tiistai 19. kesäkuuta 2018

Kesäkuun kukilla juhannukseen!


Kaikkialla akileijaa. Kukkaa joka tuo keijut pihaan. Ja vihdoinkin sadetta!

Keijukukkia!


Punaiset varjoliljat ovat suurimalta osiltaan auki. Valkoisista oli vasta yksi.


Atsaleoista on kukkinut vain tämä rakastamani revontuliatsalea Northern Hi-Lights. Ehkä atsalea on täällä hieman selviytymisensä rajoilla...Toisaalta tämä kukkii pohjoisen japanilaisessa rinteessä, jossa


viime vuonna kukki näin tiheästi, nyt nuput aukeavat kuin eri aikaan: osa on jo ohi, kun muut aloittavat.


Etupihalla suosikkini yllätti ja tätä en unohda! Nyt kukat aukeavat eriaikaisesti eli voimme pitää tätä kuvaa ylivertaisena atsaleamaanisuudessani. Olen lannoittanut rodolainnoitteella pariin kertaan kasvukaudessa eikä yksikään ole esim. paleltunut, mutta onhan Keski-Suomi vyöhykettä IV paitsi että meidän saaremme sanotaan usein olevan III. Selvästi tämä yksilö kuitenkin pitää etupihan paahteen varjoisammasta puolesta....


Terassihortensiaa siellä sun täällä. Näihin ei voi kyllästyä! Tässä alaterassin pöydällä. Takana suuri kalliomme, jossa mm. kasvupaikka kulleroille, keltakurjenmiekoille ja kuunliljoille sekä villieläinten kylpy- ja juoma-altaat. Siilien paluu helpotti ihmeesti kotilo-ongelmissa!


Siniset iirikset ja keltaiset päivänliljat ovat olleet kuin pihamme käyntikortti alusta asti. Nyt iiriksiä on kuitenkin alettu siirtää lehtoonkin, sillä haluan tilaa varjoliljoille ja haastavalle, mutta innoittavalle atsaleakasvatukselleni.


Valkoiset iirikset ovat tosin vähälukuisina nyt oikein huolella vaalittuja ja kelpuuttavat kuupuutarhaystävikseen myös


valkoiset lupiinit, jotka eivät millään riehaannu leviämään, vaikka niin toivoisin.


Valkoisista kukista pitäville tein viime vuonna jutun Valkoisesta puutarhasta yhdellä tipulla


Juhannusruusu kukkii kaarisillan kupeessa kuten aina ennenkin. Tänä vuonna kukinta on runsasta ja näitä pensaita riittää.


Varmaan kiitos järisyttävän kuivuuden, ei ole ollut yhtään kirvoja. Tänään vasta saimme sadetta ties miten pitkän kuivuuden jälkeen. Juhannusruusu vie juhannukseen. Meillä talo täyttyy nuorista kera koiruuksiensa ja säästä viis aiomme olla ulkoruokinnassa, kuten viime vuonnakin.


Taika taitaa jo arvata, minne huomenna on matka...Huomatkaa, miten köynnöshortensia, johon varmaan myöhemmin taas palaamme, syleilee jo oveakin.


Poikkeus eli yksi kuva viime heinäkuulta. Ilahdun aina yhtä paljon tästä kuvasta, jossa köynnöshortensia reippaasti kukki yläterassin reunan ylitse.


Helmiorapihlajain kuussa, valkolehdokin tuoksussa, voimme hengähtää ja tavata niitä rakkaitamme, joita pitkien välimatkojen takia emme muuten ehdi. Juhannus on kuin toinen joulu: lumihiutaleiden sijasta valkeiden kukkien terälehdet leijailevat ilahduttamaan hetkiämme perheen parissa.

Suloista sydänsuven juhlaa kaikille tasapuolisesti♥

juhannusviikkoterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

28 kommenttia:

  1. Miten kaunista. Minulla on pihan kesäkukat vielä vaiheessa. Ennen reissua en viitsinyt ostaa, kun epäilin, että tytöt ei muista niitä kastella. Nyt pitäisi siis vielä käydä kukkakierros tekemässä, toivottavasti puutarhoilta vielä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, nämä ovat hortensiaa lukuunottamatta muita kuin kesäkukkia eli ne tulevat, jos niin tykkäävät. Löytyy sieltä ja edullisemmin.

      Mukavaa juhannusta!

      Poista
  2. Ihanaa juhannusta sinne kukkaisaan lehtoon!
    Tännekin ilmestyi kauan toivomani pihasiili ja aloin perehtyä siilien elämään. Selvisi mm. se, että siilit syövät kotiloita ja etanoita vain ollessaan hyvin nälkäisiä. Nuo nilviäiset ovat siilille keuhkomatojen lähde ja kotiloita syövät siilit yleensä kuolevat. Tämä oli minulle yllätys, sillä luulin siilin puhdistavan puutarhan etanoista. Varmasti teidän paratiisissanne riittää paljon muutakin hyönteisravintoa siiliystäville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, kiitos samoin sinne rannoille!

      Hyvä juttu. Meillä on niitä nyt monta. Niinkö on? Kyllä me silti niitä syötetään, sillä ei kaksi annosmenua kata meidän siilien tarpeita. Mehevä lehto tuottaa monenmoista herkkua.

      Mukavaa juhannusta!

      Poista
  3. Teillä näyttää niin kauniilta. Hyvää juhannusviikkoa ❤

    VastaaPoista
  4. Kiitos Leena kukkatervehdyksestä. Upeita kukkia ja kuvia. Siili on aina tervetullut pihalle, mutta tänne saareen se ei pääse. Ukkoetana syö täällä mansikoita, yök.

    Hienoa juhannusviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ole hyvä ja kiitos. Niitä on monta:) Eikös ukkoetana ole suojeltu laji...No, minä en sitä tappaisi, mutta kotilolientä valmistuu.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  5. Ihanat kukkivat sinulla jälleen! Revontuliatsalea on niin kaunis ja mieluilin sitä pihallemme, mutta eipä ehkä menestyisi täällä.

    Ihanaa juhannuksen aikaa teille ja koiruuksille myös♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos! Olen lukenut nyt jonkin verran atsaleoista ja yleisin harmi on se, että niistä ei vielä helposti löydä kovaan talveemme menestyksekkäästi sopivia lajeja. Etelä-Suomessa varmaan pärjäävät eivätkä meilläkään kuole ja kaksi siis nyt about viidestä kukkii.

      Kiitos samoin teille ja Sissille♥ Nyt lähdössä hakemaan Taikalle hänelle sopivaa JALKApalloa:) ja tuoretuotteita etc. Sitten ei enää kauppoja - onneksi.

      Poista
  6. Hyvää juhannusta kauniiden kukkien joukossa!

    VastaaPoista
  7. löytyypä paljon kaunista, mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa kukkien leikkiä, loistoa ja kasvua. ♥

    Hyvää juhannuksen aikaa, Leena! ♥

    VastaaPoista
  9. Oi, miten lumoavan kaunista - taidat olla myös oikea taikaviherpeukalo! Mukavaa juhannusta kera rakkaiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Airi, kiitos. Kirjabloggaamien on vähän syrjäyttänyt puutarhaharrastusta, mutta aikanaan puutarhamme oli julkisuudessa kyllä. Nytkin pyydettiin, mutta en lähde enää: Liikaa kaikkea, kun puutarha on liian iso.

      Kiitos samoin sinulle!


      Poista
  10. Voi miten kesäisen ihanaa! Mä oon niin huono kukkien nimissä, mutta nytpä opin että se oli akileja jonka toin mökiltä kotipihaan ja istutin eilen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thilda, kiitos. Kun sinulla on akileijaa, sinulla on miltei kaikki: keijut, kukkien lisääntyminen, vaeltelu ja risteymät. En ikinä ole yhtäkään akileijaa ottanut pois kukkapenkeistäkään, niiden on lupa olla missä huvittaa:)

      Mukavaa juhnnusta<3

      Poista
  11. Voi, miten kauniita kukkia. Kaikki näyttää niin hienoilta. Ihmettelen, ettei sinulla lupiini suostu leviämään. Täällä päin se leviää nopeammin kuin ajatus.

    Taika on hauskan näköinen tuolla mietteissään :)

    Suloista juhannuksen aikaa teille. Paljon upeita taikoja ja hyvää olotilaa ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos. Sitä sopii ihmtellä, paitsi, kun meille tuli niiden kahden jättimäisen puun kaato lehdossa, valo vähenikin, sillä puskat lisääntyivat ja etenkin yksi lehmus on kuin ziljoona puskaa. Tosi on, että tuo valkoinen ei lisäänny ainakaan.

      Taika on mun ihanuus ja Dina sydänkäpynen! Dina nukkuukin mun kanssa, mutta Taika haluaa vahtia laumaansa ja nukkuu omalla pedillään just kaiken keskiössä.

      Kiitos samoin teille♥ Paremmin ei voisi olla: nuoret ja koiruudet täällä.

      Poista
  12. Niin kauniita kukkaisia tunnelmia. Sydämellistä juhannusta ihana Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, kiitos, Kiitos samoin sinulle Tiia♥ Odotan kovasti sun uutta titteliä eli a...i:)

      Poista
  13. Todella kaunista! Teillä on kertakaikkisen lumoava puutarha Leena.

    Suloista mittumaaria♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah, kiitos. Tällaiseen liian isoon mahtuu niin monenlaista.

      Kiitos samoin Hannah♥

      Poista
  14. Ihanat juhannuskukat ja puutarha, nätti koiruuskin oli piiloutunut kukkakuviin. Nyt juhannus on heilahtanut jo melkein ohi, joten sitä on turha toivotella, mutta kaunista ja hyvää kesää. Nythän se vasta alkaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja, kiitos <3 Ehkä Taika on kukista kaunehin...:)Me jatkettiin juhannusta tähän päivään eli vielä eräät pelaavat pihalla krokettia ja minä katan terassille. Nuoret lähtevät illasta. Kaunista kesäkuun jatkoa sinulle♥

      Poista