Laakakatajat, haahkat, tyrnit, rahkasammalta...

Laakakatajat, haahkat, tyrnit,
rahkasammalta kasvavat kalliot
vanhan meren kohina.
Vain tämä silmiini kivettyvä
maisema
jää jälkeeni maailmalle,
veteen heitetyn kiven synnyttämä 
aaltoilu,
kaarenkestoinen onni, täydellinen.

- Jenni Haukio -
kuva Sarppu

Cision listasi kirjablogit ja olen niin iloinen ja otettu, että...

Cision listasi kirjablogit ja olen niin iloinen ja otettu, että saan olla listalla mukana jo toistamiseen ja tällä kertaa ihan ykkösenä! Tässä kympin kärki ja vähän muutakin:

Cisionin lokakuun top-blogilistauksen aiheena kirjallisuus

Viestintäratkaisujen asiantuntija Cision listasi lokakuussa Suomen suosituimpien kirjallisuusblogien top 10 -listan. Listauksen kärkipaikan vei nimiinsä Leena Lumi -blogi.

Huomenna käynnistyvien kirjamessujen innoittamana Cisionin lokakuun blogilistauksen aiheeksi valikoitui kirjallisuus. Listauksen ykköseksi nousi Leena Lumi-blogi, jonka postaukset keskittyvät erityisesti uutuuskirjallisuuden esittelyyn ja arviointiin. Bloginsa tavoitteista kirjoittaja itse toteaa seuraavaa: ”Pääasiassa kuitenkin haluan saada teidät kaikki lumoutumaan lukemiseen.”

Tämänkertaisen blogilistauksen kärkikolmikon täydensivät toiseksi sijoittunutBokbabbel ja kolmospaikalle noussut Kirjamielellä. Molempien blogien postaukset käsittelevät kirjoittajiensa lukukokemuksia ja esittelevät monipuolisesti eri aihepiirien kirjallisuutta. Cision listasi Suomen suosituimmat kirjallisuusblogit viimeksi syksyllä 2011, tuohon listaukseen voit tutustua kotisivuillamme.

Top 10 -kirjallisuusblogit Suomessa lokakuussa 2013 (Lähde: Cision Finland Oy)

KIRJALLISUUSBLOGIEN TOP 10 -LISTA SUOMESSA LOKAKUUSSA 2013

1.      Leena Lumi      2.    Bokbabbel
3.      Kirjamielellä      4.     Antiaikalainen
5.      Grafomania      6.     Oota, mä luen tän eka loppuun  7.  K-blogi koko lailla kirjallisesti 
8.   Sallan lukupäiväkirja         9.  Lumiomena    10.  P.S. Rakastan kirjoja 

Cisionin top-blogit listataan kerran kuukaudessa vaihtuvasta aihepiiristä. Aiempiin listauksiin voi tutustua Cisionin verkkosivuilla.

Cisionin top-blogilistaus perustuu seuraaviin arviointikriteereihin:

–  Onko kyseessä blogi? Cisionin määritelmän mukaan blogin tunnistaa kolmen ominaisuuden perusteella: sen sisältö on käänteisessä kronologisessa järjestyksessä, sisältöä luovat yksilöt tai tunnistettavien yksilöiden joukko ja sisältö on käyttäjien kommentoitavissa. Jätämme toimituksellisten medioiden kuten uutissivustojen blogit listauksen ulkopuolelle, sillä valtamedian vaikutus blogiin on selkeän suosiva.

– Minkä maalainen blogi on? Cision määrittelee blogin kotimaaksi sen, missä sen kirjoittajan voidaan olettaa asuvan. Jotkut sivut käyttävät .fi-verkkotunnusta, toiset paikannetaan kielen perusteella.

– Onko kyseessä top-blogi? Blogin sijoitukseen listauksessa vaikuttavat lukijoiden määrä ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa (esimerkiksi hakukoneiden hakutuloksissa tai Twitterissä). 

Cisionin menetelmässä käytetään algoritmia, joka peilaa kahta keskeistä mittaria websivustojen suosiota vertailtaessa: linkityksiä ja uniikkeja kävijöitä (kk). Muuttujia painotetaan siten, että arviossa saadaan tasapaino sen hetkisen kävijäliikenteen ja blogin tulevan aseman vaikutuksen välillä. Arvioimme siis jokaisen vertailussa mukana olevan blogin nykyisen suosion ja todennäköisen suosion tulevaisuudessa. Lisäksi top 50 -blogin osalta arvioidaan muita muuttujia, joista tärkeimmät ovat päivitystiheys, päivitysten lukumäärä sekä bloggaajan ja lukijoiden välinen vuorovaikutus. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioimme paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten Twitterissä ja Facebookissa, käydystä keskustelusta. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvoimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen lopputulokseen.

Kiitän Cisionia, kiitän teitä,  lukijani,  ja myönnän, että tämä tuli tarpeeseen, sillä mielessäni on koko syksyn pyörinyt, että 'miten tässä näin kävi: Annoin pikkusormen ja se vei koko käden!' Blogistani on tullut minulle kuin se uusi Aino-jäätelö, se samettinen nougat, josta pääsen eroon vain vieroituskurssin avulla;)

Edellisellä kerralla kirjoittamastani pätee ainakin tämä:

Tästä ei ylemmäs mennä. Se mikä menee ylös, tulee myös alas. Minä en myöskään ehdi seurustella facebookissa, sillä luen. En aio lähteä twitteriin, joten sekin minulle miinusta. Elän lukeakseni ja kaikki rakkaudesta kirjoihin!

No, mentiin ylemmäs, mutta nyt huippu on saavutettu, joten mistä tämän jälkeen löydän sen kipinän...Kipinäni olette te, lukijani, joista monen kanssa on kuljettu helmikuussa yhdessä jo viisi vuotta. Synttäreitä juhlitaan 14.2.2014! Jos Lumi joskus sulaa kokonaan pois, minulle jää ihania muistoja niin lukijoistani kuin kanssabloggaajistani...

Onnittelen lämpimästi kaikkia listalla olevia kanssabloggaajiani ♥

Olen koko viikonlopun Helsingin kirjamessuilla eli pe-su. Tosin su on omistettu nuorillemme ja ohjelma on buukattu niin, että en saa enää sitä muutettua. Kävi nimittäin niin, että juuri se kaikkein kiinnostavin minulle kirjamessuilla olisi ollut Susan Sellersin kirjaa Vanessa&Virginia koskeva paneeli, jossa mukana Riikka Pelo, mutta sain tuon asian ulos nettiohjelmasta liian myöhään. Taitaa olla tähtiin kirjoitettu, että kun kerrankin haluan niin kovasti tavata jonkun kirjailijan, sitä yhtä vain en saa...Riikka, jos näet tämän, niin tiedä, että olisin halunnut tavata sinut!

Minua ei olisi ilman teitä, joten kiitollisena kääriydyn ihan hetkeksi tähän huumaavaan tunnelmaan...Ensi viikolla on uudet kujeet ja lisää kirjoja. Mitä tulee jatkoon, niin haluaisin lukea enemmän myös vanhempaa kirjallisuutta, mutta olen sitä kyllä tänä vuonna tehnytkin. Katsokaa vaikka Leena Lumin luetut 2013. 

Upeaa loppuviikkoa ja viikonloppua teille kaikille tasapuolisesti ♥ 

kiittäen Leena Lumi

Feeling Good

PS. Sain facebook-ystävältä linkin Markkinointi&Mainontaan, jossa Cisionin listaus on myös huomoitu!

PPS. Muistattehan, että olen pe-su kirjamessuilla, joten kommentit aukeavat vasta kun olen kotona. Olemme samalla minilomalla, tapaamme nuoriamme ja konetta ei ehdi edes avata monilta ihanilta tapaamisilta etc.

Anne Holt: Kuollut kulma

Siihen aikaan kun Ellen K. Mohrin nimi oli vielä Ellen Krogh, hän oli tyttö jota kaikki havittelivat.

Häntä ympäröi säkenöivä tähtipöly.

Pelkästään se, kuuluiko Ellen Kroghin lähipiiriin vai ei, ratkaisi oliko ihminen joku vai pelkkä mitätön nolla. Ellen ei kuitenkaan ollut mikään tavallinen lapsidiiva. Hän ei mustamaalannut ketään. Hän ei yrittänyt hyötyä toisten epävarmuudesta vaan pikemminkin vahvisti heidän itsetuntoaan. Ellen Krogh ei ollut määräilevä eikä hallitseva, hän joutui usein päättäjän rooliin koska muut toivoivat niin. Hentorakenteisen ja lapsekkaan sievän tytön hallintakausi oli poikkeuksellisen pitkä. Iän karttuessa liikkuminen Ellen Kroghin seurassa tiesi aseman kohoamista epävarmoilla seurustelumarkkinoilla. Pojat ja myöhemmin miehet tunsivat niin voimakasta vetoa Ellen Kroghiin, että he tyytyivät mielellään hovineiteihin silloin kun kuningatar itse torjui heidät.

Anne Holtin uusin jännitysromaani Kuollut kulma (Skyggedød, Gummerus 2013, suomennos Outi Menna) on klassikkodekkari heti synnyttyään. Kuollut kulma kantaa juuri niitä kultaisen dekkarikauden määreitä, joiden vuoksi itse olen innokas jännityssarjojen lukija, joiden tähden otin aikanaan jopa yhteyttä Anne Holtiin (sekä myös Minette Waltersiin), joiden tähden luen dekkareita vielä sateenkaaren tuolle puolen. Yritän niputtaa lyhyesti (mikä ei aina ole minulle helppoa) Kuolleen kulman kultahippuset: 

Kuolleen kulman tragedia, pienen lapsen kuolema, voi koskettaa ketä vain yhteiskuntaluokasta riippumatta, Holt ottaa kantaa vahvasti lasten pahoinpitelyyn, mutta tuo faktat vasta teoksen Kirjailijan Loppusanoihin, ei paasaa niistä kesken monitahoisen sosiaalisen trillerin, vaan sallii lukijan jännittää täysillä, kenen mieli on mustin. Holt välttää tylsän poliisin teknisen tutkinnan ja kaikki lepää suositun kriminologin ja psykologin Inger Johannen sekä kokemattoman poliisin Henrik Holmen vastuulla. Näin siksikin, että kun kirjan 8-vuotias Sander kuolee, samanaikaisesti Norjassa tapahtuu Utøya, kaikki käsityskyvyt ylittävä joukkomurha, joka saa kaikki kynnelle kykenevät auttamaan uhreja sekä heidän perheitään, joten Sanderin kuolema on jäämässä kuolleeseen kulmaan. Holt antaa pienen näyttämön vaikutelman, sillä mukana on vähän ihmisiä ja kaikki tapahtuu pääosin Mohrien yläluokkaisessa talossa. Pienen näyttämön dekkarikuningatarhan oli Agathe Christie, joka osasi antaa pääpainopisteen tutkinnassa intuitiivisuudelle ja tässähän Inger Johanne on vahvalla kotikentällään. Kirjan koko on juuri nappiinsa eli noin kolmesataa sivua. Näin olivat jännitysromaanit ennen. Taidan omalla kohdallani muistaa milloin ensimmäinen tiiliskividekkari ilmestyi omaan kirjastooni ja se oli Ruth Rendellin Kerro, kerro kuvastin.  Rendell oli kirjailijan työssään silloin murroksessa ja halusi kirjoittaa jotain erilaista.  Olisin suonut toisin.  Paksuin Holt, jonka omistan on Minkä taakseen jättää ja sekin on ’vain’ 416 sivua. Ja vielä yksi kultahippunen, voit aavistaa murhaajan, mutta et voi olla varma ja siltikin Holt yllättää vielä kirjan viimeisessä lauseessa!

Sander Mohr siis kuolee epäselvissä olosuhteissa ja Inger Johanne liittyy heti kuvioon mukaan, sillä hän kävi koulua yhdessä lapsen äidin, silloiselta nimeltään Ellen Krogh, kanssa. Myöhemmin Ellen avioituu Jon Mohrin kanssa ja he saavat Sanderin. Inger Johanne on siis perhetuttu ja tunsi näin koko perheen. Hän on vuosittain kutsuttuna perheen kesäjuhliin ja huomasi kolme vuotta sitten, että Ellenin vanhemmat Agnes ja Torbjørn Krogh eivät olleet enää kutsuttujen joukossa. Inger Johannen kysyessä asiasta, Ellen kertoi, että he eivät enää olleet tervetulleita. Perheen ystäväpiirin kuuluu myös naimaton, lapseton Joachim, joka vaikuttaa tunteneen Sanderin parhaiten:

Oikeastaan hän ei pitänyt lapsista.

Lapset olivat rasittavia. Usein röyhkeitä, varsinkin tytöt. Ihan pieninä, 2-3-vuotiaina, he saattoivat olla söpöjä rajallisina annoksina. Vuosien myötä heistä tuli suorastaan vastenmielisiä. Sanderin kohdalla oli ollut toisin. Alussa, kun Joachim oli vieraillut ensimmäistä kertaa Jonin kotona, hän oli tieten tahtoen yrittänyt miellyttää poikaa.

Hänestä oli mukava jakaa osaamistaan tai ”olla mallina”, kuten Sanderilla oli ollut tapana sanoa. Sander ei ollut hänelle mikään pojan korvike vaan pikemmin pikkuveli, jota hän ei ollut tiennyt kaivanneensa ennen kuin he tapasivat.

Tähän lopuksi, Kuollut kulma – Inger Johanne Vik –dekkarin arviooni, haluan liittää tänä iltana uudella tuotantokaudella alkavan Downton Abbeyn sanavalmiin Granthamin kreivittären repliikin: ”Isoäitien kuuluu sekaantua asioihin.”  Oi, kunpa niin olisi ollut myös Kuolleessa kulmassa!

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Norkku  ja Kirjasähkökäyrä

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Ilona Pietiläinen: Lumoava Joulu - Ideoita tunnelmalliseen jouluun

Katson taivaalle, josta hiljaa leijailee suuret hiutaleet. Odotus on alkanut. Tunnen jo joulun tuoksun. Kynttilöiden valossa on ihana rouskuttaa pipareita, juoda konvehtijuomaa ja häärätä askarteluiden kimpussa. Minun puuhiani vartioi silmät ummessa Neilikka-koirani. Se on vakuuttunut siitä, että sen odotus palkitaan piparilla…

Joulun odotus kätkee sisäänsä suloisimman tunteen. Sen tahdon jakaa kanssasi. Valmistetaan yhdessä lahjoja rakkaimmille ja koristellaan koti valmiiksi vuoden kauneimpaan juhlaan. Hyyrystellään takkatulen lämmössä ja leikitään leikkiä Mistä minä olen kiitollinen? Annetaan aikaa läheisillemme ja valmistaudutaan ihanimpaan joulun aikaan.

Tänä iltapäivän hetkenä saadessani pitää käsissäni Ilona Pietiläisen uusinta kirjaa Lumoava Joulu – Ideoita tunnelmalliseen jouluun (Docendo 2013) minä aloitan nyt kiitollisuusleikin: Olen niin kiitollinen, että jaksoin vuodesta toiseen hokea Ilonalle, että ’ei voi olla totta, ettei olisi Ilonan joulukirjaa.’ Katson yhden lumihiutaleen verran olleeni primus motor tämän lumotun kirjan syntymiselle ja nyt Ilona pääsee rauhaan meikäläisen jouluhullun jankutukselta. Tarjoilen kirjan teille lumitähtien taikaan kastetulla kynällä, mutta nostan myös esille, mitä todella käteviä vinkkejä kirja tarjoaa. Ja taidanpa paljastaa yhden jutunkin, joka tapahtui Ilonalla viime vuonna näihin aikoihin…

Pysähdytään nyt kuitenkin hetkeksi tähän pieneen enkelipoikaan, joka niin jo odottaa näkevänsä tontun hiippalakin heilahtavan. Katsokaa mikä aitous, mikä viattomuus, mikä kaikkeus…

Kuvan kuin maalaus on ottanut Joel Jyrinki. Kirjassa on lisää hänen kuviaan. Muut kuvaajat ovat tietysti Ilona Pietiläinen sekä vierailukohteiden asukkaat. Kautta kirjan kuvitus on tutun runsasta, laskin yli 80 eri aihetta!, mattapintaisen romanttista ja ihanan vanhahtavaa. Ja siihen on panostettu! Esimerkiksi Appelsiinikoristeet ohjeen tekstisivulla on ohjeen päällä suloinen punarinta ja tällainen lumous jatkuu kautta kirjan. Kirjan kansilehdillä lukee toisessa Pastellinen Joulu ja toisessa Roosa, Lila, Turkoosi, Valkoinen ja Hopea. Mitäpä muuta sitä ihminen sitten jouluunsa kaivata voikaan!

Ja kun Talven taikaa kirjassa ei ollut jouluruusua, mistä valitinkin, niin Lumoavassa joulussa juhlitaan kukista suloisimmilla eli jouluruusuilla ja amarylliksillä. Mutta tehdään myös huikeita asetelmia, kuten tässä alla. Oasis-sieneen on pistetty vuorotellen ohdakkeita, heiniä, marjakanervia ja hopealankaa. Keskelle voi sitten asettaa kynttilän. Kirjassa on asetelman tarkka valmistusohje.

Ilona on intona käsillä tekemiseen, joten saamme monen monta puuhavinkkiä ja myös ruokaohjeita.  Yhden jutun nimi on Hyasintin tuoksussa, mutta kun en itse siitä tuoksusta selviä tajuani menettämättä, tästäpä sain hyvän vinkin ja olkaa hyvä kaikki muutkin, joille hyasintti on liian voimakastuoksuinen:

Minä ja Lumimies emme anna toisillemme joululahjoja, mutta koska joulu on myös hääpäivämme, voi jotain ilmestyä, joten taidanpa jättää Lumoavan joulun auki joksikin aikaa aukeamalta, jossa on ohje tähän Korurasiaan piparkakkutaikinasta:

Ihan hellyttävää ajatella, miten toinen väkertää minulle tuota kaunista kaurisrasiaa omin pikkukätösin, jonka sisälle sitten kätkee…

Ilonan kanssa virkkaamme ja leivomme, rakennamme miniatyyrimäisen kattilakaupungin, johon voi istuttaa pieniä kasveja, leivomme Nappipikkuleipiä ja nappeilemme vähän muutenkin sekä leivomme valkoisia pipareita ja valmistamme samalla jäätelötötteröpuun, ehkä kokonaisen tötterömetsän:

Marian kanssa leivomme Karpalo-valkosuklaa-kaurakeksit samalla kun piipahdamme hänen kanelin ja kardemumman tuoksuisessa kodissaan ihastelemassa joulun ajan koristeluja sekä kuulemassa:

Minä leivon ympäri vuoden, mutta joulun aikaan sen seitsemää sorttia. Repertuaariin onkin valikoitunut helppoja ja nopeasti toteutettavia herkkuja. Osaa tehdään vain jouluksi, mutta osa ohjeista on käytössä ympäri vuoden. Hyväksi havaittua perusohjetta on helppo muunnella sesongin mukaan. Reseptejäni on tässä kirjassa siellä täällä, toivottavasti ne maistuvat!

Marialta siirrymme lumottuun lasipalatsiin, joka on vähän kuin jotain Tohtori Zivagosta. Olemme Jonnan lumitähtien peittämässä kasvihuoneessa ja annamme Oma koti Onnenpesän emännän tunnelmoida:

Vaikka joulukuu on ehkä kiireisintä aikaa vuodesta niin koskaan ei ole niin kiire, ettei ehtisi hetkeksi pysähtymään tähän hetkeen. Pakkasen paukkuessa ja valkoisen lumen peittäessä maan on mukava istahtaa lämpimän glögilasillisen kanssa kesähuoneeseen. Pihalla oleva kesähuone on kovassa käytössä kesät talvet. Ennen joulua puen kesähuoneelle myös jouluisen asun. Siellä on mukava tunnelmoida, nautiskella sekä haaveilla glögilasillisen kanssa niin yksin kuin yhdessä ystävän tai perheen kanssa.

Kuvassa on Ilonan keittiö, jossa aaton pitopöytä on peitetty verhoilla. Meillä useimmilla lienee jemmassa hylättyjä verhoja. Niitä ei todellakaan kannata heittää pois, vaan levittää pöydälle. Tässä kuvassa valinnan ratkaisi köynnös, jolle tummaruudullinen liina on omiaan. Tähän keittiöön astuin vuosi sitten kun oli hauska ’naisten päivä’, mukana mm. RiikkaSateenkaarentaa puodista ja monta muuta. Näin tapetin, jonka voisin syödä sekä verhot joita kohden kävelin. Nuo sumuisen lilat verhot oli kietaistu upeasti kiinni sydän-havukoristeella ja niitä oli ihan pakko saada koskettaa. Lähtiessä jäin lumoon paikkaan, jossa keisaritkin saavat olla yksinään. Ystäväni huuteli, että ’Leena, mikä sun on? Oletko siellä?’ No olinhan minä, mutta silmät olivat jääneet kiinni takorautaan ja tunnelmaan kuin keskiaikaisessa linnassa….Myönnän, että vaatimattoman persoonani piilossa lymyää pieni keskiaikaan hurahtanut linnavampyyri! Siis jos ikinä minulta kysyttäisiin, kenellä on Suomen kaunein koti, se olisi Ilonalla. Country&Cosy ja sitten se ripaus jostain satojen vuosien takaa. Siinä on taikaa, josta joulukin saa osansa.

Te ehkä näette tässä kuvassa Ilonan olohuoneesta yhden jouluruusun. Minä näen kaksi. Toinen on valkoinen ja toinen on punainen. Tänä jouluna olemme ensimmäistä kertaa ilman punaturkkiamme, jouluruusuamme, lumen ja joulun rakastajaamme, mutta emme pakene kotoa, vaan viemme yhden valkoisen jouluruusun ja kynttilän sinne, missä lepää Unforgettable

Lumoava Joulu on ihanista ihanin Ilonan kirja. Aavistan että minut lumi- ja jouluhulluna yritetään jäävätä, mutta sille minä puhallan lumentomut! Hurmaantuneena ihastelen Ilonan tekemiä tonttuja, joissa valkoista ja harmaata eli näyttävät hyvin oikeilta. Tunnen tässä olevan parhaan joulunaluskirjan hänelle, joka kantaa sydämessään joulua kautta vuoden. Runsaus ei kaada tunnelmaa, vaan kautta kirjan joulunhenki, ehkä juuri pieni hetkeen pysähtynyt enkelipoika, saa myös meidät pysähtymään ja nauttimaan rauhallisemmin.

Mistä sinä olet kiitollinen? Minä ainakin olen monesta ja myös siitä, että taas sain lumoutua kaikesta kauniista kiitos Ilonan kirjan. Pieni poika rapuilla odottaa vieläkin ja mitä hän saakaan nähdä: Lumikauriit saapuvat....

*****

Lumoavaa Joulua voi ostaa Helsingin Kirjamessuilla Docendon osastolta, samoin sitä myy Adlibris, Suuri Suomalainen kirjakauppa, Prisman verkkokauppa ja kaikki hyvinvarustellut kirjakaupat, myös Docendon oma verkkokauppa.


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Jenni/Kirjakirppu  ja Katja/Lumiomena

*****

Sisustuskirjat Leena Lumissa

Winter welcome....ja kohti Lumoavaa Joulua

Olen hulluna talveen ja lumeen. Kynttilöihin, ledeihin, tonnttuihin, villasukkiin, haudutettuun riisipuuroon...

...ensilumeen, lumen tuoksuun, joulun odotukseen, Välikaton Feetun kolisteluun, pörröisiin oraviin pähkinälaudalla...

...lumikoiriin, jotka tuoksuvat lumi-ilolta ja tuhannentuhannen suukoilta ♥     

 Rrrrrakastan vaaleanpunaista yhtä hyvin kuin syystalven lehtien ruskaa.

Periaatteessa olen ostolakossa yhä tyyriimmäksi käyvän remontin takia, mutta olen aina omistanut korkeakorkoisten talvikenkien lisäksi myös kunnon reippaat kengät, joissa tekoturkista. Edelliset ovat nyt 30 vuotta vanhat ja palvelevat aamuvarhain, kun vien oraville ja linnuille ruokaa parvekkeen ruokintalaudoille. Viikkoon emme ole liikahtaneet mihinkään laatoituksen likeltä, mutta eilen piipahdimme vähän tuulettumassa ja löysin kuvan reippaat telvikengät. Ihan mun juttu, sillä icebugit vedän vain lenkille ja näillä mennään pihalla ja nyt päätin että jopa market reissut...Alan selvästi lipsua tyylistäni...vai olisiko se jotain armoa itse kohtaan;)

Kärhöt lumoavat myös lumisina: Kuin peikkometsää...

Lyhtykoisot jaksavat tarjota voimaväriään vielä lumillakin: Mikä ihanuus!

Oravan hätäruokavarasto luumupuussa, jos vaikka viivyn jossain viikonlopun ja närhet ovat tyhjentäneet oravalaudan pähkinöistä...

Olen sitä mieltä, että joulu ei voi koskaan tulla liian aikaisin. Tänään leikkaan syyshortensioiden kuihtuneet kukinnot pois ja teen tilaa pienille kirkkaille ledeille. Sen jälkeen keitän kaakaota ja uppoan ihanan Ilonan Lumoavaan Jouluun....

Jouluruusua saamme vielä odottaa, mutta odotellessa voimme lukea vaikka Satu Kukkameri ja lumen ihme -kirjan, jossa kerrotaan, miten jouluruusun voi saada kukkimaan juuri jouluaatoksi.

Love

Leena Lumi

Let it snow

PS. Käykääpä kurkkaamassa Cherin jouluruusuyllätystä!

Istun tässä, ihmettelen kuinka...

Istun tässä, ihmettelen
kuinka nopeasti aika kuluu:
viinin pinta laskee pullossa,
lumi sulaa, ruoho kuihtuu,
lapset lähtevät maailmalle,
radion konsertti loppuu.
Sinä siinä vierelläni,
ethän mene koskaan pois.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Iines

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Sisällön etsiminen elämälleen voi johtaa mielettömyyksiin, mutta elämä ilman sisältöä on kidutus, pysyvä levottomuus ja hämärien toiveiden taakka. Se laiva, joka kaipaa merelle ja kuitenkin pelkää. (Edgar Lee Masters)

Luettuani muutamana yönä sudenhetkeen Pasi Ilmari Jääskeläisen uusinta teosta Sielut kulkevat sateessa (Atena 2013) olen kokenut outoa epätodellisuutta. Se lienee fantasian syytä. Minun ei tulisi ylittää maagisen realismin rajaa. Olen kokenut kauhua, kuvotusta, seikkailua ja ollut märkä niin kaiken kattavasta sateesta kuin erotiikasta. Olen kokenut korkean paikan kammoa Taivaan oven takana, mutta myös nauranut sille, mille ei olisi niin tyylikästä nauraa. Olen nautiskellut upeita jälkiruokia samalla kun olen henkeni kaupalla tehnyt kaikkeni ettei elämäni olisi seisova vesi, vaan vuolas virta, joka upeasti onnistui kiitos ’sielukirjan’ runsaiden sateiden. Ennen kaikkea olen kuitenkin askarrellut elämän suuren kysymyksen äärellä: Onko Jumala olemassa vai ei?

Suuri Jumalan etsintä alkaa keskisuomalaisesta kaupungista, jossa ikääntyvä sairaanhoitaja Judit potee homealtistusta, tylsyyttä avioliittoonsa, etääntymistä ainoaan lapseensa ja myös jonkin asteista ikuista seksuaalista täyttymättömyyttä, sillä Judit on ihanteellinen nainen jolle olo viettien viemänä ja armoilla on samaa kuin sieluttomuus. Yllättäen Judit saa erittäin hyväpalkkaisen työtarjouksen lapsuutensa ystävältä Martalta. Helsingissä on odottamassa hoitajan paikka, jossa F-Remedium –firma odottaa työntekijöiltään hieman tavallista enemmän, mutta huiman palkan houkuttamana ja elämäänsä kyllästyneenä Judit ottaa työtarjouksen vastaan ja hyvästelee turvallisen Niilonsa. Yksi Juditin asiakkaista on ateistien kuninkaaksi kutsuttu Leo Moreau, jonka luokse Judit alkaa tehdä kotikäyntejä. Moreau kärsii vihoittelevasta, säärtä kiertävästä juomusta ja tarvitsee Juditin palveluksia tiuhaan.  F-Remediumin työntekijältä edellytetään niin ruumiin kuin sielun hoitoa eli tarkoitus on pelastaa sieluja Jumalalle. Tätä vastaan agnostikko Juditilla ei ole mitään. Kaikkien odotusten vastaisesti ateistien kuningas kuitenkin saa Juditissamme heräämään eläimellisen himon, jonka valtaan kumpikin riemulla antautuu:

Niin kauan kuin hän muisti, hän oli ammentanut elämänilonsa odotuksesta. Siitä, että edessä täytyi olla jotain parempaa. Sitten kun. Milloin hän oli ollut todella elossa kuluvalla hetkellä?

Viimeksi näin oli käynyt Moreaun sängyssä…

Nuoli, näykki ja imeskeli ateisti Leo Moreaun penistä painaen samalla turvonnutta häpyään tämän kasvoja vasten niin suurella voimalla, että mies oli vähällä tukehtua.

Sängystä on lyhyt hyppäys seikkailuun, jossa mukana kulkee Martan kahdeksanvuotias Mauri, Juditin kummipoika. Ateismin ja uskon fantasiaa täynnä oleva taistelu alkaa Moreaun ihmeellisestä talosta, jossa jumalainen lintu, pyhämaina, nimeltään Saarnaaja, laukoo Raamatun viisauksia. Oudon, ruukin alueella sijaitsevan talon kirjallinen ihme on Nomi, nainen, joka lukee tekemättä mitään muuta. Hän on kaunis lukiessaan, häntä ei ole lupa häiritä, mutta hän ei ole ollenkaan niin passiivinen kuin voisi olettaa…Jos uskoisin vampyyreihin, hän olisi ehdottomasti Kirjavampyyri.

Sielut kulkevat sateessa on Jääskeläiseltä aivan erilainen ja lukijalta mielestäni enemmän vaativa teos kuin oli hurmaava Harjukaupungin salakäytävät. ’Harjukaupunki’ osui kohdalleni aikaan jolloin tavallaan itse elin kirjan tapahtumia oudon sattumuksen kautta. Siksi ja vain siksi, seison vieläkin blogini yläkulmassa päärynäkuvioinen mekko ylläni. Kesti muuten pari vuotta löytää tuo kuosi, mutta mitäpä en olisi minulle rakkaan kirjan ja omien muistojeni eteen tehnyt. Sielut kulkevat sateessa oli minulle valtava haaste, sillä en ole fantasian lukija. Yksi Tolkien-elämänkerta ei siihen riitä! Aluksi luulin, että voisin samaistua Juditiin ja sillä keinoin upota kirjaan, mutta en samaistunut häneen ollenkaan. Piti etsiä jotain muuta. Ja sitten se löytyi! Löysin teoksen omahyväisen, huomionhaluisen, itsevarman, pöyhkeän, tiirailevan, paljastuksia tekevän, irstailevan Sivuhuomauttelijan. Siinäpä haaste, jonka myötä solahdin fantasian, uskon ja epäuskon epätodelliseen tarinaan. Euroopan rankkasateissa seurasin Moreaun seuruetta Pariisin ja Budapestin kautta takaisin Helsinkiin ja Moreaun taloon. 

Kaikkialla virtaavat sateet lisäsivät Moreaun ateistisen Järjestön vihollisten, syväläisten, lähestymistä ja voimaa. Millaisia ovat syväläiset, sitäpä en kerrokaan. Mutta paljastan, että suuri finaali, hyvin cinemaattinen näytös tapahtuu Moreaun talon tornissa, josta johtavat portaat pakoon tulvaa ja vihollisia. Mutta minne ne johtavat? Keitä tavataan matkalla? En aio spoilata jännitystä, sillä sitä tämä kirja on täynnä jopa niin paljon, että suosittelen Jääskeläiselle seuraavaksi dekkaria runsaalla erotiikalla ja tietysti jälkiruokaleikillä! No, paljastan, että tapasin mm. Rouva Bovaryn, joka ei ollut minua huomaavinaankaan sekä…Heathcliffin!

Sielut kulkevat sateessa kirjan vahvuus ja heikkous on sen runsaus. Lukijalla on paljon käsiteltävää niin suuren elämänkysymyksen kuin suuren seikkailullisen rakenteenkin takia, joten vähemmällä sivumäärällä kuin 550 sivua, olisi saatu tiheämpi ja selkeämpi kuva. Mitä olisin jättänyt pois ja miksi? Olisin reippaasti vähentänyt sinänsä taidokkaasti kirjoitettuja dialogeja sekä alussa että lopussa. Martan ja Juditin dialogit alkupuolella toistivat paljon samaa kerta kerran jälkeen ja samoin on minusta laita kirjan loppupuolella Juditn ja Moreaun dialogien kohdalla: Lukija olisi ymmärtänyt vähemmälläkin selittämisellä. Mitä olisi saanut olla hieman lisää, on aivan loistava, eroottinen jälkiruokaleikki. Pyhämainan osuutta ei olisi saanut vähentää yhtään, sillä Saarnaaja on loistava!

Jääskeläisen kunnianhimoisen teoksen vahvuus runsaudessa on sen monipuolisuus, josta lukija voi ammentaa halunsa mukaan. Kirjahulluille kaikki sitaatit ovat kultaa ja monet, monet kirjalliset hahmot houkuttavia yllätyksiä.  Jännitys kantaa, sillä olen todellakin lukenut kaksi yötä enkä tiedä minne lähettäisin korvausvaateen liioista nautituista kaloreista, sillä molempina öinä jännitin niin paljon, että kävin kaapimassa itseäni viilentämään jättiannoksen Samettista Aino Nougat –jäätelöä. Oli pelottavaa, kun oli kuin yksin, sillä Lumimiestä ei nyt kotiremontiimme päivinä herätä maailmanloppukaan ja tunsinkin välillä lukiessani olevani hyvin liki sitä. Jääskeläisen kieli on täydellistä.. Hänen kohdallaan ei tarvitse myötähävetä dialogeissa tms. enkä sitä hetkeäkään epäillyt. Kautta kirjan saa myös lukea lauseita kuin tämä: ”Lukijan koko olemus oli kirjan merkityksiä kohti ammuttu nuoli.”

Aloittaessani kirjoittaa tätä minulla oli vain kaksi ehdotonta tietoa: Millä aloitan ja millä lopetan tekstin. Se on kaiken aikaa ollut tähdenkirkasta. Muuten epätodellisuus alkaa hiljalleen helpottaa. En tunne enää syväläisten hapuilevan ihoani, mutta korvani kuulevat vieläkin sateen kohinan lävitse Maurin, Juditin ja Moreaun äänet. Uni ja valve sekoittuvat toisiinsa, enkä ole varma, untako vai harhaa, mutta jossain soi

Round, likea circle a spiral, like a wheel within a wheel, never ending on beginning, on an ever-spinning reel, like a snowball down a mountain, or a carnival balloon…


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Jonna/Kirjakaapin kummitus Kirsi Erja  Opuscolo Kirjakirppu  Suketus Susa  Kirsimaria Minna Vuo-Cho MarikaOksa  Kaisa Reetta T. Kirjavalas  Annika K ja Minna

Keskustelu vanhoillislestadiolaisuudesta jatkuu koskien lasten....

Keskustelu vanhoillislestadiolaisuudesta jatkuu koskien lasten hyväksikäyttöä. Tämän päivän Helsingin Sanomissa, Matti Huuskosen jutussa Hyväksikäyttäjissä on liikkeen eliittiäkin, esitellään tänään julkaistava tutkija Johanna Hurtigin tutkimus Taivaan taimet - Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta.

Vähän aikaa sitten keskustelua herätti Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, joka käsitteli etenkin perheen äidin uupumusta alituisten raskauksien uuvuttamana. Lestadiolaisen liikkeen mukaan lapset ovat Jumalan lahja ja tällä perustellaan ehkäisykieltoa. Tämä helpottaa hyväksikäyttäjien toimintaa. Näin Hurtig:

"Suurperheissä äidin voimat menevät arjen pyörittämiseen. Etäisyys lapsiin kasvaa, mikä on Hurtigin mukaan hyväksikäyttötilanteissa kohtalokasta: äiti ei huomaa eikä lapsella ole riittävää luottamusta kertoa."

Itse järkytyin luettuani Taivaslaulun, että tämä voi tapahtua tämän päivän Suomessa. Missä on valtion laki ja sen noudattaminen! Ihan maatiaisjärki kertoo, että suloisen suurpeheidyllin kuvan taakse kätkeytyy painajainen, jossa miehet ovat vallankäyttäjiä ja naiset sekä etenkin aikuisten tahdon alaiset lapset kärsijöitä. Jokainen lapsi tarvitsee syliaikansa ja äitinsä huomion ja omien vanhempien turvan hyväksikäytöltä!

Matti Huuskonen:

"Yli 140 lasten hyväksikäyttäjää yli 60 paikkakunnalta eri puolilta Suomea. Tekijöiden joukossa kolmisenkymmentä vanhoillislestadiolaisen liikkeen puhujaa, paikallisyhdistyksen vallankäyttäjää tai muuta eliitin jäsentä."

"Sukupolvesta toiseen jatkuneita tekosarjoja. Pitkiä vankilatuomioita. Yksittäisiä tekijöitä myös Ruotsista ja Yhdysvalloista. Myös muuta lasten kaltoinkohtelua, johon ovat syyllistyneet etenkin suurperheiden äidit."

"Hurtigin tänään keskiviikkona julkistettava tutkimus Taivaan taimet - Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta osoittaa, että lapsiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö, on vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä yleisempää kuin aiemmin on tiedetty."

Niinpä...meikkaaminen, raskauden ehkäisy ja television katselu ovat kiellettyjä, mutta lasten hyväksikäyttö ei. Yhteisöjen sovittelut, joihin osallistuvat sekä uhri, että tekijä, menevät liikkeen miesten ehdoilla, sillä naiset eivät sovittele. Vallankäyttäjiä ovat miehet. Lapsiuhreilla ei ole mitään mahdollisuutta tuoda esiin kokemaansa.

Helsingin Sanomien Sanottua on pätkiä uhrien kertomuksista, osia siitä, mitä he eivät lapsena voineet kertoa kenellekään. Yksi menee näin:

"Isä ja äiti saattoivat kahvitella vieraiden kanssa kaikessa rauhassa alakerrassa samaan aikaan, kun tämä raiskasi mua yläkerran vessassa. Että miksi ne ei tulleet, vaikka mä huusin suoraa huutoa!" (Sanottua)

Minulle ei ole yli runsaan neljän kirjablogivuoteni aikana tullut niin paljoa anonyymejä kommentteja, kuin julkaistuaniTaivaslaulu-arvioni. Ilmoitan, että anonyymit kommentit tähän postaukseen ovat kielletyt! Jos on kanttia esittää mielipide, on oltava kanttia esiintyä nimellään mielipiteen takana. Uusimmassa Iiris-lehdessä, bloggaajista kertovassa jutussa, julkaisen toiveeni, että anonyymiys kiellettäisiin netissä ja se johtuu juuri lestadiolaisten kommenteisa Taivaslaulu-arviooni. Kaikki kommentit ovat tallella vastaisen varalle...


*****


Taivaslaulu oli Pauliina Rauhalalta rohkea ulostulo. Kaunokieli tosin silottelee pois paljon pahaa eli rosoisempi ote olisi tärkeän asian äärellä toiminut rehellisemmin.

Lukekaa ihmeessä kaikki tämän päivän Helsingin Sanomista Huuskosen juttu!

"Välillä tuntui, että he kävivät seuroissa saadakseen anteeksi ja jatkoivat lastensa pahoinpitelyä hyvillä mielin kun tiesivät, että keskiviikkona/sunnuntaina saa taas anteeksi."  (Sanottua)

Helsingin Sanomissa Matti Huuskosen jutussa Ei ne puheet vaan ne teot 5.1.2013 on alaotsikkona: Lestadiolaisijohtaja Olavi Voittonen kehottaa ohjaamaan hyväksikäyttäjät poliisille. Itse hän toimi toisin.

Kyseessä on noin kymmenen vuotta isoisän lapsenlapsiin kohdistamista sekusuaalisista hyväksikäytöistä, joissa yhtä lepsenlapsista isoisä oli ehtinyt käytää hyväkseen yli kymmenen vuoden ajan:

Siitä jokainen voi päätellä ainakin yhden asian: sen, miten pieni lapsen oli täytynyt olla, kun isoisä aloitti.

No, miten Olavi Voittonen sitten toimi Pohjanmaan-kokouksessa:

"Kylmää rikosasiaa" Voittonen ei tapauksesta ryhtynyt tekemään, ei, vaikka on ominen sanojensa mukaan aina tiennyt, kuinka menetellä pedofiilien kanssa. Sen sijaan hän saarnasi isoisälle tämän synnit anteeksi ja sovitteli parin muun sukulaisen tulehtuneita välejä. (HS/Huuskonen)

"Lapsenlapsille, tytöille, jäi se käsitys, että tätä ei voi nyt poliisille viedä. Mielestäni Voittosen ratkaisu oli keskeinen syy sille, että teot päsivät kahden uhrin osalta vanhenemaan. He jäivät Voittosen  takia vialle oikeutta ja korvauksia", moittii tapaukseen perehtynyt mies. Hän avusti hyväkiskäyttäjän sukulaista lastensuojeluilmoituksen teossa ja valvoi sukulaisen apuna asian etenemistä lopulta myös poliisille.(HS/Huuskonen)

Roolin rajaus oli puhtaasti Voittosen oma valinta. Papin vaitiolovelvollisuuden takia hän ei itse olisi voinut ilmiantaa isoisää poliisille vastoin isoisän tahtoa. Mikään ei kuitenkaan olisi estänyt Voittosta kehottamaan uhreja tai muita sukulaisia tekemään omin päin rikosilmoitusta.(HS/Huuskonen)

Samaa asetelmaa kuvataan lastensuojelun tutkijan Johanna Hurtigin lokakuussa ilmestyneessä tutkimuksessa Taivaan taimet - Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Lestadiolainen liike tuomitsee lasten hyväksikäytön abstraktina ilmiönä hyvinkin jyrkästi, mutta tositilanteessa tekijää ymmärretään ja uhrit vaiennetaan tai heitä estetään hakemasta oikeuksiaan. Tästä on Hurtigin tutkimuksessa kymmeniä esimerkkejä.(HS/Huuskonen)

Ihmekö tuo, johtaja näyttää mallia. (HS/Huuskonen)

Leena Lumi

Kirsti Ellilä: Kaivatut

Omituista, että hapenpuute aivoissa saattoi tuottaa kokemuksen, joka oli todellisempi, jollakin salamyhkäisellä tavalla enemmän totta kuin mikään mitä hän oli aikaisemmin kokenut.

Hoitajat jotka piipahtelivat huoneessa säätämässä letkuja kuvittelivat pelastaneensa hänet elämälle, vaikka he päinvastoin olivat sulkeneet hänet sisälle kärsimykseen.

En minä halunnut kuolla…En vain jaksa elää.

Kirsti Ellilän teos Kaivatut (Karisto 2013) on koskettava romaani, jossa iholle tulevat pudonneet, kadonneet ja etenkin Saara, joka oli aina vain yrittänyt tehdä kaiken oikein. Saara, joka halusi olla elämänkoulun tunnollinen oppilas, mutta jää luokalle, kun hänen tyttärensä Naru, hänen aurinkonsa, kuunsa ja tähtensä, kuolee. Elämä on enää vain sana vailla mitään merkitystä. Aamuisin ei löydy syytä nousta ja lähteä liikkeelle, mutta kotiin jääminen olisi merkinnyt varmaa kuolemaa. Toisaalta pelkästään sen mahdollisuuden olemassaolo on kuin mahdollisuus pois tuskasta. Ässä hihassa.

Toisaalla samassa ajassa, samassa kaupungissa Aava ja Henrik, joiden tytär Meri on löytänyt kutsumuksen, joka on vanhemmille kuolemaakin pahempi uutinen. Henrik, joka on palvonut tytärtään ihmeenä, joka on  antanut hänelle elämään aivan uuden, syvemmän tarkoituksen, kokee musertavaa voimattomuutta, jotain niin kadotettua, että sille ei ole edes nimeä. Ja täydellinen, upea, vaativa Aava, joka ei ikinä ole rakastanut ketään, ihmettelee, miten hän on ikinä pystynyt synnyttämään tytön, joka rakastaa kaikkia. Ensihetkestä hän on vanhemmilleen ilma, jota he hengittävät, josta he elävät:

Merin syntymä mullisti kaiken. Hän mullisti sitä ollessaan paikalla ja hän mullisti sitä ollessaan poissa. Eikä tämä elämän mullistuminen ikinä päättyisi.

Gilbert. Mies Kongosta. Muukalainen vaeltamassa savituoksuisen joen rannalla. Gilbert, joka on menettänyt kaiken. Maansa, perheensä, ystävänsä, mutta ei ikinä uskoaan. Vaiteliaasta Gilbertistä huokuu Saaraan sekä tarvetta suojella tätä, että tarvetta saada suojelusta. Saarassa herää tarve uskoa johonkin, ihan mihin tahansa, vaikka:

Sellaisina tähtikirkkaina öinä, kun kuu liukui taivaan poikki ja alastomat puut ojensivat oksiaan kohti äärettömyyttä kaipauksesta piikikkäinä. Sellaisina öinä hän makasi vuoteessaan henkeä pidättäen, kuuli laulun kiertävän huoneesta toiseen, ja se oli magneetti joka keräsi itseensä merkitystä. Sillä ihmisen oli mahdoton elää ilman merkitystä, ilman tarkoitusta, ilman luottamusta maailmaa kannattelevien salaisuuksien voimaan.

Kaivatut on ensimmäinen romaani, jonka luen Kirsti Ellilältä, joten olen tässä ’puhtaalta pöydältä’, en voi verrata hänen aikaisempiinsa, mutta jotenkin yllätyin silti – positiivisesti.  En odottanut näin herkkää ja tummankaunista. Kaivatuissa on kaikki kohdillaan.  Jopa kirjan sivumäärä, johon Lauri Viitakin olisi ollut tyytyväinen: Hän nimittäin määritteli ihannekirjan pituudeksi noin kolmesataa sivua. Mitäköhän tuumaisi tämän päivän tiiliskivistä...En löydä mitään, mitä jättäisin pois, en mitään, mitä lisäisin. Jopa passiiviskyyninen terapeutti menee minuun täysillä. Kirjan rakenne on huoliteltu ja tyylikäs. Kaivatut on kuin oppikirjaesimerkki, miten tehdään kompakti tarina. Ensinnäkin jako neljään osaan: Pudonneet, Kadonneet, Herääminen ja Hopeaa taivaalta. Sitten henkilöt, joita on juuri sopiva määrä: Erillään, mutta lopulta kohtalon yhdistäminä ja samaan tuskaan heittäminä. Kieli. Ellilän kieli on täydellistä. Ei puhekieltä, joka toimii vain harvoin ja erityistyylikeinona, vaan täydellistä, luonnollista, kaunista suomea. Syvällinen tarina, johon on helppo samaistua. Todenmakuinen ja mahdollista tapahtua kelle vain. Ja parhaana kaikesta, kirjan rauhallinen tempo, joka antaa lukijalle armon keskittyä siihen, mikä on kirjassa olennaista: Kaipaukseen.

Kaivatut, kauniskantinen, koskettava teos on mielestäni kirja, jota voi suositella monille. Minua kirjan teemat kiinnostavat kovasti ja sitaatti Meristä osui ja upposi, sillä noin voisin minäkin kirjoittaa Meristämme.  Kerrankin voin olla yhtä mieltä kannen liepeen tekstin kanssa, joka sanoo ’haikeankaunis kuvaus erilaisista ihmisistä elämänsä käännekohdassa.’ Sitä tämä on. Tarina jossa jokaisen oli seurattava omaa tähteään, eikä tähteä saanut vaihtaa kesken matkan.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Mari A  Kirjavalas ja hdcanis

Kuulaassa ilmassa sellainen tuoksu...

Kuulaassa ilmassa sellainen tuoksu
     kuin joku olisi sanonut "älä unohda minua
koskaan, älä odota kirjeitä"
     ja kurkien vapautuneet huudot,
lähtemisen riemu, apeus.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Iines

Köynnöshortensian ja ruskan kera kohti pitkää viikonloppua

Irene jo ihmetteli edellisestä jutustani puuttuvaa köynnöshortensiaa ja tietty syystä, sillä olen aivan hurmaantunut tähän kasviin, joita meillä on kymmenen. Haluan nyt jatkaa tällä postauksella aihettani, jonka aloitin Pilvikirsikoiden kukinnasta grillikatoksen kautta köynnöshortensioihin ja ruskaan. Yksi eikä ollenkaan vähäisin köynnöshortensiamme syleilee suuren kalliomme päädyssä olevaa kiveä. Siitä se jo kiipeää vasemmalla olevan pihlajan runkoa ylöspäin ja tekee saman myös oikealla samalle puulle. Kukinta tässä kohtaa on ollut heikkoa, sillä etupihan puusto vaikuttaa tähän, mutta kuinta ei minulle ole tässä kasvissa tärkeintä, vaan sen varhainen lehteen tulo eli huhtikuussa ja kasvin talvikauneus mitenkään vähättelemättä syksyn reipasta keltaista väriä. Eräällä ystävälläni tälläistä kiveä syleilee kaksi köynnöshortensiaa ja hän valaisee kauniit, puuvartiset oksistot talvella pienillä kirkkailla led-valoilla.

Kalliolla on yhdessä kohtaa syvänne, jossa kasvaa keltakurjenmiekkoja, päivänliljoja ja kulleroita sekä tietysti kuunliljoja. Tässä kaikki nyt lokakuulla. Kallion yläreunassa, oikealla aukeavat keväällä narsissit ja esikot, syksyllä siinä kukkivat kallionauhukset, mutta ei tänä sykysnä, sillä siinä oli yksi myllerrys. Toinen myllerrys oli se, että etupihalta on kaadettu kaksi kuusta, joten saamme ehkä odottaa kivellä kasvavan köynnöshortensian kukinnan lisääntyvän. Voisi sanoa, että kun asumme täällä Alvar Aallon huvilasaarella, myös hyvin arvostame hänen suosikkikasviaan.

Kuusten kaato tulee näkymään ensi vuonna etupihalla. Syyshortensiat kukkivat tänä vuonna hyvin, mutta jotain hämmenystä niissä oli muodossa. Sen sijaan oikealla oleva kuutamohortensia on takuulla ensi vuonna valkoisena kukista, sillä nyt se saa valoa usemmasta suunnasta, sillä karsimme aika rajusti myös oikealla olevia mongolianvaahteroita. Nyt se kasvaa hujottaa jo niin ylös, vaikka se ei näy kuvassa, että seuraava vuosi lupaa myös oikeanpuolisen valaisimen peittyvän kauniisti pensaan syliin. Tuo etupihan pilvikirsikka on kasvanut melkein liian nopeasti ja etenkin leveyttä. Ylempi kuva antaa vaikutelmaa vinoudesta ja jos sitä on, se johtuu mongolian vaahteroista, jotka eivät enää ensi vuonna yllä tätä puuta häiritsemään.

Kuten huomaatte, pilvikirsikka ei ehtinyt parhaaseen ruskaansa yhtä aikaa syyshortensioiden huippuhetken kanssa. Osa kukinnoista on ottanut itseensä sateista, mutta miettikää mikä kasvi: Se kukkii kaksi kuukautta!

Koska olen syysihminen, eniten syksyllä minä, olen todella panostanut syyskesän ja syksyn kasveihin. Tontillemme antavat reunoilla väriä korallikanukat, jotka yhdessä vaahteroiden ja pihalajien kanssa antavat mukavaa leiskuntaa.

Toinen 'tulikasvi', jota käytämme ison tontimme laidoilla on tuurenpihlaja, jonka syysväritys on vertaansa vailla. Niitä on joitakin, mutta ovat vielä aika nuoria.

Ison parvekkeemme suloinen pikkupesä eli grillikatos, meidän ruokakatoksemme, näyttää nyt tältä.

Sungrade-katos on ollut niin meidän juttu, että taidamme hankkia parvekkeemme toiseen päähän kesäkeittiötä varten samanlaisen...ehkä. 

Torstai on toivoa täynnä ja lähdemme nyt Viherlandiaan. Lauantaina lähdemme äidlle leikkaamaan kuusia ja vietämme samalla hänen syntympäiväänsä nauttien kalaherkuista täällä, ja pöytä on tietenkin meren puolelta. Olemme takaisin vasta ma iltana, joten toivotan kaikille antoisaa, pitkää, kaunista lokakuun viikonloppua♥ Kommentit avautuvat myös viikonloppuna jos Lumimies sallii, mutta en pääsääntöisesti istu koneella ollessani äidin luona. Hän juuri soitti, että ne maailman parhaat perunapiirakat odottavat valmiina ja kuumina saapumistamme! 

Love
Leena Lumi