sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Kamila Shamsie: Poltetut varjot

Tämä tarina on nimeltään Poltetut varjot ja sen kertoo teille Kamila Shamsie. Tämän kirjan kustantaa Gummerus A.D. 2010 ja koska Kamila on kertonut tarinan englanniksi nimellä Burnt Shadows, sen ovat teille suomentaneet Kristiina Drews ja Tommi Uschanow. Tämä tapahtuu Japanissa, Intiassa, Pakistanissa, Afganistanissa, Amerikassa…,mutta tämä alkaa rakkaudesta ja päivästä, jolloin amerikkalaiset pudottivat atomipommin Nagasakiin vuonna 1945 elokuun 9. päivänä, joka olisi ollut liian harmaa mitään pommia varten, sillä pitäähän lentäjien nähdä…ja valo tuli, sillä Hiroko ja Konrad olivat juuri tavanneet ja hyvästeltyään toisensa, Hiroko tunsi olevansa aivan eri kuin koskaan ennen. Hän riisui vaatteensa ja tarttui silkkikimonoon, jonka heitti ilmaan antaen sen sitten kauniisti laskeutua käsivarsilleen. Hän kietoo hyväilevän silkin alastomalle iholleen ja menee verannalle tähyten vuoria. Hän seisoo siinä kuin upea, valkoinen silkkipilari selässään liihottamassa kolme mustaa kurkea Ja juuri silloin Nagasaki on kauniimpi kuin koskaan ennen ja samalla hetkellä pilviin repeytyy aukko…ja sen jälkeen maailma oli pelkkää valkoista.

Poltetut varjot on julmien varjojen kirja, mutta sitä ei tarvitse silti pelätä, ei kavahtaa, sillä jopa suojelevilla hämähäkeillä on kirjassa varjonsa ja muistilla ja sisäpihan vanhalla, ystävällisellä puulla. Toki poltettu varjo pakottaa miettimään ja turhautumaan ja tuskaantumaan kaikkeen käsittämättömään, mitä maailmassa tapahtuu uskonnon nimissä, mutta ainakin tämä kirja tarjoaa mahdollisuuden kaikille osapuolille selitykseen, jos sellaista on mahdollista löytää. Yllättäen tarinaa kuljettaa Hiroko Tanaka sen viimeiseen loppuun. Tämä nainen, joka menettää rakastettunsa yhdessä ainoassa valonvälähdyksessä. Tanakan luonteen ongelmia ohittavan taituruuden, hämmentävän suoraluonteisuuden ja epätavallisen käytännön läheisyyden vuoksi kestämme hänen kanssaan hiilenmustat, linnunmuotoiset palojäljet selässämme ja alamme upota tarinaan, jossa siirrytään maasta toiseen ja kaksi sukua nivoutuu toisiinsa käsittämättömällä tavalla päätyen lopulta New Yorkiin ja erään syyskuun 11. päivän jälkeisiin tapahtumiin.

Oli hämähäkkitanssi ja oli sen varjo. Kaksi sukua, kaksi muunnelmaa hämähäkkitanssista. Ashraf-Tanakat, Weiss-Burtonit –heidän yhteinen tarinansa oli pommin tarina, kadotetun kotimaan tarina, satamaan ammutun miehen tarina, käyttämättä jätettyjen luotiliivien tarina.

Kamila Shamsie kertoo kirjassaan suurta tarinaa, jossa seurataan nuorta Hirokoa Nagasakin jälkeen kuolleen rakastetun sukulaisten luokse Intiaan. Sukulaiset ovat Englannin siirtomaaherruuden viimeisiä lähettiläitä ja tietävät jo, että heidän lähtölaskentansa on alkanut, mutta vielä ehditään viivähtää hetki ennen kuin Intia jakautuu ja syntyy Pakistan. Viivähdetään se tovi, että tutustutaan Burtonien perheeseen ja heidän palvelijaansa intialaiseen Sajjadiin. Viivytään varhaisaamun puutarhassa se hetki, että rakkaus ehtii kutoa seittinsä Hirokon ja Sajjadin ympärille yhdistäen näin kaksi eri rotua, kulttuuria ja aloittaakseen alusta ihan muualla kuitenkin alati kantaen mukana Hirokon muistoreppua ja Sajjadin alituista ikävää Delhiin.

Poltetut varjot on kaunis kirja. Kuoleman kaunis kirja. Kun Hiroko pommin jälkeen etsii rakkaintaan ja löytää kiveen palaneen laihimman varjon, hän tietää, että siinä on Konrad ja hän laskeutuu pitkäkseen Konradin varjon päälle ja painaa huulensa vasten Konradin tummaa rintaa. ”Miksi sinä et jäänyt”, kuiskasi hän kivelle. Ellei tämä ole kuoleman kaunista, niin mikä sitten! Ja Intiassa alkaa uusi rakkaus, sitten pako sodasta ja vihdoin  koti Pakistanin Karachista ja lapsi Raza.

Aivan väistämätöntä ja kiehtovaa on, että törmäämme islamilaiseen kulttuuriin ja maailmaan, jossa japanilainen äiti, Hiroko on hieman poikkeava. Kaikki kuitenkin sujuu, kunnes tulee Afganistan ja talibanit. Sitten muuttuu kaikki. Me heittelehdimme tarinan matkassa varsin tietoisina siitä, että kirjassa on liikaa miehiä ja naisia ei näy missään. Emme odota kohtaavamme heitä vaarallisissa vuoristosolissa, mutta toki kaduilla, kaupoissa, kotien pihoilla, mutta ei, heitä ei näy. Jossain vaiheessa nuori Raza ymmärtää, että hän ei oikeasti koskaan näe naisia. Hän näkee toisinaan tukahduttaviin burkhiin vangittuja hahmoja, jotka liikkuvat ryhminä kuin naakkalauma, mutta muistuttaen enemmän elävältä haudattuja, kuin mitään, jolla on oikeus tuntea kasvoillaan sade, tuuli tai aurinko.

Minua ärsytti Kamila Shamsien hienostunut tapa ’yliymmärtää’! Ehkä minäkin olisin yliymmärtänyt, jos olisin pakistanilaisbrittiläinen nainen kuten hän. Sen verran tiedän Pakistanin oloista ja naisen ihmisoikeuksien puuttumisesta maassa. Silti...

Shamsie on kirjassaan osannut erittäin hienosti kuvata miehiä. Eri-ikäisten ja rotuisten miesten kuvaukset ovat kuin sisäiskokemuksia. Vaikuttavaa Karachissa 1973 syntyneeltä nuorelta kirjailijalta!

Hirokoa seurataan tarinan matkassa New Yorkiin, jossa hän vielä 77-vuotiaana on hyvin oma itsensä ja paljon ikäistään nuoremman oloinen sekaantuen ja seikkaillen vieläkin uskontojen ja rotujen välitilassa. Mukanaan hän on kuljettanut ’lintunsa’ eli arvet selässään, Sajjadilta kymmenvuotishääpäivälahjaksi saamansa kahta sylikkäin nukkuvaa kettua esittävän japanilaistyyppisen maalauksensa sekä kauhunsa atomiaseisiin.

Poltetut varjot teos on suuri lukuromaani, josta löytyy niin historiaa, rakkautta, politiikka, uskontoa kuin ihmisten välisiä suhteita ja ihmisiä suurten mullistusten pyörremyrkyssä, sen keskiössä. Minä luin kirjaa hyvin nälkäisenä, sillä kaikki tässä oli kiinnostavaa. Tämä romaani on kuitenkin ennen kaikkea kertomus miehistä ja naisista, jotka vaeltavat varjomaailmassa etsimässä rakkaitaan, sillä aina jotain oleellista uupuu tai tarinan henkilö ei tiedä, mikä on hänen kotimaansa, rotunsa, uskontonsa. Oi, jospa he unohtaisivat kaikki rajat ja seuraisivat jännittyneenä joen virtausta ja sitä kuka kirjoittaa punaisella rakastettunsa nimen jään alle juuri ennen ennen sen jäätymistä!

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet minun lisäkseni ainakin  Annika K.  Kaisa/Kannesta kanteen,  Aili  Norkku Anni M. La petite letrice Karoliina Mari A

11 kommenttia:

  1. Herätit mielenkiinnon, tämä lukukokemus on elettävä. Kirjassa monia puhuttelevia elementtejä.

    VastaaPoista
  2. Pitääpä lukea heti kun ilmestyy pokkarina. Amazonin lukijat ainakin kehuvat kovasti.

    VastaaPoista
  3. Kiinnostava kirja! Tuon tapaiset kirjat, joissa on niin paljon tarinaa ja eri kulttuuria,ovat todella kiehtovia!

    VastaaPoista
  4. Anne, tiedän jo, että luet tämän...

    Allu, sinä olet niin kiinnostunut historiasta, kulttuureista ja uskonnoista, että tämä menee sulle päähän kuin paras samppanja: humallut tästä, mutta säilytät henkesi.

    Jael, no ajattelin kirjaa yöllä lukiessa, että tämä on kirjoitettu ehkä juuri sinulle. Postasin tämän suden hetkellä...

    VastaaPoista
  5. Voi miten mielenkiintoinen kirja. Naisen asema ja uskonnot ovat aina kiinnostaneet!

    VastaaPoista
  6. Mia, kohta saat sisustusta ja poltettuja varjoja...Sattui sopivasti, kun sain kirjan vaalmiiksi viime yönä kolmelta. Kirja on erittäin kiinnostava!

    VastaaPoista
  7. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta.

    VastaaPoista
  8. Vaikuttaa dramaattiselta ja mielenkiintoiselta romaanilta. Luen sen joskus, mutta juuri nyt olen vähän 'pienempien' tarinoiden ystävä. Joskus tällaiset suureelliset, monitahoiset ja rönsyilevät tarinat saavat minut melkein masentumaan jo alkumetreillä, koska olen hidas makustelijalukija..

    VastaaPoista
  9. Soolis, minä taas pidän hyvistä, paksuista lukuromaaneista, joista ei heti tule ero. Ero hyvästä kirjasta on kuin ero ystävästä: yhtä surullista. Eilen illalla jäin niin tiukkaan koukkuun kun oli kerrankin tilaisuus (kiitos pakkasen yms) vain lukea, että meni aamutunneille. Tämä tarina maktustaa nyt Chileen Mialle.

    VastaaPoista