Länsirannikon reissun satoa aloin purkamaan viemällä ensin tämän tekstin äidin puutarhakuvaan facebookin Piha ja puutarha -ryhmään. Siellä selvisi, että tuo iso komea kukka, joita edessä on kaksi ja joka ei vielä kuki on komeamaksaruoho. Sillä on toinenkin nimi ja se on rakkauden yrtti, kukan nimi on ruotsiksi kärleks ört! Tässä kuva viime vuodelta ja sitten tämän päivän teksti tähän kuvaan:
Puutarhailu kulkenee paljon geeneissä. Isoäitini Hilma oli puutarhaihminen, äitini, 92 vee, on edelleen innokas puutarhailija, minä olen aloittanut oikeasti 11-vuotiaana, mutta se oli sen aikaista kasvimaan pitoa, vähän hajuhernettä ja sellaista somisteena juureksille, mutta jo 34 vuotta olen saanut luoda omaa puutarhaamme hillittömällä innolla ja nyt myös siskoni on vähitellen innostunut. Kaiken huipuksi tyttäremme osti rakkaansa kanssa 100 -vuotiaan vaaleanpunaisen puutalon ja minä tongin siellä kuin puutarha-arkeologi, sillä joku talon omistaneista on ollut innokas ja taitava puutarhaihminen. Meri luo nyt mieleistään, mutta halunnee säästää myös jotain alkuperäisestä. Häntä kiinnostaa japanilainen puutarha. Minä olen toistaiseksi saanut viedä sinne vain esikoita, kieloja ja ristinummiruusun, tosin krookustakin taisi lähteä mukaan ja valkoista scillaa. Nyt vientiään odottavat mummon ruukkuihin puutarhastaan siirtämät lyhtykoisot, joissa on jo valkoiset lyhdyt, mutta väri muuttuu oranssiksi ja on sitä vielä lumillakin! Minulla on siitä todistekuva, mutta jätän kai nyt lumen pois vielä, ja tarjoilen tämän viikonloppuna äitini puutarhasta ottamani kuvan. Värikimara jatkuu myöhäiseen syksyyn äidin länsirannikon pikkupuutarhassa, sillä halusimme jättää välttämättä sinnekin vielä lyhtykoisoa (äiti olisi taas vaihtanut kaiken!) ja nuo kuvan leimukukat ovat äitini äidiltä eli isoäidiltäni. En ikinä muista mikä on tuon kukan nimi, jota on tuossa näkyvissä, mutta ei kuki vielä, se on kukkiessaan vispipuuron värinen ja kukkii pakkasiin asti...Niitä on tuossa näkyvissä 1-2 ja sitten on sivummalla yksi, ei näy kuvassa. Varmaan joku tietänee...? Siis tässä kuva entisen ison puutarhan pitäjän pienemmästä puutarhasta, jota katsoessani mieleeni tulee auttamatta, että äidilläni on ns. puutarhasilmää. Ja mikään ei jää ikuisesti paikalleen, vaan äidillä trendit vaihtuvat sen mukaan, mitä hän sattuu keksimään. Miettikääpä olisiko ahkeralla puutarhailulla osuutta äidin virkeytteen!Pidämmekö me vielä puutarhaa kun olemme yli ysikymppisiä!
Kävin treffaamassa vanhaa lapsuudenystävääni Tuula-Marjaa ja vein mukanani muutaman kirjan, koska Tuula-Marja lukee vähintäin yhtä paljon kuin minä. Siinä kahviteltiin ja vaihdettiin kuulumisia. Kivaa! Sain sitten valita hänen kutomistaan villasukista mieluisimmat ja ehkä nämä ovat ihanimmat koskaan♥ En ole kovin palelevaista sorttia, mutta villasukat ovat osa kotoilua. Aina tulee se ilta suviterassillakin, kun tekee mieli kääriä huopa ympärille ja laittaa villasukat jalkaan. Minä tosin en raaski näitä käyttää ennen joulua!
Tuula-Marjalta lähdimmekin nauttimaan herkullisesta siika-ateriasta poikani Jaakon luokse. Tarjolla oli paistettua merisiikaa, tartarkastiketta, uusia perunoita ja melonisalaattia. Juu, myönnän, että söin tämän koko timjamilla koristellun annoksen, sillä niin hyvää se oli, että sanotuksi ei saa. Makutuntuma oli siis timjami, jota oli myös kastikkeessa. Sain uuden yrttiherkun! Sunnuntaina Jaakko puolestaan tuli mummolaan ja sisko myös, jossa me Lumimiehen kanssa tarjosimme perinteisesti uunilohta ja uusia perunoita.Talvella valmistamme sunnuntaille tämän maailman parhaan lohilaatikon. Oli muuten vaihteeksi kiinnostavaa syödä paistettua siikaa, sillä meillä siika nautitaan yleensä graavina, mutta kyllä merisiika on kalojen kunkku.
Lauantaina piipahdimme mm. Reposaaressa, joka on ihan suosikkisaareni. Viimeksi kuvasin saaren taloja lounaan jälkeen ja sainkin aika ihania kuvia, mutta nälkä saareen kasvaa kerta kerralta...Leena-Kaisa Laakson Puutalotarinoita muuten alkaa Reposaaresta, sillä en ole ainoa, josta tuntuu, että 'siellä se koti on.'
Kohotimme tyrnidrinkit merelle ja Reposaarelle! Luonnollisesti nautimme Merimestan kalapöydästä ja enpä tiedä kuinka monta kymmentä kertaa näin olemme jo tehneet. Paikka on äidillekin kovasti mieleen, joten menemme sinne jo kuin kantapaikkaan ja oma pöytä aina odottaa...
Kukaan muu kuin siskosi ei voi tietää niin hyvin, mistä tulet, mistä juurista ponnistat. Kukaan muu ei voi jakaa kanssasi lapsuusmuistoja perhepiiristä. Kukaan muu ei voi sanoa minulle: 'Leena, katselin miten vedit kajalit ennen postilaatikolle menoakin!' ja kukaan muu ei muista tarinaa jouluhiirestä, joka livahti...Vesissä silmin saamme nauraa, miten meidän piti istua ukkosella mökillä autossa kumisaappaat jalassa tuntikausia...Siskokset ottavat myös yhteen, he riitelevät ja sopivat. Aikaa myöten he tajuavat, että elämä on ajan katoava virta, jossa vain he voivat jakaa keskenään tiettyjä muistoja. Hetkistä kannattaa pitää kiinni, sillä ei tule toista siskoa, ei toista 'meitä'. Kaikki on tässä ja nyt.
Länsirannikkoterveisin
Leena Lumi
Mukavia hetkiä länsirannikolta ja niin totta tuo kohta siskoista!
VastaaPoistaSaila, aina! Eikö vain ja on minulla siihen jatkoakin, mietin vain, että laitanko sen tähän loppuun bonuksena vai myöhemmin...
Poista♥♥
Perhe, yhteiset tekemiset ja lapsuuden tutut paikat ovat parasta. Arvaanko sanoa, että sinä tunnut aina saavaan lisää virtaa Länsirannikolta.
VastaaPoistaOn helppo uskoa, että puutarhailu kulkee suvussa. Näin meilläkin, tyttären kanssa jatkamme äidiltä ja mummoltani saatua perinnettä.
Kauniit villasukat! Niitä ei voi koskaan olla liikaa.
Leppoisia heinäkuun viimeisiä päiviä!
Marjatta, juuri näin! Se on varmaan totta, sillä siskoni on niin vauhdikas,että en voi jäädä toiseksi:)
PoistaOlen sitä mieltä. Pidemmälle minäkään en tiedä puutarhailusta, mutta isoäidistä alkaen.
Minäkin aina sanon, että 'villasukkia ei ikinä voi olla liikaa!'
Kiitos samoin sinulle Marjatta♥
Sisko, kiitos mukavasta seurasta. hienoa, että saan sinut aina yllytettyä kaikenlaisiin juttuihin,aina on ollut niissä hauskaa. Marjatta huomasi, että vauhtisi kiihtyy Luvialla. Hienoja kuvia reissulta. nuo villasukat ovat aivan ihanat. Pikaisiin tapaamisiin taas.
VastaaPoistamukavaa kesän jatkoa!! lämpimin terveisin siskosi Merja
PS. tuo juttu siskoksista on niin totta
Merja, kiitos samoin♥ Katu-uskottavuuteni jäi viimeistään Viherlandiaan kun kastelit minut sillä kastelusysteemillä tai sitten Porin Ratsulaan muista syistä:) No eihän sun kanssa voi muuta kuin vouhottaa. Täällä hämäläisen mieheni kanssa minä hyydyn. Meri ja sinä tuotte minussa esiin 'born to be wild' -Leenan! Sain itse valita sukat, joten aika ihanaa. Ennen joulua. Ellei Jusu olisi ikääntynyt lujasti, olisit saanut lähteä tänne tuomaan luumuja, sillä kohta haluan tehdä myös luumulikööriä jouluksi. Meillä on nyt vain sitä siniluumua eli tuli väärä puu. Ostimme kaksi punaluumupuuta, mutta eivät anna vielä satoa ja se yksi antoi 30 vuotta ja sitten kuin vain uupui pois. Kiitos samoin sinulle sis♥ Mehän sen toden tiedämme ja onhan meillä yksi hauska kuva vielä jemmassa:)
PoistaNiin kaunis on äitisi puutarha♥ Ihania kuvia ja tunnelmia kotiseudultasi.
VastaaPoistaJa totta, merisiika on kyllä parasta. Me ostimme Kalajoen Hiekkasärkiltä hiillostettua siikaa kotiinviemiseksikin, oli hyvää sekin!
♥
Minttuli, kiitos psta♥ Ennen oli iso ja kaikki oli siellä suurta, sillä niin isoa leimukukkapenkkiäkään kuin hänellä ok-talossa en ole nähnyt ikinä. Nyt on rivitalaon pääty ja äiti suunnittelee sitä kuin maalausta. Kokonaisuus on hallittavissa, mutta ripaus villiä on aina mukana. Merisiika on parasta, sille ei vain voi mitään. Aijai, älä sano, yritän pienentyä, sillä kaikki vaatteet ovat kutistuneet kaapeissa. Jaakolla kyllä söin aika isosti, mutta kun oli niin hyvää♥ Sanoisin, että siika kuin siika, kunhan on merisiikaa. Olen siihen oppinut ja Merikin vaikka on syntynyt tänne järvi-Suomen saarelle: Hänelle ei joulua tule ilman siikaa.
Poista♥♥
Totta, merisiika on parasta, varsinkin syysiika graavattuna. Oi, muistoissa on kyllä ne useat kalaretket aavalle merelle, Äitini suvussa oli useita kalastajia ja pääsin joskus mukaan...
PoistaMinttuli, olet kokenut sen, minkä minä vain osittain. Ei ollut suvussa kalastajia, mutta kun muutimme merenrannalle, vereni muuttui heti suolaisemmaksi. Olen asunut ensin Säkylän Pyhäjärven rannalla, sitten Kerimäen Puruveden rannalla, suvet viettänyt Keuruulla Keurusselän rannalla ja nyt täällä Päijänteen saaressa, mutta ikinä ei jätä kaipaus mereen♥ Olin isän kanssa usein troolipaatteja vastassa Laitakarin rannassa, sillä isä nouti kauppaan tuoretta kalaa. Se kaikki oli minulle onnea: sumusta tulevat paatit, kalastajat, hopieset silakat, kampelat, tuoksut...Toki merellä olen ollut liikaakin vaaleuteni huomioon ottaen,mutta meri ei jätä minua!Jännittävä piirre elämässäsi, kun olet nyt niin idässä...
Poista♥♥
Ihania kesähetkiä tutuissa paikoissa ja tuttujen ihmisten kera. Sen parempaa ei varmaan ole. Ihana on tuo äitisi puutarha. Nauti edelleen!
VastaaPoistaAnneli A., nostalgia nostaa päätään. Perheikävä vain kasvoi kauhean koronan myötä. Kiitos psta♥ Kiitos samoin♥
PoistaSun äitisi on kyllä aika mimmi
VastaaPoistaAllu, täysin samaa mieltä! Joka päivä kotimaisia marjoja, ruisleipää ja mahdollisimman usein merikalaa, kävelyä ja puuhastelua.
Poista♥♥
PS. Niin, ja herkkuja, sillä äiti ei voi kuvitella kahvia ilman pullaa! Tätekakkujakin oli taas muutama etc.
PoistaPeukku kaikelle, länsirannikolle, merisiialle, villasukille, puutarhailullekin, vaikka se ei meidän suvun kohdalla ole pysähtynyt vesoja istuttamaan. Kaffet ja nisust munkim miälen ny teke! Mulla ei ole siskoa, mutta kaksi ihanaa tyttöä, oma ja miniäksi naitu - ja se rauhallinen hämäläinen mies.
VastaaPoistaKikka L., malja sille kaikelle♥ Kyl tuli kaffet ja nisust nautittu:) Sullahan sitten ihan hyvin♥ Meil molemmil se rauhalline hämäläine mies.
Poista♥♥
Olipa kiva postaus lukea!
VastaaPoistaNyt iski siskokateus :) Olen kai koko ikäni kaivannut siskoa, yhden veljen siskona olevana. Luulen, että siskon kanssa olisi ollut hyvä selvitä esimerkiksi vanhempien menetyksistä ja nauttia monista iloista.
Nuo villasukat ovat aivan ihanat, harmaassa värissä on ihan omanlaistaan lämpöä ja turvallisuutta, siihen vielä punaiset sydänkuviot, täydellinen paketti!
Vikki, kiitos♥
PoistaNo, pakko tunnustaa, että olisin halunnut myös isoveljen. Olin aika kade Sookarin Tiinalle, nyt Riihentupa, jolla oli kaksi isoveljeä...Siskon kanssa jaetaan eri juttuja, mutta nyt minä en koskaan saa tietää, mitä olisin jakanut isoveljen kanssa.
Harmaa on hieno väri. Onneksi Tuula-Marja lupasi vielä toiset harmaapohjoiset yhteen joulupakettiin ja tietysti sydämillä.
♥♥
Oi miten kivoja terveisiä Länsirannikolta!
VastaaPoistaJa nuo villasukat!❤️
Sanna, eikö vain! Kiitos♥
PoistaVillasukkaheimolaiset pitävät!
♥♥
Oi, mitä kaikkia kokemuksia - elämää omilla juurillasi! ♥♥♥
VastaaPoistaMinäkin olin, samalla reissulla Minttulin kanssa, meren äärellä viime viikolla. Kuljimme Kalajoen Hiekkasärkillä, Keski-Pohjanmaan kalastajakylissä... Ja söimme siikaa.
Hyvää heinäkuun viimeistä päivää ja huomenna alkavaa elokuuta! ♥♥
Katja, toiset ovat juuri-ihmisiä enemmän kuin toiset: Piti lähteä tajutakseen, että itse on juuri-ihminen. Aavistan sinussa samaa, vai sanonko, että tiedän sinulle juurimaisemasi olevan kotisi♥
PoistaOlen seurannut ne välit mitä olen koneella piipahtanut. Minuakin kiinnostavat äitisi länsirannikon juuret...Se on sielussa yhtä hyvin kuin himossa merisiikaan!
Kiitos samoin sinulle!♥ Jatkan hetken pätkitellen, sillä tiedäthän, että sinne sun tänne ja haluan myös lukea bloggaamatta - välillä.
♥♥
Ihania kesäreissuja! Meillä on suunnitelmissa käydä tänä kesänä vielä Reposaaressa, matkaahan siitä tulee, mutta toivottavasti saamme jonkin mukavan yöpaikan.
VastaaPoistaNuo villasukat ovat ihanat!
Minusta ei ole yhtään ihmeellistä, että kajalit laitetaan postilaatikolle mennessä. Sitä ei koskaan tiedä kuka saattaa tulla kohdalle ja miten sitten käy, jos silmät ei ole täydellisen vetovoimaiset!! Teillä varmaan kyyneleet valuu silmistä kun siskon kanssa nauratte ja muistelette menneitä aikoja <3
Birgitta, kiitos samoin♥ Ihan paras saari ikinä. Ainakin hyvää ruokaa saatte vaikka Merimestassa. Kuvittele, en tiedä, onko siellä majoituspaikkoja, mutta googlaamalla selviää. Minä voisin muuttaa sinne, mutta R, ei. Minä olen huono kuski ja siitä on matkaa Poriin. Minulla oli lukiossa luokkakavereita, jotka asuivat Reposaaressa. Silloin siellä oli kaikki mitä ihminen tarvitsi. On siellä nytkin joitakin palveluita mutta etenkin se yhteisöllisyys ja meri. Kirjassa Puutalotarinoita, ensimmäinen talotarina on nuoresta parista, joka käy Reposaaressa ja tuntee tulleensa kotiin. Niin sitä siellä voi käydä! Olen itsekin ottanut aika kattavan talokuvasarjan sieltä, osan julkaisin muistaakseni viime vuonna syksyllä tai syyskesästä.
PoistaNe ovat♥ Ystäväni on takuulla kohta jossain maailmansarjassa kaikkein ihanimmista villasukista. Kävin hänen aikaisemmin minulle valmistamissa sydänsukissa sytotkin. Ennen ei alkanut tiputus, kuin oli Tuula-Marjan tekemät tillukkaat jalassa.
Ei minustakaan! Itseasiassa kulmat ja kajalit ja voit kohdata kenet vain:) Reposaaressa tuli vastaan...katsos kun R. oli ajamassa ja mukana anoppi eli äitini ja siskoni ja minä kuvasin. Se pieni koira, joka sieltä juoksi tielle ja omistaja kylmiin vesiin tottunut merimies selvästi...ei mitään huutelua ja niin itsevarma ja heti aloin puhua kuin olisi aina tunnettu. Birgitta, siellä on paljon kokemuksellista, mutta onneksi omat rakkaat liki:) Juu, me nauretaan väliin silleen ja tyttären kanssa myös, että ei voida lopettaa...
Vaarallista Reposaaren reissua♥ , mutta palatkaa turvaisasti.