Heikossa hapessa, mutta hengissä! Jatkan toipilaana...

Perjantaina leikattu, maanantaina kotiin. Monenlaista mahtuu näihin päiviin. Kaikkea en voi kertoa, mutta rikon oman sääntöni ja julkaisen pari ei niin kaunista sairaalakuvaa paketoidusta säärestäni, joka on niin kaukana jutun Hard day's night...oodi mun säärille kuvista, että heikottaa. Mutta viis nyt arvista, ne ovat vain arpia.

Kiitän leikannutta kirurgiani, joka teki ihmeen: Tarvittavan iso turvaväli melanoomaani olisi tuntunut vaativan ihosiirteen, mutta puukon taitajat ovat ihan oma lukunsa ja onni minulle, että sain ehkä parhaimman! Olin kerran Turussa leikkauksessa ja seurasin likeltä nuorta tyttöä, joka poistatti tatointejaan, sillä ei saanut niiden takia töitä. Ne ihonsiirretuskat...

Kuvassa näkyy, miten ihoon on oikeaan reiteen kirjoitettu 'ihoa'. Tätä on nyt luettu mm. tekstinä 'ohi on'...Paketissa oleva jalkani ei ole ainoa haavani, vaan kipein on nivustaipeessa, josta on 'kaivettu' pois pari vartijaimusolmuketta. Istuminen on nyt pahinta mitä voi olla, joten ymmärrätte, että minä vain piipahdan koneella, en esimerkiksi ala kirjoittaa lukemistani kirjoista. Nivushaava on niin kipeä, että olen täällä ihan paitaressuna eli ei mitään pikkareita ollenkaan...

Kiitän Keski-Suomen Keskussairaalan osasto 15 henkilökuntaa, joka oli aivan mahtavaa!!!

Kiitän huonekaveriani Annaa, joka sai minut nauramaan, niin, että nivushaava oli aueta. Anna soitti tänään ja antoi luvan kertoa vähän. Tämä on vähän: Annalle oli tapahtunut onnettomuus, jonka iltalehdet takuulla veisivät etusivulleen ja paikassa, jota kukaan ei uskoisi. Jälki oli kurjaa ja häntä odottaa piiiiitkä sairasloma. Meillä oli kuitenkin muuten vain hullunhauskaa, sillä kumpikin kärsi jalastaan, kumpikaan ei niin pitänyt sairaalan sapuskoista paitsi karjalanpiirakoista ja me olimme niin erilaiset, että lopulta täydensimme toisiamme saumatta. Anna valitti: "Minä en halua mitään mieshoitajia, haluan vain naisia." Minä: "Anna, oletko ihan hullu, katso mitä komistuksia täällä kulkee." Anna: "En vain halua." Iltaisin Anna laittoi television täysille ja jätti minut sen meteliin ja lähti itse tuen kanssa käytävälle vaeltamaan. Minä siinä yritin keskittyä Austeriin...Vihaan nimittäin jos televisio on auki, ellei sieltä katsota jotain odotettua. Päätin kestää. Sitten kerroin Annalle olevani Snegurotshka, sillä halusin tehdä vaikutuksen uuteen ystävääni, jolla on ala-torniolais-, valko-venäläis-, venäläis- ja karjalaiset juuret, tosin nyt hän on ihan suomalainen. Anna sanoi, mitä lausumani tarkoittaa ja se oli jotain yhtä hullua kuin vaikka pissapotta! Sanoin, että se on kaunista ja aloin ääntää alkua eri muodoillaan ja löytyihän se sieltä, joten nyt osaan ääntää 'lumineito' venäjäksi. Seuraavana päivänä Annalle tuli komistuslääkäri. Rouva olikin ihan vilkas ja selvästi halusi paljon nyt tietoa jalastaan ja kun komistus kosketti, Anna kiljaisi: kivusta! Jotenkin sen jälkeen vain mieslääkärit olivat odotettuja, hah- hah! Maanantaiaamuna R. saapui jo anivarhain vähän tukemaan hoitajaa nivussiteen irrottamisessa, sillä pelkäsin, kun nykyään ei saa karvoja enää ajella ennen leikkausta tulehdusriskin takia, joten siellä ovat karvat, teipit, tikit ja arka haava kaikki sulassa sopassa. Sen jälkeen näin unta, että Maailman Komein Kirurgi tuli kirjoittaamaan minut ulos. Hän oli niin komea, että...Sen täytyi olla tuskien aiheuttama hallusinaatio! Annakin oli ihan hiljaa, mikä oli hänelle melkein yhtä harvinaista kuin minulle.

Olen nyt yhtä väsynyt kuin kuvassa työn uuvuttama tyttäreni Meri. Hän on kesän sekä opiskellut että ollut töissä, mutta elokuussa Meri, Sami&koiruudet pääsevät lomalle. Uhuuu, mamin Dina siellä, pus, pus♥

Kiitän kaikkia saamistani viesteistä! Niitä on ollut paljon ja kaikkiin en ole jaksanut heti edes vastata. Kummikoiruudelta Lunalta tuli suvinen kuva ja kiva tervehdys. Nyt menee vielä tovi, kun päästään peuhaamaan...

Hyvät ihmiset: Lukekaan Håkan Nesserin Yksinäiset! Luen siis jo Barbarotti -sarjan toiseksi viimeistä kirjaa, vaikka luin välissä Paul Austerin Näkymättömän.

Ensimmäisenä päivänä kotona lepäsin sängyllä voipuneena, oli kuuma ja sitten yht'äkkiä nopea sade ja aurinko palasi. Männynoksilla vesipisarat kuin tähtiä. Ne viipyivät aikansa ja sitten sammuivat toinen toisensa jälkeen. Mitä muuta on mennyt ohi näiden kiihkeiden vuosien aikana...

Love
Leena Lumi

Olet Mun Kaikuluotain

kuva Glenn Brady, Unessa, Pinterest

Sydänsuven hetkellä saimme tietää, että...

Pisin paussi varmaan ikinä blogini aikana oli ennen leikkausta eli tämä

Tänään 31.8. piti olla toinen leikkaus. Olin jo leikkaustamineissa, puoli tuntia aikaa operaatioon, kun kirurgi saapui. Nyt vasta sain/saimme kunnolla tietää, mitä oli tulossa ja mitä vaikutuksia sillä olisi ollut. Jopa sellaisia, joita olisi pitänyt korjausleikata ehkä uudelleen. Toipuminen olisi vienyt 6-12 kuukautta ja silti olisi ollut epävarmaa, onko melanooma poissa muualta kuin rankasti leikatulta alueelta. Päätimme siinä yhdessä asiantuntijan kanssa, että valitsemme toisen polun. Nyt otamme aikalisän, hengitämme syvään ja rauhoitumme. Sitten yksi vähän laajempi kuvaus ja mitä vastauksia siitä tulee, sen perusteella lähdetään sitten laatimaan täsmäcoctailia juuri minulle. Ensimmäistä kertaa elämässäni lääkkeet päihittivät puukon!

Jotenkin valo syttyi elämääni tänään uudelleen. Ostan sittenkin sipulikukkia, sillä ensi kevät tulee.Unelmoin ensilumen tuoksusta ja joulusta. Katson joka ilta ensimmäisen leikkauksen arpeani ja minusta se on kaunis, kaunis!!! Jalka vahvistuu ja nyt sitä ei enää heikennetä. Kohta kävelen jo pitkiä lenkkejä ja uusi haravakin on ostettu, sillä aivan rakastan syksyä ja haravointia. Kypsyvien omenoiden tuoksu humalluttaa, suussa maistuvat luumut ja huomenna on aika tehdä vispipuuroa. Maistuu syyskuulta!!!

Mitä kuuluu Leena Lumi? (2018)

Paussille, mutta sitä ennen vielä vähän tilastoa ja kirjoista

Olen jäämässä paussille, jonka pituutta en tiedä. Päätinkin nyt sitten muistaa kertoa teille, mikä on paras jälkiruoka ikinä minulle. Sen tarjosi Chateau Appony lokakuussa 2015: Suklaakakkua ja käsintehtyä kirsikkajäätelöä. Pidän kirsikan mausta niin paljon, että nytkin nautin aamuisin kirsikkajogurttia ja omista kirsikoistamme teemme jouluksi likööriä. Uskon kuitenkin, että vielä yllätän itseni ja valmistan käsintehtyä kirsikkajäätelöä suklaakastikkeella. Odottakaas vaan!

Kuukauden luetuimmat ovat järjestyksessään näin eli Jääkaksosia on luettu tosi paljon:

Sydänsuven hetkellä

Juhannusruokaa herkullisesti ja helposti

Jääkaksoset

Hard day's night...oodi mun säärille

Sade ja ruusut, sade ja ruusut...Hesarin lukua ja Juhannusta!

Suvikirjasuosituksia!

Elää, ajatella, katsoa

Tämä ei enää kuulu listalle, mutta tämä kuuluu nyt elämääni. Kun luin Håkan Nesserin Carmine Streetin sokeat, sain Nesser-kuumeen ja nyt näistä on luettu jo kolme! Rikoskomisario Gunnar Barbarottin aatokset ja julkilausumat olisi ollut kiva tarjoilla teillekin, mutta en nyt ehdi tältä kaikelta muulta. Minä vain nyt nautin näistä, paitsi Sukujuhlat ehdin tehdä. Pakko vähän jarrutella, sillä kaksi Barbarottia enää jäljellä, joten taidan ottaa tälle viikolle lukuun kirjan tästä kollaasista:

Sain kirjan lahjaksi sen suomentajalta, joten kiinnostus on sitäkin isompi!

Mukavaa suven jatkoa kaikille♥ 

Love
Leena Lumi

Achtung! Tallentakaa tai katsokaa tänään, 26.7.2016, Lionel Shriverin kirjaan Poikani Kevin perustuva elokuva. Tulee Foxilta klo 21.55!!!!Hesari arvosteli filmin 2012 näin: Pysäyttävä poikani Kevin

Musiikki helisi puutarhassa...

Musiikki helisi puutarhassa
sanomattoman surullisesti.
Jäämurskassa tuoreet osterit
mereltä tuoksuivat kirpeästi.

Hän hipaisi pukuani ja sanoi:
"Olen uskollinen ystävä!"
Hänen käsiensä kosketus
on hyväilystä etäällä...

Noin silitetään lintua, kissaa,
noin katsellaan hoikkaa ratsastajaa.
Kullanvaaleiden ripsien alla
tyynessä katseessa naurua.

Viulujen alakuloiset äänet
laulavat usvan noustessa:
"Kiitä taivasta, olethan vihdoin
kahden rakkaasi seurassa."

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova. Valitut runot (Tammi 2008, toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola)
kuva Päivi Koivuranta

Hard day's night....oodi mun säärille!

Vähän oli rankka päivä tänään. Olimme sairaalassa keskustelemassa leikkaavan lääkärin kanssa ja mikään ei ole tulevan operaation jälkeen entisellään. Ei ainakaan vasen sääreni polven yläpuolelta. Toisaalta se on vielä pientä, jos vain leikkauksella selvitään, mutta luotan nyt puukkoon enkä mieti yhtään mitään muuta. Minä vain olen aina ollut niin sääri!!!! Nyyyyhhh.....Äitini täyttää ensi vuonna 90 vuotta ja näkisittepä, miten upeat sääret hänellä on vieläkin!

Se on kuitenkin oletettavaa, että elämäni minihameissa on ohi oman pihapiirin ulkopuolella. Tai siis sääret paljaina. Olen aina ollut intohimoisesti lyhyiden hameiden perään eli joko farkut tai lyhyt kotelomekko tms. Arvesta tullenee niin suuri, että on pakko ottaa muotiin uusi asento, jossa oikea jalka menee vasemman päälle:

Tämä kuva on muuten elokuulta 2015 ja mitään luomea tuossa vasemmassa jalassa ei silloin vielä ollut. Nyt toimittiin ripeästi kiitos gynekologini, joka luomen huomasi ja siitä huolestui. Tunnen hänet niin pitkältä ajalta, että tiesin hänen huolestuvan vain syystä, joten tilasin pikana luomen poiston tunnetuin seurauksin, joista kerroin täällä jutussa Sydänsuven hetkellä

Tämä kuva taisi olla käyntikortissanikin....

Tässä lehdissäkin olleessa kuvassa näkyy vasen yläolkavarteni, jonka pienestä luomesta löytyi melanooma marraskuussa 1983. Se leikattiin Turussa ja riittävästi, joten kaikki meni jälkeenpäin ajatellen kuitenkin helposti. Ja oli marraskuu, ei hautovan kuuma kesä...

Pikkusiskoni, joka istuu sohvalla on fiftari, mutta minä olen rock tai kotelomekko. Ehkä nyt laihdun tuohon Marimekon vihreämustaan kotelomekkoon, jonka helma seistessä peittäisi haavan...Oi, olin aivan unohtanut nuo ihanat kengät!

Tässä rockminä Slovakian Nitrassa niittejä laukussa sekä mustissa korkeakorkoisissa bootseissa, joita saatan ihme kyllä vielä voidakin käyttää, sillä elämä tasaa: Löysin uuden luontaistuotteen ja nyt on oikean polven särky lakannut ja jopa se v......mainen leposärky.

Hyvästi tämä jääköön

ja tämä, mutta vain julkisuudesta!

Talvisääret -25 asteen pakkasessa.

Tai pyytää Lumimiestä kuvaamaan minua vain takaapäin, jos on yllä liian lyhyt hame, mitä tämä onneksi ei muuten ole.

Sitten tulee syksy ja saa vetää sukat jalkoihin tai

on suvi ja saa olla lemmikeissä oma farkkuminä.

Ja sitten tulee ihana talvi, jolloin lumi sytyttää kaikki maailman tähdet...

ja saa peuhata koirien kanssa lumessa, olla elossa, olla elossa!

On Itävalta.

On perhe ja joulu. Ehkä sittenkin isompi sohva, sillä unelmissa on viettää lähitulevaisuudessa joulu isommalla porukalla...

Nämä mun pennut Meri ja Jaakko ja....

on Celle ja Apfelstrudel. Monta Apfelstrudelia!

Ja sitkeä äiti, joka jaksaa vaikka mitä. Yrittää ensi vuonna karata risteilylle, just kun me siskon kanssa hänelle juhlia...

Sekä sisko, jonka kainalossa on milloin karhu, milloIn hänen idolinsa Tapani Kansa.

Sisko joka ihan oikeesti oli jo pienenä niin asennetta täynnä!

On myös uskomatonta, että on ystävä, joka on seissyt rinnalla myrskyt ja tyvenet. Joka elokuu me mennään Siihen Yhteen Paikkaan ja aina, aina Bessulla ja mulla on kaikki kuin vain parhailla tyttöystävillä voi olla: "Kasa CD -levyjä. Espressokahvia. Paljaat jalat ja ikivanhat farkut. Perunalastuja ja popcornia. Asiasta toiseen hyppelehtivä keskustelun virta. Sade hakkaa ikkunaan. Ystävyys.♥♥♥" "Tyttöjen ilta ulkona - rosvoliiga, jolle ei yksikään isä, poika, puoliso tai suurmies voi mitään.♥♥♥ (Pam Brown)

Onneksi en myöskään ole malli, vaikka minulla onkin ulkonäkööni liittyvä salaisuus, jonka tietävät vain läheisimmät. Olen nainen, jolle osui huono sattumakortti, tai hyvä, jos olin liikkeellä riittävän ajoissa. Olen myös kirjabloggaaja, mutta nyt luen vain itselleni. Postaan vain jos jaksan ja nyt taitaa olla, että nyt on levättävä.

Tärkein ihmiseni on luvannut 'håller mig fast' ja uskon siihen. Hän ei päästä minua putoamaan.

Suukko teille eikä nyt mitään surunvalitteluja♥

Love

Leena Lumi

I will survive

Otsatukka vai ei....

Nyt kuville putoilee lunta,
nyt tauluissa on alkanut sataa.
      ...siellä täällä leijui
hopeisia kiteitä.
      ...lumiset kirsikkatarhat...

- Saila Susiluoto -

puuterilumiterveisin
Leena Lumi

Siri Hustvedt: Elää, ajatella, katsoa

Mitä enemmän luen erilaisia kirjoja, sitä paremmin pystyn havaitsemaan maailmaa monista eri näkökulmista. Muiden äänet asuttavat minua, myös monien  jo ammoin kuolleiden. Kuolleet puhuvat, he puhuvat huutaen ja kuiskaten, runoutensa ja proosansa soinnin kautta. Lukeminen on luovaa kuuntelemista, joka muuttaa lukijaa. Jotkut kirjat muistetaan tietoisesti kuvina ja sanoina, mutta ne ovat läsnä myös tiedostamattoman kummissa, alati muuttuvissa saleissa. Toiset taas, ne joiden mahti syystä tai toisesta ei riitä panemaan elämäämme uuteen järjestykseen, unohdetaan tyystin. Ne jotka jäävät meihin muuttuvat meiksi itseksemme, osaksi ihmismielen arvoituksellista toimintaa, joka kääntää paperille pantuja pikku symboleja eletyksi todellisuudeksi.

Siri Hustvedtin Elää, ajatella, katsoa (Living, Thinking, Looking, Otava 2016, suomennos Kaisa Sivenius) on kiinnostava ja varsin runsas kooste hänen esseitään kuuden vuoden ajalta. Huomasin vanhimmat kirjoitetun jo 2005, joten olisihan ollut kiintoisaa saada tietää, mitä Siri on juuri nyt, tällä hetkellä. Sama nainen, joka kirjoitti Vapiseva nainen - Hermojeni tarina ja Kaikki mitä rakastin ja pari muutakin. Sattumalta sama nainen, joka on avioliitossa ihailemani Paul Austerin kanssa. Sama nainen, jonka miehen Talvipäiväkirjasta tuli ’meidän kirjamme’. Miehelläni ja minulla on joitakin ’samoja juttuja’ kuuluisan pariskunnan kanssa sekä myös numeromagiaa muistopäivissä etc. Nyt vielä tuo auto-onnettomuus, selviytyminen autosta, josta kenenkään ei pitänyt tulla enää hengissä ulos: ’Muistutus todellisuudesta, jonka osa minusta kielsi. Olin todella tuossa autossa.’

 Mielestäni Sirin henkilökohtaisuus on uutuudessa etäisempää kuin hyvin privaatissa Vapisevassa naisessa. Minä sirpaloituu ’muiksi’ ja vaikka Siri katsoo peiliin, sieltä voi näkyä vaikka Katherine Hepburn tai Anna Freud. Se on toisaalta myös monipuolisen antavaa. Osa esseistä on hyvinkin syväpsykologisia, sillä niitä on julkaistu alan lehdissä tai ne ovat olleet alan kokoontumisissa pidettyjä esitelmiä. Tässä valossa ymmärrämme, että vaikka Siri sanoo halunneensa käyttää tavallista kieltä, niin ammattiterminologia on joskus väistämätöntä. Psykologiasta kiinnostuneille kiehtovaa kaikki tämä sekä runsaat faktat ja kuuluisuudet Freudista Charcotiin sekä tietenkin Sirin omat peilaukset itseensä, uniinsa, ajatuksiinsa, unettomuuteensa, migreeniinsä. Hän myös ruotii armottomasti monia asioita aina elämäkerroista sanojen merkitykseen, kuin myös peuhaa muistissa, muistamisessa ja muistojemme epäluotettavuudessa.

On inhimillistä kaivata menettämänsä välitöntä läsnäoloa. Se, mitä entisestä ajasta on tallella sanoina, kuvina ja tunteina, ei ole vakaata. Vain harvoin pääsee mittaamaan muistoaan dokumentoitua todistusaineistoa vasten ja silloinkin fenomenologisesta näkökulmasta puuttuu ’minä’, joka perhetapaamisen, souturetken tai päivällisjuhlat kokee. Muisto itse on näet olemassa vain nykyhetkessä.

Kirjailijamme, joka kirjoitti Kaikki mitä rakastin teoksessa Vermontin huhuilevista karhuista, halusi alunperin opiskella psykologiaa, mutta kirjoittaminen vei. Nyt hän on on ottanut monin kerroin takaisin ja kuuluu ainoana taiteilijajäsenenä työryhmään, jossa on mm. aivotutkija Mark Solms, psykoanalyytikko Mortimer Ostow ja neurotieteilijä Jaak Panksepp.

Siri palaa tässäkin kirjassaan automaattikirjoittamiseen. Hän kirjoittaa siitä niin hypnoottisesti, että löydän muistivihostani yhden lauseen, jonka olen kirjoittanut itse tarkoittamattani ollessani jossain kirjan keskivaiheilla: En voi olla ajattelematta, millä hetkellä lintu vetää viimeisen henkäyksensä. Olkoon tämä vaikka osoitus siitä, miten vaikuttava Siri Hustvedt voi halutessaan (yli)kiinnostuneelle lukijalleen olla.

Pelkkää psykoanalyysiä Sirin esseekokoelma ei ole, sillä koskihan alun sitaattikin lukemista, mikä varmaan kiinnostanee jokaista innokasta lukijaa. Lukemisen peilausta on kirjassa paljon, kuin myös tekstiä siitä, millainen kirja on laadukas, kirja, jota ei unohdeta heti kun kannet on suljettu. Tässä kohtaa Siri on aina pitänyt päänsä eikä anna jonkun kirjan kohdalla pyörivän mainospöhinän tai kirjan mahdollisesti saamien palkintomeriittien häritä omaa arviotaan, vaikka myöntääkin, että ’edellä mainituista voi tunnistaa kirjoittajan älykkyyden, mutta silti käteen ei jää mitään.’ Kaikki kerrottu häipyy kuin savuna ilmaan! Tässä olen Sirin kanssa niin samaa mieltä, että ’vahvat tunnekokemukset viipyvät mielessä, laimeat eivät.’ Voisin jopa toistaa, että tullakseen suureksi kirjailijaksi pitää elää John Irvingin kirjan Leski vuoden verran Ruth Colen elämä edes kuvaannollisesti, saavuttaakseen sen kirjoittajatason, jossa ’suuret kirjat erottuvat kerrontansa vimmalla ja kerronnan pakolla, joka tuntuu tulevan selkäytimestä.’ Tässä kohtaa Hustvedt ottaa esimerkiksi Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen, eikä syyttä.  Siri toi mieleeni jotain mihin palata: Paul Èluardin eräs runo, Rouva Bovary, Rothin Portnoyn tauti ja Scott F. Fitzgeraldin Yö on hellä. Pakko palata Zeldaan...

Nyt kun alamme kohta seurata kiihkeästi USAn presidentinvaaleja, ehkä enemmän kauhuisamme kuin ikinä, Sirin kirjan luku Kriittisiä huomoita sanallisesta ilmastosta on hyvinkin ajankohtainen. Hän palaa oivaltavasti George W. Bushin toistuvasti käyttämään sanaan freedom. Toivon niin näkeväni Sirin Clintonin tukijoukoissa, sillä hän tekee selvää siitä, mitä tuo sana merkitsee kenellekin ja miten väärissä yhteyksissä vapaudesta puhutaan.

Punaisista kukista on vaikea kääntää katsettaan, olla katsomatta uhkeasti auennutta amaryllista, jonka leveä vaaleanvihreä varsi sojottaa suorana tai vaasin lasin leikkaamana. Jos ulkona sataa lunta, onneni moninkertaistuu – punainen vasten ikkunan läpi nähtyä valkoista. Kesäisin en voi muuta kuin tuijottaa kaksi, kolme, neljä minuuttia pioneja, jotka ovat auenneet paksuina, raskaina terälehtien ryppäinä, hedelehdet kuin keltainen pöly.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirjapolkuni

En näe sinua...

En näe sinua
Olen
tällä puolen
   keskellä vaaleanpunaisten ruusujen
                                konvehtien
                     lähettämättömien korttien
                          Toivotuksia,
                                          valoa -


Hitaasti
pimeän terälehdet
sulkeutuvat

- Heidi Liehu -
Luumupuu kukkii, se muistelee sinua (WSOY 2011)