Joulun herkkuja, kuvamuistoja sekä lahjoja vai ei?

Yksi joulun ikuisuuskysymys on monille, että onko ja saako joulu olla tavarajuhlaa vai ei? Näin aseteltuna, varmaan useimmat vastaisivat, että 'ei mitään tavarajoulua, vaan tärkeintä on istua heidän kanssaan, joita harvoin näemme, yhteiseen joulupöytään'. Asiaa voi tarkastella toisinkin, olen mieltä minä, joka olen elänyt sekä lahja- että lahjattomat joulut. Edelleen jouluista kirkkain tuntuu olevan se ensimmäinen joulumme R:n kanssa ilman yhtäkään lahjaa. Toisaalta, eivätkö vain olleet kivoja nekin joulut, jolloin kuopus oli vielä pieni ja olimme koko uudisperhe yhdessä ja lahjoja tuntui olevan röykkiöittäin, mutta lapsille! Toisiamme emme mieheni kanssa lahjo kuin harvoin ja se onkin sitten jo erityinen juttu ja liittyy siihen, että joulu on myös hääpäivämme. Useimmiten 'kuittaamme' toisemme suunnittelemalla jotain isompaa tulevaan vuoteen ja nyt se on jälleen pidempi reissu. Mutta minä rrrrakastan antaa lahjoja, joten nuoret saavat monenlaista hyödyllistä, jossa on kysytty myös heidän makuaan, mutta on vähän yllätystäkin. En usko, että joulun henki karkaa, vaikka kuusen alla olisikin lahjoja...

Torstaina 15. joulukuuta Helsingin Sanomissa Tanja Vasaman jutussa Laitteiden erottamat kulutustutkija Terhi-Anna Wilska toteaa jutussa, jossa pohditaan lasten ja nuorten eriarvoistumista teknologian tähden, että:

"Se, minkä tasoinen vehje sinulla on, määrittää sitä, millaisissa sosiaalisissa yhteisöissä voit olla mukana."

"Vähävaraisuudesta muodostuu nyt tietyllä tavalla jopa isompi sosiaalinen ongelma kuin aikaisemmin."

Kuitenkaan Wilskakaan ei täysin katso lahjojen uhkaavan joulun sanomaa ja perhekeskeistä yhdessäoloa:

"Miksi ihmeessä sen pitäisi olla niin ristiriidassa? Eikö lahjan antaminen ole lähimmäisenrakkautta?"

En osaa kuvitella joulua, jossa en antaisi lapsilleni jotain mitä he tarvitsevat, kun toiveet ovat olleet ihan järjen rajoissa ja villasukistakin iloitaan. Meri oikein odottaa villasukkia, mutta vähän myös Taika -astiastoa ja yllätystä. On kiva, kun tietää, mitä nuoret keräävät, mitä tarvitsevat. Kuopus painaa kahta työtä ja tekee graduaan, joten pieni rahalahja joulun synttärinäkin on sopiva. Ja jotain kaunista turhuutta. Siitäkin huolimatta vävy niin kauniisti totesi, kun yritin kysellä, että mitä hän toivoo joulun tontulta: 'Leena, minulle kaikkein tärkeintä on se kun saamme yhdessä istua joulupöytään, nauttia herkuista ja yhdessäolosta kauan." Niin...olen hyvin samaa mieltä, se riittää minullekin omassa jouluolossani, mutta haluan muistaa myös äitiä ja siskoa. Toiselle lehti, toiselle Wrendalen mukeja...ja esikoinen saa kirjoja samoin kuin monet ystäväni.

Aloitamme tarjoamalla jokaiselle graavisiikatartaria mätismetanalla ja mummonkurkuilla. Ystäväni leipoo meille joka joulu saaristolaisleivän tätä varten. Ja kuten olen niin monta kertaa kertonut, meillä kala on joulupödän kunkku eli merisiikaa graavina on runsaasti, mutta samoin lohta ja

mätiä sekä takuuvarmasti

valkosipulisilakat yrteillä

Olohuoneessa syödään ja nouto on keittiön pöydästä. Perinteisestä aikanaan yhdessä aloitettiin, sitten tulivat uudet tuulet ja laatikot saivat kyytiä, mutta nyt jopa

lanttulaatikko eli lanttuloora edesmenneen anopin ohjeella löytyy pöydästä ja hyvää on!

Pateeta on joka joulu, mutta nyt vain viherpippuripateeta, joka on kaikkien suosikki.

Imelletty perunalaatikko on joulun must, jos aviopuoliso on Hämeestä. Tästä on tullut sellainen menestys, että kun vietämme joulua äidillä, teen sitä sielläkin. Noutopöydästä löytyy myös vähän kinkkua, punajuuripiparjuurisalaattia sekä joka vuosi joku tuoresalaatti tai kaksi. Sitähän luulisi, että tämän jälkeen ei mitään enää jaksaisi, mutta jouluilta on rajaton ja ajaton eli jälkiruokana on juustoja ja mukana on jokaisen suosikkijuustot, rypäleitä, päärynöitä, viikunoita...Dolce on yhteisellä sopimuksella ollut jo kauan Aino Samettinen nougat jäätelö, mutta se nautitaan vasta myöhään.

Koiruuksille on omat herkkunsa sekä lahjansa. Taikan peti on sijoitettu yläkerrassa niin, että hän tavoittaa kaiken menon eikä jää mistään paitsi:)

Koti on monta viikkoa jouluinen...

Suloiset Tuike -astiatkin pääsevät käyttöön ja Aarikan tontut ilahduttavat paitsi hyllyillä myös kohta kuusessa.

Traakit tulevat ja menevät, mutta

jouluruusut pysyvät niin sisällä kuin

kuin ulkona.

Vain jouluun kuuluu meillä omista kirsikoista kellarissa kuukausia tekeytynyt

kirsikkalikööri.

Talvinen joulupöytä ulkona ja

sisällä.

Suuri valkoinen joulutähti kuin valaisee kodin...

mutta muistakaa sen myrkyllisyys.

Valkoiset amaryllikset tuovat kotiin juhlan tuntua, ripauksen ylellisyyttä suorastaan.

Koti on miehitetty erilaisilla ledpalloilla yms. Mikä hieno keksintö ledit ovatkaan!

Ulkona orava kookoshasselpähkinäkakulla:)

Joulun parhautta♥

Ja vain yksi harras toivomus: Lunta, paljon kuivaa puuterilunta, kiitos!

Jos jotain uuvuttaa, tämä voi auttaa: Hyvästi täydelliset joulut!: Finaali ja kooste  Turha stressata, sillä jouluun voi kuulua myös suloinen epätäydellisyys. Se hermo menee kaupoissa, ei kotona! Jos nyt vielä jotain meiltä puuttuu paitsi tuoreet yrtit ja hedelmät yms. minä luovutan ja meille tulee tosi rento elokuvajoulu ja kukaan ei pukeudu joulupöytään vaan asu on villasukat ja sitten jotain sen kanssa sopivaa...

Nyt kuville putoilee lunta,
nyt tauluissa on alkanut sataa.
      ...siellä täällä leijui
hopeisia kiteitä.
      ...lumiset kirsikkatarhat...

- Saila Susiluoto -

puuterilumitoivotuksin
Leena Lumi

Walking in the Air

Pirjo Suvilehto, Sari Kanala: Sitä joulua en unohda

Joulu on usein idyllisen ja lumoavan joulutunteen odotusta. Sen tunteen, että saisi kokea aidon joulufiiliksen, sellaisen kuin oli lapsuuden jouluissa. Kaikki on joulutäydellistä ja rakkauden ympäröimä perhe, jolla on kystä kyllin ja mieli iloinen. Nauru sekoittuu joulumusiikkiin, kynttilät lepattavassa tanssissaan ja ulkopuolella ehdottomasti paljon lunta, sillä ilman lunta joulu ei ole White Christmas.

Toisaalta, kun oikein tarkkaan alkaa muistella, niin ehkä tulee mieleen muitakin asioita. Oliko yhtenä tai kahtena vuonna niin ruma ja toispuoleinen kuusi, että äiti alkoi itkeä ja isä lähti töistä uupuneena vielä pimeään etsimään parempaa? Oliko muutaman kerran anoppilan joulu, jossa oli totuttu kartanotasoiseen menoon, koska anoppi niin halusi, mutta just kun tuli joulurauhan julistus, anoppi sai hermoromahduksen? Ja muistatko sen joulun, kun sisältä löytyi hiiri? Halusit sille oman tilavan laatikon ettei hiiriparka vain joutuisi kylmään yöhön...Miten se hiiri sitten katosikaan, äiti sulkeutui makuuhuoneeseen, minä itkin ja isä juoksi kalsarit jalassa, koska oli varma, että hiiri oli hänen housuissaan...

Pirjo Suvilehdon ja Sari Kantolan Sitä joulua en unohda (Avain 2016) kertoo 24 kalenteriluukun tarinoita erilaisista jouluista. Näissä jouluissa eletään jännityksessä, nautitaan herkuista, mutta ollaan myös köyhiä, kovasti odotetaan ja jopa ratkotaan murhia. Kirjan kuvitus on viehkeän vanhanaikaista ja mukana on mm. Martta Wendelinin helmiä. Vaahteramäellä tapahtuu, joulumusiikkia, sata vuotta vanhoja kortteja, muisteloita...Saamme tuulahduksia erilaisista jouluista kaunokirjallisten henkilöiden ja hahmojen kautta. Saatamme jopa innostua joistakin jouluista niin, että löydämme kiinnostavia joulukirjavinkkejä samalla kun hämmästellen tajuamme joulun voivan olla niin kaukana idyllistä kuin vain voi! Tai ymärrämme, että joulun henki tavoittaa meidät, vaikka kaikki jouluruoka olisi kadonnut, kuusi rumin ikinä ja lahjatkin kaikkea muuta kuin toivottuja.

Carl Larssonin perheen joulut on kuvattu idyllijouluiksi, kuten heidän koko perhe-elämänsä. Kuvassa monihaaraiset kyntteliköt, iso perhe, piiat ja pöytä täynnä herkkuja. Jouluherkkumieleni pelästyy, kun luen tarinan Katharina Schaderista, joka 1647 osti talon Spessartin metsästä ja perusti sinne leipomon. Katharina menestyi hyvin ja kehitteli etenkin piparkakkujaan. 1970-luvulla saksalainen opettaja Hans Traxler kiinnostui sadusta Hannu ja Kerttu, jonka jäljet johtivat Katharinan kohtaloon...Minä järkytyin, sillä niin monta kertaa olen esittänyt Kerttua eikä tämän sadun alkuperästä ollut tietoakaan. Tosin meidän näytelmäkin oli niin pelottava, että jouduimme siitä sitten luopumaan, koska pienimmät katsojat alkoivat saada pahoja painajaisunia.

Onneksi Sitä joulua en unohda jouluissa on köyhimmälläkin jotain lämpöä ja ravintoa yllä olevasta riipaisevasta kuvasta huolimatta. Muistan miten olen itkenyt Tulitikkutytön kohtaloa ja miten paljon olen nauttinut Vaahteramäen Eemelin tempauksesta kunnan vaivastalon asukkaiden puolesta. Eemelin äiti laittaa vaivaistaloon herkkuja koriin, että heilläkin olisi jouluna syötävää pöydässä. Kauhea Komentoora kuitenkin sieppaa herkut ja piilottaa itselleen. Eemeli kuulee tästä ja päättää toimia. Tapaninpäivänä Eemeli hakee vaivaistalon asukkaat Komentooraa lukuunottamatta heille syömään vanhempiensa ollessa muualla. Eemeli ja Pikku-Iida kantavat kaikki talon herkut pöytään: vadillinen palttua, vadillinen silavamakkaroita, vadillinen sylttyä, vadillinen lihapullia...vati jossa on joulujuusto, vadillinen siirappileipää, haarikallinen katajanmarjajuomaa, kannullinen maitoa, kuohollinen riisiryynpuuroa, kehlollinen juustokakkua...maljallinen inkivääripäärynöitä...

Köyhän joulussa myös Teuvo Pakkala muistelee lapsuuden joulujaan, ja miten Oulun keskustassa lapset kävivät kerjuulla. Sillapään teoksessa Taatan joulu Taata kuvailee lapsuutensa jouluja, joissa ei ollut tarpeeksi ruokaa ja monilla oli puutetta myös lämpöisestä yösijasta.

Jännittävässä joulussa kohtaamme Henning Mankelin ja Håkan Nesserin kirjoittamassa joulutarinassa suositut dekkarihahmomme eksyksissä. Wallander ajelee jossain Kasselin pohjoispuolella, lunta sataa rankasti ja yösijasta ei ole tietoa. Hän pelkää joutuvansa viettämään joulun autossaan, kunes löytää pieneen kylään ja sen ravintolaan. Siellä hän tapaa toisen ruotsalaisen poliisin Van Veeterinin, jolloin Wallander toteaa:

Rikoskirjailijat ajavat usein harhaan.

Ravintolassa on myös kaksi kirjailijaa, joiden kanssa poliisimme päätyvät pelaamaan korttia ja sitten...

Kirjassa muistetaan eläimiä eli on Eläinten joulu, jossa Eemeli Etelälahden ruonossa Jyvä pieni varpuselle:

Jyvä pieni varpuselle

heitä, lapsi kulta;

silloin kauniin joululahjan

rakkaus saa sulta.

Myös Maisema saa oman lukunsa ja senhän me tiedämme, että sen soisi jouluna olevan lunta tulvillaan. Einari Vuorelan runossa on kuutamo ja suksien latu. Poika katsoo ulos ikkunasta, johon muodostuu jäinen kultakukka:

Lapsi katsoo kaihoten

katsoo ikkunalla.

Hiihtää jouluenkeli

hiljaa kuutamolla.

Omat lukunsa saavat myös Joulukuuset, Joulukirkko, Valo, Lahjat, Kaupungin joulu, Tontut, Joulun historia ja Varjojen joulu, joka on pääosin sota-ajan joulua. Muistelemassa ovat Eeva Kilpi, Erkki Palolampi, Minna Canth novellinsa Lehtori Hellmanin vaimo kautta ja kirjailija Aino Kallas ja kriitikko Anna-Maria Tallgren kirjeidensä kautta. Musiikissa saamme vahvan viittauksen Kurt Vonnegutin romaaniin Äiti yö, jonka päähenkilö on...

Kuten tämän runsaan, antavan ja ehdottomasti uudenlaisen joulukirjan tekijät kertovat esipuheessa valinneensa kaunokirjalliset tekstinsä henkilökohtaisten mieltymystensä mukaan, samoin olen tehnyt minä eli poimin teille rusinat pullasta oman makuni mukaan. Olisin halunnut kertoa enemmän Waltarista, Topeliuksesta ja Hietanimestä, mutta tila ei anna myöten, joten ostakaa tämä kirja itsellenne, jos haluatte lukea, miten moninaisia joulut voivat olla. Kertojia ja tarinoita on paljon, lähteet ja lukemisto erittäin runsas eli jokaiselle jotakin ei niin täydellistä. Ei kannata itkeä, että ei tuntenut joulun henkeä, tai että herkkupöydän juustot ovatkin väärät tai pateen pitikin olla viherpippuripateeta. Joustoa!, joustoa!, joustoa!, tietäsittepä, mitä meillä tapahtui viime jouluna, mutta nyt sille jo nauran. Edellisjouluinen tapaus vähän harmittaa, kun keskustelu oli niin vilkasta, että joku huitaisi täyden punaviinilasin, josta punkku sitten valahti valkoiselle matolle. Mitä sille voi, jos koko perhe puhuu paljon ja vielä käyttää käsiään! Nyt on hankittu matalampijalkaiset viinilasit...

Erilaisen joulukirjan henkeen haluan lopettaa lukuun Erikoisia tapahtumia, jossa tapahtuu vaikka mitä, mutta eräs tapaus on aika läheinen minulle eli Catherine Cooksonin kirjassa Katie – kaidan tien kulkija, päähenkilö synnyttää lapsen jouluna. Meidänkin kuopuksemme on joulun lapsi, heti joulun jälkeen syntynyt. Paras joululahja ikinä! Lopetuksen kunnia lankeaa nyt kuitenkin Jaana Taposen romaanin Lalalandia ystävyksille Lenille ja Emmalle, jotka vuoden lähestyessä loppua pohtivat elämäänsä. Valintani on huumoria ja sitä, että pidän tämän kirjan raikkaasta otteesta, mutta tehän tiedätte: Ihailen joutsensuhteita! Totuus on kuitenkin, että se oli joulun aikaa, kun pohdiskelin nuoruuden avioliittoni päättämistä eli joulu tuo tunteet pintaan. Emma ilmoittaa miehelleen eroaikeistaan jouluaaton aattona. Leni puolestaan siirtää muutamaa päivää ennen jouluaattoa miehensä tavarat vuokraamaansa asuntoon, miehen ollessa (jälleen kerran) pitkällä työmatkalla...Jo jouluaattona on Lenin osalta kaikki valmista:

Leni kurottui ottamaan suklaakonvehdin, sormeili sen hopeapaperista pois ja sujautti suuhunsa. Heti perään hän siemaisi suun täydeltä mantelilikööriä, nautti makujen sekoittuessa, alkoholin höyrystyessä ja täyttäessä nielun ja nenän. Hän istui syvällä sohvassa pihkalle ja puulle tuoksuvan kimaltelevan joulukuusen vieressä ja yritti tihrustaa kynttilöiden pehmeässä valossa kirjaa, jonka oli ostanut itselleen joululahjaksi. Joulurauha oli laskeutunut olohuoneeseen.

Meillä Välikaton Feetu on käärinyt paketteihin näitä kirjoja!

Kuten tavallista tajusin vasta tänään, että joulu on jo ensi viikolla. Minulla oli lounasvieras ja siinä se asia aukeni keskustelun lomassa. Ei siitä tarvitse järkyttyä, sillä joulu tulee ajallaan, talo elää tavallaan, joten vaikka päällämme seisoisimme, vuodenaikajuhlista lumotuin on täällä ensi viikolla.

Olen useasti sanonut, että joulun merkitys on siinä, kun perhe kokoontuu joulupöytään. Se on vuoden paras hetki. Koska asumme kaukana toisistamme on suuri ilo asettua yhteen edes kerran vuodessa nauttimaan siitä tunnelmasta, mikä syntyy aidosta välittämisestä, hyvästä ruoasta, kynttilöistä, keskustelusta, naurusta...ja vailla kiirettä! Senkin olen ehkä kertonut, että meidän ensimmäinen joulumme Lumimiehen kanssa oli tavaralahjaton. Vain me kaksi ja keskiyön kirkko. Lahjat ovat tärkeitä pienten lasten kanssa, mutta kun pieniä lapsia ei ole, on tullut tavaksi muistaa isompia lapsia ja ystäviä. Pääasiassa lahja on aina kirja, joskus tosin villasukat, joille aina on kysyntää ja myös jotain mitä nuoret tarvitsevat. Vaikka jotain tällaista eli astioita, joissa Taika on nyt taikaa:

Kirja on kuitenkin lahjoista rakkain ja niinpä listasin mitä kirjoja annamme tänä vuonna. Huomatkaa, että osan kirjoista voi löytää jo kirjatoreilta, jolloin hyvinkin tuoreen kirjan hinta voi olla vaikka vain 10 euroa! Olen myös katsonut hintoja Prismoissa tarkkaan, ja kuvittelenko vain, mutta minusta ne ovat hiukan viime vuodesta alentuneet...

Martti Backman: Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa

Hänelle, jolle Viipuri on tuttu ja rakas.

Tiia Koskimies: Parhaat piirakat

Armottomalle leipojalle, joka muistaa meitä joka joulu mm. saaristolaisleivällä.

Mauri Kunnas: Isovanhempien kirja. Talleta omat muistosi

Jollekin Välikaton Feetu on tämän paketoinut...ei kerro.

Terhi Rannela: Frau

Kirjalliselle herralle, jota Kolmas valtakunta kiinnostaa.

Katri Lipson: Detroit

Hyvälle ystävälle, joka perustaa jännityksestä ja vähän muustakin...

Maria Salonen: Axel Munthen jäljillä

Axel Munthe -harrastajalle

Katja Jalkanen&Aino-Maria Savolainen: Korot kopisten. Käytännön opas kulttuuriviidakkoon

Nuorelle, joka on vasta astumassa kulttuuririentoihin, että miten siellä sitten oikein ollaan.

J.K.Rowling: Harry Potter ja kirottu lapsi

Jos perheessäsi asuu Potter -fani, älä missaa tätä! Sshhhh...paketissa on:)

Eero Ojanen: Suuri Suomalainen kummituskirja

Perheelle, jossa luetaan vielä lukutaitoisille lapsillekin ääneen eli yhdessä luettavaksi, niin ei käy liian jännittäväksi.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Parhaalle ystävälle.

Christin Geweken: Juustokakkuja ♥ rakkaudella

Nuorelle miehelle, joka rakastaa tehdä juustokakkuja.

Stefan Tegenfalk: Pianonvirittäjä

Ison koulun opettajille kiertämään.

Pirjo Hassinen: Kalmari

Hyvälle ystävälle.

Ilona Pietiläinen: Kaunein joulu

Nuorelle naiselle, joka on innokas sisustaja.

Peter James: Kuolemaan asti sinun

Esikoiselleni, joka odottaa Jamesin kirjoittavan joka vuosi uuden Roy Grace -dekkarin.

Lars Jonsson: Talvilintujen elämää

Innokkaalle lintuharrastajalle.

Sanna Isto, Eppu Nuotio, Sari Airola: Typy ja muriseva mörkö

Noin Typyn ikäiselle tytölle, jonka sängyn alla toisinaan asuu mörkö...

Karin Slaughter: Kahlittu

Dekkariholistille ystävälleni!

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa

Herralle, joka lukee mieluiten kirjoja, jotka liittyvät toiseen maailmansotaan ja jonka ansiosta minä sain jatkoajan, sillä hän sen huomasi.

Kirjojen meressä uiva esteetikko voisi kaivata tällaista aktiivisuusranneketta, joka on kuin koru.

Pöllöjen ystävä voisi ilahtua tällaisesta korusta. Valmistaja on Savipaja Peltoranta

Ai niin, tätä en anna kenellekään, mutta jos et tiedä, mitä antaa kirjoista innostuneelle jouluhululle, paketoi hänelle Armas aika. Intohimona joulu♥

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa virtaussuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Joulu on tarinoiden aikaa. Onko parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo joulun tarinan?"

- Ulla Janhonen -

Love
Leena Lumi

Joulusta jouluun päärynäpuussa....

Joulusta jouluun päärynäpuussa
kaksitoista lintua illan tullessa
sen annan ja saan
hyvän kuninkaan
kerätessä puita
kun on kylmää pitkään.

Olen lämmittänyt yksin majaani
joulusta jouluun olen antanut puiden 
kasvaa ympärilleni
joen virratessa
olen unessani
painanut huuleni sinun huuliisi
kaksi kynttilän liekkiä
pimeä on hukkunut valoon.

- Kirsti Simonsuuri -
Joulu ihanin (toimittanut Tuula Simola, Otava 1997)
kuva Marc Chagall

Vuoden 2016 parhaat kirjat Leena Lumissa

Lukuvuoteni 2016 kuuma ryhmä 75 luetun joukosta:

1.  Riitta Jalonen: Kirkkaus (Tammi 2016)

2.  Sami Hilvo: Pyhä peto (Tammi 2016)

3.  Colm Tóibín: Nora Webster (Tammi 2016)

4.  Sadie Jones: Kotiinpaluu (Otava 2016)

5.  Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa (Teos 2016)

Riitta Jalosen Kirkkaus oli ja on lukuvuoteni suurin kirkkaus. Kirkkain tähti, josta kirjoitin sydän väristen, mutta tässä lyhennettynä:

Näin syntyvät klassikot. Näin kirjoitetaan maailmankirjallisuutta. Olen sanaton. Leijun...Olen valkoinen tunturipöllö. Vapaa valitsemaan...

Luen maailmankirjallisuutta, jossa Suomi on maa muiden joukossa. En suosi kirjallisuudessa kotimaista, vaan se lähtee samalta viivalta kuin kaikki kirjallisuus eli vain lukukokemus antaa lukemalleni sen arvon tai ei anna. Kirkkauden ei tarvitse hävetä maailmankirjallisuuden seurassa vaan se on siellä tasaveroisena mukana, jos se sinne vain markkinoidaan! Kirkkauden bloggasin 2. lokakuuta kun 5. lokakuuta sain elämälleni jatkoajan. Näillä asioilla ei ole yhteyttä, mutta tekee mieli mainita, miten lähellä toinen Kirkkaus voi olla toista. Ja minusta tuli valkoinen tunturipöllö, sillä vielä suvella kuuma sarjani näytti ihan eriltä, mutta ei sitä pieni lukija voi aavistaa, mitä suurenmoinen syksy tuo tullessaan:

Valokiila poimii meidät kaikki esille, kun merelle tulee yö.

Sami Hilvon Pyhä peto olisi minulta mennyt ohitse ellei Tammi olisi sitä minulle pyytämättä lähettänyt. Tunnen itseni kirjabloggaajana profiloiduksi eräiden kustantajien osalta, mutta kiitän siitä, sillä suurin pelkoni on: 

...että jotain tällaista kulkee ohitse ilman kohtaamista, saa sydämeni jättämään lyönnin tai kaksi väliin. Tämä teos on se viini, jonka nautin Krakovassa, se yksi illallinen, jolloin katseet, hajut, kosketukset ikivanhassa ravintolassa ja puiston pimeillä kujilla. Se ilta, jolloin tajusin ’Ich hab noch einen Koffer in Krakow...’

Pyhä peto on jo nimenä kohtalokas, mutta Varsovaan ja Yhdysvaltoihin sijoittuva kirja lunastaa nimen kaikellaan.

Toivo paremmasta tai sen mahdollisuudesta oli väistämättä palannut ja olin kauhuissani. Olin saanut jotain menetettävää.

Colm Tóibínin Nora Webster ui hiljaa, mutta varmasti ihoni alle. Webster on kesyttänyt minua hitaalla itsevarmuudella. Siinä missä Äitejä ja poikia  ihastutti minua, Nora jo lumosi.

 Avioliitto oli ollut tyydyttävän itseriittoinen eli kaikki toisessa oli, mitä saattoi toivoakin. 

Lause pitää sisällään paljon, kun kysymyksessä on leskeys. Se kertoo avioliitosta, joka ei ole kaivannut muita, sillä toisessa on kaikkeus. Miten sellaisesta menetyksestä voi edes selvitä...

Kuka ikinä pitää kirjaa kesynä on punninnut kesyyttä väärin! Nora on yhtä vähän kesy kuin häntä vastaan hyökyvät meriaallot. Nora ui ja ui. Hän ui vasten aaltoja kasvattaen fyysisiä voimiaan kuin voidakseen kohdata sen pimeän, joka odotti häntä yksinäisyydestä täydessä huoneessa.

Sadie Jonesin Kotiinpaluu oli minulle yllätys:

Tätä en olisi Jonesilta uskonut Ehkä rakkaus oli totta jälkeen, joka oli ensikosketukseni brittikirjailijaan! Ehkä rakkaus oli totta oli hyvä, todella hyvä, mutta nyt Jones kirjoittaa jo viivastolla, jonka olen pyhittänyt vain idollilleni Ian McEwanille. Nyt kukaan ei voi moittia kustantajaa kanteen painetusta Harper’s Bazaarin lauseesta : ”Jos pidit McEwanin Sovituksesta, rakastut tähän.”

Kotiinpaluu on raastava, lohdutonkin, mutta siinä on myös valoa:

 Olet valoa. Sinä vain olet. Olet aina ollut.

Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa vietteli minut herkuillaan, mutta myös:

Säädyllinen ainesosa on pelottavan täydellinen, sillä tarina pysyy kasassa kuin jouluinen aladobi, mutta on viettelys kuin käsintehty kirsikkajäätelö suklaakastikkeella.

Ihan kuin Leena olisi kirjoittanut juuri minulle:

Olen tehnyt kaikkeni väistääkseni virpikohtalon, jossa pussista kaadetaan valmisjauhoa kulhoon kiisseliksi eikä tiedetä mitään kaikkien aistien juhlista. Ei uskalleta elää. Unohdetaan seikkailu ja hyppy pimeään. Ei kävellä rantaviivalla kengät kastuen juuri kun meri laskostaa itsensä harmaina aaltoina kohti kuin rakastaja nilkkoja hyväillen...

Esirippu, kultaiset nyörit vedetään sivuun ja samettiverho putoaa. Sankaritar on muualla. Valot himmenevät.

Kakkosryhmää kutsun usein myös sydänryhmäkseni ja se olkoon tänäkin vuonna sitä, sillä suurta draama koin ennen kuin tämän sain kokoon: Rakastan hulluna kirjaa Linnuntietä, mutta saman kirjailijan Armon yö...

1.  Michael Ondaatje: Divisadero (Otava 2008)

2.  Tommi Kinnunen: Lopotti (WSOY 2016)

3.  Carol Shields&Blanche Howard: Kuiva kausi (Otava 2016)

4.  Ann-Marie MacDonald: Armon yö (Tammi 1999)

5.  Elena Ferrante: Loistava ystäväni (WSOY 2016)

Michael Ondaatje: Divisadero (Otava 2008) oli kuin rakkautta ensikatseesta: Kohtasin hänet kirjastossa ja hän ei jättänyt minua rauhaan, vaan:

Savun ja yön tuoksua. Runoilija katoaa luoliin. Vankkurit vaeltavat maasta toiseen. Arian laulu sekoittaa ajat ja ihmiset. Kitaran soinnut piirtävät kuvia heistä. Särkyvän lasin helähdyksiä. Verta. Taivaalla ei tähteäkään. Kuka ui öisellä joella? Olen juonut yötä.

Aivan selvää on, että olen nyt lukenut välähdyksiä, sirpaleita, kiertolaisuutta, magiaa, runoa...ja ennen kaikkea loistavan teoksen, jonka suomentajalla on täytynyt olla sielussaan runoa ja yötä.  Lucienin ja Marie-Neigen eroottinen kohtaaminen on kuin juovuttava ranskalainen maalaisviini tai ilta, joka jo juo yötä...

 Kahden maalaistalon välillä kulki jännitetty köysi, ja sen alla aukeni kuilu.


Tommi Kinnusen Lopottia vähän pelkäsin, sillä en jaksanut uskoa enää Neljäntienristystä ylittävän teokseen ja vieläkään en tiedä, kumpi on parempi! Kinnunen kuitenkin toi kirjaan paljon uutta, joten verevä Maria saatiin tavallaan 'korvattua' hieman hienovireisemmällä Helenalla:

Helenan elämästä ei todellakaan tule Syrjästäkatsojan tarinaa, vaikka tuo minullekin niin tuttu kirja tarinassa mainitaan.  Ei, Helenasta tulee musiikkia, joka soi apassionato, fortissimo ja da capo.

Siinä missä Leonid Tsypkin kirjassaan Kesä Baden-Badenissa kirjoitti unohtumattomia uintimetaforia rakastelulle, sen tekee nyt Kinnunen musiikilla. Kohtaus on yksi kirjan upeimpia!

...liukenen valoon ja lämpöön. Haihdun tuoksuihin...Partasaippua. Oleanteri ja appelsiininkukka, kamferi ja myrtti. Isän paita, joka tuoksuu tuulelle.

Carol Shieldsin&Blanche Howardin Kuiva kausi on sekä kirje- että avioliittoromaani. Pariskunta asuu tovin erossa ja alkaa kirjoitella toisilleen. Koska lieventävät ilmeet, hipaisut ja äänenpainot puuttuvat, jää jäljelle vain kylmä totuuus ja paljastus siitä, mitä parhaimmankin parisuhteen luolastoissa voi piillä:

Talvipuutarha, muistan sinun sanoneen ainakin sata kertaa, tekisi paikasta paratiisin. Sanoit näkeväsi sen täynnä trooppisia kasveja, saviruukuissa kasvaisi viikunapuu, bambuhäkissä laulaisi lintu; sanoit että siellä – niin monet kerrat, että olen seonnut laskuissa – siellä sinä joisit aamukahvisi, lukisit lehden ja löytäisit elämän seesteisyyden.

Kuiva kausi näyttää

miten vaikea on etsiä itseään kadottamatta toista.

Ann-Marie MacDonaldin Armon yö valaistui minulle viime yönä unessa: Olin jo jonkin aikaa tuskaillut, että kumpi MacDonaldin kirjoista pääsee sydänryhmääni Linnuntietä vai Armon yö ja näin se nyt sitten meni. 'Paremmuus' on vain hiekkaan vedetty viiva, jonka jo seuraava aalot pyyhkii pois..., sillä niin tasavahvoja nämä teokset ovat.

Sain elää Armon yön parissa maagista realismia, jota Mercedesin hurskaus ja ruusukkorukoukset vain lietsoivat. Koin puron hengen, koin hulluuden, jonka vertaista koin viimeksi Humisevassa harjussa, elin suurta draamaa ja rikosta, jossa syyllisyyden yllä soi Una voce poco fa jaOiseau Rebelle ja Mercedes tuhkassa pannuhuoneen lattialla.

Kirjailijakaan ei kaihda tuomasta esiin ehkä huomattavinta englanninkielistä romaania, sillä Armon yö alkaa dialogilla Humisevasta harjusta:

”Miksi et voi aina olla hyvä tyttö, Cathy?”

”Miksi sinä et voi aina olla hyvä mies, isä?”

Elena Ferranten Loistava ystäväni toi mieleeni:

miten vetävä ja tasokas lukuromaani on elämän pitkospuut, sillä Ferranten kirjaa lukiessani nautin suorastaan säädyttömän kiihkeästi! Toisekseen tätä herkkua on luvassa lisää, sillä sarjan muut teokset ovat jo ilmestyneet italiaksi. Italiassa on myös tekeillä romaanikvartologiaan perustuva televisiosarja. Kolmanneksi luen niin mieluusti siitä toisesta Italiasta, siitä joka on kaukana matkajuttujen kiillotetuista kohteista.

Ferranten tarinan vaikutus lukijaan tulee iholle, mutta ennen kaikkea se altistaa sydämen niin ilolle, toivolle, pelolle kuin kyynelille, mutta se altistaa!

Lila: ”Mitä minulle oikein tapahtuu, Lenù?”

Kolmosryhmä on Muut Ihanat Kirjat ja tällä kertaa päätin tuoda esiin intohimoani historiaan, päästä sen kerrankin irti.

1.  Katarina Baer: He olivat natseja (Teos 2016)

Isäni muistaa, kuinka hänen äitinsä opetti lapsiaan sodan aikana rukoilemaan paitsi isän myös Hitlerin ja maailmanhistoriallisen käänteen puolesta: ”Lieber Gott, vielen Dank für diesen schönen Tag. Gib, dass Papa heil nach Hause kommt. Beschütze unseren Führer, Adolf Hitler, und gib, dass wir den Krieg gewinnen. Amen.” Rakas jumala, kiitos tästä hyvästä päivästä. Anna isän palata vahingoittumattomana kotiin. Suojele johtajaamme Adolf Hitleriä ja anna meidän voittaa sota.

Katarina Baerin rohkea matka natsi-isoisänsä jalanjäljille tuottaa yhden vuoden vahvimmista tietokirjoista, elämäkerran isoisästä sekä myös tämän vaimosta, Katarinan isoäidistä.

He olivat natseja on niin monipuolinen, että suosittelen aiheesta kiinnostuneille, nyt kun kirjaa vielä saa! Isoäiti Ortrudin sisar Karin on niin kiinnostava, että:

Taidan olla juuri lukenut vuoden kiinnostavimman kirjan. Kaikki tässä kiinnostaa! Kirja on lisäksi kirjoitettu kuin kuulisin sen kerrottuna ja nyt ääni ei häiritse. Kuulen myös korkokenkien äänet, iloisen naurahduksen ja tunnen voimakkaan parfyymin tuoksun: Karin on saapunut!

Gerhard Baer kirjeessään vaimolleen Ortrudille 1945:

Uskon hyvän voittoon ja ajattelen pävittäin yhä useammin, että taistelemme oikealla puolella. Voiko olla parempaa kuin tietoisuus siitä, että ei taistele pelkästään oman kansansa, vaan maailmaan valon tuovan puolella?

2.  Aris Fioretos: Mary (Teos 2016)

Maryssa olemme sotilasjuntan hallitsemassa Kreikassa, ajassa, josta toiset muistavat paljonkin, jotkut eivät muista kuulleensakaan. Kirja on rankka, mutta

Mary on pakahduttavin kirja ystävyydestä, rakkaudesta, taistelusta ja toivosta, jonka olen ikinä lukenut.

Se joka päättää omista liikkeistään voi tehdä itsensä onnelliseksi.

3.  Terhi Rannela: Frau (Karisto 2016)

Tässä kirja joka vei kauan. Kollasin kaiken käsiini saatavan kirjan henkilöistä, kuuntelin Linan haastattelun monta kertaa, muistelin, miten liki hänen majataloaan Fermarnissa olimme ajaneet tietämättä tästä kaikesta mitään. Ei riittänyt, että aloin etsiä tietoja Linasta ja hänen miehestään, vaan ajauduin Klimtiin, jonka takia matkustan vaikka Wieniin, sillä...ja sen kautta erääseen juutalaiseen sukuun ja maalaukseen, josta on tehty elokuvakin...

Rouva Heydrich vaikuttaa välillä väsyneeltä, vanhalta ja periksiantaneelta, mutta hän muistaa kaiken. Etenkin suuren rakkautensa Heydrichin ja heidän loistonsa ajan Schlossissa, jonka omisti alunperin juutalainen Bloch-Bauerinsuku. Klimt-harrastajat tuntevat maalauksen Adele Bloch-Bauerista, The Lady in Gold, jonka tžekkiläinen sokeritehtailija Ferninand Bloch-Bauer maalautti vaimostaan Adelesta.

Kiitos Rannelalle erinomaisesta kielestä ja sivuäänestä, jossa on ripaus Bölliä eli toteavuutta, tapahtuneen kertomista liioittelematta. Tämä kyky kertoa antaa tilaa rankan aiheen todellisuudelle ilman turhia ja häiritseviä rönsyjä. Pidin kovasti siitä, miten Erich haastatteli Frau Heydrichia vanhuuden ja keltaisten ruusujen athmosfäärissä. Kiitos lähdeaineistosta sekä nyt erityisesti siitä, että lopussa on kerrottu, mikä on kirjassa fiktiota ja mikä on totta, joka olisi ollut mahdollista tapahtua. 

Heidän kappaleensa.

Kaunis, haikea, surumielinen.

Hän hyräili ja pyysi, noch einmal bitte, soittaisitko kerran vielä, rakas.

4.  Martti Backman: Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918 (Gummerus 2016)

Martti Backman kirjoittaa intohimosta ja kuolemasta, mikä muu merkitsee, mutta hän on kastanut kynänsä monikertaisen vääryyden ja Suomen suurimman joukkomurhan vereen. 

Suljen kirjan kyynelehtien. Mustavalkoiset kuvat...Mammani kaupunki kylpee viattomien veressä, sydämeni kaupunki ei unohda vääryyttä. Kaupunki, jossa sopu asui monien kansallisuuksien kesken. Kaupunki, jonka torilla kuuluivat saksa, suomi venäjä, ruotsi...Kadonnut on unta vain.

Me odotimme teitä vapauttajina ja te toitte kuoleman.

5.  Heidi Köngäs: Dora, Dora (Otava 2012)

Vahva teos Hitlerin varusteluministeri Albert Speerin matkasta Suomen Lappiin vuodenvaihteessa 1943-44. Jos olisin lukenut tämän kirjan sen ilmestymisvuonna, joka oli käännöskirjallisuuden kuuma vuosi, niin ehkä...

Henkilöt tarkkailevat toisiaan ja itseään. Äärimmäiset pohjoiset olosuhteet ovat kuin bensaa tuleen ja näennäinen harmonia arvoasemaetiketteineen kääntyy tragediaksi.

Joku on siirtänyt meren paikkaa minussa, eikä se ole lasku- eikä nousuvesi.

Mitä muuta haluan nostaa esiin lukuvuodestani:

Stefan Tegenfalkin Pianonvirittäjä (Bazar 2016) nousee yli dekkarigenrensä ja tämän kirjan toivon lukevan jokaisen, joka on ymmällään koulukiusaamisesta, syistä, seurauksista ja mitä sille voisi tehdä ja mitä se pahimmillaan aiheuttaa.

Lars Jonssonin Talvilintujen elämää (Minerva 2016) on mielestäni vuoden kaunein tietokirja♥

Kim van Alkemede: Lapsi nro 8 (HarperCollinsNordic 2016) on yllättävä löytö!

Loppusanat Riitta Jalonen Kirkkaus:

Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Love
Leena Lumi