Anne Holt: Kuollut kulma

Siihen aikaan kun Ellen K. Mohrin nimi oli vielä Ellen Krogh, hän oli tyttö jota kaikki havittelivat.

Häntä ympäröi säkenöivä tähtipöly.

Pelkästään se, kuuluiko Ellen Kroghin lähipiiriin vai ei, ratkaisi oliko ihminen joku vai pelkkä mitätön nolla. Ellen ei kuitenkaan ollut mikään tavallinen lapsidiiva. Hän ei mustamaalannut ketään. Hän ei yrittänyt hyötyä toisten epävarmuudesta vaan pikemminkin vahvisti heidän itsetuntoaan. Ellen Krogh ei ollut määräilevä eikä hallitseva, hän joutui usein päättäjän rooliin koska muut toivoivat niin. Hentorakenteisen ja lapsekkaan sievän tytön hallintakausi oli poikkeuksellisen pitkä. Iän karttuessa liikkuminen Ellen Kroghin seurassa tiesi aseman kohoamista epävarmoilla seurustelumarkkinoilla. Pojat ja myöhemmin miehet tunsivat niin voimakasta vetoa Ellen Kroghiin, että he tyytyivät mielellään hovineiteihin silloin kun kuningatar itse torjui heidät.

Anne Holtin uusin jännitysromaani Kuollut kulma (Skyggedød, Gummerus 2013, suomennos Outi Menna) on klassikkodekkari heti synnyttyään. Kuollut kulma kantaa juuri niitä kultaisen dekkarikauden määreitä, joiden vuoksi itse olen innokas jännityssarjojen lukija, joiden tähden otin aikanaan jopa yhteyttä Anne Holtiin (sekä myös Minette Waltersiin), joiden tähden luen dekkareita vielä sateenkaaren tuolle puolen. Yritän niputtaa lyhyesti (mikä ei aina ole minulle helppoa) Kuolleen kulman kultahippuset: 

Kuolleen kulman tragedia, pienen lapsen kuolema, voi koskettaa ketä vain yhteiskuntaluokasta riippumatta, Holt ottaa kantaa vahvasti lasten pahoinpitelyyn, mutta tuo faktat vasta teoksen Kirjailijan Loppusanoihin, ei paasaa niistä kesken monitahoisen sosiaalisen trillerin, vaan sallii lukijan jännittää täysillä, kenen mieli on mustin. Holt välttää tylsän poliisin teknisen tutkinnan ja kaikki lepää suositun kriminologin ja psykologin Inger Johannen sekä kokemattoman poliisin Henrik Holmen vastuulla. Näin siksikin, että kun kirjan 8-vuotias Sander kuolee, samanaikaisesti Norjassa tapahtuu Utøya, kaikki käsityskyvyt ylittävä joukkomurha, joka saa kaikki kynnelle kykenevät auttamaan uhreja sekä heidän perheitään, joten Sanderin kuolema on jäämässä kuolleeseen kulmaan. Holt antaa pienen näyttämön vaikutelman, sillä mukana on vähän ihmisiä ja kaikki tapahtuu pääosin Mohrien yläluokkaisessa talossa. Pienen näyttämön dekkarikuningatarhan oli Agathe Christie, joka osasi antaa pääpainopisteen tutkinnassa intuitiivisuudelle ja tässähän Inger Johanne on vahvalla kotikentällään. Kirjan koko on juuri nappiinsa eli noin kolmesataa sivua. Näin olivat jännitysromaanit ennen. Taidan omalla kohdallani muistaa milloin ensimmäinen tiiliskividekkari ilmestyi omaan kirjastooni ja se oli Ruth Rendellin Kerro, kerro kuvastin.  Rendell oli kirjailijan työssään silloin murroksessa ja halusi kirjoittaa jotain erilaista.  Olisin suonut toisin.  Paksuin Holt, jonka omistan on Minkä taakseen jättää ja sekin on ’vain’ 416 sivua. Ja vielä yksi kultahippunen, voit aavistaa murhaajan, mutta et voi olla varma ja siltikin Holt yllättää vielä kirjan viimeisessä lauseessa!

Sander Mohr siis kuolee epäselvissä olosuhteissa ja Inger Johanne liittyy heti kuvioon mukaan, sillä hän kävi koulua yhdessä lapsen äidin, silloiselta nimeltään Ellen Krogh, kanssa. Myöhemmin Ellen avioituu Jon Mohrin kanssa ja he saavat Sanderin. Inger Johanne on siis perhetuttu ja tunsi näin koko perheen. Hän on vuosittain kutsuttuna perheen kesäjuhliin ja huomasi kolme vuotta sitten, että Ellenin vanhemmat Agnes ja Torbjørn Krogh eivät olleet enää kutsuttujen joukossa. Inger Johannen kysyessä asiasta, Ellen kertoi, että he eivät enää olleet tervetulleita. Perheen ystäväpiirin kuuluu myös naimaton, lapseton Joachim, joka vaikuttaa tunteneen Sanderin parhaiten:

Oikeastaan hän ei pitänyt lapsista.

Lapset olivat rasittavia. Usein röyhkeitä, varsinkin tytöt. Ihan pieninä, 2-3-vuotiaina, he saattoivat olla söpöjä rajallisina annoksina. Vuosien myötä heistä tuli suorastaan vastenmielisiä. Sanderin kohdalla oli ollut toisin. Alussa, kun Joachim oli vieraillut ensimmäistä kertaa Jonin kotona, hän oli tieten tahtoen yrittänyt miellyttää poikaa.

Hänestä oli mukava jakaa osaamistaan tai ”olla mallina”, kuten Sanderilla oli ollut tapana sanoa. Sander ei ollut hänelle mikään pojan korvike vaan pikemmin pikkuveli, jota hän ei ollut tiennyt kaivanneensa ennen kuin he tapasivat.

Tähän lopuksi, Kuollut kulma – Inger Johanne Vik –dekkarin arviooni, haluan liittää tänä iltana uudella tuotantokaudella alkavan Downton Abbeyn sanavalmiin Granthamin kreivittären repliikin: ”Isoäitien kuuluu sekaantua asioihin.”  Oi, kunpa niin olisi ollut myös Kuolleessa kulmassa!

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Norkku  ja Kirjasähkökäyrä

*****

Dekkarit Leena Lumissa