Palasia ja
pilkahduksia 1.marraskuuta
Se oli
laskettelumatka.
Huomaan,
että minun on vaikea kirjoittaa tästä. Mutta ei kai se ole ihmekään…Kello on
vähän yli yksi yöllä. Karin nukkuu makuuhuoneessa, ja minä istun korituolissa
erkkerissä, josta näkee pienen metsäkaistaleen tonttien rajalla. Onnettomuus
tapahtui kymmenen minuuttia Svenstavikin jälkeen. Oli pimeää, ja oli alkanut
sataa lunta. Ei paljon, mutta sen verran että hidastin. Syöksyimme kohti
vastaantulevaa raskasta ajoneuvoa…Jarrutin, mutta turhaan. Putosimme järeiden
kivenlohkareiden sekaan…Bussi rutistui tunnistamattomaksi ja syttyi tuleen.
Myöhemmin illalla heräsin sairaalassa Östersundissa ja sain lopulta tietää,
että onnettomuudessa oli kuollut kuusioista oppilasta ja yksi vanhempi.
Neljällä oli hengenvaarallisia vammoja. Vain puoli tusinaa oli selvinnyt
ehjänä.
Lasken kynän
kädestäni ja suljen muistivihkoni. Istun hetken paikallani ja tuijotan
pimeyteen. Ei häivääkään sarastuksesta. Niin, minun ei todella pitäisi elää.
Håkan
Nesserin Barbarotti-dekkari Koston jumalatar (Den sorgsne busskauffören från
Alster, Tammi 2020, suomennos Aleksi Milonoff) vie kuin takaisin siihen lumottuun
maailmaan, jossa löysin Nesserin Barbarotti -sarjan ja se vei mennessään kuin
siltana silloisen rankan suveni. Samaan syssyyn toki vedin Van Veeteren-sarjan,
mutta Barbarottissa on jotain Poirotista, josta pidän paljon. Se ei ole vain se
tietty uskonnollisuus, joka heillä on eri, mutta molemmat pyytävät rukoillen
apua pahimmissa tapauksessa. Poirot totisemmin ja Barbarotti kuin vain
puhutelleen kaveriaan Jumalaa. Vastauksiakin tulee. Bussin kuolonkolariin
ajanut Albin Runge alkaa saada uhkauskirjeitä, joiden allekirjoittaja on Nemesis,
koston jumalatar. Vähän viivytellen hän ottaa poliisiin yhteyden eikä kerro
mitään vaimolleen Karinille. Tietty vitkastelu leimaa oudolla tavalla molempia
osapuolia, kunnes tuntuu siltä, että tosi on kyseessä. Poliisin työpari
komisariot Eva Backman ja Gunnar Barbarotti vetävät tutkintaa. En mitenkään
halua liittää dekkariin hauskuutta ellei kyseessä ole Sebastian Bergman-dekkari, mutta eikös vain mestari Håkan Nesser onnistu tässäkin. Vaikka Albin
Runge julistetaan tietyn ajan kuluttua kuolleeksi, koska ruumista ei ole
löytynyt, jo Eva Backmannin ja Gunnar Barbarottin sanailu tarjoaa lukijalle
osuvaa huumoria. Asian on huomannut myös Västerbottens-Kuriren:
”Kirja ei
voi olla samanaikaisesti traaginen ja hauska. Paitsi silloin kun sen on
kirjoittanut Håkan Nesser.”
Tarinan
juonta ei saa spoilata, mutta henkeä vedin syvään monta kertaa, sillä niin
hieno ja jollain tavalla myös vanhojen aikojen dekkariaikojen taikapölyä
leijaili tarinassa. Agatha Christie, P.D.James, Ruth Rendell, Colin Dexterin
Morse -kirjat etc. Tämä tarkoittaa, että tartuin tosissani selvittämään juonta,
mihin en jaksa ryhtyä tiiliskivimäisten ja nopeatempoisten dekkarien kanssa useinkaan.
Koston Jumalattaressa sivuja on 362, johon hyvin mahtuu jännitysdraaman koko
kaari. Näin tehdään laatua!
Palasia ja
pilkahduksia on Albin Rungen muistiinpanoja onnettomuuden jälkeen. Ne ovat
todella kiinnostavia, sillä olemme vapautetun, mutta ehkä silti myös syyllisen
muistiinpanoissa. Ja kertooko hän totta vai onko kaikki tarkoitettu hämäykseksi?
Moni olisi valmis veikkaamaan Rungen syyllisyyden puolesta ja nyt Nemesis on
ottanut Albinin kohtalon käsiinsä. Tarinan aikahypyt ovat selkeitä ja lukija
vain nauttii päästessään kokemaan jotain uutta muutaman vuoden takaa, sillä
jostainhan kaikki alkoi. Oliko se onnettomuus vai jotakin muuta sen lisäksi?
Pidän Håkan
Nesseriä yhtenä maailman parhaista jännityskirjailijoista. Hän kirjoittaa
tyylikkäästi, mutta jännittävästi. Hän ei korota itseään toisten kustannuksella
tai hänen komisarionsa eivät sitä tee, kummin vain! Tein kirjaa lukiessani
muistiinpanoja, mutta muistanko väärin, että joku olisi sanonut lukeneensa ranskalaista
Vigania…En löytänyt merkintääni. Siis ehkä Delphine de Vigania ja ehkä jopa
kirjaa Yötä ei voi vastustaa…Tämä jää nyt lukijan mielikuvituksen varaan.
Sillekin on jätettävä tilaa.
Håkan
Nesserin persoona on kiinnostava, sille ei vain voi mitään. Koska nyt olen muka
lomalla, saa Håkan antaa näytteen siitä, miksi epäilen hänen lukevan
naiskirjailijoita ahkerasti. Miehet jotka lukevat naiskirjailijoita,
kirjoittavat kiinnostavimmin! Tämä sitaatti on aika paljastava ja hauskakin:
Myös Jennyn veli Johan oli jo jättänyt Villa Pickfordin, ja Barbarottin omat pojat olivat vain poikia. Näin hän tahtomattaan asian itselleen muotoili: vain poikia. Mutta niin se oli, muutaman vuoden kuluttua he päätyisivät lokeroon vain miehet, eikä hän mahtaisi sille mitään. Barbarotti ei ollut varma olisiko tällaisia ajatuksia syytä hävetä, mutta naisissa, sekä nuorissa että vanhoissa. oli jotain, minkä edessä hän antautui. Ehkä sillä oli tarkoituksensa, ihan yleisessä ja biologisessa mielessä, tai ehkä hän vain häkeltyi kohdatessaan toisen, joutui hämmästyksen ja hiljaisen ihmetyksen valtaan, vaikka oli elänyt maan päällä jo yli viisikymmentä vuotta. Hän yliarvosti ja ihaili naisia, ainakin joitakin. Toljotti kuin romanttinen aasi tuota arvoituksellista toiseutta, jonka kuvitteli määrittävän naisen olemuksen ja josta oli yrittänyt päästä perille puolet elämästään.
Eipä hänen
omaa sukupuoltaan ollut aina helppo ymmärtää. Mutta harvoin, hyvin harvoin hän
ihaili sitä. Itseriittoisia tomppeleita nimittäin riitti, niitä joiden pää oli
pullollaan vastauksia mutta täysin vailla kysymyksiä. Herra varjelkoon, hän
saattoi joskus huomata mutisevansa. Mikä meitä miehiä oikein vaivaa?
Håkan Nesser
on tähtipölyä….
*****
*****
Dekkarit Leena Lumissa
Nesser on vielä kokematta. Onpa virkistävää, että kirja ei ole mahdoton järkäle. Moni dekkari on mahdoton tiiliskivi ja usein ihan turhaan. Suon sen oikeuden ainoastaan Karin Slaughterille. :D
VastaaPoistaAnki, usein kuin suotta paisutellaan tarinaa. Myös liikaa henkilöitä ja toiminnallista, ei psykologista. Nesser ei sellaiseen sorru.
PoistaNiin, hän ei tyydy vähempään:)
♥♥