perjantai 23. tammikuuta 2015

Magda Szabó: Metsäkauris

Oletko sinä koskaan katsellut torvipensasta, tiedätkö, millaisia ovat torvikukat? Isä voisi sanoa sinulle sen tieteellisen nimen, minäkin tiesin sen kerran, mutta en saa sitä nyt mieleeni. Jos olisit kerrankin käynyt Puutarhakadulla, niin tietäisit miltä se näyttää, se on valtava kiemurainen köynnöspensas, ja sen kukat ovat kuin pieniä suppiloita. Mennessäni ensi kertaa Angélan luo hän seisoi takorautaisen aidan takana ja odotti ja tähyili minua, ja silloin hänellä oli huuliensa välissä punainen torvikukka.

Unkarilaisen kirjailijan Magda Szabón Metsäkauris (Die andrere Esther, WSOY 1962, suomennos saksasta Aarno Peromies) piirtää mitään kaihtamatonta kuvaa nuoren naisen, Eszerin, sielusta, elämästä, kasvusta, rakkaudesta ja vihasta. Unkaria lähestyy Neuvostoliiton miehitys ja lopulta Stalinin kuvia kaikkialla, mutta Metsäkauriissa se on vain  Eszerin kulissia, sitä näyttämöä, jossa hän esiintyy niin näyttelijänä, kuin ihmisenä. Vanhempiensa ainoana lapsena Eszer alkaa havainnoida heidän perheensä erityisyyttä, sitä perhettä, jossa köyhyys  on niin syvää, että se jättää ikuiset jälkensä hänen oikeaan jalkaansa, sitä outoa köyhyyttä, jossa äiti, omaa sukua von Marton, soittelee päivät pitkät flyygeliä, vaikka kohta isä herää ja odottaa saavansa edes yhden keitetyn munan. Kiltti, hyvä isä, asianajaja, joka nukkuu päivät ja hereillä olonsa hetket viettää puhuen rakkaille kasveilleen. Jo varhain Eszer huomaa, että hänen vanhempansa eivät ole kuin muiden. He eivät välitä menestyksestä, he eivät isosti huomaa edes ainoaa lastaan, mutta heillä on toisiaan kohtaan intohimo, jonka tiheyttä ei edes oma lapsi voi ylittää. Tuollaisen rakkauden kohdatessaan tietää, että kun toinen lähtee, ei toinen halua jäädä, vaan seuraa kohta perässä:

Isäni kuollessa minä vain epäilin, mutta kun äitinikin sitten kuoli, tiesin jo aivan varmasti, etten ollut merkinnyt vanhemmilleni mitään ja että he olivat olleet tärkeitä vain toinen toisilleen.

Olin heille aivan tarpeeton, mutta toisaalta kuitenkin perin tärkeä; he tarvitsivat kipeästi minua, minun molempia käsiäni, minun jänteviä, vikkeliä jalkojani...Kun lausun sanan avioliitto, ajattelen aina äitiäni ja isääni, ja kun sinä näit minut näyttämöllä tai elokuvissa morsiamena, huntu ja seppele päässä, et koskaan nähnyt minua, vaan äitini, hän hymyili niin kauniisti ja innoittuneesti, kun hän toisinaan otti kaapista silkkipaperiin käärityn morsiusseppeleensä ja asetti sen hiuksilleen.

Vahva, jäntevä, taipumaton Eszer oikean jalan kipeine liikavarpaineen. Eszer, jonka kaikki tuntevat hullun asianajan tyttärenä, mutta joka itse tietää vielä valloittavansa suurimmat näyttämöt, kulkee kohti tähteään kuuma vihan laava suonissa virraten. Kiitos isoisän, joka oli perustanut lyseon, Eszer saa vapaaoppilaspaikan, jonne hän kulkee kaikki vuodet Irma –tädin liian pienissä kengissä ja lopulta kengissä, joista varpaankärjet on leikattu auki. Kiitos esi-isä Encsyn, Eszer saa vapaaoppilaspaikan myös yliopistosta ja hän pärjää niin hyvin, että voi käyttää älykkyyttään hyväkseen: Opettaa muita ja ansaita muutaman pengön. Opettaa vaikka ketä. Opettaa vaikka Angelaa, enkelimäistä neitoa, jota kaikki monin tavoin tukivat ja hemmottelivat, Angelaa, jonka isä oli myös asianajaja ja jolla oli veli Emil.

Jatkan lukemista, en voi lopettaa. Tarina valuu vereeni ja saa sen kiehumaan. Olen itse kuumaa laavaa...olitko sinäkin sitä, Maaria, kun kirjaa minulle suosittelit? Miksi Metsäkauriin takannessa lukee, että ’sen päähenkilö on muotokuva meidän aikamme ihmisestä, jonka ulkokuoren alta paljastuva naishamo on traagisuudessaan ajaton.’ Eivät naiset elä vihasta. Miehet aloittavat sodatkin. Ei kukaan nainen voi vihata tyhjästä toista, ei sellaista kuin Angéla. Eihän? Ei voi vihata häntä, joka on kuin viattomuuden ja hyvyyden ruumiillistuma. Kuin kiiltokuvavihon enkeli, joka ei pahasta tiedä. Maailman kaiken uhrivalmiuden papitar. Mutta...

Sinä liikahdit, heräsit virkeänä, ikään kuin et olisi nukkkunut vain neljännestuntia, vaan koko yön. Vedit pääni viereesi tyynylle, lausuit jonkin runosäkeen, sormeilit tukkaani, ja niin sinä sitten nukahdit jälleen. Silloin minun olisi pitänyt herättää sinut ja sanoa, että olin vihannut Angélaa siitä hetkestä lähtien, jona näin hänet ensi kertaa, vihanut kaiken aikaa, valveilla ja unessa, aina, ja että minä vihaan häntä vielä kuollessani, ja jos elämä jollakin tavalla jatkuu kuoleman jälkeen, silloinkin vihaan häntä vielä.

Magda Szabón Metsäkauris ammentaa vihan lähteestä. Viha on se tuli, jolle Eszer palaa voimatta itselleen mitään.  Sitä hän ei halua paljastaa edes miehelle, jota rakastaa enemmän kuin rakasti isäänsä. Hänelle viimeksi, sillä miehen oli tajuttava, miten:

Olin mykkä ja puolustuskyvytön niin kuin eläin, joka kulkee vieressäsi kadulla, silloin tällöin se katsoo sinuun ja vikisee, mutta sinä et ymmärrä sitä. ...rukoilin sinua: älä anna minun katsoa taakseni, sillä minä vajoan menneisyyteeni, jos näen sen jälleen...Sinä olit minulle taakka, mutta en voinut päästää sinua luotani. Sinä kuuluit minulle.

Jos ajattelen hetkeäkään, vaikka olen nyt rauhoittanut itseäni jo kolme yötä ennen kuin aloin tätä tekstiä kirjoittaa, jos ajattelen, kuka suomalainen kirjailija, sellainen, jota olen lukenut, pystyisi tällaiseen tekstiin, mieleeni tulevat Riikka Pelo, Maija Muinonen ja Maaria Päivinen. Pelon Jokapäiväinen elämämme on niin tiheä kahden erilaisen naisen, äidin ja tyttären sisäisistä tunnoista, rankoistakin, että kyllä Riikka. Ja Muinosen Mustat paperit sisältää saman kauhistavan naisen sisäisen elämän sekä vihan että kärsimyksen, kyllä: kärsimyksen!, sillä hehän kärsivät molemmat sekä Muinosen Ann että Magdan Eszer! Päivinen puolestaan on kirjoittanut Pintanaarmuja kirjassaan Annan rakkaudesta ja kärsimyksestä, mutta myös vinkannut minulle sekä Mustat paperit että Metsäkauriin. Kiitos Maaria! Näin tiheää ja vahvaa, näin uskallettua. Tätä tapahtuu, tätä on, että viha ja rakkaus ikuisessa intohimovalssissaan kunnes finaalissa Valse Triste...

Sinun muistosi olivat minulle myrkkyä.

20 kommenttia:

  1. Kiinnostava kirja ja hieno esitys kirjasta. Kiva, kun blogikavereilta saa näin hienoja lukuvinkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ilman noita Maarian vinkkejä olisi jäänyt kaksi erityistä kirjaa lukematta. Lue sinäkin tämä: Tämän lukee yhdeltä makuulta eikä takuulla tule mieleen jättää kesken.

      Poista
  2. Leena joko loma loppui. Hirmuinen ikävä on ollut, ihanaa että olet täällä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, oikeastaan ei eli teen jutun loman saldo, sitten kun loma loppuu. Nyt on vain niin, että tekniset ongelmat pakottivat minut liikkelle, niin kauan kuin tämä rakas 'suomenhevoseni' vielä toimii, sillä ei tässä koneessa mitään vikaa, vaan niissä h.....in uusissa virityksissä ja nopeuksissa joita R. kytketytti meille. Olen vuoristoradassa eikä nyt tunnu lomalta. Toisaalta on pakko nyt olla mukana, sillä ma klo 10 Blogistania äänestää vuoden 2014 parhaat kirjat eri sarjoissa kuten aiemminkin. Siis en tiedä missä olen;) Välitilassa ehkä, mutta jos nyt näyttää kiihkeltä - taas, en tähän jää, vaan kohta virtaan hiljaa. Tai jos minusta ei kuulu mitään, no oijoi ja voivoi, minua on sabotoitu! Kiitos ja kiva kuulla, mutta älä nyt kauheasti vielä innostu. Poikkea sulla just kohta...

      <3

      Poista
  3. Kirjan kansikuva vangitsee heti. Tällainen klassikko kuulostaa kiehtovalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on aika uskomaton teos...Suosittelen <3

      Poista
  4. Taas yksi vahva kirja, jonka olemassaolosta saan tietää sinulta. Eszerin tarinaa on pakko sukeltaa tässä jonakin päivänä, mutta tiedät tahtini :)

    Kiitos tästä, pistin kirjaan nimen korvan taa ja jos sen sieltä kadotan, löydän sen täältä sun luota <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ilman Maariaa en olisi tietänyt tästä mitään. Tiedän tahtisi ja aion yrittää samaan kuin sinä;)

      Siitäkin blogit ovat hyvät, että ne toimivat muistin apuana: kollaan itsekin välillä katsomassa, että 'mikä olikaan se kirja, joka on must saada omaksi.' Ole hyvä <3

      Poista
  5. Niin, ja oikein hyvää viikonloppua, koneongelmista huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos samoin sinulle <3 Niinpä, en voi vieläkään sanoa, että nyt ne ovat ohi...

      Poista
  6. Oi miten kiinnostava kirja ja jo tuo kansikin saa siitä kiinnostumaan...

    VastaaPoista
  7. Ihanaa nähdä postauksesi täällä ja ihanaa saada kirjahuumekuume omaan mieleen. Tämä täytyy lukea. Mieluiten jo heti seuraavana kirjana =)

    Ihanaa lauantaina teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos<3 Tämä kirja onkin ihan just sinulle!

      Kiitos samoin teille <3

      Poista
  8. Kyllä, kuumaa laavaa olin :) Tämä on niitä kirjoja, joita haluaa lukea uudestaan ja uudestaan! Oikea helmi! Ja voi mikä suurensuuri kunnia, että nimeät kaksi suosikkiani suomalaisista nykykirjailijoista samassa lauseessa oman nimeni kanssa. Lumoavia lukuhetkiä toivottelen, ja jatkakaamme vinkkausta aina kun helmi sattuu kohdalle! Olen kiinnostunut etenkin vanhemmista, 1950-luvun tienoon mestariteoksista. Tällä hetkellä on vähän ei-kiitos nykykirjallisuuden suhteen, ehkä siksikin että täytyy pitää rakoa siihen lukijana jotta kirjailijana oma työ etenee ilman nykyvaikutteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, näin arvelinkin;) Tämän kirjan kohdalla ei voi olla cool, vaan lähtee kaikellaan mukaan. No, nuo kolme nimeä nyt minua kotimaisessa kirjallisuudessa kiinnostavat, mutta neljännen (nais)kirjailijan nimen näet ma, kun äänestän Blogistanian vuoden parhaissa. Kauhistuttaa ajatuskin, että en olisi tätä kirjaa löytänyt, joten kiitoskiitoskiitos<3

      Ymmärrän, minä aina tyrkytän sinulle ja parille muulle omia helmiäni, mutta ne saattavat tosaankin haitata kirjailijan omaa innoitusta, vaikka toisin olen tarkoittanut. Luet vain sitä, mitä itse katsot parhaaksi.

      Ihanaa viikonloppua sinne uskomattomalle saarelle <3

      Poista
  9. Oli mielenkiintoista lukea ajatuksiasi tästä kirjasta. Tämä tuli kerran vastaani, kun (muistaakseni) etsin unkarilaista kirjallisuutta, vai olisiko sittenkin ollut jollain kirpputorilla, no, niin tai näin, en ole itse lukenut. Kirjanimi vain kuulosti kovin viehättävältä ja mietin, mistä kirja mahtaa kertoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, tämä kirja kertoo sekä suuresta vihasta että suuresta rakkaudesta. Jos luet tämän, joudut miettimään kuten minäkin, mistä tuo viha kumpusi. Kirjan nimi on yhtä täydellinen kuin sen kansi ja sisältö!

      <3

      Poista
  10. Onpa outo takakansiteksti, ihan ensimmäiseksi, eikä toiseksikaan tulisi mieleen noin kuvata tätä kirjaa. Luin siis itse kansipaperittoman version ja näin tuon kannen kuvankin vasta nyt. Muistan vähän samantyyppisiä kansia samoilta ajoilta.:)

    Tässä oli paljon vihaa ja tuhoavuutta, kuumaa laavaa. Mutta tässä oli musta myös viileyttä, kylmyyttäkin. Kiehtova kiehtova kirja!

    Tuo suomennettu nimi 'Metsäkauris' oli musta hyvin osuva, vaikkei sama kuin alkuperäinen. Se metsäkauris kohta oli järisyttävän hyvä ja kuvastaa koko kirjaa todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, minä en tajua sitä yhtään...Kansipapereista on joskus hyötyä.

      Suurta tunnekylmyyttä, epäempatiaa, sitä myös.

      Minäkin ihastelin kerrankin suomalaista nimeä. Se oli kova kohtaus ja tavallaan symboloi kirjan teemaa, naispariasetelmaa.

      <3

      Poista