Cecilia Samartin osoittaa uusimmalla teoksellaan Kaunis sydän (Vigil, Bazar 2012, suomennos Tiina Sjelvgren) todellisen vahvuutensa vaeltaessaan läpi El Salvadorin sisällissodan pikkutyttönä nimeltä Ana, kulkien yli ruumiskasojen Yhdysvaltoihin ja nunnaluostarin rauhaan ja sieltä vauraaseen kalifornialaisperheeseen, jossa toimenkuva on olla ’nanny’ varsin vaikealle Teddy-pojalle. Tunnemme Cecilian kynän jäljen aiemmista teoksista Señor Peregrino sekä Nora & Alicia ja tiedämme hänen tekevän rakennevarmaa, tunnelmaltaan herkkää tekstiä, jossa näkyvät hänen kuubalaiset juurensa sekä psykoterapeutin koulutuksensa. Ja monet tietävät myös minun erikoissuosikkini olevan juuri Señor Peregrino, jonka mieluusti näkisin myös elokuvana. Nyt olen sitä mieltä, että Samartin on synnyttänyt vahvimman tarinansa kertomuksessa Anasta ja alitajuntani kuiskii vertailua Kamila Shamsien Poltettuihin varjoihin (Burnt Shadows) ja todellakin: Molemmissa kirjoissa on suorastaan räjähtävä alku, Poltetuissa varjoissa maailman paras kirjan aloitus, mutta tekeekö Samartin nyt Kauniissa sydämessään kultaisen sillan kaikkien aikojen upeimmalla lopulla…
Tämän kirjan alku on rankka, sillä vaikka ihan ensisivuilla keski-ikäinen nainen valvoo syöpäsairaan miehensä Adamin vuoteen äärellä Kaliforniassa, hän palaa valvoessaan aika-ajoin lapsuuteensa ja El Salvadorin sisällissotaan (1979-1992), joka tunnetaan yhtenä verisimmistä ja julkeimmista, sillä vasemmistolaississien yrittäessä vapauttaa maata sitä hallitsevasta sotilasdiktatuurista, koettiin järkyttäviä ihmisoikeusrikkomuksia, joissa siviilejä surmattiin ja kidutettiin armotta ja usein kohteena olivat naiset ja lapset.
”Hyvä Luoja sentään”, mies parahti ja veti minut kaapista kuin olisi auttanut epämuodostunutta ja rumaa lasta maailmaan. Sitten hän otti minut rintaansa vasten, peitti kasvoni kädellään ja kantoi minut ulos. Miehen sormien välistä saatoin kuitenkin nähdä kaikkialla ympärillämme lojuvat veriset ruumiit. Ne viruivat maassa kuin myrskyn narulta maahan lennättämä pyykki. Yhdellä pojalla oli jalassaan enää toinen valkoinen tenniskenkä. Pojan kädet oli sidottu selän taakse. Maha oli viilletty auki ja…Tiesin heti, että poika oli Manolo.
Orpokodissa Ana sitten tutustuu sisar Josephaan, joka on Yhdysvalloista. Näin alkaa ikuinen ystävyys, joka saattaa Anan vastoin alkuperäistä tarkoitusta Trellisin perheen lastenhoitajaksi ja tätä kautta kauniin perhekuvan taakse, jossa huikean kaunis ja itsekäs rouva Trellis, Lillian, haluaa elää vaarallisesti muista välittämättä.
Tarina kulkee vahvasti virraten kahdessa aikatasossa, nykyisyydessä sekä Anan menneisyydessä, kunnes kaksi virtaa yhyttää toisensa upeassa finaalissa. Kaunis sydän on nimensä mukaisesti kaunis. Se on kertomus ihmisen raakuudesta, menetyksistä, maanpakolaisuudesta, vääristyneistä ihmissuhteista, mutta myös siitä, miten puhdas hyvyys ja usko hyvään puhdistaa ja sovittaa kaiken. Kirja on viihdyttävä, rankka, yllättävä, hauskakin, mutta veikkaanpa, että herkkäsielut itkevät kun kuolema ja taivas kohtaavat.
Jos minun pitäisi kuvata Kaunista sydäntä vain yhdellä adjektiivilla, se olisi ’viehättävä’. Tosin en voisi olla rakentamatta pientä lausetta: Kauniilla sydämellä Cecilia Samartin paljastaa itsensä Valonkantajaksi!
***
Duerme, niñito, no llores, chiquito.
Vendran angelitos con las sombras de la noche.
Rayitos de luna rayitos de plata,
alumbran mi niño que está en la cuna.
***
”Anteeksi, että jätin sinut niin pitkäksi aikaa yksin, mija. En jätä sinua yksin enää koskaan”, kuiskasin hiljaa.
”Minä tiesin koko ajan, että tulisit hakemaan minut”, tyttö vastasi. Ja niin me kävelimme käsikkäin viidakon läpi vapauteen.
***
***
Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Sanna Tuulia.
Tätä en jätä lukematta. Samartinin aiemmat kuuluvat suosikkeihini, varsinkin Nora ja Alicia.
VastaaPoistaKiitos hienosta esittelysta Leena.
Minttuli, niin minä arvelinkin;-) Tulet rakastamaan tätä kirjaa!
VastaaPoistaKiitos!
Tämänkin olet jo ehtinyt lukea! Odottavan aika on niin pitkä, varasin tämän heti kun se ilmestyi kirjaston tietokantaan, enkä jaksaisi millään odottaa että saan tämän käsiini. Rakastin Nora ja Aliciaa sekä Señor Peregrinoa!
VastaaPoistaTuulia, niin...en itsekään tiedä miten, sillä olen päivät kiinni muussa kuin lukemisessa. Nukun viikolla tosi vähän eli luen öisin, mutta viikonloppuna nukun sitten rästejä takaisin.
VastaaPoistaJulistan kohta blogini kolmevuotissynttäriarvonnan ja tämä kirja tulee yhdeksi palkinnoksi. Sen jälkeen kun päätimme, että emme vedä kirjahyllyjä ympäri seinien tässä toimisto/kirjastossani, aloin tajuta jakaa kirjoja hövelimmin. Vain yksi seinällinen kirjoja, paitsi olkkarissa on oma vanhojen kirjojen kaappi sekä keittiössä hyllinen keittokirjoja ja...;-)
Tästä voit pitää vieläkin enemmän!
Kuulostaa hyvältä, meni muistilapulle.
VastaaPoistaAllu, tästä kuitenkin lopulta hyvä mieli - kaikesta huolimatta. Valoisa.
VastaaPoistaMinulla on täällä 1000 sivua intialaista romaania odottamassa sinua, mutta postissa en lähetä ja tiedät miksi;-)
Leena, ei kai vaan Shantaram?? Se on meillä, nyt juuri Allumiehen yöpöydällä.
VastaaPoistaRohkaisevaa! Olen miettinyt tämän kanssa, että luenko ja milloin luen, mutta nyt tuntuu, että luen ja ehkä piankin. :) Minuahan se Senor Peregrino ei oikein säväyttänyt, mutta yhä edelleen ajattelen lukevani sen loppuun jonain päivänä. Nora & Aliciasta pidin sellaisellä hellällä tavalla. :)
VastaaPoistaAllu, voi hitsi! Se on juuri se. Ehkä lahjoitan sen Jaelin avulla sinne Israelin suomalaisen pikkukirjastoon. Olin niin onnessani, kun muistin sinut;-)
VastaaPoista***
Karoliina, tämä on aikuisempi, jos ymmärrät, kuin Nora & Alicia. Ja kuten Bargumin Syyspurjehduksessa, niin tässäkin aukeaa niitä teemoja katolisuudesta, mitä saa yleensä lukea melkein vain romaaneista. Eniten olen niihin tutustunut Graham Greenen kirjoissa.
Silti tässä ei kuitenkaan tuo uskonto sinällään määritä roolituksia eli kiinnostava teos. Samartin osaa kirjoittaa ja pitää rakenteen vahvasti kasassa, sen lisäksi hän osaa liikauttaa lukijan tunteita, mikä on herkänkaunista taitoa ja kertoo paljon itse kirjailijasta.
Aikuisempi kuin Nora & Alicia kuulostaa hyvältä, niin kuin teos muutenkin kuvailemanasi. <3
VastaaPoistaKaroliina, niin arvelinkin;-)
VastaaPoistaOlen ajatellut, että haluan lukea tämän, ja kiinnostukseni vain kasvoi arviosi myötä! (Alku kuulostaa tosiaan rankalta, mutta ehkä kestän sen.)
VastaaPoistaMaria, tämä on ehdottonmasti sinun kirjasi! Jo keskikohdassa helpottaa, mutta loppu vasta palkitseekin. Toivottavasti en nyt pilannut sinulta juonta, kun haluan vain rohkaista käymään kirjaan kiinni.
VastaaPoistaMinä en ole lukenut aikeista huolimatta (kun maailma on täynnä kiinnostavia kirjoja ja aina väkisin iso osa niistä itseä kovastikin kiinnostavista uusista tuttavuuksista joutuu vain odottamaan ja odottamaan..)vielä mitään Samartinilta, MUTTA, kuten oikein arvasti, minäkin tulen tämän todellakin lukemaan ja varmasti heti ensi kuussa!
VastaaPoistaSusa, arvasin sen, sillä luemme molemmat mieluusti ihmissuhteista perheen ja suvun sisällä sekä miten vaikka jo yksi voi pilata niin paljon. No, tässä on ceciliankaunis loppu!
VastaaPoistaVaikka pidin kovasti Norasta & Aliciasta, en ajatellut lukea enempää Samartinia. Mutta nyt kuitenkin kiinnostuin. Jos tämä on Noraa & Aliciaa aikuisempi ja upeampi, niin ehkä sittenkin. :)
VastaaPoistaKatja, olenko pudonnut kyydistä...olin varma, että sinä pitäisit juuri Samartinista! No, tämä on minusta hyvin erilianen kuin Nora & Alicia. Kerta vielä...
VastaaPoistaMinä pidin paljon Norasta & Aliciasta, Senor Peregrinoa olen lukenut, mutta se ei jotenkin iske. Tätä ajattelin kyllä piakkoin kokeilla.
VastaaPoistaSusa P., minä tiedänkin olevani outo lintu...myös tässä asiassa. Uskon, että pidät tästä uudesta - paljon.
VastaaPoistaNyt tulen käymään sinulla ja samalla saan tsekattua, että kuulutko sinä blogeihin, joihin pääsen vai en. Kaikki, jotka ovat muuttaneet asetuksiaan, patisi Katja, Hanna ja Karoliina, ovat nyt pois minulta. En pääse Birgitalle, enkä kohta kenellekään kommentoimaan. Minä en vaihda koskaan mitään ellei ole pakko. Jos on hyvän löytänyt, niin pitää siitä sitten kiinni, oli se blogipohja, mies, auto taikka upea, ranskalainen kotelomekko.
Oiih,uusi Cecilia Samartin kirja! Pitää ehdottomasti laittaa listalle ,ja ylös..
VastaaPoistaKaunis kehtolaulu;ne ovat kauniita espanjaksi;D
Eilen en minäkään päässyt yhteen blogiin kommentoimaan.
Jael,minä en muista, olitko lukenut Samartinin aikaisemmat. Lue kuitenkin tämä.
VastaaPoistaVertaiskärsimys auttaa hiukan, mutta minulla on nyt jo monta ihan tuttua blogia, joihin en pääse ollenkaan kommentoimaan.
Hih, et ole täysin väärässä. Pidin kyllä Norasta & Aliciasta, pidin kovastikin. Mutta se oli minulle kuitenkin aavistuksen liian helppo kirja eikä siksi yltänyt viime vuoden suursuosikkieni joukkoon. Sen sijaan sinne päätyivät mm. Franzenin Vapaus, Pettersonin Kirottu ajan.., O'Haganin Maf-koira & Marilyn sekä Murakamin Kafka rannalla.
VastaaPoista:)
hienoa kirjotiusta ja tykkään kamalan plajon tuosta kannen sinisenveden väristä :D
VastaaPoistaja hei, nyt mä sain postattuu Sen :D
Katja, niinpä. Samartin kirjoittaa kuitenkin varsin viihteellisesti, joskaan viihdettä tarvitaan ja sitä ei ole kieletty, mutta harvoin hyvin viihteellinen kirja pääsee vuoden parhaiden joukkoon. Minulle oli jäänyt muistiin vain se, että sinä pidit Nora & Alicia -teoksesta kun minä taas en niinkään. Sen sijaan Señor Peregrino oli enempi minua, mutta sekin pääsi omana vuotenaan vain Vuoden 2010 Yllättäjät -sarjaan.
VastaaPoista***
Akiss, kiitos. No, otanpa aikaa ja tulen lukemaan!
Vaikuttava arvostelu jälleen. Tämä täytyy lukea.Pidin Senor Peregrinosta kovin. Harmi kun tuo kansi onn vaihdettu.
VastaaPoistaAnne, kiitos. Niin me pidimme juuri siitä.
VastaaPoistaMietin tuota kantta ja ajttelin, että olisivatko suomalaiset tuollainen värivahvan kannen edessä kuin kioskikirjallisuuden edessä eli liian esiintuleva koetaan liian kevyeksi. Minäkin pidän tuosta vahvasta latinokannesta ja etenkin kun tiedän nyt, mihin se viittaa.