Tämän päivän Helsingin Sanomissa esiintyy Jörn Donner sarjassa Minä rakastan, jossa tunnetut ihmiset paljastavat rakkautensa kohteen. Kirjailija, elokuvaohjaaja ja entinen kansanedustaja kertoo jutussaan aikovansa lukea kolmentoista tulevan vuoden aikana 2600 kirjaa, koska kirjat lohduttavat ja niistä on seuraa.
"Toisilla on koira tai kaktus, mutta minulla on kirja", sanoo Donner. Hän jatkaa kiinnostavasti:
Se on kirja. Se ei ole lukulaite. Se on kirja. Se ei ole äänikirja. Se on kirja. Se ei ole näyttöpääte. Se on esine. Siihen sisältyy ajatuksia, joskus murhia. En voi elää ilman sitä.
Olen laskenut, että jos lukisin 200 kirjaa vuodessa, ja jos oletan, että minulla on tuotteliasta elinikää jäljellä korkeintaan 13 vuotta, tällä hetkellä lukemattomia olisi peräti 2600 kappaletta.
Lehdistä luen, että kypsyneen iän saavuttaneen henkilön pitäisi harrastaa uimista, joogaa, saunomista, hiihtoa, tennistä shakinpeluuta, teattereissa ja oopperassa käyntiä sekä matkustaa eri paikkoihin. Jos harrastaisin kaikkia näitä asioita, tuo vuotuinen tavoite, 200 kirjaa, ei millään toteudu. Toisilla on koira. Toisilla on kaktus. Minulla on se. Se esine. Kirja.
Juttu ei tietenkään ole kokonaisuudessaan tässä, mutta täytyy sanoa, että kovasti liikehdin nyt Donnerin linjoilla. Viime vuonna luin ja arvostelin 140 kirjaa. Tänä vuonna olen päättänyt tehdä tosin 40 kirjaa vähemmän, sillä panostan kuntooni ja jaksamiseeni kuin myös perheeseeni. Ja minulla, toisin kuin Donnerilla, on myös koira ja se kaktus (lue: iso puutarha).
Sisäisesti ymmärrän kuitenkin Donneria hyvinkin, sillä joillekin ihmisille on ikuisesti niin, että kirja on se 'juttu'.
Mika Waltari sanoi sen näin:
Ilman kirjoja minun olisi vaikea elää. Ne tarjoavat minulle koko elämän rikkauden, ihmisajatusten rannattoman valtameren. Uupuneina hetkinä ne tarjoavat paon mielikuvituksen maailmaan, huumausaineen, jonka jälkeensä jättämä kohmelo on kohmeloista viattomimpia. Mutta oman kehityksen juuttuessa tavan ja ajatustottumusten kuolleeseen pisteeseen ne tarjoavat räjähdyspanoksia, jotka laukaisevat kehitystä sulkevan ruuhkan ja katkovat mielestä ennakkoluulojen ja auktoriteettiuskon sitkeät kahleet. Kirjat ovat tarjonneet minulle rajattoman vapauden, määräämättömän onnen, etsimisen ja löytämisen rajun riemun.
kuva Otava
Waltarin sitaatti Mika Waltarin mietteitä (WSOY 1982)
Minullekin netin elinaikalaskuri lupasi vielä 13 vuotta. Yläkanttiin menee, mutta menköön.
VastaaPoistaLukutuolini vieressä jakkaralla on nyt kuusi kirjaa. Niistä neljä on vanhoja, jo moneen kertaan luettuja. Niistä kahdesta uudesta pitäisi tehdä arvio.
Monesti tuntuu siltä, että kaikkein parhaat kirjat on jo kirjoitettu. Johtuu luultavasti iästäni.
Olipa kiva, että laitoit tuon Waltarin kirjamietteen esille.
Lukeminen jatkuu...
van Vaari, minä en voi elää 99.9 vuotiaaksi, sillä kirjoitin arvostelun viime yönä klo sudenhetkellä. Lukuvalon sammutin klo 4 aamulla!
VastaaPoistaMeillä on nyt sama määrä kirjoja, mutta minulla nyt kaikki uusia. Yritän hiihtolomalla paria vanhaa...
Jos ajatellaan Waltaria, niin toki parhaat on kirjoitettu, mutta minä jaksan aina ilahtua kun löytyy semmoinenkin kirja kuin Geraldine Brooksin Kirjan kansa (ammi 2009).
van Vaari, Waltari on intohimoni, olen häntä lainannut paljon, paljon...ja häntä suutelin kirja-arvostelusssani Hurmion tyttäret. Löytyy kun laitat vain tuon nimen hakukoneeseen. Waltarin on ollut niin paljon,että mietin tohdinko tuota tämänpäiväistä edes laittaa, mutta saatan lähteä uudelle kierrokselle vaikka sun tähden! Suomen televisiokin on pelkkää uusintaa.
Jos mie ennustaisin siul, vois tulla vuosii lissää...
Minäkin yritän aloittaa vielä uuden kirjan.