Iloista, rauhallista ja herkullista pääsiäistä kaikille!

Iloista, rauhallista ja herkullista pääsiäistä kaikille! Levätään ja herkutellaan. Aion jopa huomenna kokeilla yhtä uutta reseptiä, jossa ainakin sahramia, pippurikermaa ja...Kuvaan ja kerron sitten jos onnistuu. Pääsäispyhinä gulassia ja ihan takuulla on myös mämmiä kuohukermalla. Lumimiehen toiveesta tein äsken omenapiirakan, jota illalla nautimme kera vaniljakastikkeen tallenteita katsoessa. Mikäli noitia näkyy ilmassa, se olen minä eli Hekate, etsimässä sitä historiallista kirjaa, jota en ehtinyt saamaan just näille päiville...Oi posti, posti!

Meillä on paljon lunta, yöt ovat kylmiä enkä muista koska olisimme olleet ilman narskuja sisääntulossa pääsiäsenä, mutta nyt onkin sitten viiden päivän kynttilälyhty. Sisälläkin paljon kynttilöitä:

Lämpimiä tunnelmia♥

pääsiäisterveisin
Leena Lumi

ja pupu♥, jonka on kuvannut Marjaana Rinne-Loikala. Kiitos Marjaana♥

Anne Swärd: Vera

Vuoden kylmimpänä päivänä saaristo on valkoinen ja tyyni, meri on jäässä aina Suomeen asti. Suuri seurue kuljetetaan etäiselle saarelle silmänkantamattomiin jatkuvan meren halki pitkinä avoveneiden ketjuna kapeaa jäänmurtajan tekemää väylää pitkin.

Matkaamme kohti Cederötä, yhä kauemmas ulkosaaristoon, missä maata ei ole näkyvissä, paitsi jalkojen alla.

Pöllyävä lumi, auringon utu ja ihmeellinen valo seuraavat meitä koko matkan, kunnes aavistamme miltei ylimaallisen hohteen meren yllä. Mutta silloin huntuni on jo niin paksussa huurteessa, etten näe muuta kuin jääkiteitä ja olemme niin kylmissämme, että tuntuu kuin olisimme liukumassa toiselle puolelle, elämän ja kuoleman ohuen rajan yli.

Anne Swärdin Vera (Vera, Otava 2018, suomennos Jaana Nikula) on paljon, paljon enemmän, mitä odotin. Se liukuu henkilöidensä tarinoissa kaiken aikaa elämän ja kuoleman ohuella rajalla. Pysähtyy vain välillä tarkentamaan kuvaa, siellä, missä sitä vähiten odotit. Lähdin lukemaan tarinaa nuoresta Sandrinesta, joka heti toisen maailmansodan päätyttyä vihitään lääkäri Ivan Cederin kanssa. Nuori tyttö vailla taustaa, ’ties mistä tullut’, liittyy Cederin ruotsalaiseen ylimysperheeseen, jossa jääkuningatarmainen anoppi seuraa poikiaan ja näiden vaimoja kuin haukka. Ivan on veljessarjan vanhin, mutta hänelle kelpasi vasta Sandrine, seitsemäntoistavuotias tyttö, jota perheen on melkein mahdoton hyväksyä. Ivan ei anna periksi ja niin häät toteutuvat. Alku on kuin suoraan Živagosta, sillä niin hyinen on hääväen matka yli jään ja olo häätalossa Cederöllä, jossa tuuli tuivertaa lunta läpi seinien raoista. Öinen lumimyrsky ehkäisee ketään palaamasta takaisin, on vain yritettävä selvitä talvipäivän seisauksen yöstä juomalla ja tanssimalla. Ensin häävalssi hillittyyn ja hallittuun ylimystön tyyliin morsiamelle vieraiden katseiden verkkokalvoilla, mutta sitten veljessarjasta nousee Maurits vieden morsiamen tanssiin, johon on suostuttava, vaikka haluasi paeta.

Cinemaattisella, lumikuuraisella aloituksellaan Svärd saa lukijan lumoihinsa vain railojen kuiskiessa valkean kauneuden kesyyden harhasta. Tarinan vahva ydin alkaa kiertyä auki heti häiden jälkeen Sandrinen asuessa Ruotsin pääkaupungissa kultaisessa häkissään uuden perheensä tiukoissa normeissa muistellen, mistä on tullut, mitä jäi ja minne. Kuljemme ranskalaisesta satamakorttelista toisen maailmansodan pogromien, Anschlussin ja Kristalliyön tahdittamina Karpaattien korkeimmille huipuille Tatra-vuoristoon etsiytyen Sandrinen, hänen äitinsä ja siskojensa kera tyttöjen isän synnyinseudun syrjäiseen vuoristokylään. Äidin ehdoton ohje tyttärilleen oli, että heidän on oltava mitenkään herättämättä huomiota, sillä sotahan oli vielä käynnissä ja Puola saksalaisten valtaama. Tutuimmaksi Sadrinelle tulee kylässä sudeettisaksalaisen Reginan poika Levi.

Hän maistui savumakkaralta ja silavalta ja minä söin halukkaasti hänen suutaan. Sodan syttymisen jälkeen en ollut syönyt muuta kuin laihaa pienriistaa. Minun oli hillittävä itseäni, etten olisi purrut hänen kauniita huuliaan liian kovaa, tunsin nälän heräävän aavistamattoman voimakkaana.

”Rassenschande? Sie ist ja nur ein Kind”, äiti sanoi...

Hän pitkittää aterioitamme, on siirrättänyt parvekkeelle huonekalujakin. Illallinen syödään lämmittävien lyhtyjen valossa, mutta minä palelen jatkuvasti. Aivan kuin sytytetyt lyhdyt ja steariinia valuva kynttelikkö loisivat näyttämön, jolla minä olen häpeäpaalussa, mutta Sascha juhlii voittoaan. Kyläläiset luovat murhaavia silmäyksiä pimeästä.

Minua ei pelkää kukaan, herätän kylässä vain halveksuntaa, kuulen kyläläisten kuiskaavan: Varo...

Veran kansiliepeessä ruotsalaisen Anne Swärdin kerrotaan olevan tummasävyisten perhedraamojen kirjoittajana aivan omaa luokkaansa. Täysin samaa mieltä, sillä tässä yksi niistä savun, meren ja lehtikuusimetsien tuoksuisista tarinoista, joita ei unohdeta vaikka se olisi kirjoitettu rantahiekkaan ja seuraava aalto pyyhkisi sen pois. Huikean noiria perhedraamaa uskalluksella, jossa lukijakin tuntee seisovansa jyrkänteen reunalla aistit valppaina kuin pakoeläimellä. Taustalla päättyneen maailmansodan tapahtumat, ympärillä ylimysperhe meripihkasilmineen, viimeinen ateria ja tyttö jonka silmät ovat sinisistä sinisimmät: Vera.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Mai/Kirjasähkökäyrä Annika/Rakkaudesta kirjoihin  Kulttuuri kukoistaa  Kaisa/Kirjahyllyssä  Aletheia/Kirjoihin kadonnut  ja Kirjojen kuisketta

*****

Otavan Sininen Kirjasto Leena Lumissa

Joskus tarvitsen pysähtymistä

Sain jonkinlaisen someuupumuksen tuosta vain...Nyt huomasin, että olen postannut viimeksi tiistaina, mutta taivas ei ole pudonnut alas! Mikään ei kaadu, vaikka en ole kirjoittanut kuin yhden jutun.

En ole muuten varma, onko tämä ollenkaan blogiuupumusta, sillä facebook on alkanut viedä huomattavan määrän aikaa tiedostamattani. Se ei ole ollut tarkoitus ollenkaan! Jos vain kurkkaankin illalla faceen, en enää huomaa ajan kulua...ja se kaikki on pois lukemiselta ja jaksamiselta.

Olen itsekäs ja aion pysähdellä silloin tällöin. Neuvon muita kuuntelemaan itseään, mutta en sitten itse kuuntele kuin sisäistä huutoani, joka käskee olla koko ajan vauhdissa. Virrata yli, nousta juniin, jotka eivät edes lähde asemalta kuin myös niihin, jotka lähtevät. Ja nyt sitten vielä tämä kellojen siirto, joka on minulle ollut aina rankka. Ihminen vielä hukkuu omiin ajastuksiinsa!

Luen kuitenkin. Nyt menossa tarina, joka alkaa Ruotsista, mutta viekin minut Tatra-vuoristoon. Juuri sinne hirveän ylös, jonne ajoimme syksyllä 2015. Paljon, paljon pelottavampaa kuin Alpeilla ja sitten se tiheä sumu ja onnettomuudet, jotka ohitimme: Ei ollut mahdollisuutta kääntyä, ei todellakaan. Mutkaiset, kapeat tiet, ei suojakaiteita, rankka sumu..., mutta tulipahan koettua. Siis kuuma kirja, jonka luen loppuun ehkä vasta huomenna, sillä kohta lauantai-illan huumaa: elokuvaa ja herkkuja.

Katsoimme viime viikolla Monster - Aileen Wuornos, enkä ole ikinä, en ehkä ikinä nähnyt yhtä vaikuttavaa pääosasuoritusta kuin minkä teki sarjamurhaajaa esittänyt Charlize Theron. Minusta elokuvan nimeksi olisi riittänyt vain Aileen Wuornos...

Paras tv-sarja aikoihin brittiläinen Doctor Foster, jota ei nyt jemmassa yhtään eli pitää odottaa keskiviikkoon!

Nyt kuusiaidan alle viemään mustarastaille heidän päivän erikoisensa. Alkavat pitää kiinnostavaa ääntä kun lähestyn...Sitten takkaan tulet, sytytän kynttilöitä, R. noutamassa merilohta, joka huomenna uuniin kera babypinaatin ja sitruunapippurikerman, tänään muuta.

Palataan♥ Bis bald♥

Love
Leena Lumi

Cry Me A River

kuva Runotalo

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran

Minulla on kuusi kuukautta elinaikaa. Tai muutama viikko. Tai muutama vuosi. Istahdan sohvalle pesemättä kasvojani. Istun vain siinä kädet polvilla ja ihmettelen mitä nyt tehdään. Mitä sitä tekisi saatuaan kuulla kuolevansa.

Ehkä setvin paperini nyt. Pidän huolta, että kaikki on järjestyksessä. Vanhat puhelinlaskut. Tiliotteet. Veroilmoitukset...Kaiken voisi heittää pois. Sen kun heittää vain.

Heittäköön Aram. Sitten. Jälkeenpäin.

Hän näkee miten yksinäinen minä olin. Miten vihainen. Minun pitäisi pyrkiä suojelemaan häntä, mutta en halua. Lukekoon! Tuntekoon minun tuskani. Tiedän että se on väärin, äidinvaistoni pitäisi ohjata minut toimimaan toisin. Mutta ei se ohjaa, joten olkoon.

Golnaz Hashemzadeh Bonden Olimme kerran (Det var vi, Otava 2018, suomennos Jaana Nikula) kertoo viisikymppisestä Nahidista, joka saa kuulla sairastavansa laajalle levinnyttä, parantumatonta syöpää. Kun ensimmäinen toivottomuus on haihtunut tilalle tulevat kiukku ja turhautuminen. Turhatuminen kuoleman odottamiseen. Kiukku aikuiseen tyttäreen Aramiin, joka Nahidin mielestä ei omistaudu hänelle riittävästi. Nahid on yksinäinen, sillä hänen miehensä Masood on kuollut. Aramilla puolestaan on oma kolmikymppisen elämänsä, opiskelut ja rakkaus, Johan. Turhautumista aiheuttavat myös muistot perheen paosta Ruotsiin, niistä ajoista, kun Aram oli vauva ja he pakenivat henkensä kaupalla islamilaista vallankumousta. Oliko kaikki ollut turhaa? Oliko sekin ollut turhaa, että hän totteli Masoodia eikä kertonut edes omalle äidilleen heidän lähdöstään? Ja miksi kaikki Iraniin jääneet perheenjäsenet vielä elivät, vaikka Masood oli menehtynyt ja hän nyt matkalla samaa kohti? Eikö hän ollut liian nuori kuolemaan? Ja miksi juuri nyt muistuvat mieleen vallankumouksen yöt? Se miten äiti pelkäsi ja valvoi kun Nahid lähti öisin kaduille ja kokouksiin...Ja sitten tuli se yö, joka ei olisi saanut saapua. Yö, jonka jälkeen mikään ei ollut kuin ennen. Yö jonka tapahtumia pakoon Nahid lähtee perheensä kanssa vaaralliselle matkalle Ruotsiin kolemkymmentä vuotta sitten. Mikä vieraaseen maahan saapumisessa oli ollut raskainta: Äidin pettäminen vai oma kaksinkertainen syyllisyys viimeisen yön tapahtumista?

Meidän olisi pitänyt kuolla sinä yönä, sillä kaikki seuraavat vuodet olivat pelkkää laina-aikaa.

Bonden kirja on vahva, suorasanainen, todenmakuinen kertomus erään pakolaisperheen elämästä uudessa kotimaassa Ruotsissa. Vuodet ovat olleet täynnä elettyä elämää, vaikka Nahid ne melkein unohtaakin saatuaan kuulla sairastavansa parantumatonta ja pitkälle edennyttä syöpää. Hän haluaa soittaa vielä elossa olevalle äidilleen, mutta heti jos hän alkaa selittää, miksi he lähtivät, puhelu katkeaa. Pitää puhua ihan vain niitä näitä arjen asioita. Suhde omaan tyttäreen Aramiin kiristyy ja Nahid antaa katkeruutensa purkautua kuin tulivuoren. Hänestä tytär on Nahidin ansiota ja velkaa tälle läsnäolonsa. Kun Nahidille haetaan jatkoaikaa hoidoilla, Aram on kuitenkin useimmin häntä tapaamassa ja tukemassa. Hyvinä jaksoina Aram ja Johan vievät Nahidin veneilemään saaristoon. He viettävät yhteistä juhannusta Johanin perheen kanssa ja Nahidista jopa hetkittäin tuntuu, että hän oikeasti on osa tätä perhettä, ei yksinäinen syrjästäkatsoja. Nahidin elämänjano on sammumaton ja hän haluaa olla mukana liikkeessä, elämän rytmissä. Äiti ja tytär rakastavat toisiaan, mutta Nahidin monipolvinen katkeruus vuotaa ylitse silloinkin, kun Aram ja Johan ovat ottaneet hänet luokseen asumaan, on joulu ja iso yllätys jo tiedossa:

Aram istahti sohvan reunalle ja sanoi ensi töikseen:

”Sinulta jäi joulu väliin.”

Se sai minut synkälle mielelle. Hänen tokaisunsa suututti minua. Kuka nyt joulusta välittää. Kuka siitä välittää, jos minulta jäi tämä  joulu näkemättä, kun jää kaikki seuraavatkin.

”Meillä oli ikävä sinua”, hän sanoi sitten ja sehän minua vasta suututtikin. Hän olisi halunnut viettää joulun minun kanssani itsensä vuoksi. Hän olisi halunnut viimeisen joulun, muistikuvan minusta heidän joulunvietossaan.

Olimme kerran on runsaalla kahdellasadalla sivullaan pitkän jälkimaun tarina, jossa ei turhia rönsyjä kaivata. Bonde kirjoittaa tiiviisti, kiivaasti ja todesti. Kertomus kuin Nahidin vahva ja kärsimätön luonne, mutta ehdottoman suora. Erään vahvatahtoisen pakolaisäidin muistelma siitä miten olimme kerran.

Luulevatko he ihmisen kasvavan vahvaksi, jos hän ei koskaan ole kohdannut vaikeuksia? Kuvittelevatko, että vastaanpanemisen taito syntyy seisovassa vedessä?

*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Lukutuulia  ja Kirjasähkökäyrä

*****

Otavan Sininen Kirjasto Leena Lumissa

L.M.Montgomery: Yrttitarha

Rakastan työtäni! Rakastan tarinoiden kutomista, rakastan istuskelua huoneeni ikkunalla jotain keijukaisten taikaa runoksi rustaten. Olen pärjännyt hyvin tänä kesänä ja lisännyt monia uusia lehtiä listaani. Valikoima on kirjava, ja jokaisen erilaista makua on ruokittava.

L.M.Montgomeryn Yrttitarhassa (The Garden of Spices, Minerva 2018, suomennos Saana Rusi) siteerataan Montgomeryn Alppipolkua, jossa pastori Ewan McDonaldin vaimo innostuneena tuo julki rakkautensa saada tehdä omaa työtään eli kirjoittaa tarinoita eri lehtiin alkaen vuodesta 1896 jatkuen vuoteen 1921. Vaikka oli jo kuuluisa ja julkaissut kirjailija, Maud seurasi miestään papin vaimona tämän mukana ja taakse jäi Prinssi Edwardin saari ja tummana päilyvä aallokko. Tarinansa hän kuitenkin sijoitti kotisaarelleen ja kuljetti rakasta, tuttua seutua, sekä sen omaperäisiä henkilöitä aina sydämessään sekä novelleissaan. Maud oli monenlaisia lukijoita kiehtova, tuottelias novelisti, sillä hän julkaisi yli 500 novellia tai jatkokertomusta.

Näinä aikoina Montgomery piti itseään humoristina ehkä katsoen vuodattaneensa suuret tragediat niihin tyttökirjoihin, joiden henkeen meistä moni vietti omat tyttöaikansa. Hengitimme Vihervaaran Annan ja Uuden kuun Emilian tahtiin ja varmaan osin samaistuimme heihin, itse ainakin Annaan vähän liikaakin, mutta oliko mitään muuta vastaavaa niihin aikoihin kuin oli Montgomeryn kirjojen lumo!

Yrttitarha on kokoelma L.M.Montgomeryn ennen suomentamattomia kertomuksia, joiden myötä pääsemme takaisin kaivatulle Prinssi Edwardin saarelle. Suomentaja Saana Rusin mukaan:

Tämä antologia pyrkii tarjoamaan lukijoille mahdollisimman kattavan katsauksen Montgomeryn novellistiikkaan ja esittelemään tuntemattomiksi jääneitä puolia tutusta kirjailijasta. Mukana on niin rakkaustarinoita ja jännitystä kuin kertomuksia vahvoista epäsovinnaisista naisista.

Mielestäni Yrttitarhan tarinoissa peilataan naisen yhteiskunnallista kuvaa aikakauden odotuksiin ja halutaan särkeä perinteinen naisnormi kaikkine siihen liittyvine odotuksineen. Ehkä humoristisimmin tämä tulee esiin Putneyn naisten lakossa (The Strike at Putney), johon naiset tuntevat olevansa pakotettuja, kun yhteisön miehet aikovat kieltää heidän tilaamansa kuuluisan  puhujan esiintymästä kirkossa. Eihän nyt nainen voinut nousta saarnastuoliin! Neuvokkaat, toimeliaat naiset näyttävät miehille, millaista heillä olisi ilman naisten työpanosta ja niinpä...

Novellissa Häävieraat (How We Went to the Wedding) on Philippan ja Katen rohkea matka ponivaunuilla Mary Taylorin häihin hinnalla millä hyvänsä. Matka on pitkä ja tiet runsaista sateista lietteiset. Kuin itsensä haastaen tytöt lähtevät Jennie-tädin vastusteluista huolimatta matkalle, jolla koetaan kaikkea mahdollista iilimadoista juuttuneisiin kärryihin ja luotetuksi turvamieheksi laitetun intiaanin katoamiseen. Aisan katkeaminen olisi takuulla pysäyttänyt hurjat tyttömme, mutta onneksi Kate muisti kouluvuosiltaan Reginassa ystävänsä Hannah Brewsterin, jonka kodin suojiin tytöt lähtivät yöpymään. Tässä tarinassa nykyajan lukijan huomion vie preeriaintiaanien asuminen reservaateissa ja yleensäkin suhtautuminen alueen alkuperäisväestöön. Asenteet ovat muuttumassa, mutta vielä on pitkä matka opituista peloista tähän päivään.

Oma suosikkini novelleista on Niin oli käydäkseen (In Spite of Myself), jossa omahyväinen ja omanarvontuntoinen herra Carlslake, saa pyynnön tulla auttamaan Lucy-tätiä tilan hoidossa tämän aviomiehen matkan ajaksi. Mies joka on tottunut säyseän morsiamensa sävyisyyteen ja palvontaan kohtaa tilalla järkytyksen itsetietoisen, suorastaan haastavan ’Gussie-neidin’ hahmossa. Ei sitä asiaa löydy, jossa Gussie alistuisi herra Carlslaken ylemmyyteen, vaikka mies pistää parastaan. Niin pisteliään räväkkää Maudia että...ja millä seurauksilla!

Saana Rusin suomentama Yrttitarha asettuu ansiokkaasti Montgomeryn tuotannon jatkumoon, jolla meitä on suorastaan hemmolteltu yhä uusilla suomennoksilla kiitos etenkin Suvi Aholan, Satu Koskimiehen sekä Sisko Ylimartimon. Kerta kerran jälkeen pääsemme palaamaan Prinssi Edwardin saarelle sekä samalla aikamatkalle omiin tyttövuosiimme.

*****

Tyttökirjat Leena Lumissa

Kevään ensimmäinen lumikello sinulle, teille kaikille!

Sinulle lukijani, teille kaikille, haluan tämän kevään ensimmäisen lumikellon ojentaa. Olet ystäväni siellä jossakin. Olet ollut jo kauan, sillä tutustuimme yli 9 vuotta sitten. Tiedämme toisistamme paljon.Muistamme toisiamme usein. Olet iätön. Olet mies. Olet nainen. Joskus lähetät minulle vaaleanpunaiset omakutomasi villasukat. Joskus minä lähetän sinulle kirjan. Toisinaan lähetät eksoottista kahvia. Joskus minä pyydän sinut luokseni ja teemme yhdessä ruokaa. Auringon laskiessa nautimme sitä terassilla kera hyvän viinin. Kerrot minulle huolesi ja minä muutun tähtisateeksi, joka saa sinut näkemään pimeässä. Kun tulvin yli, sinä naurat - sydämellisesti. Puutarhassani kukkivat tuomasi varjon kaunottaret. Sinun puutarhassasi kukkii pala villiä puutarhaani. Kun sairastuit vakavasti, soitin sinulle harva se päivä. Kun paranit, sain sinulta pitkiä, syvällisiä viestejä. Kerran keksit meille uudet nimet ja aloimme leikkiä toisia. Jaan kanssasi melkein kaikki elämäni tapahtumat. Jaan ilon, surun, vuodenajat, joulun, kirjat, puutarhan. Jaan myös onnistuneet ruokaohjeet, mutta ikinä en kerro, miten kävi erään suklaakakun valmistuksen. Jaamme myös unelman kerran vielä matkustaa Idän pikajunalla, sillä meissä asuu oldfashioned girl, joka mielellään istuisi kuuluisan junan illallisella pitkät iltapukuhansikkaat käsissä ja...Usein luen hyvin myöhään voidakseni kertoa sinulle kirjan tarinan. Kommentoit juttuihini aina uudestaan ja uudestaan. Joskus kirjoitat ja kerrot, missä menet, missä olet ollut, miltä sinusta nyt tuntuu. Kerran söimme hienossa ravintolassa monta lautasellista kantarellikeittoa ja viini oli parasta ikinä. Silmissäsi kuu ja tähdet.Sielussasi vuoksi ja luode.Tekniikka ei ole minun lajini ja sille et väsy ikinä nauramaan. Kun hätä on suurin, sinä kuitenkin lähetät selkokielisen ohjeen, miten selviän sotkusta. Minä taas talutan sinua ohi kadotetun rakkauden. Olen introvertti, vaikka et uskokaan. Suhteemme ei kuitenkaan tottele mitään erityisherkkyysnormeja. Se on villi lintu ja tulee kun sitä huvittaa. Joskus se nousee tuhkasta kuin Fenix -lintu. Se saa itse valita, milloin tulee, millaisena tulee. Niin teet sinä. Joskus tulet punainen viitta ja hiukset tuulessa liehuen kuin lumipyry. Joskus olet hiljaa ja minä haistelen tuulta ja lähestyvää lumisadetta. Kerran olit hyvin surullinen. Pihallani kasvoi yksi ainoa lumikello: Sinulle! Sinä olet monta. Minä olen lumentomu, joka saa hohteensa sinusta, teistä kaikista.

rakkaudella
Leena Lumi

kuva Pikkupöllö, Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin

Leena Lumin luetut 2018

Aika aloittaa kirjaamaan ylös 2018 luettuja, joista sitten vuoden lopulla näkee yhdestä jutusta, mihin on tultu. Tämän alkuvuoden yllätys on dekkarien lukuisuus, mutta niitä on myös tarjottu pyytämättä kiitettävästi. Ei sitä aina katalogeja selaava lukija tiedä, mikä kiinnostaisi ja mikä ei, etenkin jos tekijä on lukijalle ennestään tuntematon. Kiitän siis lämpimästi kustantajia siitä dekkariyllätyksestä joulukuulla, jolloin olin toipumassa alkukuun leikkauksestani: Dekkarit ovat lääkettä! Ja mikä ilo olikaan löytää Elly Griffithsin arkeologiaan liittyvät trillerit. Toisaalta jo tässä alla on muutakin ilahdutusta, mutta en halua pilata yllätyksiä, joten ssshhhh....

1.  Fiona Barton: Leski (The Widow, Bazar 2018, suomennos Pirkko Biström)

2.  Elly Griffiths: Risteyskohdat (The Crossing Places, Tammi 2017, suomennos Anna Lönnroth)

3.  Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (Gummerus 2018)

4.  Elisabeth Norebäck: Sano että olet minun (Säg att du är min, Like 2018, suomennos Ida Takala ja Sirje Niitepöld)

5.  Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (Storia di chi fugge e di chi resta, WSOY 2018, suomennos Helinä Kangas)

6.  Elly Griffiths: Januksen kivi (The Janus Stone, Tammi 2017, suomennos Anna Lönnroth)

7.  Raili Mikkanen&Sirkku Linnea: Suomen lasten majakkakirja (Minerva 2018)

8.  Lina Bengtsdotter: Annabelle (Annabelle, Otava 2018, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom)

9.  Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Women, Aula&Co 2017, suomennos Kristiina Drews)

10.  Clare Mackintosh: Minä näen sinut (I See You, Gummerus 2018, suomennos Päivi Pouttu-Deliére)

11.  Pirkko Soininen: Ellen (WSOY 2018)

12.  A.J.Finn: Nainen ikkunassa (The Woman in the Window, Otava 2018, suomennos Jaakko Kankaanpää)

13.  Katri Vala, Sinikka Hautamäki: Onnen lupauksia (Minerva 2018)

14.  Leena Kellosalo: Hevosenpääsumussa (ntamo 2018)

15.  Peter James: Täydellisyyden hinta (Perfect People, Minerva 2018, suomennos Maikki Soro)

16.  L.M.Montgomery: Yrttitarha (The Garden of Spices, Minerva 2018, suomennos Saana Rusi)

17.  Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran (Det var vi, Otava 2018, suomennos Jaana Nikula)

18.  Anne Svärd: Vera (Vera, Otava 2017, suomennos Jaana Nikula)

19.  Minna Lindgren: Vihainen leski (Teos 2018)

20.  Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (My Name Is Lucy Barton, Tammi 2018, suomennos Kristiina Rikman)

21.  Marjo Vilkko: Vilpitön sydän (Kustantamo S&S 2018)

22.  Gerald Posner: Isäni oli natsi Kolmannen valtakunnan johtajien lapset kertovat (Hitlers Children. Sons and Daughters of Third Reich Leaders, Minerva 2018, suomennos Niko Jääskeläinen)

23.  Heinrich Thies: Marlene Dietrich ja salattu sisar Fasismin varjo tähtikultin yllä (Fesche Lola, brave Liesel. Marlene Dietrich und ihre verleugnete Schwester, Minerva 2018, suomennos Maikki Soro)

24.  Pierre Lemaitre: Verihäät (Robe de marié, Minerva Crime 2018, suomennos Kaila Holma)

25.  Leena-Kaisa Laakso: Tämän maailman reunalla Tarinoita Irlannin länsirannikolta (Reuna 2018)

26.  Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa (Levande och döda i Winsford, Tammi 2018, suomennos Aleksi Milonoff)

27.  Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit (Avain 2018)

28.  Anne Holt: Tomussa ja tuhkassa (I støv og aske, Gummerus 2018, Outi Menna)

29.  Aura Koivisto&Sirkku Linnea: Lapsen oma pandakirja Pyry ja Lumi saavat uuden kodin (Minerva 2018)

30.  Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa (Flickan med snö i håret, Tammi 2017, suomennos Maija Kauhanen)

31.  Luke Allnutt: Taivas on meidän (We Own The Sky, Otava 2018, suomennos Irmeli Ruuska)

32.  Agnés Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia (Les gens heureux lisent et boivent du café, Bazar 2018, suomennos Kirsi Tanner)

33.  Max Manner: Kadotettujen kahvila (Arktinen Banaani 2018)

34.  Camilla Grebe: Lemmikki (Husdjuret, Gummerus 2018, suomennos Sari Kumpulainen)

35.  Ninni Schulman: Poika joka ei itke (Pojken som slutade gråta, Tammi 2018, suomennos Terhi Vartia)

36.  Kristina Ohlsson: Sairaat sielut (Sjuka själar, WSOY 2018, suomennos Outi Menna)

37.  Immo Pekkarinen: Kuolleen meren kristallit (IamBooks 2018)

38.  Harlan Coben: Älä päästä irti (Don't Let Go, MinervaCrime 2018, suomennos Saana Rusi)

39.  Tapani Heinonen: Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla (Minerva 2018)

40.  Peter James: Kuolema sanelee ehdot (Dead if You Don't, MinervaCrime 2018, suomennos Maikki Soro)

41.  Philip Roth: Amerikkalainen pastoraali (American Pastoral, WSOY 1997 ja 2018, suomennos Kristiina Rikman)

42.  Karen Cleveland: Koko totuus (Need to Know, Gummerus 2018, suomennos Maija Kauhanen)

43.  Taina Latvala: Venetsialaiset (Otava 2018)

44.  Tara Westover: Opintiellä (Educated, Tammi 2018, suomennos Tero Valkonen)

45.  Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus 2018)

46.  Pierre Lemaitre: Tulen varjot (Coulueurs de l´incendie, Minerva 2018, suomennosSusanna Hirvikorpi)

47.  Ilona Pietiläinen: Tervetuloa jouluun! Säteilevät kodit, satumaiset ideat ja lempeät tarinat (Docendo 2018)

48.  Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina (Storia della bambina perduta, WSOY 2018, suomennos Helinä Kangas)

49.  Krista Launonen: Ofelian suru (Avain 2018)

50.  Lucia Berlin: Tanssia ruusuilla Siivoojan käsikirja 2 (A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin, Aula&co, suomennos Kristiina Drews)

51.  Kate Quinn: Koodinimi Alice (The Alice Network, HarperCollins, suomennos Päivi Paju)

52.  Peter Ames Carlin: Paul Simon Elämäkerta (Homeward Bound: The life of Paul Simon, Minerva 2018, suomennos Jere Saarainen)

53.  Noora Vallinkoski: Perno Mega City (Atena 2018)

54.  Hjorth&Rosenfedlt: Korkeampi oikeus (En högre rättvisa, Otava 2018, suomennos Taina Rönkkö)

55.  Jeannette Walls: Lasilinna (The Glass Castle, Bazar 2014, suomennos Raija Rintamäki)

56.  Michelle Obama: Minun tarinani (Becoming, Otava 2018, suomennos Ilkka Rekiaro)

Kerro se tarina, kokoa tapahtumat yhteen, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä. Muuten kudos rispaantuu langoiksi, jotka linnut poimivat pesäntekotarpeiksi. Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat puulattialle.

Ann-Marie MacDonald Linnuntietä  (suom. Kaijamari Sivill)

intohimolla kirjoista
Leena Lumi