ISOÄIDIN HILLOKIRJA

Näin suven lopuksi saamme nauttia suloisimmasta hillokirjasta ikinä, koskaan. Se on pieni kooltaan ja sivujakin on vain hiukan alla viisikymmentä, mutta vähemmän on enemmän etenkin, jos teosta kannattelevat saman sukupolven perinteet 1820 luvulta asti. Päivikki Puska on koonnut kirjaksi Isoäidin hillokirjan (Karisto 2011), jossa hän paljastaa perintönä sukupolvelta toiselle heidän suvussaan siirtyneet sadonkorjuuajan makumieltymykset. Alun perin ohjeet on kirjoitettu 1820-1860 –luvuilla paksuihin vihkoihin kauniilla käsialalla, vanhalla ruotsin kielellä. Suomentaessaan kirjaa, Päivikki on samalla muuntanut vanhat paino- ja vetomitat kiloiksi ja litroiksi. Hauskana esimerkkinä mainitsen, että 1 kortteli on 3,3 dl, 1 naula on 32 luotia ja se merkitsee 0,425 kg ja 1 luoti on 13,3 g. Mahdoitkos tietää tätä!

Kirjan kuvitus on hurmaava: Osa on piirroskuvia omenoista, perhosista ja säilömisestä; suurin osa kuvitusta on kuitenkin vanhoja mustavalkokuvia, joiden huomaa tulevan kaukaa. Kuvissa on paljon lapsia ja tietysti myös aikuisia ja ollaan kesäkuvissa, ulkona, puutarhassa. Minusta hauska kuva oli pikkupojan kesätukan leikkuu, vaikka ressukka ei näytä tilanteesta oikein pitävän ja huutaa niin, että kuulen sen vuosikymmenten läpi. Siihen aikaan pojille leikattiin ’kesätukka’, mikä käytännössä tarkoitti kaljuksi ajamista. Ymmärrän pikkuherraa kyllä hyvin, sillä kun minut vietiin ensimmäistä kertaa parturiin ’singlattavaksi’, levitin itseni kampaamon lattialle ja huusin kuin hinaaja. Minut kannettiin ulos jäykkänä kuin seiväs, mutta kukaan ei ollut päässyt koskemaan kutreihini. Äitini ei kehdannut näyttäytyä vähään aikaan kylän raitilla ja kaupassakin pysyi vain konttorin puolella, mutta onneksi isää vain nauratti.

Päivikki Puskan kirja sisältää hillot, hyytelöt, marmeladit mehut, keitot, jälkiruoat ja juomat. Ohjeet ovat kuin menneen maailman kosketus, sillä oletteko kuulleet Hienosta vadelmahillosta, johon on lisätty etikkaa ja sokeria tai Ruskeista kirsikoista, joita voidaan valmistaa kahdella sortilla. Mesimarjahillon kohdalla, muistan Luvian raitin polut ja miten paljon niiden varrella kasvoi mesimarjaa, tuota marjoista hienoimman makuista, kun sen saa ihan tuoreena syödä. Nyt mesimarjaohjeita ei edes löydy, sillä luultavasti marjat, jos niitä enää mistään saa, menevät likööriteollisuudelle. Ja tietysti teemme isoäidin kanssa Muurain- eli lakkahilloa kuin myös Kriikunahilloa. Inkivääripäärynät saavat veden kielelle ja muistan taas, että pitää vielä istuttaa se päärynäpuu…


Näin Päivikki tunnelmoi muistojensa keittiössä:


Muistan hyvin isoäidin ja äidin alkusyksyn hääräilyt keittiössä, jossa kattilat porisivat ja kaikkialle levittäytyi kesäinen hillontuoksu. Me lapset osallistuimme marjojen puhdistamiseen ja hillokattilan hämmentämiseen isoäidin tai äidin seistessä tarkkana vieressä. Sitten meille annettiin leivän päälle kattilasta kuorittua marjaista vaahtoa, joka maistui aivan kesältä. Kaikenlaiset tarinat ja jutut menneiltä ajoilta saivat meidät pysymään hiljaa keittiössä, ja vielä nytkin hillontuoksu tuo mieleeni lämpimiä muistikuvia lapsuudesta…

Olin aikeissa tarjota teille lopuksi Pappilan hätävaraa, mutta nautimmekin lähestyvän viikonlopun, sekä tämän suloisen kirjan kunniaksi juomaa, jonka nimi on Arkkipiispa:


4 pulloa Mosel-viiniä
4 pulloa Reinin-viiniä tai
6 nuorta tai vanhaa ranskalaista viiniä
2 pulloa shamppanjaa
3 naulaa sokeria (1 naula = 425 g)
3-4 appelsiinin mehu


Ja nyt kohotamme lasin Päivikille, joka ystävällisesti päästi meidät osaksi sukunsa perinteitä ja paljasti ohjeita, joista vanhimpien ikä alkaa hipoa kahtasataa vuotta. Kiitos!

***

Jos joku tietää, miten säilötään vihreät tomaatit, otan ohjeen kiitollisena vastaan! Edesmennyt anoppini valmisti sitä ja monta ohjetta tuli pyydettyä ja saatua, mutta vihreät tomaatit unohtui. Ainakin siinä oli etikkaa, sokeria, vihreitä tomaatteja...