keskiviikko 11. tammikuuta 2012

KIROTTU AJAN KATOAVA VIRTA


Ymmärsin että se vartti jonka olin luullut olevani turvassa olikin kaikkea muuta kuin loputtomiin laajeneva tila. Päinvastoin, sen kanssa oli aina käynyt niin kuin ajan kanssa: varomattomuuden hetkellä se lipeää sormien välistä.

Per Pettersonin Kirottu ajan katoava virta (Jeg forbanner tidens elv, Otava 2011, suomennos Katriina Huttunen) on keski-ikäisen miehen mielentilaa tiivistäen ja tyylillä. Kirja ei ole sivumäärältään runsas, vain noin parisataa sivua, mutta se on täynnään pysäyttäviä, upeita virkkeitä, joihin sanojen rakastaja tarttuu kiinni ja lukee niitä itselleen ääneen. Runoproosaa Norjasta! Onhan se mahdollista, sillä sieltähän tulee myös verbaliikan mestari Aksel Sandemose, joka taitaa olla ainoa norjalainen Kuolemattomien Kirjailijoideni listalla…

Kirottu ajan katoava virta on upea jo nimeltään, mutta on sitä myös tarinaltaan. Ei mitään tylsää paikoilleen jämähtäneen miehen tylsää paatosta, vaan kertomus kolmessa aikatasossa ja etenkin syleillen vuosia, jolloin toiset kulkivat takinpielessään pinssi, jossa luki ’olen porvari’ ja toiset tekivät kiivaasti vallankumousta, taistelivat Vietnamin sotaa vastaan sekä lauloivat vapaan rakkauden lauluja ja kaikki rakastivat ja rakastelivat toisiaan niin että vanhemmat menettivät yöunensa. Tyttö poltti rintaliivinsä Jane Fondan kanssa vastustaakseen miesten käymää Vietnamin sotaa ja kotiin tuli lehti, jonka nimi oli Punalippu. Toiset jäivät niihin vuosiin, mutta vain harvat. Tavallaan Pettersonin kirjan Arvid jäi sinne jonnekin…

Nykyisyydessä Arvid muistelee sekä lapsuuttaan että vuosia, jolloin ’make love, not war’, mutta sitten myös vuotta 1989, jolloin Berliinin muuri kaatui, äiti sairastui ja oma elämä oli kaatumassa rytinällä yli viisitoista vuotta kestäneen avioliiton päättyessä. Kun Murphyn laki on toteutumassa:

Joinakin päivinä en päässyt keittiöstä kylpyhuoneeseen, vaan minun oli pakko laskeutua polvilleni, jotta jaksaisin koota itseni ja mennä eteenpäin.

Näin vahva virke pitää sisällään jo enemmän, siinä on vanhan riittämättömyyden iso painolasti mukana. Arvid ei ollut koskaan tuntenut riittävänsä äidilleen, kuten muut veljensä. Ulkonäöltäänkin hän muistutti isäänsä ja jotkut luulivat häntä pakolaiseksi. Arvidin päätettyä jättää opiskelun ja mennä paperitehtaalle töihin, äiti nimitti häntä idiootiksi vaikka oli itse tehdastyöläinen, joka kuitenkin kantoi olemuksessaan outoa ylemmyyttä mitenkään hänen tarvitsematta sitä korostaa. Arvid näki, miten äiti oli hyvännäköinen, kulki aina kirja käsilaukussaan ja osasi seurustella kaikkien kanssa. Kesämökillä äiti on kuin älykäs filmitähti bikineissään, savuke toisessa kädessä ja Günter Grassin kirja toisessa. Äiti oli niin ylivertainen, että:

Hän luuli tietävänsä kuka olin, mutta hän ei tiennyt. Ei rannalla tuona päivänä vuonna 1989, ei Bergersenin konditoriassa lähes viisitoista vuotta aiemmin, ei edes ennen kuin minusta tuli kommunisti. Hän ei pysynyt ajan tasalla, hän käänsi katseensa muihin asioihin….eikä tiennyt, minne menin, miten tuuliajolla olin, miten kuusitoistavuotias olin ilman häntä, miten seitsemäntoistavuotias, miten kahdeksantoistavuotias, miten epätoivoinen…

Pettersonin kirja tarjoaa monta alkua, monta narunpäätä, mutta se ei tarjoa loppuja, ei päistään kiinni sidottuja naruja. Kirottu ajan katoava virta on kuin neule, joka on jätetty kesken ja lukija haluaa tietää äidistä paljon enemmän ja siitä, miten Arvid selviää masennuksestaan, joka selvästi pitää sisällään myös vainoharhaisuutta ja vihamielisyyttä, mutta ennen kaikkea riittämättömyyttä. Huikeaa tyyliä uskaltaa kertoa näin, olla niin kova jätkä että aloittaa leikin, mutta ei vie sitä loppuun vaan jättää sytyttämänsä tulipalon sammuttamatta. Aijai Per, herrasmiehet eivät tee noin! No tekevät ne, joilla on siihen paitsi itsetuntoa, myös karhean kynän mustetta, uskallusta jättää kertomatta, uskallusta jättää tarinan kuulija nälkäiseksi. Per Petterson on kirjamaailman Rhett Butler!

Miten minä ikinä voisinkaan unohtaa kahta pikkutyttöä Arvidin auton takapenkillä laulamassa Michelle, Eleanor Rigby ja When I’m sixty-four

***

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Sonja Katja Sanna Anna Elina Mari A. Anneli  Kirjasähkökäyrä  ja Kirjapolkuni

*****

Osallistun tällä kirjalla Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen.

21 kommenttia:

  1. <3 siinä melkein kaikki, mitä haluan nyt sanoa.

    Minulle Pettersonin kirjat (tämä ja yhtä merkityksellinen, mutta erilainen Hevosvarkaat) olivat eräitä viime vuoden huippuelämyksiäni mitä lukemiseen tulee. Väkevä, runollinen kirja.

    VastaaPoista
  2. Katja, kiitos tästä! Tälle tulee vielä myöhempää käyttöä, sillä tiedän erään, jolle tämä kirja sopii.

    Nimenomaan vahva maku ja runollisuus samoissa kansissa.

    VastaaPoista
  3. (Ihanaa, että pidit. Minun pitää hankkia kirja jostain takaisin omaan hyllyyni, koska siitä tuli niin rakas. Odotan, josko esim. ensi vuonna alesta tai sitten pokkarina. :))

    VastaaPoista
  4. Jos Kartanpiirtäjällä on liian kaunis kansi, tällä on liian kaunis nimi. Voi apua. Olen kyllä aistinut tämän kirjan olemassaolon, mutta nyt se tuli lähemmäksi. Pakkohan tämänkin syvin olemus on selvittää.

    Masennuskin on niin rankka aihe, en kestä sitä kovin hyvin. Mutta yritän! Tämä kirja on varmasti yrityksen arvoinen.

    VastaaPoista
  5. Siis tänä vuonna alesta. Tämä on vuoden 2011 kirja, joten...

    Minulla oli sama juttu Bolšoin perhosen kanssa;-) Joskus jotkut kirjat vain kannattaa pitää itse.

    VastaaPoista
  6. Suketus, tämä on nopea luettava.

    Masennus on vain minun diagnoosini kirjan minäkerojalle. Ei tämä ole mitään sellaista, joka tarttuisi - tautina. Muuten kyllä;-)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, että tykkäsit tästä:) Ja aika hassua, että maailma on täynnä kirjoja ja luimme tämän ihan samaan aikaan. Eikä tämä edes ole uutuus enää!;)

    VastaaPoista
  8. Sanna, nyt tuli tämän aika ja luimme todellakin samaan aikaan, sillä en ehtinyt laittaa tätä aikaisemmin.

    Kirja on ollut odottamassa jo jonkin aikaa, mutta minulla on ´nyt haahuilua kiitos Shafakin ja Shamsien vahvojen kirjojen. Siirtymä idästä takaisin tuntuu niin...boring. Petterson oli oikea 'lääke' tähän vaivaan.

    VastaaPoista
  9. Petterson kiinnostaa minua tosi paljon, kiitos kirjablogien. Eikä sinunkaan arviosi tätä kiinnostusta ainakaan laskenut. :) Olen toistellut tätä nyt paljon, mutta sanon taas, että Norjasta tulee paljon hyviä kirjoja!

    VastaaPoista
  10. Ja kiitos kirjablogien minä löysin Paul Claudelin...se oli vain ajatus, joka tuli tänään mieleeni.

    Tämä on ihan 'minun tekstiäni', mutta en minä Norjasta taida nyt muuta muistaa kuin Knut Hamsunin, Aksel Sandemosen ja sitten on joku dekkaristi...Tietenkin Siri Hustvedt on juuriltaan norjalainen...

    VastaaPoista
  11. Ei minullakaan hirveän montaa suosikkia ole, mutta maan koko huomioon ottaen tuntuu, että sieltä tulee paljon pitämääni tai muiden arvostamaa kirjallisuutta.

    Vanhemmista Ibsenin Nukkekoti on suosikkini, sitten Erlend Loen Supernaiivi on ihana, samoin Anne B. Ragden Berliininpoppelit-trilogia ja Linn Ullmanin kirjat. Rolf Jacobsenin Ihmelapset odottaa minulla lukuvuoroaan, samoin Herbjörg Wassmon kirjat (Dinan kirja ja Lasi maitoa, kiitos) ja tietysti tämä Petterson. Keväällä WSOY:ltä tulee mielenkiintoiselta kuulostava norjalainen romaani, jonka nimeä en nyt muista.

    VastaaPoista
  12. Ai niin, Anne B. Ragde: Hänen koko trilogiansa on blogissani. Sellaista voi tulla vain Norjasta!

    Ibsenin Nukkekoti on tuttu, nuo muut eivät.

    Tarkoitat tuolla WSOYn kirjalla varmaankin Heivollin kirjaa Etten palaisi tuhkaksi...

    VastaaPoista
  13. Sitä juuri. :)

    Pitäisit Linn Ullmannin kirjoista. Hän on Ingmar Bergmanin ja Liv Ullmannin tytär. Neljä romaania on suomennettu, minäkin olen kyllä lukenut niistä vasta kaksi.

    VastaaPoista
  14. Siinä kohtaa oli katalogissa joku merkki...;-)

    Tiedän kuka on Linn Ullman, mutta olen enemmän lukenut hänen kuuluisista vanhemmistaan. Ehkä olen nähnyt unta, mutta mieleeni tulee, että myös Liv olisi kirjoittanut jotain...Heti tulee mieleen Aksel Sandemosen hienon kirjan nimi: Kadoonut on vain unta.

    VastaaPoista
  15. Minäkin fanitan Per Pettersonia! <3 Luin Hevosvarkaat viime kesänä ja rakastin sitä kirjaa! Tänä vuonna olisi tarkoitus lukea tämä Kirottu ajan katoava virta...

    Karoliinan mainitsema Herbjörg Wassmo on muuten yksi kaikkien aikojen suosikkikirjailijoitani! Hänenkin kirjojaan suosittelen suurella lämmöllä. :) Tiedän Leena, että rakastaisit Wassmon romaania Seitsemäs kohtaaminen... <3

    VastaaPoista
  16. Sara, aijai, nyt kasvatit kirjalistaani, sillä kun sanot noin: 'Tiedän Leena, että rakastaisit Wassmon romaania Seitsemäs kohtaaminen...', minun on otettava se lukulistalle tänä vuonna.Kiva, että valitisit minulle parhaan, kiitos!

    Takuulla luet tämän Perin kirjan. Nopealukuinen ja laadukas. Taisin muuten lukea kahteen kertaan, sillä kieli on niin hienoa. Ja minä yritin löytää syitä...asioille. Siitä tällaiset kirjat ovat upeita, kun kaikkea ei ole pureksittu valmiiksi.

    VastaaPoista
  17. Rhett Butler... tykkään enemmän niistä arkisista, esiliina päällää aamiaista minulle laittamassa ;)

    VastaaPoista
  18. Vietin Pettersonin Hevosvarkaiden kanssa erään marraskuisen harmaan viikon. Kirja hurmasi minut täysin. Pidin kerronnan rytmistä ja sellaisesta kaamosverkkaisuudesta, jota ihminen tuohon vuodenaikaan kaipaa.

    Tätä yritin aloittaa. Kirja oli lainassa kirjastosta ja laina-aika tuli liian äkkiä. Minulla mieli liian levoton verkkaiseen kerrontaan ja narun alkuihin. Silti luulen, että palaan tähän kirjaan. Pettersonin kieli on tosiaan kaunista!

    VastaaPoista