sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Isänpäivä jo viikon päästä...Nämä kirjat Lumimies on lukenut tai lukee tänä vuonna!


Henkeä ihan salpaa tämä ajan katoavan virran vauhti...Kun ensin on neljä kuukautta, että ei käy missään, eikä enää suunnittele mitään, ja sitten saakin uuden mahdollisuuden...Kun palasimme kirjamessullta purimme laukut ja kohta jo pakkasimme taas ja lähdimme Luvialle. Kävin äidin kanssa isän haudalla sytyttämässä kynttilät ja nautimme perheen kanssa, siskoni mukana, Glühweinia eli 'tervetuloa talvi!' Nautimme yhdessäolosta, jossa oli vähän haikeuttakin, sillä emme tapaa jouluna...Eilen palasimme kotiin, sillä emme halunneet olla tämän päivän ruuhkassa ajamassa. Paluumatkalla muuten poikkesimme ensimäistä kertaa Bauhausiin ja voi että...:) Nyt huomasin, että isänpäivä on jo seuraavana viikonloppuna, joten annan tietysti kirjavinkkejä heille, jotka haluavat muistaa isää kirjalla. Minä annoin omalle isälleni aina lahjaksi kirjan! Nyt siis tarjoilen niitä kirjoja, jotka Lumimies on lukenut tai aikoo vielä tänä vuonna lukea. Mukana on vain muutama poikkeus. Mukana on vain uudempia kirjoja, sillä niitä ainakin saa vielä. Voin silti paljastaa, että suurimmat keskustelut meillä käytiin kirjasta Linnuntietä: Se natsikuvio siinä etenkin, mutta muutakin...ja kirjasta Kansankodin pimeämpi puoli, jota on tietysti vielä myynnissä. Näin ainakin viikko sitten Prismassa. Dora, Dora aiheutti myös keskustelua ja R. oli vaikuttunut.

Sadie Jones: Kotiinpaluu

R. piti.


Tommi Kinnunen: Lopotti

R. vaikuttui sekä kokonaisuudesta että Kinnusen kyvystä kuvata sokeutta, piti Lopottia jopa Neljäntienristeystä parempana.


Bair Irincheev: Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin

Tässä kirja, jonka meidän molempien isät olisivat halunneet lukea, koska olivat etulinjoilla Kannaksella.


Peter James: Kuolemaan asti sinun

R. totesi: "Huh, huh, kyllä nainen osaa olla...pirullinen!"


Taru&Timo Väyrynen: Tuulien koti

"Huiman kiinnostava seikkailullinen fantasiatarina noin 3 000 vuoden takaa."

Terhi Rannela: Frau

"Kiinnostava!"


Stefan Tegenfalk: Pianonvirittäjä

R. ei ehtinyt lukea tätä, sillä halusin kirjan sen tärkeyden vuoksi mahdollisimman pian kiertoon erään koulun opettajille. Rankka koulukiusaaminen ja mitä siitä seuraa, koskee meitä kaikki sukupuolestaa riippumatta, joten mitä sopivin isänpäivälahja ollen samalla myös kiinnostava dekkari.


Bruce Springsteen: Born to run. Omaelämäkerta

Bruce Sprinsteenin omaelämäkerta, jonka R. aikoo lukea.

"Itsestään kirjoittaminen on vähän outoa, mutta tässä hankkeessa olen tehnyt yhden lupauksen: Paljastan lukijalle mieleni. Siihen olen pyrkinyt."

- Bruce Springsteen -

Sami Hilvo: Pyhä peto

"Vuoden kiinnostavin!"


Håkan Nesser: Carmine streetin sokeat

"Yllättävä, mystinen."


Steve Turner: Koko Beatles -tuotanto. Kaikkien laulujen sanat ja syntytarinat

Tulossa lukuun meille molemmille. Ensimmäinen ja ainoa kokoelma Beatlesien laululyriikkaa sekä jokaisen laulun syntytarina.

Runsaasti kuvitettu teos, joka sisältää kaikkien yhtyeen säveltämien, sanoittamien ja levyttämien laulujen sanat ja kertoo miksi ja miten nämä 210 koko maailman tuntemaa kappaletta luotiin.

"And anytime you feel the pain,
  hey Jude, refrain
Don't carry the world upon your shoulders...

Hey Jude, don't let me down
You have found her, now go and get her
Remember to let her into your heart
Then you can start to make it better..."


Martti Backman: Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918

"Faktan ja fiktion kynällä kerrottu dramaattinen tarina historian salatusta vääryydestä."


Pirjo Hassinen: Kalmari

Ja tämän kirjan Lumimies aloittaa tänä iltana...

ja sen jälkeen Antti Tuomainen: Mies joka kuoli


Tässä siis vinkkejä heille, jotka haluavat ostaa isälle kirjan, mutta ovat Reinotkin ihan kivat:) Viime vuoden suosituksia löytyy jutusta Isälle Reinot vai kirjoja? Nämä Lumimies on lukenut tänä vuonna...Uuden kirjan hinta Suomessa on aika korkea, joten vinkkaan, että ostan usein kaipaamani arvonnassa tms. menneen kirjan tilalle korvaavan erilaisilta kirjatoreilta, joissa varsin uudenkin voi saada noin 5-15 eurolla! Kirjan elinkaari on meillä liian lyhyt. Voisikohan se pidentyä, jos lähtöhinta olisi kohtuullisempi ja kirjaa ei myytäisi jo puolen vuoden päästä viidellä eurolla: Tästähän mielestäni hyötyisivät sekä kustantajat, kirjailijat kuin myös me lukijat.

♥:lla Leena Lumi

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Marraskuu on monta ja kohti pitkää viikonloppua!


Talvi tuli tänään! Koko päivän on satanut kunnollista, kuivaa, ihanaa lunta. Puuterilunta! Nyt on kassit purettu kirjamessuilun jälkeen ja taas pakkaamme eli teemme lähtöä länsirannikolle, joten tulee pieni paussi. Ihan kuin miniloma! Koska ihana marraskuu, salarakkaani, on alkanut, on aika auttaa niitä, joille marraskuu ei ole yhtä ihana. Marraskuu on entinen inhokkini, joten tiedän, mistä puhun:) Huomasin juuri, että olen kirjoittanut marraskuusta varmaan useampia juttuja kuin mistään muusta kuukaudesta. Jokaisen kuvan alla on oma juttunsa marraskuusta! Jutut aukeavat klikkaamalla tekstiä kuvien alla.

Marraskuu on maailman paras kuukausi hyvästeille ja uusille aluille!


Jouluruusu on marraskuun lumoa: Kaikki on tässä ja nyt!


Marraskuu on mun salarakas!


Marraskuu on mahdollisuus ja tilaisuus uuteen!


Mutta marraskuu...lukijoilleni, joille marraskuu ei ole ollut mahdollisuus


Muumilaakson marraskuu


♥nyt on aika sytyttää kynttilä jo aamupöytään ja tietysti iltapäivällä teehetkeen

♥nyt on lupa rikkoa omia sääntöjään ja tilata yksi lehti ihan vain siksi, että sen joulunumerot ovat aina parhaat ja tilaajalahjana on pörröinen tekoturkis/fleecehuopa

♥nyt on lupa nauttia hillittömästi suklaasta, kaakaosta, hämäränhyssystä ja kirjoista tai...tehdä sokerilakko ja puraista jotain herkullista, mutta terveellistä

♥nyt on aika tehdä kynttiläinventaario! Löysin viime vuonna pitkiä kynttilöitä, jotka sopivat kaikkiin kotimme korkeisiin kynttilänjalkoihin sekä myös Festivoihin: Mikä helpotus. Suosittelen myös 7 tunnin tuikkuja joulunaikaan ja viikonloppuihin. Niitä myy ainakin Plantagen. Entäs sitten lyhtykynttilät...

♥nyt on aika soittaa se puhelu, jota et ole saanut toimeksi! Joku odottaa soittoasi...

♥nyt löytää parhaat joulukortit: Minä ostin jo!

♥voiko ledejä olla ikinä liikaa...

♥nyt on aika syödä monivitamiinin lisäksi D:tä. Meillä menee 50 mikrogrammaa ja ihan lääkärin luvalla!

♥nyt on aika avata kotinsa ovet viikonloppuisin heille, jotka eivät istu yhteiseen joulupöytään: Kaikilla ei ole mahdollisuus kutsua koko sukua koolle jouluksi

♥nyt on aika huomioida myös nuorten toiveet joulun vietosta sekä nuorten parien toisen osapuolen vanhempien joulutoiveet: Meillä on vuorovuosisysteemi aaton suhteen.

♥nyt viimeistään on aika aloittaa lintujen ja oravien talvisyöttö, jota sitä ei sitten saa lopettaa kesken talven eli pieniä ei jätetä kesken tähdenlennon

♥nyt on aika tajuta, että tärkeintä on terveys ja kaikki muu tulee sitten sen mukana

♥nyt on aika huolehtia ryhdistä

♥nyt on aika tajuta, että joulu on jokaisella omannäköisensä: toinen haluaa touhuta ja pitää kiinni perinteistä, joku viis veisaa ja toivoo vain rauhaa ja kolmas valitsee kompromissin

♥marraskuu on hyvä kuukausi käydä yhdessä elokuvissa, ulkona syömässä ja/tai kokeilla jotain uutta ruokareseptiä kotona.

♥nyt on aika Glühweinin!

♥nyt on aika unelmoida tulevista seikkailuista

♥nyt on aika lähteä äidille viettämään förskottijoulua! Mukana on muutama pakettikin ja taitaapa olla myös näitä Wrendalen mukeja:


Miten uskallan olla näin onnellinen
sumuisessa marrasmaisemassa
pimenevän päivän lyhyenä hetkenä.

- Kyllikki Villa -

Innoittavaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille tasapuolisesti♥

Love 
Leena Lumi

Hello

kuvan koiruus on Hannelen Pilkku
mukit ja tarjotin Wrendale

tiistai 1. marraskuuta 2016

Jean Rhys: Siintää Sargassomeri


Sävel oli iloinen, mutta sanat olivat surulliset, ja usein hänen äänensä värisi ja murtui korkean sävelen kohdalla. – Adieu. Ei niinkään ”hyvästit” vaan nimenomaan à dieu, Jumalan haltuun, mikä oikeastaan kuulosti järkevältä. Rakastava mies oli yksinäinen, tyttö oli hylätty, lapset eivät koskaan palanneet. Adieu.

...kirjoitan nimeni tulenpunaisella, Antoinette Mason, syntyjään Cosway. Mount Calvaryn luostari, Spanish Town, Jamaika, 1839.

Jean Rhysin Siintää Sargassomeri (Wide Sargasso Sea, WSOY 1968, suomennos Eva Siikarla) kantaa Rhysille tunnettuja teemoja, joissa korostuvat naisen riippuvuus miehestä, naisen takertuvuus ja tuskaisuus, mutta myös juurettomuus ja sen mukanaan tuoma levottomuus. Se mikä erottaa tämän Rhysin teoksen häneltä aikaisemmin lukemistani Huomenta, keskiyö ja Kvartetti, on sen päähenkilön sidos jo olemassa olevaan kirjalliseen henkilöön: Antoinette Mason on Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin Bertha Mason, Rochesterin hullu vaimo ullakolla. Miksi Jean Rhys valitsi aiheekseen taustoittaa Bertha Masonin elämää, antaa ymmärtää, että Antoinettesta olisi voinut tulla jotain ihan muuta jos vain...tai, että ei hän oikeasti ollut mielipuoli: hänet tuotiin Englantiin vain rahojen takia, jotka Mason sai hänestä sulkeakseen hänet sitten loppuelämäksi hulluuden yöhön. Tai sitten voimakas samaistuminen Brontën kuuluisan romaanin ikimuistoiseen henkilöhahmoon...Niin tai näin Rhysin Siintää Sargassomeri voitti useita palkintoja ja hänen varhemmasta tuotannostaan otettiin uusintapainoksia teoksen menestyksen vuoksi. Olen jo vuosia säilyttänyt Jean Rhysin pientä kuvaa tiedostossani. Se on kuiskaillut minulle jo ennen hänen kirjojaan. Sitten sain blogiystävältä lahjaksi Siintää Saragassomeri omistuksella ’Leenalle elokuun öihin’ ja vuosi oli 2011. Nyt vihdoin tuli Rhysin kuuluisimman kirjan vuoro, sillä halusin lukea varhemmat teokset ensin. Uskon, että ratkaisu oli oikea, sillä ilman kahta aiempaa Rhysin teosta en olisi tunnistanut myös Antoinettea rhysnaiseksi.

Jean Rhys on elänyt itse siirtomaalapsuuden aivan kuten Marguerite Duras, johon häntä vertasin Huomenta, keskiyö –jutussani. Molemmilla on raa’an kaihtelematon tyyli, lauseet jäävät kesken tai päättyvät pilkkuihin. Kumpikaan ei myöskään selittele mitään. Rhys mielestäni vieläkin vähemmän ja lukijan ymmärryksen varaan jää miten hänen mielensä rakentaa siltoja tapahtumien tai dialogien väleihin. Erittäinkin tämä korostuu mielestäni Siintää Sargassomeri –teoksessa, jossa tapahtumarunsaus sinällään kera Jamaikan helteen ja suorastaan tukahduttavan väri- ja tuoksumaailman voisi ’huutaa’ ehjää kerrontaa, aukotonta todistusta päähenkilön olosuhteista, pakotusta selvittää, miksi hänestä tuli hullu nainen Brontën romaanin gobeliinihuoneeseen. Tässä on ilmiselvästi omakoettua paljonkin, mutta toivottavasti myös mielikuvitusta, sillä unenomaisesta, suorastaan hypnoottisesta tekstistä välittyy insestiä, äidin täydellistä välinpitämättömyyttä tyttäreensä, isäpuolen harkittua julmuutta, joka kätkeytyy viekasteluun sekä tietysti vaimokseen kreolitytön ottaneen englantilaismiehen totaalista piittamattomuutta vaimostaan.

Kaikki oli hyvin kirkkaan väristä, hyvin outoa, mutta se ei merkinnyt minulle mitään. Ei hänkään, tyttö jonka kanssa minun oli määrä mennä naimisiin. Kun lopulta tapasin hänet, kumarsin, hymyilin, suutelin hänen kättään, tanssin hänen kanssaan. Esitin osaa, jota minun odotettiin esittävän. Hänellä ei ollut koskaan mitään kosketusta minuun. Jokainen eleeni oli tahdonponnistus, ja joskus ihmettelin, miksei kukaan huomannut sitä.

Verrattuna Rhysin Huomenta, keskiyö, jossa ei tapahdu mitään ja tapahtuu kaikki, Siintää Sargassomeri on täynnä tapahtumia perheessä ja ympäröivässä yhteisössä, siirtymiä ajassa ja paikassa,  maisemat ja tunnelmat vaihtuvat, mutta ainoa varmuus ovat vain sitruspuiden, auringon, sateen, pölyn ja kanelin tuoksut. Mikään ei muuta miesten kreolitytölle määrämää kohtaloa. Tai sitä miten yksi mies murtaa hänet ensin autuudesta sitten vihasta.

Jos voisin kuolla. Nyt kun olen onnellinen. Tekisitkö sen? Sinun ei tarvitsisi tappaa minua. sano”kuole”, ja minä kuolen. Etkö usko minua? Yritä sitten, yritä, sano ”kuole” ja katso miten kuolen.

Kuole sitten! Kuole! Näin hänen kuolevan monta kertaa. Minun tavallani, ei hänen. Auringossa, varjossa, kuutamossa, kynttilän valossa. Pitkinä iltapäivinä...

Kaikessa Jamaikan eksottisuudessa kytee historiallinen palopommi eli orjien vapautus. Antoinetten perhe on tullut toimeen orjatyövoimalla, mutta sitten orjuus lakkautetaan brittiläisten siirtomaissa ja plantaasisuvuista tulee monille mustille valkoisia torakoita tai valkoisia neekereitä. Mustat halveksivat kreoleja avoimesti ja nauravat näille päin kasvoja. He ovat myös vaarallisen uhkaavia. Rhysin kirjassa he ovat kuin se pimeys, johon ensin putoaa Antoinetten äiti, joka osin vetää tytärtään mukaansa tartuttamalla tähän pelon kauhistavasta tulevaisuudesta että vieden tältä luottamuksen kieltäen tyttärensä käytöksellään. Näin Antoinettesta tulee tyypillinen rhysiläinen nainen, jonka ainoa turva on miehessä. Edes satunnaiset epäilyksen hetket eivät vapauta häntä, sillä paluu uhkaavien ja nyt vapauden humalluttamien mustien koston kohteeksi on kuolemaakin pahempi kohtalo. Niinpä jäljelle jäävät punaiset verhot, vuode, kylmyys, unet...Englanti, mutta

minun täytyy muistaa kynttiläkruunut ja tanssi, joutsenet ja ruusut ja lumi. Ja lumi.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Jokken kirjanurkka ja Katja

*****

*****


Jean Rhys 24.8.1890-14.5.1979

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Helsingin Kirjamessut 2016 pikakelauksella ihanista tapaamisista Hartolan joutseniin!


Kirjamessuviikonloppu meni kuin nopeuttettu filmi. Yksi syy on se, että tänä vuonna annoimme messuille vain lauantain, sillä olin nyt ensimmäistä kertaa näin pitkällä reissulla leikkauksen jälkeen. Perjantaina oli tarkoitus ajella ihan rauhassa hotelliimme, vähän levätä ja sitten klo 19 syömään nuortemme kanssa. Aina kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Tai minulle sattuu, väittää Lumimies, kuten se putoaminen sinne lehmälaidunojaan Saksassa viime lokakuussa...Tällä kertaa matkan varrella yllättivät Hartolan joutsenet! Onhan niitä joutsenia aikanaan paljon nähty etenkin länsirannikolla asuessa pelloilla ja vanhempieni merenrantamökille niitä saapui joka kevät samat 31 kaunista lintua. Täällä harjukaupungin saarella ei ole peltoja, johon joutsenet voisivat muuttomatkallaan levähtää, joten kun huristelimme ohi satapäisen joutsenlauman Hartolan kohdalla, olin näkevinäni siinä jotain ennen kokematonta...


Lintuja oli tosi, tosi paljon ja niillä oli selvästi menossa hyvin tarkka ja kaunis matkaanlähtöjärjestely. Tiesin ohittaneeni jotain liian upeaa ohitettavaksi, mutta auto vain painui eteenpäin vakionopeuden tasaisella tahdilla. Kerroin ohittaani onneni, sanoin haluavani kuvata jotain suurta, kerroin haluavani penkin ja huovan ja jääväni pois kirjamessuilta, jos vain pääsisin takaisin joutsenpellolle. Ihan kuin jostan Speden sketsissä eli ellei miehelle sano:' Pysähdy!', hän ei sitä tee. Päätin vaieta. Se tekee vaikutuksen. Kerran vaikenin Pariisin asti, joten ei kannata yrittää. Vihdoinkin hän tajusi ja sitten hän selittämään, että 'ei täällä voi kääntyä' ja 'miten me ikinä ehdimme sovittuun aikaan edes ravintolaan, kun sinä jäät kuvaamaan joutsenia' ja 'olemme taas pahimpaan ruuhka-aikaan Hesassa' etc.etc. Onneksi auto kuitenkin löysi paikan jossa saattoi kääntyä ja


lopulta pääsin niin liki upeaa ryhmää, että saatoin tehdä havaintoja. Edessä olivat johtajajoutsenet, niiden välissä muut, jotka tarkkaan kuuntelivat 'johtajien' neuvoja'. Aika ajoin kuului merkkiääni tai näkyi tietty kaulantaivutus ja sitten ryhmässä saattoivat jotkut vaihtaa paikkaa. Ainoa, jotka eivät yhtään vaihtuneet, olivat ryhmänvetäjät sekä viimeisinä olevat pariskunnat, joilla oli nuoria, ensimuuttomatkalleen lähteviä joutsenia mukanaan. Mihinkään kuvaan emme saaneet mahtumaan koko ryhmää, mutta tässä ei ehkä kuitenkaan se määrä, vaan tuo upea lentosuunnitelma oli se kaikkeus! Tämä oli unohtumatonta, mutta sinne en voinut jäädä, vaikka mieli teki.


Ja olihan meitä lopulta siellä kaksi innostunutta! Mies joka vei minut tapaamaan minivillipossuja viime lokakuussa Saksaan, ei jää kylmäksi Suomen kansallislinnulle. Tänään aamiaisella hän jakoi hotellissa joutsenkokemusta herran kanssa, joka oli nähnyt kurkien vastaavan, mutta aivan erilaisen matkajärjestelyn ja siinä ei todellakaan ollut myöskään kysymys muutamista kymmenistä linnuista, vaan paljon suuremmasta määrästä. Tuo lintujen ikiaikainen muuttovietti, niiden viestintä ja osata palata takaisin tutuille pesimäpaikoille on kuin jotain maagista realismia, jonka edessä mykistyy ihailusta.


Lauantaiaamuna sitten aamiaisen jälkeen ratikalla keskustasta kirjamessuille.Minulla oli lappu, jossa sovitut tapaamiset ja mielessä oli sitten ne omat kiinnostuksen kohteet, joita oli ollut pakko karsia, sillä tapaamisia lounaasta alkaen jonkin verran eli paljon. Hauskaa 'kuoharilistallani' oli se, että siinä oli sekä kirjailijoita, lukijoitani että blogikollegoitani ja tietty myös lounas Kustannusherran kanssa myös sattumia, joissa ennen tapaamattomat, mutta Blogistaniasta tutut kirjabloggaajat tulivat moikkaamaan eli saimme tutustua 'face to face' ja heistä yksi oli bleue Meillä onkin erikoista kirjamessuhistoriaa takana, mutta silti emme ole ikinä tavanneet kunnolla:)


Kustannuspuolta saavat edustaa Minervan Maria Säntti ja Merja Varon. Kuten ehkä muistatte Minerva oli ensimmäinen kustantamo, johon aloittaessani vuonna koivu ja tähti räntäsadepäivänä törmäsin ja siitä se sitten kiihtyi...kirjabloggaaminen.



Kirjailija&fani eli Antti Tuomainen& minä♥ Tässä mies joka taitaa dekkarin. Törmäsin Tuomaiseen vasta Kaivoksen myötä ja nyt taidan lukea hänen kaikki teoksensa vähitellen, kuten muuten tein Håkan Nesserinkin kanssa. Oikeastaan heillä on tyylissä jotain samaa eli vaikka molemmat kirjoittavat dekkareita, kumpikin tuo teoksiinsa paljon ihmisen sisäistä melankoliaa ja elämäntuskaa jännityksen yhtään siitä kärsimättä. Tuomaisen uusin, Mies joka kuoli, on luettu ja erinomaiseksi todettu kuin myös Synkkä niin kuin sydämeni, josta viime mainitusta tosin en ole vielä ehtinyt kirjoittamaan. Oli muuten ihan sanomattoman ihanaa tavata Antti livesti!


Fanitaapamiskuvan ja yllä olevan väliin jäi kuvaamattomia hetkiä kuten tapaaminen kiehtovan kirjailijan kanssa ja hän tuli messuille lauantaina ihan minun takiani. Näimme niin kiinnostavia reissukuvia, jotka liittyvät hänen tulevaan kirjaansa, että Lumimies puhuu niistä vieläkin: Nyt meidän kuulemma pitäisi matkustaa Jekaterinburgiin! Minua kiinnosti kovasti tieto, että kirjailijaystävälläni oli matkallaan mukana suosittelemani Helen Rappaportin teos Jekaterinburg. Romanovien viimeiset päivät. Kaiken huipuksi kirjailijallamme oli Jekaterinburgissa sama opas, joka oli opastanut Helen Rappaporttia! Ehkä kohta kuulen, että me kaikki tapaamme toisemme Jekaterinburgissa...


Eräs tapaaminen meni ohi, mutta kirjamessuilla onkin tajuttava, että ei ota liian kireitä aikatauluja, sillä ne eivät kuitenkaan toimi. Kaikkein parasta on vain flow...Ihmettelen, että en ole ottanut yhtään ruokakuvaa, mutta sanotaan nyt sitten niin, että seura vei. Ihan lopuksi oli niin hulvattoman hauskaa tutun lukijani Birgitan ja hänen miehensä kanssa, että vatsalihakset ovat vieläkin nauramisesta kipeät. Kiitos seurasta ihanat♥ Birgitta, älä unohda koodisanaa: Idän pikajuna!



Tästä kuvasta tekee mieli sanoa, että 'Me kolme ja Rivan suojatit'. Onhan tässä tyttökirjahenkeä paljon mukana. Me kolme ja Tuure tapasimme kauan sitten ensimmäistä kertaa kirjabloggaajina kirjamessuilla ja lähdimme sen jälkeen viettämään iltaa keskustaan hyvän ruoan ja kirjapuheen äärelle. Takassa paloi tuli, pöydillä kynttilät ja kuka olisikaan silloin uskonut mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan. Tuure on nyt maailmalla...Sara, vasemmalla on kirjailija, joka on kirjoittanut mm. Kapina ja kaipuu. Kultaiset tyttökirjaklassikot sekä pitää blogia Saran Kirjat. Katja oikealla on kustannustoimittaja, joka lisäksi pitää Lumiomena -kirjablogia. Keskellä Lumi, joka on vihdoinkin kutsunut Saran katsomaan puutarhaansa ensi kesänä: Sara muistutti, että jo ensimmäisestä tapaamisesta hän on sitä halunnut. Nyt sopii paremmin kuin hyvin ja tiedossa on takuulla muuta(kin) puhetta kuin tyttökirjat, sillä mitä kiltein tyttökirjailijuus kätkee suuren kiinnostuksen jännitykseen. Olen saanut ehkä kovimmat dekkarivinkkini juuri Saralta! Ai niin, näiden kolmen konkaribloggaajan tapaamisiin liittyy aina kuohari tai kaksi ja kaunista nostalgiaa, mutta myös eteenpäin katsomista.


Tässä muisto messuilta 2013. Mukana myös Montgomery -tutkija Vappu Kannas. Paljon selvempi kuva kuin tämänvuotinen...Täältä löytyy kirjamessujamuistoja.


Joulu näkyi jo messuillakin ja mikä sen ihanampaa. Minä aloitan nyt kuitenkin tänään lukemaan dekkaria ja tällä viikolla on vuorossa myös länsirannikolla käynti, joten katsotaan, milloin ehdin kirjoittaa lukemattomat luetut kirjat Lumiin.

Kiitos kaikille tapaamillemme ihanasta seurasta ja innoittavaa kirjamessujen jälkeistä elämää!

♥:lla Leena Lumi

lauantai 29. lokakuuta 2016

Älä puhu pelottavasta kohtalosta, älä pohjoisen ikävästä...


Älä puhu pelottavasta kohtalosta,
älä pohjoisen ikävästä suunnattomasta.
Nyt juhlimme ensi kertaa yhdessä,
ja ero on tämän juhlamme nimenä.
Mitä siitä, jos emme kohtaa aamua,
jos kuu ei päittemme yllä vaella;
tänään tahdon sinulle ojentaa 
lahjat, joista ei kuunaan kuultukaan:
kuvajaiseni illalla veden kalvossa,
ennen kuin virta on nukahtanut,
väsyneen katseen, joka ei nostanut
pudonnutta tähteä taivaalle,
kaiun äänestä, joka on nuutunut,
mutta on joskus ollut tuoreen kesäinen -
niin että voisit värisemättä kuulla
varisten juoruilun ympäri Moskovaa,
ja sateesta kostea päivä lokakuulla
olisi ihanampi toukokuun kastetta.
Muistathan minut, kalleimpani,
ainakin ensilumen tuloon asti.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova - Valitut runot (Tammi 2008, toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola)

torstai 27. lokakuuta 2016

Onnea Katja/Lumiomena ja muut kirjablogikollegat! Cisionin kirjablogilistaus 2016 lokakuu...


Onnea Katja/Lumiomena kirjablogien kuningatarsijasta, jonka ennustin sinulle jo keväällä♥ Sinä, ystäväni lumessa, koirissa, kirjoissa, kuoharissa, joulussa, hortensioissa...teet niin mahtavaa blogia, että vaikka olin tänä kesänä ihan hukassa syystä, jonka tiedät, jaksoin silti käydä lukemassa sinulla. Suorastaan taisin parantua muutamien tekstiesi ansiosta...Ja kiitos ikuisesti Suojeluksesta, Kiurusta ja Termiitistä ja niistä muistakin...Sinä tunnnet kirjamakuni.

Cision listasi tänä vuonna kirjablogit just sopivasti kirjamessuille ja tässä tuore tulos:

Tänään alkavien Helsingin kirjamessujen kunniaksi listasimme Suomen top10 kirjallisuusaiheiset blogit.  Kärkeen kiilasi tänä vuonna haaveilun sekä kirjat lempiharrastuksikseen ilmoittavan Katjan luotsaama ”Lumiomena”, seuraajinaan ”Kirsin kirjanurkka” ja ”P.S. Rakastan kirjoja”. Alla listattujen blogien mukaansatempaavien kirja-analyysien avulla löydätkin juuri sen kiinnostavimman opuksen yöpöydälle!

1       Lumiomena 

2       Kirsin kirjanurkka

3       P.S. Rakastan kirjoja

4       Leena Lumi

5       Ullan luetut kirjat

6       Bokbabbel


8       Amman lukuhetki

9       Oksan hyllyltä



Cisionin top-blogit listataan kerran kuukaudessa vaihtuvasta aihepiiristä. Aiempiin listauksiin voi tutustua  Cisionin verkkosivuilla osoitteessa http://www.cision.fi/category/top-social-lists/ .

Onnea kaikki listalla olevat blogikollegani♥

Olen kiitollinen, että saan olla mukana jo neljättä kertaa. Ensin olin 7. ja sitten kaksi kertaa 1. Nyt 4. Kiitos kaikille lukijoilleni♥



Jatketaan intohimolla kirjoista ja innostetaan kaikkia kirjabloggaajia kirjojen meressä!

♥:lla Leena Lumi

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Nousuvettä ja vähän muutakin...sekä kohti kirjamessuja!


Olen jo jonkin aikaa odottanut, että joku Helsingin Sanomissa kirjoittaisi tv-sarjasta Nousuvesi (Springfloden), sillä meidän talossa on kaksi, jotka ovat siihen niin koukussa...Tallennamme ja katsomme sitten vähintäin kaksi jaksoa kerrallaan eli jännityksen maximointia! Tänään sitten Jukka Petäjä vihdoin jutussa Skandidekkari viihtyy nyt televisiossa toi sarjan esille ja tietysti myös sen pohjana olevan Cilla ja Rolf Börjlindin samannimisen romaanin. Myönnän, että sarja on sen verran kova, että pakenen välillä toiseen huoneeseen..., mutta se kaikki muu siinä on kutkuttavaa laatua. Tulee ihan mieleen Sillan (Bron) kultaiset kaksi ensimmäistä tuotantokautta, jotka eivät olleet yhtä noir kuin viimeinen eli kolmas ja


mukana oli vielä Sofia Helinin 'oikea' työpari Kim Bodnia Martin Rohdena. Täällä sarjan luoja Hans Rosenfeldt lupailee jo neljättä tuotantokautta, mutta on auki saammeko Bodnian takaisin. Suosittelen lukemaan, miksi hän lähti sarjasta...Hans Rosenfeldt taas kilauttaa päässäni heti esiin toisenkin nimen eli Michael Hjorthin, joka on käsikirjoittanut Wallanderia...



Yhdessä Hjorth&Rosenfeldt ovat kirjoittaneet huiman Sebastian Bergman -sarjan, johon ovat onnistuneet luomaan kutkuttavimman rikosprofiloijan ikinä! Miten tylsää elämä olisikaan ilman Sebaa!!!Suosittelen Mies joka ei ollut murhaaja, Oppipoika, Tunturihauta, Mykkä tyttö ja Hylätyt 



Ja vielä on jäljellä neljä katsomatonta Syrjäistä maata, joka heittää meidät rosoisiin walesilais-brittiläisiin tunnelmiin. Kuvassa marskimaalla erään rankan sarjan uhri sekä rikosylikomisario Tom Mathias (Richard Harrington), joka synkästä ilmeestään huolimatta ei mitenkään estä naiskatsojia huomaamasta, että...



Viisitoista Håkan Nesserin teosta olivat välisarjan suveni silta ylitse synkän virran, joten hänelle kiitos♥ Ja vielä vuosi sitten en tiennyt Nesseristä mitään, vaikka olen aina lukenut myös dekkareita paljon. Vielä kirjoitan oodin dekkareille...


Muuta kuin dekkareita ovat sitten Linn Ullmannin teokset, joista uusin Rauhattomat on tänään Jukka Petäjän taidokkaassa syynissä. Pidin kohdasta, jossa puhuttiin miten muistot ankKuroituvat tiettyihin paikkoihin, joissa ne odottavat, että joku päästäisi ne pulpahtamaan pintaan. Sitten on paljon niitä koteja ja kesäpaikkoja sekä lapsuudesta että aikuisuudesta ja...

"Ne ovat reimareita tunteiden, kaipauksen, rakkauden ja muistojen ulapalla."

Ullmannin Aarteemme kallis oli lukuvuonna 2012 neljänneksi paras kirja Lumissa:


Linn Ullmann kiinnostaa minua yhtä paljon kuin Siri Hustvedt! Niinpä luin myös Kun olen luonasi ja Ennen unta



Jukka Koskelainen kirjoittaa tämän päivän Hesarissa Aris Fioretosin Marysta, joka on värisyttänyt ainakin minua. Näin Jukka mm.

"Yksi Maryn itsestään käyttämistä kuvista on granaattiomena: sillä ei ole yhtä ydintä. Ehkä se on kuva siitä, että hän ei käperry itseensä, vaan havainnoi jatkuvasti ulkomaailmaa ja luo siitä loputtoman tapahtumien ja vertausten ketjun. Sisällään hän kantaa uutta siementä."


Kohti Helsingin Kirjamessuja! Pian tavataan monen kanssa siellä ja jo pe iltana


Meri&co♥

Bis bald!

Leena Lumi

Hollow talk