keskiviikko 26. elokuuta 2015

Katri Kirkkopelto: Soiva metsä - Jean Sibeliuksen matkassa

Musiikki on kuin perhonen. Jos sitä kääntelee ja tutkii kämmenellään, katoaa sen siivistä loiste. Kyllä se lentää edelleen, mutta ei se enää säteile.

Katri Kirkkopellon kuvittama ja tekstittämä Soiva metsä – Sibeliuksen matkassa (Lasten Keskus 2015) tuli elämääni yhtä yllättäen kuin tulee lähtö johonkin ihanaan musiikkitilaisuuteen. Olin valmistelemassa nimipäivänäni perhaan ystäväni saapumista Petäjävedeltä luokseni visiitille, kun naapuriystäväni soitti ja sanoi haluavansa antaa minulle nimipäivälahjaksi Sibelius -konsertin Petäjäveden vanhassa kirkossa. Nyt en yhtään sanonut ’en mää ainakaan ku...’, vaan olin heti valmis. Soitin Bessulle ja sanoin, että olenkin lähdössä hänen kotipitäjäänsä kuuntelemaan Sibeliusta mitä parhaimmassa ympäristössä, kirkossa, josta näen uniakin. Bessu löi kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kutsui meidät konsertin jälken mansikkakakulle.

Konsertti oli aivan ihana ja palaan siihenkin vielä, mutta alussa on sen loppu eli kerron kirjasta jota myytiin konsertin jälkeen kolmella kielellä vanhan kirkon sisääntulossa. Kirja kertoo Sibeliuksesta hänen tyttärentyttärensä kautta, miten lapsi koki kuuluisan pappansa. Se kertoo myös Jannen ja Ainon häämatkasta Lieksaan, jossa veneessä kuljettettiin tulevan säveltäjäkuuluisuuden pianoa. Aino kertoo lapsenlapselleen, että Janne oli saanut Kullervo-teoksen myötä suurta menestystä ja uskalsi kysyä hänen isältään tyttären kättä eli saisivatko he mennä naimisiin. Ja saivathan he!

Häämatkallakin Janne sävelsi. Vuokrasimme taffelipianon, ja se kuljetettiin sisävesilaivan kannella Lieksaan. Sieltä matka jatkui soutuveneellä Pielisjärveä pitkin Monolan torpalle, jossa vietimme häämatkaviikon. Siinä veneessä oli kyllä jännittävää istua. Mietin, kumpi meistä putoaa järveen, minä vai piano! mummi henkäisee.

Kirjassa Sibeliusten koti Ainola soi. Puutarha soi, puut, pikkulinnut, kuuset, satakielet, tuuli, joutsenet...Sisällä pitää olla hiljaa, että pappa voi keskittyä sävellystyöhönsä. Aino-mummi kertoo myös miten Janne oli kiinnostunut musiikista jo varhain ja ensimmäinen oma sävellystyökin oli osa luontoa eli Vesipisarat.



Soiva metsä kertoo myös Jean Sibeliuksen matkoista ulkomaille. Toisinaan Aino oli mukana, toisinaan ei, sillä kasvava perhe ja Ainola vaativat myös huolehtimista. Sibeliuksen maine kasvoi niin, että:

Valse triste soi kaikkialla! mummi huudahtaa.

Kun nyt siirrymme hetkeksi Petäjäveden vanhan kirkon Sibelius-konserttiin, emme saaneet kuulla Valse tristeä, mutta kylläkin Finlandian ja mm. Drömmen ja Kyssens hopp. Soiva metsä kirja sisältää huomattavan CD:n, jonka musiikista osa on äänitetty Sibeliuksen kotimuseossa. Loistava Jussi Makkonen soittaa levyllä vanhaa selloa vuodelta 1757 ja Nazig Azezian soittaa Jean Sibeliuksen kaunisäänistä flyygeliä. Lapsille suunnatulla levyllä kuullaan Drömmen (Uni), Granen (Kuusi), Impromptu, Souvenir, Valse triste ja Finlandia. Hyvät valinnat ja ehdotankin, että jokaisessa Sibelius –konsertissa saisi aina kuulla kaksi viime mainittua lopuksi.

Petäjäveden kirkon akustiikka on erinomainen ja Jussi Makkonen kertoi musiikin välissä hauskasti Sibeliusten häämatkasta. Aikuinen Sibelius-fani varmaan muistaa sellisti Jussi Makkosen vaikka CD-levyltä Yö meren rannalla, jossa hän säesti sopraano Johanna Rusanen-Kartanoa yhdessä pianisti Rait Karmin kanssa. Jussi Makkonen sitten lopulta Soivan metsän minulle toimittikin, sillä kaikki suomenkieliset kirjat oli myyty loppuun ennen kuin täpötäysi kirkko oli saanut väkensä ulos.

Soiva metsä on kaunis ja kutsuu kaikellaan Ainolaan, Sibeliusten elämään ja Jannen musiikkiin. Puut soivat satakielistä, kansalliskukkamme kielot tuoksuvat, Aino mummi touhuaa puutarhassa ja sitten trumpettien törähdykset: Suomen kansallislinnut joutsenet, Sibeliuksen linnut!



Jos haluat tietää enemmän Jean Sibeliuksen lapsuudesta, lue Pienet suuret suomalaiset – Millaisia he olivat lapsina ja nuorina?

*****


Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Maria/Sinisen linnan kirjasto ja Sininen keskitie

*****

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Katja Kettu: Yöperhonen

Sinussa kytee pinnan alla tuli, Villintu. Sytytetään liekki palamaan, annetaan roihuta. Aleksein silmät hehkuivat kuumeisina. – Täällä leirillä hallitsevat sudet. Piirittävät pelokkaan saaliin, raatelevat tämän, nauttivat siitä.

Jälkeenpäin olen ajatellut, että synnyin uudestaan leirillä juuri sillä hetkellä. Mitä menetettävää minulla olisi?

”Pelotonta pelätään, pelättyä arvostetaan.”

Huumaannuin. Tuo ihminen näki tulen minun sisälläni. Näki sen kiukkuisen ja elämänpaloisen tytönraiskan, joka mieluummin hiihti jään yli Neuvostoliittoon kuin jäi Valkokenraalin vasallien nöyryytettäväksi. Sanat lipsahtivat suustani. – Rakastan sinua. Mi török jörötem.

Katja Ketun Yöperhonen (WSOY 2015) alkaa Kätilön maisemista, Villisilmän, Vikasilmän, lumivaaroilta, joista pakenee Valkokenraalin tyär Irga, kohdussaan ryssän sikiö. On vuosi 1937 ja valkoiset ovat vallassa, eikä Valkoisen Jumalan tyär saa halventaa isänsä mainetta. Irga heittää hyvästit Faskisti-Suomelle Suenhammas mielessään ja hiihtää kuin raivotar Neuvostoliiton puolelle tietämättä, mitä se toisi hänelle ja lapselleen kohtaloksi. Eipä tiedä nuori nainen mikä on Stalin miehiään ja mikä on Neuvostoliiton henki, maan, jossa unohtaminen, salailu ja valehteleminen ovat hyve. Rehellisyys kuolemaksi. Alkavat Vorkutan leirin pitkät vuodet, kumppaneina nälkä, kylmä ja kiima. Rakkaana Aleksei Ignatenko, äidinkorvikkeena, sisarverenä Elna Mihailovna, tuskien hetkellisenä Usvattarena toveri Olga Semjonova, jonka kodeiini, eetteri ja morfiini, saavat jatkamaan – vaikka kuoleman armo olisi ystävä kuin Elnan Unohdussalva: Pääsisi pois.

Toisessa ajassa, vuodessa 2015, Verna lähtee Marinmaalle, Lavran kylään isänsä pyynnöstä etsimään tämän äidin jälkiä, mihin äiti kuoli. Vernan mieli on vastentahtoinen, mutta Isän anelu kirjeessä: ”Älä annan minun vajota nyt, Veruska. Useat Vorkutan vielä elossa olevat leirivangit kertovat hengestä tai hahmosta nimeltä Motyljok. Nimi tarkoittaa yöperhosta. Uskon, että juuri tämä samainen Motyljok tappoi Isoäitisi! Propal bez vesti, jälkiä jättämättä!” Mikä kääntää Vernan mielen? Miksi Verna lähtee kohtaamaan naista menneisyydestä? Onko se matka omaan itseen vai johtuiko kaikki vanhasta viestistä, kyyrillisin kirjaimin suomeksi kirjoitetusta, lapsen mukaan laitetusta:

”Pieni, synnyit yössä ja lähdit yössä. Kuuton yö ja leirin kapina olkoot todistajia epätoivolleni. Lähetän sinut...”

Mitä odottaa kokevansa Verna Lavran kylässä, sitä ei unissaan osaisi aavistaa! Vorkutan leiri herää kuin henkiin ja eilisestä tulee tämä päivä. Onko mikään muuttunut? Kiima on kiima, ilmiantaja on ilmiantaja, vainajat heräävät henkiin ja Stalinin tilalla on naurettava, pullisteleva Vova, jonka ainoa pelko on, että hänen menneisyytensä paljastuu...ja sen estääkseen hän on valmis mihin tahansa ja mistään piittaamatta: Ylenkatse on Tsaarin etuoikeus.

Yöperhosessa menneisyys ja nykyisyys kietoutuvat kuoleman valssiin, Vernasta tulee Irga ja Lavran kylästä Vorkutan leiri. Itsevarmasti Katja Kettu kastaa kynänsä siihen pimeään, jolla loi loistavan Kätilön. Sama remseä tekstin kuljetus, verevä kieli, josta selviää vain antautumalla sille, ihmisen ikiaikinen julmuus ja kaiken yllä ja alla kiima, raju rykimä, joka kuuluu ja tuntuu. Miehet ovat orhia, naiset ovat mahlaa valuvia tammoja. Toistansa sukavaiseksi houkuttavat ja kun leikki alkaa aamusumu nousee ennen kuin kaikki on ohi. Ei tiedä nainen miehen käsittelyn jälkeen, onko tuskassa vai hurmiossa, on vain niin nulkattu, tölvätty ja raastettu, mutta liha ja mieli hellänä, on hyvä.

Yöperhosessa on paljon samaa kuin Kätilössä ja Piippuhyllyssä. Julmuus saa tasapainonsa rajusta rakkaudesta, mutta myös ystävyydestä, luonto on mukana usvana ja yökiitäjinä, taikausko on vahvoilla: yöperhonen, joka liikkuu öisin ört, on jonkun sielu. Ketulla historialliset faktat ovat hallussa, vankileirien saaristot ja vähemmistökansojen vainot samoin. Myös nyky-Venäjä saa osansa Vovassa, jonka oikeaa henkilöllisyys on helppo arvata. Mutta kuka ikinä tietää, mistä tuli Vova, mitä salaa? Ja mitä hän tahtoo Yöperhosesta?

Kettu on vahvoilla juuri sillä tyylillä mitä kirjoittaa. Lukijaa hän ensin lyö, sitten sivelee unohdussalvaa:

Kesäinen villintuoksuva iltahämärä, hevoset uneksivat usvaisella pellolla.

Ketun kieli vie mennessään! R. väitti, että nyt sopotan kaiken aikaa sekaisin suomea, lappia, maria ja venäjää. Mistä hää tietää, mitä sopotan, sillä tämä on kirjan veri minussa. Vahvaa Katja Kettu -verta, joka vie ja tuntuu.

Kaikesta Yöperhosta kehun, vain yhestä miinustan kiitäjän siipipölyn verran: Vaikka Lavran kylästä tuli kuin Vorkutan uusi tuleminen, kaksi ’kapinaa’ on liikaa, vauhti kiihtyy sekavaksi: Kiiman ja kielen sukavaiseksi pehmentämä lukija alkaa nähdä yötaivaan tähtien kieppuvan eikä huimaukseltaan tajua missä on, mitä kuulee: valaatko laulavat vai aseetko paukkuvat. Vasta savun hälvettyä kuvat erottuvat. Ja ihmiset kuvissa...

Lavran kylä 2015

”Jebi menja, nai minua.”

”Shh, tiše”, mies mutisee ja kietaisee hihansa suuni peitoksi. Kangas painuu suupieliini kuin suitset, joista ohjastaa.

...vastakuoriutunut liekkiperhonen terhentää siipiään, työntää joutsenvalkoisen kärsänsä ensimmäistä kertaa kellokukan suppilomaiseen umpuun.

Kaskaat sirittävät...

”Moi, ljupimyi rakkaani”, kuiskaan ja hämmästyn sitä itsekin.


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kaisa Reetta Kirjakaapin kummitus Erja  Omppu  Kirjasähkökäyrä ja Katja

perjantai 21. elokuuta 2015

Elämä kantaa...Leena Lumin puolivuotiskatsaus 2015 kevätkesä

Oma vuoteni ei noudata kalenterivuotta eli väli-inventaario on yleensä elokuulla. Se sopii nyt, sillä ensi viikosta keskityn sataa kirjoihin, koska olen loppuvuodesta kuukauden 'poissa'. Melkein vuoden stressi oli tyttäremme ero Teemusta, josta oli tullut meille jo kuin perheenjäsen. Runsas viisi vuotta melkein kaiken aikansa yhdessä viettänyt ja asunut nuori pari meillä suvipäivillä, viettämässä joulua etc. Ei ole ihan kivutonta edes anoppikokelaalle kun näin käy ja nuoret kipuilevat tavallaan. Nyt kuitenkin päivä paistaa ja siihen vihjaisin jo toukokuulla jutussani Onnen pisaroita, ihanasti pihalla..., että kaikki alkaa olla parhain päin. Yllä Meri merellä.

Piristynyt, tuleva teologian maisteri pelaamassa koripalloa...

ja tässä hänen rakkaansa Sami, meidän komea vävykokelaamme.
Kyyhkyläiset suutelemassa Turun saaristossa ja koiruudet katsovat: Edessä sheltti Taika, jota ei tosin paljon tässä näy ja sitten villakoira Dina.

Skål rakkaudelle♥


Tammikuussa olin aika uuvuksissa tapahtumiin, joten parasta lääkettä oli alkaa maalata vuonna koivu ja tähti ostettuja vanhoja tuoleja kodin lisätuoleiksi ruokapöytään. Kirjoitin pioninvärisistä tuolista juttussa Tuumailua ja tuunailua Näitä on neljä, sillä hukassa ollut viimeinenkin löytyi.

Tammikuussa halusin perustaa oman kirjaston Otavan sinisille kirjoille

Maaliskuun ensimmäisenä avasin perinteisen Kevätarvonnan

Elokuvaviikonloppua

Maaliskuussa vietettiin Naistenpäivää

Leena Lumin Kevätarvonnan voittajat julistettiin Marjaana Rinne-Loikalan pupukuvalla

Maaliskuussa kirjoitin Viihde ja lukuromaanin hiekkaan piirretystä viivasta

Maaliskuun viimeisenä oltiin koukussa tanskalaiseen Perilliset -sarjaan

Rauhallista pääsiäisen aikaa

...jolloin mm. löysin Porin torilta kukkivia kesälumipisaroita ja istutin niitä puutarhaamme.

Huhtikuussa oltiin huhtikuun viemiä

Huhtikuussa vietettiin Kirjan ja ruusun päivää

Vähän ennen vappua siirryttiin ulkoruokintaan

Toukokuussa ilmestyi Meidän Suomi, jossa...

Kari Martialan useamman sivun jutussa tarinaa Leena Lumista kirjabloggaajana sekä innokkaana puutarhurina. Julkisuus jatkui kirjabloggajahaastettelulla, joka ilmestyi Aamulehdessä alkusuvesta ja pari viikkoa siitä sama juttu oli Satakunnan Kansassa.

Lisäksi sain vähän aikaa sitten kuulla erältä lukijaltani, että viisi kirjabloggaaja oli mainittu Turun Sanomissa. Sain kuvan luettelosta valokuvaaja Pekka Mäkiseltä ja listassa ovat: Kirjava kammari, Kirjallisia,  Kirjasfääri, Joklaaja ja Leena Lumi (linkitän kun ehdin)

Toukokuun viileyttä valitetaan

Kuuttaren pauloissa eli Luna kummilassa

Toukokuun lopussa käynnistyi Suvilukemista -arvonta

Toukokuun lopussa tarhamagnolia Leonard Messel yllätti ja aukaisi upeat kukkansa

Kesäkuussa Elämä on kaikkien aistien juhlat

Kesäkuussa Pyörremyrskyn syliin sain eli Monika meillä hoidossa
Heinäkuun alussa Helmiorapihlaja kaunehin on...

Heinäkuussa saan vieraakseni blogiystäväni kaukaa

Heinäkuun 15. pnä klo 10 kirjabloggajat tempaisevat kirjastojen puolesta

Heinäkuun lopulla aletaan nauttia kauden herkuista

Vastaan Kolme kirjaa -haasteeseen

Heinäkuun viimeisenä vastaan Tiian kesähaasteeseen

Elokuun alussa nautimme Boissin suklaakakkua

Aurinkoisena elokuun iltapäivänä tapaan Ednan, jonka kanssa olemme kirjoitelleet jo pitkään...

Mukavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti ja nautitaan näistä uskomattomista elokuun päivistä!

Love
Leena Lumi

Being Happy

torstai 20. elokuuta 2015

Melonisalaatti - helppo ja herkullinen terassille ilta-aurinkoon

Tämä paratiisillinen elokuu saa nauttimaan. Eilen päätimme lähteä ajoissa kaupoille ja ostaa koko viikonlopun 'sisään', että saamme sitten vain viettää aikaa kotisaarellamme. Huomasimme, että melonit kuin melonit tuntuivat maksavan vain yhden euron kilo. Muistin heti salaatin, jota olin nauttinut Pöllöwaarissa ystäväni kanssa vain vähän aikaa sitten ja päätimme valmistaa ilta-aurinkoiselle terassillemme jättisatsin kahdelle.

hunajamelonia
vesimelonia
Cantaloupemelonia (ei kuvan salaatissa, mutta suosittelen, sillä todella hyvää)
katkaravun pyrstöjä
kirsikkatomaatteja
rucolaa
rapeaa salaattia

Melonit kuoritaan ja paloitellaan suupaloiksi. Rucola ja salaatti revitään. Kirsikkatomaatit puolitetaan. Joukkoon lisätään katkaravun pyrstöt. Kaikki sekoitetaan. Katkarapujen sijasta voi käyttää vaikka parmankinkkua, joka oli toinen vaihtoehto Pöllöwaarissakin. Huomatkaa, että tähän voi lisätä meloneja maun mukaan eli meillekin oli tulossa mukaan kolmas melonisortti, mutta sitten tajusimme, että ei mahdu, ei mahdu. Eikä eilen kyllä illalla hapankorput sängyssä rapistelleet...

Tarjotaan tuorean vaalean leivän tai patongin kera. Juomana vesi ja/tai viileä valkoviini, joka meillä oli nyt myyjän suosituksesta afrikkalainen.

Ihanaa kun terassimme on ilta-auringon puolella. Istuimme muutaman tunnin tämän kesäisen ruoan äärellä. Jälkiruoaksi oli vain tuoreita mansikoita. Tai ei mitään 'vai', sillä mansikka on sellainen terveysmarja, että siitä kiittävät sekä iho että vatsa ja moni muu.

Olen ihanasti pihalla, sillä tässä piti olla jotain muuta kuin tämä salaatti. Haluan nyt nauttia enkä stressaa yhtikäs mistään! Onko mitään yhtä ihmeellistä kuin on Suomen elokuu...Tapasimme eilen kaupoilla saarellamme asuvan amerikkalaisen, joka saa tänä viikonloppuna luokseen siskonsa ja veljensä: Hän oli niin onnessaan, että kaukana asuvat rakkaat saapuvat Suomen Tahitille juuri nyt.

Guten Appetit!

Leena Lumi

Ruokareseptit Leena Lumissa

PS. Ihan tähän kuulumaton asia, mutta vuoden parhaan tv-jutun palkinnon saa ainakin minulta Helsingin Sanomien Laura Frimanin kolumni Launtai-illan brittisarja on kansallinen turvapaikkamme:

"Se on aika lailla yksi ja sama, mitä ohjelmapaikalle sijoitetaan. Tuon viisikymmenminuutisen ajan suomalainen sielu imee nääntyneenä britti-idylliä sisäänsä ja kokee viimein olevansa siellä, missä pitäisi."

tiistai 18. elokuuta 2015

Pinja Niemi, Mari Nuikka, Marjo Koivumäki: Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin

Koska en pidä askartelusta enkä siitä että sisustus on valkoista, oli kirjan kannen 'syytä', että vaitsin lukuun sisustuskirjan, joka hengittää valkoista ja tulvii askartelua. Kirjan kansi kuitenkin voitti ja päätin löytää kirjasta sen parhaat palat ja tietenkin tarjota valkoisen ja askarteln ystäville iloa. Ja onhan minullakin jotain valkoista aina: pitkät valkoiset verhot sivuverhoina kahdessa kerroksessa, Edelweiss-valkoisia nukkamattoja paljon ja suurin osa seinistä, ne, jotka eivät ole tapetilla tai kuten kirjasto/toimistoni, vihreäksi maalatut, ovat valkoiset. Ja sittan taas kukat: Valkoiset kukat tuovat kotiin juhlaa, kuin kohottavat tunnelmaa ja siinä valkoinen on todella must. Lukijoissani on paljon kädentaitajia, joten tämä on myös heille.

Pinja Niemi, Mari Nuikki ja Marjo Koivumäki ovat kauniskantisen Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin (Minerva 2015) tekijät. Teoksen kauniit kuvat ovat Marjo Koivumäen. Kirjan parhautta ovat sen sopiva koko eli mahtuu kirjahyllyyn eli ei tarvitse makuuttaa sohvapöydällä ellei halua. Kansi on ihastuttavan maalaisromanttinen. Asemointi on tyylikästä, juttujen otsikot osuvat ja lukujen ingressit kivat kursiivilla: kirja tulee enempi tykö ja samalla romantiikka lisääntyy. Askarteluohjeet ovat selkeät ja tekijöille kiitos, että mukana on vanhaa, romanttista sekä myös harmaata, mintunvihreää ja vaaleanpunaista. Löytyipä kirjasta yks tosi helmikin ja siitä kohta, mutta kurkataanpa ensin Minttu-mummon makuukammariin:


Kesähuvilan vintille nousevat pitkät portaat johdattavat herkullisen sävyiseen makuusoppeen. Makuukammarin ikkunasta kimaltelee auringon valoa heijastava tyynen veden pinta. Muhkean untuvaiset tekstiilit houkuttelevat nokosille.

Tuossapa sitä mieli lepäisikin. Vihreä rauhoittaa, se laskee verenpainetta ja tuo hyvää mieltä eli toimii vähän kuin iso mukillinen teetä! Tässä on kaikki kohdillaan ja tuo yölipasto on ihana! Omistan itse samaa tyyliä olevan korkean hyllykön ja se onkin arvokkain huutokauppalöytöni, mutta alkuperäisessä tummassa lakassaan – ainakin vielä. Kuva kertoo miten tapeteilla luodaan tunnelmaa. Tuunaus on tässä osunut napakymppiin.

Kirjan jakaantuu kuuteen osaan, jotka ovatValkoiessa talossa, Unelmien huvilalla, jossa on Minttu-mummon makuukammarikin, Pihapiirissä, josta löytyy kirjan upea maaliashenkinen kansikuvakin, Löylyretkellä, Vanhan puutalon harmoniaa ja Joulun taikaa harmaassa. Alalukuja on paljon ja niissä valmistetaan pitsisiä lampunvarjostimia, ikuistetaan vanhoja kuvia keramiikkaan, ruostutetaan efektimaalilla, katetaan syyyspöytää, maalataan runoportaikko, valmistetaan vekkivalot, pilvimäiset sisustustaulut, sekä monella tavalla kynttilöitä sekä kukitetaan kylpyhuonetta ruusuilla:


Ihmettelen usein, miksi kylpyhuoneisiin ei panosteta enempää. Yllä olevalla sivullakin on jo monta kivaa vinkkiä, jotka on helppo toteuttaa, vaikka ei olisikaan askartelijaihme. Meillä on pesuhuoneessa himmenninvalot ihan turhat, sillä pesuhuoneeseemme on varta vasten muurattu taso kulhoille,joissa vedessä kelluu kynttilöitä. Samalle tasolle mahtuvat sitten shamppoot ja pesusienet. Tunnelman luominen on usein niin pienestä kiinni.

Kirjan plussaa on kierrätys. Jokainen voi sitten oman makunsa mukaan tuunata esineitä, joista voi tulla jopa itselle yllätyksiä: roskalavalta kunnostamani kolmijalkainen pöytä on yritetty ostaa ja ensimmäisestä opintolainastani vuonna koivu ja tähti ostamani tuolit, ovat nyt kodin rakkaimmat ja aina käytössä. Kirjassa kukkakuvioidaan lasipulloja, valmistetaan pitsisiä muistitaluluja sekä sisustetaan tyttärelle muistojen aarteita kantava romanttinen oma pesä.

Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin kirjassa olen mieluiten Unelmien huvilalla, josta oli myös Minttu-mummon makuuhuone. Huvila on country&cosy. On puuta, avohyllyjä, vaaleaa, mutta myös värejä sekä maljakossa sisustuskukkien ykkönen eli hortensia. Ison tuvan pöydän laventelitabletit tehdään itse ja niiden romantiikka on yksi yhteen huvilan olohuoneen kanssa:


Kuvasta näkyy miten vihreän, valkoisen ja vaaleanpunaisen liitto on tähtiin kirjoitettu. Mårbacka ikkunalla saa edustaa vaaleanpunaista, jota väriä rakastavana olisin laittanut vielä tyynynkin samalla hempeällä värillä.  Luonto ikkunasta on vaihtuva vuodenaikataulu ja tässä huoneessa mieli lepää.

Koska värit kiinnostavat minua, haluan saada mainita oman sisustusraamattuni, Clare Nolanin kirjan Sydämellä sisustettu, jossa syvästi perehdytään siihen, miten värit vaikuttavat ja ko. kirjassa sama tila vaihdetaan pienin värieroin 12 aivan erilaiseksi tilaksi. Jokainen muutos selitetään ja perustellaan. Yllätys, yllätys: Käytössä ovat puu, vaaleanpunainen, valkoisen ja harmaan monet eri sävyt ja vihreä. Myös Pinja, Mari ja Marjo antavat haarmalle arvon ja siihenhän on sitten helppo yhdistää vaikka mitä.

Pihapiirissä somistamme merellisen huussin, olemme leikkisästi lehvästössä sekä nautimme takkatulesta terassilla:


Tämä kuva on kuin ikikaipaus sydämessä, sillä terassitakka oli pitkään suunnitelmissamme, kunnes pergolaidea voitti. Tässä on todella upea toteutus ja mieluusti istuisin iltaa tuolla terassilla. Suotta lopettaa ulkoilmaelämää kesään, sillä untuvatakit on keksitty ja me olemme ilman takkaakin ulkoruokinassa lokakuulle. Terassitakka olisi silti kyllä melkein himotumpi kuin se kasvari, jota ei vieläkään ole...

Vanhan puutalon harmoniassa syksy on saapunut pöytään:


Upeat kattauskuvat jäivät toiseksi kun niin ihastuin tähän Oksa-astiastoon. Tämän voi itse tehdä posliinitusseilla! Posliinitussin jälki kovetetaan uunissa 160 asteessa, minkä jälkeen kuvinoinnista tulee pesunkestävä. Tässä astiasto sekä äidille että tyttärelle. Värien rakastajakin haluaa astiastoltaan tyyliä, jossa ruoka ei huku hämmentäviin värimaailmoihin. Oksa myisi kuin kuumille kiville, jos vain olisi myynnissä!

Kellarin uumenissa on kaivattu muistutus, sillä liian usein unohdamme kellarin mahdollisuudet.
Rouhea tiiliseinä on upea kaikessa luonnollisuudessaan. Patinoituneet puulaatikot toimivat niin hyllyinä kuin tasoina tai vaikkapa säilytyspaikkana saunan polttopuille...


Me olemme jo vuosia miettineet, miten hukkaan suuri kellarimme menee kun siellä lähinnä säilytetään kukkaruukkuja, kynttilänjalkoja, pakastusrasioita, viinihyllykkö, talvehtivia pelakuita...Tarvittaisin vain ruukutushuone ja se olisi siinä. Tai jos oikein innostuttaisiin kaadettaisiin välivaraston seinä ja saataisiin rouhea tiilihuone, jonne mahtuisi pyöreä pöytä, neljä tuolia, seinille kynttilälyhdyt ja tila olisi soma vaikka jouluksi muhimassa olevan kiriskkaliköörin maisteluun ja moneen muuhun. Kaunis tiililattia pitää ideaa muhimassa...


Joulun tuoksuinen keittiö on puuta, valkoista ja punaista. Ikkunan edessä on irtotyynyin somistettu rautasohva, jossa tyynyjä voi vaihdella vuodenaikojen mukaan. Tuoksuu kaneli ja tähtianis, padassa muhii risipuuro ja kaakaot nautitaan aattoaamua varten tuunatuista hiutalemukeista.

Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin on toivekirja vaaleiden värien ystävälle ja innokkaalle askartelijalle/tuunaajalle. Jos värinälkä yllättää, siitä vain suti käteen tai tapettikauppaan. Pääasia, että koti on koti ja omistajiensa oloinen. Tätä mieltä ovat myös kirjan tekijät Pinja ja Mari:

Haluamme rohkaista jokaista tekemään itse kodin sisustusesineitä ja –elementtejä, sillä uniikit ja persoonalliset yksityiskohdat tekevät kodista juuri sinun kotisi. Jokaisella kodilla on lupa olla oman näköisensä ja siellä asuvien luovuus ja heille tärkeät asiat saavat näkyä. Ei pidä myöskään unohtaa, että kauniissa kodisssa ja itseämme miellyttävässä ympäristössä voimme hyvin.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kaisa Reetta

*****