Joanin tyttären valtaisat ristiriidat kovassa liikemaailmassa jalometallien ja sijoitusmiljoonien pyörityksessä, hänen paniikkikohtauksensa, ranskalainen rakastajansa ja rautatahtoinen kuntoilunsa, jäivät ehdottomasti Joanin varjoon, sillä Eloiselta uupuu eläytymiskyky. Hän kyllä tuntee ajoittain huonoa omaatuntoa sijoittaessaan äitinsä hoivakotiin, hän tuntee joskus kuinka jää oikeasti alkaa pettää alla, mutta kaikesta huolimatta, täydellisen antautuva eläytyminen puuttuu. Eloisella ei ole siihen vaadittavaa taiteellisuutta, uskallusta eikä herkkyyttä. Kirja on kuitenkin myös kiinnostava tarina äidin ja tyttären välisestä suhteesta. Suhteesta, jossa aidon kohtaamisen lähestyessä, toinen aina syystä tai toisesta, astuu sivupolulle ja vilpitön läheisyys jää iäksi saavuttamatta.
Oman kiinnostavan mausteensa kirjaan tuo ranskalainen Claude, jonka Eloise oli jättänyt parikymmentä vuotta aiemmin. Claude on tutkija, joka yrittää kehittää timanttia kovempaa ainetta ja hänen entinen rakastajansa myy sitä jo täyttä päätä sijoittajille. Claude on kuitenkin romantikko ja tutkimustyö alkaa sujua vasta kun he menevät jälleen Eloisen kanssa yhteen. Claude näkee tutkimansa materiaalit oman elämänsä draamana: " Osmium, joka oli tiukan sulkeutunut mutta kykeni yhtäkkiä ja odottamatta myrkyllisyyteen, oli tietenkin hän itse. Timantista, kimaltelevasta, kauniista ja raivostuttavan riippumattomasta, tuli Eloise. Jalokivi täytyi taivuttaa hyväksymään metalli omaan sisimpäänsä. Niiden välille olisi luotava side, joka olisi vakaampi kuin niiden yritys oli ollut kaksikymmentä vuotta sitten."
Muistojen huoneet on monipuolisen kiinnostava lukukokemus, mutta erityisesti huomaa kiintoisan ansion, joka useilta mieskirjailijoilta puuttuu: Mason liikkuu kahden eri-ikäisen naisen mielen huoneissa kuin kotonaan. Hänellä on naisentajua!
Minulle Richard Masonin kirja soi musiikkina, näkyi elokuvana ja kaihoisasti jätin teoksen, kun näytös päättyi. Richard Mason on onnistunut naisten sielukuvauksissa tavalla, joka on suuri kunnianosoitus hänen isoisoäidilleen Naomi Cecelia Klerkille, joka vietti lapsuutensa keskitysleirillä buurisodan aikaisessa Etelä-Afrikassa ja jolle Mason on teoksensa omistanut. Kirja ei ole kuitenkaan kurjuuden ylistys, sillä jälkimaku on pitkä ja tyylikäs ja siinä soi altto yhtyen sopraanoon suloisessa Domine Deussa.
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Erja Mari
Lahjasi "Muistojen huoneet" jäi Turkkiin isäntäväkeni luettavaksi. Kerroin heille lyhyesti, mistä kirja kertoo, ja molemmat halusivat ehdottomasti lukea sen.
VastaaPoistaKirja on todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.
Siinä oli KAIKKEA: Hirveä anoppi, poikaansa pahoinpitelevä isä, äiti, joka ei tuntenut rakkautta tytärtään kohtaan, hienoa seksiä, vanhuuden sairaus, sadunomaisuutta, anteliaisuutta, ystävyyttä, vieraan maan hyvä kuvaus, työpaikkaterroria, sodan kauheuksia, lasten kuolemia, pedofiliaa - ja kamalaa käytöstä
sairaita vanhuksia kohtaan. Ainakin se tuntui siltä, koska lukijana asetuin automaattisesti Joanin puolelle.
Hän kuitenkin OLI sairas pedaaleineen ja jalan naputuksineen.
Hienoa, että kirjailija perusti säätiön tummien kouluttamiseksi, ja itse Desmond Tutu sen suojelijana!
Vanhuuden sairaudet ja muistamattomuus kauhistuttavat minua. Ovatkohan ne lisääntyneet hälyttävästi, vai puhutaanko niistä vain enemmän? Ja jos ovat lisääntyneet, niin mikä sen tekee; saasteet, lisäaineet, liiat lääkkeet, vai se, että ihmiset elävät nykyään paljon kauemmin kuin
ennen??
Eve, Joan todella veti sympatiat puolelleen. Hän oli niin herkkä ja empaattinen...ja jotenkin suloinen.
VastaaPoistaTarina oli elämää suurempi, joten ihme ettei kirjasta ole kohistu enempää. Siis todella erinomainen teos ja minä olen lukenut eräitä...
Minusta tuntuu, että dementia ja Alzheimer etc. ovat lisääntyneet, sillä kun kuulen vanhasta parista, joilla muuten olisi kaikki ok, käykin ilmi, että jommalla kummalla on Alzheimerin tauti. Viime aikoina on tullut mutu-tuntuma, että pariskunnan naishenkilöllä eli onko kyseessä uusi naisten kansansairaus...
Kiva, että viihdyit kirjan parissa, Eve! Arvasin sen;-)
Kiitos, viihdyin tosiaan enkä millään olisi malttanut jättää sitä käsistäni edes ruoka-ajoiksi. :)
VastaaPoistaUskon, että kirjasta vielä kohistaankin. Siitä tulisi hieno elokuva!
Tulisi nopeammin, jos mietitään näyttelijät valmiiksi. Onko ehdotuksia? ;) Voisiko Helen Mirren olla Joan, ja Demi Moore Eloise, Pierce Brosnan Claude. Entä viehko Simbongile, ja se 15 v lapsukainen??
Eve, Helen Mirren on hyvä ehdotus tai jopa Dame Dench, yksi Britannian parhaita näyttelijöitä. Oliko Eloise niin kauhea, että siihen rooliin Demi Moore...;-) Mulla on aikaa jo tuosta lukemisesta ja sen jälkeen on kai virrannut jo sata kirjaa, joten en muista kuin sitten sen Clauden, johon laittaisin Ralph Fiennesin, sillä voisihan hän olla Eloisea vanhempikin...
VastaaPoistaTaisin taas löytää luettavaa... hieno kuvaus! kiitos.
VastaaPoistaVirvatuli, tämä kirja kaipaa huomiota, sillä tämä on niin paljon...Tämän annoin Evelle, ystäväni ja Rilken runojen suomentaja, kun hän lähti lomalle Turkkiin kuukaudeksi. Hän piti kovasti. Nyt hänkin on poissa...
VastaaPoistaMinua kosketti kovasti tämä arvio ja blogisavu-kirjoitus, kun huomasin että ystäväsi on poistunut. Ihana, että hän tänne oli kuitenkin kirjoittanut kirjasta ja siitä, että oli pitänyt lukemastaan.
VastaaPoistaHanna, kaikki tässä koskettaa. Lueppa miten Rilken runojen suomentaja osuvasti tiivistää Muistojen huoneet.
VastaaPoistaKiitos!
Kiitos linkityksestä! :) Ja tervetuloa lukemaan blogiani.
VastaaPoistaMari, ole hyvä ja kiitos!
Poista