaan. Ja tilalle tietysti ryssiä. Itänaapurimme paholainen ihailee Stalinia ja haluaa tulla muistetuksi ainakin yhtä korkeana itsevaltiaana. Ukrainalaisilla on kuitenkin kielestä huolimatta oma tahto ja se on länteen. Ukraina on niin usein jyrätty, että toivomme maalle itsenäisyyttä ja pääsyä Natoon nopeasti. Zelensky ei selviä yksin. Auttakaa! Kaikki paha toistuu niin kauan kuin ihminen on.

Sydäntemme runoilija Eino Leino kirjoitti ukrainalaisille kannustusrunon Terve Ukraina 29.6.1917. Tämä oli aikaa jolloin Suomi haki itsenäisyyttä ja onnistui siinä vaikka rähmällään oltiinkin, mutta Ukraina jäi Neuvostovallan alle. Leinon runo on kirjassa.

Vapaaehtoisille myönnettiin kolmen viikon vuosiloma, jonka Seppo sai viettää joulun 1942 tienoilla Inkeroisissa.

Sepon kirjeet kotiin alkavat olla yhä melankolisempia. Kuolemisen ajatuskin käy urhean sotilaan mielessä. Hän kuitenkin jatkaa kirjoittamista, jossa on yllättävän hyvä. Hän osaa jo myös selvitä jo sekä saksaksi että venäjäksi. Jopa ylipäällikkö Steiner naurattaa miehiä hokemalla: puukko, perkele, jaloviina.

Luvussa Elämän ja kuoleman kysymyksiä, hän purkautuu isälleen, koska on sairaalassa toipumassa keltataudista. Kuolema kuiskuttaa..., mutta hän päättää selvitä vaikka on jo nuoresta kuin etsinyt kuolemaa. Hän katsoo itsessään riehuvan hyvän ja pahan. Ja nyt hän tekee päätöksen lopettaa alkoholin käytön kokonaan. Aavistukset sodan lopusta alkavat jo kirkastua. Mannerheim on kutsunut miehet kotiin sotimaan itärajalle ja etenkin Kannakselle.  Hitler antaa miesten lähteä. Jossain välissä nuori mies kävi oikein studiokuvassa. Kovasti on totinen nuori mies. Hymyyn tosin ei ollut aihettakaan.

Studiokuva ehkä jo enteili tulevaa...Vielä hän kuitenkin hän lähtee sotahommista vaarallisempaan eli hakeutuu kaukopartiokoulutukseen. Sissit ovat pelottomia ja kokevat pahimmat vaarat vihollisen iholla. 

Seppo ehtii vielä kesäiselle lomalle vuonna 1944. Isä ja poika pohtivat tulevaa...Tämä on viimeinen kuva Seposta. Hän on kuin pieni poika, jonka olisi kuulunut saada olla kodin turvassa kauhun vuodet. 

Rüht euch!

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa

Sotien kirjat Leena Lumissa