Minttu Hapuli: Emil

Emil oli kuin tulivuori joka syttyy milloin tahansa. Naiset katsoivat häntä, kaikenikäiset ja -kokoiset suuressa toivossa päästä lähempään kontaktiin rockstara Emilin kanssa. Miehessä ei ollut mitään tavallista, paitsi että hänellä oli lapsuudesta saakka sama miesystävä ja hänellä oli soittajaksi hyvä kunto, jota koko kroppa julisti. Naiset näkivät hänet aina alastomana sekä päivä- että yöunissaan ja ketkä pääsivät lähempään kontaktiin, olivat koukussa. Emilin jumaluus oli hallittua, mutta kyllä hän siitä itsekin sokaistui ja siitä syntyi tarina. Miehellä on naisia kuin meren mutaa, mutta hän päättää valita kaksi naimissa olevaa, joiden asunnot järven rannalla vieretyksin! Tapaamiset keskiviikkoisin. Kuoleman kaipuutako? Pakko olla, sillä jossain on aviomies, joka ei anna anteeksi, ei unohda. Vai menikö se kuitenkaan näin itsestään selvästi? Vai tapahtuiko jotain paljon oudompaa? Jotain, jolle edes Emil ei voinut mitään?

Minttu Hapulin teos Emil (Sitruuna kustannus 2021) voisi olla mikä tahansa psykologinen intohimotragedia, jossa kenenkään järki ja maltti ei enää pidä. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan jotain paljon kovempaa, rohkeampaa. Sen tehokkain osoitus on toinen rannan naisista, Elisa, joka on Marttinsa kanssa lapsettomassa avioliitossa. Martilla on edellisestä avioliitostaan aikuinen tytär Taru, josta tuleekin yllättäen kolmas nainen, yllätyskortti. Elisa voi olla tyypillisin, vaan ei ole. Hän on rakentanut unelmistaan todellisuuden:

Elisa ansaitsi palkkansa, joka ei ollut niukkaa nähnytkään. Hän matkusteli ja eli tyylikästä elämää. Häntä kuvasi viileä tyyneys, jolla tehtiin väistämättömät ja ainoat mahdolliset päätökset.

Viileä tyyneys ja tyyli pitivät vapaata sinä iltana, kun asiakastapahtumassa esiintyi paikallinen bändi. Rumpali-laulaja oli häikäisevä ilmestys, josta naiset supattivat jo illan alussa kikattaen pikkutuhmia. Keikan jälkeen rokkaripoika tuli samaan pöytään syömään ja alkoi jutella, ja Elisa hulahti jäihin ilman naskaleita kertaheittämällä. Saattoi se olla laavaakin, mihin hän hukkui.

Vähän myöhemmin jäälaavan tuloksena Elisa seisoi jakkupuvussaan yhdellä jalalla, toinen jalka hiestyneen rokkarin pakaroiden yli kiedottuna. Rokkaripoika pani häntä seinää vasten. Gantin hame renkaana, pakarat ruvella karheasta lastulevyseinästä…

Elisa ei ollut koskaan ennen kokenut mitään sellaista. Mitään niin mautonta ja groteskia. Mitään niin suurta ja sokeaa himoa. Mitään niin törkeää ja mistään piittaamatonta itsekästä halua. Hän hoippui kotiin molemmat päät tahmeina.

Tämä ei ollut viileää eikä tyylikästä. Tämä oli vaarallista ja fantastista.

Rokkaripoika oli kaksikymppinen ja upea…

Elisa oli kiimassa. Hän lipitti miestä kuin kissa maitoa, nuuski ja piehtaroi …

Minttu Hapulilta en ole lukenut ennen mitään, mutta tämä kirja saapui lupaa kysymättä. Arvaan jo, kuka on profiloinut minut: Hyvä osuma! Tämä tarina on tapahtunut tuhannesti ja kirjoitettu monesti. Älkää vain kysykö, miksi tämä tarina erosi niistä muista! No, valaisen vähän: rohkeat seksikuvaukset maailmankirjallisuuden tyyliin, erittäin sopiva henkilömäärä, yllättävyys, sillä en ole oikeasti kertonut yhtikäs mitään. Hapuli kirjoittaa kuin lukki, hän kirjoittaa seittiä, johon jäävät kiinni niin tarinan henkilöt kuin myös lukijat. Hapuli on taitava rakentamaan silmukoita, joihin houkuttaa tarttua, joihin voisi jäädä…Erityisesti pidän siitä, että Elisa on aikuinen nainen ja Emil on poikanen, joka ei heti arvannut mihin kyytiin lähti, vaikka naisia oli ollutkin jonoksi asti. Hyvästi stereotypiat vanhoista miehistä ja nuorista naisista! Emil, Emil…aikuiset naiset voivat olla sekä lumo että tuho!

Kuuma kirja yöttömiin öihin!