keskiviikko 28. tammikuuta 2015

John Williams: Stoner

Oli talvi, ja Keskilännen kostea sumu leijui matalalla kampuksen yllä. Aamupäivän puolivälissä kuura kiilsi yhä kanukoiden oksilla. Jesse Hallin pylväiden köynnöksissä välkkyi kiteitä. Stonerin palttoonraja oli niin nukkavieru, että hän päätti mennä Sloanen luo ilman sitä, vaikka oli pakkasta. Hän hytisi kiirehtiessään askeliaan ja noustessaan leveät kiviportaat ylös.

Yhdysvaltalaisen John Williamsin teos Stoner (Stoner, Bazar 2015, suomennos Ilkka Rekiaro) voisi hyvin alkaa talvipäivän tapaamisesta Missourin yliopistossa lehtori Archer Sloanen kanssa, kahdenkeskisestä tapaamisesta, jossa luonnontieteitä opiskelemaan tulleen maanviljelijän pojan, William Stonerin, elämä saa ennalta-arvaamattoman suunnan, sillä tapaamisen jälkeen Stonerille valaistuu mentorinsa avustamana, mikä on hänen tiensä. Mutta oikeastaan kaikki alkoi jo silloin, kun Stoner vielä luki maatalouteen liittyviä kursseja pääaineenaan, mutta joihin kuului johdatus englanninkieliseen kirjallisuuteen. Sloane pyytää Stoneria selittämään, mitä tarkoittaa William Shakespearen sonetti 73. Stonerin hämmennyksen edessä Sloane lausuu runon ja yllättäen toistaa sonetin lopun:

Lujittuu rakkaus, kun näet sen,
kun tiedät: aikamme on vähäinen.

Sloanen katse palasi William Stoneriin, ja hän sanoi nuivasti: ”Herra Shakespeare puhuu teille kolmensadan vuoden takaa, herra Stoner. Kuuletteko hänet?”

Ja totisesti Stoner kuulee, sillä hän lopettaa maataloustieteen opintonsa ja aloittaa filosofian ja vanhan ajan historian alkeiskurssit, sekä kaksi englanninkielisen kirjallisuuden kurssia. Kaiken aikaa hän kuitenkin tekee maataloustöitä kesäisin kotitilallaan ja kustantaakseen asumisylöspitonsa, raataa Footen pariskunnan talon töissä rankan työn painaessa ryhdin entistä kumaraisemmaksi nuoresta iästä huolimatta. Sloane luonnollisesti huomaa Stonerin siirtyneen kirjallisuuden laitokselle ja niinpä hän alussa mainittuna Keskilännen sumuisena päivänä osoittaa Stonerille, mihin valittu tie väistämättä johtaa ja viittaus Shakespearen edellä mainittuun sonettiin on kuin sinetti tulevalle:

”Ettekö te muka tiedä, herra Stoner? Sloane kysyi. ”Ettekö te vielä ymmärrä itseänne? Teistä tulee opettaja.”

”Kuinka voitte tietää? Kuinka voitte olla varma?”

”Se johtuu rakkaudesta, herra Stoner”, Sloane vastasi iloisesti. ”Te olette rakastunut. Niin yksinkertaista se on.”

Tavallaan vasta nyt alkaa William Stonerin elämä, sillä sitä ennen hän ei ollut kokenut rakkautta työhön, ei sitä rakkautta, jota hän tunsi kirjallisuuteen ja opettamiseen. William jää valmistuttuaan yliopistonsa opettajaksi. Hän ei useinkaan ehdi miettiä omaa yksinäisyyttään, sillä intohimo työhön vie kaiken. Lopulta hän saa kuitenkin kaksi ystävää, joista toinen kaatuu ensimmäisessä maailmansodassa ja toinen, Gordon Finch, palaa, yleten tiedekunnan dekaaniksi. Tämä ystävyys kestää läpi Stonerin vaatimattoman ja työteliään, osin traagisenkin elämän. Aika virtaa, Sloane haurastuu silmissä, kokematon William kosii melkein ensimmäistä naista, joka ulkonaisesti herättää hänen kiinnostuksensa. Edith on tyypillinen etelän tyttö, jonka korkeimmaksi elämän päämääräksi on asetettu avioliitto, mutta valmennus parisuhteeseen muokkaa Edithistä Stoanerin elämänikäisen taakan. Edithistä on kasvanut suojelua vaativa, sisäisesti tuhoava, ulkoisesti hyvin käyttäytyvä nainen, joka ei koe intohimoa mihinkään ja kaikkein vähiten omaan mieheensä:

Kuukauden kuluttua Stoner tiesi, että avioliitto oli epäonnistunut; vuoden päästä hän menetti toivon, että tilanne kohentuisi. ...joskus yöllä nukkuessaan Edith tietämättään siirtyi Stoneria vasten. Ja joskus noina hetkinä Stonerin itsekuri ja ymmärrys murenivat rakkauden edessä ja hän nousi vaimonsa päälle. Jos Edith havahtui unestaan, hän jännittyi ja jäykistyi, käänsi päänsä sivuun tuttuun tapaansa ja painoi kasvonsa pielukseen suvaitessaan kajoamista; sellaisina hetkinä Stoner suoritti lemmentekonsa niin rivakasti kuin saattoi ja vihasi hätäilyään ja katui kiihkoaan.

Sanomattakin lienee selvä, että kun Edith oli saanut tahtonsa läpi ja pari oli saanut tyttären, Gracen, he etääntyivät niin, että lopulta Stoner nukkui olohuoneessa tai työhuoneessaan. Pian hiljainen kauna, suorastaan viha, täytti kodin ja Edith käytti häikäilemättä Gracea aseena Williamia vastaan. Kaikki mitä paitsi Edith tunsi jääneensä oli Williamin syytä eikä hän arvostanut tämän kiltin, älykkään miehen personaa ollenkaan ihmisenä, vain elättäjäksi ja elämänkulissiksi William kelpasi.

Edellä kirjoittamani valossa voisi tuntua, että Stoner on vain surullinen kirja. Ei mitään näin yksipuolista! Stoner on suurta draamaa, jonka pääosassa olevan miehen elämästä John Williams kertoo rauhallisen melankolisesti kuin todeten, mutta rakkaudella. Melankolian läsnäolo on selvää tässä kirjassa, joka oli John Williamsin kolmas romaani ja ilmestyi Yhdysvalloissa jo vuonna 1965. Teos miltei katosi ja lopulta unohtui maailman kadonneisiin kirjahelmiin, kunnes siitä vuonna 2003 otettu uusi painos nosti Stonerin tarinan suorastaan ilmiöksi etenkin Euroopassa. Luin itse kirjan heti kun se tuli, mutta halusin hallita tultani, sillä tässä kirjassa on juuri sitä laatukirjallisuuden hehkua, joka pakottaa sanomaan jo tammikuussa, että Stoner on loppuvuodesta kuumassa ryhmässäni. Olen tällaisen menneeseen maailmaan ja mielen sisäiseen sijoittuvan, hitaan, mutta paljon tarjoavan tarinan ylistäjä. Eikä tässä ollenkaan kaikki, vaan kun luin Edithistä en voinut olla muistamatta Ian McEwanin kirjaa Rannalla. Mikäli Edith olisi ollut edes älykäs, olisin verrannut teoksen avioliittotragediaa Lionel Shriverin Kaksoisvirheeseen, mutta hänestä ei ollut. Kaiken lisäksi on melankoliaa ja melankoliaa: Stonerin melankolia ammentaa samasta lähteestä kuin Siri Hustvedtin loistava Kaikki mitä rakastin. Eikä tässä kaikki, sillä Stonerin elämä ei ollut vailla iloa: Kirja on kertomus myös intohimosta. Tapahtuu se, mistä kirjailija Aksel  Sandemose on sanonut: ”Rakkaus on älyllinen tapaaminen sen kanssa, jota kohtaan veresi kiehuu.”

Siellä missä on rakkautta ja intohimoa, siellä pitää majaansa myös viha. Stonerin mentorin Archer Sloanen seuraajaksi tulee Hollis Lomax ja nyt tapahtuu tavallaan se ’virhe’, jonka Stoner olisi vähemmän tarkkana yliopistomiehenä voinut välttää. Ellei hän olisi tehnyt yhtä tiettyä tekoa, hän ei olisi saanut Hollis Lomaxista ikuista vihamiestä, joka ’söi’ hänen voimiaan ja vanhensi häntä ennenaikaisesti. Philip Rothin kirjassa Ihmisen tahra, klassisten kielten professori Coleman Silk tekee yhden ainoan sanavirheen, joka tuhoaa Silkin elämän kohtalokkaasti. Tavallaan sama tapahtuu nyt, mutta omantunnontarkkana ja velvollisuudelle omistautuneena Stoner ei voi muuta kuin nousta vastustamaan Lomaxia ja sen jälkeen...

John Williamsin romaanista sanottua:

”Suurin amerikkalainen romaani, josta et ole koskaan kullut.”  - The New Yorker –

”Olen ihmeissäni, että näin hyvä romaani jäi ilman laajaa huomiota niin pitkäksi aikaa.” – Ian McEwan –

”John Williamsin Stoner on jotain harvinaisempaa kuin vain suuri romaani – se on täydellinen romaani, niin hyvin kerrottu ja kauniisti kirjoitettu tarina, niin syvästi liikuttava, että se salpaa hengen.” – The New York Times –

”Loistava, surua kaikuva romaani.” – Julian Barnes -

Hän oli tavalla tai toisella suhtautunut intohimoisesti elämänsä jokaiseen hetkeen ja kenties varauksettomimmin juuri silloin kun ei ollut tiennyt tekevänsä niin. Se oli intohimoa, mutta ei hengen eikä lihan intohimoa vaan voimaa, joka käsitti ne molemmat kuin ne olisivat olleet yhtä rakkauden materiaa, ainetta, josta rakkaus muodostuu. Tuo intohimo sanoi naiselle tai runolle mutkattomasti: Katso! Minä elän.

*****

William Shakespeare, 73. sonetti, suomentanut Aale Tynni

50 kommenttia:

  1. Stoner teki selvästi vaikutuksen sinuunkin.
    Nautin valtavasti kirjan eleetömästä kielestä ja käsittämättömän vahvoista tunnelmista. Minäkin uumoilen, että Stoner on yksi vuoden parhaista - ja odotan jännittyneenä sitä toista Williams suomennosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, ei mitään epäsevyyttä: olen myyty! Odotan innolla, mitä sinä kirjoitat tästä. Kävin kollaamassa blogissasi, mutta en vielä löytänyt tekstiäsi...

      Juuri tuo eleettömyys&vahva tunnelma. En näe, että mikään voisi suistaa Stoneria jalustalta loppuvuodestakaan, vaikka syksyn kirjoista emme vielä tiedäkään. Lisää Williamsia!

      Poista
  2. Kuten tiedät, olen lukemassa tätä ja erittäin vaikuttunut kirjasta. En yleensä lue kovin tarkkaan bloggauksia niistä kirjoista, joita olen juuri lukemassa (muuten kyllä), mutta nyt en voinut olla lukematta. <3

    Syystäkin uudelleen löydetty klassikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tiedän. Arvasin, että pidät. Ymmärrän, minulla sama, sillä toisten mielipiteet voivat painua alitajuntaan ja tehdä siellä omia vaikutuksiaan. Tuli vähän pitkästi, mutta onneksi omassa blogissa saa olla rajaton.

      Klassikko on aina klassikko, sitä eivät syö trendit.

      <3

      Poista
  3. 'Olen tällaisen menneeseen maailmaan ja mielen sisäiseen sijoittuvan, hitaan, mutta paljon tarjoavan tarinan ylistäjä.' - Tämä lauseesi oli lopullinen niitti siihen, että tämän on pakko olla myös minun kirjani!

    Katselin tätä kevään uutuuksista, mutta en vielä hennonut ottaa kirjaa lukulistalleni. Nyt vakuutuin: kyllä minun täytyy! Kiitos tästä! <3

    Kirjan kansikuva on upea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, eikö olekin ihanaa saada kirjallisia niittejä;) Minulla tänä vuonna niitä jo muutamia...Arvaan, että pidät tästä.

      Ole hyvä <3

      Kansi lähtee kaniskisaani ehdottomasti!

      <3

      Poista
  4. Luin ja bloggasin tästä juuri, ja ihme, että sain sanotuksi muutakin kuin vau! Tiedätkö, Stoner on varmasti myös minun tämän vuoden suosikkejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, Stoneria ei voi, eikä halua ignoorata: Tässä havisevat nyt ohittamattoman klassikon sivut!

      Poista
  5. En uskalla lukea, kun odotan saavani tämän käsiini. Pelkään vaikutteita. Menen komeroon piiloon tekstiltäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, minäkin pelkään vaikutteita;) Palaa sieltä sitten kun olet lukenut ja luetaan toistemme tekstit ajatuksella. Jos muistat, niin vinkkaa minulle, kiitos<3 Teen nyt ainakin jonkin aikaa vähän eri tavalla kuin ennen eli haluan aikaa muullekin kuin blogille just nyt.

      Poista
  6. Minulle on tämä tulossa, alkukielisenä. Tämä kansi on niin vahva, jotenkin harras, englanninkielisessä arkisempi, mutta Ullan luetut kirjat -blogin Ulla sanoi, että juuri siinä on jotakin, joka kertoo Stonerista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, pidät! En olekaan kurkannut alkuperäistä kantta...,mutta tämä kansi menee kaunein kansi -kisaan. Tässä on jotain pyhää ja harrasta!

      Poista
  7. Mä luin tästä jostain ja jokin tässä alkoi kiehtomaan ja ajattelin että saatan lukea. Vaikka samalla sain tästä vaikutelman, että edustaa semmoista kirjallisuustyyppiä (sori, mä en osaa nyt yhtään selittää mitä tällä kirjallisuustyypillä tarkoitan. Aivoni on jossakin lepo/hyytymistilassa.;)), mikä ei innosta mua kamalasti tällä hetkellä. Silti, silti, lukea varmaan aion.

    Mä en yleensä tykkää hirveästi valokuvallisista kirjan kansista, varsinkaan kirjan kansista, missä valokuvassa on ihmisiä. Siitä tulee mulle sellanen fiilis, että lukijaa pyritään johdattelemaan. Mutta tämä kansi on pysäyttävän hieno.

    Kylläpäs mä tänään(kin?) kuulostan nihkeeltä. "En tykkää siitä, enkä tykkää tästä, mut sit kuitenkin ehkä vähän jotain hyvää, en tiiä.....";)
    Nihkee vielä kysyy, että onko tämä tiiliskivi vai normaalin paksu? Vai jopa ohut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tämä ei ole vielä eds ilmestynyt...Nyt on kyseessä kirja, josta en tiedä, onko tämä 'sun juttu'. Metsäkauriista tiesin, kuten sinä tiesit, että Kuzmina oli minulle, niin Metsäkauris sinulle, vuoroin vieraissa;)

      No, tästä kannesta minä pidän, vaikka parrakkaat miehet tuovatkin mieleeni...(saat vapaasti valita lopun;) Olihan Yötä ei voi vastustaa myös valokuvakansi, josta en hevin toivu...Mieti sitä, No, hieno, hieno on. Suljetut silmät, voima ja alistuminen. Mies joka oli kuin haaliea kylpy, vaikka olikin pyörremyrsky.

      MINÄ olen nihkeä. Ollut alilämpöä ja vaikka mitä, joita en TÄSSÄ nyt kerro. Outo olo, sillä en muista kokeneeni alilämpöä kuin kerran kauan kauan sitten. Olo on ihan jotenkin ufo. En minäkään just nyt tykkää mistään, paitsi KS:n runoista. Luen niitä ääneen R:lle ja testailen.

      306 sivua! Ehkä minun pitäisi alkaa ilmoittaa nuo sivumäärätKIN. Lauri Viita on jotenkin upeasti sanonut sen, miten hyvä kirja ei saa olle yli 300 sivuine, mutta vahinko, että en vienyt lausetta sitaattikirjaani. Se oli niin tyhjentävä, että jos se olisi pysyvästi jossain näkyvillä, aika moni alkaisi miettiä turhaa toeksen turovotusta. Tiivistetty on aina timantti. Siis tämän lukee yhdeltä makuulta. Vaihdan s-postin puolelle...

      <3

      Poista
    2. Alilämmössä ja tuossa tilassa pystyt kuitenkin heittämään minulle heti valokuvapotretilla varustetun kannen mitä en pysty vastustamaan!;)

      Äh, mitään sivumääriä ole tarvis laittaa. Vaan nihkeet välillä niitä vaatii.;)

      <3

      Poista
    3. Sanna, oikeesti mun pitäisi kai nyt just levätä, mutta huomenna on katsottava tuo loistava meksikolaisleffa, josta Sara vinkkasi, ja minä sitä ennen hänelle. Katsos, olen yrittänyt löytää sitä vaikka, mistä, mutta saanut vain espnajaksi. Enkuksikin kelpaisi teksitettyneä, mutta ei ikinä dubattuna! Olen nähnyt sen kerran, otimme VHS:lle, mutta nyt niitä ei voi enää katsella. No, et pysty vastustamaan Stonerin melankolista, mutta salavaarallista charmia!

      No onneksi vastasit oikein;) Kyllä itsekin niitä joskus mietin, sillä alka lukea jotain tiiliskiveä on pitkä juttu kaiken muun ohella.

      <3

      Poista
  8. Tämän kirjan haluan ihan ehdottomasti lukea, ja olin jo loppuvuodesta päättänyt, etten lue tästä yhtään blogiarviota ennen kirjan lukemista, mutta tämän sinun arviosi luin kuitenkin melkein kokonaan! Voi että -- odotettavissa on selvästi jotain huikeaa. <3 Palaan tänne sitten kun, tiedät kyllä. :)

    (Myös sen halusin tulla huikkaamaan, että näin eilen illalla vihdoinkin elokuvan Como agua para chocolate!!! Olen etsinyt sitä kaikkialta varmaan kolme vuotta --vai miten kauan siitä jo on, kun tästä asiasta on kanssasi puhuttu, kolme varmaan ainakin!! -- mutta leffaa ei ole löytynyt yhtään mistään. Kunnes törmäsin siihen eilen Netflixissä! Ja se oli i h a n a !! Voi että!! <3 )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, tässä sen näemme: On sekä kiitollista että epäkiitollista tuoda jokin kirja esiin ennen edes sen julkaisua. Tähän tosin on Stonerin kohdalla lupa. Pääsenköhän vaihtamaan tästä kenenkään kanssa nyt kokemuksia...nyyyyh.

      Ehdottomasti: En voi olla näkemättä sinun pitävän tästä kirjasta.

      (Yes! Me ollaan just nyt siellä kokeilussa eli koejalalla. Kiitos tästä <3 Se on sairaan hyvä leffa!!! Jotenkin vain ei voi vastustaa sellaista intohimon ja kokkaamisen ja maagisen realismin rankkaa, vahvaa makua. Me katlosmme sen sitten huomenna. Piti lähteä oikeisiin elokuviin katsomaan Turistia, mutta minulla on jotain outoa alilämpöä ja paikkoja särkee etc. eli en ole vireessä nyt kaupunkiin lähtemään. Leffailta siis huomenna ja kauan odotettu, kauan kaivattu vihdoinkin uudelleen. Voi että. Kiitos <3)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Reijo, pidät takuulla: Cappuccinot vetoa!

      Poista
    2. Tänään sain kirjastosta ja alan lukea jahka Leningradin piirityksestä pääsen. Tulen sitten kommentoimaan. Annan vinkin parista kirjasta. Tämä Stonerhan taitaa kertoa yksinäisestä miehestä ja lie surullinen? Fredrik Backmanin kirja Mies, joka rakasti järjestystä naurattaa ja itkettää samalla kertaa. Uskon, että ainakin miehesi pitää. Ja jos itse ehdit/innostut, niin älä lankaannu alkuun, se kuuluu asiaan. Toinen otti silmään Suomalaisen mainoksesta: Cesilia Samartin kirjoittaa taas Peregrinoista. Hyvää pääsiäisen aikaa!

      Poista
    3. Reijo, Stoner on kaunista melankoliaa. Mieheni lukee tätä nyt ja mainitsi minulle, että 'melankolinen kirja, mutta tosi hyvä', minä siihen, että 'sittenhän se on kuin itse elämä: Paljon erämaata, jota on rakastettava kuin myös nitä helmihetkiä, jolloin erämaa kukkii.'

      Kiitos vinkistä ja R. ainakin ehtisi lukea.

      Huomasin, mutta vielä en ole varma, lähdenkö nyt Samartinin matkaan. Olemme pääsiäisen poissa ja mukana on yksi elämäkerta, ulos kirjoittamatta on eräs upea ja kolme kiinnostavaa odotta pinossa kun saavumme. Nuo kirjat ja kevät, kuin kaikkea olisi vähän liiikaakin;)

      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
    4. Leena, nyt luettu ja täytyy sanoa, että se palo, millä kirjoitit pitää paikkansa. Nautin joka hetkestä enkä pitänyt kirjaa masentavana. Meni sitten laskemaan Katherinen käsistään, suututti, mutta sekin kuului asiaan. Joskus elämä suututtaa. Harvoin olen lukenut lähestyvän kuoleman kuvausta noin herkällä, sanoisinpa kauniilla, mutta realistisella otteella kirjoitettuna. Olit oikeassa, pidin!

      Poista
    5. Reijo, sataa arrvasin, että pidät!!! Juu, se kuului asiaan, vaikka kirpaisi niin häntä kuin lukijoita. Tällaista on. Jos olet lukenut Philip Rothin Ihmisen tahra, siinä on vähän samaa, mutta ihan eri tyylillä. Kaunis melankolia! R. piti myös. Lukee nyt McEwanin Lapsen oikeutta. Lue sinäkin!

      <3

      Poista
  10. Otin nyt tuosta ylempää leffavinkin. Katsoin Leena eilen sen Mike Leighn Vuosi elämästä. Et ole turhaan sitä todellakaan kehunut. Näyttelijäntyö on aivan huipussaan. Tunnelma oli minusta painostava koko ajan, vaikkakin oltiin pinnalta hyväntahtoisia, niin koin sen hyväntahtoisuuden hyvinkin julmaksi. Kuin olisi annettu armomurusia Marylle.

    Tulin tämän nyt kertomaan, kun olit niin mielessä tätä elokuvaa katsoessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, ole hyvä. Nyt kun luin tuota vastaustani Saralle, huomasin taas lukuisat näppisvirheet: olen alilämmössä ja paikkoja särkee. Joku selitys on pakko olla;)

      Vuosi elämästä tulee jäämään elämäni parhaisiin elokuviin. Se on niin uskottava! Kuvittele: Tunnen tuollaisen pariskunnan ja yhtäläisyyksiä on muitakin kuin ammatit. Leffa on suorastaan hyytävä, kun sen on katsonut useampaan kertaan. Katson vieläkin uudelleen, sillä tuossa kuviossa on jotain niin syvältä. Mary -parka...Hän sai murusia, kunnes nekin loppuivat kun oma poika kera miniäehdokkaan suorastaan ulkoisti Maryn, mutta sitä ennen näytti hänelle, mitä hänestä ajatellaan.

      Kiva kuulla jaettua kokemusta. Olen tuosta elokuvasta kyllä tainnut kirjoittaa kerran jos toisenkin.

      Mukavaa leffaviikonloppua <3

      Poista
  11. Luin nyt kuitenkin kirjoituksesi tästä, kun päätin, että siirrän tämän lukemista tuonnemmas. Olen lukentu viime aikoina ns. hidasta kirjallisuutta ja nyt tarvitsen nopeampaa happea tähän väliin, jotta hitaus taas saisi maistua kaikessa komeudessaan.

    Tämä: "Aksel Sandemose on sanonut: ”Rakkaus on älyllinen tapaaminen sen kanssa, jota kohtaan veresi kiehuu.” - ai kun tykkään tuosta veren kiehumisesta. Olenkohan lukenut Sandemosea? En nyt ole ihan varma. Olen häneen kyllä nimenä törmännyt, oli se tyyppi, joka ylitti jälkensä. Jos olen lukenut, niin olen lukenut sen.

    Toit monia kiinnostavia puolia tästä teoksesta eteen, mutta ihan juuri nyt en halua tätä lukea. Tuntuu siltä, että minulle hetki on nyt väärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, näin se menee. Minulle tuli nyt hirveä dekkarinälkä, joten eilen oli oikein kiva pujahtaa sänkyyn lukemaan jännitystä. Minun on ihan pakko rytmittää kirjoja, sillä samanlainen lajityyppi ei maistu kauaa, vaan parhaastakin tulee edellispäivän kaurapuuroa;) Tämä on kyllä hyvin kärjistetty esimerkki, mutta okoon nyt.

      Sain kuulla Aksel Sandemosesta Aila Meriluodolta. Tuosta lauseesta on tullut R:n ja minun avioliiton tunnari. Se vain on niin totta. Sitä ei tarvitse selittää, mutta jos haluaa, voi todeta, että elämänpituinen kiinnostava keskustelu, elämänpituinen intohimo. Siinä minusta autaallinen combo. Minulla kulkee tuo lause muistikirjasta toiseen, ihan vain varuilta, niin kuin muka voisin sen unohtaa;) Pakolainen ylittää jälkensä on hänen kuuluisin romaaninsa, sillä siinähän on mm se Janten laki heti alussa, mutta itse pidän eniten kirjasta Kadonnut on vain unta. Ihmissusikin on aika kiinnostava...

      Ymmärrän niin hyvin. Meillä saattaa olla eri syyt, mutta jos on joku tosi lupaava teos ja siitä on kirjoitettu jo viisi tosi ylistävää tekstiä, minä jään odottamaan kirjan kanssa vaikka puoli vuotta ennen kuin ryhdyn siihen. Sen tähden joku helmikin voi tulla minulta iltajunassa. Tämän sain tosi aikaisin, joten se helpotti.

      Jos viitsit, vinkkaa minulle, kun olet kirjoittanut omasi. Totuus on nyt se, että kirjablogeja on syntynyt uusia niin valtavasti, että en millään ehdi lukea kaikkea kiinnostavaa. Sinä et kyllä ole uusi, eikä sinua mahdu kolmeatoista tusinaan ikinä, mutta nyt mentelmäni menee niin, että rollaan läpi parin päivän välein noin 300 blogia ja avaan ne, joissa on jotain, josta minulla voisi olla sanottavaa tai jotain, mikä jollain tavalla voisi olla mun kirja. Arvaappa mikä kirja tuli tänään? Kiitos <3 Nyt on menossa tuhti dekkari, yksi romaani on wordilla, sitten eka puutarhakirja ja sitten taidan alkaa nauttia 'omenaa'. Luulen, että se on kirja, johon haluan lukurauhan ja nyt mun on unohdettava, mitä sinä siitä kirjoitit ja muilta en nyt sitä enää uskallakaan lukea ennen kuin omani olen ulos kirjoittanut.

      'Mun', mistä alkaen olen kirjoittanut 'mun'!!!

      Poista
  12. Tuossa ylempänä pohdin onkohan tämä sellaista kirjallisuutta, mikä ei kiinnosta minua tällä hetkellä. Ei ole. (Se Vannin Kylmä saari sen sijaan...) Ihastuin tähän täysin.
    Niin yksinkertainen tarina, vastaavia kerrottu varmaan satoja kertoja, mutta kun sen kirjoittaa niin hyvin kuin Williams...kirja säteilee ymmärrystä, älyä, viisautta, melankoliaa ja myös lämpöä, arkisuutta ja samalla se nousee arkisuuden yläpuolelle.
    Aina sitä ajattelee ja toivoo, että Stoner ja Stonerin kaltaiset ihmiset ansaitsisivat enemmän. (Jos nyt kukaan sinällään mitään ansaitsee tai on ansaitsemattta). Miten maailma kohtelee älykästä, mutta herkkää ja lempeää, sopeutuvaista ja pehmeää ihmistä. Jopa se turvallinen "pakomaailma", yliopisto. Tai ehkei miten maailma kohtelee, vaan miten herkkä ja pehmeä ihminen kohtaa maailman, joka on kova.
    Mulla oli joku hieno ajatus tästä, kun eilen lopetin lukemisen, mutta se on jo kadonnut. Olisi pitänyt kirjoittaa muistiin.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, vahvaa, vaatimatonta, sitkeää elämää, joka saa jostain salaperäisen hohteensa.
      Meidät on opetettu ajattelemaan, että kaikki pitää ansaita. Tai ainakin minut on;)

      Yliopistomaailma voi olle toisille suojakoti jopa omalta perheeltään: Tunnen professoreita, jotka voivat jäädä omaan työhuoneensa vaikka nukkumaan;) Vaimot joskus valittavat...

      Mun hieno ajatus tästä on se, että tämä on hemmetin upea kirja, vaikka tämä tarina olisi kerrottu ziljoona kertaa. Toinen ajatus on se, että en millään muista, oletko lukenut Philip Rothin Ihmisen tahran, jossa yksi ainoa sana, 'spoke', luennolla, mursi miehen koko elämän. Järkyttävän hieno kirja ja nyt kärsin siitä,että annoin sen lahjaksi ja vielä eräälle, joka ei ilmeisesti tajunnut siitä mitään.

      Minä unohdan joka päivä paljon...Joskus se on hyvsätä, toisinaan taas ei.

      Poista
    2. En ole lukenut Rothin Ihmisen tahraa. Aikomus on ollut... Ehkä nyt Stonerin ja sinun innoittamana vihdoin haen sen kirjastosta ja luen.:)

      Luulen, että tämä "tavallinen" tarina vaatimattomasta miehestä ei ole hemmetin hyvä kirja vain sen takia, että Williams on niin loistava kirjoittaja, vaan hänestä huokuu lämpö ja ymmärrys inhimillisyydelle, ihmisyydelle.

      Kiitos Leena kirjoituksestasi ja kirjasta. Oli upeaa saada lukea, molemmat. sydänsydänsydän

      Poista
    3. Sanna, suosittelen!!!

      Suorastaan koskettava lämpö ja ymmärrys.

      Ole hyvä <3 Jotenkin on kiva, kun luet melkein kaikki minulle tärkeät kirjat ja osa niistä on sitten sinullekin tärkeitä.

      sydänsydänsydän

      Poista
    4. Heh, mä olen oppinut jo niin hyvin tuntemaan kirjamakusi ja suhteuttamaan omaa makuani siihen, joten on melko helppo valita, mitä Leena Lumissa luettuja kirjoja lukisin.:) Melko spontaani lukija kun olen, niin kun kun täällä "sopivan" kirjan huomaan, niin äkkiäkös sen hommaan luettavakseni. (No, uutuuksien junaan olen kyllä vähän laiska ja hidas hyppäämään.):)

      Poista
    5. Sanna, olen huomannut: kirjallinen hidas valssi, joka meiltä sujuu!

      Olet spontaani ja yllättäjien sukua;) Nyt kun mainitsit tuon uutuuskirjadilemmasi, minä en mitenkään voi olla mainostamatta Nir Baramin Hyviä ihmisiä http://leenalumi.blogspot.fi/2015/01/nir-baram-hyvia-ihmisia.html Lumimies aloittaa Hyviä ihmisiä tänään. Hän luki juuri Kylmän saaren ja piti, vaikka taisi vähän järkyttyäkin...,mikä hämäläiselle tekee vain hyvää - välillä.

      Poista
  13. Tämä ei ole se eilinen ajatus, mutta tämäkin unohtui tuosta äskeisestä. (Tyhjä pää...;))
    Jotenkin kirjan hengen mukaista, että kirja "huomattiin" vasta 2006, siis kirjailijan kuoleman jälkeen. Olisin suonut kirjailijalle huomiota ja tunnusta jo elinaikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tuollainen harmittaa aina. Niin monelle on käynyt noin niin kirjallisuudessa kuin kuvataiteissa.

      Poista
  14. Stoner on tämän vuoden ulkomainen kaunokirja.... uskallettaisko veikata jo näin?

    Minä häikäistyin ja....! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, noin minä tänään jo sanoin Lumimiehelle. Saa olla ihme kirja, jos ohi menee. Tosin odotan kuumana oman suosikkikirjailijani Ian McEwanin uutuutta ja hänestä ei koskaan tiedä...Hänellä on muutama, jotka olisivat voineet saada vaikka Nobelin ja sitten taas ei ihan niin mieluisia, joten en usko, että hän 'uudella tyylillään' ohittaa Stoneria.

      Minä huomasin: Ihanaa <3

      Poista
  15. Leena, luen ja kommentoin tätä vasta nyt, koska olen parhaani mukaan pyrkinyt kiertämään näitä Stoner-kirjoituksia siihen asti kun saan teoksen luettua ja ajateltua... Tämä oli niitä teoksia, joihin halusin astua mahdollisimman puhtaana ja vapaana. Nyt olen tämän kokenut ja oi, mikä hieno, hieno tarina tämä on! Niin suuri ja syvä ja hyvällä tavalla täysi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Suuret Tarinat pitääkin lukea puhtaalta pöydältä, vaikutteista vapaana. Hienosti sanottu, että 'hyvällä tavalla täysi', sitä tämä juuri on. Vieläkin minulla tämän vuoden paras...

      <3

      Poista
  16. Voi Leena miten hienosti romaanista kirjoitat... Alkaa taas itkettää... Minäkin puin nyt vajavaisesti sanoiksi sen, mitä tunsin. Mutta kun tunne meinasi paisua niin valtavaksi, etteivät enää sanatkaan riittäneet.

    Kiitos, kiitos lukuvinkistä!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kiitos <3 Miksi minuakin nyt...Hyvin sen teit. Kirja kantaa ja synnyttää suuria tutneita, vaikka Stonerin osa näyttikin tyytymiseltä kohtaloon. Tämä on just sellainen kirja, jonka kanssa sanat loppuvat. Hiljaisuus kertoo paremmin.

      Ole hyvä rakkaasti!

      <3

      Poista
  17. "Loistava, surua kaikuva romaani" on niin hienosti tästä sanottu, kirja on juuri sellainen. On se paljon muutakin, mutta sanalla sanottuna upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, juuri niin! Julian Barneskin kirjoitti surua soivan romaanin..Tämä on minulle vuoden 2015 paras!

      <3

      Poista
    2. Kiva, että kirjan päähenkilö on introvertti! Rauhallisuus ja melankolia vetosivat. Pikkasen kismitti, kun Stoner ei yhtään pannut hanttiin vaimolleen. Ei edes silloin, kun vaimo eristi hänet tyttärestä, ja mies selvästi näki, kuinka tytär kärsi. Hieno kirja kerta kaikkiaan. En ole aikoihin törmännyt samanlaiseen tunnelmaan ja kerrontaan. T. Introvertti Sanna-Maria

      Poista
    3. Sanna-Maria, minäkin olen introvertti: http://leenalumi.blogspot.fi/2013/07/saatko-sina-olla-sina-saanko-mina-olla.html

      Ellet ole lukenut vielä kirjaa Erityisherkkä, lue ihmeessä. Introverttiys ei tarkoita välttämättä ujoutta, mutta usein kyllä sitä, että tarvitsee paljon enemmän lomaa sosiaalsesta menosta kuin muut. Ja montaa muutakin asiaa, kuten vaikka luovuutta, vahvaa intuitiota etc.

      Minuun vetoavat nuo molemmat! Ottihan se päähän, kun isä ei pitänyt puoliaan, että hänen hyvä vaikutuksensa olisi yltänyt tyttäreen. Hän antoi periksi liian monessa kotirauhan nimissä.Tyttären kärsimys...miksi hän ei siitä ottanut tarmoa toimia. Ei mikään ihme, että Stoner oli vuoden paras kirja. t. Intorvertti Leena

      Poista
  18. Piti tulla katsomaan että osuuko maku yhteen tässäkin... ja kyllä. Luin tämän vasta 2018, ja yksi vuoden hienoimmista teoksista. Kuuntelimme vaimon kanssa ydessä äänikirjana automatkoilla ja tämä toimii todella hyvin luettuna. Rauhallinen ja konstailematon kertoja, syvällinen tarina, paljon keskusteltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ben, kyllä vain. Ja kuten huomaat, alla mm. Julian Barnes hehkuttaa Stoneria. En voi olla ajattelematta Julian Barnesin teosta Kuin jokin päättyisi ajattelematta sinun esikoistasi. Toisaalta kuvittelen myös Stonerissa jotain samaa kuin sinussa ilman että olisit noin onneton, mutta eihän Stoner ollut vain onneton, hän oli paljon muutakin.

      Stoner on kirja, joka on jäänyt takuulla hyvin, hyvin monien mieleen ikuisesti. Syystä. Barnesin kirja taas toi minulle kauniin alakulon ja mieleen muistoja...Harmi, että kirja meni arvonnassa: Taidan lainata ja lukea uudestaan.

      Konstailemattomuus on monelle nykykirjailijalle täysin tuntematon käsite.

      Ben, mitenkään painostamatta, odotan sinulta seuraavaa♥♥

      Hyvää uutta vuotta 2019♥♥

      Poista