tiistai 5. toukokuuta 2009
SYNTYMÄPÄIVÄ
Minulla piti tänään olla ihan tavallinen syntymäpäivälounas Bessun kanssa Viherlandiassa. Bessu on kuitenkin ylen kekseliäs ja siellä odotti mm. kukkakimppu, joka minusta näytti ihan morsiuskimpulta. Bessu pyysi, että kuvautappa itsesi illalla tuon kimpun kanssa, että jää muisto. Yhtäkkiä minusta alkoi tuntua, että olen Toukokuun Morsian, joka pukeutuu mustaan...
Kiitos kaikki Ihanat, Rakkaat Ystävät moninaisista muistamisista!
Kiitos kaikki Ihanat, Rakkaat Ystävät moninaisista muistamisista!
ME KAIKKI SEISOMME KATUOJASSA...
"Me kaikki seisomme katuojassa, mutta jotkut meistä katsovat taivaan tähtiä."
maanantai 4. toukokuuta 2009
IHMEELLINEN MERI
Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla;
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit -
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.
- Edith Södergran -
tuntemattomat kukat loistavat rannalla;
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit -
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.
- Edith Södergran -
DAGEN SVALNAR...
Dagen svalnar mot kvällen...
Drick värmen ur min hand,
min hand har samma blod som våren.
Tag min hand, tag min vita arm,
tag mina smala axlars längtan...
Det vore underligt att känna,
en enda natt, en natt som denna
ditt tunga huvud mot mitt bröst.
- Edith Södergran -
Drick värmen ur min hand,
min hand har samma blod som våren.
Tag min hand, tag min vita arm,
tag mina smala axlars längtan...
Det vore underligt att känna,
en enda natt, en natt som denna
ditt tunga huvud mot mitt bröst.
- Edith Södergran -
TÄHDET
Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.
- Edith Södergran -
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.
- Edith Södergran -
INTOHIMOLLA PUUTARHASTA - KAIKKINA VUODENAIKOINA
Jos jokainen ihminen saisi kipinän puutarhaan ja maisemointiin, olisi enemmän kauneutta, iloa, terveyttä, yleistä hyvinvointia. Kaunis maisema ei ole itsekäs ilo, vaan yhteinen mielihyvän lähde. Ahkeralla puutarhurilla on kuitenkin omat salaiset, orgastiset hetkensä, jolloin luonto palkitsee. Vaikkapa: Sinitiainen rakensi jälleen pesänsä kotimme räystäslaudan alle, jossa aamukahvin äärellä on helppo seurata perheen touhuja ja myös nähdä poikasten lähtö. Talventörröttäjät toivat pihallemme urpiaisia. Orava kulkee päivittäin yli kaarisillan, jonka rakensimme ylitse lehtomme läpi juoksevan vesipuron. Sata unikon kukkaa aukeaa uhkeaan punaan avaten silkkisen sylinsä sinimustan salaisuuden. Juhannusyö. Minä ja mieheni juhannusruusun vierellä kyhjöttämässä kahdestaan. Niin hiljaista. Odotusta. Ja sitten heikko ‘rits’. Siinä vierellämme, hiljaisuuden sylissä, olemme synnyttämässä satakielen laulua. Ihmeelliset laulajat kuoriutuvat. Finlands vita ros tuoksuu ja juuri, kun puistossa alkaa satakielen kiitossoitto, kaikki sulaa ihmeelliseen suudelmaan.
Sanon satakuntalaisen suoraan, että puutarhahulluus on virus uskomattomine seurauksineen. Minut ja mieheni Reiman se sai ostamaan valkoiset syreenit valkoisella talolla Muuratsalon saaresta, Suomen Tahitilta, kuten edesmennyt arkkitehti Alvar Aalto on paikkaa kutsunut. Aallon huvila sijaitseekin vain kivenheiton päässä kodistamme. Olohuoneen ja keittiön ikkunoista siintelee Päijänne.
Ympärillämme onkin sitten 3000 neliön, kolmessa tasossa sijaitseva puutarhamme, oleskelupihamme ja puistomainen lehtomme. Pihamme on luonnonmukainen, mutta ei luonnonvarainen. Luonnonvaraisuus ei voisi tuottaa niitä lajikkeita ja satoja, joita puutarhaltamme saamme. Samoin se ei voisi teettää meillä niitä työtunteja, joita sille annamme. Luonnonmukaisuus puolestaan on meille sitä, että esimerkiksi unikot, lemmikit ja akileijat saavat kukkia, missä ikinä haluavat,
siis myös muiden ‘hienompien’ kukkien penkeissä. Luonnonmukaisuutta on myös se, ettei luonnon puita koskaan leikata, taikka muotoilla. Luonnonmukaisuutta on myös se, että pyrimme rakentamaan pihapolkujamme meren rannan laattakivistä. Ystävämme tietävät aina, mitä tuoda meille tuliaisiksi!
Puutarhaa
ympäri vuoden
Muutettuamme länsirannikolta Luvialta Muuratsaloon, jäin monien asioiden summana kotiin. Sain siis etuoikeuden hoitaa iltatähtemme Merin itse. Parin vene- ja myöhemmin parin mökkikesän jälkeen annoin puutarhavirukselle täyden vallan ja aloin toteuttaa omaa salaista puutarhaani.
Ulkomaanmatkoilla, etenkin Irlannissa ja Keski-Euroopassa ihastuin monenlaisiin puutarhavaihtoehtoihin. Alpeilla kaivoin melkein pelkin sormin taikka autonavaimella kasveja, jotka siirsin puistooni. Talvet luin puutarhakirjoja sekä lehtiä. Keväisin, heti roudan sulettua, istuttelin jo taimia.
Ensimmäiset vuodet menivät vielä perinteisesti hyötypuutarhaa pitäessä. Oli satoisia suvia kera mansikoiden ja vadelmien, runsaita syksyjä kera sipulien ja juureksien. Viisitoista vuotta kuitenkin kypsytti minut ja annoin periksi luovuudelleni.
En halua enää pitää kasvimaata. Kasvimaan tilalle istutimme hedelmäpuutarhan. Omatekoinen kirsikkamehu onkin aina ystäviemme syystoivomuslistalla. Kirsikoista valmistuu myös kiisseliä, kotiviiniä sekä likööriä. Ranskalaisen ohjeen mukainen kotiliköörin valmistus vie kolme vuotta, mutta on sen väärti. Omenoista tulee helposti uunissa Vanhan ajan omenahilloa, josta saa kauniin pikkutuliaisen kun laittaa hillon kauniiseen lasipurkkiin ja upottaa joukkoon pari kolme kanelitankoa.
En myöskään halua mitään pientä piiperrystä, vaan suuria, reippaita perennoja, jotka sopivat isolle, runsaasti kosteikkoja käsittävälle tontillemme. Suosin kurjenmiekkoja, päivänliljoja, ritarinkannuksia, valtikka- ja kallionauhuksia, kuunliljoja. Mutta myös unikkoa, lemmikkejä, akileijoja, lehtosinilatvaa, malvoja, sormustinkukkia, metsäkurjenpolvea, puna-ailakkia, sanikkaita sekä lemmikkiä. Yrtit ja salaatit kasvatan ruukuissa, näin vältyn rikkaruohoilta ja etanoilta. Itse asiassa esim. basilika tai tilli on kauniissa ruukussa paitsi helpompi myös viehättävämpi kuin kasvimaassa.
Orvokkeja
armaalleni
Koska romanttinen mieheni on hulluna orvokkeihin, istutan jo vappuna yksivuotisia, suuria orvokkeja runsaasti ruukkuihin. Ruukut laitan heti ulos. Niissä ne sitten sulostuttavat alkusuveamme ja ovat hyvin näyttäviä, koska mikään muu ei vielä kuki tai pärjää ulkona. Joskus juhannuksen jälkeen, mahdollisesti oltuamme vielä itse poissa pari viikkoa, kyllästyn niihin totaalisesti ja istutan kaikki maahan. Sen jälkeen niitä vain kastellaan, mutta ei nypitä kuolleita kukkia pois. Näin orvokit, myös yksivuotiset, saadaan siementämään ja ne leviävät kuin kulovalkea kaikkialle. Usein vielä marraskuulla meillä lykkää orvokkia niin laatta- kuin luonnonkivien rakosista. Kerran orvokkeja kukki vielä joulukuussakin. Siis aina orvokkeja rakkaalleni, mutta satakuntalaisissa väreissä, keltaista ja sinistä. Suuri ilo minullekin!
Villiviiniä
ja kivipuroja
Koska pihallamme on noin 300 kasvilajia puut ja pensaat mukaan luettuna, myös työ on valtaisa. Mieheni esimerkiksi hoitaa kaikki pensasruusut ja useimmat puut. Hän myös leikkaa nurmikot ja ‘kähjää’ bio- ja avokompostorit niin usein, että ne todella toimivat tehokkaasti. Teemme multaa kaikesta ruokajätteestä, myös kananluista. Viime syksynä saimme 17 kottikärryllistä tätä ravintorikasta tuotetta.
Joka vuosi päätämme, ettemme enää aloita mitään projektia, emme siis hurahda. Vaan annas olla! Viime suvena istutettiin jaloritarinkannuksia ja useita villiviinejä ja taisi olla yksi jalokärhökin. Niille sitten tehtiin kehikoita ja piti alvariinsa kastella. Tänä vuonna tilasin jo maaliskuulla kymmeniä leimukukkia, jotka istutin heti, kun pakkaset sen sallivat. Pihalle ilmestyi myös erään Itävallan matkan innoittamana kartiovalkokuusia, joita hups!, nyt onkin jo kymmenen.
Uusin hurahdukseni on kärhöt. Istutin niitä jo viime suvena kiipeämään mongolianvaahteran runkoja ja vanhoja luumupuita, mutta luettuani kirjan Ihanat kärhöt (Matz-Cedergren, Minerva, 2009) pato hajosi ja virta vie...Vanha korituoli odottaa jo saavansa peittyä kärhöihin ja Tiukukärhön on paras selvitä Muuratsalon talvista...
Juhannuksena emme joskus keksineet muuta tekemistä kuin hävittää yksitoista tuntia pihaltamme tuoksuvattua varsin vaikeasta rinteestä. Siihen olemme nyt rakentaneet kivipuroja asianmukaisine kasveineen. Pieni ripaus japanilaisuutta.
Viimeinen projektimme oli kaarisillan teko puistoamme halkovan ojan ylitse. Kun seisoo sillalla, sielu rauhoittuu ja mielessä soi Aale Tynnin kaunis lause "Ja Jumala sanoi: Toisille annan toiset askareet, vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet."
Sanomattakin lienee selviö, että monet kasvimme, esimerkiksi kasvupaikkaolosuhde tai muista syistä siirtyvät usein uuteen paikkaan. Mieheni kestovitsi on ehdotus hankkia satoja kottikärryjä, joihin kasvit voisi istuttaa. Näin työ kävisi helpommaksi ja minäkin pystyisin niitä sitten siirtelemään miten huvittaa.
Seuraava projektimme on rakentaa lehtomme kosteimpaan kohtaan pumppukaivo. Kaivon renkaat ovat jo hankittuna, enää puuttuu toimeen tarttuminen ja sen sinisen, käsikäyttöisen pumpun löytäminen.
Syksy on parasta
Leikin joskus ajatusleikkiä, että muutamme meren rannalle ja että tonttimme on vain luonto. Saan sitten valita vain parikymmentä kasvia uuteen pihaan. Mitkä valitsen? Listani ei ole ollenkaan valmis, mutta selviö lienee ettei sipulikukkia lasketa. Joka syksy istutan niin paljon krookuksia, valkonarsissia, scillaa ja muscaria kuin vain sielu sietää.
Myöskin iirikset, unikot,lemmikit, akileijat ja malvat seuraavat minua, minne menenkin.
Toisaalta ilman syyshortensiaa ja mongolianvaahteraa minulla ei pihaa ole. Valkeat, uhkeat syyshortensiat pimeissä, lämpimissä syysilloissa ihan huumaavat sielun. Tai entäs sitten mongolianvaahteran ruskavärit! Itselläni on sattunut sikäli tuuria, että niissä löytyy väriä joka lähtöön: on oranssia, keltaista, tumman viininpunaista ja punaista.. Uskon myös villiviinin tulleen elämääni jäädäkseen. Asun nyt onnellisesti valkoisessa kivitalossa, joka jonain vuonna täysin peittynee villiviinin syliin, suvella vihreään ja syksyllä punaiseen. Uusi kilpailija villinviinille on köynnöshortensia, joka on huomattavasti aikaisempi ja syleilee nyt isoa kiveä, kiipeää männynrunkoa ja koristaa talomme kiviseiniä.
Tämä koti voisi sijaita meren rannallakin. Monet upeat, vaativat kasvit vain vaihtuisivat silloin vaikkapa tyrniin. Ne kaunottaret, jotka viihtyvät Muuratsalon kunnon suvessa ja talvisin saavat ylleen paksun lumisuojan, eivät ehkä viihtyisikään länsirannikon karuimmissa oloissa. Mutta se onkin sitten jo toinen ja varsin tyrnimäinen juttu.
Keväälle
Kevään vuoksi paljastan nyt kuitenkin puutarhani viehättävimmän puun: se on pilvikirsikka. Ihastuin tuohon kaunottareen Jyväskylän kävelykadulla ja viime suvena istutimme jo kaksi. Aika näyttää löytyykö minulta malttia, kun näen ne pihallani kukkimassa…olla hankkimatta lisää. Toisaalta: kohta kukkivat valkeana vaahtona luumu-, kirsikka- ja omenapuut, joten eiköhän hurmiossa löydy!
Sanon satakuntalaisen suoraan, että puutarhahulluus on virus uskomattomine seurauksineen. Minut ja mieheni Reiman se sai ostamaan valkoiset syreenit valkoisella talolla Muuratsalon saaresta, Suomen Tahitilta, kuten edesmennyt arkkitehti Alvar Aalto on paikkaa kutsunut. Aallon huvila sijaitseekin vain kivenheiton päässä kodistamme. Olohuoneen ja keittiön ikkunoista siintelee Päijänne.
Ympärillämme onkin sitten 3000 neliön, kolmessa tasossa sijaitseva puutarhamme, oleskelupihamme ja puistomainen lehtomme. Pihamme on luonnonmukainen, mutta ei luonnonvarainen. Luonnonvaraisuus ei voisi tuottaa niitä lajikkeita ja satoja, joita puutarhaltamme saamme. Samoin se ei voisi teettää meillä niitä työtunteja, joita sille annamme. Luonnonmukaisuus puolestaan on meille sitä, että esimerkiksi unikot, lemmikit ja akileijat saavat kukkia, missä ikinä haluavat,
siis myös muiden ‘hienompien’ kukkien penkeissä. Luonnonmukaisuutta on myös se, ettei luonnon puita koskaan leikata, taikka muotoilla. Luonnonmukaisuutta on myös se, että pyrimme rakentamaan pihapolkujamme meren rannan laattakivistä. Ystävämme tietävät aina, mitä tuoda meille tuliaisiksi!
Puutarhaa
ympäri vuoden
Muutettuamme länsirannikolta Luvialta Muuratsaloon, jäin monien asioiden summana kotiin. Sain siis etuoikeuden hoitaa iltatähtemme Merin itse. Parin vene- ja myöhemmin parin mökkikesän jälkeen annoin puutarhavirukselle täyden vallan ja aloin toteuttaa omaa salaista puutarhaani.
Ulkomaanmatkoilla, etenkin Irlannissa ja Keski-Euroopassa ihastuin monenlaisiin puutarhavaihtoehtoihin. Alpeilla kaivoin melkein pelkin sormin taikka autonavaimella kasveja, jotka siirsin puistooni. Talvet luin puutarhakirjoja sekä lehtiä. Keväisin, heti roudan sulettua, istuttelin jo taimia.
Ensimmäiset vuodet menivät vielä perinteisesti hyötypuutarhaa pitäessä. Oli satoisia suvia kera mansikoiden ja vadelmien, runsaita syksyjä kera sipulien ja juureksien. Viisitoista vuotta kuitenkin kypsytti minut ja annoin periksi luovuudelleni.
En halua enää pitää kasvimaata. Kasvimaan tilalle istutimme hedelmäpuutarhan. Omatekoinen kirsikkamehu onkin aina ystäviemme syystoivomuslistalla. Kirsikoista valmistuu myös kiisseliä, kotiviiniä sekä likööriä. Ranskalaisen ohjeen mukainen kotiliköörin valmistus vie kolme vuotta, mutta on sen väärti. Omenoista tulee helposti uunissa Vanhan ajan omenahilloa, josta saa kauniin pikkutuliaisen kun laittaa hillon kauniiseen lasipurkkiin ja upottaa joukkoon pari kolme kanelitankoa.
En myöskään halua mitään pientä piiperrystä, vaan suuria, reippaita perennoja, jotka sopivat isolle, runsaasti kosteikkoja käsittävälle tontillemme. Suosin kurjenmiekkoja, päivänliljoja, ritarinkannuksia, valtikka- ja kallionauhuksia, kuunliljoja. Mutta myös unikkoa, lemmikkejä, akileijoja, lehtosinilatvaa, malvoja, sormustinkukkia, metsäkurjenpolvea, puna-ailakkia, sanikkaita sekä lemmikkiä. Yrtit ja salaatit kasvatan ruukuissa, näin vältyn rikkaruohoilta ja etanoilta. Itse asiassa esim. basilika tai tilli on kauniissa ruukussa paitsi helpompi myös viehättävämpi kuin kasvimaassa.
Orvokkeja
armaalleni
Koska romanttinen mieheni on hulluna orvokkeihin, istutan jo vappuna yksivuotisia, suuria orvokkeja runsaasti ruukkuihin. Ruukut laitan heti ulos. Niissä ne sitten sulostuttavat alkusuveamme ja ovat hyvin näyttäviä, koska mikään muu ei vielä kuki tai pärjää ulkona. Joskus juhannuksen jälkeen, mahdollisesti oltuamme vielä itse poissa pari viikkoa, kyllästyn niihin totaalisesti ja istutan kaikki maahan. Sen jälkeen niitä vain kastellaan, mutta ei nypitä kuolleita kukkia pois. Näin orvokit, myös yksivuotiset, saadaan siementämään ja ne leviävät kuin kulovalkea kaikkialle. Usein vielä marraskuulla meillä lykkää orvokkia niin laatta- kuin luonnonkivien rakosista. Kerran orvokkeja kukki vielä joulukuussakin. Siis aina orvokkeja rakkaalleni, mutta satakuntalaisissa väreissä, keltaista ja sinistä. Suuri ilo minullekin!
Villiviiniä
ja kivipuroja
Koska pihallamme on noin 300 kasvilajia puut ja pensaat mukaan luettuna, myös työ on valtaisa. Mieheni esimerkiksi hoitaa kaikki pensasruusut ja useimmat puut. Hän myös leikkaa nurmikot ja ‘kähjää’ bio- ja avokompostorit niin usein, että ne todella toimivat tehokkaasti. Teemme multaa kaikesta ruokajätteestä, myös kananluista. Viime syksynä saimme 17 kottikärryllistä tätä ravintorikasta tuotetta.
Joka vuosi päätämme, ettemme enää aloita mitään projektia, emme siis hurahda. Vaan annas olla! Viime suvena istutettiin jaloritarinkannuksia ja useita villiviinejä ja taisi olla yksi jalokärhökin. Niille sitten tehtiin kehikoita ja piti alvariinsa kastella. Tänä vuonna tilasin jo maaliskuulla kymmeniä leimukukkia, jotka istutin heti, kun pakkaset sen sallivat. Pihalle ilmestyi myös erään Itävallan matkan innoittamana kartiovalkokuusia, joita hups!, nyt onkin jo kymmenen.
Uusin hurahdukseni on kärhöt. Istutin niitä jo viime suvena kiipeämään mongolianvaahteran runkoja ja vanhoja luumupuita, mutta luettuani kirjan Ihanat kärhöt (Matz-Cedergren, Minerva, 2009) pato hajosi ja virta vie...Vanha korituoli odottaa jo saavansa peittyä kärhöihin ja Tiukukärhön on paras selvitä Muuratsalon talvista...
Juhannuksena emme joskus keksineet muuta tekemistä kuin hävittää yksitoista tuntia pihaltamme tuoksuvattua varsin vaikeasta rinteestä. Siihen olemme nyt rakentaneet kivipuroja asianmukaisine kasveineen. Pieni ripaus japanilaisuutta.
Viimeinen projektimme oli kaarisillan teko puistoamme halkovan ojan ylitse. Kun seisoo sillalla, sielu rauhoittuu ja mielessä soi Aale Tynnin kaunis lause "Ja Jumala sanoi: Toisille annan toiset askareet, vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet."
Sanomattakin lienee selviö, että monet kasvimme, esimerkiksi kasvupaikkaolosuhde tai muista syistä siirtyvät usein uuteen paikkaan. Mieheni kestovitsi on ehdotus hankkia satoja kottikärryjä, joihin kasvit voisi istuttaa. Näin työ kävisi helpommaksi ja minäkin pystyisin niitä sitten siirtelemään miten huvittaa.
Seuraava projektimme on rakentaa lehtomme kosteimpaan kohtaan pumppukaivo. Kaivon renkaat ovat jo hankittuna, enää puuttuu toimeen tarttuminen ja sen sinisen, käsikäyttöisen pumpun löytäminen.
Syksy on parasta
Leikin joskus ajatusleikkiä, että muutamme meren rannalle ja että tonttimme on vain luonto. Saan sitten valita vain parikymmentä kasvia uuteen pihaan. Mitkä valitsen? Listani ei ole ollenkaan valmis, mutta selviö lienee ettei sipulikukkia lasketa. Joka syksy istutan niin paljon krookuksia, valkonarsissia, scillaa ja muscaria kuin vain sielu sietää.
Myöskin iirikset, unikot,lemmikit, akileijat ja malvat seuraavat minua, minne menenkin.
Toisaalta ilman syyshortensiaa ja mongolianvaahteraa minulla ei pihaa ole. Valkeat, uhkeat syyshortensiat pimeissä, lämpimissä syysilloissa ihan huumaavat sielun. Tai entäs sitten mongolianvaahteran ruskavärit! Itselläni on sattunut sikäli tuuria, että niissä löytyy väriä joka lähtöön: on oranssia, keltaista, tumman viininpunaista ja punaista.. Uskon myös villiviinin tulleen elämääni jäädäkseen. Asun nyt onnellisesti valkoisessa kivitalossa, joka jonain vuonna täysin peittynee villiviinin syliin, suvella vihreään ja syksyllä punaiseen. Uusi kilpailija villinviinille on köynnöshortensia, joka on huomattavasti aikaisempi ja syleilee nyt isoa kiveä, kiipeää männynrunkoa ja koristaa talomme kiviseiniä.
Tämä koti voisi sijaita meren rannallakin. Monet upeat, vaativat kasvit vain vaihtuisivat silloin vaikkapa tyrniin. Ne kaunottaret, jotka viihtyvät Muuratsalon kunnon suvessa ja talvisin saavat ylleen paksun lumisuojan, eivät ehkä viihtyisikään länsirannikon karuimmissa oloissa. Mutta se onkin sitten jo toinen ja varsin tyrnimäinen juttu.
Keväälle
Kevään vuoksi paljastan nyt kuitenkin puutarhani viehättävimmän puun: se on pilvikirsikka. Ihastuin tuohon kaunottareen Jyväskylän kävelykadulla ja viime suvena istutimme jo kaksi. Aika näyttää löytyykö minulta malttia, kun näen ne pihallani kukkimassa…olla hankkimatta lisää. Toisaalta: kohta kukkivat valkeana vaahtona luumu-, kirsikka- ja omenapuut, joten eiköhän hurmiossa löydy!
WITH THEE...
With thee, in the desert -
With thee in the thirst -
With thee in the Tamarind
wood -
Leopard breathes
- at last!
- Emily Dickinson -
With thee in the thirst -
With thee in the Tamarind
wood -
Leopard breathes
- at last!
- Emily Dickinson -
TENGO UNA CURITA...
Tengo una curita en las venas
para gue tu amor no me duela
si ha de salir,
prendo una velita en la esguina
de mi alma para no sufrir
Tengo una casita en el pecho
si acaso se te pierde un beso
mordido de abril
y una coronita de flores
para gue te acuerdes de mi
para gue tu amor no me duela
si ha de salir,
prendo una velita en la esguina
de mi alma para no sufrir
Tengo una casita en el pecho
si acaso se te pierde un beso
mordido de abril
y una coronita de flores
para gue te acuerdes de mi
lauantai 2. toukokuuta 2009
NARSISSIT
Narsissi on yksi lempikukistani puutarhassa, koska sitä eivät vie myyrät, ei halla, ei kiima, eikä kateus. Istutan neljää lajiketta: keltanarssissia 'Carlton', valkonarsissia 'Poeticus Actae' sekä vähän myöhemmin kukkivia ja kerrotumpia 'Texasia' ja 'Tahitia'.
Likellä maantietä meillä on narsissirinne, josta emme ole koskaan saanet hyvää valokuvaa, joten tyytykäämme kakkosluokkaan. Rinne on niin täynnä narsissiaikaan, että joskus Alvar Aallon huvilalle matkaava turstibussi on pysähtynyt ja japanilaiset turistit ovat pysähtnyeet ihmettelmään ja kuvaamaan. He ovat ihania siitä, että jaksavat aina ihmetellä ja ihastella arkkitehtuuria ja puutarhaa, yleensäkin kauneutta ja harmoniaa.
Myös narsissipenkki on olemassa ja siinä on sekaisin valko- ja keltanarsissia ja pönäkkää kasvia ovat herkistämässä lemmikit, jotka ovat penkkiin itse tulleet ja saavat sinne jäädäkin. Narsisseja on myös isossa lehdossamme, mutta omina saarekkeinaan.
Lempinarssini on ehdottomasti 'Poeticus Actae', valkonarsissi, jota myös Runoilijan narsissiksi kutsutaan. Olen vain kerran onnistunut löytämään tämän kaunottaren sipuleita kaupasta. Mutta eipä huolta, sillä kasvi tekee reippaasti sivusipuleita ja pääsen jakamaan vuosittain.
'Poeticus Actaen' tuoksu on puutarhan viehättävimpiä!
perjantai 1. toukokuuta 2009
AURAJUUSTOPERUNAT
Nyt kun uutta, ainakaan kotimaista perunaa ei vielä saa, syödään vanhat perunat kellarista pois. Muistin herkullisen perunareseptin, joka olikin niin kielen vievä, että söimme tänään elämämme ensimmäisen kerran grillattujen roseepippuribroilerfileiden ja fetasalaatin kanssa perunaa! Eilen grillasimme pihvit ja valmistin niiden kanssa aurajuustoperunat, sitä jäi ja täänään söimme herkun loppuun. Tämä voi jonkun rasvan välttäjän mielestä olla liian kermaista, mutta onneksi rasva ei ole mun ongelma, vaan sokeri. Ja jos olisi, siltikään en luopuisi homejuustoista! Tässä tulee:
AURAJUUSTOPERUNAT
Kuori noin 10-13 perunaa. Leikkaa noin puolen sentin viipaleita. Lado viipaleet voideltuun uunivuokaan pystyyn, viipaleet toistensa lomaan riviin. Purista perunoiden päälle 5 lihavaa valkosipulin kynttä. Sekoita kulhossa noin 4 desiä ruokakermaa (minä käytän 10 % ja hylaa), 1 tl suolaa ja näppituntumalla reippaasti maustepippuria. Kaada maustettu kerma perunaviipaleiden päälle. Ripottele pinnalle Aura Goldia maun mukaan. Minulta meni 2/3 pakettia ja loput broilerfileiden päälle. Perunavuoka 200 asteen uuniin tunniksi ja herkku on valmis. Sietää hyvin lämmityksen mikrossa seuraavana päivänä.
AURAJUUSTOPERUNAT
Kuori noin 10-13 perunaa. Leikkaa noin puolen sentin viipaleita. Lado viipaleet voideltuun uunivuokaan pystyyn, viipaleet toistensa lomaan riviin. Purista perunoiden päälle 5 lihavaa valkosipulin kynttä. Sekoita kulhossa noin 4 desiä ruokakermaa (minä käytän 10 % ja hylaa), 1 tl suolaa ja näppituntumalla reippaasti maustepippuria. Kaada maustettu kerma perunaviipaleiden päälle. Ripottele pinnalle Aura Goldia maun mukaan. Minulta meni 2/3 pakettia ja loput broilerfileiden päälle. Perunavuoka 200 asteen uuniin tunniksi ja herkku on valmis. Sietää hyvin lämmityksen mikrossa seuraavana päivänä.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
KAPTEENIN LAULUT
Olen vailla kykyä sanoa mitään omaperäistä Pablo Nerudasta, sillä on vaikea puhua omaperäistä hänestä, joka on oman sielun kuva. Sen sijaan minä osaan puhua nerudan kieltä. Tulette blogihistoriani aikana sen vielä huomaamaan!
Neruda on herkkä juttu meille, jotka hengitimme hänen Andien maininkiensa (1972) vaahdossa. Nyt on kuitenkin kustannettu hänen aikaisemmin suomentamaton teoksensa Kapteenin laulut (Los versos del Capitán, Dark Oy, 2008) ja olen kykenemätön olemaan tuomatta tätä teosta esille, vaikkakin majakat vilkuttavat hätämerkkejään ja valkoinen kimalainen surisee sielussani. Ensimmäisen kerran käytän kirjan liepeitä ja kääntäjä Jyrki Lappi-Seppälää, joka on uskomattomalla tunteella tavoittanut Nerudan hengen. Kiitos Jyrki!
Chileläisen Pablo Nerudan (1941-973) yli neljäkymmentä teosta käsittävä tuotanto muistelmateoksineen sekä poliittisine, rakkausaiheisine ja surrealistisine runoineen on monille 1900 –luvun kirjallisuudesta merkiittävintä.
Laajimmin hänet muistetaan silti yhteiskunnallisena toimijana: kirjailijana, Salvador Allenden tukijana ja kommunistipuolueen poliitikkona. Nobelin kirjallisuuspalkinnon Neruda sai vuonna 1971.
Jyrki Lappi Seppälä:" Vuonna 1952 Napolissa ilmestyi tunnetun kustantajan Paolo Riccin julkaisemana anonyymi espanjankielinen runokokoelma. Esipuheen mukaan sen oli kirjoittanut muuan keskiamerikkalainen pakolainen, joka oli osallistunut Espanjan sisällissotaan ja kuului kommunistipuolueeseen. Hänen peitenimensä oli Kapteeni. Siitä runokokoelman nimi.
Alkuaikojen anonyymiyden virallisena syynä oli se, että Neruda oli kirjoittanut runot rakastajattarelleen Matilde Urrutialle, jonka kanssa hän oleskeli maanpakolaisena Caprilla 1950-luvun alkupuolella. Nerudan mukaan hän julkaisi kokoelman nimettömänä, koska ei halunnut loukata silloista puolisoaan Delia del Carrilia. Vuonna 1955 pariskunta erosi virallisesti, ja Neruda avioitui Matildensa kanssa.”
Kaikin puolin arka tilanne, niin poliittisesti kuin avioliiton kannalta, synnytti sarjan hienoimpia koskaan kirjoitettuja rakkausrunoja. Anonyymiys antoi Nerudalle tilaa kirjoittaa tämän teoksen voimakkaat säkeet, kauniit mutta peittelemättömät kuvat rakkauden tuskasta ja hellyydestä. Jyrki Lappi-Seppälän suomennos tavoittaa Nerudan tunteen hehkun. Lukija syttyy tuleen!
Poissa
Tuskin olen sinut jättänyt,
kun olet taas sisässäni
kirkkaana tai värisevänä,
rauhattomana, sanojen satuttamana,
taikka täynnä rakkautta kuten silloin
kun suljet silmäsi tajutessasi
millaista elämänlahjaa
kannan sinulle lakkaamatta.
Rakkaani,
kohtasimme janoisina,
imimme kaiken
veden ja veren toisistamme,
kohtasimme nälkäisinä,
ahmimme toisiamme
tulenlieskojen lailla
kunnes kumpikin jäi nuolemaan haavojaan.
Mutta odota minua,
säilytä minua varten suloisuutesi.
Jonakin päivänä tuon sinulle
ruusun.
Olen loukannut sinua, rakkaani,
ja repinyt rikki sydämesi.
Koeta ymmärtää.
Kaikki tietävät
millainen minä olen,
mutta silti olen
sinua varten luotu.
Neruda on herkkä juttu meille, jotka hengitimme hänen Andien maininkiensa (1972) vaahdossa. Nyt on kuitenkin kustannettu hänen aikaisemmin suomentamaton teoksensa Kapteenin laulut (Los versos del Capitán, Dark Oy, 2008) ja olen kykenemätön olemaan tuomatta tätä teosta esille, vaikkakin majakat vilkuttavat hätämerkkejään ja valkoinen kimalainen surisee sielussani. Ensimmäisen kerran käytän kirjan liepeitä ja kääntäjä Jyrki Lappi-Seppälää, joka on uskomattomalla tunteella tavoittanut Nerudan hengen. Kiitos Jyrki!
Chileläisen Pablo Nerudan (1941-973) yli neljäkymmentä teosta käsittävä tuotanto muistelmateoksineen sekä poliittisine, rakkausaiheisine ja surrealistisine runoineen on monille 1900 –luvun kirjallisuudesta merkiittävintä.
Laajimmin hänet muistetaan silti yhteiskunnallisena toimijana: kirjailijana, Salvador Allenden tukijana ja kommunistipuolueen poliitikkona. Nobelin kirjallisuuspalkinnon Neruda sai vuonna 1971.
Jyrki Lappi Seppälä:" Vuonna 1952 Napolissa ilmestyi tunnetun kustantajan Paolo Riccin julkaisemana anonyymi espanjankielinen runokokoelma. Esipuheen mukaan sen oli kirjoittanut muuan keskiamerikkalainen pakolainen, joka oli osallistunut Espanjan sisällissotaan ja kuului kommunistipuolueeseen. Hänen peitenimensä oli Kapteeni. Siitä runokokoelman nimi.
Alkuaikojen anonyymiyden virallisena syynä oli se, että Neruda oli kirjoittanut runot rakastajattarelleen Matilde Urrutialle, jonka kanssa hän oleskeli maanpakolaisena Caprilla 1950-luvun alkupuolella. Nerudan mukaan hän julkaisi kokoelman nimettömänä, koska ei halunnut loukata silloista puolisoaan Delia del Carrilia. Vuonna 1955 pariskunta erosi virallisesti, ja Neruda avioitui Matildensa kanssa.”
Kaikin puolin arka tilanne, niin poliittisesti kuin avioliiton kannalta, synnytti sarjan hienoimpia koskaan kirjoitettuja rakkausrunoja. Anonyymiys antoi Nerudalle tilaa kirjoittaa tämän teoksen voimakkaat säkeet, kauniit mutta peittelemättömät kuvat rakkauden tuskasta ja hellyydestä. Jyrki Lappi-Seppälän suomennos tavoittaa Nerudan tunteen hehkun. Lukija syttyy tuleen!
Poissa
Tuskin olen sinut jättänyt,
kun olet taas sisässäni
kirkkaana tai värisevänä,
rauhattomana, sanojen satuttamana,
taikka täynnä rakkautta kuten silloin
kun suljet silmäsi tajutessasi
millaista elämänlahjaa
kannan sinulle lakkaamatta.
Rakkaani,
kohtasimme janoisina,
imimme kaiken
veden ja veren toisistamme,
kohtasimme nälkäisinä,
ahmimme toisiamme
tulenlieskojen lailla
kunnes kumpikin jäi nuolemaan haavojaan.
Mutta odota minua,
säilytä minua varten suloisuutesi.
Jonakin päivänä tuon sinulle
ruusun.
Olen loukannut sinua, rakkaani,
ja repinyt rikki sydämesi.
Koeta ymmärtää.
Kaikki tietävät
millainen minä olen,
mutta silti olen
sinua varten luotu.
PÄIVÄT PÄÄSTÄÄN LEIKIT...
Päivät päästään leikit kaikkeuden valolla.
Saavut hentona, verhoudut kukkiin ja veteen.
Olet enemmän kuin tämä pieni valkea pää
jota pidän kuin rypäleterttua käsissäni joka päivä.
Siitä pitäen kun rakastan sinua et muistuta ketään.
Anna kun lasken sinut keltaisten kukkaköynnösten lomaan.
Kuka piirtää nimesi savukirjaimin etelän tähtien keskelle?
Oi salli minun muistuttaa millainen olit silloin
kun ei sinua vielä ollut.
Pian ulvoo tuuli ja pieksee suljettua ikkunaani.
Taivas on verkko täynnä synkkiä kaloja.
Täällä ryntäävät vastakkain kaikki tuulet, kaikki.
Sade riisuutuu.
Pakenevia lintuja suhahtelee ohi.
Tuuli. Tuuli.
Minä voin taistella vain ihmisten voimaa vastaan.
Tuulispää nostaa pyörteeseen hämärät lehdet
ja irrottaa kaikki illalla taivaaseen kytketyt laivat.
Sinä olet tässä. Et pakene, et.
Viimeiseen kutsuunikin sinä vastaat.
Kyyristy rintaani vasten kuin pelkäisit.
Sillä outo varjo kulki kerran läpi silmiesi.
Taaskin, pikkuinen, tuot kuusamakimpun
ja povesikin on tuoksua täynnä.
Kun surullinen tuuli laukkaa perhosia surmaten
rakastan sinua, ja riemuni pureutuu sinun suusi luumuun.
Millainen piina sinulle totuttautua minuun,
sieluuni joka on yksinäinen ja villi,
nimeeni jota kaikki pakenevat.
Niin monesti olemme nähneet kointähden hehkuvan
silmiämme suudellen
ja päittemme ylle on hämärä kiertynyt auki kuin viuhka.
Minun sanani satoivat yllesi hyväilevinä.
Jo kauan olen rakastanut ruskeaa helmiäisruumistasi.
Olet minulle suorastaan kaikkeuden valtiatar.
Minä tuon sinulle vuorilta iloisia liljoja,
tummia pähkinöitä, koreittain metsän suudelmia.
Haluan tehdä kanssasi saman
minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät keskenään.
- Pablo Neruda -
Saavut hentona, verhoudut kukkiin ja veteen.
Olet enemmän kuin tämä pieni valkea pää
jota pidän kuin rypäleterttua käsissäni joka päivä.
Siitä pitäen kun rakastan sinua et muistuta ketään.
Anna kun lasken sinut keltaisten kukkaköynnösten lomaan.
Kuka piirtää nimesi savukirjaimin etelän tähtien keskelle?
Oi salli minun muistuttaa millainen olit silloin
kun ei sinua vielä ollut.
Pian ulvoo tuuli ja pieksee suljettua ikkunaani.
Taivas on verkko täynnä synkkiä kaloja.
Täällä ryntäävät vastakkain kaikki tuulet, kaikki.
Sade riisuutuu.
Pakenevia lintuja suhahtelee ohi.
Tuuli. Tuuli.
Minä voin taistella vain ihmisten voimaa vastaan.
Tuulispää nostaa pyörteeseen hämärät lehdet
ja irrottaa kaikki illalla taivaaseen kytketyt laivat.
Sinä olet tässä. Et pakene, et.
Viimeiseen kutsuunikin sinä vastaat.
Kyyristy rintaani vasten kuin pelkäisit.
Sillä outo varjo kulki kerran läpi silmiesi.
Taaskin, pikkuinen, tuot kuusamakimpun
ja povesikin on tuoksua täynnä.
Kun surullinen tuuli laukkaa perhosia surmaten
rakastan sinua, ja riemuni pureutuu sinun suusi luumuun.
Millainen piina sinulle totuttautua minuun,
sieluuni joka on yksinäinen ja villi,
nimeeni jota kaikki pakenevat.
Niin monesti olemme nähneet kointähden hehkuvan
silmiämme suudellen
ja päittemme ylle on hämärä kiertynyt auki kuin viuhka.
Minun sanani satoivat yllesi hyväilevinä.
Jo kauan olen rakastanut ruskeaa helmiäisruumistasi.
Olet minulle suorastaan kaikkeuden valtiatar.
Minä tuon sinulle vuorilta iloisia liljoja,
tummia pähkinöitä, koreittain metsän suudelmia.
Haluan tehdä kanssasi saman
minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät keskenään.
- Pablo Neruda -
HEDELMÄINEN VAPPUSIMA
Hedelmäinen sima maistuu niillekin, jotka eivät simasta yleensä perusta. Tee kuten tavallinen sima eli ämpäriin vesi, fariinisokeri ja hiiva, mutta laita kuorittuina lohkoina 3 sitruunaa, 3 greippiä ja 3 appelsiinia. Sitten vain vuorokauden muhitus, pullotus kera rusinoiden ja pullot kellarin hyllyille 'kypsymään'. Maistuu taatusti!
KOHTAAMINEN
Kadun humu ja kiire on haihtunut. Avaruus,
syvä, laulava kirkkaus läikähti ylitseni.
Kiven rinnasta versoo ruusujen ihanuus.
Olen jonnekin kauaksi jättänyt kurjuuteni.
Jokin kuolematon lie hipaissut multaa maan.
Avaruuksien laulu on vallannut aistimeni.
Kuka lien? Mitä kaipasin? Unohdin kokonaan.
Sinun jalkasi on tanssinut kadulla ohitseni.
- Kaarlo Sarkia-
syvä, laulava kirkkaus läikähti ylitseni.
Kiven rinnasta versoo ruusujen ihanuus.
Olen jonnekin kauaksi jättänyt kurjuuteni.
Jokin kuolematon lie hipaissut multaa maan.
Avaruuksien laulu on vallannut aistimeni.
Kuka lien? Mitä kaipasin? Unohdin kokonaan.
Sinun jalkasi on tanssinut kadulla ohitseni.
- Kaarlo Sarkia-
HENRY MILLERIN KUMOAMINEN
Räävittömyyksien mestari, hillitön kirjailija ja väsymätön nussija Henry Miller viljeli kirjallisuutta, jolle on leimallista hurjastelu ja kiihko. Erään kirjansa eräässä kohdassa hän kuvaa, kuinka hän pimpin ylimaallisen olemuksen haltioittamana ottaa lyhdyn ja vaatii prostituoitua, jonka kanssa on paraikaa joogaamassa, levittämään reitensä, avaamaan pyhättönsä ovet hänelle.
Niin Henry Miller tutkii taskulamppu kädessään pimpin maantiedettä, pehmeitä maakerroksia, jotka vetäytyvät sivuun hänen sormiensa pyynnöstä, kunnes paljastavat kätköistään klitoriksen kukan, joka (olettaen että nainen, joka suostuu toimimaan koekaniinina, on prostituoitu) on luultavasti ylikukkinut ja liian punertunut ollakseen taiteen kaikkien sääntöjen mukainen.
Lopulta Henry Miller löytöönsä tyytyväisenä sammuttaa lampun ja palaa toimiinsa, kirjallisiin vai puhtaasti nautinnollisiin, sitä en tiedä. No niin, nyt on aika, nyt kun Henry Milleriä on muutenkin alettu arvioida uudelleen, paheksua tuota käytöstä.
Kuulkaa minua, herra Miller: te olette sika! Ääliö, se te olette, ettäs tiedätte! Pimppiä tulee lähestyä tulitikku kädessä, ja jos mahdollista, lyhyt tulitikku, niin että se palaa nopeasti loppuun ja tutkimuksessa voidaan siirtyä arvailemaan (paremminkin kuin katselemaan) pimpin fysionomiaa, mikä mitä ilmeisemmin käy helposti sen avautuessa vastaan panematta sammuneen tulitikun nukuttavan savun edessä.
Pimpin luolatutkimus vaatii käsityöläisen asennetta, hienovaraisia keinoja, jotka kasvattavat entisestään sormien kuumeista vapinaa niiden astuessa puikkomaisella ja pylväsmäisellä tippukivellä vuorattuun onkaloon, jota kosteutta ja häveliäisyyttä tihkuvien häpykarvojen lämmin sammal pehmentää.
Pimppiä tulee lähestyä kuin erakkomajaa, herra Miller, sitä joka pitää suojissaan rakkainta pyhimystämme, palava kynttilä kädessä ja sydän pamppaillen kuin pikkupojalla, joka on lähdössä aarteenetsintään. Pimppiä tulee lähestyä vanhanaikaisin työkaluin varustautuneena, herra Miller, tulitikku ja kahvallinen kynttilänjalka kädessä, ei koskaan sähkövalon kanssa.
Pimppi on arkeologinen jäänne, luola, joka kätkee nautinnon ehtymättömän suonen, fossiilien ja halkeamien kirjoman, hauraan ja korvaamattoman kuin trilobiitti, ja sen luona tulee vierailla hansikoiduin käsin, niukasti valaisevan tulitikun kanssa, varovasti, jotta häpykarvat eivät kärvenny, tai kahvallisessa jalassa seisovaa kynttilää kantaen, jotta vahakyyneleet sekoittuvat kaikkien niiden mehujen ja nesteiden kanssa, joita pimppi pitää sisällään.
Pimpin malmien etsintä vaatii homon räätälin luonteen, herra Miller, ja te, herra Miller, olette siihen liian macho.
Niin Henry Miller tutkii taskulamppu kädessään pimpin maantiedettä, pehmeitä maakerroksia, jotka vetäytyvät sivuun hänen sormiensa pyynnöstä, kunnes paljastavat kätköistään klitoriksen kukan, joka (olettaen että nainen, joka suostuu toimimaan koekaniinina, on prostituoitu) on luultavasti ylikukkinut ja liian punertunut ollakseen taiteen kaikkien sääntöjen mukainen.
Lopulta Henry Miller löytöönsä tyytyväisenä sammuttaa lampun ja palaa toimiinsa, kirjallisiin vai puhtaasti nautinnollisiin, sitä en tiedä. No niin, nyt on aika, nyt kun Henry Milleriä on muutenkin alettu arvioida uudelleen, paheksua tuota käytöstä.
Kuulkaa minua, herra Miller: te olette sika! Ääliö, se te olette, ettäs tiedätte! Pimppiä tulee lähestyä tulitikku kädessä, ja jos mahdollista, lyhyt tulitikku, niin että se palaa nopeasti loppuun ja tutkimuksessa voidaan siirtyä arvailemaan (paremminkin kuin katselemaan) pimpin fysionomiaa, mikä mitä ilmeisemmin käy helposti sen avautuessa vastaan panematta sammuneen tulitikun nukuttavan savun edessä.
Pimpin luolatutkimus vaatii käsityöläisen asennetta, hienovaraisia keinoja, jotka kasvattavat entisestään sormien kuumeista vapinaa niiden astuessa puikkomaisella ja pylväsmäisellä tippukivellä vuorattuun onkaloon, jota kosteutta ja häveliäisyyttä tihkuvien häpykarvojen lämmin sammal pehmentää.
Pimppiä tulee lähestyä kuin erakkomajaa, herra Miller, sitä joka pitää suojissaan rakkainta pyhimystämme, palava kynttilä kädessä ja sydän pamppaillen kuin pikkupojalla, joka on lähdössä aarteenetsintään. Pimppiä tulee lähestyä vanhanaikaisin työkaluin varustautuneena, herra Miller, tulitikku ja kahvallinen kynttilänjalka kädessä, ei koskaan sähkövalon kanssa.
Pimppi on arkeologinen jäänne, luola, joka kätkee nautinnon ehtymättömän suonen, fossiilien ja halkeamien kirjoman, hauraan ja korvaamattoman kuin trilobiitti, ja sen luona tulee vierailla hansikoiduin käsin, niukasti valaisevan tulitikun kanssa, varovasti, jotta häpykarvat eivät kärvenny, tai kahvallisessa jalassa seisovaa kynttilää kantaen, jotta vahakyyneleet sekoittuvat kaikkien niiden mehujen ja nesteiden kanssa, joita pimppi pitää sisällään.
Pimpin malmien etsintä vaatii homon räätälin luonteen, herra Miller, ja te, herra Miller, olette siihen liian macho.
tiistai 28. huhtikuuta 2009
JUAN MANUEL DE PRADA
Juan Manuel de Pradan kirja Pimpit (LIKE, 2007) on hulvattoman hauska kirja. Se on myös kunnianosoitus kahdelle asialle, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista: naisille ja kirjallisuudelle. Teoksen 52 naiskuvausta vaihtelevat runollisesta absurdiin, koomisesta ironiseen, hulluttelusta herkkyyteen.
Yhteistä niille kaikille on loistelias kielenkäyttö, kielikuvien rikkaus, ihanat naiset sekä tietysti näiden salaperäiset, lumoavat pimpit.
Rohkeasti de Prada lähestyy naista kaikkein intiimeintä tietä ja löytää tästä verratonta kauneutta ja suloa.
Mikäli olet unohtanut kuinka hauska de Prada on, vilkaiseppa blogiani helmikuu 2009...
Huomenna tarjoan teille vappumielen kohottamiseksi de Pradan kirjasta luvun Henry Millerin Kumoaminen. Hauskuus ja erotiikka on aina odottamisen arvoista!
Yhteistä niille kaikille on loistelias kielenkäyttö, kielikuvien rikkaus, ihanat naiset sekä tietysti näiden salaperäiset, lumoavat pimpit.
Rohkeasti de Prada lähestyy naista kaikkein intiimeintä tietä ja löytää tästä verratonta kauneutta ja suloa.
Mikäli olet unohtanut kuinka hauska de Prada on, vilkaiseppa blogiani helmikuu 2009...
Huomenna tarjoan teille vappumielen kohottamiseksi de Pradan kirjasta luvun Henry Millerin Kumoaminen. Hauskuus ja erotiikka on aina odottamisen arvoista!
PUUTARHAN NELJÄ KAUNISTA VUODENAIKAA
Jotkut ovat ihmetelleet, miksi vaivaudumme talvisin luomaan polut puutarhaamme ja miksi vanhan, kivisen leikkimökin terassilla on kaksi isoa rottinkituolia ympäri vuoden, kuin ne olisivat aina käytössä?
Vastaus löytyy Taina Koivusen kirjasta Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa (Gummerus, 2009). Meillähän on tämä neljän vuodenajan rikkaus, miksi emme hyödyntäisi ja nauttisi siitä myös puutarhassamme!
Taina Koivunen on puutarhuri ja puutarha-agronomi, jolla on kolmenkymmenen vuoden kokemus puutarha-alalta. Kirjasta huomaa, että Taina on tehnyt puutarha-alan oppi- ja tietokirjoja, mikä takaa paitsi asiantuntevuuden myös sen, että lukija tajuaa kuvien ja kerronnan viestin. Upea kuvitus herkuttelee sekä tunnelma- että yksityiskohtaisilla askarteluohjekuvilla. Monipuolinen kuvitus on Taina Koivusen ja Matti Pietarisen kaunista yhteistyötä.
Kirja on puutarha-aloittelijallekin helposti ymmärrettävä, mutta antoi uutta myös minulle, kymmeniä vuosia puutarhaa rakentaneelle. Jäsentely on oppikirjamaisen selkeää, tietoiskut on viety omiin ’neliöihinsä’ ja saatu tekstit mukavasti esille värijäsentelyllä. Heti alussa on selkeä sisällysluettelo ja sen jälkeen Taina alkaa viedä lukijaansa Pohjan tähden alla.
Ensin käsitellään ilmastovyöhykkeet, ilmaston lämpenemisen hyödyt ja haitat sekä kasvien valitseminen vyöhykkeiden ja maaperätekijöiden mukaan, kuin myös kasvien alkuperä. Ja vihdoinkin tärkeä pienilmasto, jonka olen havainnut olevan monille ihan outo juttu. Tähän voi vaikuttaa omilla istutusvalinnoillaan!
Ja nyt Taina pääsee tarjoamaan meille neljää vuodenaikaamme puutarhassa. Aloitamme ihanalla puutarhakesällä, jossa liikumme pihan viehkeimpien puiden joukossa, käväisemme kivikkopuutarhassa, huokailemme ihastuksesta kukkivan onnenpensaan äärellä, sijoitamme ulpukoita ja lumpeita vesialtaaseen ja tulemme runollisiksi kuunliljojen äärellä. Kärhöjen kohdalla tajuamme, mihin kaikkeen niistä on puutarhan tunnelmanluojina ja siperiankurjenmiekkojen kohdalla muistan kertoa, että tämä sininen iirislajike on minun lempikukkani.
Perhoset siirtävät meidät syyskesän tunnelmaan, jossa kerätään kukkien siemeniä talteen, istutetaan kukkasipuleita ja aletaan nauttia alkavasta ruskasta. Sen runsaampi ruska, mitä enempi ruskakasveja! Ihailemme japaninpihlajan syysväriä ja pohdimme keinoja, joilla saamme kasvit selviämään talvesta.
Puuhakkaissa istutustalkoissa istutamme uusia pensaita ja puita sekä siirrämme taimia otollisempiin paikkoihin. Syysistutusten etu on aina varmempi selviäminen ja vähempi kastelu!
Teemme koristeita ja käyttöesineitä pajuista, pohdimme perennojen talvipulmia ja alamme rakentaa talvista puutarhaa. Ripustamme lyhtyjä ja valaisemme puutarhan kulkureittejä. Ja se, mikä monen puutarhassa on talvella rumin eli tuoksuvatukko, muuttuu Tainan käsittelyssä pihan kauneimmaksi valaisimeksi! Askartelemme myös jäätauluja sekä opettelemme jään nimiä. Kuka tietää, mikä on uhku?
Ja mitä me sitten teemme talvisessa puutarhassamme? Seisomme kuun ja tähtien valossa ihaillen kuuraisten puiden ja talventörröttäjien viehkeyttä. Tai tarjoamme ystävillemme glögit hedelmäpuihin ripustettujen lyhtyjen katveessa. Joskus istumme pation rottinkituoleille juomaan termosmukeista kuumat kaakaot seuraten vitilumessa vilistäviä pieniä jalanjälkiä ja nauraen punaista noutajaa, josta yhtäkkiä tulee Suuri Jälkikoira.
Toivon kaikkien löytävän puutarhan vuodenajat viimeistään Taina Koivusen Puutarhan neljän vuodenajan avulla. Ja muistakaa lumen lumo! Tainalla On mm. otsikko Ihmeellinen lumi…
Nyt lähestyy kuitenkin vappu, joten en uskalla lopettaa tätä juttua lumeen;-), siksipä otan esille pari asiaa Taina Koivusen kirjan keväästä. Nythän jo aikaiset kukkijat ovat Suomessakin kukassa tai ainakin alkamassa riippuen, missä päin Suomea asuu. Minulla kukkivat Keski-Suomessa Muuratsalon saarella sinivuokot, pinkit scillat ja osa esikoista. Koivunen tuo kirjassaan Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa esille myös ilmaston lämpenemisen hyötyjä sekä haittoja.
Ilmaston lämpeneminen tarkoittaa sitä, että kasvillisuusvyöhykkeet pitänee määrittää uudelleen. Saatamme kohta kasvattaa magnolioita, persikoita ja viinirypäleitä. Tällöin upeakukkainen magnolia voisi olla yksi pihapuistamme. Arvio on, että hellepäivät jopa nelinkertaistuvat. Mallinnusten mukaan Etelä-Suomen ilmasto muistuttaisi vuosisadan lopulla nykyistä Keski-Eurooppaa. Mutta jo nyt on todettu keväiden varhentuneen 150 vuoden aikana niin, että lehdet puhkeavat noin 12 vuorokautta aikaisemmin.
Haitoiksi voidaan lukea talvipäivien pilvisyys ja sateisuus. Runsaat sateet aiheuttavat savimaiden tiivistymistä, eivätkä sadevedet johdu pois pelloilta. Leudontuvat syksyt puolestaan hidastavat puuvartisten kasvien karaistumista pakkasta vastaan, mikä lisää pakkasvaurioita. Myös lumettomuus voi lisääntyä, jolloin kasveilta puuttuu luontainen talven ’suojapeite’.
Nyt lopetamme kuitenkin lukuun Pihan viehkein puu:
”Kukkiva ja jopa hedelmiä tuottava puu tekee pihasta oikean puutarhan. Näyttävästä puusta kehkeytyy usein oman pihan rakas tunnusmerkki. Varttunut pihapuu antaa varjoa, puun alle voi sijoittaa penkin, sen oksille voi ripustaa lyhtyjä, ja latvukseen lapset voivat kiipeillä tai rakentaa majan.”
Vaihtoehtoja on paljon ja tässä muutamia: japaninmagnolia, kotipihlaja, paratiisiomenapuu, pilvikirsikka, purppuraomenapuu, purppuratuomi, rusokirsikka, sirotuomipihlaja, syreenit…
Mikä on sinun pihasi viehkein puu?
UNELMIEN HUVIMAJAT
Lystimaja, paviljonki, kesähuone, puutarhamaja, puistomaja, temppeli, turhamaisuus…ovat vain muutamia huvimajoille annetuista nimityksistä. Temppeli kuulostaa äkkiseltään oudolta, mutta siten kutsuttiin huvimajaa, joka muistutti antiikin temppeliä pylväikköineen. Nimitykset punssipaviljonki ja näköalapaviljonki taas viittaavat suoraan huvimajan käyttötarkoitukseen. Virolahtelaiset nimesivät erään huvimajan lystpytyksi ja turkulaiset kutsuivat huvimajoja lysthuoneiksi. Nimitykset juontuvat ruotsin sanasta lusthus.
Arja Paasion kirja Unelmien huvimajat (Atena, 2009) on täydellinen teos huvimajasta haaveilevalle. Itse asiassa kirja on niin herkullinen ja houkuttava että minä aloin sen luettuani kaivata omaa lystpyttyä! Ihan jo näen, miten sateellakin viihdymme omassa majassamme suvisateen ropistessa lasikatolle, kynttilät palavat ja me luemme kirjaa ja maistelemme viiniä nauttien pesämäisestä tunnelmasta. Haluan sinne korikalujen lisäksi sivustavedettävän talonpoikaisvuoteen täyteen tyynyjä. Syksyllä kaikkialle lyhtyjä ja luonnollisesti uudenvuoden samppanjat nautitaan huvimajan kuurankukkien ympäröimänä.
Unelmien huvimajan valokuvat ovat Arja Paasion lukuun ottamatta erikseen mainittuja, joita ovat mm. kuvat menneen maailman huvimajoista. Huvimajoilla on todellakin kiinnostava ja pitkä historia, joka tuodaan kiinnostavasti esille kirjan alussa. Kukapa uskoisi, että renessanssin aikana 1500-luvun alkupuolella sijaitsi Turun linnan luona temppeli ja vuodelta 1556 löytyy maininta turkulaisesta ryytitarhassa olleesta ’kesätalosta’.
Minua Romanov -harrastajana kiinnosti kovasti eräs keisarillinen vierailu Virolahdella 1908. Patruuna Anton Mäkelä osti Pyterlahden hovin eli kartanon Virolahdelta vuonna 1872 ja rakennutti näköalapaikkana toimivalle lehtokumpareelle puisen huvimajan. Hän perusti myös torvisoittokunnan, joka soitteli huvimajassa hovin väkeä viihdyttäen. Kuten tunnettua on keisari Nikolai II vietti usein kesiä Virolahden saaristossa. Kerran hän kulki mainitun huvimajan ohi seurueensa kanssa ja jäi kuuntelemaan huvimajasta kantautuvaa soittoa, jolloin hänelle soitettiin asiaankuuluva ’fanfaari’.
Kirjaa lukiessa ei voi olla tempautumatta mukaan Arja Paasion ilmiselvään innostukseen. Paasio on ottanut runsaasti lumoavia kuvia toinen toistaan houkuttavimmista huvimajoista taaten näin paitsi takuuvarman hurmoksen myös sen että jokaiselle löytyy se ’oma salainen paikka’, jota tekee mieli ryhtyä rakentamaan heti. Erityisen ilahduttavaa oli lukea, kuinka usein majat tehdään kierrätysmateriaalista. Tämä on sekä ekologista että tuo huvimajaan ripauksen rappioromantiikka, menneen maailman tunnelmaa.
Unelmien huvimajat sisältää täydelliset Markku Norsin piirustukset, jotka minä aion tarjota miehelleni vaivihkaa. Koska minun ei tarvitse rakentaa, herkuttelen kirjan huvimajaesittelyjen parissa: Salmiakkiruutujen suojassa, Villa Roni, Hömpsylä heinikossa, Loisto, Valoisa Huvari, Lusthuset kalliolla, Rappioromantiikkaa Ullan Villassa, Villa Humala, Adalmiinan helmi…
Ja meidän huvimajassa nautitaan sitten Huvimajalikööriä, joka valmistuu omien kirsikkapuiden marjoista, kirkkaasta viinasta ja sokerista. Likööri valmistuu lasipurkissa hartaudella vaalittuna niin että loppusuven kirsikkasatoa nautitaan seuraavana kesänä huvimajakauden avajaisissa. Kiitos Arja Paasion Unelmien Huvimajat, minulla alkoi nyt korkea huvimajakuume!
Arja Paasion kirja Unelmien huvimajat (Atena, 2009) on täydellinen teos huvimajasta haaveilevalle. Itse asiassa kirja on niin herkullinen ja houkuttava että minä aloin sen luettuani kaivata omaa lystpyttyä! Ihan jo näen, miten sateellakin viihdymme omassa majassamme suvisateen ropistessa lasikatolle, kynttilät palavat ja me luemme kirjaa ja maistelemme viiniä nauttien pesämäisestä tunnelmasta. Haluan sinne korikalujen lisäksi sivustavedettävän talonpoikaisvuoteen täyteen tyynyjä. Syksyllä kaikkialle lyhtyjä ja luonnollisesti uudenvuoden samppanjat nautitaan huvimajan kuurankukkien ympäröimänä.
Unelmien huvimajan valokuvat ovat Arja Paasion lukuun ottamatta erikseen mainittuja, joita ovat mm. kuvat menneen maailman huvimajoista. Huvimajoilla on todellakin kiinnostava ja pitkä historia, joka tuodaan kiinnostavasti esille kirjan alussa. Kukapa uskoisi, että renessanssin aikana 1500-luvun alkupuolella sijaitsi Turun linnan luona temppeli ja vuodelta 1556 löytyy maininta turkulaisesta ryytitarhassa olleesta ’kesätalosta’.
Minua Romanov -harrastajana kiinnosti kovasti eräs keisarillinen vierailu Virolahdella 1908. Patruuna Anton Mäkelä osti Pyterlahden hovin eli kartanon Virolahdelta vuonna 1872 ja rakennutti näköalapaikkana toimivalle lehtokumpareelle puisen huvimajan. Hän perusti myös torvisoittokunnan, joka soitteli huvimajassa hovin väkeä viihdyttäen. Kuten tunnettua on keisari Nikolai II vietti usein kesiä Virolahden saaristossa. Kerran hän kulki mainitun huvimajan ohi seurueensa kanssa ja jäi kuuntelemaan huvimajasta kantautuvaa soittoa, jolloin hänelle soitettiin asiaankuuluva ’fanfaari’.
Kirjaa lukiessa ei voi olla tempautumatta mukaan Arja Paasion ilmiselvään innostukseen. Paasio on ottanut runsaasti lumoavia kuvia toinen toistaan houkuttavimmista huvimajoista taaten näin paitsi takuuvarman hurmoksen myös sen että jokaiselle löytyy se ’oma salainen paikka’, jota tekee mieli ryhtyä rakentamaan heti. Erityisen ilahduttavaa oli lukea, kuinka usein majat tehdään kierrätysmateriaalista. Tämä on sekä ekologista että tuo huvimajaan ripauksen rappioromantiikka, menneen maailman tunnelmaa.
Unelmien huvimajat sisältää täydelliset Markku Norsin piirustukset, jotka minä aion tarjota miehelleni vaivihkaa. Koska minun ei tarvitse rakentaa, herkuttelen kirjan huvimajaesittelyjen parissa: Salmiakkiruutujen suojassa, Villa Roni, Hömpsylä heinikossa, Loisto, Valoisa Huvari, Lusthuset kalliolla, Rappioromantiikkaa Ullan Villassa, Villa Humala, Adalmiinan helmi…
Ja meidän huvimajassa nautitaan sitten Huvimajalikööriä, joka valmistuu omien kirsikkapuiden marjoista, kirkkaasta viinasta ja sokerista. Likööri valmistuu lasipurkissa hartaudella vaalittuna niin että loppusuven kirsikkasatoa nautitaan seuraavana kesänä huvimajakauden avajaisissa. Kiitos Arja Paasion Unelmien Huvimajat, minulla alkoi nyt korkea huvimajakuume!
maanantai 27. huhtikuuta 2009
IHANAT KÄRHÖT
Ihanat kärhöt Yi 100 klematis-lajia (Klematis - över 100 utvalda sorter, Minerva, 2009) on Andromeda Matzin ja Krister Cedergrenin humalluttava kirja kärhöistä. Ken on joutunut kärhökärpäsen pistämäksi lukee tätä kirjaa kuin jännittävää dekkaria. Humallus tulee kirjan aivan uskomattomista kuvista ja jännitys tulee kärhöjen salaisuuksien paljastumisista. Ja sitten tulee aivan kestämätön himo päästä istutuspuuhiin, sillä kirja paljastaa lajikkeita, joista en ole koskaan kuullutkaan. Mielikuvituksella ei myöskään ole mitään rajaa, kun kärhölle valitaan istutuspaikkaa.
Muutama fakta on kärhöihin ihastuneen kuitenkin syytä tietää ja niitä ovat esimerkiksi maaperän laatu, istutussyvyys, veden tarve ja ilmastollinen kestävyys. Monet miettivät, pitääkö kärhöjä leikata vai ei? Kärhöjen leikkaaminen ei ole välttämätöntä, sillä ne eivät lakkaa kasvamasta tai kukkimasta, vaikka niitä ei leikattaisi. Leikkaaminen voi kuitenkin olla hyödyksi, jos kasvi näyttää huonokuntoiselta tai on kasvanut vaikka liian suureksi.
Itse tein viime vuonna sellaisen ratkaisun, että istutin valkoisia ja sinisiä alppikärhöjä kiipeämään luumu- ja kirsikkapuita. Yksi luumupuista oli niin huonokuntoinen, puolikuiva, että mieheni oli sitä jo kaatamassa, mutta minä julistin kuolevan puunkin alppikärhöjen uudeksi ’kodiksi’. Istutin kärhöjä kiipeämään myös mongolianvaahteran oksia ja yksi ’Jackmanii’ viihtyy sitkeästi talomme seinän vieressä, vaikka olin varma, että Keski-Suomen pakkaset sen vievät. Ihanat kärhöt –kirja kertoo kärhöistä puita köynnöstämässä näin:
”Omenapuu, joka on täynnä punaisia omenoita, on kaunis jo sellaisenaan, mutta se voi tulla vieläkin koreammaksi, jos sen oksistossa kukkii suurikukkainen valkoinen tai tummanvioletti kärhö. Vai istuttaisitko punaisen tai valkoisen kärhön kiipeämään siniviolettien luumujen keskelle?
Puut, joiden juuristo on liian vahva kärhöille, ovat muun muassa koivu, saarni, vaahtera ja pyökki.
Kun kärhöjen halutaan kiipeävän puihin, ne saattavat tarvita apua yltääkseen alimmille oksille. Aseta bambukeppejä nojaamaan puunrunkoa vasten tai ripusta naruja/lankoja roikkumaan puun alimmista oksista ja kiinnitä ne puun juurelle.”
Kirja on täynnä mitä mielikuvituksellisimpia vinkkejä siitä, mihin kärhöjä voi istuttaa. Myös lajikerunsaus on niin kattava, että ainakin minun puutarhurini on keväällä ihmeessä tilausteni kanssa. Haluan säilyttää vanhat vänkyräiset puut, sillä ’puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle’, ja tässä asiassa kärhöt tulevat avuksi. Kirjasta sain myös uusia ideoita siihen, mihin uusiin paikkoihin kärhöjä voidaan laittaa kasvamaan saadakseni puutarhastani villimmän ja romanttisemman. Nyt minulta eivät lähde roskiin enää edes käyttökelvottomiksi kuluneet rottinkituolit! Uusiokäytössä rottinkituoli tulee toimimaan kärhöjen kiipeilyalustana ja puutarhakävijän katseen vangitsijana.
Muutama fakta on kärhöihin ihastuneen kuitenkin syytä tietää ja niitä ovat esimerkiksi maaperän laatu, istutussyvyys, veden tarve ja ilmastollinen kestävyys. Monet miettivät, pitääkö kärhöjä leikata vai ei? Kärhöjen leikkaaminen ei ole välttämätöntä, sillä ne eivät lakkaa kasvamasta tai kukkimasta, vaikka niitä ei leikattaisi. Leikkaaminen voi kuitenkin olla hyödyksi, jos kasvi näyttää huonokuntoiselta tai on kasvanut vaikka liian suureksi.
Itse tein viime vuonna sellaisen ratkaisun, että istutin valkoisia ja sinisiä alppikärhöjä kiipeämään luumu- ja kirsikkapuita. Yksi luumupuista oli niin huonokuntoinen, puolikuiva, että mieheni oli sitä jo kaatamassa, mutta minä julistin kuolevan puunkin alppikärhöjen uudeksi ’kodiksi’. Istutin kärhöjä kiipeämään myös mongolianvaahteran oksia ja yksi ’Jackmanii’ viihtyy sitkeästi talomme seinän vieressä, vaikka olin varma, että Keski-Suomen pakkaset sen vievät. Ihanat kärhöt –kirja kertoo kärhöistä puita köynnöstämässä näin:
”Omenapuu, joka on täynnä punaisia omenoita, on kaunis jo sellaisenaan, mutta se voi tulla vieläkin koreammaksi, jos sen oksistossa kukkii suurikukkainen valkoinen tai tummanvioletti kärhö. Vai istuttaisitko punaisen tai valkoisen kärhön kiipeämään siniviolettien luumujen keskelle?
Puut, joiden juuristo on liian vahva kärhöille, ovat muun muassa koivu, saarni, vaahtera ja pyökki.
Kun kärhöjen halutaan kiipeävän puihin, ne saattavat tarvita apua yltääkseen alimmille oksille. Aseta bambukeppejä nojaamaan puunrunkoa vasten tai ripusta naruja/lankoja roikkumaan puun alimmista oksista ja kiinnitä ne puun juurelle.”
Kirja on täynnä mitä mielikuvituksellisimpia vinkkejä siitä, mihin kärhöjä voi istuttaa. Myös lajikerunsaus on niin kattava, että ainakin minun puutarhurini on keväällä ihmeessä tilausteni kanssa. Haluan säilyttää vanhat vänkyräiset puut, sillä ’puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle’, ja tässä asiassa kärhöt tulevat avuksi. Kirjasta sain myös uusia ideoita siihen, mihin uusiin paikkoihin kärhöjä voidaan laittaa kasvamaan saadakseni puutarhastani villimmän ja romanttisemman. Nyt minulta eivät lähde roskiin enää edes käyttökelvottomiksi kuluneet rottinkituolit! Uusiokäytössä rottinkituoli tulee toimimaan kärhöjen kiipeilyalustana ja puutarhakävijän katseen vangitsijana.
Matzin, Cedergrenin ja Minervan yhteistyönä Ihanat kärhöt –kirjasta on tullut painoasultaan laadukas. Taitto on erinomainen taaten asiapuolen selkeyden, mutta säilyttäen upeiden kuvien lumouksen. Tästä kirjasta on sekä iloa, että hyötyä loputtomasti. Ainakin minun puutarhassani alkaa nyt kärhöjen vallankumous romanttisella lopputulemalla!
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
SAUNA- JA PESUHUONEREMONTTI
Kun olimme nippa nappa selvinneet keittiöremontistamme, aloitimme saunaosastoremontin. Tarkoitus oli remontoida sauna, pesuhuone ja takkahuone. Takkahuoneen ranskalaiset ovet kummittelivat jo unissani, mutta niin paljon ylitimme omia rajojamme keittiön kanssa, että tyydyimme vain saunan ja pesuhuoneen remonttiin.
Meillä oli Aito –kiuas, jota monet palvovat, koska kun ensin jaksat lämmittää sitä puilla tunteja, voit saunoa vielä aamullakin. No, hui ja hai, sanon minä, kaksikymmentä vuotta Aito –kiuasta riitti minulle loppuelämäksi. Tiedän niin paljon kiinnostavampaa tekemistä kuin saunan puilla lämmittely tunteja viikossa, että valitsimme Ristomatti Ratian Saunatontun, joka on Hetivalmis.
Tähän liittyy se tarina, että olimme aina kertoneet tyttärellemme lauteiden alla asuvan Nippe Nokinokan, saunatontun. Kyseessä siis sama tonttu, joka on Mauri Kunnaksen Suomalaisessa tonttukirjassa. Siis meillä piti edelleen olla saunassa Saunatonttu.
Lauteet hankimme Sun –saunalta ja mieheni teki paikoilleen asennuksen. Tuli kuituvaloa lauteiden yläosaan ja alahelmaan. Saunatontun nurkan mieheni muurasi Stonestin verhoilukivellä. Kivinurkkauksesta tuli niin upea ja rosoinen, että se ansaitsi omat ’taidevalonsa’. Minä aina muistankin sanoa saunavieraillemme, että kotimme arvokkain taideteos on mieheni muuraustyö Saunatontun takana.
Pesuhuoneeseen olisimme voineet asentaa kaksi suihkua, mutta olen intohimoinen paksujen Marimekon kylpypyyhkeiden harrastaja ja halusin sähkökäyttöisen pyyhkeiden kuivaustelineen ja tyylikkään sellaisen, joten kakkossuihkun seinän luovutimme tälle elämän pienelle, mutta hyödylliselle, ylellisyydelle.
Pesuhuoneen päätyyn muurasimme tason suihkuaineille ja aidoille pesusienille, mutta tason leveysmittana käytimme raskaita, taottuja kynttilänjalkoja, sillä haluamme peseytyä tunnelmallisesti kynttilöiden valossa. Tosin ko. huoneeseen tuli himmennettävät valot, mutta harvoin niitä on tullut käytettyä.
Seinä- ja lattialaatat tulivat Italiasta. Seinälaatta oli helppo juttu, sillä löysimme heti murretun valkoisen laatan, johon liittyi juuri meille sopiva boordi- ja koristelaatta. Kummassakin toistuu sama kuvio: kivi, jonka päällä makaa iso saniaisen lehti tai vain kivi ilman kasvia. Sopii sikäli että lehtomme on täynnä saniaista ja pidämme sekä kasveista että kivestä. Isoäitini sukunimi oli kaiken huipuksi Sten eli Kivi. Minä määritin boordin kohdan ja Meri sai vapaat kädet koristelaattojen asemoinnin suhteen.
Ainoa katastrofi meinasi tulla siitä, että emme löytäneet mieleistä lattialaattaa. Se oli sikälikin kovin tärkeä, koska halusin sen nousevan lattiasta paitsi suihkun taakse myös ’nousevan mattona peittämään pesuhuoneen päätytason’. Idea oli suoraan Hvitträskistä, jossa Gallen-Kallelan upea Liekki –ryijy nousi maasta peittämään istuinrahia.
Tiesin millaisen laatan halusin: sen piti olla kuin maata, siitä piti nousta antrasiittia ja muuta, mitä maaperä sisältää…Etsimme ja etsimme ja alkoi jo olla paineita, sillä saunan ja pesuhuoneen laatoitukseen oli tilattu ulkopuolinen laatoittaja. Ihan toivottomana astuimme taas yhtenä lauantaiaamuna sisään uuteen laattaliikkeeseen. Juuri kun astuin ovesta sisälle käänsin katseeni vasemmalle ja siinä se oli liimattuna sellaiseen levyyn, josta ihmiset voivat telineessä katsella laattoja. Nopeasti myyjä ’kiinni’ vain saadaksemme kuulla, että ’laattaMALLI on juuri saapunut uudelta, pieneltä toimittajalta Gardalta, mutta tavara makaa vielä satamassa odottamassa tullausta. Siitä alkoivat sitten kitupäivät, mutta onneksi nyt ei tapahtunut mitään takaisin palautuksia, kuten kerran yhden italialaisen tapetin kanssa, vaan kaikki sujui kuin tanssi ja saimme unelmalaattamme, joka oli kuin maata.
No, löylyt uudessa saunassa ovat maistuneet ja olemme olleet tyytyväisiä, että jätimme laittamatta pesuhuoneen ulkoseinän lasitiilestä. Nyt siinä on alkuperäinen ikkuna, josta talvella näkyvät omat lumen koristamat puut ja pensaat ja suvella valkoiset syreenit.
Meillä oli Aito –kiuas, jota monet palvovat, koska kun ensin jaksat lämmittää sitä puilla tunteja, voit saunoa vielä aamullakin. No, hui ja hai, sanon minä, kaksikymmentä vuotta Aito –kiuasta riitti minulle loppuelämäksi. Tiedän niin paljon kiinnostavampaa tekemistä kuin saunan puilla lämmittely tunteja viikossa, että valitsimme Ristomatti Ratian Saunatontun, joka on Hetivalmis.
Tähän liittyy se tarina, että olimme aina kertoneet tyttärellemme lauteiden alla asuvan Nippe Nokinokan, saunatontun. Kyseessä siis sama tonttu, joka on Mauri Kunnaksen Suomalaisessa tonttukirjassa. Siis meillä piti edelleen olla saunassa Saunatonttu.
Lauteet hankimme Sun –saunalta ja mieheni teki paikoilleen asennuksen. Tuli kuituvaloa lauteiden yläosaan ja alahelmaan. Saunatontun nurkan mieheni muurasi Stonestin verhoilukivellä. Kivinurkkauksesta tuli niin upea ja rosoinen, että se ansaitsi omat ’taidevalonsa’. Minä aina muistankin sanoa saunavieraillemme, että kotimme arvokkain taideteos on mieheni muuraustyö Saunatontun takana.
Pesuhuoneeseen olisimme voineet asentaa kaksi suihkua, mutta olen intohimoinen paksujen Marimekon kylpypyyhkeiden harrastaja ja halusin sähkökäyttöisen pyyhkeiden kuivaustelineen ja tyylikkään sellaisen, joten kakkossuihkun seinän luovutimme tälle elämän pienelle, mutta hyödylliselle, ylellisyydelle.
Pesuhuoneen päätyyn muurasimme tason suihkuaineille ja aidoille pesusienille, mutta tason leveysmittana käytimme raskaita, taottuja kynttilänjalkoja, sillä haluamme peseytyä tunnelmallisesti kynttilöiden valossa. Tosin ko. huoneeseen tuli himmennettävät valot, mutta harvoin niitä on tullut käytettyä.
Seinä- ja lattialaatat tulivat Italiasta. Seinälaatta oli helppo juttu, sillä löysimme heti murretun valkoisen laatan, johon liittyi juuri meille sopiva boordi- ja koristelaatta. Kummassakin toistuu sama kuvio: kivi, jonka päällä makaa iso saniaisen lehti tai vain kivi ilman kasvia. Sopii sikäli että lehtomme on täynnä saniaista ja pidämme sekä kasveista että kivestä. Isoäitini sukunimi oli kaiken huipuksi Sten eli Kivi. Minä määritin boordin kohdan ja Meri sai vapaat kädet koristelaattojen asemoinnin suhteen.
Ainoa katastrofi meinasi tulla siitä, että emme löytäneet mieleistä lattialaattaa. Se oli sikälikin kovin tärkeä, koska halusin sen nousevan lattiasta paitsi suihkun taakse myös ’nousevan mattona peittämään pesuhuoneen päätytason’. Idea oli suoraan Hvitträskistä, jossa Gallen-Kallelan upea Liekki –ryijy nousi maasta peittämään istuinrahia.
Tiesin millaisen laatan halusin: sen piti olla kuin maata, siitä piti nousta antrasiittia ja muuta, mitä maaperä sisältää…Etsimme ja etsimme ja alkoi jo olla paineita, sillä saunan ja pesuhuoneen laatoitukseen oli tilattu ulkopuolinen laatoittaja. Ihan toivottomana astuimme taas yhtenä lauantaiaamuna sisään uuteen laattaliikkeeseen. Juuri kun astuin ovesta sisälle käänsin katseeni vasemmalle ja siinä se oli liimattuna sellaiseen levyyn, josta ihmiset voivat telineessä katsella laattoja. Nopeasti myyjä ’kiinni’ vain saadaksemme kuulla, että ’laattaMALLI on juuri saapunut uudelta, pieneltä toimittajalta Gardalta, mutta tavara makaa vielä satamassa odottamassa tullausta. Siitä alkoivat sitten kitupäivät, mutta onneksi nyt ei tapahtunut mitään takaisin palautuksia, kuten kerran yhden italialaisen tapetin kanssa, vaan kaikki sujui kuin tanssi ja saimme unelmalaattamme, joka oli kuin maata.
No, löylyt uudessa saunassa ovat maistuneet ja olemme olleet tyytyväisiä, että jätimme laittamatta pesuhuoneen ulkoseinän lasitiilestä. Nyt siinä on alkuperäinen ikkuna, josta talvella näkyvät omat lumen koristamat puut ja pensaat ja suvella valkoiset syreenit.
RYHDY PLANKUMMIKSI
Paras ystäväni ja minä toteutimme viime vuonna suuren haavemme: otimme kummilapsen Afrikasta. Hän on Mary, 7 vee, Ghanasta. ME halusimme ehdottomasti tytön, koska haluamme pelastaa edes yhden naisen köyhältä, julmalta afrikkalaiselta kohtalolta: ei koulutusta ja pakkonaittaminen lapsena. Haluamme antaa Marylle koulutuksen ja vapauden päättää aikuisena itse omasta elämästään. Meillä on Sininen Unelma matkustaa kerran tapaamaan kummityttöämme...
Ryhdy sinäkin PlanKummiksi. Ole elämän tuki apuasi tarvitsevalla tytölle tai pojalle. Jos tunnet, että tämä on juuri se, mitä olet aina halunnut tehdä, ilmoittaudu PlanKummiksi osoitteessa www.plan.fi
PlanKummius antaa enemmän kuin ikinä uskotkaan!
Ryhdy sinäkin PlanKummiksi. Ole elämän tuki apuasi tarvitsevalla tytölle tai pojalle. Jos tunnet, että tämä on juuri se, mitä olet aina halunnut tehdä, ilmoittaudu PlanKummiksi osoitteessa www.plan.fi
PlanKummius antaa enemmän kuin ikinä uskotkaan!
perjantai 24. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)