LEENA LUMIN VUODEN 2011 KIRJALLISET ELÄMYKSET

 Vuoden 2011 kuuma ryhmä blogissani 120:n  tänä vuonna luetun kirjan joukosta on tässä:

Elif Shafak: Rakkauden aikakirja (Gummerus 2011)

Lionel Shriver: Jonnekin pois (Avain 2011)

Marja-Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle (Tammi 2011)

Katja Kettu: Kätilö (WSOY 2011)

Geert Kimpen: Kabbalisti (Bazar 2011)

Tämä ryhmä ei selittelyjä kaipaa, loput senkin enemmän, mutta haluan sanoa tietenkin voittajakirjoista jotakin - lyhyesti. Jo lukiessani vuoden alussa Rakkauden aikakirjaa, tiesin lukevani vuoden parasta teosta. Luin tarinaa afganilaisesta runoilijasta Mawlana Rumista ja kuume nousi.  Miten selvitä vailla intohimoa kieleen, kirjaan tarinaan, kun:

En ole kristitty, juutalainen enkä muslimi, en hindu, buddhalainen, suufi enkä zen. En ole yhdestäkään uskonnosta tai kulttuurijärjestelmästä. En ole idästä enkä lännestä...Paikkani on paikaton, jäljettömyyden jälki.

Kirjan tarinaan tulee mukaan kotirouva Ella Yhdysvalloista, joka viestii ruualla ja kattauksilla saamatta vastakaikua hänen tietämättä, mikä tie häntä odottaa idän mystiikassa. Siis jos kirja on hiukankaan kuin Kirjan kansa eli mystiikkaa, historiaa, seikkailua ja romantiikkaa täydellisellä tyylillä, se on minun kirjablogini ykkönen. M.O.T.

Ja sitten tulee tapaus Lionel Shriver, joka on ihan selvästi yritetty salata minulta;-) Sain uuden Oman Kirjailijan, joka liittyi välittömästi samaan sarjaan kuin minulla ovat John Irving, Siri Hustvedt, Ian McEwan, Mika Waltari, Joyce Carol Oates...ja Lionel teki sen ensimmäisellään minulle. Jonnekin pois on täydellinen kirja lukijalle, joka helposti ikävystyy, pitää kaikesta epätavanomaisesta, mutta kuitenkin sellaisesta, joka voisi olla mahdollista tapahtua. Kieli on täydellisen vetävää ja tämä nainen ei kaihda sanomasta mitään, joten vähän kuin naispuolinen Irving, mutta kuitenkin omaääninen raikkaalla tavalla. Se päivä ei minulle valkene, että jättäisin yhtäkään Shriveriä lukematta sateenkaaren tuolle puolen.

Kirjeitä kiven alle...niin paljon tuttua, mutta kuka pisti kaiken sanoiksi, kuka tohti/osasi/uskalsi: Marja-Leena Virtanen. Saatuani kirjan luettua soitin Marja-Leenalle välittömästi ja puhelimessa huomasimme, miten samoja reittejä kulkumme on käynyt. Paljon äänettömiä kyyneleitä. Sitten tulivat Helsingin Kirjamessut ja sain tavata Marja-Leenan ensin kahvilassa ja hän saapui myös pienen kirjabloggaajaryhmämme kanssa illanviettoon, jossa sain ojentaa hänelle symbolisen Leena Lumi Finlandian eli Aila Meriluodon Tältä kohtaa - Päiväkirja vuosilta 1975-2004, jota Marja-Leenalla ei vielä ollut. Illanviettoon liittyi monenmoista, sillä yksi ryhmästämme on lähdössä käymään lukiota todella kauas, mutta siitäkin yritän selvitä. Miten ihmeellistä, että Marja-Leena oli mukana juuri tässä tietyssä illassa...Arvosteluni kirjasta kertoo, mitä tunnen ja mitä sieltä ei löydy, sitä en ole vielä valmis kertomaan.

Katja Ketun Kätilö löysi minut, sillä ei minulla ollut tarkoitus sitä ottaa. Teen enemmän käännöskirjallisuutta kuin kotimaista, 'kotimaani on maailman kirjallisuus', joten tuskin olisin kirjaa löytänyt ellen olisi lukenut Joanan blogista Kätilöstä. Se iski ja heti! Tiesin, että tämä kirja minulle ja äkkiä. Ketun kieli on raakaa, kaunista, alastonta. Koko kirja on alaston ja Lapin virta vie mennessään eikä itsekään enää ymmärrä kaihtaa mitään vaan suorastaan pelkää suvantoja. Katjan kirja toi uutta tietoa Lapin sodasta, mutta enemmmänkin se toi kaiken esille kahden rakastavaisen kautta, heidän, joiden ei olisi sallittu enää sen jälkeen kun...Ja nyt toistan edelleen ihmetykseni siitä, että kun Suomessa tehdään naiskirjallisuuden historiaa kirjoilla Kirjeitä kiven alle ja Kätilöllä, nämä kirjat eivät löydy Finlandia -ehdokaslistoilta.  Blogistanian Finlandia julkistetaan 2.1.2012 klo 20 ja elän toivossa, että himolukijat näkevät asian toisin.

Kabbalistia en todellakaan valinnut viidenneksi parhaaksi kauniin kannen takia, vaikka olenkin kallellaan kvataiteisiin. Kimpenin kirja on niin täynnä mystiikkaa, uskontoa, historiaa, seikkailua ja erotiikkaa, että vertautuu siihen kirjalajiin, johon minä väistämättä olen heikkona. Kabbalisti pohjautuu rabbi Hajjim Vitalin elämään ja tarina sijoittuu Galileaan Tsfatin kaupunkiin 1500 -luvulle. Kimpen on koulutukseltaan elokuvaohjaaja ja täytyy sanoa, että minä näin tämän kirjan filminä. Kokeilkaa ellette usko!

Lopetan kuuman sarjan esittelyn sitaattiin voittajakirjasta:

'Ole sinä minulle dost, niin minä olen sinulle kismet', kuiskivat puut minulle yön puutarhassa, jossa lumen valkeudessa ruusut alkoivat kukkia kun...


Älä kulje virran mukana. Ole virta.

Minusta tuntuu, että voisin kutsua kakkosryhmää jopa Sydänryhmäksi, sillä niin paljon tässä on kirjoja, jotka viilsivät sydämestä - ihanasti. Ryhmä myös kuvastaa osin, mitä muuta harrastan kuin lukemista. Nämä kirjat eivät ole enää paremmuusjärjestyksessä eli aikaisempien vuosien tapaan se kunnia kuuluu vain kuumalle ryhmälle.

Kirjavuoteni eniten odotettu teos oli Helen Rappaportin Jekaterinburg - Romanovien viimeiset päivät (Helsinki-kirjat 2011), joka täytti pienimmätkin odotukseni. Helen on kiinnostava kirjoittaja ja osasi täyttää traagisen perheen kohtalosta kertovan kirjan nyansseilla, joista en ollut kuullutkaan. Kirja liittyy historia- ja etenkin Romanov -harrastukseeni. Kaunis kirja kaikeltaan.

Julie Orringerin Näkymätön silta (Otava 2011) kertoo tarinasta, josta ei paljon ole kuultu eli juutalaisesta työpalvelukomppaniasta Euroopassa. Itseasiassa Orringer kertoo isoisänsä vaietun salaisuuden auki. Kertomus alkaa siitä kun nuori unkarilainen arkkitehti saa stipendin opiskelemaan Pariisiin, mutta sitten opinnot keskeytyvät, koska hänen on palattava Unkariin ja liityttävä siellä juutalaiseen työkomppaniaan. Kirja on melkein 800 sivua, mutta kerrankin jätän puhumatta tiiliskivestä, sillä tämä tarina olisi voinut vaikka jatkua. Kurjuutta pelkääville voin kertoa, että tähän kirjaan mahtuu paljon sitä huumaa, jota löydämme juuri vuosilta ennen toista maailmansotaa, mutta pakko myöntää, että huumaa myös katkeaa ja tapahtuu paljon. Kirja on kuitenkin selvitymistarina sekä kertomus suuresta rakkaudesta niin parisuhteessa kuin perheen sisällä. Kirjan kansi on niin kaunis, että huimaa, joten eipä ihme, että jopa Orringer pitää kantta yhtenä kauneimmista, mitä hänen kirjallaan maailmalla on. Kannen kuva on Otavan ja kannen suunnittelu on Katja Kaskealan. Tässä kirja, jota voisin suositella kaikille!

Axel Munthe - tie Caprin huvilalle (WSOY 2010) on jäänyt aivan liian vähille blogisavuille. Tämä kirjallisuudentutkija Bengt Jangfeldtin teos on avain Munthen omaan kirjaan Huvila meren rannalla (Boken om San Michelle, 1930). Sen lisäksi lukija pääsee sisälle siihen, mikä satutti originellia seurapiirilääkäriä, joka tuli kuuluisaksi ostettuaan Caprilta vuoren, voidakseen estää italialaisia virittämästä sinne pyydyksiään linnuille. Kirja sisältää kaksikin isoa yllätystä, jotka liittyvät kiinteästi Ruotsin hoviin, joten jos vaikka vain Pohjolan historia kiinnostaa niin tässä upea kirja aikalaiskuvilla. Minä vaikutuin siitä, miten aikaansa edellä herkkä tohtori oli eläinsuojelukysymyksissä ja tämä kirja oli lääkettä haavoilleni, joita aina saan eläinten huonosta kohtelusta. Tämä on sinällään ihan kiinnostava jokaiselle historiasta kiinnostuneelle, sillä väistämättä Euroopan tavat ja kuuluisuudet saavat teoksessa osansa.

Ja sitten tuleekin kirja, joka yllätti minut täysin. Kate Mortonin kirjalle Paluu Rivertoniin (Bazar 2011) en asettanut paljoa odotuksia, mutta niin vain tapahtui, että kirja vei. Tässä on kaikki ainekset kyllä tehota meikäläiseen, sillä olen hulluna sotien välisiin vuosiin ja heikkouteni brittiläisyyteen tiedetään. En vain uskonut Mortonia näin vetäväksi kirjailijaksi.  Riverton on täynnä intohimoa, aikakauden tyyliä, surumielistä kaihoa, julmuutta, kimallusta ja etenkin erittäin hyvää kerrontaa. Mitä tähän sanoisi muuta kuin: Kirja voitti minut kantta myöten, joten alistun. Ilolla!

William J. Mannin Elizabeth Taylor - Hollywoodin kuningatar (Helsinki-kirjat 2011) on osa elokuvaharrastustani, mutta tämä kirja ei päässyt listalleni vain siksi, sillä teenhän välillä useitakin filmitähtielämänkertoja. Tämän kirjan vahvuudet ovat kiinnostava perinpohjaisuus, yllättävän kauniit, tosin välillä myös naurattavat ja itkettävät kulissien takaiset kertomukset, sekä etenkin polku kohti jumalaista Liziä sekä säädyttömän karkeakomeaa Burtonia. He ovat niin yksi yhteen tässäkin kirjassa, että vaikka Elizabethilla oli useita avioliittoja, niin lukija kokee, miten pariskunta Taylor-Burtonin liitto oli juuri se...tähtiin kirjoitettu...kallioon hakattu. Täytyy myöntää, että tämän kirjan myötä aloin ymmärtää ja sitä kautta arvostaa Tayloria paljon enemmän, vaikka kaikista hänen ylilyönneistään en pitänytkään. Jos haluat todella tietää, mitä tapahtui kulissien takana ja mistä syntyi legendaarinen Kuka pelkää Virginia Woolfia, lue ihmeessä tämä kirja. Nyt minä tiedän, mistä on tehty tuon elokuvan unohtumattomat roolityöt. Ja kansi sitten...Kun pyysin Lumimiestä minun ohjeistukseni mukaan tekemään tämän ryhmän kollaasia, hän laittoi mitään sanomatta Lizin isona keskelle, minkä kuvan löydätkin kun rollaat vähän alaspäin.

Kolmosryhmä on minulle aina vaikein, sillä teen niin paljon puutarha-, sisustus- ja ruokakirjoja kuin myös dekkareita sekä jonkin verran lastenkirjoja että valinta menee rankaksi, kun kaikkia ei voi ottaa mukaan.

Vuoden paras ruokakirja on ehdottomasti Chris ja Carolyn Caldicottin Maailman parhaat kasvisruoat (Tammi 2011), paras lastenkirja on Raili Mikkasen Suomen lasten linnakirja (Minerva 2011), vuoden paras dekkari on Camilla Läckbergin Merenneito (Gummerus 2011) ja paras puutarhakirja on Else & Vesa Leivon Tulppaanitarhan lumo (WSOY 2011) ja se on sitä kaikeltaan. Pakko kertao, että Peter Jamesin Kuolema katsoo kohti (Minerva 2011) olisi ollut vuoden toiseksi paras dekkari. Läckberg todella yllätti.

Ja sitten tapahtui Daphne Kalotayn Bolšoin perhonen (WSOY 2011). Tässä kirja, jonka annoin lahjaksi tai arvontaani tms. Sen jälkeen en nukkunut ennen kuin kirja oli hyllyssäni eli ostin oman Sielukirjani kotiin. Tässä se kirja, jonka ottaisin autiolle saarelle ja lukisin aina vain uudelleen. Tässä kirja, joka kantaa samaa suloisen melankolian kauneutta kuin Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin. Sirin kanssa vain nukahdin mustakarhujen huhuiluun ja Daphnen kanssa yöpöllöihin...

***

Mitä jäi sanomatta? Illan tullen (Gummerus 2011) poissaolo saattaa joitain hämmästyttää, mutta se jäi pois vain, koska taso oli niin korkea tänä vuonna ja vaikka minulle kyseessä on Cunninghamin paras teos, niin ei siltikään mahdu nyt mukaan. Mutta ellen olisi ottanut mukaan puutarhaa, lastenkirjaa tai ruokakirjaa, Illan tullen olisi ollut mukana ja sen lisäksi mukana olisivat olleet myös Siri Hustvedtin Vapiseva nainen (Otava 2011) sekä Véronique Ovaldén Mitä tiedän Vera Candidasta (WSOY 2011).  Vuoden paras runokirja minulle on Erzsébet Tóthin Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011). Vuoden parasta sisustuskirjaa en pystynyt päättämään. mutta kanneltaan ja kuviltaan vaikuttavin on Anna Örnbergin Maalaisunelmia (WSOY 2011), tunnelmaltaan pidin eniten Ilona Pietiläisen Villa Charmesta, pienestä, viehättävästä kirjasta täynnä kauneutta.

Vuoden kaunein kirja on Linnut lumen valossa (Tammi 2011). Tekijät Arto Juvonen, Tomi Muukkonen, Jari Peltomäki ja Markus Varesvuo.

***

Ketä listassani joku asia ärsyttää, muistakoon, että arvostelu on vain henkilön subjektiivinen mielipiteen ilmaus: Ei yhtään sen enempää, mutta ei myöskään yhtään sen vähempää.

Lopetamme lainaukseen Bolšoin perhosesta:

Silloin opin tietämään, ettei rakkaus ole vain ilon lähde tai leikki, vaan osa loputonta elämän tragediaa, yhtä lailla sen ikuinen kirous kuin kaikkinielevä voima, joka antaa sille merkityksen.

- Nadežda Mandelštam -

Love
Leena Lumi