maanantai 9. toukokuuta 2016

Fiestaa Luvialla ja Reposaaressa


Niin mahrotont menoo on ollu Helatorstaista alkaen, että saavuimme eilen illalla kotiin ihan pyörryksissä. Kerron kaiken, mutta kuvia ei ole joka tapahtumasta, sillä tilanteet veivät. Kannattaa sitten huomata, että äiti on niin korkeassa iässä, että ensi vuonna tulee isot synttärit ja hän jaksoi silti hyvin mukana. Jätän nyt väliin mitä vävypoika eli R. anopille byggasi ja ollaan nyt vaan fiestassa. Lähdimme siis Helatorstaina, joka oli minun synttärini ja koska pojallani on tänään syntymäpäivä, vietimme ensin yhteissynttärit Tampereella, hänen förskottina ja omani ajassa. Kun saavuimme iltapäivällä äidille, meitä odotti kahvi/teepöytä, jossa


luvialaisen pitopalveluyrittäjän Sirkun gluteeniton täytekakku ja hänen valmistamansa voileipäkakku.


Tässä pöydässä meitä oli neljä, sillä myös sisareni mies Pekka liittyi juhlimaan vanhenemistani. En ole yhtään voileipäkakun perään, mutta nyt kakussa oli taikaa ja maistui!


Täytekakku oli niin herkullinen, että kävin sitä ottamassa jopa iltapalaksi salaa, kun R. keskittyi anoppinsa kanssa jääkiekkoon.


Äiti oli tilannut itselleen tällaisen kuntopyörän ja tätä suosittelen, sillä toisin kuin tavallisessa kuntopyörässä, tässä ei ristiselkä väsy ja myös kädet saavat oman liikuntansa. Nojatuoli kuvassa on äidin puutarhaan päin. Siinä istun katsomassa kun fasaanikukko saapuu kanoineen sekä myös ihailemassa äidin kaunista pientä puutarhaa. Ei toivettakaan fasujen kuvista, sillä nämä eivät ole enää niin kesyjä kuin vielä isän eläessä ja vanhempieni asuessa omakotitalossa.


Perjantaina lähdimme koko konkkaronkka Porin torille ja vähän myös kaupoille. Tiedoksi, että tätä siellä ei nyt ollut myynnissä: Sitä saa aina pääsiäislauantaina, ei muulloin! Ostimme tietty äitienpäiväruusun ja sitten minä ja sisko karkasimme Ratsulaan, kun äiti jäi vävynsä kanssa torille valitsemaan herkkuja, joita saa vain torilta. Tapasimme sitten sovitussa lounaspaikassa, mutta ei yhtään ruokakuvaa, sillä olimme aivan liian nälissämme muistaaksemme kameraa...


Lauantaina lähdimme syömään Merimestaan, joka on Suomen paras kalaravintola! Luvialla oli äidin pihalla helle, mutta tässä puhaltaa mereltä niin, että myönnän merituulen tuntuneen. Takanamme Merimesta.


Kirkas auringonpaiste sai siskon taas kuvatessa toteamaan, ettei hän näe mitään, mutta hyvinhän tämä meni kylmästä tuulesta ja liiasta auringosta huolimatta.


Tässä siskon kanssa. Kun on vain yksi sisar, ei ole ketään muuta kenen kanssa muistella, mitä hulluja tuli lapsena tehtyä. Meillä on viisi vuotta ikäeroa ja se oli lapsena iso ero ja myös teinivuosina, nyt sitä ei enää tunne: Molemmat yhtä hulvattomia, Merja ja minä.


Merimestan hurmaava Tuomo otti meistä monta skoolauskuvaa, mutta ulkoa tuleva aurinko teki tepposet ja kuvista tuli vähän tummat. Tässä kuitenkin klassiset aperativit eli gin tonicit ennen ruokailua.


Siis noutopöytä ja kylmä ja lämmin ruoka erikseen sekä tietysti jälkiruoka. Kertaakaan en ole vielä päässyt lämpimään ruokaan, en kertaakaan. Tässä annokseni kylmäpöydästä ja santsasin! Lautasella on kylmäsavustettua lohta (maailman parasta!), silakkarullia, graavilohta, mätiä kera sipulin, capresea, perunaa, melonisalaattia...


Merja ja äiti pien..., joka ei tiedä, että tässä ihanassa paikassa hän viettää ensi vuonna perheen kera, lapsenlapsensa Meri (&Sami) ja Jaakko mukana, tunnelmalliset synttärit meren pauhatessa ikkunan takana, mutta pöydissä kukkia ja kynttilöitä ja tietysti paljon herkullista syötävää.


Unohdin kuvata lämpimän ruoan, koska en sitä itse syönyt, mutta siinä oli jotain lämmintä lohta tai sitten vaihtoehtona lihamuhennos tms. Jälkiruokana oli perinteinen äiteinpäiväkakku kera kahvin, mutta sai myös mutakakkua, joka oli todella herkullista!


Sunnuntain yllätys äidiltä meille oli perinteinen äitienpäivälounas Luvian Tasalassa, joka on tuttuakin tutumpi seurojen talo. Täällä minä pikkuisena olin lavalla näyttelemässä, lausumassa ja vaikka mitä, vähän myöhemmin osa porukkamme pyöreistä synttäreistä vietettiin tässä ihanassa ympäristössä. Olin aivan vaikuttunut, että meitä oli vastassa hovimestari, joka vei meidät omaan pöytäämme! Ohjelmassa oli myös musiikkia, joten ennen viimeistä esitystä emme poistuneet. Lounaan järjestäjä on entinen koulukaverini Jukka Lanki, jolla on pitopalvelu 



Olisi pitänyt kuvata ruokalista Tasalassa, sillä en tiedä tästä kaikkia, mutta ainakin otin paljon salaattia, jossa oli retiisiä ja melonia, graavilohta, capresea, broccoligratiinia, lanttulaatikkoa (Luvialla laatikot ovat aina kunniassaan!) ja taivaallisia marinoituja silakoita. Niitä valmistan itsekin monella sortilla, joten osaan arvostaa, kun hyvää saan. Jälkiruokana oli unelmaista tyrnijuustokakkua, joka oli vielä hurjan kauniskin, mutta eipä tullut just silloin kamara mieleen...valitan.


Voitte arvata, että Luvia on minulle aina tunnemyrsky, nostalgiaa...Tasalan konsertissa soitti selloa Jyrki Kangas ja pianoa Pekka Homeri. Komeaääninen laulaja oli minulle uusi komistus ja erityisesti eräs saaristolaislaulu sai kyynelehtimään. Silmissäni korkeiden ikkunoiden takana lehteen juuri puhjenneet koivut...niin tuttua, niin tuttua.

äitienpäiväterveisin
Leena Lumi

Yyteri rakkaani, Reposaari se toinen mokoma vikittelijä:



Luvial lunt, isä haural käytti, Reposaares herkuil ja muute vaa vähä fiiras:



Pääsiäisen jälkihehkua Luvialta:



Reposaaren elokuun kuumaa huumaa...



Paikka jonne aina palaamme Sari Kalliomäen kuvaamana eli Merimesta:



Suosittelen!!!

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kaunista helatorstaita ja äitienpäiväviikonloppua!


Joskus meillä oli vielä edesmenneen anopin eläessä samalla viikolla neljät juhlat toukokuussa: ensin omat synttärini, sitten poikamme ja anopin, päälle vielä äitienpäivä. Nyt on huomisesta alkaen jälleen neljät juhlat: Minun ja pojan synttärit, äitienpäivä ja sitten vielä yksi muu juhla. Olen siis poissa koneeni äärestä ja vaikka mukana on R:n kannettava ja iPad, tuskin olen koneella, vaan vietän aikaa perheeni parissa. Äiti on laatinut ohjelmakartan ja senpä takia asuja lähtee mukaan vähän enemmänkin. Alan nyt just pakkaamaan. Aamulla lähtö.

Toivotan kaikille omannäköistään ja oloistaan helatorstaita ja äitienpäiväviikonloppua♥

Love
Leena Lumi

Mama

tiistai 3. toukokuuta 2016

Äitienpäivää kohti: Mitä äidille lahjaksi?


Minkään kalenterijuhlan, ei edes äitienpäivän (joulun!), tarvitse olla tavarajuhla, mutta meillä on aina kaksi poikkeusta lahjapuoleen ja ne ovat kukat ja kirjat. Kerron nyt mitä kirjoja, mitä annan omalle äidilleni (hän ei elä netissä:) ja mitä annan itse itselleni sekä mitä olen järjestänyt äitienpäivälahjaksi blogini pika-arvonnassa ja annan vielä vähän lisävinkkiä.


Äitini, joka on kotoisin aivan Viipurin likeltä saa minulta Martti Backmannin teoksen Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918 sekä


Marja-Leena Virtasen Verhon Lisäksi vävypoika kokoaa kuntopyörän, jonka äitini on tilannut ja menemme tietysti syömään tänne


Itselleni annan Terhi Rannelan loistavan Fraun eli tämä ei lähde arvontoihini ja sama koskee toista, joka jää minulle eli


Katarina Baerin He olivat natseja


Elena Ferranten Loistava ystäväni lähti pika-arvonnalla äitienpäivälahjaksi lukijalleni.


Paras ystäväni haluaa aina hortensian ja dekkarin, joten tulipa mieleen ehdottaa, että jännityksestä pitävälle äidille sopisi Nele Neuhausin Lumikin on kuoltava. Tämä on just sellainen dekkari, joka sopii ei liian rankasta, mutta ei myöskään liian vähän jännittävästä trilleristä pitävälle. Kirjan kansi on kaunis ja tarina kantaa nykyaikaan sijoitettunakin jotain vanhan dekkariperinteen muotoja.


Kaikille äideille Colm Tóibínin Nora Webster


Kirjat ovat Suomessa uutena kalliita, joten vinkkaan, että kirjatoreja kannattaa hyödyntää. Sieltä voi löytää vaikka Pirjo Rissasen Äitienpäivän  Rissasen kirjoista tämä edustaa jo sitä rohkeaa Rissasta, jossa jouluyönäkin kuusen katveessa voi tapahtua vaikka mitä kivaa...


Hyvällä tuurilla kirjatorilta voi löytyä myös vaikka Pirjo Rissasen Kamomillasola  Itse olen ostanut äidilleni usein äitienpäiväksi juuri Rissasen kirjan. Tänä vuonna voittaa historia, sillä äidillä on jo kaikki Rissaset. Äiti ilahtuu aina kirjoista, kukista ja siitä, että syömme siinä yhdessä paikassa...

Mukavaa toukokuun viikon jatkoa! Nyt kaupungille...

terveisin
Leena Lumi

maanantai 2. toukokuuta 2016

Eija Aromaa: Kuivan maan purjehtija


Runo on arvaamaton. Se on villi lintu, joka tulee sinuun, tekee pesän, eikä kysy lupaa. Niin tuhannen tuhannesti olen sen kokenut ja matka vain jatkuu. Vaellan tietäni runopesiäni kantaen. Kuuntelen niitä ja joka hetki niissä on uusi sointi. Joskus ne laulavat yhteen, usein haluavat solistin roolin, toisessa hetkessä vain kuiskivat ja tuoksuvat kesäpäivän makeilta ruusuilta kun jo lumen tomu ja kirkkaus mutkan takana. Runon lupaus on olla antaja, pelastaja, kumppani. Runo ei petä. Se seuraa sinua maan ääriin, löytää pimeästä luolasta, kannattelee meren aallokoissa. Runo...uskollisin.

Eija Aromaan uusin runokirja Kuivan maan purjehtija (ntamo 2016) kertoo Eijan antautumisesta kuuluisan persialaisen runoilijan, mystikon ja filosofin Rumin rakkaudellisille runoille. Eija sukelsi 1200-luvulla eläneeseen Rumiin ja kirjoitti palaen 130 tankaa, joissa Rumi puhuu hänelle.

Kuivat huuleni
ilman suudelmiasi
vain odottavat 
että hengität minuun
niin että alan soida.

Ja Eijahan soi. Hän soi ainakin minulle näissä runoissaan tähän asti likeisimmin. Olen kuitenkin pitänyt kaikista Aromaan kokoelmista, joita ovat Kallio.Tankoja, Tankapyöräilijän talvi ja Asiakirjat Heikkouteni ovat kuitenkin rakkausrunot.

Tänä yönä jos
et saavu kostuttamaan 
kuivat huuleni,
minä herätän kaikki
valittamaan kanssani.

Kuten huomaatte, Eijan kirjan kansi on kaunis, kaunis! Kuva on Paula Tuularin munankuorimosaiikkityö ja niitä on kirjan sisälehdilläkin. Usein kuva ja runo vahvistavat toisiaan: Näin tapahtuu juuri tässä kirjassa. Eijan tankat ja Paulan kuvat ovat yhtä.

Me olemme niin
lähellä että voimme 
jättää huoletta
itsemme huomiotta
ja vaeltaa toisiimme.

Eija kertoo:

Kaikki alkoi kun näin unen, jossa minulle kerrottiin että keskellä kirjaani on Rumi. Siihen päivään tai yöhön mennessä en ollut kuulutkaan Rumista. Päätin ottaa selvää hänestä. Sille tielle lähtiessäni en tiennyt joutuvani tähän missä nyt olen. Minulle syntyi ongelma: rakastuin Rumiin. Kukapa ei, voin vain todeta. Vietin pitkää kesää Rumin kanssa...Uin meressä niin kuin en koskaan ennen ollut uinut. Rumin runot ja ajatukset muotoutuivat minussa tankarunoiksi.

Runoissa Rumi puhuu minulle. En halua häntä jäljittää enkä siihen edes pysty. Rumin runot ovat loistokkaita omassa Tabrizin auringon loistossa.

Meren äärestä
kiirehdin kylmissäni
sisälle mutta
mikään muu ei lämmitä 
minua niin kuin sinä.

Maailmankaikkeus 
juottaa totuuden maljaa.
Ruusukimpussa
hehkuu tieto ohitse 
oppineiden viisauden.

Paulan upeiden kuvien ja Rumin innoittamana kirjoittaa Eija Vaasassa, meren vuoroin viilentyessä, vuoroin lämmetessä.

*****

Runokirjat Leena Lumissa

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Tiedän että muistat häntä...


Tiedän että muistat häntä tänään
kun nautit halpaa cavaa toisen kanssa.

Tiedän että kuulet yöllä mustarastaat
vaikka valvot vieraan unen äärellä.

Tiedän että katsot seepianväristä kuvaa
villitiiroista, vaikka ne tuovat hänet mieleesi.

Tiedän että suussasi maistuu vanha aamu
vaikka unessa nuolet merisuolaista ihoa.

Tiedän että kaivat esiin vanhan kuvan
Merikarista, jossa sinä ja hän ennen.

Tiedän että haluat nyt silliä ja ryypyn
sillä olitte vain yössä ohittavat laivat.

Tiedän että tiedät, mitä kuiskaan nyt:
Tule silliaamiaiselle Tiirakariin aamulla kello viisi.

- Leena Lumi -
kuva Pekka Mäkinen

torstai 28. huhtikuuta 2016

Ephrussien&meripihkasilmäisen jäniksen viemiä naisia!


Sain aikanaan lukijani Sannan innostumaan Edmund de Waalin kirjasta Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Seuraukset hänen osaltaan näette tässä kuvakoosteessa. Kun minä suuntasin 'jäniksen' perässä Wieniin ja yöllä vain cinemaattisen hitaasti ajoin taxilla Ephrussin suvun mahtitalon ohi, Sanna päättikin lähteä suvun jäljille Ranskaan ja saan nyt jakaa hänen kuvistaan osan. Yllä itse päärakennus lähellä Nizzaa.


Puutarhoja on kaikkiaan yhdeksän eli ainakin ranskalainen, provencelainen, kivipuutarha, espanjalainen ja japanilainen etc.


Paikan nimi on Villa&Jardins Ephrussi de Rothschild ja linkki sinnn on tässä


Aijai, just tällaisia tarvittaisiin meidän puutarharinteisiin!

Ach...!


Sanna on nyt niin inspiroitunut, että aikoo lukea 'jäniksen' uudestaan! Se onkin kirja, joka kestää useampia lukukertoja eikä sitä syö aika.


Eipä mitä, minä aion lähteä Wieniin uudestaan ja sillä reissulla annan Ehrussin talolle yhtä paljon huomiota kuin Klimtin taiteelle.

Kiitos Sanna upeista kuvista ja siitä, että sain nämä julkaista♥

Vapputiedotusta sen verran, että wieniläinen ystävämme saapuu meille koko vappuviikonlopuksi ja olemme ns. kiinni. En ehdi nyt postata edes kirjaa, jonka juuri luin. Sen sijasta saatte varmaan vappurunon, jota ainakin Sanna osaa arvostaa...Iloista vappua kaikille tasapuolisesti♥

Ephrussien lumoissa
Sanna Ahonen&Leena Lumi

kuvat Sanna Ahonen

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Huhtikuun kukkia sateessa


Lumet ovat jo sulaneet, mutta yöt ovat olleet kylmiä, joten vain muutaman kukkijan löysin eilen sateesta. Nämä krookukset on Meri istuttanut pienenä. Ja vuodesta toiseen ne vain jaksavat kukkia ja levitä. Muut krookukset, esim. keltaiset, ovat aikaa sitten kadonneet.


Ihmeellistä, myyrät sallivat minulle kolme kertaa kolme lumikelloryhmää: Olen aivan häikäistynyt!


Scillat ovat täydellään vasta talon päädyn kukkapenkissä, mutta kohta niitä on ziljoona kaikkialla.


Näsiää, kevään ensimmäistä kukkijaamme, kasvaa lehdossa jonkin verran.


Tämä kaunotar kukkii kuin salaa, sillä kukinta meni taas melkein ohi ennen kuin huomasin.


Muistona sembravuosiltamme on vielä yksi puu ja se jää.


Kaarisillan alta juoksevat vedet lumien sulaessa vuorilla ja myös kovilla sateilla kuten on ollut nyt muutamia päiviä. Kuvan kartiovalkokuusi on kaikista kartiokuusistamme just se Mörrimöykky, jonka tarina on kerrottu täällä


Vesi pärskii ja kuohuu läpi lehdon ja sen kohina kuuluu kauas...


Äidin maalaamat vanhat puutarhakalusteet istuvat hyvin lehdon alaosan luonnonmukaiseen maisemaan. Oikealla Holger Isabella -syreeni ja vasemmalla pilvikirsikka männyn tällä puolen.

Patjarikkoa kivien kolossa.

Sinivuokkoja....



Saatan lisätä tähän vielä kuvan tai kaksi, jos ehtii ja ehdin. Mikä voisi ehtiä: scillat, esikot ja onnenpensaskin...ehkä.


Tässä viime vuodelta, että saadaan sekä sinistä että keltaista...onnenpensaat ovat viehättäviä kevään airuita.


Näillä nyt mennään ja nautitaan siitä, että puutarha on kuin kirja: Olet koko ajan seikkailussa, joka voi yllättää. Ei sitä tiedä, mitä tapahtuu tänään tai huomenna...Ihanaa!!!

kukkaterveisin
Leena Lumi

Komm, Lieber Mai

Leena Lumin puutarhassa