perjantai 16. tammikuuta 2015

Talvi jatkuu, talvi jatkuu....ja yksi numerokorjaus

Talvi jatkuu, talvi...ja lomailen lukien ja vähän kuntoillenkin, mutta nyt on aika korjata yksi oma virheeni. Olen jossain vaiheessa ottanut kantaa susien murhaamiseen Suomessa ja toistuvasti laittanut Suomessa olevien susien määräksi 1 500 yksilöä, mutta susia onkin maassamme vain 150 yksilöä! Pahoittelen!!! Vaikka luen jokaisen eläintieteilijä Sesse Koiviston kirjoituksen susien puolesta ja niiden tappamisen lopettamiseksi, en ole saanut oikeaa lukua itseeni, sillä jo 1 500 on tuntunut minusta Suomen kokoisessa maassa todella pieneltä. Sain herätyksen tänään kun luin Helsingin Sanomista Jukka Harjun juttua Kaksitoista sai tuomiot susijahdista. Jutussa kerrotaan miten kaksitoista 'urhoollista' miestä Pohjanmaalta oli murhannut luvattomasti kolme sutta. Kolmen metsästäjän tuomiot kaaatuivat sillä perusteella, että he eivät olleet osallistuneet jahtiin aktiivisesti.Tuomioksi tuli vuoden ja kahden kuukauden ehdollinen törkeästä metsästysrikoksesta. Jokainen tuomittu sai myös neljän vuoden metsästyskiellon, vaikka syyttäjä oli vaatinut kuutta vuotta. Lisäksi tuomituille kertyi oikeudenkäyntikuluja muutamista tuhasista euroista yli 11 000 euroon. Lisäksi jokainen tuomittu menetti valtiolle aseensa.
Moni eläinsuojelija ihmettelee edelleenkin, että eläinten salamurhista saadut tuomiot ovat ehdollisia. Tällä menolla Suomesta kadotetaan koko susikanta, sillä kuten Sesse Koivisto kirjoittaa Helsingin Sanomissa 9.1.2015 niin maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon (kok) ajama lupa sallia yhteensä noin 58 suden metsästys tänä ja ensi vuonna, olisi kuolinisku susille. Näin Sesse Koivisto:

"Susilauma on perhe, jossa vain johtajapari lisääntyy. Jos toinen kuolee, laumaa uhkaa vaarallinen sisäsiitos, ellei sitten joku nuorista lähde etsimään kumppania ja löydä sitä. Juuri näihin nuoriin metsästys aiotaan kohdistaa, eikä lauma pääse lisääntymään ja saamaan uusia geenejä."

"Susi kilpailee saaliista metsästäjien kanssa. Se on sen oikeus."

Tekisi kyllä mieli jatkaa, että sudella on siihen suurempi oikeus, sillä sudella ei ole muuta mahdollisuutta, kun taas ihminen voi kävellä lähimpään kauppaan säilyäkseen hengissä. Mitä taas tulee turkkeihin, niin eläin tarvitsee oman turkkinsa kipeämmin kuin ihminen, jolle on keksitty mitä kauniimpia tekoturkiksia. Alla lankoni, lehti- ja luontokuvaaja Pekka Mäkisen kesäinen kettukuva:


Odotan sitä hetkeä, jolloin ei enää tarvitse lukea susimurhista eikä 'urheista' mieslaumoista, jotka aseineen jahtaavat puolustuskyvyttömiä eläimiä, kuten susia tai kettuja. Muistissamme on vieläkin, miten Sarah Palin ampui susia helikopterista ja tätä 'harrastusmuotoa' järjestetään myös Venäjällä, kertoo tämän päivän Helsingin Sanomissa Sesse Koivisto.

Vuonna koivu ja tähti ensimmäisellä opintolainallani ostetut tuolit ovat nyt saamassa uutta väriä. Tikkurilan sävy Pioni oli niin oikea ratkaisu, että olen nyt lähdössä kauppaan ostamaan samaa sävyä lisää. Värikartassa se näytti pinkimmältä mitä oli, netissä taas lilammalta, mutta todellisuus on pinkki taittuen vanhaan roosaan. Ainoa mahdollinen paikka maalata on nyt takkahuoneessa leivarin edessä, mutta onneksi maali kuivuu nopeasti. Tarkoitus on maalata kaksi tällä pinkkiroosalla ja yksi vanhalla vihreällä. Jostain syystä emme nyt löydä kuin kolme tuolia..., mutta sekin on riittävä määrä lisätuolitarpeeseen.
Eräs suosikkiväriyhdistelmäni näkyy tässä Pinterestin kuvassa eli pinkin ja vihreän liitto on minusta lumoava kunhan vain sävyt osuvat kohdilleen.

Lumen valoa viikonloppuunne!

Love
Leena Lumi

lumoava kettukuva Pinterest

31 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen sävy! Ja niin kaunis kukkakuva.
    Säälittää eläinten puolesta, kun ihminen on aseineen niin ylivertainen. Toisaalta olen sitä mieltä, että kauriit ja peurat saisi ampua kaikki - nehän on meille tuotukin metsästystä varten ;-) Ne tekevät niin hirveästi tuhoa puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kiitos. Tuo sävy muuten näytti kaupan näytölläkin lilalta, mutta todellisuus on parempi, vaikka softista lilasta jossain pidänkin, en ehkä just huonekaluissa. Yritän kuvata valmiit tuolit sitten kun...;) Kukkakuva on kaunis kuin mikä.

      Sama täällä: Iso joukko miehiä pienen eläimen perässä moottorikelkoilla, aseilla, infrapunavalolla etc. Akkamaista minun mielestäni ja raukkamaista. No, olen minäkin pitkän tien kulkenut, sillä hyväksyn jo hirven metsästyksen ja olen siitä gulassiakin tehnyt: Tiedän ainakin, että se hirvi on saanut elää lajityypillistä elämää eikä ole viettänyt elämäänsä missään parsinavetassa. Olethan ehkä kuullut, miten ihailtavasti Jenni Haukio vastustaa parsinavettoja. Meillä ei ole tuota peuraongelmaa täällä, mutta olen kuullut, että toisilla on kovastikin...Arvaappa mitä minä ihmettelen: Miksi on pakko olla olemassa kotiloita;) Harvoin minulta kuulee mitään eläimiä vastaan, mutta kotilot ja punkit, niitä en tajua.

      Hyvää viikonloppua sinulle <3

      Poista
  2. Täälläkin luettiin tarkasti aamulla tuota Hesarin susijuttua ja keskusteltiin aiheesta.
    Järkyttävää tuo susien ampuminen Suomessa.
    Tammikuun Tiede-lehdessä kirjoitetaan villiinnyttämisestä. Amerikassa on hurjia suunnitelmia, joiden mukaan perustetaan laajoja suojelualueita, joille palautettaisiin jopa sukupuuttoon kuolleitakin eläimiä. Siellä on jo Yellowstonen alueella palautettu nimenomaan susia ja sen myötä havaittu, että susien sadan vuoden poissaolo oli ehtinyt vakuttaa suuresti alueen ekosysteemiin. Katselin tästä aiheesta tehtyä televisiodokumenttia. Siinä nimenomaan kävi selväksi tuo johtajasusiparin merkityksellisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, tuntuu niin pahalta. Ja minulla tuo karmea numeromoka eli en ole syyttä lomalla...

      Sesse Koivistohan on koko ajan painottanut juuri tuota lauman rakennetta eli salamurhattujen susien lukumäärä ei tavallaan kerro vielä tuohon suuruudesta. Ihminen itse tuhoaa kaiken: Ekosysteeminsä, puhtaan ilmansa ja kaiken lisäksi vie villieläimiltä niiden asuinsijoja. Ainoa peto maailmassa on ihminen.

      Hyvää viikonloppua sinulle, Irene <3

      Poista
  3. Mää olisin korjannu ton sun 1500, mut olen näemmä niin huono numeroissa, että tommonen yks ylimääränen nolla ei kiinnitä huomiota... Musta nuo ministerin ja ministeriö suunnitelmat ja puheet on niin naurettavia, että ihmettelen miten ne voi edes mennä läpi. Sanoisivat suoraan, että haluavat lopettaa sudet Suomesta (varmaan saisi paljon kannatusta), mutta kuka noita susikannan parantamisselityksiä uskoo? No, jos purematta nielee kaiken, niin voihan tuokin kuulostaa hyvältä ja uskottavalta. Joku toinen tahohan HS:n mielipidesivuilla ilmotti, että Suomen susikanta on huomattavasti 150 sutta suurempi. Mutta aika vaikeaa sitäkään on uskoa, että 150 suden kanta suunnilleen tuplaantuisi parissa vuodessa...

    Tuoleista tulee ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sanna, arvaa kuka on HUONOIN numeroissa;) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...tämäkin korjaus. Minä ihmettelen koko ajan monenmoista ja mietin, että ME olemme nuo päättäjät valinneet meitä edustamaan. Nuo parantamisselitykset tuovat minulle mieleen ikävän kolmannen valtakunna historian, jossa mitä kauiheimmille teoille haettiin verbaalisesti peitesanoja, Lebensraum und so weiter. Suomihan kestäisi suuremman susikannan. Tämä mahdollinen susien teurastus on herättänyt negatiivisti huomiota jo Englannissakin, mutta hukkasin sen lehden, joten en voinut ottaa sitä sen tähden tähän juttuun. Takuulla ei tuplaannu...

      Kiitos <3 Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Susi. Niiden elinolo paikat kutistuu.. Ymmärrän perheitä joidenka lapset kulkee pitkiä matkoja mettän keskellä pimeessä. Se on paskaa nykyaikaa kun kaikki koulupalvelut viedään KAUAS ihmisistä. Siis sitä susipelkoa siinä matkalla. Mutta tunnen suurta lämpöä susien suojelu asiassa. Ei kaikkea voi laittaa ihmisen muokkaamaan systeemiin... Niin ja tuon pionin värisen haluan nähdä pian!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgit, olen itse asunut pari outoa vuotta ihan susirajalla ja muistan, miten pelkäsin pimeällä kulkea vaikka metsätietä. Mutta: Olin silloin lapsi. Aivan selvähän on, että häirikkösudet pitää häätää taajamista, mutta jos ihminen menee asumaan ehdon tahdoin korpeen, rauhaan, minusta hänen pitää silloin sopeutua siihen luontoon eikä murhata sitä. Olet oikeassa: Koulupalvelujen pitää toimia ja tulla lasten tykö. Veroasteemme on niin korkea, joten tuo ei liene liikaa vaadittu.

      Lupaan kuvata tuolit, kun ne on maalattu kaikki kolme. Yhdestä siis tulee joku vihreä ja sen värin valinta nyt vähän hirvittää, mutta säilyypä jännitys minulla ja lukijoilla. Mieheni epäili suuresti tuota pionia ensin liian ätlänä ja arvaa vaan, kuka nyt sitä tuolia kehuu;) Täytyy kuvata ne muussa kuin keinovalossa, sillä selvästi tuo maalin sävy kärsii tuosta kun minulla oli takkahuoneessa tietysti täysvalistus päällä kun aloin maalata.

      Mukavaa viikonloppua sinulle, Bikke <3

      Poista
  5. Totta joka sana. Miten voi metsästää ei-aktiivisesti-aivan outo termi ja mielestäni mahdoton yhtälö. Toivottavasti eivät koskaan saa aseitaan tai ostaa uusia aseita. Eläinsuojelija Tanja Koski sai aikanaan vain muutamalle eläinrääkkääjälle ikuisen eläintenpitokiellon, vaikka jokaisen rääkkääjä pitäisi saada vähintään se. Ihmiset eivät vieläkään tajua luontomme merkitystä kaikkine eläimineen. Se on lahja, mutta urhoollinen ihminen tuhoaa pikkuhiljaa kaiken ja on jo paljon tuhonnut. Minä kunnioitan kauriiden ja peurojenkin elämää. Meidän pihalla on niitä myös ollut ja viimeksi tämän viikon alussa kolme peuraa ihan selvästi leikki takana olevalla pellolla. Éi ihmisellä ole oikeutta tuomita ketään kuolemaan. Mielenkiinnolla odotan valokuvaa valmiista tuolista, mielenkiintoinen sävy. Minä ehdotin miehelleni, että kun remontoimme makuuhuoneen, maalataan puolipaneeli vaaleanpunaiseksi eli tarkoitin tietysti juuri aikalailla tuota sävyä. Tapetti oli pakko ostaa, vaikka remontti menisi vuosien päähän. Tapetissa on aidon näköisenä käpytikka, närhi ja urpiainen + tuntematon lintu-oli pakko ostaa. Tapetissa on punaisen eri sävyjä + vihreätä, keltaista. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja, sanoppa se! Eihän näille tullut kuin neljän vuoden metsästyskielto...Varmaan useimmat eläinsuojelijat pettyvät juuri noihin ehdollisin tuomioihin. Tämäkin juttu, että Suomessa on näin vähän susia ja niiistäkin 158:lle haetaan murhaamislupaa seuraavalle kahdelle vuodelle, herätti jo huomiota Englannissa, mutta se juttu on minulta jonnekin hävinnyt, joten en voinut siitä siteerata. Kameran kanssa metsään ja aseet lukkojen taakse viranomaisille!

      Keinovalo syö väriä. Täytyy nyt ensin saada ne valmiiksi ja kuvaan ne vaikka ulkona, jos ei muuten onnistu. Näistä tuoleista, jotka kyllä muistat, on yksi hävinyt, joten niitä tulee siis kolme ja yksi jotain vanhaa vihreää. Nyt kun tämä sävy onnistui niin hyvin, ajattelen kauhulla sen vihreän valintaa. Ehkä otan värimallin meidän keittiön kaapeista...Se teidän lintutapetti kuulostaa ihanalta! Värejä tässä nyt kaivataankin.

      Kiitos samoin sinulle, Merja <3

      Poista
  6. Meillä on jokin hirvittävä susiajojahti, jossa ei ole päätä eikä häntää. Ehdollinen tuomio on varsinkin ensikertalaiselle sama kuin ei yhtään mitään. Käsittämätöntä tämä mielipuolinen susikammo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, juuri niin: Kaikki pitää tappaa. Se onkin sama kuin ei mitään. Onhan se eri asia, jos herrat joutuisvat oikeasti lusimaaan, niin koko kylä ja lasten koulujen opet ja kaikki saisivat sen tietää. Minäkään en jaksa tätä tajuta, mutta kai tätä täytyy kestää hautaan asti, sillä aina tulee tätä samaa, aina uudestaan ja uudestaan.

      Hyvää viikonloppua sinulle, Between <3

      Poista
  7. Leena, olen koko ajan ajatellut, että lukusi on vain lapsus, sillä ainakin suurin osa lukijoistasi varmaan on tiennyt oikean määrän. Siksi en edes korjannut.

    Metsästyksessä jos missä näkyy, miten sille löytyy aina riittävästi puolustajia ja suorastaan totuuden kätkijöitä.

    Olin lenkillä ja näin upean joutsenen jäiden keskellä. Pysähdyin sitä katselevan pariskunnan kohdalle ja sanoin, että onkohan se juttunut jäihin. He kertoivat sen olleen rannassa jo edellisenä iltana, tosin vähän eri paikassa. Ilmeisesti ei pääse lentoon. Mutta miksi tätä kerron: Mies sanoi, että kerran hänen asuessaan vielä maalla, oli samanlainen tilanne. He soittivat poliisille ja ensimmäinen ohje oli: Ampukaa se. Pyssyä ei kuitenkaan ollut eikä varmaan haluakaan. Seuraavana päivänä kettu oli hoitanut homman, mikä tietysti on luonnon omaa elämäntaistelua ja hyväksyttävää.

    Ja varmaan haluat tietää, mitä "meidän" joutsenellemme tapahtui: Paikalle tuli nuori äiti vaunujen kanssa, kuuli joustenen olleen paikjalla jo ainakin vuorokauden, tarttui heti kännykkään, sai numeron ja soitti Eläinsuojeluyhdistykseen.

    Seuraavana päivänä näin, että paikalle veivät käyntijäljet, eikä joutsenta enää ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, eikun oikeesti uskoin, että niitä on 1500, enhän olisi muuten voinut edes pahimmassa painajaisessa uskoa, että niille voidaan antaa yhtäkään kaatolupaa. En muista edes mihin juttuun sen laitoin, joten se jää sinne sitten pyörimään...No olisit nyt vaan korjannut;)

      Juu, ja mitä sanamuotoja käytetäänkään! Kiertoilmauksia murhaamiselle. Samaa tapahtui kolmannessa valtakunnassa...

      Kettu ja joutsen ovat elämän luonnon kiertokulkua, mutta jos ihminen tappaa joutsenen tai ketun, se on murhaamista. Minulla on kiitos valokuvaajalankoni olkkarin seinällä kuva joutsenesta, joka nousee jäistä lentoon. Pekka oli silloin vielä lehtikuvaajana ja tuli ilmoitus, että pelastuslaitos on saanut tehtävän 'pelotella' joutsen kauniisti lentoo, sillä se oli jäätymässä kiinni. Pekka otti siitä upean, upean kuvan, jossa ei näy kuin hyinen meri, ruska taustalla ja joutsen nousemassa siivilleen.

      Kiva kuulla. Ja nuorissa on meidän toivomme. Heillä suhtautuminen eläimiin on sivistynyttä ja ymmärtävät, että luonnon kanssa on elettävä sitä suojellen. Meillä oli muuten myös joutsentapaus syksyllä kun tulimme kaupasta. Nainen yritti yksin estää järveltä päin tullutta joutsenta tulemasta vilkkaasti liikennöidylle ajotiella. Pysähdyimme ja jäimme hänelle ja linnulle myös suojaksi. Eläinsuojeluyhdistys oli jo tulossa paikalle, sillä nainen oli saanut soitettua heti apua.

      Nämä nykypäivän joutsenuutiset ovat onneksi enimäkseen näitä parempia, toivoa antavia tapauksia.

      Hyvää viikonloppua sinulle, Raili <3

      Poista
  8. Kuuluu niitäkin, jotka käyvät salakaatamassa hirviä ja oikein miesporukalla jokavuotisena tapana. Tällainen on todella todella ajattelematonta ja raakaa touhua. Ihminen on julma ja raaka. Ja samapa se on kalastuksen kanssa. Istutusaltaista katoaa kaloja ihmisten mukaan. En tajua!
    Itse en pue edes turkiksia ylleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viltsu, tiedän, sillä olen oikeasti maalta kotoisin. Ihmettelen vain kun niin monet tietävät ja kylä vaikenee. Mutta niinhän Suomessa kylät ovat vaienneet ihmissurmistakin. Noista kalajutuista en olekaan kuullut, vaikka olen merenrannalta kotoisin, että niitäkin ryövätään.

      Tiedätkö: En tunne enää ketään, joka pukeutuisi turkkiin, joka kuuluu eläimelle. Ja nuorissa on toivomme, sillä ainakaan tyttäreni ystäväpiirissä, kukaan ei voisi edes kuvitella moista.

      Hyvää viikonloppua sinulle, Viltsu <3

      Poista
  9. Miten suloinen kettu kuvassa,ihan koiran näköinen! Onpa susia vähän jäljellä,Täällä minun kotini lähellähän näin ketun 2 vuotta sitten,mutta kun sinne ihan viereen rakennettiin suuri business-keskus niin ketut kyllä taisivat täältä hävitä,ja missä en enään voivat olla ellei sitten niillä hiekkadyyneillä,jotka vihreät onneksi saivat pelastettua.Ihana pinkki sävy tuo Pioni. Ja ihanaa viikonloppua Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, eikö vain: Ketut muistuttavat kovasti koiria. Sudet myös.Eikö olekin uskomatonta! Onneksi teillä vihreät saivat ne dyynit pelastetuiksi.

      Se on jännempi pinkki, mitä kuva antaa ulos. Nyt on huono aika kuvata, ulkona vielä paljon pimeää ja hämärää, sisällä keinovalot, mutta yritän sitten niitä tuoleja vaikka ulkona keskellä päivää ellei keittiössä onnistu.

      Kiitos samoin sinulle, Jael <3

      Poista
  10. On se tuo susi monenlaisen mielipiteen mukainen.- Mutta, en vihaa susia, mutta kun jonkun metrin päässä kodista on jälkiä ja tietää niiden nurkissa vaanivan, ei sekään kyllä' naurata silloin. Se vaan on pelottavaa, niin paljon on täälläpäin koiria ja muita eläimiä ihan pihasta niiden saaliiksi joutunut. Jos ne pysyisi tuolla syvällä metsässä niin siellä niitä saisi toki olla, mutta ei se ole oikein mieleinen pihaeläin. Ja miksi heti, jos ne menee tuonne asutuskeskusten lähelle, ne on petoja, mutta ei silloin kun ovat täällä maaseudulla pihoissa, ei ole mitään vaaraa, mukamas. Viime talvi oli ihan pelottava kun niitä oli jatkuvasti pihoissa, nyt on ollut rauhallisempaa. Eikä se kyllä ole silti mitään susivihaa, vaikka en niitä pihamaalleni haluakkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, just koiriin monet vetoavatkin, mutta koiran paikkahan on olla ihmisen turvissa eikä siis mitenkään pihalla häkissä tai narun päässä kiinni. Ihan silleen pitää koiran saada olla kuin on Himmukin eli perheenjäsen. Sudet tulevat pihapiiriin juuri siksi, kun niillä on tarkka laumahirarkia ja ihminen menee ja sekoittaa sen tappamalla lauman jäseniä. Just siitä alkavat kulkusudet, jotka eivät enää ymmärrä paikkaansa. Ihminen on sotkenut omilla toimillaan sudenkin elämän. Varmaan jos vielä löytyy laumaeläin koiraa ulkona yksinpitäviä ihmisiä, sekin houkuttaa sutta, mutta silloin syy on vain koiransa heitteillejättäneen ihmisen. Ei kenenkään tarvise susia pihamaallaan sietääkään, ellei ole ehdoin tahdoin asettunut niiden reviireille asumaan, kuten on tehnyt yksi tuttuni. Niin piti olla luonnonehdoilla ja rauhassa elämistä, mutta nyt vihataan alueen alkuperäisasukkaita eli susia, kettuja ja karhuja.

      Hyvää viikonloppua sinulle <3

      Poista
  11. Leena, huomasit varmaan tämän päivä HS:ssa jutun ilvesten metsästämisestä. Se on "kannan säätelyä", Juupa!
    Kuhmossa väiteltiin joka syksy siitä, voiko poikaoppilaille antaa suurelle joukolla vapaapäivän, kun sorsan metsästys alkaa. Osa miesopettajista nosti tämän esiin, ja minä nostin salamana käteni kokouksessa ja sanoin, että sitten jäävät muutkin viettämään harrastepäivää, LUKEMAAN, tekemään käsitöitä (silloin kudottiin puikoilla vielä paljon siellä päin), ei kai joillekin voi antaa tuollaisesta syystä vapaata. Minua ärsytti suunnattomasti se, että isät vievät poikia tappamaan eläimiä, mutta moraali ei anna periksi väärentää poissaolokirjaan poissaolon syytä, vaan siitä pitäisi tehdä yhteisesti hyväksyttyä.
    Metsästysseuduilla on paljon koiria pihakopeissa säällä kuin säällä, Voi sitä haukun ja valituksen määrää. Kaikki eivät pidä koiriaan hyvin. Onko peräti niin, vai onko se myytti, että metsästyskoiran tulee olla jahtia varten nälkäinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, takuulla huomasin ja se kuva teki niin pahaa. Miten ne villieläintenmurhaajat kehtaavat näyttää kasvonsa ja kuin siten rehvakoida kauheilla teoillaan. Hitler ja hänen propagandakoneistonsa käytti paljon kiertoimailuja juutalaisten kansansruman yhteydessä. Minulta tulee vuoden kolmantena kirjana tästä kiinnostava teos!

      Luojalle kiitos, että R. ei ottanut vastaan erästä hänelle Kuhmosta tarjottua tehtaan tj:n paikkaa: Minä olisin varmaan kuihtunut siinä ilmapiirissä, jossa koulussa edes voidaan moista harkita. Miksi koko ajan pitää tappaa ja tappaa ja miksi aseet eivät ole viranomaisten suojissa lukkojen takana.

      Marjatta, ihanaa huomata, että olemme tässäkin samoilla linjoilla! Sinusta on tullut vähitellen idolini ja tämä on totisen totta, ja tiedäthän, että suorasuoisesta satakuntalaisesta ei ole imartelijaksi;)

      Meidänkin saarella on muutamia metsästäjiä, jotka pitävät pienet koiransa 24/7 yksin häkitettyinä pihan perällä tai jopa oman tontin ulkopuolella. Niille viedään vain ruoka kerran päivässä ja katsotaan onko vettä, mutta ei muuta. Nämä puupäät eivät ymmärrä, että koiraa ei saa pitää yksin vuorokaudet ympäriinsä eikä tietenkään talvella kopissa, jossa ei ole mitään lämmitystä. Siellä ne kiertävät kehää kuin Rilken kuuluisan Pantteri-runon pantteri, sammunut ilme silmissään ja nälkä on kovertanut takapäähän kuopat eli nääntyminen syö lihakset pois. Vain ympärivuorkautinen itku on saatu loppumaan, mutta ei se ole eläinten tilaa mitenkään parantanut, sillä niissä häkeissä ne edelleen. Eläinsuojeluviranomaisia on käynyt ja pollisejakin, mutta vain varoituksia ja sakkoa, ei koiranpitokieltoa. Yksikin piti elävää kettua harjoituseläimenä koirilleen, mutta siitä tulikin sitten jo juttu, onneksi. Nämä raukkamaiset 'hitlerit' ovat kovin koppavia ja ollakseen kuin Euroopan omistajat siellä kärsivien koiriensa keskellä, pihat kuin kaatopaikat, mutta kukaan ei lopulta voi mitään. Vasta aika hoitaa asian, sillä vaikka nämä tappamiseen hurahtaneet miten yrittäisivät kasvataa lapsistaan huonolla esimerkillään samanlaisia villieläinten surmaajia, sille on huono ennustus, sillä nuoret ovat valistuneempia ja tietävät, että eläimen turkki kuuluu eläimelle. En itsekään tunne enää ketään, joka kehtaisi pukeutua kuolleeseen eläimeen, mutta tyttäreni ikäluokassa siitä ei enää tiedetä ja jos tiedetään liitytään kampanjaam. jolla suljetaan turkistarhat ja lopetetaan kettujen,susien ja ilvesten metsästys. Mahtaa niitä olla paljon, sillä olen tähän ikään nähnyt suden vain kerran, ketun puutarhassani kunnes eräs sen tappoi ja ilvestä en kertaakaan. Riku Cajanderin Luontopiha-kirjassa oikein kerrotaan miten hyödyllinen eläin kettu on puutarhassa ja nykyään Britanniassa on intohimoisilla puutarhureilla oma putarhakettunsa, joka tulee helposti siilin ruokakupille, jossa on vaikka koiran kuivamuonaa.

      Metsästäjät aliruokkivat koiriaan ennen jahtia. Jos on tulossa eläinlääkärinpunnitus, syöttävät sitten juuri ennen tarkastusta. Nälkäisen koiran yksi tunnusmerkki ovat mm. juuri nuo kuopat takapäässä ja kuuluisa eläintensuojelija sanoi minulle kerran, että kyllä koiran katseeesta näkee onko sen hyvä vai ei. Todellakin, sen näkee, mutta se kun koira on ollut vaikka 7 vuotta jo pihan perän häkissä, on sellainen katse, että siinä menee yöunet: Ei mitään pilkettä, ei toivoa, ei elämänhalua...

      Vanhoilla metsästäjillä on paljon vanhaa perua olevia harhoja, mutta outoa on kohdata sellaista vaikka 40-vuotiaassa äijässä, joka yrittää näitä harhoja opettaa vielä lapsilleenkin. Siinä hän paljastaa tosin oman sivistyksen puutteensa ja ennen kaikkea jostain alemmmuudentunteesta pursuavan julmuutensa. Ennemmin tai myöhemmin pää tulee vetävän käteen ja nämä ukot saavat tavalla tai toisella kohdata saman, mitä he ovat tehneet viattomille eläimille.

      <3

      Poista
    2. PS. Korjaus 1. kappale pitää olla: kansansurman!

      Poista
  12. Moi
    Leenan ja Marjatan tekstit olivat niin tyhjentäviä eli niihin voi vain sanoa; yhdyn edellisiin kirjoittajiin. Hyvä Te vahvat naiset - kirjoititte rohkeasti täyttä asiaa. Tuli tunne, että Teidän kanssa voisi nousta barrikadeille asian puolesta.
    Mukavaa päivän jatkoa!!! PS. ei metsästäjille (murhaajille) eikä eläinrääkkääjille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Kiitos psta ja kiitos! Liitytään nyt ensin vaikka Animaliaan, se liittymislinkki löytyy siitä karhukuvasta, jonka jaoin J. Haukiolta.

      Kiitos samoin sinne <3

      Poista
    2. Kiitos Merja! Luulenpa, että tämä asenne lisääntyy. Kuten Leenakin tuolla yllä totesi, niin nuoremmat kokevat eläimet jo eri tavalla.

      Poista
    3. Näinpä luulen minäkin...

      Poista
  13. Luin ihan vastikään jostain, en muista mistä, että susikanta olisi elpynyt, ja susia olisi nykyään n. 250. Oli miten oli, ei niitä paljon ole, mutta parempi kuitenkin niin, että on lisääntynyt. Kiitos kirjoituksestasi!

    Sanna-Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna-Maria, sehän olisikin valoa pimeyteen ja jos vielä saisimme kannan kasvamaan reippaasti eli tuon turhan tappamisen pois. Eilisessä Hesarissa kaksi ilveksen surmaajaa oikein kuvillaan esiintyivät murhattujen ilvesten vieressä ja myönsivät itse, että 'ei ilveksistä ole mitään haittaa.'

      Ole hyvä ja kiitos!

      Poista
  14. Tämä on aivan käsittämätöntä, että joku haluaisi vähentää susien määrä, ja millä perusteella! Olen samassa susien suojelijoiden rintamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisahiutaleita, no eikö vain! Mehän ollaan kuin jotain Östmarkia vieläkin eli kaikki toisin kuin läntisissä maissa, vaikka luulin, että olisimme vihdoinkin osa Eurooppaa. Ehdottomasti olemme!

      Poista