Heinäkuun 2017 kukkia entisin kujein, mutta jotain uuttakin

Heinäkuuta viedään jo reippaasti yli puolen välin, joten ajattelin päivittää kuvat/kasvit heille erityisesti, joita kiinnostavat köynnöshortensia, kartiovalkokuusi ja ehkä myös keltakurjenmiekat, nuo villit voimaväriset säestäjät. Kuvassa moneen kertaan kuvattu kohta, jossa seison alapatiolla kuvaamassa kohti keski- ja alapihaa. Tässä on koettu vuosien varrella suurimmat muutokset, sillä lampun vieressä oli kauan upea pilvikirsikka, joka sitten kuoli mystisesti. Sitten siihen tuli...voit lukea tarinan täällä Nyt siihen on istutettu rautatieomenapuu!

Tässä sama näkymä likempää eli nyt seison pergolan edestä katsottuna vasemman pylvään liki, kiinni sitä pitkin kasvavassa köynnöshortensiassa. Nyt emme katsokaan vielä, mitä alapihalla on, vaan siirryn hiukan ja käännyn ympäri:

Ensimmäinen kartiovalkokuusemme on jo pidempi kuin minä ja hänellä on kavareita jo kymmenen:) Ja nyt yksi uusi eli tuolisetin takana näkyy kartiomarjakuusi Taxus Media Groenland. (Talon toisen puolen jyrkkään rinteeseen niitä on istutettu vähän enemmänkin, mutta niihin palataan sitten joskus...)Vasemmalla yläterassia kannatteleva pylväs eli sama kuin mainittu edellisessä ylhäällä. Tämän köynnöshortensian takana on saunan ovi ja vilvoittelupaikka, jossa voi istua löylyjen välillä ja myös kuvassa näkyvää tuoli/pöytäsettiä voi käyttää: Olemme suvella täysin pesässä.

Tässä sama viistosti edestä nyt heinäkuussa 2017 sekä

heinäkuussa 2015 varjoliljojen kautta alapihalta kuvattuna ja

saman vuoden syyskuun 25. päivänä villiviinin jo ollessa ruskassa. Kun palaamme kuvaan kolme
voimme melkein nähdä kallion päädyssä olevan

suuren kiven, jota syleilee yksi ensimmäisistä köynnöshortensioistamme.

Sitä voimme katsoa keltakurjenmiekkojen lävitse tai

kuvata sen yläterassilta ja huomata, että kasvi on ilman apuja alkanut kiivetä kiven kummallakin puolella kasvavia pihlajia pitkin ja niissä kummassakin tänä vuonna ensimmäiset kukat.

Kerran täällä ylhäällä olemme, voimme samalla huomata, miten paljon runsaammin alussa mainitun pýlvään ympäröimän köynnöshortensian kukat kiipeävät jo ruokakatoksen iloksi verrattuna viime suveen.

Tämä ei ole oravien ruokapääty, mutta välillä hellyn...Voimme myös kurkata viime syksyyn, mitä tässä silloin oli:

Villiviinikaari..., joka nyt vasta kehittyy, kun taas köynnöshortensia on kukassa, tosin pidän viime mainitusta aina, kukilla tai ilman, keväällä tai syksyllä, aina. Jos käännämme päätä, näemme vasemmalla

toisen päädyn köynnöshortensian kukkivan myös jo yli yläterassin reunojen. Sitä voimme tarkastella myös

alhaalta kalliolla seisten eli tässä edestä katsottuna pergolan oikea seinä,

jossa köynnöshortensia kiipeää vahvana yhdessä villiviinin kanssa. Runsaat sateet, runsaimmat vuosikausiin, ovat olleet kukille vain hyväksi. Tosin juhannusruusut ovat auenneet osin vasta nyt:

Kuten tässä kaarisillalla.

Sen sijaan ristinummiruusu on kukkinut juhannuksesta ja kukkii vieläkin!

Valkoiset varjoliljat ovat jo kaikki auki, mutta ne ovat paljon hentoisempia kuin

jättipitkiksi kasvaneet punaiset varjoliljat, joista korkeimmat ovat vielä avautumatta! Tässä siis olemme puutarhamme kolmannella tasolla, joka on pääasiassa hedelmäpuutarhaa ja nyt uudistumassa ainakin 1-2 Kuntalan punaluumupuun verran. Kuvassa takavasemmalla näkyisi valtava töyhtöangervo, mutta se ei ole pitänyt vuorokausien runsaista sateista, vaan on vähän laossa.

Etupihalla (puutarhan ensimmäinen kerros) on tapahtunut sen verran, että uudistamme vähitellen vanhaa kurtturuusuaidannettamme ja mukaan on päässyt hurmaava, sateistakin pitävä tarhakurtturuusu Snow Pavement. Kukkii kesäkuulta pakkasiin. Aika näyttää, miten hän sulautuu joukkoon, sillä on muita kurtturuusuja matalampi ja tiheämpi, oikein kehitetty kestämään tien vierustan olosuhteet.

Tällaista meillä nyt pääosin on. Unohdin kyllä mainita, että äidin yllyttämänä olen istuttanut kolme purppuraheisiangervoa Amber Jubilee, jonka lehdet vaihtavat väriä keltaoranssista limenvihreään ja purppuraan. Jännittävää! Jännittävää etenkin, kun syyshortensia Wim's Red on täynnä nuppuja ja senkin kukinnot käyvät läpi kolme eri värivaihetta.

puutarharhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa eli Leena Lumi's Flower Power

PS. Klikatkaa kuvia suuremmiksi

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Käännyin ympäri juuri, kun äiti heitti lasipurkin ilman halki. Se lensi korkeassa kaaressa pääni yli, ja vaikka yritin napata sen kiinni, minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Se räsähti rikki keittiön seinään.

Valahdin kyykkyyn.

Lattiaa peittivät lasinsirut. Kuivuneiden oksien sykerö oli päätynyt seinän kupeeseen, ja sen vieressä huomasin perhosen. Toinen sen siivistä oli repeytynyt kahtia, ja alaruumis näytti kumman litteältä. Tökkäisin sitä varovasti sormella.

Sininen perhonen oli kuollut.

Camilla Greben trilleri Kun jää pettää alta (Älskaren från huvudkontoret, Gummerus 2017, suomennos Sari Kumpulainen) on mielestäni mainostetusti vuoden petollisin trilleri – tähän mennessä. Minulla ei ollut hajuakaan syyllisestä, vaan uppouduin ziljoonaa kolmen hyvin eri tavalla epävakaan päähenkilön elämiin. Raaka murha, jossa tavaratalo Clothes&Moren toimitusjohtajan Jesper Morren kotoa löydetään julmasti surmatun naisen ruumis, tuo yhteen rikospoliisi Peter Lindgrenin sekä hänen kollegansa menneisyydestä, profiloija Hanne Lagerlind-Schönin. Pian he tapaavatkin tavaratalon myyjän Emma Bohmanin, joka kantaa kädessään Jesperin kihlasormusta. Pakkaa sekoittaa huimasti Jesperin katoaminen sekä murhatavan yhteys kymmenen vuotta vanhempaan tapaukseen.

Tarinaa kuljettavat vuorotellen asianosaiset: Kiinnnostava tyylivalinta, joka onnistuessaan on mitä ristivalottavin kertomuksen kohottaja, sillä yhden totuus on vain yhden totuus. Jokainen kolmesta, Hanne, Peter sekä Emma, ovat omalla tavallaan ajaneet päin karia, vahingoittuneet ja yrittävät pitää itseään kasassa tavalla tai toisella. Rakentaa sirpaleista uutta elämää enemmän tai vähemmän epäonnisesti. Kirjan psykologinen imu on todella vahva, joten nyt on syntynyt monelle dekkaristille kova haastaja, sillä juuri tällainen trilleri uppoa ainakin minuun ja uskon, että moneen muuhunkin lukijaan. Hirveät teot, mutta niihin ei jäädä makaamaan, ei mässäilemään. Ja se jo Sebastian Bergman –romaaneista himoittu kuvio, että tutkijoillakaan ei ole ihan kaikki ’kotona’, hekin voivat olla pahasti hukassa ja yksityiselämä sekaisin. Kieli keskellä suuta etten paljasta liikaa voisi sanoa, että sitoutumiskammo voi johtaa mihin vain, myös yleistyksiin. Peterillä ei ole hääviä kuvaa naisista:

Naisiin ei ole luottamista.

Ei siksi, että he olisivat älykkäämpiä kuin miehet, vaan siksi, että me miehet emme jaksa urkkia, mihin he pyrkivät. Sen vuoksi olemme jatkuvasti alakynnessä, ja saamme syyttää siitä itseämme.

Kirjan kiinnostavin hahmo minulle oli Emma, tavaratalomyyjä, joka elää omaa unelmaansa, mutta salattuna, sillä Jesper ei halua kihlaukselle mitään julkisuutta. Emma ei saa kertoa työtovereilleen, ei kenellekään, kuka pujotti kihlasormuksen hänen sormeensa. Tavallaan se työntää kauemmas elämän tylsyyttä, mutta toisaalta olisi niin kiva kertoa muille, millainen tulevaisuus odottaa farkkukasoja paikasta toiseen siirtelevää myyjää...Kertoa, että kohta hän voi hypätä pois tästä arjen harmaasta tylsyydestä.

Myymälässä työskenteleviin iskee ihan omanlaatuisensa väsymys. Räikeä keinovalo ja iänikuinen taustamusiikki vievät jostain syystä mehut. Voisin vaikka vannoa, että olen välillä torkahtanut, vaikka olen kierrellyt rauhallisesti liikkeessä touhukkaan näköisenä. Toisinaan minulla ei ole mitään mielikuvaa kokonaisista tunneista. Saatan palata ruokatunnilta ja...Päivä on vain kadonnut jonnekin.

Emma Bohman kertoo tarinaansa takaumin ja väitän, että kukaan ei voi olla niistä kiinnostumatta. Emman äiti oli aivan oma lukunsa, mutta ihan mahdollinen olla totta.

Camilla Greben Kun jää pettää alta on hämmästyttävä suoritus sooloesikoiselle, sillä tätä ennen Grebe on kirjoittanut Moskova noir –sarjaa yhdessä Leander-Engströmin kanssa. Jää voi pettää alta, mutta Greben tarina kantaa loppuun asti kuin panssarijää.

Liike on tyhjä. Silmät tuntuvat kuivilta, kun räpäytän niitä kirkkaassa valaistuksessa. kaiuttimet suoltavat samaa musiikkia kuin tunti sitten. Biisilista, jota markinointiosasto vaihtaa kerran kuukaudessa, soi yhä uudestaan päivästä toiseen.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Susa/Järjellä ja tunteella Mai/Kirjasähkökäyrä Annika/Rakkaudesta kirjoihin Erja/Kirjamuistikirja sekä Tuijata/Kulttuuripohdintoja  Kirsin kirjanurkka  Lukutuulia  Kirja viekköön!  Kirjakirppu

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Pirkko Soininen: Avataan siiven alta

Pesäpakoiset kuoriutuvat silmät auki, pesäviipyvät kuoriutuvat silmät kiini. Ei ole vaikea arvata, kumpaa lajia sinä edustat ja kumpaa minä. Lasken jotain mitä ei voi laskea: onko pienen linnun rohkeus yhtä kuin ihmisen tai leopardin?

Pirkko Soinisen runoteos Avataan siiven alta (Sanasato 2016) osui minulle vasta nyt, sillä viime syyskesä ja syksy katosivat jonnekin...mustan linnun siiven alle, mutta se oli viisas korppi... Sain kirjan vihdoin tänään, sillä Soinisen runoja en jätä lukematta. Kun luin Murretut päivät, sain niin vahvan intuition Soinisesta runoilijana, että kirjoitin:

Tässä vahva, uusi omaääninen runoilija. Yksikään teoksen runo ei jättänyt kylmäksi. Ei jättänyt paitsi. Runoilijoita kuten prosaisistejakin verrataan toisiinsa: luonnollisesti heissä kuullaan koettuja sekä luettuja eilisiä. Minulle tulivat mieleeni Aila Meriluoto, Mirkka Rekola, Sirkka Selja, myös aavistus Ahmatovaa ja Szymborskaa. Se miten runojen nainen teitittelee kuolevaa miestä, toi mieleeni Marguerite Durasin, jonka kirjoissa jopa rakastavaiset teitittelevät toisiaan.

Murretut päivät on ominta minua, mutta Avataan siiven alta on sitä minua, joka viipyy Ahmatovan ja Durasin säkeissä, niissä joissa sanat viiltävät kuin terävät esineet.Murretuissa päivissä naisen ääni, Viipuri-uneni ja erotiikka. Avataan siiven alta tarkoituksellista kliinisyyttä lintutieteilystä, samaa henkeä kuin kirjan sairaalavisiitit ja käytävillä kulkevat kärryt kolistellen täynnä muistoja ja unohtamisia ja etenkin eksymisiä

Eksyy merelle kuten eksyvät ne, jotka eivät enää tiedä suuntaa.
Mutta vielä hän pystyy kuorimaan
omenan yhdellä sulokkaalla liikkeellä.

....mutta myös

 Voi menettää sanat, muttei se tarkoita mitään.

...läsnä rakkaus, hellyys

 Aivan. Kertokaa minulle:
kuinka voin pidellä häntä itkemättä?

Pirkko Soininen itse kertoo, että 'kirja syntyi, kun hän pohti sitä, millaisia muistoja ja jälkiä jätämme toisiin ihmisiin ja miten eri tavalla asioita muistamme.' Tämä on todella kiinnostavaa ja siksi olenkin viime aikoina viihtynyt sellaisten kirjojen parissa, joissa samasta menneisyydestä kertovat useammat henkilöt. Joskus riittää vain kaksi kertojaa kuten kirjassa Sisar talossani, jossa sisarukset muistavat lapsuutensa tapahtumat aivan kuin lapsuus ei olisikaan ollut heidän yhteinen vaan aivan eri.

Ja sitten ovat muistot, oikeat tai väärät, ne eivät kysy lupaa

Kauan sitten oli hetkiä, jolloin näin sinussa
jotain mitä en tunnistanut.
Näytät salamyhkäiseltä, aiot viedä sen kaiken mukanasi,
kauhistuttavat salaisuudet.
Kyllä, salakuljetin sen portviinin.

...huuhdellaan kuitenkin alas portviinillä.

Miksi linnut? Miksei linnut? Olen lintuviipyvä ja unissani kuljen kasvihuoneessani kuin Felicia Venhaug alasti ja linnut hiuksissani. Tietysti juuri linnut, sekä elävät että kuolleet.


Pirkko:

Mietin myös sitä, mitä tapahtuu kun muistisairauden myötä kieli, jolla kommunikoimme katoaa. Toisaalta minua kiinnosti myös se, miten vaikea on laskea irti rakkaista ihmisistä - tässä mukaan astui täytettyjen lintujen symboliikka.

Linnut ja naiset, niitä on moneen lentoon.

On tomukylpyjä ottavia lintuja ja voimakasnokkaisia lintuja ja on
vaahtokylpyjä ottavia naisia ja voimakastahtoisia naisia.

Avataan siiven alta on eittämättä kirja myös surusta ja hyvästeistä, siitä jäljestä, jonka lentoon lähtenyt jättää, mitä hän viimeksi kirjoittaa taivaalle, minkä viestin antaa. Onko viesti peräti kirjoitettu vierailla kirjainmerkeillä, kuuluuko niissä krakowalainen sointi kuin enne jostain tulevasta? 

Runo on villilintu. Se tekee pesän minne huvittaa. Se tulee kun et sitä odota. Se pakenee, kun vaadit, mutta

"Karanneen linnun voi saada takaisin, joten toivoa ei
kannata menettää, vaikka lintu lentää ulos ikkunasta." En siis sulje
ikunoita edes talvisin, vaan pujotan kädet muhvin sisään. Istun
turkki päällä halkopinossa, suusta nousee huurua. Ihminen on
hassu sillä tavalla, toivoo viimeiseen asti.

Soinisen omaäänisyys on erottuvaa ja myös sivaltaa niin halutessaan. Hyvällä tavalla, sillä tämähän on selvää lääkettä suruun:

Koskaan ei tiedä, onko aikaa. Eilen vielä oli, mutta tänään istut
halkovajassa turkki päällä ja parut suoraa huutoa. Se on turhaa,
eikä kovin esteettistäkään. Ilmaantuvat lokit, jos tahdot. Hierty-
mät ajan reunalla. Katso: olisi juuri sellaisia peltoja, joihin kauriit
sopisivat. Haluan nyt kuitenkin neuvoa: siltä varalta että jäät auton 
alle tai jotain, vaihda alushousut ja työnnä appelsiinitikulla kynsi-
nauhat taaemmaksi. Sinuna en rääkyisi enää yhtään. Sellaista vain on.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Elina/Luettua elämää

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Suvimaisema: lahdentyven, saunaranta ja...

Suvimaisema:

lahdentyven, saunaranta ja vene
ja helle, männikön tuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku.
Isä hei!

- Lauri Viita -

Sadepäivien lumoissa ristinummiruusua ja...

Tähän Vaatimattomuuden lumoojattareen emme kyllästy. Nyt kun on sadellut kuin tulvimalla, villiruusumme vain pitää siitä. Osa kukista on valtavan suuria ja kukintaa on kestänyt jo jonkin aikaa.

Katsoitpa ruusa mistä päin vain, aina se antaa parastaan.

Tätä on nyt jo jaettu ystävillekin ja eräs kirjailijamme löysi tätä ruusua koiralenkillään Vuosaaresta. Ristinummiruusu lienee selvinnyt: Lue koko tarina täältä

Muistatte tämän hupsuttelevan akileijan, todellisen suviyllätyksen. Nyt

se näyttää tältä! Hyvin elegantti ja vieressä on tulossa jatkoa...Tätä on siis vain yksi, joten pyynnöistä huolimatta, en voi vielä ainakaan jakaa siemeniä. Minulle oli kaiken kaikkiaan ihme, että siitä viime vuoden jännittävästä, mutta ei yhtään akileijan näköisestä, kehittyi tällainen. Tasan sama kasvi, sillä paikka on ainutlaatuisen helppo muistaa.

Nyt on todellinen kesäfiilis, sillä on satanut, mutta ollut lämmintä. Ollaan uitu. Ollaan vain oltu. Puutarha antaa parastaan ja ajan näyttää vain kissankello. Olemme lähdössä lounaalle cityyn, mutta palatessa noudamme ainekset kolmen melonin salaattiin ja illaksi mansikoita. Olen syvällä suosikkikirjailijani Oatesin teoksessa, kirjassa, jonka olen jo kauan aikonut lukea eli Blondin kanssa nyt mennään.

suviterveisin
Leena Lumi

Mustavalkokuvien tunnelmissa...

Facebookin puolella on kiertänyt mustavalkokuvahaaste, jossa pitää esittää vain kuva ilman mitään selitystä. Lumissa saan avata aiheita:) Kuvia pitää olla seitsemän. Ajattelin ne näin loma-ajan löysäilyssä tuoda myös tänne blogin puolelle. Aluksi ajattelin, että 'ainakaan kukat eivät voi olla mustavalkoisia', mutta niin vain tässä nyt koostekuvana on hyvinkin upea hortensia, jonka näette väreissä mm. täällä

Tässä Jyväskylän Liivi ja Sukka -liikkeen minulle Britanniasta tilaaman uimapuvun sovitusta. Lähdin heti kokeilemaan.

Ambergin kyyhkyset menossa nukkumaan lokakuussa 2015.

Meri ja Sami rantakalliolla Paraisten mökillä. Pidän paljon tästä kuvasta, jossa aistin jotain hippiaikaista...

Kissanviikset 3.3.2017, jolloin 33 vuotta ensikatseesta.

Äidin kanssa menossa Savonlinnan oopperaan nauttimaan Carmenista.

Sami ja pallo...Tämä Merin otos on minusta hyvä sekä väreissä että mustavalkona: Kuin kuvattava ei tietäisi häntä kuvattavan, on vain nuori mies ja pallo tässä hetkessä.

Ystäväni kanssa Pöllöwaarissa elokuussa 2015. Kalenterissa on jo uusi päivämäärä elokuun tapaamisellemme♥

mustavalkoterveisin
Leena Lumi

Ja facebookin filmitähtikuva kasvoistani uimapukukuvasta:

...näin me koukutumme someen aina vain...toisinaan se toki on elämän kepeyttä, mutta joskus tulee mieleen, että...

Valkoisesta puutarhasta yhdellä tipulla

Sattuneesta syystä kirjarintamalla on nyt hiljaista: Luin yhden hyvän ja sen saa julkaista vasta 20.7., aloitin eilen toista ja kun olin lukenut jonkin matkaa jopa Lumimiehelle ääneen erästä kohtausta, huomasin, että sen saa julkaista vasta elokuussa. Käännyin kirjaston puoleen, jossa muuten nyt kesäaikana ainakin palvelee ihan Ville Valon näköinen komistus, ja löysin tiiliskiven, jonka olen aikonut lukea jo kauan sitten eli nyt otan vapauden nauttia kirjastani hitaasti ja tarjoilen teille vaikka kukkia.

Vaatimaton kuupuutarhani alkoi aikanaan valkoisella lupiinilla ja onneksi se on viihtynyt ja lisännyt kukkiaan, vaikka hitaasti.

Sen sijaan toiseksi istutettu valkoinen akileija on nyt kadonnut monta vuotta upeasti kukittuaan tästä kohtaa, mutta muualla sitä on kiitettävän runsaasti.

Valkoinen Iris Sibirica onneksi on toipunut monista siirroistaan ja on nyt erityisvaalinnan kohteena. Mikäli alkusuvi olisi ollut normaalin lämmin, kuvassa näkyisi iiriksen takana valkoinen juhannusruusu, josta vasta nyt aukeavat ensimmäiset kukat.

Tässä lähistöllä kukkii myös yön kuningatar eli valkolehdokki, joka ei lisäänny, mutta onneksi ei vähenekään.

Sissinghurstin linnan valkoisen puutarhan tyyliin, pihallamme kasvaa nyt myös valkoista maitohorsmaa, jota aion siirtää kuupuutarhaani, johon samalla siirtyy juuri tältä paikalta 

valkovuokkoja eli minikuupuutarhani kukinta aikaistuu.

Tämä vuokkorykelmä vain lisääntyy kallion reunan kosteikossa, kuten toivon käyvän valkoiselle horsmallekin.

Kuupuutarhan alku oli tällainen. Edelleen tähän kohtaan alapuutarhaa tullaan tuon takana kukkivan valkoisen Holger Isabella syyreenin ohitse. Ja kuvassa oikealla kukkii nyt

valkoinen särkynyt sydän, jolle viime talvessa oli jotain rankkaa tai sitten kylmässä alkusuvessa, sillä ei mitään lisääntymistä, mutta onneksi ovat elossa!

Voitte olla varmat, että kun saan varjoliljat lisääntymään, raaskin siirtää niistä osan kuupuutarhaan. Olen kuullut jopa ihanan huhun, että varjoliljat lisääntyisivät itsestään...,mutta täsmäistutus on täsmäistutus. Sitä voin soveltaa mihin vain, paitsi en sormustinkukkaan, joka valitsee itse paikkansa. Eikä sille taitaisi olla riittävästi valoakaan kuupuutarhassa, jossa jättimäisten lehmusten katveessa on pärjättävä iltapäivästä iltaan valolla eli puolivarjossa.

Pidän valkoisista kukista erityisesti, mutta en voisi ajatella, että koko puutarha olisi valkoisia kukkia, vaikka mieheni väittääkin, että ostimme yli kolmekymmentä vuotta sitten valkoiset syreenit valkoisella talolla. Pidän paljon myös sinisistä ja vaaleanpunaisista kukista ja joskus joku vahva punainenkin on poweria. Valkoisia kukkia vain todella rakastan...

Kuin vartiosotilaat lupiinit vahtivat muistelulehtoa. Takana näkyy puistonpenkki ja siinä vieressä on ensimmäisen noutajamme hauta. Keväällä tässä pärskyy iloinen puro ohitse, toivon sen ilahduttavan tähtiin asti uskollista ystäväämme.

Lehtosinilatvaa voisin siirtää myös kuupuutarhaan valkoisena, mutta annan sen päättää itse. Sitä kasvaa meillä yltäkyllin, joten eiköhän eräänä päivänä...

Kun kaikki edellä mainitut kukat ovat jo lakanneet kukkimasta, jatkaa alueen vasemmalla puolella, vähän juhannusruusuusta talolle päin, mustilanhortensia.

Oikealla valkoista vahtia pitää kuutamohortensia, jonka siirsimme etupihalta pois jonain kuumana kesän päivänä. Hyvin se toipui ja sain tilalle paikan kokeilla muita hortensioita.

Melkein joka suvi olemme saaneet nähdä kirjosieppoperheen yhteenmenon, kuulla niiden laulun, nähdä pöntön varustamisen ja seurata sitten huolehtivan parin touhuja, kun poikaset ovat kuoriutuneet. Joka vuosi myös, kun vanhemmat ovat jo kyllääntyneet hommiinsa, on yksi poikasista halunnut jatkaa mukavaa peräkammarin pojan/tytön elämää täyshoidossa. Nyt tällä tyypillä olikin niin tomera sisko, että se tuuppasi mukavuudenhaluisen matkaan. Siihen se sitten räpisteli meidän ikkunan alle ja kuten ilmeestä voi huomata, kiitollisuus ei ole maailman palkka:) No, emo ruokki tätä siinä jonkin aikaa ja iltapäivän aikana oli lapsi kai jo toipunut järkytyksestään ja kadonnut vähintäinkin lehtomme saniaisten suojiin.

kuupuutarhaterveisin

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Vihdoinkin juhannusruusut! Eikä kirvan kirvaa tänä suvena 2017.

Yli vuorokauden on satanut kuin tulva olisi tulossa, mutta nämä vain tykkäävät nyt.

Muissakaan ruusuissa ei ole kirvoja, joten nyt on sitten todellinen ruususuvi♥

Siis sillan kupeessa, valkoisen puutarhan osana...

Valkoisen puutarhan lähellä, aika tarkkaan keskellä lehtoa, tuoksuu jasmiini.