Håkan Nesser: Koston jumalatar

Palasia ja pilkahduksia 1.marraskuuta

Se oli laskettelumatka.

Huomaan, että minun on vaikea kirjoittaa tästä. Mutta ei kai se ole ihmekään…Kello on vähän yli yksi yöllä. Karin nukkuu makuuhuoneessa, ja minä istun korituolissa erkkerissä, josta näkee pienen metsäkaistaleen tonttien rajalla. Onnettomuus tapahtui kymmenen minuuttia Svenstavikin jälkeen. Oli pimeää, ja oli alkanut sataa lunta. Ei paljon, mutta sen verran että hidastin. Syöksyimme kohti vastaantulevaa raskasta ajoneuvoa…Jarrutin, mutta turhaan. Putosimme järeiden kivenlohkareiden sekaan…Bussi rutistui tunnistamattomaksi ja syttyi tuleen. Myöhemmin illalla heräsin sairaalassa Östersundissa ja sain lopulta tietää, että onnettomuudessa oli kuollut kuusioista oppilasta ja yksi vanhempi. Neljällä oli hengenvaarallisia vammoja. Vain puoli tusinaa oli selvinnyt ehjänä.

Lasken kynän kädestäni ja suljen muistivihkoni. Istun hetken paikallani ja tuijotan pimeyteen. Ei häivääkään sarastuksesta. Niin, minun ei todella pitäisi elää.

Håkan Nesserin Barbarotti-dekkari Koston jumalatar (Den sorgsne busskauffören från Alster, Tammi 2020, suomennos Aleksi Milonoff) vie kuin takaisin siihen lumottuun maailmaan, jossa löysin Nesserin Barbarotti -sarjan ja se vei mennessään kuin siltana silloisen rankan suveni. Samaan syssyyn toki vedin Van Veeteren-sarjan, mutta Barbarottissa on jotain Poirotista, josta pidän paljon. Se ei ole vain se tietty uskonnollisuus, joka heillä on eri, mutta molemmat pyytävät rukoillen apua pahimmissa tapauksessa. Poirot totisemmin ja Barbarotti kuin vain puhutelleen kaveriaan Jumalaa. Vastauksiakin tulee. Bussin kuolonkolariin ajanut Albin Runge alkaa saada uhkauskirjeitä, joiden allekirjoittaja on Nemesis, koston jumalatar. Vähän viivytellen hän ottaa poliisiin yhteyden eikä kerro mitään vaimolleen Karinille. Tietty vitkastelu leimaa oudolla tavalla molempia osapuolia, kunnes tuntuu siltä, että tosi on kyseessä. Poliisin työpari komisariot Eva Backman ja Gunnar Barbarotti vetävät tutkintaa. En mitenkään halua liittää dekkariin hauskuutta ellei kyseessä ole Sebastian Bergman-dekkari, mutta eikös vain mestari Håkan Nesser onnistu tässäkin. Vaikka Albin Runge julistetaan tietyn ajan kuluttua kuolleeksi, koska ruumista ei ole löytynyt, jo Eva Backmannin ja Gunnar Barbarottin sanailu tarjoaa lukijalle osuvaa huumoria. Asian on huomannut myös Västerbottens-Kuriren:

”Kirja ei voi olla samanaikaisesti traaginen ja hauska. Paitsi silloin kun sen on kirjoittanut Håkan Nesser.”

Tarinan juonta ei saa spoilata, mutta henkeä vedin syvään monta kertaa, sillä niin hieno ja jollain tavalla myös vanhojen aikojen dekkariaikojen taikapölyä leijaili tarinassa. Agatha Christie, P.D.James, Ruth Rendell, Colin Dexterin Morse -kirjat etc. Tämä tarkoittaa, että tartuin tosissani selvittämään juonta, mihin en jaksa ryhtyä tiiliskivimäisten ja nopeatempoisten dekkarien kanssa useinkaan. Koston Jumalattaressa sivuja on 362, johon hyvin mahtuu jännitysdraaman koko kaari. Näin tehdään laatua!

Palasia ja pilkahduksia on Albin Rungen muistiinpanoja onnettomuuden jälkeen. Ne ovat todella kiinnostavia, sillä olemme vapautetun, mutta ehkä silti myös syyllisen muistiinpanoissa. Ja kertooko hän totta vai onko kaikki tarkoitettu hämäykseksi? Moni olisi valmis veikkaamaan Rungen syyllisyyden puolesta ja nyt Nemesis on ottanut Albinin kohtalon käsiinsä. Tarinan aikahypyt ovat selkeitä ja lukija vain nauttii päästessään kokemaan jotain uutta muutaman vuoden takaa, sillä jostainhan kaikki alkoi. Oliko se onnettomuus vai jotakin muuta sen lisäksi?

Pidän Håkan Nesseriä yhtenä maailman parhaista jännityskirjailijoista. Hän kirjoittaa tyylikkäästi, mutta jännittävästi. Hän ei korota itseään toisten kustannuksella tai hänen komisarionsa eivät sitä tee, kummin vain! Tein kirjaa lukiessani muistiinpanoja, mutta muistanko väärin, että joku olisi sanonut lukeneensa ranskalaista Vigania…En löytänyt merkintääni. Siis ehkä Delphine de Vigania ja ehkä jopa kirjaa Yötä ei voi vastustaa…Tämä jää nyt lukijan mielikuvituksen varaan. Sillekin on jätettävä tilaa.

Håkan Nesserin persoona on kiinnostava, sille ei vain voi mitään. Koska nyt olen muka lomalla, saa Håkan antaa näytteen siitä, miksi epäilen hänen lukevan naiskirjailijoita ahkerasti. Miehet jotka lukevat naiskirjailijoita, kirjoittavat kiinnostavimmin! Tämä sitaatti on aika paljastava ja hauskakin:

Myös Jennyn veli Johan oli jo jättänyt Villa Pickfordin, ja Barbarottin omat pojat olivat vain poikia. Näin hän tahtomattaan asian itselleen muotoili: vain poikia. Mutta niin se oli, muutaman vuoden kuluttua he päätyisivät lokeroon vain miehet, eikä hän mahtaisi sille mitään. Barbarotti ei ollut varma olisiko tällaisia ajatuksia syytä hävetä, mutta naisissa, sekä nuorissa että vanhoissa. oli jotain, minkä edessä hän antautui. Ehkä sillä oli tarkoituksensa, ihan yleisessä ja biologisessa mielessä, tai ehkä hän vain häkeltyi kohdatessaan toisen, joutui hämmästyksen ja hiljaisen ihmetyksen valtaan, vaikka oli elänyt maan päällä jo yli viisikymmentä vuotta. Hän yliarvosti ja ihaili naisia, ainakin joitakin. Toljotti kuin romanttinen aasi tuota arvoituksellista toiseutta, jonka kuvitteli määrittävän naisen olemuksen ja josta oli yrittänyt päästä perille puolet elämästään.

Eipä hänen omaa sukupuoltaan ollut aina helppo ymmärtää. Mutta harvoin, hyvin harvoin hän ihaili sitä. Itseriittoisia tomppeleita nimittäin riitti, niitä joiden pää oli pullollaan vastauksia mutta täysin vailla kysymyksiä. Herra varjelkoon, hän saattoi joskus huomata mutisevansa. Mikä meitä miehiä oikein vaivaa?

Håkan Nesser on tähtipölyä….

*****

*****

Dekkarit Leena Lumissa