Allie Reynolds: Hyytävä ystävyys

Mikä on tehokkaampaa kuin tragedia rajatussa tilassa tai pienellä näyttämöllä. Vaikka kyseessä on nyt kirja, sanon pieni näyttämö mielessäni suosikkini Viettelysten vaunu ja Kuka pelkää Virginia Woolfia? Näin myös siksi, että haluaisin nähdä tämän kirjan filmattuna. Taisin nähdäkin, sillä halusin aloittaa lukuvuoteni alpeista, joita kaipaan aina vain. Tarinassa olemme Ranskan alpeilla, likellä Le Rocherin kylää, mutta paljon korkeammalla. Seuranamme ovat maailman luokan lumilautailijat kymmenen vuotta sitten ja kutsukirjeiden saavuttua, nykyisyydessä. Sama paikka, eri aika ja yksi on joukosta poissa....pelko kouraisee tiukalla puristuksella ja vain hetkellinen puuterilumi vie ajatukset järkensä menettämisestä takaisin elämään.

Englantilaisen Allie Reynoldsin esikoisteos Hyytävä ystävyys (Shiver, MinervaCrime 2021, suomennos Maikki Soro) on fiktiota, mutta lumilautailutermistöineen faktaa, sillä Allie on entinen ammattiurheilija ja yksi Britannian parhaita freestyle-lumilautailijoita. Voisin lisätä, että eräästä toisesta lajista tietävänä, urheilukaveruus voi olla täynnä pahaa tahtoa kanssakilpailijaa kohtaan, etenkin jos tämä on voittajan vaara. Niin sanottu 'hymyilevä kuolema', jossa tahto poistaa kanssakilpailija maailmasta ajaa arvaamattomiin tekoihin.

Jotenkin en olisi uskonut, että lumilautailulle näin innostuisin, sillä kaikki kiinnosti termistöä myöten puhumattakaan niistä jäärinteistä, jotka kuulostivat surmanloukuilta.  Puuterilumilaskeminen on lajin kilpailijoille jälkiruokaa, jää on pääateria. Laji on kova, mutta sen tarjoamat endorfiinit vieläkin kovemmat. Kirjan ystäväryhmä on seitsemänhenkinen ja kymmenen vuotta sitten valmistautui juuri Le Rocherin alueella suuriin kisoihin. Harjoitteluviikkojen aikana syntyi sekä aitoa että petollista ystävyyttä, mutta jo takakansiteksti kertoo, että joukosta katosi yksi ja toinen halvaantui. Kadonnutta ei koskaan löydetty. Nyt yllättäen joukosta jäljellä olevat saavat kymmenen vuoden jälkeen kutsun samaan paikkaan. Lopulta kukaan ei tiedä kuka kutsut lähetti...

Hyytävä ystävyys on kiihkeä, kuten on voitontahtoisten lautailijoiden mieli. Lukijan henkeä salpaa, sillä kirja kantaa tarinassaan klassisten dekkarien hurmaa tajuta kuka teki mitäkin kuin myös nykyajan kovan kilpalajin yksityiskohtia. Nyt porukka jää jumiin hyvin korkealle, sillä hissi ei kulje alas, vaan on lukittu. Näyttämö pienenee. Onneksi on Panorama-talo, jossa voi asua ja säilyä ehkä hengissä, mutta miten kauan aikaa aikaa. Mitään henkilökuntaa ei talossa näy. Turistilaskettelijoita ei myöskään, sillä jäiset rinteet eivät heitä houkuta. 

Kertojana toimii brittiläinen Milla, joka on ollut yksi kovimmista lautailijoista ja kadonneen kilpailijan kovin vastus. Toinen toisillensa. Nyt on menossa eloonjäämiskilpailu monessa mielessä, sillä Milla alkaa tajuta, että....Hänen oma mottonsa, 'se ei pelaa, joka pelkää', alkaa käydä nyt todemmaksi kuin koskaan. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, miten kauan he joutuvat ylhäällä olemaan. Odottamassa sitä hetkeä vuodesta, jolloin jäävirta tuo kadonneet ruumiit esiin. Eikä aika ole korjannut kilpailuviettiä edes tässä tragediassa, jossa heidän yhteytensä muuhun maailmaan on katkaistu. Yksi kuitenkin hymyilee aina voitonriemusta tai ellei kehtaa, hymyilee sisäänpäin ja ajattelee: Minä voitin!

Erittäin jännittävä esikoistrilleri ja aiheesta joka voi kiinnostaa monia. Heitäkin, jotka eivät voittaneet!

*****

Dekkarit Leena Lumissa