Hän uneksi, että oli sadonkorjuun aika. Musiikki soi, ja tavan mukaan hänen oli määrä aloittaa tanssiaiset Sommerfeldin tilanhoitajan kanssa. Ilmassa tuntui vastaniitetyn heinän tuoksu, ja tanssipartnerin tukassa näkyi vehnästä peräisin olevaa kullanväristä tomua…
Kreivitär avasi silmänsä. Musiikki oli haipunut pois, mutta hän uskoi kuulevansa sen vieläkin. Se kuulosti hiljaiselta, aivan kuin huilut ja jouset olisivat hyvin kaukana. Oli kuin musiikki kutsuisi häntä. Auringonvalo lankesi ikkunasta suuriksi kullanhohtoisiksi neliöiksi. Hänen teki mieli katsoa ulos ja nähdä puutarhamuurilla kasvavat ruusut ja niitetyt pellot kultaisine sänkineen. Huoneen toisella laidalla…
Sitten rintaa raastoi niin ankara kipu, että hän retkahti takaisin tyynyille. Kipu pusersi hänen ruumistaan kuin ruuvipuristin, ja hän voihkaisi. Katse osui ikkunasta tulevaan valoon. Se hohti kultaisena, ja hän…
Judith Lennoxin Yöntummat vuodet (The Heart of the Night, WSOY 2011, suomennos Hilkka Pennanen) ei ole ihan ominta minua, mutta otin tämän kirjan lukuun, koska olen joskus lukenut Jäljet rantahiekassa ja silloin siitä jäi minuun ’jälki’. Nyt en muista, missä olosuhteissa ko. kirjan luin, sillä lukuolosuhde vaikuttaa. Jos se on luettu vaikka rantahiekalla pitkien, viipyilevien suvipäivien aikana, on tilanne aivan toinen kuin lukea kirjaa välipalana vuoden vahvimpien teosten välissä. Silloin vika ei ole siis kirjan, vaan minun, joka asetan romanttisen teoksen epäoikeudenmukaiseen sarjaan. Miksi en pitäisi Yöntummista vuosista, sillä kertoohan se tarinaa sekä sotien välisistä vuosista, kuin sodan ajalta ja niiden jälkeen omassa Euroopassamme ja vähän muuallakin. Yritän vastata…
Kirja jakaantuu kolmeen osaan: Uskottu huhtikuu 1936 – elokuu 1939, Joka tuulta kylvää 1940 - 1945 sekä Puiston syreenit toukokuu 1947 – huhtikuu 1948. Tästä jaottelusta pidän kovasti! Tarina alkaa siitä kun nuori Kay Carland saa unelmiensa työpaikan venäläisemigrantti Konstantin Denisovin tyttären Mirandan seuraneitinä. Kay on aina halunnut matkustaa, mutta varattomana hänellä ei ole ollut siihen mahdollisuutta ja nyt yhtäkkiä koko maailma tuntuu olevan hänelle auki. Pariisista tulee kuin toinen koti, sillä kaupunkihan oli tunnettu Venäjän pakolaisten keskus, jossa emigrantit muistelivat tsaarivuosien kultaisia aikojaan tai Neuvostoliittoon jääneitä omaisuuksiaan sekä rakkaitaan. Berliinissä kuitenkin kaikkeen tulee muutos ja nuoret naiset, jotka olivat ensi hetkestä kuin sisaruksia aloittavat matkansa kohti sodan vuosia eri teitä. Sodan tarinaa kerrotaan Englannista Kayn kautta sekä Itä-Preussista Mirandan uskomattomien kokemusten kautta. Kirjoitukseni alun vanha kreivitär on Mirandan anoppi ja valitsin tuon lukunäytteen juuri siksi, että sen kohdalla pohdin, mitä sen heikompaa juuri tuossa tekstissä on kuin vaikkapa Maeve Binchyn vastaavassa. Entä verrattuna Montgomeryn romanttiseen kieleen... Ihan tosi: En tiedä.
Miranda kierteli talossa kietoutuneena turkkiin, jonka oli saanut isältä täytettyään kuusitoista vuotta, käveli huoneesta toiseen ja kurkisteli kaappeihin ja arkkuihin. Lasipikarin kellanruskea jalka, posliinikermakon sininen koristeperhonen, hopeinen merenneito. Sellaisia aarteita Friedrichin esi-isät olivat keränneet vuosisatojen ajan. Miranda siveli sohvan viileää satiiniverhoilua. Mitä pitäisi ottaa mukaan pakomatkalle? Dürerin etsaukset Friedrichin työhuoneestako? Vaiko Meissenin posliinifiguri?
Eikö tämä kohtaus voisi olla vaikka Tohtori Živagosta? Tai Anna Kareninasta? No, kiinnostavaa on kuitenkin Mirandan kautta alkaa tajuta, miten siviilit kokivat ja mitä he tiesivät oikeasti sotilaiden tekevän muuta kuin puolustavan Hitlerin valtakuntaa. Hän alkaa kuulla huhuja siitä, kuinka vain puolentoistasadan kilometrin päässä Rastenburgista Kaunasissa on surmattu yli yhdeksäntuhatta juutalaista yhdessä päivässä. Hän kuulee, miten juutalaiset erottaa keltaisen tähden avulla, miten nämä saavat käydä kaupassa vain tunnin ajan päivässä ja miten heidät lopulta kuljetetaan keskitysleireille.
Kirjassa kerrotaan nuorista naisista sodan jaloissa. On paljon romantiikkaa, mutta kaiken kaatava intohimo uupuu. Kirjan harvat rakastelukohtaukset ovat epätodellisen säyseitä, mutta ehkä näin sitten sopii sodan haavoittamiin ihmisiin, vaikka muutakin on kuultu ja luettu: Greenen Jutun loppu. Kirjan kansi on kaunis, mutta ei anna vaikutelmaa ainakaan Mirandasta tai Kaysta, ei kenestäkään nuoresta naisesta sotaa paossa. Tässä on kirjan alkuperäinen kansi:
Olen ahkerasti googlannut Judith Lennoxia, sillä minua on jäänyt vaivaamaan, että kumpaa liika lukeminen tekee: Jalostaa kirjamakua vai heikentää sitä? Tekeekö krantuksi? Olenko taantunut vai jalostunut, jos yksi Lennoxin kirja ei saa minua kovasti ilahtumaan, mutta silti sen luin? Kaikkein vähiten haluan käydä snobista ja siksi paljastan, että luen Jacquelyn Mitchardin Onnen Mahdollisuuden joka kesä. Nyt kansi alkaa irrota, joten jos joku löytää vaikka muutamalla eurolla samaisen kirjailijan Syvä kuin meri ja/tai Mitä eniten haluat, olisin onnessani. Lupaan arvostella ne!
Yöntummat vuodet on sopiva välipala sopivaan tilanteeseen lukijalle, joka vaikuttuu kaikesta mikä liittyy toiseen maailmansotaan sekä sitä edeltäviin että jälkeisiin vuosiin. Hänelle joka ilahtuu kahdesta sinisestä linnusta, jotka lentävät eri teitä kohdatakseen toisensa kuitenkin sattuman oikusta vuosien jälkeen. Lukijalle, jota kiinnostaa vaikka haaveilla, miten Miranda kokoaa omat sirpaleensa astuakseen vahvana esiin varjoista tai hänelle, joka vain rakastaa Lontoota.
***
Ja tässä pari Judith Lennoxin kirjan kantta saksannoksista:
Romantiikka (ja hömppä) tekevät hyvää aina välillä sopivina annoksina, sopivissa paikoissa ja tunnelmissa.
VastaaPoistaKyllä sitä tulee krantummaksi, kun lukee paljon ja ikää karttuu. Uskon sen johtuvan oppimisesta. Sitä oppii tietämään, mistä pitää eniten. Oppii senkin, että maailma on täynnä hyvää luettavaa, mutta oma (vapaa-)aika on rajallinen. Kirjan kesken jättämisen oppiminen tosin on ainakin minulle vaikeaa edellisestä huolimatta. Pitää vielä harjoitella kylmästi sulkemaan niin ei tarvitse kiukutella ajanhukkaa jälkikäteen.
Minna, niinpä. Minua usein ahdistaa se, miten aika katoaa jonnekin mustaan aukkoon ja miten monta hyvää, antavaa kirjaa jää lukematta. Ehkä minun pitäisi lukea kevyempää vain suvella...Enkä siis yhtään arvostele heitä, jotka lukevat vain kevyttä: Meillä kaikilla on oma makumme.
VastaaPoistaMinä olen vihdoinkin oppinut jättämään kirjan kesken. Tein sen juuri sellaisen kirjan kohdalla, että tiedän jonkun vakituisen lukijani sen huomaavan. Kirja ehti olla jo palkissakin otsikolla 'tulossa', mutta kun minun tuttu, niin paljon luettu kirjailijani teki nyt mitä ilmeisimmän välityön, joten päätin, että 'tähän minulla ei ole aikaa'.
Kirja, joka ei anna mitään sulkeutukoon ja sen voi unohtaa ilman omantunnon tuskia.
Sen nyt ymmärsin, että välipäivät eivät ole talven suvi, vaan ne ovat juuri laatuaikaa Shafakin ja Shmasien kaltaisille kirjailijoille.
Lennoxia minä luin aiemmin ja juuri tuo Jäljet hiekassa taisi olla yksi niistä. Mikä lie, ei enää kovin kiinnosta romanttinen kirjallisuus. Ja osansa kirjamaun muuttumisesta on teillä kirjablokkaajilla. Olen niin monta hienoa lukuelämystä löytänyt tätä kautta. Kiitos ♥
VastaaPoistaAlkuperäinen kirjankansi tästä teoksesta on kyllä parempi!
Mutta kiitos, hienosti arvioitu.
Hei Leena, romanttinen hömppä menee
VastaaPoistajoskus rankan päivän piristykseksi, kuten köykäset saippuasarjatkin.
Sitä vaan lukee ilman suurempia ajatuksia.
Kirja, joka koskettaa ja vie mukanaan pysyy kädessä vaikka aamuun asti, mutta pitkäveteinen kirja jää lojuun yöpöydälle pitkäksi aikaa.
Kuten tiedät olen Lailan Hirvisaaren fanittaja. Olen aina pitänyt hänen kerrontatyylistään, mutta tämä uusin Katariina Suuri, ei nyt vaan jotenkin uppoa. Voi olla että kiinnostus nousee, kun etenen kirjassa pidemmälle. Yleensä luen Lailan kirjan kädenkäänteessä.
Kaikki kirjat vaan eivät kosketa:)
Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle Lumikuningatar♥
Heippa Leena-ihana! <3
VastaaPoistaMinullakin on tämä kirja tulossa lukuun ja blogiin piakkoin, ihanaa kun kirjoitit tästä vaikket ollutkaan kauhean innostunut kirjasta! Judith Lennox on yksi suosikki-brittikirjailijoistani, ja minusta on ikävää ettei hänen kirjojaan näy melkein ikinä missään blogeissa. Toisaalta ymmärrän hyvin, miksi pidän niin kovin naisen historiaan sijoittuvista lukuromaaneista; kun luin määritelmäsi siitä, kenelle tämä kirja mielestäsi parhaiten sopisi, tunsin lukevani kuvausta itsestäni. :) Vaikutun juuri noista aiheista ja rakastan Lontoota. Uskon että tulen kyllä pitämään Yöntummista vuosista!
Kiitos kansista, ne ovat mielestäni sillä tavalla kauniita että minua ne ainakin houkuttelisivat lukemaan (paitsi ehkä tuo alin).
Palaan blogiisi illalla, minulla on asiaa noin kymmeneen tekstiisi. :) Nyt lähden hakemaan antibioottireseptiä viheliäiseen poskiontelotulehdukseen...
Minttuli, minusta tuntuu, että ihan pakko hakea kirjastosta tuo Jäljet rantahiekassa, kun se nakuttaa koko ajan päässäni, että 'hyvä, hyvä, hyvä'. Suvella sitten...
VastaaPoistaTässä tulee krantuksi ja tekee vielä lukijoistakin samanmoisia: Kiitos♥
Tunsin olevani hyvin heikoilla jäillä eli en ihan kotikentälläni...Ole hyvä ja kiitos, että kelpasi.
Niin, tuo suomalainen kansi tuo minulle mieleen iäkkäämmän ihmisen, ei tämän kirjan nuoria naisia.
Hanne, juuri niinhän se on. Jätin nyt yhden kirjan kesken, pakko aikuistua, ja odotan jännityksellä, että kuka huomaa kaivata, sitä mitä en sitten tehnytkään, sillä se oli...huono.
VastaaPoistaOlenko tiennyt, että fanitat Laila Hirvisaarta, en. Minä en ole lukenut painoskunigattarelta yhtäkään kirjaa, mutta äitini on lukenut ne kaikki. Jopa Donner on tokaissut kadehtivansa Hirvisaaren myyntilukuja;-)
Ehkä minä sitten rentoudun dekkarien parissa...Toisaalta Bolšoin perhonen ja Paluu Rivertoniinkin viihdyttivät, mutta ne ovat lukuromaanien aatelia. Molemmat nyt omistan, kun oli pakko ostaa itselle omat, uudet kappaleet, ja luen ne joskus uusiksi. Oletko lukenut noista kumpaakaan?
Minulta menee paljon ohi, koska ei vain kiinnosta. Ja silti luen yli sata kirjaa vuodessa...
Kiitos samoin sinulle, Sinä Valkoisten Leinikkien Valtiatar♥
Heippa Sara-rakas!
VastaaPoistaNiin, minä en voi vastustaa mitään, mikä sijoittuu sotien välisiin vuosiin. Se oli ensimmäinen syy ottaa tämä kirja lukuun. Toinen on se, että muistan vieläkin pitäneeni kirjasta Jäljet rantahiekassa, vaikka en muista miksi.
Enhän minä tätä suorastaan huonoksi sanonut, mutta ehkä odotin jotain enemmän. Paluu Rivertoniin yllätti minut ja kertoi oikeista vuosikymmenistä ja sijoittui Englantiin, joten ehkä odotin saman yllätyksen toistuvan. Liian kovat ennakko-odotukset.
Oi, sinuiitti! Arvaa, miten monta sellaista on kärsitty. Kun aloitin ottaa D-vitamiinia 50 mikrogrammaa/vrk, en ole sen jälkeen saanut yhtkään poskiontelotulehdusta. Samoin kävi tyttärelleni.
Ehkä Kirottu Istanbul vetää sinut vielä sairaanakin takaisin...Sitä on luettu yhtä paljon kuin Kätilöä, eikun kohta enemmän.
Tämä kommentti ei liity mitenkään tämän päivän juttuun, vaan marraskuussa kuvailemaasi Sydänmagneetti-kirjaan. Varasin sen silloin ja nyt sain sen kirjastosta. Pitkä pätkä tuli luettua heti. Kiitos blogistasi ja kirjavinkeistä! En ehdi lukea kovin paljoa, mutta yritän poimia helmiä, jollaiseksi lasken tämän Sydänmagneetin.
VastaaPoistaHyvää tätä kirjavuotta! Terttu
Paikallisella kirpparilla on ollut Syvä kuin meri -kirja myynnissä. Olen katsellut sitä, kun olen miettinyt ostaisinko ja lukisin. Olen nähnyt elokuvan ja siksi kirja tavallaan kiinnostaa, toisaalta taas ei...
VastaaPoistaLennox ei ole minulle tuttu, mutta Maeve Binchyä olen lukenut ja pitänyt.
Terttu, tähän käy ihan hyvin. Se kirja on ollut tilastoissani kovin luettu Kätilön ja Kirotun Istanbulin ohella. Ja minä ostin sitä muutamia, kun sitä oikein toivottiin joululahjaksi. Toivon, että saat kirjasta on sinulle antia.
VastaaPoistaOle hyvä ja kiitos itsellesi kiinnostuksesta. Elämyksellistä vuotta 2012 sinulle!
***
Aino, jos se on siisti ja edullinen, osta ihmeessä. Voithan minullekin ellei sinua itseä kiinnosta. Täältä varmaan löytyy sinulle taas jotain kiinnostavaa. Ainoa harmistus ovat Itellan järjettömät postimaksut.
Binchyn vanhemmat kirjat olen puhkilukenut. Uudemmista en ole pitänyt muista kuin Hopeahäistä. Voin viedä sen taas oikeaan palkkiini, josta sen helposti löydät.
Syvä kuin meri olisi minulle jo kolmas merikirja haasteeseesi;-)
Täytyy käydä vilkaisemassa, minulla on kyllä sellainen käsitys, että kirjassa ei juurikaan käsiteltäisi merta sinänsä vaan nimi olisi verrannollinen, verrattaisiin äidin rakkautta meren syvyyteen, mutta tämä mielikuva on syntynyt ihan samannimisen elokuvan pohjalta...
VastaaPoistaAino, olet varmaankin oikeassa. Siitä on kauan aikaa, kun luin kirjan, enkä siis omista sitä. Jotenkin vain, jos luen kevyempää, se olkoon Mitchard!
VastaaPoistaJos se on siisti, etkä ota sitä itsellesi, niin kiinnostaa. Meiliosoitteeni on profiilissani. Kiva, että sun haasteessa oli aikaa...,sillä haluan tehdä siihen yhden tietyn kirjan, joka ei ihan läpihuutojuttu ole.
Leena, varmasti arvaat, ettei tämä kirja ole ollenkaan minua varten. :) Mutta tuosta krantuksi lukijaksi tulemisesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka. Niin se vain menee, että mitä enemmän lukee, sitä paremmin tietää oman makunsa ja etsii niitä kirjoja, jotka tarjoavat laadukkaita lukuelämyksiä juuri itselle. Aina ei onnistu ja sekin on oikeastaan vain hyvä asia, koska sitten niitä kirjallisia helmiä arvostaa sitäkin enemmän.
VastaaPoistaMinä kyllä rakastan Lontoota ja sota-aikakin kiinnostaa, mutta ei. <3
Mukavaa, että otin mukaan kansikuvia eri maista. Niitä on kiva vertailla - taas huomaa kannen merkityksen!
Kommentoimatta kirjaa, minusta ajatuksesi siitä, että "liika lukeminen" tekee oikeastaan krantuksi, on todella lohdullinen: Ahdistus siitä, että ei ehdi lukemaan kaikkea ihanaa, voisi siis ajan kuluessa laantua :).
VastaaPoistaEi varmaankaan;-) Niin se menee, mutta kyllä sinäkin sen myöntänet, että välillä etsii jotain hieman kevyttä, mutta ei sen silti tarvitse olla liian kevyttä...Minulle se on yleensä joku takuututtu dekkaristi, mutta kun nyt ei ollut sopivaa. Kirjalliset helmet muuten kulkevat päässä koko vuoden ihan kirkkaina, ei niitä unohda.
VastaaPoistaSain tänään luettua erään sinulta saamani eli Kirottu ajan..., mutta en tiedä saanko sitä enää tähän viikkoon. Tänään on ollut niin paljon taas kaikkea. Yritän lukea myös kirjahyllystäni, en vain pinosta.
Sehän tässä minut vei, kun sota-aika, Englanti, Lontoo ja hyvä muisto yhdestä Lennoxin kirjasta. Onkohan se luettu Yyterin sannoilla...tai veneessä. Löysin yhden kolmannenkin, joka olisi varmaan räväyttänyt potin. Ehkä lisään sen vielä...
Minkähän takia en ole saanut aikaiseksi lukea Lennoxia aikaisemmin? Arvostelusi sai minut kiinnostumaan, ja kuvailusi siitä kenelle kirja sopii, on hyvinkin minua. Eihän Lontoota voi olla rakastamatta <3
VastaaPoistaTotta kai välillä kaipaa jotain kevyttä. Minulla tyttökirjat ovat sellaisia ihania välipalakirjoja. <3
VastaaPoistaTessa, minä odotan sitä laantumista! Nyt on Shafakin ja Shamsien jälkeen ihan tyhjä olo ja tarttis äkkiä saada taas jotain 'kuuman sarjan' tarinaa. Haahuilen siis nyt epämääräisillä jäillä...
VastaaPoista***
Jenni, minä melkein uskon, että Lennoxilta löytysi sinulle jotain, mistä pitäisit. Tämä on nyt uutuus ja tämä kertoo kahdesta aivan erilaisesta nuoresta naisesta, jotka sitten sota ja muut asiat erottavat, kunnes...Minäkin uskon, että kun pääsen muuallkein kuin Lontoon lentokentälle, niin se on menoa.
***
Katja, minä luen nyt juuri 'sivussa' tyttökirjaa, jossa ainakin alkuun on aivan valtavasti liikaa henkilöitä, mutta toivon, että kirkastuu...
PS. Katja, en löytänyt ihan sitä kantta, mitä tarkotin, mutta ehkä tämä naisellisen hempeä brittikansi onkin parempi kuin se saksalainen, jossa nainen sinisessä vuosisadanvaihteen leningissä...
VastaaPoistaMinullakin on se kirja Syvä kuin meri mutta lukematta on jäänyt toistaiseksi. Pitääpä ottaa yöpöydälle. Nyt olen lukenut Hirvisaaren Minä Katariinaa. Ensin en oikein saanut kiinni mutta kyllä se siitä aukeaa. Olen hankkinut kaikki Laila Hietamiehen - Hirvisaaren kirjat ja todella tämä viimeinen on ihan eri sarjaa!
VastaaPoistaKaari Utrion Oppinut neiti oli melkoisen monisyinen alussa, mutta onnellinen loppu eli saivat toisensa aatelismies ja oppinut neiti. Kaari Utrion melkein kaikki kirjat on hyllyssäni vaikka en niistä nyt niin suuresti hykerry!
Enemmän elämyksiä olen sinun kirjaesittelyistäsi innostuneena löytänyt!
Tulinkin nyt vain huikkaamaan hyvät yöt, en ole saanut flunssani takia nukuttua kunnolla sitten lauantain ja sänky vetää nyt vastustamattomasti puoleensa.... Palailen huomenna niihin "ainakin kymmeneen tekstiisi" ja juu, Kätilö on yksi niistä ja Kirottu Istanbul toinen. <3
VastaaPoista(Minunkin pitäisi alkaa ottaa säännöllisesti vitamiineja. Mitenköhän oppisin? Yleensä aina kun innostun, muistan asian n. kolmen päivän ajan ja sitten se taas unohtuu... :)
Anja, äitini sai kirjastosta tuon Hirvisaaren ekana (lue: pienen kylän hyvä palvelu) ja piti kovasti. Hän on lukenut kaikki Hirvisaaret ja Utriot sekä myös Pirjo Tuomisen kirjat, jolta minä luin äidin yllyttämänä yhden sukutrilogian. Äiti ei perusta minun suosistuksistani paitsi Romanoveista;-) Tässä valossa ymmärrät, että on ihanaa kuulla sinun löytäneen minulta kiinnostavia kirjavinkkejä: Kiitos!
VastaaPoistaMitchardin Onnen mahdollisuus voi olla hänen parhaansa, koska olen sen jopa uutena ostanut. Siinä on ns. puumajuttu, mutta myös paljon muuta. Tyttäreensä takertuva äiti yms.
(Nyt pakko saada aamukahvi ja Hesari, sillä en kunnolla löydä kirjamia...;-)
Sara, sitä minä toivinkin, että ymmärtäisit levätä. Sinuiitissa ei nukuta. Olen viettänyt öitä istuallani ja se pänsärky siinä...
VastaaPoistaOlen muutamille julkaissut sähköpostissa, mitä kaikkia vitamiineja ja hivenaineita syön amerikkalaisilla suosituksilla. Ja ne muistaa kyllä ottaa, jos hankkii lääkedosetin, mutta täyttääkin sen vitamiineilla. Nyt olen aloittanut uuden testin eli vaihdan joka toinen päivä painotusta, eli D:tä enemmän joka toisena ja magnesiumia enemmän joka toisena etc. C on täysillä mukana koko ajan ja monivitamiini, jossa on A:ta etc. Lisäksi on muutakin, mutta en minä niitä tässä...;-)
Jaksamisiin!
Hei Leena. En ole lukenut kumpaakaan kirjaa. Ne löytyvät kyllä luettavien listaltani.
VastaaPoistaTällä hetkellä luen kate Mossen Labyrinttia. Muistaakseni olet lukenut sen. Todella mielenkiintoinen. Kirjahyllyssäni on monia kirjoja joihin en ole vielä tutustunut. Aina ei muista peruuttaa kirjakerhojen kuukaudenkirjoja ajoissa:)
Hanne, mitä kumpaakaan? Mitchardia? Lennoxia?
VastaaPoistaOlen lukenut Labyrintin ennen blogiani Bessun painostamana ja pidinkin siitä niin paljon, että luin myös sen jälkeen ilmestyneen Kryptan, jonka toin sitten blogiini. Molemmat mielettömän jännittäviä!
Minun oli pakko erota kirjakerhosta, koska en muistanut/ehtinyt peruutta. Olen luvannut liittyä uudelleen sen jälkeen kun 1) niitä kuukauden kirjoja ei enää lähetetä automaattisesti ja 2) kun yhdenkään kirjan alkuperäistä painoasua ei enää muuteta.
Hieno kansi taaskin. En ole Lennoxia lukenut, joten kommentointi on vaikeaa.
VastaaPoistaTuskinpa olet krantuksi tullut, aina vaan ei maistu yhtä hyvälle.
Birgitta, on todella vaikeaa sanoa yhtikäs mitään ellei ole lukenut kirjaa tai tiedä mitään kirjailijasta. Kiitos, että jaksat kommentoida niin ahkerasti!
VastaaPoistaJuuri niin. On päiviä ja päiviä. Viikkoja ja viikkoja.