Olen alusta asti, jo ennen tapaamistamme säälinyt Vilmaa.
Gunnar kertoi ex-vaimostaan vain vähän ja senkin vähän äänessään häivähdys
kunnioitusta ja outoa pelkoa. Sain Vilmasta sen kuvan, että hän on kiukkuinen
ja ailahtelevainen ihminen mutta hän näytti ihan toisenlaiselta. Pelottavan sydämelliseltä, esimerkiksi, joten koin kovia omantunnon tuskia, koska tiesin
vieväni häneltä miehen ja lapsilta isän. Erityisesti silloin piti painia
moraalikäsitysten kanssa, kun sain kuulla hänen odottavan vauvaa, mutta rakkaus
voitti.
Maaria Päivisen romaanissa Kellari (Into 2016) on kyse
monista ihmiselämän kipupisteistä: On hylätyksi tulemista, pakkomielteistä
rakkautta, on kostoa ja vihanhallintaongelmaa, on vanhuksen yksinäisyyttä ja
lasten pahoinvointia. Tarina on sijoitettu saarelle, joka liukenee
jonnekin meren ja taivaan väliin, Islantiin.
Maaria Päivinen on minulla hyvin seurattu, sillä jo 22.2.2013
kirjoitin hänen romaanistaan Pintanaarmuja Lumiin. Yksinäisenä tunturipöllönä
huhuilin, että ’kuulkaa, lukekaa, kokekaa!’ Pintanaarmuja sijoittui ko. vuodenlopussa kuuman ryhmäni kymmenenneksi. Sama sijoitus romaanilla On nälkä, on jano vuonna 2014, mutta nyt tilanne oli toinen, sillä vuosi 2014 oli omaa lajiaan. Kirjoitin silloin:
Maaria Päivisen
On nälkä, on jano romaani, sijoittui nyt samalle paikalle kuin
Päivisen loistava Pintanaarmuja viime vuonna. Se ei kuitenkaan
merkitse, miltä se näyttää, sillä kirjavuodesta 2014 tulikin yllättävän tasokas,
vaikka alkuvuosi muulta näytti. Pidin paljon Pintanaarmuista, mutta vieläkin enemmän kirjasta On nälkä, on jano. Nyt rakenne oli täydellinen,
tiivistetympi ja tyylikäs. Koska olen kirjeromaanien ystävä, niin Päivisen
monologiromaani vei minut mukanaan kuin tulva-aalto. Aivan huikeaa,
Maaria!
Kellari on aivan omanlaatuisensa
kirjallinen aluevaltaus, sillä kahteen aiempaan romaaniin verrattuna Maaria on
suorastaan hillitty. Kuumaa laavaa emme kuitenkaan halua kokonaan välttää...emmehän. Nytkin pääosassa on kostajatar, nainen, joka maksattaa kärsimänsä
miehellä. Ero on siinä, että On nälkä, on jano -teoksen Emilie käyttää täyydellistä
poltetun maan taktiikkaa tarkoituksena tuhota koko miessukupuoli maan päältä,
kun taas Kellarin Vilmalle riitää, että yksi pettänyt mies kärsii ja kaikki
näyttää ulospäin täydelliseltä. Kun keskityin Vilmaan, jonka mies oli pettänyt
häntä jo tämän odottaessa heidän toista lastaan Stellaa ja jättänyt sen
jälkeen, kohtasin onnettoman kontrollifriikin, joka lopulta sairastui.Vilma
oli aina ollut täydellinen kodin ihminen. Vaimo, äiti, sisustaja ja mitä
erinomaisin kokki, mutta joku oli vienyt tunteet ja tilalle oli tullut kylmyys,
jota pari ei osannut käsitellä. Ennen petetyksi tulemista Vilma oli innokas
puutarhurikin. Hänellä kasvoi kasvihuoneessa tomaatteja, yrttejä, inkivääriä,
valkosipulia, pensasmustikkaa. Jopa oliivi- ja sitruunapuu, maustefenkolia,
anisjuurta ja selleriä. Pihamaa sai kukkia kaikissa väreissä ja varastaa
ohikulkijoiden huomion. Eron jälkeen Vilmasta tuli jynssäri. Hän sortui
kostonhimossaan kaameaan rikokseen ja jatkoi sitä katumatta, mutta
samanaikaisesti hän jynssäsi talosta pois kaikki värit, hän vaihtoi värikkäät
kukat valkoisiin, hän jynssäsi multaisia perunoita kuin pesten mieltään, siinä
rankasti epäonnistuen. Hän pesi ilottomana pyykkiä kahdesti päivässä, vihasi,
että vanhempi tytär Silvia ikävöi isäänsä ja katui, että oli saanut vielä
Stellan, jota ei kyennyt rakastamaan. Ilman pakonomaista touhuamista Vilma ei
olisi pysynyt kasassa. Hän tunsi kärsineensä vääryyttä, hän oli uhri, ei lasten isä,
joka oli yllätten kadonnut. Kaiken lisäksi hän oli saanut taakakseen
naapuritalon 72-vuotiaan leskirouvan Ingan, sietämättömästä yksinäisyydestä
kärsivän naisen, joka halusi hänestä ja lapsista itselleen uuden perheen.
Inga tuo kirjaan aivan uuden
näkökulman: Saamme tarkkailijan, mutta saamme samalla myös mukaan nykyhetken
suurinta tragediaa, vanhusten yksinäisyyttä. Ingalla käy kuitenkin kotiapulainen, hän lakkaa kyntensä muotivärein tummiksi, hän
sivelee ripsiväriä vielä harvinaisen tuuheille ripsilleen ja aina vain hänen
silmänsä ovat yhtä lumoavan vihreät kuin islanninjäkälä! Inga on harvinaisen
selvänäköinen ja rohkea, mutta hän haluaa perheen. Hän tunkeutuu Vilman maailmaan ja taloon milloin
mukanaan munkkeja, milloin omenapiirakka tai kauan sitten kutomiaan
villasukkia. Hän on päättänyt saada Vilmasta sen tyttären, jota hän ei koskaan
saanut. Lapsia hänelle ei elämä ollut suonut ja nyt hän oli aivan yksin. Vilma
on vastaus hänen elämännälkäänsä, sillä hänestä he ovat samanlaisia, oman
latunsa hiihtäjiä, eksymistä haluavia seikkailijoita.
Tuli uupunut olo kun ajatteli, miltä
maailmalla oli tuntunut: täydeltä.
Kirkkaassa kesäauringossa
Krakovassa: tenhoavalta.
Ingasta Maaria Päivisen Kellari saa todenmakuista maanläheisyyttä. Inga on Vilman tarinan balanssi. Ingalle Vilman valkoista huutavat huoneet ovat
kauhistus. Inga osaa letittää tyttöjen hiuksia, hipaista hellästi poskesta. Lukija
löytää Ingasta jotain tuttua. Myös toivoa. Inga on kaivattu valo Vilman mielen
kellareihin, mutta riittääkö se valaisemaan viimeisenkin pimeyden? Senkin, joka
on muurattu sementillä umpeen?
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Tuomas/Tekstiluola Krista/Lukutoukan kulttuuriblogi ja Annika/Rakkaudesta kirjoihin
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Tuomas/Tekstiluola Krista/Lukutoukan kulttuuriblogi ja Annika/Rakkaudesta kirjoihin
Mukavaa huomata, että sinäkin olit jo ehtinyt kirjoittaa tästä. :) Tämä on kyllä hillitympi kuin Maaria Päivisen aiemmat kirjat, mutta se Islannin karun ilmaston ja pinnan alla kupliva laava todella tulee teoksessa pinnalle! Hyvin sanottu oli tuo, että Inga pyrki tuomaan lämpöä ja väriä Vilman elämään, joka oli eloton ja valkoiseksi puunattu.
VastaaPoistaTuomas, olen lukenut Maarialta myös hänen upean runokirjansa! Sinulla oli kiinnostava ja hieno teksti tästä: Miten kiva, että löydämme jokainen eri painotuksia kirjoihin. Pidin paljon siitä Ingan Krakova-kokemuksesta. Näin sen kun filminä..ehkä siksi, että Ich hab noch mein Koffer in Krakow...
PoistaIslanti oli kiehtova ja just sopivasti rosoinen ympäristö Maarian tarinalle.
Päivisen kirjat kiinnostavat... Luen tänä syksynä vähän sillä tavallla 'kustantaja pari kerrallaan', joten ehkäpä tämäkin luettavakseni tulee. Muistaakseni Kellari kuului syksyn lukulistalleni...
VastaaPoistaHienoa syyssunnuntaita <3 (nyt menen lukemaan erään toisen tekstisi...)
Kaisa Reetta, aloita tästä!Jollakin mystisellä tavalla minulta ei ole ikinä 293 sivua mennyt näin nopeasti:)
PoistaKiitos samoin sinulle<3 (Ach, aavistan, että sinulta on tulossa jotain kiinnostavaa...tulen kohta visiitille:)
Odotinkin että kirjoitat tästä Maarian uudesta kirjasta,ja kyllä nousi uteliaisuus,eli tämä pitää varmaankin joskus lukea.
VastaaPoistaJael, tietysti!Kirja jää toistaiseksi minulle eli...:)
PoistaLeena, mulla alkaa olla jo vähän uutuuskirjaähky tälle syksylle, mutta Kellarin kyllä aion silti vielä lukea. Pintanaarmuja oli upea!
VastaaPoistaMaisku, vaikka kuinka ylsitän tiivistystä ja olen Lauri Viidan kanssa samaa mieltä, että 300 sivulla on tarina kerrottu, nyt tämä Kellari meni niin lujaa, että olisin voinut lukea toisen mokoman! Jäi jotain auki...Piintanarmuja oli upea ja kaikki Maarialta lukemani on ollut sitä. Suosittelen!<3
PoistaOlin luullut, että Maaria kirjoittaa sellaista kokeellista ja haastavaa tekstiä, joka ei mulle aukeaisi, mutta olen nyt ihan Kellarin lumoissa. Hyvin rakennettu, hyvin etenevä ja otteeseensa ottava teos, jonka lukemista aion jatkaa juuri nyt.
VastaaPoistaIhanaa syksyistä viikkoa sulle Leena!
Anna, no mitä mää sanoin:) Tämä kirja on laajemmalle lukijakunnalle ja eiväthän kaikki pidä tuhdista jälkimausta! Tämä on nopea ja kiinnostava! Nyt vain kaipaisin Vilman jatko-osan, sillä olen omassa pääsäsni jo määrittänyt hänelle diagnoosin:)
PoistaKiitos samoin sinulle Anna!♥
Mielenkiintoista, kiitos Leena♥♥♥
VastaaPoistaAili, suosittelen ja uskon, että pidät! Ole hyvä♥♥♥
PoistaLuin tämän viime yönä loppuun ja täytyy sanoa, että paras Maarian kirjoista! <3
VastaaPoistaAnnika, varmasti näin on! Minähän olen sanonut, että Maariasta on mihin vain:)
Poista<3