NÄKEMIIN, VAAN EI HYVÄSTI, TUURE!

Kommentti blogiini kirjaan Tahto tahtojen/ Der Grosse Wille 15.2.2009:

”Rilke on mahtava! Hän on paras! Kaikista loistavin! Laita tämä joskus uusintana. Tämä oli loistava kirjoitus.”

Tahto tahtojen uusittiin useasti ja sain linktykseen nyt 13.10.2009 version, jossa myös:

Kommentoija oli Tuure, 14 –vuotias koululainen Helsingistä. Kukapa arvasi silloin, että jo se, mihin hän kommentoi johtaisi monipuoliseen ystävyyssuhteeseen, johon saumattomasti liittyi myös Rilken runojen suomentaja Eve Rehn…

Tuure on nyt lähdössä ensi viikon sunnuntaina Afrikkaan, Swazimaahan, käymään lukiota kahdeksi vuodeksi ja hän valmistuu siellä ylioppilaaksi (International Baccalaureate –tutkinto). Tunnen eroahdistusta, mutta ymmärrän silti puhaltaa nuorelle miehelle tuulta lentosiipien alle, sillä elämähän on seikkailu, joka on koettava. Puran nyt tässä samalla tuntojani, joita en voi enää jakaa Even kanssa. Kun kysyin Tuurelta tästä Näkemiin –postauksesta, hän käyttäytyi samoin kuin me molemmat olemme aina tehneet: Innostui. Olemme myös sopuisasti nimitelleet toisiamme säheltäjiksi, sillä näiden vuosien aikana on tapahtunut yhtä sun toista kiitos sen, että toimimme usein ennen kuin harkitsemme. Muistelen muutamia erikoisia hetkiämme, tähtihetkiämme, joissa osassa on surureunus. Aloitan surusta.

Väistämättä Tuuren Rilke -innostus sekä se, että minä jo tunsin Even, johti Tuuren ja Even vahvaan ystävyyteen. Ymmärsin pitkin matkaa, että Eve oli Tuurelle se järkevä ja tukea antava henkilö, jota hän joskus tarvitsi ja johon minä en riittänyt. Evehän oli osin samaa minulle. Heillä oli takuulla niin tiivis kirjeyhteys, että siitä riittäisi moneksi, mutta se on heidän yksityisaluettaan. Koska Eve oli niitä harvoja ihmisiä, joiden kanssa minä jaksoin puhua puhelimessa, usein tuli myös Tuure puheeksi. Me emme millään lakanneet ylistämästä nuoren miehen, vasta koululaisen kypsiä kirja-arvosteluja ja muita tekstejä. Emmekä Tuuren viehättävää, aina toisen huomioivaa luonnetta. Vasta kun Eve sairastui vakavasti, hän kertoi minulle, että hän ei voi rasittaa Tuurea sairautensa rankoilla yksityiskohdilla, joita minä kuulin, koska halusin tukea Eveä niin paljon ja pitkälle kuin hän sallisi. Eve halusi nyt suojella Tuurea. Loppuun asti kuitenkin puhuimme, että jos jostain, niin Tuuresta kuullaan vielä ja isosti. Ennen Even sairautta, paljon ennen, perustimme vapaan ryhmän Roihuavat Soihdut, jonka eittämätön vetäjä olisi ollut Eve. Ainoat kriteerit ryhmään liittymiselle olivat palava innostus runouteen ja tarkoitus oli kokoontua ensimmäinen kerta Even rakkaassa Berliinissä. Sitä matkaa emme ehtineet ikinä tehdä, mutta osa ryhmän jäsenistä on kokoontunut Helsingissä, jossa on henkisesti ollut mukana myös Eve ja tietysti hänelle, soihduista kirkkaimmalle, on skoolattu!

Mikä minussa sytytti kiinnostuksen koululaiseen, hyvään kirjoittajaan, oli muukin kuin erinomainen kyky rustata upeaa tekstiä. Tuure käyttäytyi aina hyvin kauniisti, mutta ei ollut mikään imartelija. Kirjoittelimme satoja meilejä ja koska pidin silloin vielä kiihkeämpää blogia kuin nyt, minulla ei ollut aikaa oikolukea sähköpostejani. Kirjoitin siis siten, että sanoista oli näkyvissä ehkä vain yksi tavu ja osa sanoista puuttui, sillä olen tosi nopea kirjoittaja. Tuure oli kuin ei olisi mitään huomannutkaan ja hän oli ainoa maailmassa, joka ymmärsi tekstiäni, eikä ikinä valittanut, kuten muut. Nerot kykenevät lukemaan vaikka ei näkyisi yhtäkään sanaa!

Välillä koputin itseäni, että muistaisin Tuuren olevan vasta koulupoika ja samoin kertoi Eve tehneensä. Sen unohti helposti siksi, että Tuuren teksti on ollut jo vuosia niin kypsää ja oivaltavaa. Onneksi aika lisää vuosia myös nuorilla ja niinpä sain huomata harvoissa tapaamisissamme, Kirjamessujen jälkeisissä pienen piirin kokoontumisissa, miten pojasta varttui teini ja nyt viimeksi, minä aivan tunsin, miten meidän naisvaltaisessa seurueessamme, Tuure oli kohtelias nuori mies, jonka luontevuus aikuisten naisten seurassa hakee vertaistaan. En voi olla mainitsematta, että mukana oli myös kirjailija Marja-Leena Virtanen, joka on viimeksi kirjoittanut loistavan, koskettavan teoksen Kirjeitä kiven alle. En ole yhtään halailutyyppiä, mutta Tuuren kanssa on aina halattu ja nyt viimeksi tuli epätodellinen olo, kun minä olinkin ihan pieni ja kyyneleet puristuivat silmistäni, kun iso lohtuhalaus kohtasi jo tuntuvan ikäväni. Minun niin piti päästä sinne Mika Waltarin käymän koulun pihalle sinä päivänä, kun Tuurella on valkolakin päivä…

Siis on Tuuren kanssa sähellettykin. Hän on ollut loistavin kuvaajani, jonka kuvia olen saanut käyttää aina kun olen linkittänyt hänen bloginsa Jotain muuta kuin elämää. Joskus on ollut katastrofejakin. Kerran Tuure meilasi minulle, että hän on kirjoittanut valmiiksi arvostelun Herta Müllerin Sydäneläimestä. Minä järkytyin, sillä en ollut kirjaa vielä aloittanutkaan. Mietin miten hyvin Tuure kirjoittaa eli voi laulaa minut suohon ellen ehdi ensin. Aloin lukea ja luin aamuun asti ja sitten tein arvostelun blogiini ja menin vähäksi aikaa huilaamaan ennen kuin uskalsin katsoa, mitä Tuure oli kirjoittanut samasta kirjasta. Siellä ei ollut mitään! Minä lähetin muistaakseni tekstiviestin, että ’missä arvostelusi viipyy?’ Sieltä tuli vastaus, että hän kirjoitti sen kirjallisuuslehti Scriptoriin, jonka toimitusvastaava hän on. Sillä hetkellä, jos nuori herra olisi ollut likellä, olisi tukkapölly ollut takuujuttu. Olin ihan kuitti ja aivan varma, että teko oli tahallinen. Well…annan nyt periksi ja uskon, että juttu oli yksi niistä lukuisista kommelluksista, mitä meille tapahtui ihan sen takia, kun menimme kumpikin niin lujaa. Myös se, että omistin arvostelun Tuurelle, kertoo, että pidin tapahtunutta vain vähän rankempana leikkinä;-)

Kerran sain Minervalta kutsun tulla haastattelemaan kirjailija Katharina Hagenaa, jonka kirja Omenansiementen maku oli juuri ilmestynyt suomeksi. Täältä harjukaupungin äärimmäiseltä saarelta ei niin vain lähdetä, joten kysyin Kustannusherralta, että saako eräs hyvin nuori, mutta lahjakas ystäväni tulla puolestani. Se kävi ja niinpä Tuure teki kirjailijasta haastattelun kuin vanha tekijä. Minä sain tyytyä Katharinan ystävälliseen meiliin, mutta olin siitäkin onnessani sekä tietysti siitä, että sain kuulla Tuuren selviytyneen hienosti. Täältä löydät Katharina Hagena and Tuure.

Eilen Tuure meilasi minulle meidän ystävyydestämme näin:

Muistan kuinka mukavaa oli kirjoittaa varsinkin kirjoista. Ja ihailin tosi paljon sun tapaa lukea. Se oli myös hienoa ettet suhtautunut minuun kuin johonkin lapseen-joka-on-olevinaan-jotain, vaan aidosti ja suorasti.

Ja minä muistan miten ilahduttavaa oli, kun kirjoitit runoja ja sain julkaista niitä Lumikarpalossa. Minä muistan, miten monta kertaa sait minut nauramaan ja välillä sait minut ihan uusille ajatussuunnille eli en päässyt jämähtämään paikoilleni. Usein salpasit hengitykseni upeilla kirja-arvosteluillasi. Jaoit myös kiinnostukseni kuvataiteisiin ja hukutit minut ihastuttaviin kuviisi. Kiitos menneistä vuosista, eikä itketä lähtöjä, sillä ne ovat vain uuden alkuja. Olethan luvannut sekä meilata, että myös blogata, joten kaikki jatkuu….toivon minä. Ja jonain päivänä, ehkä, saatat olla Oxfordissa ja saat vieraaksesi innokkaan, hyvin kirjallisen tätilauman, eikun siis ryhmän kirjallisesti lahjakkaita, tyylikkäitä ystäviä Suomesta. Sitä kannattaa odottaa!

Mietin mitä pakkaisin sinulle mukaan matkalle. Kävin läpi Wilden viisaudet, Rilken upeudet, Nalle Puhin neuvot, mutta jotenkin haluan ojentaa aina ison paikan tullen Pekka Mäkisen kuvan, jossa lokinpoikanen juoksee Yyterin hiekan rantaviivaa ja toinen jalka on terhakasti ilmassa ja vesirajassa sisukas askeleen jälki, jonka seuraava aalto jo pyyhkii pois…Tähän kuvaan liittyy sinulle tuttu seutu, josta kannat mukavia muistoja mielessäsi monelta merisuvelta. Kuva ei lähde ilman Tabermannin runoa, jonka otat esille silloin, jos pettää usko jaksamiseen ja unelmiin tai tulee kova ikävä. Mitä ikinä tapahtuukaan, muista, että asioilla on tapana järjestyä ja et ole yksin.

Road Map


Jotka tulevat suorinta tietä, / saapuvat tyhjin taskuin. Jotka ovat kolunneet kaikki polut,/ tulevat säihkyvin silmin,/ polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraassa säkissään./ Niin se ystäväni on, niin se on, eksymättä et löydä perille.


Onnea matkaan Tuure ja tuulta purjeisiin!

Love
Leena

Everything is Everything