Mitä sinä tiedät 1800 –luvun lopun tai 1900 –luvun alkupuolen
tehtaantyöntekijöiden lasten elämästä? Olisiko se ollut nisupullaa ja maitoa,
paljon kavereita, joiden kanssa leikkiä tuon ajan leikkejä kaupunkien kaduilla
ja kujilla? Vai olisiko se ollut jotain aivan muuta? Olisiko se ollut raskasta,
pitkää työpäivää tai jopa yövuoroja tehtaissa auringon pilkahdusta näkemättä?
Olisiko se ollut riisitautia, huonoja hampaita ja varhaisia kuolemia
puuttellisen ja yksipuolisen ravinnon takia? Moni voi tietää enemmän tuon
aikaisten lasten elämästä maalla, jossa toki lapset aloittivat myös varhain
osallistumisen talon töihin, mutta he saivat varsin hyvin ruokaa maataloissa ja
moni työ liittyi ulkona olemiseen. Olen kuullut paljon äitini lapsuudesta kauniissa
Karjalassa, kodissa järven rannalla. Tietenkin aika kultaa muistot, mutta olen
nähnyt äitini lapsuuskodin ja uinut siinä ihanassa hiekkarannassa, jossa jo
isoäitini pikkutyttönä... Oli paljon aurinkoa, ystäviä ja leikkimistä ja
kesäkuumalla mentiin aina uimaan. Tietenkin olivat heinätyöt, marjojen
poimiminen ja lehmipaimenissa olo, kasvimaan perkuu, mutta mitään erityisen
ikävää ei tunnu olleen. Tällaisesta tehdaskaupunkien lapset eivät paljoakaan
tienneet, mutta toiset heistä pääsivät kesäisin muutamiksi viikoiksi maalle
sukulaisiin tai kesäsiirtoloihin, sillä vanhemmilla ei ollut lomia. Ja olihan
tehdastyöläisten lapsillakin omat leikkinsä, ystävänsä ja pienet ilonsa. Nyt
saamme kurkistaa tuohon maailmaan...
Karoliina Suoniemen kirja Tehdaskaupungin lapset (Avain
2020) maistuu tosipohjaiselta eli se on tietokirja tehdastyöäisten lasten
elämästä mm. sellaisissa kaupungeissa kuin Tampere, Pori, Forssa ja Helsinki.
Lisäksi oli ruukki- ja tehdasyhteisöjä esim. Nokialla, Kemissä, Juankoskella,
Mäntässä, Turussa, Verlassa, Valkeakoskella, Imatralla, Kouvolassa ja
Fiskarsissa. Kirjan kuvitus on vaikuttava eli minusta Emmi Kyytsönen on
tavoittanut tuonaikaisten työläislasten elämän riepumaton niin kirkkaat kuin tummat
värit. Vähän värisytti ja mietin miten tärkeää olisi tämä kirja tarjota
luettavaksi jokaiselle nykajan lapselle. Tietenkin nytkin lapsilla on ongelmia,
myönnän sen, ja myös kovasti vaikeitakin eli lastensuojelu ei pysy perässä,
mutta on niin vaikea ajatella jotain 8 –vuotiasta nassikkaa tehdastyössä kahdentoista
tunnin vuoroja, jotka alkoivat vaikka kello 4.30 aamulla tai yövuoroissa.
Lasten työpanos katsottiin tarpeelliseksi perheen toimeentulon kannalta. Jopa
runoilija J.L.Runeberg puolusteli lasten työssäkäyntiä sillä, että näin lapset
pysyivät pois pahanteosta eivätkä kasvaneet paheisiin ja jatkoi:
Tämä varhainen tottumus työhän vaikuttaa sitä paitsi mitä
suotuisimmin heidän koko elämäänsä.
Tavallaan tämä kylmä toteamus oli totta, sillä toinen
vaihtoehto olisi ollut kerjuulle joutuminen.
Mietinpä vain, että mitä mieltä
Suomen kansan sydänten runoilija Eino Leino olisi asiasta ollut...
Ajan myötä näkemys muuttui ja lasten kurjiin työoloihin
alettiin kiinnittää huomiota. Etenkin rankat yövuorot, jotka alkoivat tehtaalla
iltakahdeksalta ja päättyivät kello neljä aamuyöllä alkoivat mietityttää
aikuisia ja syystä. Vihdoinkin vuonna 1879 laissa säädettiin, että alle
12-vuotiaiden oli saatava työntekoon vanhempien lupa ja he saivat tehdä enää
vain kuusi tuntia päivässä. Vasta 1900 –luvun alussa lasten työssäkäynti loppui
Suomessa ja 1920-luvulla säädettiin oppivelvollisuus, jota pidän yhtenä
tärkeimmistä laeista mitä Suomessa on määrätty. Se tarkoitti opiskelua tietyn
rajatun määrän eli edelleen oli tuskainen työ tehdä luokkahyppy parempaan
koulutuksen kautta varattoman tai koulutusta väheksyvän perheen lapsella. Lahjakkuus
lyö kuitenkin läpi kovimmankin kiven, josta kirjassakin on omat
henkilötarinansa muutamista. Heitä ovat Paavo Nurmi, Miina Sillanpää, Martta
Salmela, Minna Canth, Tapio Rautavaara ja Lauri Viita. Itse haluan lisätä
listaan vielä Aleksis Kiven.
Tuon ajan työläiset asuivat useimmiten tehtaan
rakennuttamissa asunnoissa, joita olivat yhteiskeittiöasunnot, joita
Finlaysonin tehdas perusti Tampereella. Muissa kaupungeissa asuttiin yleisimmin
hellahuoneissa eli perheelle oli yksi huone, jossa lämmön antoi kakluuni. Miten
niihin sitten mahduttiin, sen ratkaisivat päästä- tai sivustavedettävät sängyt.
Niitä kutsuttiin koottaviksi pukkisängyiksi, jolloin ne saatiin päiväksi pois
viemästä lattiatilaa. Sattumalta olen ennen jugendmaniaani kerännyt
huutokaupoista myös talonpoikaiskalustoja, joten meillä on edelleen takkahuoneessa
lapsen varavuoteena tai muuten vain lukusoppena sininen sivustavedettävä ja
tallessa on myöskin päästävedettävä, jossa esikoinen nukkui lapsuutensa. Siinä
oli kivasti reunaa ja muuten paljon tilaa.
Tehdas oli monilla paikkakunnilla koko maailma. Se saattoi
tarjota päiväkodin pienille lapsille, myöhemmin koulun, asunnon
tietysti...Tampereen Finlayson oli tästä oiva esimerkki:
Tehdas tarjosi pienten lasten koulun, vanhojen naisten
vanhainkodin, seurakunnan, kirkon, kirjaston ja lukusalin, juhlasalin,
osuuskaupan, palokunnan, poliisin, omia asuntoja, säästöpankin sekä
sairaskassan.
Koska minua kiinnostaa ja varmaan teitäkin koulutus, luku
Opintiellä antaa hyvää osviittaa, miten aina tulee vastaan sana ’osa’. Ihan
sama oliko koulua vai ei tehtaan puolesta, osa lapsista jäi sen ulkopuolelle.
Kysymyksessä sekä vanhempien asenteet että raha. Eräs tärkeä asia muutti
paljon:
Vuodesta 1866 alettiin kaupunkeihin perustaa kansakouluja.
Kansakoulu kesti kuusi vuotta. Kansakouluja perustettiin kaikkiin
tehdaskaupunkeihinkin ja lapset alkoivat nyt käydä koulua ja menivät töihin
vasta sen loputtua. Lapset saivat myös koulussa oikean oppikirjan, usein
nimeltään Kodin ja koulun ensimmäinen kirja tai ikioman Aapisen. Luokat olivat
isoja, samalla luokalla saattoi olla melkein 40 lasta.
Asumiseen liittyi tietysti puhtaus. Siihen aikaan oli täitä,
kuten on nytkin, mutta sellainen puhtausmahdollisuus kuin nykyään oli
tuntematonta:
Pesulla käytiin kerran viikossa yleisessä saunassa. Joka
tehtaalla oli oma saunansa. Saunailta oli usein lauantaina, kun kaikkien
työviikko oli päättynyt...Saunat olivat suuria ja täynnä väkeä. Monissa niistä
ei ollut erikseen miesten ja naisten puolia, vaan kaikki kylpivät yhdessä.
Saunan jälkeen oli mukava pukea puhtaat vaatteet ja nauttia juomia.
Jos vastaava kirja ilmestyisi maalaislapsista, piikojen ja
renkien lapsista, heistä kerrottaisiin myös, että saunat olivat isoja. Sinne
meni ensin vallasväki eli ylempi väki, sitten taloudenhoitajatar ja mahdollinen
lastenhoitaja, viimeisenä saunoivat piiat ja rengit. Ne saunat olivat tosi hyvn
tehtyjä ja niiden löyly oli kuin linnunmaitoa, niin kuin joskus sanottiin.
Kuten huomaatte, pidän kirjaa tärkeänä ja kiinnostavana.
Minusta tämän voisi ottaa ala-asteelle lukuun! Siinä missä haluan kaikkien
90-luvun laman unohtaneiden nuorten aikuisten lukevan Suvi Vaarlan Westendin, haluaisin tämän
nyt jokaisen ala-asteikäisen käteen. Se miten arvottaa ihmisiä ja heidän
eloaan, ei synny itsestään. Pitää tuntea historiaa ja etenkin tärkeää on tuntea
omien vanhemiensa ja isovanhemiensa historia!
Suoniemen kirja on täydellisen antava eli vielä jäi paljon
käsittelemättä, joten lukekaa ihmeessä tämä kirja lasten kanssa! Tarjolla on
vielä sen aikaisia leikkejä, ruokia, juhla-aikaa...Ja kirjassa on myös kivoja
tehtäväsivuja, joissa voi näyttää tietämystään vaikka siinä, mitä listan
ruokalajeista maistaisit mieluiten tai mitä vanhanajan leikkiä haluaisit
mieluiten kokeilla leikkiä. Kirjat ja tarinat kerto, miten ennenaikaan kirjoja
ei ollut kuin varakkaimmissa perheissä. Luojalle kiitos kirjastolaitoksemme!
Omassa kodissani ostettiin kirjoja, mutta ei niitä ikinä olisi ollut niin
paljon kuin halusin lukea. Kävelin puolikilometriä kirjastoon melkein
viikottain kantaen sylissäni kirjoja ikään kuin kasseja ei olisi
keksitty...sainkin kylän mopopojilta nimen Allison, joka viittaa yhteen
tv-sarjaan. Muistan miten luin mamman kirjastosta hyvin surullisen tarinan
Genoveeva, mutta kesä jolloin istuimme ystäväni kanssa suuren vaahteran
ylemmillä oksilla, piilossa, ja luimme Sakari Topeliuksen Välskärin kertomuksia
ei unohdu! Tämäkään kirja ei unohdu, kiitos Karoliina Suoniemen tarinan ja Emmi
Kyytsösen kuvituksen!
Kuulostaa todella kiinnostavalta. Kiitos, että esittelit tämän kirjan, muuten olisi mennyt ohi. Minunkin mielestäni kaikkien pitäisi lukea Westend, tai jos ei millään taivu lukemaan, niin katsoa YLE Areenasta Metsolat. Molemmissa ajankuva lamavuosista on loistava.
VastaaPoistaSari L., tämä on! Ole hyvä. Luin Westendin yhdeltä makuulta. Tyttäreni ystävä samoin. Meri saa kirjan, kun luen sen toiseen kertaan ensin. Katsoin Metsoloita satunnaisesti, enkä olisi muistanut siitä lama-aikaa sillä tavalla kuin Vaarla sen esiin
Poistatoi. Vaarlan kirja oli meidän ja meidän ystäviemme todellisuutta ja kaikki eivät selvinneet. Se oli järkyttävän surullista aikaa. Nytkin on oma vitsauksensa, mutta kyllä sillonkin tapahtui, että kaikki eivät vain kestäneet.
♥♥
Sain tämän kirjan hiljattain kustantajalta, ja se vaikuttaa yhtä mielenkiintoiselta kuin kirjailijan edellinen teos Viikinkiajan lapset. Olen kanssasi samaa mieltä, että toivottavasti moni nykyajan lapsi tutustuihin 1800- ja 1900-luvun alun lasten elämään. Ei se elämä varmasti ole helppoa ollut torppareillakaan, mäkitupalaisista puhumattakaan, ennen sisällissotaa. Tuli muuten tuosta saunakuvasta mieleen, onkohan sen esimerkkinä ollut eräs yleinen sauna Tampereella? Ainakin ihan vastaavassa kävin toissakesänä. En vain harmikseni muista sen nimeä, mutta tiedän, että se oli yli satavuotias.
VastaaPoistaKia, minä jätin viikingit väliin:) Otan nämä niin tosissani, että pitää olla kiinnostava aihe. Luitkos Avaimen Ihan oikeat prinssit ja prinessat? Minulta puuttuu viikinkigeeni...Tätä nyt esiin tuokaamme, heillä ei ole hajuakaan. Ei ollut heilläkään, mutta kun tuossa raapaisen maaseutua, olenkin tavallaan jo omassa ajassani ja tai äitini ajassa Karjalassa eli ei puutetta ruoasta, ei lämmöstä, talossakin tilaa etc. Siinä heille uusi aiheidea. Minulle se toi mieleen erään saunan kotipitäjästäni Luvialta...Sellaisia löylyjä enää missään!
PoistaKia, kun olet kirjoittanut kirjasta, tökkäätkö minua, kiitos♥
♥♥♥
VastaaPoistaKatja
Poista♥♥♥
Onpa symppis kuvitus ♥
VastaaPoistaMai, niin samaa mieltä♥
PoistaTämän haluan käsiini (sitten joskus...). Kiinnostaa jo siksikin, kun mummoni ja ukkini olivat tehdaspaikkakunnalta. Tosin ei heidän lapsuutensa noin kurjaa ollut, mutta tämä taitaa kertoakin hieman varhaisemmasta ajasta.
VastaaPoista❤️
Sanna, juu, alkaa 1800 -luvun lopulta ja sitten tullaan 1900-luvulle, jossa alkoi tulla jo jotain rotia lasten oloihin, mutta kyllä moni vielä silloinkin painoi pitkää päivää. Kirja oli kiinnostava siksikin, että 1) en muista tällaista lapsille koskaan tehdyn ja 2) outoa oli, miten siellä oli minulle tuttuja sanoja, vaikka olen syntynyt suurten ikäluokkien jälkeen:) Esim. eräs serkkuni sanoi aina, että 'pelataaan karttua' ja montaa muuta tuttua tuli vastaan, vaikka lapsuudenmammalani oli iso maalaistalo ja lapsuudenkotini ei tehdastyöläiskoti, vaikka Porin liki asuimmekin. Eivät kaikki kirjan nyanssit ole kadonneet, mutta onneksi lasten olot ainakin yleisesti paremmat.
Poista♥♥
Aivan hurmaava kirja! Todella sisältörikas ja huolella tehty. Kuvitus kruunasi kaiken. Tätä aion käyttää seiskaluokkalaisten hissassa jotenkin, kunhan sitten joskus palaan töihin. Lapsityövoima on aihe, josta saa todella hyviä keskusteluja aikaiseksi oppitunneilla nuorten kanssa. Heillä on siitä paljon järkeviä näkemyksiä.
VastaaPoistaIhanaa alkukesää, Leena!
Suketus, eikö vain! Pidän lasten tietokirjoista ja tämä on todella kiinnostava ja todenmakuinen. Eikä aliarvioi lapsen kykyä sukeltaa myös todelliseen lähihistoriaamme. Olenkin ajatellut, että tämä olisi hyvä kirja koululaisille! Ajattele nyt miten vähän tuosta on aikaa...
PoistaKiitos samoin sinulle!
♥♥