maanantai 2. huhtikuuta 2018

Minna Lindgren: Vihainen leski



Ulla-Riitta Rauskio, eläkkeellä oleva hammaslääkäri Espoosta, kokee elämänsä alkavan vasta 74-vuotiaana, kun kahdentoista vuoden putki aviomiehen, Ollin, omaishoitajana päättyy ja sairaalasänky viedään pois. Ihmetellen hän tarkastelee sekä menneitä vuosia että asuntoa, josta ei ole koskaan pitänyt. Hän päättää myydä mitään remonttia ikinä kohtaamattoman rivarinsa pois ja muuttaa pieneen yksiöön aivan Helsingin keskustaan. Hän päättää vihdoinkin aloittaa elämän, jossa ei tarvitse ottaa aina huomioon muita. Se kuulostaa ihan seikkailulta, mutta ensin on löydettävä edes pari ystävää seikkailua jakamaan. Omaishoitajana ei jaksanut eikä voinut pitää ystävyyssuhteita yllä, joten nyt etsimään niitä parhaita bilekavereita vuosien takaa. Ja siellähän kuin soittoa odottamassa ovat Hellu ja Pike, kaksi villiä ja vapaata, joiden kanssa voisi riemuita uusista asioista ja löytää niitäkin seikkailuja, joita ei ollut kuunaan kokenut.

Minna Lindgrenin Vihainen leski (Teos 2018) valaisee vihaisen, mutta elämänjanoisen Ullan eli Ulliksen tarinaa, johon vuosikymmenien jälkeen palaavat ystävät Hellu ja Pike. Ullan elämä on kulunut tunnollisesti asiakkaiden hampaita poratessa, kahta lasta, Susannaa ja Markoa, kasvattaessa sekä Espoon rivitaloasunnosta huolehtiessa aviomiehen vaativan asianajajan työn viedessä tätä niin työaikana kuin muulloinkin, sillä isännän kirjasto pulloineen kaikkineen oli vain Ollin paikka. Ulla keräilee Ollin tyhjiä pulloja, selviää rintasyövästään, yrittää saada lapsistaan säällisiä ihmisiä, vaikka myöhemmin joutuukin myöntämään jonkun virheen tapahtuneen. Joskus yksinäisyydessä hän ihmettelee valintojaan, mutta tehty mikä tehty ja niin makaa kuin petaa.

Miehensä kuoltua Ulla kohtaakin yllättäen aikuisten lastensa vaateet ihan oudolla tavalla. Näiden mielestä äidin pitäisi nyt omistautua Markon toisen tuotantokauden jälkeläisille ja Susannan koiralle, koska Susannalla ja Markolla on niin kiire. Ja missään tapauksessa kodin myynti ei tule kyseeseen, selvittää poika, joka on isänsä tavoin asianajaja. Ja toisaalta he tarjoavat äidilleen myös mahdollisuutta muuttaa johonkin hoitokotiin, sillä mitä tahansa onnettomuuksia voi tapahtua kotona ja onhan tuota ikääkin jo...Mitä enemmän Ulla lapsiaan tapaa, sitä vihaisemmaksi hän tulee ja niinpä Ulla myy asunnon tuosta vain suosittuna vintagena ja Ruska-astiasto menee kaupantekijäisinä. Hämmästynyt Ulla saakin espoolaisella painajaisellaan Töölöstä pienen unelman.

Nyt Ullan uutta elämää alkavat rytmittää villit illat Piken ja Hellun seurassa milloin Ikivihreät-diskoteekin leskimarkkinoilla, milloin hotjoogassa tai sivistymässä kansanopiston italiantunneilla. Silverporno ja Adult Go –sovellus tulevat Ullalle tutuiksi samoin eräs Keravalla asuva ponihäntäpäinen Valtonen, joka mieluusti illallisen päätteeksi nappaa Viagran ja se on sitten menoa. Ulla olisi vauhdissa elleivät aikuiset lapset hyvin lyhyin määräajoin ottaisi rankasti yhteyttä yrittäen urkkia, miten seniiliksi heidän äitinsä on tullut. Uhkaavat asennuttaa äitinsä huoneistoon jopa valvontakamerat. Lopulta Ulla suuttuu sanomaan suorat sävelet ja siinä saavat osansa sekä ylikeski-ikäiset lapset että Susannan koiraparka, joka on täysin tietoisesti pahaan kykenemätön, viaton luontokappale. Ja missään tapauksessa Ulla ei anna enää omia kotiavaimiaan lapsilleen: Hänelle tullaan nyt vain ilmoittamalla!

Vihainen leski ei ole minulle kovinkaan tyypillinen lukuvalinta, sillä kirja on hauska, mutta onneksi riittävän paljon mustaa huumoria, joten nautin todella. Jos bloggaan tällaisesta kirjasta, on takana yllyttäjänä Siina Tiuranimen Kukkia Birgitalle, jossa hoitokodin jalaton Birgitta laittaa muille kampoihin ja vetää vielä mukaansa nuoren sukulaispojan. Lindgrenin teoksessa on paljon nautittavaa kuten vaikka Ullan aikuiset ja itsensä naurettaviksi tekevät lapset sekä Ullan vahva puolustussota. Eikä oikein voi olla nauramatta suomalaista saattohoitoa, joka voisi olla nimeltään vaikka ’potilaan kuoleman nopeutus’: siirto ambulanssiin, päivystykseen, siirto takaisin kotiin, takaisin päivystykseen, päivystyksestä sisään sairaalaan ja sieltä ulos terveyskeskuksen vuodeosastolle. ”Sellaista kuoleminen nykyään on”, lopetin visioni. ”Siirrellään, kunnes potilas kuolee.”

Villin kolmikkomme meno olisi varmaan jatkunut hyvinkin reippaana ellei Hellu yllättäen katoaisi tapaamisista. Kun pari viikkoa on kulunut, Ulla tunkee itsensä Hellun luokse ja saa kuulla tämän sairastavan parantumatonta Erwingin syndroomaa. Juuri Hellu, heistä terveystietoisin, saa yhden harvinaisimmista diagnooseista! Luusyöpä, jota ei voida leikata.

Vilahtiko Hellun puheessa sarkooma? Se tietäisi syöpää. Ja loputtomia hoitoja. Olin kuullut niin monesta vielä eilen terveestä ihmisestä, jotka syöpähoitojen jäljiltä riutuivat kituliaasti kuihtuvina ihmisraunioina, kiitollisina heille lahjoitetuista muutamasta kuukaudesta. Kunnon kansalainen ei syöpähoidoista kieltäytynyt, ne olivat yhteiskunnan maksama erityinen huomionosoitus, suorastaan veronpalautus. Syöpälääkärit olivat aikamme sankareita, jotka tekivät sotatantereella aina kaikkensa, viimeiseen solunsalpaajaan saakka välittämätä tekojensa seurauksista.

Minähän en juossut magneettikuvissa ja seulonnoissa niin kuin Hellu. Siinä istuessani hätääntyneiden ajatusteni myllerryksessä käsitin, miksi niin monet jättivät kertomatta läheisilleen vakavista sairauksista. He eivät jaksaneet lohduttaa meitä terveitä ja sekavasti surevia.

Lindgrenin riehakas naiskolmikko Ullis, Hellu ja Pike noudattaa monessa tilastoja, myös siinä, että vähintäin joka kolmas meistä sairastuu syöpään. Hellu oli nyt sattumalta heistä se kolmas. Vihainen leski ei silti ole mikään sairauskertomus, vaan enemmänkin se kertoo siitä, mitä odotetaan seitsemänkymmentä täyttäneeltä, kun gallupitkin on kohdennettu maximissaan 65 –vuotiaille. Tyhjäänkö ihmiset putovat elääkkelle jäätyään vai alkavatko kaikki virkata isoäidin neliöitä? Vai voiko elämä alkaa uudelleen yli 70 -vuotiaana kuten kirjassa John Irvingin Leski vuoden verran?

Kirjailija on seurannut aikuisia eläkeikäisiä hyvinkin tarkasti ja saanut loistavan osuman tarinan henkilöillä. Jossain vaiheessa kuitenkin ihaninta on käydä kampaajalla ja ottaa oikein räväkkä väri tai leikata hiukset ihan uuteen malliin. Tai suudella melkein vahingossa tuntematonta miestä, jonka takin hihaan on eksynyt teatterissa oma rakkain kashmirhuivi. Joskus tekee myös mieli vähän järkyttää omia aikuisia lapsia ja kadota kolmeksi vuorakaudeksi tietymättömiin. Erotiikan kauan hukassa ollut autiomaakin voi alkaa kukkia, kun kohdalle osuu virta, joka imaisee mukaansa.

Olinko se varmasti minä, tämä kelluva, painoton olento?

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Tuijata

16 kommenttia:

  1. Vilkaisin kirjastossa tätä ja meinasin ottaa, mutta jätin halukkaille uutuushyllyyn:) Nimi oli kiva ja osuva, koska me lesket osaamme monesti olla aika vihaisia, usein kuitenkin sisällepäin:) Kiitos antoisasta esittelystä, nyt ei pakko lukea, koska luin sen täältä. Aurinkoista kevättä Leenalle 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja, kyllä Ullakin yritti aikansa käyttäytyä, mutta kun ne omat ylikeski-ikäiset lapset yrittivät alkaa määräämään kaikesta, laittaa valvontakamerat ja pahempaakin. Se pahempaakin oli kirjan kovimpia kohtauksia, jota en siis kertonut tässä:) Ja tarinan finaali on ennalta-arvaamaton. Kiitos samoin sinulle Irja♥

      Poista
  2. Villit vuodet vielä edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, niin...eiköhän meillä ole molemmilla:)

      Poista
  3. Jo tuo kirjan nimi kuulostaa hauskalta;D Kiitos esittelystä Leena:)

    VastaaPoista
  4. Isän kuoleman jälkeen minun veljet alkoivat pomottamaan äitiä. Äidin olisi aina pitänyt olla passaamassa niitä ja kertoa joka päivä missä on ja mitä tekee. Äiti alkoi ihan uudella tapaa etsiä kaikkea uutta ja kivaa tekemistä. Olihan hän kyllä yksinäinenkin isossa omakotitalossa yksin asuessa. Meillä oli aika hauskat jutut, kun yritimme keksiä hänelle kivaa vuokralaista kaveriksi. Kaverit ovat parasta mielenterveyslääkettä joka iässä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minusta kaikki tämä on mahdollista tapahtua. Miehet, miehet...Äitisi näki kaiken kuin pitkästä aikaa: ympäristönsä ja myös itsensä suhteessa ympäristöön. Juuri niin tässäkin kirjassa. Meidän äiti muutti yksin jäätyään rivariin kivalla puutarhalla. Ja varmaan joka päivä hän tapaa jonkun eli ovi käy ja minä soitan maratonpuheluita ja toukokuulla olisi tarkoitus mennä käymään piiitkäksi viikonlopuksi. Kaverit ovat parhautta: Hukassa olisi ollut Ullakin ellei olisi Hellua ja Pikeä löytänyt.

      Voithan lukea Veran jälkeen tämän:) No vitsi: En painosta♥

      Poista
  5. Itse olen 10 vuotta Ullista nuorempi, mutta kuulosti niin tutulta ja juuri siltä minkälaiseen lokeroon meidät vanhat mummot haluttaisiin tunkea ennen kuin meidät saattohoidetaan.
    Lukulistalle laitoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, niinpä niin. Taitaa heillä olla aikamoinen työ saada vanhat hipit pois framilta, sillä mehän oikein harjoittelimme normien ja kieltojen vastaisuutta. Ellei sitten Carol Shileds Kivipäiväkrijoissaan ollut oikeassa:
      "Minne perhoset pakenevat sateella? Minne päätyvät vanhenevat hipit? He muuttuvat nuhjuisemmiksi, karkeammiksi, totisemmiksi, tai naurettavimmiksi niin kuin Savaget, he näyttävät entintä hupsuimmilta helyissään ja pitkissä kutreissan, he puhuvat epätoivoisen kunnioittavasti asiastaan, esiintyvät lähes kimeä-äänisen suvaitsevaisina ja oikeamielisinä..."

      Poista
  6. Kyllä vaikuttaa lukemisen arvoiselta kirjalta. Kiitos hyvästä esittelystä Leena. Kuten mainitsin facebookin puolella, taidan suositella tätä seniorilukupiirimme syksyn lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, ole hyvä ja ehdottomasti: Lue<3 Se oi hyvä idea: Kävinkin jo kiittelemässä.

      <3

      Poista
  7. Tämä teos taitaa päästä mun ensi joulun yksityiselle lahjasosituslistalle! Kiitos tästä, Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, hyvä sinä: Varhainen joulutipu lahjan nappaa:) Ole hyvä<3

      Poista
  8. Lindgrenin ote on rento ja piikikäs. Hyvin minusta onnistuu siirtyminen yhdeksänkymppisistä ehtoolehtolaisista hieman nuorempiin henkilöihin. Mainiosti kirja pureutuu vireyspotentiaaliin ja probeleemiin, joita seitsenkymppisillä voi olla. Viihdyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, ehtoolehtolaisia en olekaan lukenut, mutta tämä vakuutti.

      <3

      Poista