Suljen kirjan. Olen juossut yön ja päivän unijälkiäni muistojeni veräjä toisensa jälkeen särkyen. Olen juonut tämän kirjan tarinan äidinmaidossani, olen syönyt tämän kirjan tarinan mammani karjalanpiirakoissa, tämä tarina sai minut Viipurissa kulkemaan kadun toisensa jälkeen korot katuja piiskaten mammani kulussa, tein huikean aikamatkan torille, jossa naiset olivat kauniimpia, miehet komeampia ja hevosten kupeetkin kiilsivät kuin ei missään. Kuulin kaikki kielet, maistoin kaikki maut, tunsin kaikki tuoksut…olin juurillani, kunnes evakkojunassa heräsin mammani itkuun. Ei siihen karjalaiseen, joka oli naurua ja itkua sekaisin, vaan uuteen, jossa kaikki oli menetetty eikä koskaan enää…
Olen elämyskokenut Marja Leena Virtasen tarinan Kirjeitä kiven alle (Tammi 2011) kuin kuumeessa. En ole voinut edes nukkua, sillä vaikka kirja kertoo minulle äitini suvun kautta tutusta aiheesta, tajuntani on räjähtänyt täydellisesti. Mistä tulee tämä kirjailija, joka kirjoittaa kuin Mika Waltari, Véronique Ovalde ja Herta Müller yhteensä ja sitten vielä mausteena tämä erittäin suomalainen osa historiaamme: Kadotettu Karjalamme ja sen perimä jo neljännessä polvessa. Virtasen kieli on maagista, rohkeaa, aistillista, taidokasta ja koskettavaa, sillä suudelmat maistuvat itse elämältä aina verestä ja kuolemasta syvään, salattuun katkeruuteen, joka nostaa huulille karvaan sapen maun. Sen lisäksi kirjailija käyttää äärettömän taitavasti symboliikkaa, joka sitten tekeekin jo tekstistä maagista realismia.
Kirjeitä kiven alle kertoo neljän sukupolven naisten tarinan, jossa yksi kertojista on Siviän vauvana kuollut tytär. Siviän, joka oikeastaan ei näe, ei kuule muuta kuin verensä huudon kohden Kaarloa, Siviän, joka tuoksuu kaupan hajusteille, välittää vain pojistaan, kiehnää mustasukkaisen omistavana Kaarlon ympärillä, mutta on lopulta itse vain oman äitinsä Marin elämän tragedian uhri. Mar puolestaan kantaa omaa muistoaan äidistään Työ, ja sekään taakka ei ole kevyimmästä päästä. Työ ei ole enää kertojana, mutta hänen varjonsa vaikuttaa, kuin myös erään laukkuryssän varjo, alati läsnäoleva. Kuollut tarkkailija, Marketta, oli Siviän lapsi ja uusi vauva on myös Marketta, Toinen. Heidän siskonsa Riikka on kuin tervejärkisyyden juonne, johon suvun katkeruudet ja tahmaiset salat eivät tartu. Riikka on myös kirjassa lohdullinen halaus eräälle suuressa katkeruudessa hylätylle ja toivoa on, että Riikan tytär Hillevi saa aimo ripauksen isäänsä Perttiä, jolloin neljän sukupolven neljän vahvan naisen historia saa ylleen armeliaan unohduksen hunnun, jossa olisi tilaa myös helpolle ja hellälle, sekä etenkin koskettamisen ja välittämisen tunteelle, jonka puute niin vihlovasti sattui sisälläni lukiessani kirjaa. Ollessani itse siellä. Siinä. Kylmässä.
Suurin hämmästelyn aiheeni on Virtasen kieli. Juon sanoja ja nyt koko kirjani on merkkauksia täynnä. Näin minulle käy harvoin. Saan nyt vahvoja etiäisiä tästä kirjasta… Yhtäkkiä meillä on Suomessa kirjailija joka kirjoittaa näin:
Yöllä pitkä mies tuli uneen, otti reisien alta, nosti syliinsä. Pitkä mies suuteli Toisen huulia, sen kasvot olivat pehmeät. Toinen antoi käsiensä luikertaa pitkän miehen olkapäiden yli, laski päänsä kaulalle, halusi nukkua tätä unta.
***
Hiiret piipittävät värisyttävät korvia jauhavat kirjeen hienoksi, eikä siitä tule silppua vaan pehmoista ilmansekaista höttöä jossa hiiret löhöävät vaaleanpunaisessa unessa. Yhtään sanaa ei kulkisi, ei liikkuisi mitään selvää, tuskin piste tai pilkku.
***
Jos Kaarlo olisi rumempi, arkisempi, viulun vetämätön.
Jos olisi, minun olisi helpompi.
Kun hän silittää selkääni ja olen juuri vaipumassa nautintoon, väliimme hivuttautuu usein kaipaus muuhun. Vaistoan sen, ja mieleeni nousee neuvoton hätä. Minäkö kaipaan vai hän?
***
Huuto purkautuu sisässäni, niin suuri ja mahdoton huuto, ettei pihauskaan sovi kurkustani ulos. Huuto on valkoista ainetta, hehtaarin kokoinen lämpäre raskasta täytepumpulia.
Ja sitten Marja Leena Virtasen kirjaan kirjoittama aistillisuus. Se on kaikessa. Myös kylmyys on kaikessa. Äitien ja tyttärien välinen kylmyys. Tietty armottomuus. Se kohdistuu kirjassa ensin Siviään ja sitten hän laittaa vahingon kiertämään moninkertaisena. Siviä on sekä uhri että syyllinen. Mar ei vienyt Siviää kertaakaan katsomaan lapsuudenkotia, sukua ei kutsuttu syntymäpäiville, edes ripillepääsyä ei juhlittu. Ja sitten sitä kaikkea muuta tämän lisäksi. Aistillisuus on kuitenkin monin kerroin kiehtovampaa kuin kylmyys, joten:
Panen suolasienien painoksi lautasen ja pesemäni kiven, suljen pytyn kannen.
Tuli on hiipunut hellassa, sienien myrkky tarttunut minuun.
Hivutan kättä toissapäivänä silittämääni paidanrinnusta pitkin. Käsi on päätöksensä tehnyt ja jatkaa matkaansa, hellittää housujen sepalusta sulkevat nauhat, päästää kankaan kiristyksessä pingottavan elimen ahtaudesta.
Siinä se on, aikuisen miehen värkki, jonka omin silmin näen elämäni ensimmäistä kertaa.
Kieräytän ruumiini Untamon päälle, polvieni varassa ponnistaen kääräisen helmani vyötäisille ja olen kiitollinen kun vuotamiseni aika on muutama päivä sitten loppunut.
Mitään ei tarvitse suunnitella, ruumiini uppoaa häneen kuin itsestään, jalat ovat asettuneet hyvin ja…
Kirjeitä kiven alle on taidokas paitsi kiinnitarttuvalta tarinaltaan ja kieleltään myös upea rakenteeltaan. Kertojanaiset ovat sinänsä jo toimiva ratkaisu, mutta Virtanen on kehittänyt myös muuta: Kertomus ei ole kronologinen. Tämä ei yleensä onnistu ilman lukijan kärsimystä, mutta Virtanen tekee sen majesteetillisesti! Kiehtova tarina ei siis ole tasapaksua, tylsää junttaa, vaan kuin sulava kevätpuro, jossa sulavesipärskähdys keväthurmiossaan hypähtää ylitse vastaan tulevan uoman kiihkoissaan tavoittaen jotain autuutta hipaisevaa, mutta lopulta sulautuu taitavasti kiehtovaksi, katkeamattomaksi tarinavirraksi kimmeltäen julkeassa huhtikuun auringossa kuin kevään viimeinen jäätimantti: Täydellisenä!
Epilogi
Pellot leimuavat olkitulina. Kuljen palavien kasojen välissä täynnä outoa kiihkoa, hengitän savua sisääni ja tunnen miten sytyn tuleen ja alan tanssia tulien välissä kuin huumattuna. Tanssin tulien yössä savipellolta toiselle, kunnes uupuneena saavun juovan penkalle, kaadun maahan kuin tyydytettynä, ojentaudun pimeään ja käteni tavoittaa tutun kiven kolon…kirje. Savu. Muisto. Toinen.
***
Kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Annika K Jossu Valkoinen kirahvi Norkku Katja Joana Susa Anna Elina Anja Peikkoneito Erja Sara Karoliina Sanna.
***
Tämän kirjan jälkeen suosittelen lukemaan kirjan Sodan haavoittama lapsuus.
Tämä kyllä eksyy ehdottomasto TBR-listalleni. Noista lainaamistasi kohdista välittyy tänne ruudun toiselle puolelle juurikin se kielen maagisuus, joka välittyi myös Mülleristä.
VastaaPoistaRiina, Virtanen onkin eniten Müllerin heimolaisia, mutta Waltari tuli hurkiosta, jonka koin, että meillä on näin uskomaton suomalainen naiskirjailija ja Ovalde siitä, että haluan suitsuttaa maagisen realismin liekkiä.
VastaaPoistaOdotan, miten sinä koet tämän. Minullehan tässä oli tuttua murretta, tuttuja ruokia, tapoja sekä äidin suvun suuri tragedia eli Karjalan pakkoluovutus eli kodin menetys.
Kiitos esittelystä Leena.Tämä menee sellaiselle listalle,jossa on niitä pakko joskus lukea-kirjoja.
VastaaPoistaTämä vaikuttaa kirjalta, joka osuu täydellisesti yksiin mukavuusalueeni kanssa. Kirjalta, jossa on kaikki, mistä kirjallisuudessa pidän. Vaikutuin Saran ja Sannan arvioista - ja nyt sinä kirjoitit noin väkevästi! Tuntuu kuin olisin jo osin päässyt kirjan mielenmaisemaan.
VastaaPoistaTämä tulee varmasti olemaan paljon luettu ja ennen kaikkea rakastettu, omassa mielessä mukana kannettu.
Jael, sinun ei ole tätä pakkoa lukea: Sinä himoat lukea tämän. Usko pois.
VastaaPoistaOle hyvä!
***
Katja, taidamme nyt liikkua vuoden parhaan kirjan äärellä, tai jopa enemmän. Yritän vähän pudotella kierroksia, sillä tämä on niin ukomatonta...
Erinomainen kirjoitus Leena! <3
VastaaPoistaIhanaa että sinäkin olet näin hurmiossa tästä upeasta kirjasta, minä kun menin tästä ihan sekaisin. :)
Teoksessa on kaikkia niitä teemoja joista en väsy ikinä lukemaan (ihmiskohtalot sodassa, kodin menetys, evakot, elämä suomalaisella maaseudulla, elämän tarkastelu useamman sukupolven naisten kautta, kotimaamme historia), mutta Virtasen ote tähän kaikkeen on uskomattoman omaperäinen, tuore ja raikas. Ja tuo aistillisuus, joka todella elää kirjan jokaisella sivulla, oih! Tiedän jo nyt että tämä on minun kirjavuoteni paras kirja!
Kiitos linkityksestä ja väkevästä, tunteella kirjoitetusta, hienosta arviosta! <3
Voimakkaasti eläydytty ja kirjoitettu, Leena! Aion ehdottomasti lukea tämän, mutta tämä kuulostaa niin vahvalta kirjalta, että vaatii oman aikansa ja rauhansa.
VastaaPoistaVarttikarjalainen minäkin...
Sara, kiitos paljon♥ Nyt kyynelehdin...tämä kokemus on ollut niin valtavan suuri ja yllättävä.
VastaaPoistaKielen upea, huikea käyttö ja aistillisuus.
Ole hyvä ja kiitos sinulle! Palaan varmaan vielä blogiisi tämän tiimoilta, mutta pudottelen nyt kierroksia.
♥
Maria, minulle kävi tuuri, sillä mieheni lähti työmatkalle ja niinpä olen vain lukenut ja tietysti hoitanut Hänen Majesteettinsa tarpeet, mutta en ole nukkunut, en syönyt...en yleensä lue päivisin, mutta nyt jätin kaiken muun.
VastaaPoistaJoskus tuntuu, että varttikarjalaisuus on enemmän;-)
Kun kirja on todella hyvä, anataudun sataa! Onneksi tämän jälkeen on tietokirja...Kiitos!
Kirjailijan edellinen teos Aida sai huonot kritiikit lehdissä. Toivottavasti tälle käy paremmin, sinä olet ainakin antanut loistavat arvostelut. Olen tavannut kirjailijan, mukava nainen, siksikin kirja kiinnostaa.Ei muuten uskoisi, että hän on syntynyt -43.
VastaaPoistaHeidi, en ole lukenut Aidaa. Minähän en edes tiennyt mistään Marja Leena Virtasesta. Kuin hänet olisi salattu...
VastaaPoistaOn kriitikoita, jotka haluavat Jukka Kajavaksi eli uskovat olenvansa parempia kun haukkuvat hyvänkin kirjan. Minä sanon, miten minä koen/elän. Tämä on niin huikeaa, että et voi jättää tätä väliin.
Ehkäpä minäkin tapaan hänet...
Huomasin iän, mutta minulle ikä ei merkitse mitään, vain kaikki muu merkkaa. Ihailen myös Aila Meriluotoa ja hän on muistaakseni syntynyt samana vuonna kuin äitini.
Tämä yllätys tuli minulle kuin vähän nurkan takaa..., mutta olen niin hurmiossa, että sain Kirjeitä kiven alle elämyksen.
Lainasin tämän juuri tänään. Taidan kuitenkin ensin lukea Austerin uusimman, kun sen jo lainaisin viime viikolla. Tätä Virtasen kirjaa on kovasti kehuttu ja odotan todella paljon tältä kirjalta. Mieheni suku on luovutetulta alueelta, Suistamosta, ja kun itse olen ikäni asunut Pohjois-Karjalassa, ovat Karjala-asiat lähellä sydäntä. Puhumattakaan siitä, että näyttää olevan upeasti kirjoitettu.
VastaaPoistaIhana kirjoitus Leena. Kiitos! <3
Täytyy olla hyvin aistillinen ja eroottinen kirja, kun sinä näin kovasti sitä ylistät.:D
VastaaPoistaMukavaa keskiviikkoiltaa sinulle. Leena, huomasitkos, että runojasi on Mummon blogissa?
Anna Elina, tämä nyt vain tuli, nopeasti minulle.
VastaaPoistaNiin upeasti kirjoitettu, että toivon kaikkien löytävän tämän kirjan. Sinua tämä tulee takuulla ksokettamaan jo Karjala-lähtöisyytensä takia. Mutta tässä on niin paljon muutakin.
Kaikki aikanaan...kirja ei katoa minnekään, vaikka lukisitkin ensin Austerin.
♥
Minä alan olla tässä loppumetreillä ja palaan luettuani paremmin kommentoimaan. Minähän rakastin Virtasen esikoista, Aidaa, mutta se on tyyliltään tosi erilainen kuin tämä. Minäkin olen varttikarjalainen ja Pohjois-Karjalassa syntynyt sekä kasvanut, joten kirjan teemat kiinnostivat jo etukäteen.
VastaaPoistaTästä tulee muuten monessa mieleen Essi Tammimaan Paljain käsin.
Aili, äläs ny;-) Tässä on myös upea kieli, rakenne sekä tavallaan sukutarina, johon samaistun. Meitä on neljä sukupolvea vahvoja karjalaisnaisia, joten...
VastaaPoistaHyvänen aika, en ole ehtinyt huomata, vaikka olisi talo syttynyt tuleen. Minun pitääkin käydä...Kiitos!
Karoliina, minä odotan;-)
VastaaPoistaOlen nyt niin poositiivisesti sekaisin, että takuulla näen ensi yönä lumoavia unia.
Minä yritin sitä Paljain käsin, mutta en saanut 'tatsia'. Se on minulla, joten eihän sitä koskaan tiedä...Toisaalta, jos sanot, että nyt kaksi naista Suomessa kirjoittaa näin upeasti, minä ihmettelen. Minulla ei ole puolen pilkunkaan valittamista Virtasen kirjasta minkään asian tiimoilta. Olen kuin teininä kun luin eka kertaa Sinuhen!
Niin kaunis ja lumoava oli kirjoituksesi, että en edes harkitse, ostan, lainaan, varastan (no en nyt sentään) tämän kirjan, voidakseni sukeltaa sanojen maagiseen maailmaan, tarinan käsittämättömään kaivoon.
VastaaPoistaKiitos Leena, että kirjoitat näitä syvän intohimoisia kirjoituksiasi kirjoista, jotka sytyttävät nopeammin ja korkeammalle liekille kuin mikään tai kenenkään laatima mainosteksti. Minä niin nautin sinun sanojesi temmosta, kirjoituksesi lennosta ja lukemistasi kirjoista. Ja nyt kyllä lentävät pitsit kattoon kirjoituksesi uskomattomasta ja sytyttävästä liekistä...:)
Niin no, minä en hirveästi pitänyt Tammimaan uudiskielestä, mutta jos ne uudissanat korvaa karjalanmurteella (joka on minulle se parempi valinta!), nämä ovat minusta aika sisarteoksia. Uskoisin, että voisit pitää Tammimaasta.
VastaaPoistaKun tämä kirja on näin vahva elämys sinulle Leena, sen täytyy olla todella hyvä. Noista otteista saa jo aavistuksen kirjan vahvasta kielestä. Mielenkiintoinen kirja, ei ehkä niinkään lainaksi, vaan omaksi. Luulen, että sen haluaa lukea ainakin toistamiseen. Hankintalistalle. Kiitos sytyttävästä esittelystä, Leena.
VastaaPoistaPitsit sekaisin, en tietenkään saa suosia edes kirjojen varastamista, mutta sitäkin tässä kirjassa taphtuu.
VastaaPoistaSinä siis strippaat;-) Olen niiiin otettu siitä, mitä sinä sanoit, että et ikinä uskokaan! Mieheni kutsuu minua välillä kumaveriseksi slaavittareksi, mutta se ei ole totta, että olisin slaavilaien, vain varttikarjalainen ja isäni puolelta ihan järkevä satakuntalainen, vaikka sitä voikin välillä olla vaikea uskoa.
Pitsit sekaisin, hanki kirja ensitilassa ja sitten taas pitsit kattoon!
Kiitos♥
Karoliina, olet usein ollut oikeassa siinä, mistä pidän.
VastaaPoistaTämä kirja on kuitenkin minulle enempi sukupolvikirja. Neljä sukupolvea kuten meilläkin Karjalan suvun puolella. Tosin tässä on toki kautta kirjan Marketta/Marketta eli Toinen jänne eli siten olemme kai kummatkin oikeassa.
***
Anja, minä ainon pitää tämän. Nyt tunnen, että tässä on minulle jotain uniikkia ja sen lisäksi tajuan, että kyseessä on kirjallinen helmi. Lupasin ostaa äidille, kun soitin hänelle tänään tästä, mutta hän tilasi kirjastosta ja saa kirjan nopeasti. Äitini ei enää halua isän jälkeen kerätä kirjastoa. Armon saavat vain Valkjärvi ja Viipuri -kirjat;-)
Osta Anja suosiolla omaksi. Ja minä laitan tästä sanan kiertämään meidän suvussa, että hekin kuulevat, jotka eivät ole löytäneet blogistanian autuutta.
Kiitos!
Aistilliset kirjat sytyttävät aina Lumi ja aivan erilaiset, vaikka tekisivät miten kipeää.. tätä voisin ajatella:)
VastaaPoistaMustaleski, kipeää tekee lukea Joyce Carol Oatesin Kosto: Rakkaus tarina sekä saman kirjailijan Haudankaivajan tytär.
VastaaPoistaAistillisuutta, tietynlaista lötyy juuri tästä kirjasta, mutta voisit kokeilla myös Veronique Ovalden Mitä tiedän Vera Candidasta sekä vähän uodompi tapaus eli Ian McEwanin Vieraan turva. Mietin heti kohta luetteloa aistillisista kirjoista ja sitten mieleeni ei tullut kuin Millerin kirjat, joten totesin, että väsymys voittaa jopa aistillisuduuden...nyt.
Myös Paljaissa käsissä on neljä sukupolvea naisia. Siksikin nämä ovat niin lähellä toisiaan.
VastaaPoistaSain Virtasen kirjan juuri loppuun. Sulattelen. Arvio ehtii varmaankin vasta ensi viikolla (kun jonossa on muitakin odottamassa).
Karoliina, mutta varmaan eroa tulee siinä, että en usko kenenkään suomalaisen kirjoittaneen Waltarin jälkeen NÄIN. Tyyli on kuin nobelvoittaja Müulleria, jolta olen lukenut neljä teosta.
VastaaPoistaSulattele sinä, minä annoin tulla heti verekseltään;-) Joskus olen jättänyt muhimaan, mutta olen tehnyt ehkä about viisi tai kuusi, jokta ovat vieneet yöni, harkintakykyni, kaiken...Kaikkeni näihin olen antanut ilolla. Ja kirjailijat myös teoksiinsa kovalla työllä panostaneet. Virtanen on tästä lähin mun tärkein suomalainen seurattava kirjailija - naisissa.
Kiinnostava tämä Virtanen, en ole ennen kuullutkaan. ihanaa Leena että löysit lumoavaa suomalaista!!!
VastaaPoistaAnni, onhan minulla vuosikymmenin taival suomalaisten kirjailijoiden kanssa, mutta se oli ennen blogia suurin osa: Maila Talvio, Eeva-Joenpelto, Eeva Illoinen, Aila Meriluoto (mukana jo blogissa), Helvi Hämäläinen, Annamari Marttinen (blogissa),Aino Kallas, Maria Björk (blogissa), Eila Pennanen, Marja-Liisa Vartio...mutta: Tämän vertaista en ole suomalaisten naiskirjailjoiden proosassa vielä kokenut. Tämä on huippu!
VastaaPoistaRunoilijat ovat sitten erikseen, sillä niitä on Suomessa aina ollut sekä naisissa että miehissä: Todella hyviä!
Anni, lue sinäkin tämä, haluasin kuulla, mitä olet mieltä.
Mielenkiintoisen ja syvällisen tuntuinen kirja. Tämän voisi toivoa joululahjaksi, niin saisi lukea kaikessa rauhassa.
VastaaPoistaKiitos Leena esittelystä!
Marjatta, ole hyvä. Erinomainen toivomus joululahjaksi.
VastaaPoistaMinä olen tänä vuonna lumoutunut monesta uudesta, ainakin itselle uudesta, kotimaisesta naiskirjailijasta: Helmi Kekkonen, Essi Tammimaa, Ida Rauma jne.
VastaaPoistaMinullakin tämä odottaa jo kirjapinossa, sillä varttikarjalainen kun minäkin olen niin...;) Mutta en lue tätä vielä. Luen nyt niin rankkaa kirjaa liittyen juutalaislasten kohtaloihin, ja kun mieli on muutenkin nyt tosi matala ja herkkä, niin tarvitsen tuon kirjan jälkeen jotain ihan muuta.
Susa, minun kotimaani on maailmankirjallisuus, sillä kirjallinen lahjakkuus ei tunnusta maiden rajoja. Sitäkin upeampaa on, kun vähäväkisestä kotomaastame löytyy jotain näin upeaa.
VastaaPoistaJos minä lukisin tämän jälkeen lukuromaanin, se olisi kirjalle epäoikeudenmukaista. Niinpä luen historiaa ja tutkijoiden tekstiä muiansiesta Egyptistä. Ja sen jälkeen voisikin olla vuorossa syvä rentoutuminen dekkarin parissa. Ehkä joku ruokakirja vielä...
Mikä juutalaiskirja nyt on ilmestynyt...en ole huomannut mitään sellaista?
Ei nyt olekaan ilmestynyt, luen Tatyana de Rosnayn Avainta. Eikä ole todellakaan viihteellinen..
VastaaPoistaSusa, I see...
VastaaPoistaKommentoin juuri Jennille siihen kysymykseen Miksi luet?, mm. näistä tosielämän rankoista kirjoista ja miten ne vievät voimia, mutta pitäähän tiedon levitä.
Hemmottelet sitten itseäsi jollain kevyellä tai laatuviihteellä tms.
Minäkin tunnistan tuon, että järisyttävän hyvän lukukokemuksen jälkeen on pakko "nollata" itseänsä jollain ihan muulla. Siksi itsekin olen Carpelanin jälkeen lukenut nostalgiadekkarin (sen Tenhusen) ja nyt luen yhtä lasten- ja yhtä tietokirjaa. Vasta ensi viikolla olen taas tarpeeksi tyhjä taulu uudelle kaunokirjalle. :)
VastaaPoistaMeitä varttikarjalaisia taitaa olla paljon kirjablogistaniassa.
Katja, aika hyvin laskettu;-) Viikko siihen menee. Nyt minäkin haahuilen Kleopatran Egyptissä, joka on minulle ihan lempilaji, koska historiaa, mutta otan sen liian perusteellisesti ja Crimbergin Kansojen historia on taas myös käytössä. Lue: Olen hidas historiassa. Sen jälkeen taidankin laittaa sisustushaahuilua ja lopuksi rentoutan itseni dekkarilla.
VastaaPoistaSiis pitäiskö meidän perustaa varttikarjalaisten kirjabloggaajien seura! Ei yhtään hullumpaa ja sitten kaikki tarjoisivat koko ajan ruokaa, juomaa ja rotinoita;-), puhuisivat toistensa puheen päälle ja välillä muistelisivat isovanhempiensa kotipitäjiä.
Niin ja tänään on syksyn ensimmäinen callunoiden istutuspäivä. Ostin suuria, valkoisia...Seuraavaksi ehkä marjapuuron värisiä, sellaisen hyvinvatkatun vispipuuron ja laitan katajanoksia joukkoon...
Sama juttu täällä, tämän Virtasen uskomattoman upean kirjan jälkeen olen tarvinut miltei viikon mittaisen hengähdystauon, jotta pystyn taas vastaanottamaan uutta kaunokirjallisuutta. Lukenut olen toki tämänkin ajan, mutta Virtasen teokseen nähden jotain niin erilaista kuin mahdollista: klassista brittikauhua englanniksi. Lisäksi olen kuunnellut kuunnelmia ja lukenut hullun lailla kirjablogeista vanhoja postauksia. :)
VastaaPoistaVasta tänään tuntuu että olen vähitellen valmis uudelle suomenkieliselle, samalla kotimaisellekin, kaunokirjalliselle teokselle!
Sara, tietokirja tai dekkari on erinomainen kaarisilta tunnemyrskystä suvantoon. Käytän nyt molempia, sillä en tajua, miten joku tällainen kirjailija voi olla ollut näin piilossa. En ole nähnyt yhtäkään haaastattelua televisiossa, en lehdissä, en missään. Toivottavasti muutkin tosilahjakkuudet nyt versovat esiin!
VastaaPoistaMinäkin kollaan joskus sekä toisten että oman blogini vanhoissa postauksissa. Aivan liikaa selälle ja silmille, mutta eräänlaista siirtymää tilanteesta toiseen sekin. Jos tämä tosi runsas sade huomiseksi hellittää aion kokeilla myös liikuntaa.
Kiinnostava viikko kuitenkin...
Tosi mielenkiintoista, kiitos Leena suosituksesta!
VastaaPoistaMutta toivon, ettei minulle tulisi Tammimaa mieleen, en kauheasti pitänyt Paljain käsin -teoksesta. Kieli vielä meni, mutta en kestänyt sitä katkeruutta mikä tihkui rivien välistä. Minusta Tammimaa ei oikein kunnioittanut henkilöitään!
Erja, minusta tässäkin on hyvin paljon katkeruutta. Naisilla on siihen syynsä, mutta tiedoksi kuitenkin.
VastaaPoistaErja, ole hyvä. Minä olen yrittänyt lukea Tammimaan Paljain käsin, mutta siinä jokin tökkii. Tässä Virtasen kirjassa taas kaikki vei jo heti ensi lauseesta.
VastaaPoistaOtaksun, että jos tiivistän tämän näin, tajuat, mistä on kyse: Virtasen kirja on kuin Nobel-kirjailija Müllerin kieltä, jota en ole IKINÄ ennen lukenut kotimaisessa kirjallisuudessa. Jos olisin kirjoittanut koko kirjan lukunäytteenä, huomaisit eron.
Varasin muuten äsken Jyväskylän Sokokselta viimeiset Virtasen kirjat, jotka aion antaa joulu- ja syntymäpäivälahjoiksi ystäville. Lupasivat tilata lisää;-)
Karoliina, katkeruus ei riitä yhdistämään näitä kirjailijoita ja miten minä en nimenomaan huomannut katkeruutta vaan aistillisuutta, kylmyttä, kuumuutta, mutta ennakaikkea kieltä, joka on aivan eri kuin Tammimaan. Olen nyt käynyt Tammimaata sen verran läpi, että ikinä Virtasen kieli ei ole tätä:
VastaaPoista"Äiti puhuu nyt minusta, Inarista on turha puhua. MINÄ olen nyt pääosassa.RÄyh tarraan äidin tissistä kiinni, harhaan menee, mutta yritäön uudestaan, kunnes äiti alkaa hilata paitaa ylös."
tai
"Olen kuunnellut korva tarkkana, kuinka Virva ja Inari ovat leuhkoneet siemenasioista, hihitelleet tankealle suulleni, joka aukeaa hämenyksen ooksi."
tai
"Joskus mä en voi millään uskoa, ets illä olis mitään väliä, onks ehkäisyä vai ei, kun ei tähänkään mennessä ole tapahtunut mitään. En mä jotenkin sitä osaa yhtään ajatella."
Siis tässä otteita Tammimaan kirjasta ja toivon kaikkien vertaavan näitä Virtasen kirjan otteisiin, jotka ovat yhtä satunnaisesti valittuja.
Kirjeitä kiven alle sisältää kaiken ja sen lisäksi vielä maagisen realismin, joka on suomalaisile kirjoittajille outo ja vaikea laji. Mieskirjailijoista sitä on lähimmäs päässyt Pasi Ilmari Jääskeläinen.
Toisaalta: Voidaanhan sanoa, että kirja toisensa jälkeen muistuttaa toistaan, koska niissä on kannet ja kirjaimia;-)
Leena, kielenhän minäkin sanoin näissä erilaiseksi. Molemmissa se kylläkin on mielestäni väkevää ja kuvailevaa, mutta silti keskenään erilaista. Tammimaa on nuorempi kirjoittaja, mikä näkyy, ja tykkää myös käyttää noita uudissanoja.
VastaaPoistaMinusta kirjoissa oli samaa mm. nämä: neljä sukupolvea suomalaisia naisia, joilla kaikilla on omat taakkansa ja traumansa elämässään, ja joilla kaikilla on omat tapansa yrittää selvitä niistä - kunnialla tai vähemmän kunnialla, katkerana tai vähemmän katkerana. Molemmat kirjat olivat myös aistillisia, tai paremminkin lihallisia, ruumiillisia, eivät lainkaan sievisteleviä.
Karoliina, Suomi on täynnä sukupolviromaaneja...
VastaaPoistaEn ala nyt ollenkaan inttämään vaan odotan TODELLA kiinnostuneena, mitä kirjotat kirjasta ja vertaatko edelleenkin Tammimaahan.
Mukavaa viikonloppua sinulle!
Ihanaa että pidit tästä, Leena! Aivan upea kirja tosiaan, joka toivottavasti tavoittaa paaaljon lukijoita! Virtasen kieli on maagisen kaunista ja koko kirja vain kertakaikkiaan upea:)
VastaaPoistaKiitos linkityksestä♥
Sanna, olen ihan pois tolaltani;-) Miten uskomatonta, että meillä tpahtuu jotain jälkeen Waltarin...
VastaaPoistaEn tiedä, oletko lukenut Herta Mülleria, mutta kielessä samaa proosarunolaulua.
Kuule, pyörryin ilosta,kun sain linkittää sinun VIIDEN tähden arvostelusi tästä kirjasta!
Leena, sain juuri loppuun Kirjeet kiven alle. Kirjan kieli on juuri niin upeaa kuin kerroitkin, mutta tarina on minulle vähän liian surullinen, lukeminen tuntui raskaalta!
VastaaPoistaEn minäkään mitään täydellisiä happy endejä romaaneilta odota, mutta vähän enemmän toivoa ja ymmärrystä olisivat nuo naisparat mielestäni ansainneet;-)
Erja, minä koin tämän kuin olisin elänyt.
VastaaPoistaTulen kohta sinulle, Lumiemies tekee minun koneellani ensin yhden jutun, mutta leikitään tässä nyt yksi kuvitteluleikki ensin, tätä en tee sinun blogissasi, mutta juuri tässä nyt:
Mitä jos minä sanoisin, että tämä olisi totta neljänteen polveen. Mitä jos tämä olisi totta ja minä olisin se neljäs, se joka selviää. Vai onko hän kuitenkin vasta tyttäremme Meri, joka on aivan irti tästä kaikesta.
Siis minua tämä tuli iholle, veti nahat pois ja jätti ihon orvaskedelle. Toisekseen: Kieli on aivan mahtavaa ja minä pidän tummasta ja syvästä. Olen aivan niin myyty Virtaseen, että tiedän nyt, että hän ei kykene kirjoittamaan mitään tyhjänpäiväistä.
Erja, voin jopa jatkaa kanssasi tästä meilissä tai jos joskus tavataan tms. En voi avata tätä tässä maailman äärellä enempää.
Kiitos, että vaivauduit tänne kertomaan tuntojasi. Arvostan sitä kovasti!
***
Jonnekin pois -kirjassa on onnellinen loppu;-) tai siis miten sen ottaa...
♥
Luulen, että tuo kirja on ehdottomasti minun=)
VastaaPoistaMammani, ja äitini Karjalan tarinat syttyvät taas eloon...
kiitos leena =)
Voi kiitos Leena jälleen vinkkauksestasi! Minä juuri varasin kirjan, varmaan saan sen jo alku viikosta.
VastaaPoistaIhana lukea näitä sinun sivujasi!
Nyt minulla on aikaa, sairaslomalaisena...
Hanne, kun sain tämän luettua, oli pakko vähän kyynelehtiä ja sitten soitinkin saman tien Marja-Leenalle, joka on niiiin ihana ihminen. Nyt on jännä kuulla, mitä pidät kirjasta, sillä sinulla ja Marja-Leenalla on jotain samaa...
VastaaPoistaVaahtera-Maria, ole hyvä.
VastaaPoistaKiva kuulla, että viihdyt, vaikka sairaanakin, toivottavasti ei mitään vakavaa...
Kun olet lukenut, voisit kirjoittaa siitä blogiisi, mitä olet mieltä. Se olisi kiinnostavaa!
Vasta nyt saatoin lukea sinun arviosi. Minun piti kuoria omat sipulini ensin ;)
VastaaPoistaMutta aivan kuten sinäkin, olen ollut aivan haltioissani. Kirjoittanut jo monelle tästä ja touhkannut työkaverille. Kuin olisin itse kokenut jotakin suurta. Sellainen kirja tämä on.
Ja se kieli, se kieli. Minä lensin. Ja se lento oli kaunis.
Laitan sinut linkiksi... tekstisi tavoittaa sen, minkä itsekin koin ja mikä kirjassa on.
Joskus täytyy tehdä niin. En minäkään nyt lue mitään Täydellisestä paistista;-)
VastaaPoistaSinulla on oikein tyylielämys, minulla enempi koettu, vaikkakaan ei oikeasti koettu. Olen vellonut seurauksissa.
Minäkin olen tästä kaikille koheltanut, laittanut suosituslistoille, ostanut muutamille etc.
Hieno kieli on Marja-Leenalla. Ei mitään tusinatavaraa!
Minä postasin sinusta jo: Varmistan mediahuomion blogiisi!
♥
Nyt minä tämän luin, Leena. Piti oikein tulla kertomaan. Ei lainkaan tyhjän takia hehkutettu romaani. Kirjoitan juuri postausta..kuvien lataamisessa kestää sen verran, että voin bloggailla samalla..
VastaaPoistaHelmi-Maaria, mitä minä sanoin;-) Otin heti kirjan luettuani yhteyttä Marja-Leenaan, mitä en ole koskaan ennen edes ajatellut tehdä. Meillä on paljon samaa...
PoistaVoisithan kirjoittaa oman postauksen tästä kirjasta.
Kuvien kanssa minullakin menee aina eniten aikaa;-)
Kaunista uutta viikkoa sinulle!
Löysin blogisi ja tämän kirja arvostelun muutama päivä sitten ja tänään sain päätökseen tämän upean kirjan. Tunsin tarinan, tokikaan en kokonaisuudessaan, mutta monilta osin myös omakseni ja kun tuolla aiemmin kirjoitit näin:
VastaaPoista"Mitä jos minä sanoisin, että tämä olisi totta neljänteen polveen. Mitä jos tämä olisi totta ja minä olisin se neljäs, se joka selviää. Vai onko hän kuitenkin vasta tyttäremme Meri, joka on aivan irti tästä kaikesta."
Aloin itkeä. Minä olen meidän suvussamme kolmas, se joka selviää, mutta ei ilman jälkiä. Minun tyttäreni, nyt vasta 8kk vanha, tulee olemaan se johon tämä sukupolvien ketju ei enää ylety. Helppoa se ei tule olemaan, mutta olen alkanut työstää tätä aihetta heti tyttäreni syntymän jälkeen. Odotan tulevia vuosia kiihkeästi. Halu ja tarve tehdä asiat toisin on suuri, mutta samalla tunnen surua sekä itseni että etenkin äitini ja mummoni puolesta (ja ties kuinka monen polven taakse tämä juontaakaan), kuinka paljon tämä kylmyys ja vaikeneminen on heiltä vienyt...
Mummoni on myös karjalainen, Sortavalasta kotoisin ja evakkoon lähtiessään odottanut äitiäni. Pidin kirjan kielestä todella ja ehkä mummolta tutun murteen vuoksi, minun oli sitä helppo lukea.
Mahtava kirja, jonka aion lukea ehdottomasti uudestaankin.
Ja tämä blogi on myös todella mielenkiintoinen. Vasta tämän löysin, mutta aion ehdottomasti seurata jatkossakin, sekä myös lueskella vanhoja kirjoituksiasi. Mukavaa syksyn jatkoa sinulle!
Maria
Maria, minäkin kyynelehdin heti kirjan luettuani ja ennen kuin kyyneleet olivat kuivuneet, soitin kirjailija Virtaselle. Oli hyvä, että tein kaiken tunneryöpyssä, sillä olin avoimempi. Marja-Leena Virtanen on todella ihanaihana ihminen ja kun sain tavata hänet tunne vain voimistui. Meillä oli paljon yhteistä ja ennen kuin ilta oli päättynyt häneetä tuli 'isosiskoni'.
VastaaPoistaVieläkin pitää vaieta. Ainakin minun. Meri saa elää jo näistä ajoista vapaata elämää ja häntä ei voisi vähempää edes kiinnostaa. Ehkä hän sitten joskus ihmettelee näitä äitini kotipitäjän kirjoja, joita minulla on monia, monia. Äiti ne on minulle ostanut.
Lue myös Sodan haavoittama lapsuus. Löydät sen hakukoneella blogistani. Jotain hauskaa, mutta asiaan liittyvää löytyy linkistä, joka on tässä http://leenalumi.blogspot.fi/2010/05/baabuskat-ja-mina-valkjarvella-1998.html
Tiedätkö, annoin Kirjeitä kiven alle äidilleni, mutta hän ei saanut siitä mitään. Jäi väkisinkin miettimään, että sieltä lähteneistä ainakin osa haluaa torjua kaiken - loppuun asti.
Kiitos samoin sinulle!
♥