ONNEN MAHDOLLISUUS

True Dickinsonilla on neljäskymmeneskolmas syntymäpäivänsä. Hän katselee itseään peilistä ja harmittelee painoaan, jota kertyy salakavalasti. Erityisesti häntä harmittaa, kun pitää vetää vatsaa sisään saadakseen housun napin kiinni. Epätavallinen levottomuus valtaa menestyvän liikeyrittäjän ja suuri sisäinen tyhjyys huutaa täyttäjäänsä. True alkaa nähdä itsensä pisteenä, josta muut erkanevat.

Jacquelyn Mitchardin kirja Onnen Mahdollisuus (Twelve Times Blessed, Otava 2004, suomennos Anja Meripirtti), on kirja, jonka luen usein aina vain uudestaan kesäisin ja sitten taas marraskuussa, jolloin maa martona makaa. Tämä on Mitchardin kirjoista ainoa toistaiseksi omistamani, mutta olen lukenut häneltä myös Mitä eniten haluat (,jota nyt kiihkeästi etsin omakseni!) ja Rakkauden lait (Reima, yllätä minut!) sekä Syvä kuin meri (Meri, tässäpä äidille joululahjaa…). Mitchard on nainen, jonka kynä on sydän ja muste intohimo! Hänestä ei voi olla viehättymättä, sillä hän kirjailee kauniisti, mutta kiihkeästi juuri meidän naisten syvimpiä tuntoja elämästä. Hän ei kaihda ahdistaviakaan asioita (konkurssi, lapsen kuolema, kateus, mustasukkaisuus, pettäminen), mutta aina lopulta tunnelin päästä loistaa valo eli lukija kokee olevansa selviytyjä kirjan tarinan vauhdilla.


True on nuori leski, jolla on poika Guy, joka on hänen elämänsä loistavin tähti. Toinen tähti on oivallisesti keksitty ja menestyvä liikeyritys, josta kummit, isoäidit yms. voivat ostaa lapselle joka kuukausi hänen ensimmäisen elinvuotensa ajan lahjan, joka on laadukas, oivaltava ja hauska. Mukana seuraa ajankohtaan sopiva runo. Jopa tämä liikeidea vei minua tunteella, vaikka en olekaan mikään ’kaikki lapset ovat ihania –tyyppi’.


Kukaan ei ole tajunnut, kuinka vaikea Truen ensimmäinen avioliitto Peten kanssa oli ollut. Kaikki ihailivat Peteä sokeasti ja olettivat, että True Dickinson oli prinsessa ja onnentyttö. Kukaan ei tuntenut Peten äärimmäistä itsekeskeisyyttä, joka yhdessä kohtalokkaassa hetkessä muuttui sankarillisuudeksi hänen menehtyessään lento-onnettomuudessa.

Ja nyt on Truen neljäskymmeneskolmas syntymäpäivä. Ja päivästä tulee Truen elämän kohtalokkain, sillä hän on rakkaiden ystäviensä ja työntekijöidensä kanssa matkalla syömään uuteen ravintolaan jonka nimi on Se yksi paikka. Naiset naureskelevat vanhoja juttuja muistellen, kuinka esim. eräs heistä kerran heittäytyi Truen sängylle ja kysyi ihan tosissaan: ”Luuletko, että masturboinnista voi saada jännetuppitulehduksen?” True vastaa: ”Hanki Rabbit Pearl. Kalifornialaiset naiset vannovat sen nimeen.”

Mutta me olemme nyt jo Se yksi paikka –ravintolassa, jossa True saa elämänsä syntymäpäivälahjan. Hän saa miehen, joka on tuhattaituri ja täysipäinen kerskuri, miehen, jolla on cowboyn vartalo ja maailman sinisimmät silmät. Miehen, jota ei voi hallita. Miehen, joka on paljon Trueta nuorempi. Miehen, joka sekä horjuttaa hänen itsetuntoaan että saa hänet kukoistamaan.

Mies on ravintolan omistaja, Hank Bannister, Herra Macho ja kreoliverinen. Hän on mies, joka tuo Truen elämään mustasukkaisuuden, raivon, anteeksiannon, pienen maitokahvinvärisen vauvan ja suuren eteläisen sukunsa. Hän hurmaa Truen pojan omalla olemuksellaan ja kruunaa kaiken lahjoittamalla tälle maailman älykkäimmän koiran, bordercollien, Gypsyn.

Ja sanomattakin lienee selvää, että Hank Bannister on naistenmies, joka vie Trueta makuuhuoneessa ja missä ikinä, niin että True ei ole moisesta ollut tietoinenkaan. Välillä Truen on kuitenkin pakko alkaa epäillä, mitä tämä hurmuri näkee hänessä, reilusti itseään vanhemmassa naisessa, joka on leski ja pienen pojan yksinhuoltaja? Silloin ilmestyy aina esille vahva äiti Kathleen, joka katsoo asiakseen asua aikuisen tyttärensä talossa ’avustavana henkilönä.’ Hank on suuri uhka Kathleenin rakentamalle kuviolle, jossa Truen tulee tarvita vain äitiään…

Tämä kirja on kuin elämä itse: Se tulee kokea, ettei sitten myöhemmin kaduta!

Ja lopetan kirjan Isabellen kohtalokkaisiin sanoihin: ”Varjele meitä heikoilta, sillä he perivät kaiken, mitä ei ole naulattu kiinni.”