keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Meillä Välikaton Feetu on käärinyt paketteihin näitä kirjoja!


Kuten tavallista tajusin vasta tänään, että joulu on jo ensi viikolla. Minulla oli lounasvieras ja siinä se asia aukeni keskustelun lomassa. Ei siitä tarvitse järkyttyä, sillä joulu tulee ajallaan, talo elää tavallaan, joten vaikka päällämme seisoisimme, vuodenaikajuhlista lumotuin on täällä ensi viikolla.

Olen useasti sanonut, että joulun merkitys on siinä, kun perhe kokoontuu joulupöytään. Se on vuoden paras hetki. Koska asumme kaukana toisistamme on suuri ilo asettua yhteen edes kerran vuodessa nauttimaan siitä tunnelmasta, mikä syntyy aidosta välittämisestä, hyvästä ruoasta, kynttilöistä, keskustelusta, naurusta...ja vailla kiirettä! Senkin olen ehkä kertonut, että meidän ensimmäinen joulumme Lumimiehen kanssa oli tavaralahjaton. Vain me kaksi ja keskiyön kirkko. Lahjat ovat tärkeitä pienten lasten kanssa, mutta kun pieniä lapsia ei ole, on tullut tavaksi muistaa isompia lapsia ja ystäviä. Pääasiassa lahja on aina kirja, joskus tosin villasukat, joille aina on kysyntää ja myös jotain mitä nuoret tarvitsevat. Vaikka jotain tällaista eli astioita, joissa Taika on nyt taikaa:
Kirja on kuitenkin lahjoista rakkain ja niinpä listasin mitä kirjoja annamme tänä vuonna. Huomatkaa, että osan kirjoista voi löytää jo kirjatoreilta, jolloin hyvinkin tuoreen kirjan hinta voi olla vaikka vain 10 euroa! Olen myös katsonut hintoja Prismoissa tarkkaan, ja kuvittelenko vain, mutta minusta ne ovat hiukan viime vuodesta alentuneet...

Martti Backman: Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa

Hänelle, jolle Viipuri on tuttu ja rakas.


Tiia Koskimies: Parhaat piirakat

Armottomalle leipojalle, joka muistaa meitä joka joulu mm. saaristolaisleivällä.

Mauri Kunnas: Isovanhempien kirja. Talleta omat muistosi

Jollekin Välikaton Feetu on tämän paketoinut...ei kerro.

Terhi Rannela: Frau

Kirjalliselle herralle, jota Kolmas valtakunta kiinnostaa.

Katri Lipson: Detroit

Hyvälle ystävälle, joka perustaa jännityksestä ja vähän muustakin...

Maria Salonen: Axel Munthen jäljillä

Axel Munthe -harrastajalle


Katja Jalkanen&Aino-Maria Savolainen: Korot kopisten. Käytännön opas kulttuuriviidakkoon

Nuorelle, joka on vasta astumassa kulttuuririentoihin, että miten siellä sitten oikein ollaan.


J.K.Rowling: Harry Potter ja kirottu lapsi

Jos perheessäsi asuu Potter -fani, älä missaa tätä! Sshhhh...paketissa on:)


Eero Ojanen: Suuri Suomalainen kummituskirja

Perheelle, jossa luetaan vielä lukutaitoisille lapsillekin ääneen eli yhdessä luettavaksi, niin ei käy liian jännittäväksi.


Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Parhaalle ystävälle.


Christin Geweken: Juustokakkuja ♥ rakkaudella

Nuorelle miehelle, joka rakastaa tehdä juustokakkuja.

Stefan Tegenfalk: Pianonvirittäjä

Ison koulun opettajille kiertämään.


Pirjo Hassinen: Kalmari

Hyvälle ystävälle.


Ilona Pietiläinen: Kaunein joulu

Nuorelle naiselle, joka on innokas sisustaja.


Peter James: Kuolemaan asti sinun

Esikoiselleni, joka odottaa Jamesin kirjoittavan joka vuosi uuden Roy Grace -dekkarin.


Lars Jonsson: Talvilintujen elämää

Innokkaalle lintuharrastajalle.


Sanna Isto, Eppu Nuotio, Sari Airola: Typy ja muriseva mörkö

Noin Typyn ikäiselle tytölle, jonka sängyn alla toisinaan asuu mörkö...


Karin Slaughter: Kahlittu

Dekkariholistille ystävälleni!


Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa

Herralle, joka lukee mieluiten kirjoja, jotka liittyvät toiseen maailmansotaan ja jonka ansiosta minä sain jatkoajan, sillä hän sen huomasi.


Kirjojen meressä uiva esteetikko voisi kaivata tällaista aktiivisuusranneketta, joka on kuin koru.


Pöllöjen ystävä voisi ilahtua tällaisesta korusta. Valmistaja on Savipaja Peltoranta


Ai niin, tätä en anna kenellekään, mutta jos et tiedä, mitä antaa kirjoista innostuneelle jouluhululle, paketoi hänelle Armas aika. Intohimona joulu♥


"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa virtaussuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Joulu on tarinoiden aikaa. Onko parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo joulun tarinan?"

- Ulla Janhonen -

Love
Leena Lumi

29 kommenttia:

  1. ♥♥♥

    Ihania vinkkejä - niin moneen makuun ja monenlaisille läheisille. Näistä varmasti moni löytää omansa.

    (Kiitos etenkin yhdestä :D ♥)

    Välikaton Feetulla alkaa olla kiirettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos♥♥♥

      You're welcome♥

      Oijoi, kunpa tietäisit! Sieltä kuuluu piipun juuresta niin kolinaa ja tuhinaa, että taitaa olla tonttukin ihan tohkeissaan!

      Poista
  2. Äkkiä on joulukuu edennyt,ja hups,on jo joulu.Täällähän sitä ei vietetä paitsi joissakin paikoissa,esim, nyt sunnuntai-iltana olisi Jaffassa joulukuusen valojen sytytys. Mukavaa joulunodotusta sinulle Leena ja Lumimiehelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, missä välissä tämä tapahtui! Vietä sinä edes pikkasen:) Arvaa vaan, onko minulla nyt erityisen hyvää kahvia. Reimakin niin kehui, että kuvittele, jos hän siihen herkkuun tottuu!

      Kiitos samoin sinulle ja Bambille! Olisit nyt joskus joulun Suomessa...♥

      Poista
  3. Olet antanut hyviä vinkkejä lahjakirjoiksi. Kirjojen tulva onkin valtava jos vertaa aikaisempiin vuosikymmeniin. Silloin minäkin vielä tunsin uutuuskirjat, eikä voinut kuvitella joulua ilman kirjalahjoja. Nyt en enää pysy vauhdissa.
    Hyvää joulua kaikille kirjojen ystäville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, kiitos<3 Nyt tuntuu, että niitä oikein virtaa kuin vettä kevätpuroissa. Minäkään en meinaa pysyä:)

      Kiitos samoin sinulle ja kiitos psta!

      Poista
  4. Kaksi vuotta sitten tuli liikuttava tunne, kun istuimme joulupöydässä - mies toisessa päässä, minä toisessa, pöydän sivulla esikoinen puolisonsa kanssa ja toisella sivulla kuopus vatsansa ja puolisonsa kanssa. Vuosi sitten tilanne oli muuten sama, mutta silloin ei ollut vatsaa, vaan ihana pieni poika. Tänä vuonna poika on jo melkein kaksivuotias!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkeilija, varmaan ihanaa, olen kuullut...Meitä oli lapsuudesta aikuisuuteen ja vieläkin sellainen kolmen tytön kööri ja yksi on jo moninkertainen isoäiti ja nyt toinekin sai lapsenlapsen, ensimmäisen. Vain minulle on kuopus se joulun vauva aina vain...Onnea sinulle ja ihanaa isovanhemmuutta<3

      Poista
  5. Toinen toistaan ihanampia kirjalahjoja paketoit!
    Kyllä joulu ilman kirjoja (ja suklaata) ei olisi joulu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, niin minustakin:)

      Juuri niin: En taida olla ikinä elänyt joulua ilman kirjoja ja suklaata...

      Poista
  6. Paljon erilaisia vinkkejä - kiitos. Joululahjahankintoja tehdään juuri parhaillaan, näin viime tingassa. :D
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia&Tommi, olkaa hyvät<3 Kuvitelkaa, minäkin ostan vielä kirjoja:)

      Poista
  7. Kirja on ihana joululahja: kun on pimeää, on hyvää lukemisaikaa. Ja sekin on mukavaa, että kirjaa lukiessa voi ajatella sen antajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saila, juuri niin. Marraskuun voisi oikein julistaa lukukuukaudeksi! Sekin on totta ja toivottavasti antaja tuntee edes vähän mitä saaja haluaa lukea:)

      <3

      Poista
  8. ruvennu käymään useemmin kirjastos, 500 metrii sinne (voin tietokoneel tilata kirjoi sinne ilmatteks kakist Göteborgin kirjastoist), joskus lataan kirjaston kirjoi ilmatteks pikku iPadiin, niit kiva lukee sängys pimeel, simät tykkää. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, niin minäkin, taas vuosien jälkeen. Luvialla minulla oli tuo 500 m kirjastoon.

      Ihan tosi. Silmälääkärini sanoi, että kaikki ruudun tuijottaminen kuivattaa silmiä, sillä silmät eivät räpsytä normaalisti, kun katsoo ruutua, ihan sama onko se televisio, tietokone tai iPad. Olen katsonut iPadilta sängyssä vain Solsidania:)

      <3

      Poista
  9. Kiitos Leena kirjavinkeistä. Tänä(kään) jouluna pukki ei unohda lukutoukkamummia, ainakin kolme kirjaa on paketissa ja vielä yksi tulossa pukin kainalossa. Riittää siinä tarinoita pitkälle kevääseen. Itse olen paketoinut läheisille suklaata ja tietenkin jokaiselle taas uudet villasukat, tosin nyt kudoin vain kolmasosan edellisvuoden sukkaparien määrästä. Puolisolle joululahjaksi huikea elämys pitkän lentomatkan päästä. Näillä mennään. Ihanata joulua sinulle ihana Leena ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, ole hyvä♥ Hyvin sinulla on asiat kontissa:) Minä villasukkia, jotka on kutonut minua parempi kutoja, kirjoja, suklaata ja sitten nuorelle parille vähän Taikaa etc. Oooh, mihin mahdattekaan mennä...Teillä onkin menoa! Kiitos samoin sinulle Anja♥

      Poista
  10. Kylläpä välikaton Feetu on valinnut kiinnostavan kokoelman.- Tunnelmallista joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna, kiitos psta<3 Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  11. Miten hauskaa, että teillä hyörii Välikaton Feetu. Se on esikoiseni suosikkitonttu Kunmaksen kirjassa. <3 Ihania lahjoja! Minä toivon, että tonttu muistaisi minua tänä vuonna edes yhdellä kirjalahjalla. Eräs läheiseni tosin sanoi hiljattain, ettei uskalla ostaa kirjoja minulle tai lapsilleni, koska olisimme kuitenkin ne jo lukeneet. Tunnelmallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, meillä on aina tuosta mainitsemastasi Kunnaksen kirjasta asti ollut välikatolla Feetu, joka myös antaa lahjoja. Pehmeät paketit tulevat Ninni Nuttuselta. Ja saunassa asuu saunatonttu Nippe Nokinokka. Sehän siinä onkin, että paljon lukevaa on vaikea YLLÄTTÄÄ kirjalahjalla. Pitää udella kiertoteitä tai kysyä suoraan.

      Kiitos samoin sinulle Kia<3

      Poista
  12. Kiitos, mitä mainioita vinkkejä.. Niin muiden paketteihin kuin omaankin.. ;) -Taru

    VastaaPoista
  13. Oijoi, tässä oli kyllä ihan pirun kovia kirjavinkkejä itsellenikin ihan pelkästään lukijana! Tykkäsin siitä, että skaala oli muutenkin laaja ;) Listasta löytyi myös monia, jotka sopisi erinomaisesti varmasti luettavaksi myös BFF-lukuhaasteeseen, jonka tarkoituksena on lukea kirjoja joiden keskiössä on ystävyys.
    https://arcakiraniia.blogspot.fi/2016/11/bff-lukuhaaste-201116-1422017.html
    KiraNiia @ Arca Fabulorum - Tarina-arkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kira, kiva kuulla<3 Taidan lukea laidasta laitaan paitsi en ole oikein sinut fantasian kanssa ja überkevyet kirjat eivät myöskään maistu. Viihteelliset on taas sitten eri asia, sillä niissä voi olla vaikka kuinka laadukkaita:)

      Ihana aihe ja ehka ehdotus sinne olisi heti Ferranten Loistava ystäväni ja Irvingin Ystäväni Owen Meany. Tosiasiassa en muista, milloin olisin ehtinyt osallistua lukuhaasteisiin, minä vuonna se olikaan...

      <3

      Poista