sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Vuoden 2017 parhaat kirjat Leena Lumissa


Monista syistä saatte nyt jo tänään lukuvuoteni 2017 parhaat kirjat. Jotenkin tänä vuonna oli vaikeampi kuin koskaan listata kuumaa ryhmää eikä siitä voi syyttää lukemiani kirjoja, vaan sitä, että luen vain parhaita: Kuorin kermat päältä! Lumimies aikansa kuunteli vaikerrustani ja kehoitti jo vetämään pitkää tikkua, mutta en tokikaan siihen ryhtynyt. Annoin oman kiinnostukseni painaa ehkä entistä enemmän, mutta laadusta tinkimättä. Ja kaiken lisäksi Lumimiehestä on tullut kanssalukija, sillä hän on lukenut melkein kaikki samat kuin minä! Mielipiteitä tuli sitten sieltäkin...


1. Joyce Carol Oates: Blondi (Otava 2001)

2.  Paul Auster: 4321 (Tammi 2017)

3.  Rosa Liksom: Everstinna (Like 2017)  Vuoden paras kotimainen!

4.  Ben Kalland: Vien sinut kotiin (Atena 2017)

5.  Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä (Atena 2017)

Oates ei kaivanne selittelyjä. Hän on sydämenpysäytys. Ei ole toista.

Yön virta.
Iäisyyksiin loputon.
Ja minä sen silmä. Avoin.

Auster haastaa minut kerta kerran jälkeen. Hän ei ole herra helpoimmasta päästä. Tai on sitä halutessaan. Ei aina.

Rakkaudet tulevat ja menevät, ihmiset riitelevät ja sopivat, tietty huumori, jonka aina liitän Saul Bellowiin kulkee myös Paul Austerin matkassa, aurinko nousee ja aurinko laskee, mutta tuskin kukaan voi unohtaa nuorta Fergusonia, jota silmiin katsoessa hänen äitinsäkin osaksi tulee Archien verkkokalvoista heijastuva cinemaattinen unohtumattomuus.

Liksomin Everstinna veti maton altani eli silloin vuosilistani koki muutoksen siitä, mitä olin itse otaksunut. Kirjallisuus on alituista yllättymistä.

Minun esirippu ei ole laskenu kerthaakaan, sen verran minussa on senthään näyttelijän vikkaa. Osaan sisäletulon ja poislähön.

Kallandin esikoisteos soi kuin viulu. Tarinan kuulee musiikkina, joka soi monenlaista aina tekopyhyydestä käsittämättömiin menetyksiin. Kirjan nimi olisi voinut olla myös Ellen..

Totuus on optinen illuusio, jota ei voi nähdä, jos katsoo sitä suoraan. Fiktio on sitä, että keksitään asioita, jotka eivät ole totta mutta jotka paljastavat totuuden.

”Kerro minulle minusta”, hän sanoi niin kuin pienenä.

Jääskeläisen uusin on hänen parhaansa. Lukija voi itse valita mikä kirjassa on ominta kiinnostusta. 

Läheisemme ovat vaikeita vain niin kauan kuin he ovat luonamme. Kuolleiden kanssa tulemme loistavasti juttuun. Parhaat keskustelut käydään muutenkin aina niiden kanssa, jotka eivät ole paikalla.

Lapsuusmuistot olivat simpukankuoria aikuisuuden syksyisellä rannalla.



Kakkosryhmä on milloin sydänryhmääni, milloin vain jatkumoa kuumalle ryhmälle ja nyt nimenomaan viime mainittua.

1.  Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa (Minerva 2017)

2.  Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja (WSOY 2017)

3.  Pierre Lemaitre: Silmukka (Minerva 2017)  Vuoden paras dekkari!

4.  Gerald L. Posner, John Ware: Josef Mengele Elämä ja teot (Minerva 2017)

5.  Diane Ducret: Diktaattorien naiset (Atena 2017)

Pirotten Vielä tänään olemme elossa on valittu vuonna 2016 Ranskassa vuoden parhaaksi historialliseksi romaaniksi ja syystä! Tämä on niin hyvä, että:

aloitin lukemisen ja se oli ensin aika kesyä, ihan ensin, mutta sitten kävi niin, että kirja ei sulkeutunut ennen kuin viimeinen sivu oli kääntynyt. Nyt kirjoitan tätä silmätippojen ja sisun voimalla...on yö

Hän oli kuka vain. Hän puhui sujuvaa ranskaa, saksaa ja englantia. Hänestä tuli nyt amerikkalainen sotilas. Hänestä tuli vaistonvarainen ja järjestäynyt, hän nousi milloin vedestä, milloin iski ylhäältä. Hän soluttautui viholliskylien väkijoukkoihin ja taloihin. Hän tuhosi ja katosi. Hän oli kuin luotu tehtäväänsä, kunnes hän sai matkaansa juutalaistytön, vain lapsen, jonka silmät hehkuivat kuin tuliset hiilet.

Tyttö oli vahva, vahvempi kuin kaikki tarmokkaat belgialaiset yhteensä. Vahvempi kuin Mathias, vahvempi kuin ihmisiä terrorisoivat SS-laumat. Vahvempi kuin muistot hiuksista ja kuolemasta.

 Kaukosen Lumikadun kertoja on ominta minua:

Katja Kaukosen huikea Lumikadun kertoja on kuin Krakovasta ostamani verenpunainen meripihka, se kyyneleen muotoinen. Valoa vasten se loistaa punaista unikon hehkuaan kuin iloa, mutta jossain hetkessä se on kuin verikyynel. Rakastan sen tarinoita, rakastan tätä kirjaa, joka kantaa historiaa, rakkautta, hellettä ja pakkasta. Rakastan Bajekia, joka antaa Lumikadun viedä. Hurmaannuin kirjan rinnakkaisista todellisuuksista, tämä hetki tässä versus Bajekin ennenäyt. Hetki voitti, sillä oltiinhan Puolassa ja Lumikadulla. Mitä siitä jos kuolema tulee, onhan eletty kerta, onhan ryypätty ja rakastettu.


 Kaiken aikaa kuitenkin kuulasta valoa. Ihmettä, jota ei selitellä puhki. Tähtipölyä.

Ja Marek antautuu tanssiin. Niin hän lähtee tästä maailmasta. Lilkan valtaistuin on kaatunut, ja lattia on lasinsiruja täynnä, ne kimaltelevat kuin pakkaslumi.

Lemaitren Silmukka on vuoden 2017 paras dekkari! Kakkosena kärkkyi Clare Macintoshin Annoin sinun mennä...

Tarinankertojat ovat oma luokkansa: He tuoksuvat nuotiotulilta, savulta, metsältä, pihkalta, maalta, salaisuuksilta, mutta ennen kaikkea kikkailemattomalta kerronnolta, josta puuttuu kaikki tekotaiteellisuus ja laskelmointi. Silmukka on ensimmäinen dekkarini Lemaitrelta ja olen myyty.


Kaksitoista vuotta oli kulunut rikoksesta, jonka hän oli tehnyt kaksitoistavuotiaana, ja viimeinen näytös oli ehkä nyt alkanut murhenäytelmässä, johon hän oli syössyt itsensä sinä joulukuun päivänä vuonna 1999.

Ilta pimeni yöksi.

Posnerin ja Waren elämäkerta Mengelestä vie heti alun jälkeen Menegelen elämään toisen maailman sodan jälkeen:

nyt sain kuulla sen kaiken muun, sillä kirjoittajilla on ollut käytössään Mengelen jälkeensä jättämät yli 5 000 sivua käsittävät kirjeensä ja päiväkirjamerkintänsä sekä Mengelen ainoan pojan Rolf Mengelen apu. 

 Kun Paraguay alkoi tulla kuumaksi Mengele siirtyi Brasiliaan ja siellä hän eli syrjäisellä maatilalla Geza ja Gitta Stammerien suojassa yhteensä kolmetoista vuotta. Tämänkin mahdollisti Mengelen perhe Baijerissa, sillä Josef maksoi puolet tilan hinnasta

Rolfille hänen isänsä läsnäolo Auschwitzissa oli anteeksiantamatonta. Muille Mengeleille se oli epämiellyttävä tehtävä, jota Josef ei voinut välttää. Tänään nämä kaksi Mengelen leiriä eivät puhu toisilleen. Heidän käsityksensä Josefin rikoksista ovat sovittamattomassa ristiriidassa.

Ducretin Diktaattorien naiset sisälsi niin paljon uutta minullekin, että...

Diane Ducretin kirja Diktaattorien naiset on kirjoitettu niin elävästi, että tuntuu kuin olisi itse mukana tarinassa. Kunkin diktaattorin ja hänen naistensa elämät myös kuvataan yksityiskohtaisuudella, jolla pääsemme kurkistamaan heidän salattuihin maailmoihinsa. Oliko eräs heistä erotomaanikko, joka ei vain voinut itselleen mitään ja oliko Lena-joella karkotuksessa ollut heistä ainoa, joka kykeni uskollisuuteen rakastetun Nadjansa kanssa, mutta oliko hänen seuraajansa enemmän saatanasta kuin kukaan koskaan: petollisempi myös maataan ja edeltäjäänsä kohtaan kuin olemme uskaltaneet ajatellakaan. Eräs kirje, joka olisi voinut estää verituhon vuosikymmenet ’katosi’...

Yhä vielä ja aina: enemmän kuin eilen ja vähemmän kuin huomenna.


Vuoden ehdoton tietokirja on Susanna Makaroffin Homeäidin päiväkirja (Avain 2017). Suosittelen kaikille!

Marraskuu 2012

Olin pakahtua onnesta sinä hetkenä, jolloin avasin uuden kotimme portin ensimmäistä kertaa omilla avaimillani. Tuntui, että kaikki palaset olivat loksahtaneet lopulta täydellisesti paikoilleen. Marraskuu ei tuntunut yhtään marraskuulta.

Tässäpä tämä. Ei kiveen hakattua, mutta ei mitään levävelliäkään. Suurella tunteella, joka antaa arvoa myös niille, jotka nyt jäivät tästä ulos. Kaikki lukemani ovat olleet lukurantani helmisimpukoita. Niin myös ja etenkin taidekirjat, joita en kykene laittamaan paremmuusjärjestykseen. Olkoot ne sitten kuin vuoksi ja luode...kuun kumppanit.

Loppusanat Riitta Jalonen Kirkkaus:

Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Love
Leena Lumi

lauantai 18. marraskuuta 2017

Voin kaivata -


Voin kaivata, tiedätkö sen...
Kuin kaari on ruumiini hämärässä,
se on kireä, kuuma, on näännyksissä -
ja sentään, jos tulisit, tiedän sen,
vain kiveä kättesi alla mä oisin:
kovaa, kuollutta, jäykkää ja ynseää,
ja jos pirstoisit mun - sinun pirstovan soisin! -
siruiksi löisit mun, siru jokainen
yhä kiveä on ja kiveksi jää.

Ja puhua voin, voin puhua sulle:
jään viereesi sanoja vilkkaita virkkain,
ja jos kuuntelet, vaieta äkkiä voin
ja hymyillen nähdä, kun tavoitat suotta
minun sanaini mieltä kuin parvia sirkkain:
oi, kaikki ne käsistäs hyppivät pois,
vaikk' haroisit, miettisit tuhannen vuotta!
Ja katsoa voin sua, silmin kirkkain,
ja jos huomaat sen, minä katson pois,
kuin sinua ollenkaan ei ois...

Voin kaivata! Kaivata, kaivata voin!

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1948)

torstai 16. marraskuuta 2017

Miten toivoa täynnä voikaan olla torstai, jolloin saa...


Miten toivoa täynnä voikaan olla torstai, jolloin saa lapsuudenystävältä Luvialta postipaketissa ihanat villasukat. Kiitos Tuula-Marja♥ Sydäsukat ovat minun ja koirasukat menevät joulupakettiin kuusen alle. Välikaton Feetu saa sitten päättää kuka ne saa...


Blogiystävältä sain Anna-mari Westin voimamagneetin. Kiitos Pepi♥


Camilla Greben Kun jää pettää alta on ollut lukijoiden suosikki. Kuva Pepin. Myös lapsuudenystäväni kehui ja tilastot kertovat omaa tarinaansa.


Minä likka vedän iltaisin erikoisinta dekkariani ikinä! Kysykää myös Annikalta, hän lukee samaa.


Kyl näil sit kelppa!

torstaiterkuin
Leena Lumi

Being Happy

tiistai 14. marraskuuta 2017

Kurkistusta kevään 2018 kirjoihin


Haluan jo kovasti kurkistaa ensi vuoden kevätkirjasatoon, mutta ihan kaikki kirjakatalogit eivät ole vielä ilmestyneet. Niinpä laitan tähän valitsemiani niiltä, jotka ovat ilmestyneet ja lisään myöhemmin. Odotan nyt esim. vielä Karistoa, Teosta, Atenaa, Likeä...Tammi ja WSOY ilmestyvät netissä, joten niitä ei plarailla rauhassa sohvalla, siksi olen varovainen: Otan lisää heiltä, jos siltä tuntuu ja ehdin tehdä pari rästiä alta pois.


Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät  (WSOY)


Pirkko Soininen: Ellen  (WSOY)


Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa  (Tammi)


Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton  (Tammi)



Heinrich Thies: Marlene Dietrich ja salattu sisar Fasismin varjo tähtikultin yllä  (Minerva)



Peter James: Täydellisyyden hinta  (Minerva)



L.M.Montgomery: Yrttitarha  (Minerva)



Raili Mikkanen&Sirkku Linnea: Suomen lasten majakkakirja  (Minerva)



Nora Surojegin: Uneton jänö  (Minerva)



Kirsi Tuominen: Kysy puutarhurilta Ammattilaisen parhaat vinkit  (Minerva)



Gerald Posner: Isäni oli natsi Kolmannen valtakunnan lapset kertovat  (Minerva)



Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran (Otava)



Jill Santopolo: valo jonka kadotimme (Otava)



Anne Svärd: Vera



Clare Mackintosh: Minä näen sinut (Gummerus)



Pirjo Rissanen: Posliinihäät (Gummerus)


Elisabeth Norebäck: Sano että olet minun (Like)

Tästä sitten jatketaan...

Elena Ferranten tetralogian kolmas osa lienee monella yksi vuoden odotetuimpia. Sitä on jopa sanottu sarjan parhaaksi...Pirkko Soinisen Ellen on fiktiivinen teos kuuluisan taidemaalarin Ellen Thesleffin Firenzen vuosilta. Tänä vuonnahan ilmestyi Hanna-Reetta Schreckiltä Ellenin elämäkerta Minä maalaan kuin jumala Ellen Thesleffin elämä ja taide. Peter Jamesin Täydellisyyden hinta ei ole nyt Roy Grace-dekkari vaan kertoo surun murtamista vanhemmista, jotka turvautuvat geenimanipulaatioon. Suomen lasten majakkakirja on odotettu tapaus, sillä emmehän ole kukaan unohtaneet Suomen lasten linnakirjaa. Gerald Posner on ihan must koska 1) Kolmas Valtakunta on kiinnostuksen kohteeni ja 2) Posnerin ja John Waren elämäkerta Josef Mengele Elämä ja teot oli todella hyvä. Håkan Nesser taas...Håkania en jätä enää lukematta, kun kerran hänet vihdoin löysin♥

kevätkirjaterveisin
Leena Lumi

mustarastaan kuva Pekka Mäkinen

lauantai 11. marraskuuta 2017

Rodrigo Hasbún: Kiintymyksiä


Niin, pitkään kuvittelin että Monikan ja minun elämäntarinat muistuttivat toisiaan paljonkin. Olimme molemmat tulleet La Paziin teineinä, muutto oli ollut kummallekin vaikea emmekä olleet kotonamme uudessa maassa tai edes omassa ruumiissamme. Niihin aikoihin kuvittelimme, että kokemus teki meistä jollakin tapaa erityisiä, että se oli merkityksellinen.

Ajattelen Monikaa lukemassa ääneen ankeassa huoneessani, Monikaa vaahtoamassa jostakin tai itkemässä olkaani vasten, sitä parikymppistä Monikaa, kaunista, kaikkeen valmista; Monikaa, veljeni vaimoa, joka avasi sydämensä ja ruumiinsa minulle miehensä sijaan. Ei minua hävetä tunnustaa sitä: yksi katse, ja olin polvillani.

Rodrigo Hasbúnin pieni timantti Kiintymyksiä (Los Afectos, Like 2017, suomennos Sari Selander) kertoo Ertlin perheen tarinan kuin katsoisi mustavalkodokumenttia Latinalaisesta Amerikasta toisen maailmansodan jälkeen. Kuten tiedämme, monet natsit saivat suojapaikan heille aivan oudoista maista, joiden viidakoihin, sademetsiin tai suurten kaupunkien katujen kujille he katosivat yrittäen olla jättämättä jälkiä. Ertlin perheen isä Hans on ollut kuvaamassa Kolmannen Valtakunnan progandakoneistolle, eikä hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin muuttaa perheineen kauas. Uudeksi kotimaaksi valikoitui Bolivia ja maan vaurain kaupunki La Paz. Kolme tytärtä eivät alkuun viihtyneet ollenkaan, mutta Aurelia –äiti ja tarmokas isä saivat perheen kotiutumaan, tai niin he ainakin luulivat. Koska Hans ei ollut saanut kaipaamaansa poikaa, hän tavallaan antoi tämän aeman vahvimmalle ja samalla hauraimmalle tyttärelleen Monikalle. Hänet Hans myös halusi mukaansa lähtiessään etsimään inkojen muinaista kaupunkia Paititia. Matka oli vaarallinen, pitkä ja jopa paikalliset avustajat olivat arvaamattomia. Monika lähtei mukaan vaikka ensin harkitsikin paluuta Müncheniin, jonne tytär Heidi, keskimmäinen, aikanaan muuttaakin.

Teoksen kertojat vaihtuvat, eikä aina edes mainita kuka on kertomassa, mutta se ei ole tarpeenkaan: Latinalaisamerikkalainen kirjallisuus on osa nuotiolaulua, siinä ei kysytä, eikä tarvita nimiä.  Reinhardille, joka haluaa valmistua lääkäriksi, Monikasta, hänen veljensä vaimosta tulee alati mielen valtaava nainen, jolle muut jäävät kalpeaksi varjoksi. Se on hänen hullu rakkautensa, eikä kukaan tai mikään varoita, mistä tulee Monikan elämääkin tärkeämpi kohtalo. Reinhard vaistoaa, että Monikalle ei yksi elämä riitä, siinä hän muistuttaa isäänsä Hansia, mutta edes Reinhard ei voi uskoa, miten erilaiset ovat isän ja tyttären ambitiot. Siinä missä isä haluaa jälleen aloittaa alusta, nousta ja kohota, myös nauttia elämästä, Monika siirtyykin jossain vaiheessa polulle, josta ei ole paluuta sotilasdiktatuurin hallitsemassa Boliviassa.

Kirjan nimi Kiintymyksiä voisi tarkoittaa vain Ertlin perhettä, mutta se laajenee tietysti rakkauksiin, muistoihin, koti-ikävään ja lopulta taistelutovereihin, joista kehenkään ei voi luottaa. Silti Kiintymyksiä voisi olla vain Ertlin perhesuhteet, jotka lopulta hajoavat kuten koko vallankumouskin. Yhteinen kieli saksa ja jaetut muistot eivät riitä uusissa olosuhteissa kiintymyksen liimaksi. Murtuma on alkanut. Onko Ertlin perhe Bolivian vallankumouksen pienoiskuva? Ehkä ei kaikessa, mutta kiintymysten päättymisissä kylläkin. Ei niin paljon verta ja kostoa, mutta yhtä paljon välimatkaa toisen luota iholle.

Koska kirjan takakansitekstikään ei kaihda tiivistämästä Monikan tekoa, voin kertoa, että Monika liittyy sisseihin ja hän ottaa tehtäväkseen kostaa Che Guevaran teloittajalle, kersantti Mario Teránille. Tällöin katkeavat hänen kiintymyssiteensä perheeseensä ja lopulta häntä muistavat eniten sisaruksista nuorin eli Trixi ja tietysti Reinhard:

Niin, ilta illan jälkeen laskeudun takaisin menneisyyteen viskilasi kädessäni ja muistelen ennen kaikkea Monikaa, joka ilmaantui kuvioihin jonkin ajan kuluttua ja johon kaikki noiden vuosien muistot mielessäni kilpistyvät: raivohullu tai onnellinen Monika, joka jatkuvasti kyseenalaisti kaiken, minua suuteleva tai nuoleva Monika, voihkiva tai hiljainen Monika, se Monika joka hän oli ennen kuin hänestä tuli se mikä hänestä tuli.

Kirja on Latinalaista Amerikkaa kaikellaan. Se kertoo ajasta, jolloin vallankumouksia syttyi ja sammui Bolivian naapurimaissakin. Kirjan lyyrisyys on samaa sukua, vaikka eri maata, jota koin Roberto Bolañon Jääkentässä: Kaikki sulaa kaukaa viidakosta kuuluvaan lauluun...

*****

Kiitän blogikollegaani Kirjapolkua, että löysin tämän kirjan!

torstai 9. marraskuuta 2017

Mitä syödään isänpäivänä....


Isänpäivän alla varmaan mietitään, että mitä hyvää syötäisiin viikonloppuna. Ruokareseptit Leena Lumissa voit löytää ehkä jotain ideoita, vaikka en ole ihan vähään aikaan päivittänyt mitään uutta herkkua. Nyt on kuitenkin kostean kylmältä terassilta siirrytty jo sisälle vaikka siellä näin kivalta onkin näyttänyt,


mutta just nyt ei ainakaan haluta olla kuin pirtin lämpimässä. Viime pyhäinpäivänä viikko sitten söimme äidillä erilaisia lihajuttuja, joten nyt meillä on taas tätä:


eli paras lohilaatikko ikinä! Rasvaista merilohta on grillattu niin, että sitä on syöty kahdesti viikossa koko syyskausi eli herkkua! Tämä ei kaipaa oheen kuin sitruunaa ja vettä/valkkaria. Ei siis viikkoa ilman kalaa.


Gulassi muussilla on ollut usein vaihtoehtona, mutta nyt tekee taas mieli kalaa.


Brunssina tai miksei pääaterianakin vaikka patongin kera on kantarelli-pinaattifrittata mainio ja aina maistuva.


Jos isä pitää merenelävistä, valmistakaa ihmeessä katalonialainen äyriäispata eli zarzuela! Tämä on melkein parasta mitä tiedän...Tämä ruoka on jo juhla♥


Jälkkäriksi omenapiirakkaa vanhanajan vaniljakastikkeella.


Kirjalliselle isälle jokainen tietenkin väkertää tällaisen Harry Potter -kakun, jonka löysin Sarilta ja resepti löytyy täältä


Tomaatti-mozzarella -saalattia eli capresea voi tehdä ihan silleen syötäväksi, lohilaatikon kylkeen emme capresea valmista, muuten kyllä useinkin. Tämä on myös sekä erinomainen brunssi että iltapala. Saunailtana taas rypäleitä ja valkohomejuustoa...tai niitä meillä taitaa olla aina:)


Ja ainahan isän voi viedä ulos syömään. Luvialla olemme viettäneet monet isänpäivät ja käyneet silloin isänpäivän aattona ruokailemassa Merimestassa. Suosittelen Reposaarta ja tuota ravintolaa aivan meren rannalla! Täällä harjukaupungissa veisin lasteni isän syömään Kissanviiksiin ja se olisi silloin sitten poroa. Poro on sentään saanut elää vapaan elämän eli jos punaista lihaa, mieluiten sitten riistaa. Yksi päivä viikosta meillä onkin jo omistettu kalalle, ravuille, punasipulille, kurkulle, tomaatille, rucolalle, ananasta, kananmunaa...ja ehkä valkosipulikastiketta, mutta se päivä ei ole isänpäivä!

Guten Appetit!

Leena Lumi

maanantai 6. marraskuuta 2017

Isänpäivän kirjavinkkejä!


Vielä olisi muutama marja tuurenpihlajassa...Oli niin lämmintä, että aloitin haravoinnit uudestaan ja huomasin monissa kasveissa jo ensi kevään lupauksia. Pyhäinpäivän vietimme länsirannikolla tapaamassa äitiä, siskoa ja lapsuudenystävääni. Kävin myös isän haudalla. Luvian hautuumaalla on aivan oma erityinen tunnelmansa, jota en koe missään muualla...Seuraava viikonloppu onkin isänpäivä, joten tarjoilen muutamia kirjavinkkejä:


Sain vähän vinkkiapua Lumimieheltä, joka kertoi mistä hän on erityisesti pitänyt. Täytyy myöntää, että neljä kovinta hänelle olivat Everstinna, Vielä tänään olemme elossa, Silmukka,


Vien sinut kotiin ja Diktaattorien naiset...eli melkein kaikki:) Meille molemmille syksyn yllättäjä oli Emmanuelle Pirotten Vielä tänään olemme elossa. Jos näistä ei läydy mieleistä, voi


isää hemmotella Mauri Leivon upealla Kylän linnut -teoksella.


Jännitystä kaipaavalle isälle maistuu ehkä myös Mattias Edvardssonin Melkein tosi tarina, joka ei ole ihan tavallinen tarina....


Antti Tuomaisen Kaivos voi löytyä ehkä jo hyvinkin edullisesti. Lumimies ja minä olemme sitä mieltä, että tässä kerrankin kotimainen dekkari, jota ei unohda ikinä.


Paul Austerin koskettavin teos Talvipäiväkirja voi myös jo löytyä hyvinkin edullisesti.



Ja ainahan voi ostaa Reinot. Niitä käyttävät miehet ikään katsomatta, olen huomannut. Ja on minullakin, mutta tietysti vaaleanpunaiset:) Omalle isälleni ostin aina kirjan. Etenkin elämäkerrat kiinnostivat häntä.


Monday, Monday...Pimeä on jo pudonnut, mutta ensimmäiset ulkoleditkin ovat jo paikallaan, kahdet vielä, niin sitten alkaa joulun odotus. Takassa tuli, mukeissa teetä ja jotain herkkuakin luvassa: Mitä enempää sitä voi marrasmaanantailta odottaa...

Leena Lumi

torstai 2. marraskuuta 2017

Marraskuuta ja kohti pitkää viikonloppua!


Marraskuu on monta ja kohti pitää viikonloppua kirjoitin viime vuoden marraskuun toisena päivänä. Sieltä löytyy marraskuuta moneen makuun, myös sitä marraskuuta, jota en ennen nähnyt, koska en tajunnut sen valoa. Tässä muutama otanta pääjutusta:


Marraskuu on maailman paras kuukausi hyvästeille ja uusille aluille! Tämä juttu heille, jotka kaipaavat mielen komeroiden siivousta.

Näinkin kirjoitin:

Vuoden toiseksi viimeisenä kuukautena muistan aina sen, kuinka kerran päätin, että aloitan joka vuosi kolme uutta 'juttua' koko elämäni ajan. Aikaa vahvaa, myönnän, mutta siinä on pitkä ja antava jälkimaku: nahkaa, multaa, tahtoa, uskallusta, ripaus tallia ja paljon jouluruusua.Nyt kohta seisotaan taas uusien ratkaisujen edessä. Mitä ne sitten ovatkaan, mihin minut vievät: Olen valmis antautumaan elämälle.



Muistatko miten...joit aurinkoa nilkkani iholta.

Koirani lukee minua meripihkasilmillään: Olen läpivalaistu.

Ei ole toista. Minun on ainoa.

'Sealed with the kisses': Ensirakkauden tähtitomua.

Tämä minusta jää: lumi, sade, janosi.




Marraskuu on myös mahdollisuus ja tilaisuus uuteen!




♥nyt on aika sytyttää kynttilä jo aamupöytään ja tietysti iltapäivällä teehetkeen

♥nyt on lupa rikkoa omia sääntöjään ja tilata yksi lehti ihan vain siksi, että sen joulunumerot ovat aina parhaat ja tilaajalahjana on pörröinen tekoturkis/fleecehuopa

♥nyt on lupa nauttia hillittömästi suklaasta, kaakaosta, hämäränhyssystä ja kirjoista tai...tehdä sokerilakko ja puraista jotain herkullista, mutta terveellistä

♥nyt on aika tehdä kynttiläinventaario! Löysin viime vuonna pitkiä kynttilöitä, jotka sopivat kaikkiin kotimme korkeisiin kynttilänjalkoihin sekä myös Festivoihin: Mikä helpotus. Suosittelen myös 7 tunnin tuikkuja joulunaikaan ja viikonloppuihin. Niitä myy ainakin Plantagen. Entäs sitten lyhtykynttilät...

♥nyt on aika soittaa se puhelu, jota et ole saanut toimeksi! Joku odottaa soittoasi...

♥nyt löytää parhaat joulukortit: Minä ostin jo!

♥voiko ledejä olla ikinä liikaa...

♥nyt on aika syödä monivitamiinin lisäksi D:tä. Meillä menee 50 mikrogrammaa ja ihan lääkärin luvalla!

♥nyt on aika avata kotinsa ovet viikonloppuisin heille, jotka eivät istu yhteiseen joulupöytään: Kaikilla ei ole mahdollisuus kutsua koko sukua koolle jouluksi

♥nyt on aika huomioida myös nuorten toiveet joulun vietosta sekä nuorten parien toisen osapuolen vanhempien joulutoiveet: Meillä on vuorovuosisysteemi aaton suhteen.

♥nyt viimeistään on aika aloittaa lintujen ja oravien talvisyöttö, jota sitä ei sitten saa lopettaa kesken talven eli pieniä ei jätetä kesken tähdenlennon

♥nyt on aika tajuta, että tärkeintä on terveys ja kaikki muu tulee sitten sen mukana

♥nyt on aika huolehtia ryhdistä

♥nyt on aika tajuta, että joulu on jokaisella omannäköisensä: toinen haluaa touhuta ja pitää kiinni perinteistä, joku viis veisaa ja toivoo vain rauhaa ja kolmas valitsee kompromissin

♥marraskuu on hyvä kuukausi käydä yhdessä elokuvissa, ulkona syömässä ja/tai kokeilla jotain uutta ruokareseptiä kotona.

♥nyt on aika Glühweinin!

♥nyt on aika unelmoida tulevista seikkailuista

♥nyt on aika lähteä äidille viettämään förskottijoulua! Mukana on muutama pakettikin ja taitaapa olla myös näitä Wrendalen mukeja
:

"Miten uskallan olla näin onnellinen
sumuisessa marrasmaisemassa
pimenevän päivän lyhyenä hetkenä."

- Kyllikki Villa -

Love
Leena Lumi