NELJÄS TEKIJÄ

HE RAKASTELIVAT. Kynttilän lepattava valo loi seinille isoja ja epäselviä varjoja. Elisabeth oli sängyllä kontallaan, vasen poski tyynyä vasten. Musta tukka lainehti tuuheana. Hän käänsi Elisabethin selälleen ja jatkoi, yhä edelleen ja edelleen. Elisabethin ruumis tärisi kun hän sai orgasmin, mutta Franken ei ollut huomaavinaan mitään. Hän halusi nussia Elisabethin hajalle, rynkyttää tämän rikki alaruumiillaan työntäen kovaa ja armottomasti, kerta toisensa jälkeen. Kun Elisabeth laukesi toisen kerran, hän tunsi alkavan huudon ampaisevan liikkeelle jostain syvältä vatsanpohjasta. Elisabeth huomasi sen heti, avasi silmänsä aivan kuin olisi herännyt uuteen todellisuuteen ja peitti hänen suunsa omalla suullaan, hapuili ääntä kielellään tarttuen hänen kaluunsa tiukasti, hellittämättä. Ääntä ei voinut enää pysäyttää, alkava huuto muuttui täriseväksi kouristukseksi joka lähti liikkeelle varpaista ja eteni sieltä ylöspäin, levisi pohjelihaksiin, reisiin, selkään, vatsaan – mutta sitä ohjasi äänen alkulähde, jota Elisabeth puristi kädessään aiheuttaen huudon joka kohosi henkitorvea pitkin suuhun, missä Elisabeth odotti omine suineen ja huulineen ja imi huudon ahnaasti sisäänsä.



Kjell Ola Dahlin Neljäs tekijä (Den fjerde raneren, LIKE 2009, suomennos Outi Menna) on hurja sekoitus kovaa panoa, karskeja miehiä, Kjell Ola Dahlin lyyristä kyvykkyyttä, mustaa huumoria ja mutkikasta juonikuviota. Kirja on kertomus miehen kiimasta ja kuumeesta, josta hän ei ui kirkkaille vesille kuin viime metreillä ja silloinkin joku hukkuu. Vai hukkuuko kuitenkaan? Oslolaispoliisi Frank Frølich joutuu yllättäen työtehtävänsä aikana suojaamaan omalla ruumiillaan naista, josta alkaa hänen kärsimystiensä. Frank sekaantuu rikollisen ja epäillyn sisareen ja joutuu lomavapaille, kun tulee tietoon, että hän nussii epäillyn sisarta Elisabethia. Elisabeth katoaa, tapahtuu useita murhia, mutta Frølich vain haluaa löytää janonsa sammuttajan.


Dahlin juoneen kietoutuu rahanpesua, kostoa, seksiä sekä Giovanni Bellinin aito maalaus Madonna ja lapsi. Frank on muodollisesti jäävätty poliisityöstä, jota näkyvästi johtaa Norjan omalaatuisin poliisipäällikkö Gunnarstranda, jota suuresti ’jurppii’ hänen alaisensa muhinoinnit ’melkein’ rikollisen naisen kanssa. Lopulta hän antautuu kuitenkin hoitamaan rikosvyyhteä yhdessä Frankin kanssa ja saa samalla jaeltua suuria elämänviisauksiaan, kuten:


FRANK FRØLICH ISTAHTI auton rattiin. Hän odotti kunnes Gunnarstranda oli ehtinyt kyytiin ennen kuin käynnisti moottorin. ”Tajusin juuri että tässä tilanteessa on jotain tuttua”, hän sanoi ja pani vaihteen silmään.


”Katso sinä vain eteenpäin”, Gunnarstranda tokaisi. ”Ainoa myönteinen asia mitä menneisyydestä voi sanoa on se ettei se enää palaa. Toivottavasti opit joskus että sama koskee myös naisia.”


Kjell Ola Dahlin kirja hämmensi minua suuresti, sillä siinä oli virtausta ns. kovaksikeitettyihin miesdekkaristien tuotoksiin, joita kartan kuin ruttoa! Valitsin kirjan Tommi Tukiaisen kannen takia;-) Minulla ei ole mitään vastaan jännityskirjoja kirjoittavia miehiä elleivät he tuhoa kirjan psykologista jännitettä tuomalla mukaan agenttijuttuja, liikaa toimintaa, liikaa henkilöhahmoja, monimutkaisia ulkovaltojen suojelupoliiseja yms. Melkein kaikki miespuoliset dekkaristit ovat tähän sortuneet, mutta esim. Colin Dexter ei koskaan! Omistan kaikki Morset ja se ainoa, jota en omista on haussa. Kjell Ola Dahl on luovimisen mestari, sillä hän sortui vain kahteen: liikaa henkilöitä (jaksoin laskea kolmeenkymmeneen) ja ehkä juuri tämän henkilömäärän takia juonikuviosta, joka itsessään oli tyylikäs, kiinnostava ja mustalla huumorilla maustettu, tuli hieman monimutkainen. Mutta kaikki miehet takuulla löytävät Dahlin Neljännen tekijän!


Minä lyyrisenä naisena, joka kuitenkin luen kaikki maailman parhaat dekkarit, hämmästyin Dahlin maalailevaa verbaliikkaa: ”Yön aikana kaikki pilvet olivat väistyneet ja tehneet jälleen kerran tilaa kylmyydelle levittäen sinisen taustakankaan jäätävälle marraskuun lopun aamupäivälle. Pakkanen oli liimannut öisen usvan jääksi asvaltin pintaan.” Ja tämä on vain yksi esimerkki kirjan monista sulokielivirkkeistä. Onkohan Dahl kirjoittanut muutakin kuin dekkareita…


Toivon naislukijoitteni kuitenkin löytävän Neljännen tekijän, sillä kirja on täynnä eroottista kuumetta, mustaa huumoria oikeissa kohdissa ja taitavaa sanan käyttöä. Yksi toiminnallinen juttu kyllä nyt sytytti minut. Väärin! Ei tällä kertaa rakastelukohtaus, joita kirjassa on useita ja hellempiä kuin unikohtaus, jolla aloitin, vaan Frankin syttyminen raivotoimintaa turhautuneena, kun ei löydä Elisabethiaan: Hän murtautuu pääepäillyn miljonäärin taloon, sitoo miehen, kaivaa esille aidon Giovanni Bellinin maalauksen Madonna ja lapsi, valelee sen rikollisen edessä konjakilla ja heittää takkaan! Siinä on mallia miehille, että mitä vain: naisen tähden! Minä melkein ihastuin kuumaveriseen Frankiin, mutta lopulta sydämeni ryöväsi ei Norjan, vaan ehkä koko maailman omalaatuisin poliisipäällikkö ja hänen kultakalansa:


OLI ENSIMMÄINEN PÄIVÄ kahdeksaantoista vuoteen, kun apulaispoliisipäällikkö Gunnarstranda jätti menemättä töihin. Edellisenä iltana hän oli huomannut että Kalfatrus ui vinosti. Hän kaatoi itselleen lasillisen viskiä ja istuutui katselemaan, kuinka huntupyrstö uiskenteli maljassaan edestakaisin kaarevan lasin suurentamana – vinosti. Levottomuus ei suostunut päästämän häntä otteestaan. Hän oli ollut varma, että pieni huntupyrstö eläisi kauemmin kuin hän. Ja häntä huolestutti, että saattaisikin käydä toisinpäin. Oliko hän huolissaan kalasta, vai oliko hän oikeasti huolissaan itsestään? Ilmensikö huolestuminen hänen pelkoaan yksinäisyydestä – elämästä ilman Kalfatrusia – vai oliko se pohjimmiltaan epäitsekästä siinä mielessä että hän oli aidosti huolissaan kalan hyvinvoinnista. Hänen innostuksensa työntekoa kohtaan oli hiipumassa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ja kaikki muu jäi tärkeysjärjestyksessä toiseksi, kun hän katseli kullanpunaista kalaa, joka uiskenteli hieman vinossa. Piru sinut periköön, hän ajatteli, piru sinut periköön jos menet kuolemaan nyt, ennen minua.


Mies, joka saa sinut nauramaan, on se oikea, joten tahtoo Dahlin kanssa lounaalle;-) Tuli mieleen elokuva Kala nimeltä Wanda. Siis Neljäs tekijä saa nauramaan loppuratkaisun jännitteen yhtään siitä kärsimättä! Erittäin kiinnostavaa oli taas kerran huomata, kuinka onnistunutta on tuoda yhteen vastaparit eli tässä tapauksessa Frølich ja Gunnarstranda. Maailman tai ainakin Euroopan kuuluisin poliisivastapari lienee Morse ja Lewis. Sama täydentyminen ja herkullinen verbaliikka kantaa myös norjalaista poliisityöparia. En voi olla lopettamatta kirjaa etulehden T.S.Eliotiin:


There will be time to murder and create
And time for all the works and days of hands
That lift and drop a question on you plate;
Time for you and time for me,
And time yet for a hundred indecisions
And for a hundred visions and revisions,
Before the taking of a toast and tea.


In the room the women come and go
Talking of Michelangelo


Mutta yllättäen toiminnallisesti räjähtävä Frank haluaakin viimeisen sanan:


”Rakastaminen vaatii keskittymistä.”