Helsingin Kirjamessut 2016 pikakelauksella ihanista tapaamisista Hartolan joutseniin!

Kirjamessuviikonloppu meni kuin nopeuttettu filmi. Yksi syy on se, että tänä vuonna annoimme messuille vain lauantain, sillä olin nyt ensimmäistä kertaa näin pitkällä reissulla leikkauksen jälkeen. Perjantaina oli tarkoitus ajella ihan rauhassa hotelliimme, vähän levätä ja sitten klo 19 syömään nuortemme kanssa. Aina kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Tai minulle sattuu, väittää Lumimies, kuten se putoaminen sinne lehmälaidunojaan Saksassa viime lokakuussa...Tällä kertaa matkan varrella yllättivät Hartolan joutsenet! Onhan niitä joutsenia aikanaan paljon nähty etenkin länsirannikolla asuessa pelloilla ja vanhempieni merenrantamökille niitä saapui joka kevät samat 31 kaunista lintua. Täällä harjukaupungin saarella ei ole peltoja, johon joutsenet voisivat muuttomatkallaan levähtää, joten kun huristelimme ohi satapäisen joutsenlauman Hartolan kohdalla, olin näkevinäni siinä jotain ennen kokematonta...

Lintuja oli tosi, tosi paljon ja niillä oli selvästi menossa hyvin tarkka ja kaunis matkaanlähtöjärjestely. Tiesin ohittaneeni jotain liian upeaa ohitettavaksi, mutta auto vain painui eteenpäin vakionopeuden tasaisella tahdilla. Kerroin ohittaani onneni, sanoin haluavani kuvata jotain suurta, kerroin haluavani penkin ja huovan ja jääväni pois kirjamessuilta, jos vain pääsisin takaisin joutsenpellolle. Ihan kuin jostan Speden sketsissä eli ellei miehelle sano:' Pysähdy!', hän ei sitä tee. Päätin vaieta. Se tekee vaikutuksen. Kerran vaikenin Pariisin asti, joten ei kannata yrittää. Vihdoinkin hän tajusi ja sitten hän selittämään, että 'ei täällä voi kääntyä' ja 'miten me ikinä ehdimme sovittuun aikaan edes ravintolaan, kun sinä jäät kuvaamaan joutsenia' ja 'olemme taas pahimpaan ruuhka-aikaan Hesassa' etc.etc. Onneksi auto kuitenkin löysi paikan jossa saattoi kääntyä ja

lopulta pääsin niin liki upeaa ryhmää, että saatoin tehdä havaintoja. Edessä olivat johtajajoutsenet, niiden välissä muut, jotka tarkkaan kuuntelivat 'johtajien' neuvoja'. Aika ajoin kuului merkkiääni tai näkyi tietty kaulantaivutus ja sitten ryhmässä saattoivat jotkut vaihtaa paikkaa. Ainoa, jotka eivät yhtään vaihtuneet, olivat ryhmänvetäjät sekä viimeisinä olevat pariskunnat, joilla oli nuoria, ensimuuttomatkalleen lähteviä joutsenia mukanaan. Mihinkään kuvaan emme saaneet mahtumaan koko ryhmää, mutta tässä ei ehkä kuitenkaan se määrä, vaan tuo upea lentosuunnitelma oli se kaikkeus! Tämä oli unohtumatonta, mutta sinne en voinut jäädä, vaikka mieli teki.

Ja olihan meitä lopulta siellä kaksi innostunutta! Mies joka vei minut tapaamaan minivillipossuja viime lokakuussa Saksaan, ei jää kylmäksi Suomen kansallislinnulle. Tänään aamiaisella hän jakoi hotellissa joutsenkokemusta herran kanssa, joka oli nähnyt kurkien vastaavan, mutta aivan erilaisen matkajärjestelyn ja siinä ei todellakaan ollut myöskään kysymys muutamista kymmenistä linnuista, vaan paljon suuremmasta määrästä. Tuo lintujen ikiaikainen muuttovietti, niiden viestintä ja osata palata takaisin tutuille pesimäpaikoille on kuin jotain maagista realismia, jonka edessä mykistyy ihailusta.

Lauantaiaamuna sitten aamiaisen jälkeen ratikalla keskustasta kirjamessuille.Minulla oli lappu, jossa sovitut tapaamiset ja mielessä oli sitten ne omat kiinnostuksen kohteet, joita oli ollut pakko karsia, sillä tapaamisia lounaasta alkaen jonkin verran eli paljon. Hauskaa 'kuoharilistallani' oli se, että siinä oli sekä kirjailijoita, lukijoitani että blogikollegoitani ja tietty myös lounas Kustannusherran kanssa myös sattumia, joissa ennen tapaamattomat, mutta Blogistaniasta tutut kirjabloggaajat tulivat moikkaamaan eli saimme tutustua 'face to face' ja heistä yksi oli bleue Meillä onkin erikoista kirjamessuhistoriaa takana, mutta silti emme ole ikinä tavanneet kunnolla:)

Kustannuspuolta saavat edustaa Minervan Maria Säntti ja Merja Varon. Kuten ehkä muistatte Minerva oli ensimmäinen kustantamo, johon aloittaessani vuonna koivu ja tähti räntäsadepäivänä törmäsin ja siitä se sitten kiihtyi...kirjabloggaaminen.

Kirjailija&fani eli Antti Tuomainen& minä♥ Tässä mies joka taitaa dekkarin. Törmäsin Tuomaiseen vasta Kaivoksen myötä ja nyt taidan lukea hänen kaikki teoksensa vähitellen, kuten muuten tein Håkan Nesserinkin kanssa. Oikeastaan heillä on tyylissä jotain samaa eli vaikka molemmat kirjoittavat dekkareita, kumpikin tuo teoksiinsa paljon ihmisen sisäistä melankoliaa ja elämäntuskaa jännityksen yhtään siitä kärsimättä. Tuomaisen uusin, Mies joka kuoli, on luettu ja erinomaiseksi todettu kuin myös Synkkä niin kuin sydämeni, josta viime mainitusta tosin en ole vielä ehtinyt kirjoittamaan. Oli muuten ihan sanomattoman ihanaa tavata Antti livesti!

Fanitaapamiskuvan ja yllä olevan väliin jäi kuvaamattomia hetkiä kuten tapaaminen kiehtovan kirjailijan kanssa ja hän tuli messuille lauantaina ihan minun takiani. Näimme niin kiinnostavia reissukuvia, jotka liittyvät hänen tulevaan kirjaansa, että Lumimies puhuu niistä vieläkin: Nyt meidän kuulemma pitäisi matkustaa Jekaterinburgiin! Minua kiinnosti kovasti tieto, että kirjailijaystävälläni oli matkallaan mukana suosittelemani Helen Rappaportin teos Jekaterinburg. Romanovien viimeiset päivät. Kaiken huipuksi kirjailijallamme oli Jekaterinburgissa sama opas, joka oli opastanut Helen Rappaporttia! Ehkä kohta kuulen, että me kaikki tapaamme toisemme Jekaterinburgissa...

Eräs tapaaminen meni ohi, mutta kirjamessuilla onkin tajuttava, että ei ota liian kireitä aikatauluja, sillä ne eivät kuitenkaan toimi. Kaikkein parasta on vain flow...Ihmettelen, että en ole ottanut yhtään ruokakuvaa, mutta sanotaan nyt sitten niin, että seura vei. Ihan lopuksi oli niin hulvattoman hauskaa tutun lukijani Birgitan ja hänen miehensä kanssa, että vatsalihakset ovat vieläkin nauramisesta kipeät. Kiitos seurasta ihanat♥ Birgitta, älä unohda koodisanaa: Idän pikajuna!

Tästä kuvasta tekee mieli sanoa, että 'Me kolme ja Rivan suojatit'. Onhan tässä tyttökirjahenkeä paljon mukana. Me kolme ja Tuure tapasimme kauan sitten ensimmäistä kertaa kirjabloggaajina kirjamessuilla ja lähdimme sen jälkeen viettämään iltaa keskustaan hyvän ruoan ja kirjapuheen äärelle. Takassa paloi tuli, pöydillä kynttilät ja kuka olisikaan silloin uskonut mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan. Tuure on nyt maailmalla...Sara, vasemmalla on kirjailija, joka on kirjoittanut mm. Kapina ja kaipuu. Kultaiset tyttökirjaklassikot sekä pitää blogia Saran Kirjat. Katja oikealla on kustannustoimittaja, joka lisäksi pitää Lumiomena -kirjablogia. Keskellä Lumi, joka on vihdoinkin kutsunut Saran katsomaan puutarhaansa ensi kesänä: Sara muistutti, että jo ensimmäisestä tapaamisesta hän on sitä halunnut. Nyt sopii paremmin kuin hyvin ja tiedossa on takuulla muuta(kin) puhetta kuin tyttökirjat, sillä mitä kiltein tyttökirjailijuus kätkee suuren kiinnostuksen jännitykseen. Olen saanut ehkä kovimmat dekkarivinkkini juuri Saralta! Ai niin, näiden kolmen konkaribloggaajan tapaamisiin liittyy aina kuohari tai kaksi ja kaunista nostalgiaa, mutta myös eteenpäin katsomista.

Tässä muisto messuilta 2013. Mukana myös Montgomery -tutkija Vappu Kannas. Paljon selvempi kuva kuin tämänvuotinen...Täältä löytyy kirjamessujamuistoja.

Joulu näkyi jo messuillakin ja mikä sen ihanampaa. Minä aloitan nyt kuitenkin tänään lukemaan dekkaria ja tällä viikolla on vuorossa myös länsirannikolla käynti, joten katsotaan, milloin ehdin kirjoittaa lukemattomat luetut kirjat Lumiin.

Kiitos kaikille tapaamillemme ihanasta seurasta ja innoittavaa kirjamessujen jälkeistä elämää!

♥:lla Leena Lumi