Onko milloinkaan minään aikana otettu niin paljon ja helposti
avioeroja kuin nykyään? Meidän vanhempiemme aikana ainakin maalla pysyttiin
tiukasti yhdessä ja kriisit elettiin yhdessä läpi ja selvittiin. Tosin monessa
perheessä myös jopa tilukset ja arvokas päärakennus saattoivat pitää paria
yhdessä tai sitten eletttin avioliittohelvetissä, josta toinen ei uskaltanut
lähteä tai ei voinut lasten ja omaisuuden menettämisen pelossa sitä tehdä. Nyt en
kuitenkaan kirjoita ihan suoraan tästä vaan siitä, mitä parisuhteessa oikein
tapahtuu kun unelmapari huomaakin elävänsä kuin vieraan ihmisen kanssa
eikä ymmärrä toisen käytöstä, kylmyyttä, piittaamattomuutta tai vaikka
takertumista.
Luin saksalaisen kirjailija, toimittaja ja
elämäntapavalmentaja Ruediger Schachen kirjan Sielunkumppani (Das Geheimnis
meines Spiegelpartners. Die Beziehung als Weg zur inneren Befreiung, Minerva
2014, suomennos Maikki Soro) ja aloin uskoa todeksi niitä kertomuksia, joissa
pitkään aviossa olleet pariskunnat olivat eronneet sen tähden, että toinen
puristaa hammastahnatuubia väärin tai laittaa astiat pesukoneeseen toista
osapuolta ärsyttävällä tavalla. Herää todella iso kysymys, mistä on kysymys?,
ja miten tähän on tultu?
Kirja on äärimmäisen herättävä ja sisältää aivan konkreettisia
esimerkkejä siitä, kuinka lähtökohdiltaan hyvässäkin parisuhteessa voidaan kuin
huomaamatta ajautua erilleen – ja kuinka nämä nämä konfliktit voidaan ehkäistä.
Kirjan ydinajatus on saada lukija tajuamaan tiedostamattomat tottumukset niin
omassa kuin kumppaninkin käytöksessä, jolloin ne menettävät tunnistettuina
voimansa, ehkäisevät väärät ’kaavat’ ja antavat tilaa sille tunteelle, joka
parin on alunperin yhdistänyt eli rakkaudelle.
Schachen teoriassa rakkaus ja parisuhde ovat eri asioita,
vaikkakaan eivät erillisiä:
Ensin on rakkaus. Sitten muodostuu parisuhde. Nämä
noudattavat täysin erilaisia sääntöjä: rakkaus ei vaadi mitään, se vain on.
Parisuhde sitä vastoin perustuu toiveille ja ennakko-odotuksille, jotka
joutuvat vastakkain kumppanin toiveiden ja odotusten kanssa.
Parisuhde on kuin peili, johon tarkkaan katsomalla voimme
oppia ymmärtämään paremmin myös itseämme. Kirja paljastaa seitsemän peilisalaisutta,
joiden takana ei ole pelkästään onnellisempi parisuhde, vaan myös
henkilökohtainen vapautuminen ja kasvu.
Kun Sielunkumppania alkaa lukea tuntuu ensin hiukan
vaikealta sisäistää niin usein toistuvaa sanaa ’kaava’ ja peili, mutta kun on
lukenut kirjan ensimmäiset pariskuntatapaukset läpi, tajuaa helposti, mistä on
kysymys. Me itse, me kaikki, kannamme mukanamme tiettyjä käyttäytymisen ja
odotusten kaavoja, joista suuri osa on lähtöisin jo lapsuudestamme. Ne ovat osa
olleet oma tapamme saada jotain enemmän lapsena, saada huomiota, huolenpitoa ja
rakkautta, mutta ne voivat olla myös kaavoja, jotka tiedostamattamme opimme
omien vanhempiemme avioliitoista olivatpa ne sitten olleet onnellisia tai
onnettomia. Kun kannamme näitä kaavoja ja käyttäydymme niiden pohjalta tunnemme
toimivamme oikein, mutta hämmästymme suuresti, kun jossain vaiheessa pitkää avioliittoa ja ehkä jopa parin vuoden yhdessäolon jälkeen, kumppanimme
käytös alkaa muuttua meistä täysin tunnistamattomaksi jolloin tunnemme itsemme petetyiksi: Hän ei olekaan se, johon rakastuin! Jos näin on sinulle
tapahtunut, lue ihmeessä tämä kirja, sillä vaikka aloittaisit uuden liiton tai
jopa kolmannen, kaikki kaavasi seuraavat mukanasi sinun sitä ymmärtämättä. Nyt
ei tarkoiteta, että sinun tarvitsisi välttämättä muuttua toiseksi, sillä minusta
ainakin parisuhteessa pitää olla oma itsensä ja myös saada sitä olla, mutta
aina on mahdollisuutta hienosäätöön ja siihen, miten jotain tekee tai sanoo.
Tämä antaa toivoa:
Parisuhteessa ei ole onnea tai epäonnea. On vain rakkautta
ja tiedostamattomia kaavoja. Ja kaavojen takana odottaa vapaus.
Kirja sisältää värisyttäviä eli hirveän todellisia
esimerkkejä onnellisista pareista, jotka ajautuvat avoimeen konfliktiin vaikka unelmalomalla sen tähden, että toinen on hukannut mieheltään edellispäivänä
saadut hiukan hintavat aurinkolasit. Mies raivostuu ja nainen tajuaa, että ei
tunne miestä ollenkaan. Kotiinpalattua hän toteaa, että on avioliitossa
muukalaisen kanssa. Lue ihmeessä, mistä miehen käytös johtui!
Sielunkumppanissa mainitaan mm. kymmenen suurinta
harhaluuloa rakkaudesta ja käytännön ratkaisuja ongelmaan. Olisin voinut valita
esimerkiksi tähän minkä vain, mutta valitsin nyt toisen harhaluulon, joka on ”Rakkaus
merkitsee vapautta”. Tässä tilanteessa sielu pyrkii järjen mielestä
mahdottomaan: täydelliseen yhteenkuuluvuuteen, johon liittyy täydellinen
vapaus. Suhteen alussa sitoutuminen on usein täydellistä ja jopa niin, että
mitään ulkopuolista ei tarvita, ei huomata. Sitten jossain vaiheessa jompikumpi
osapuoli ajattelee tai jopa sanoo ääneen:”Älä enää sido minua.” Mutta rakkaus
sanoo:”Anna minun sitoutua.” Ristiriita on valmis! Kirja
antaa kolme tunnistetta, joilla voidaan havaita ”rakkaus on vapautta” –harhaluulo.
Ne ovat puheet, todistelu ja kärsimys. Todistelussa vapautta haluava todistelee
ehdottoman vapauden puolesta ja on kovasti iloissaan, jos kumppani on samaa
mieltä, mutta ei itse pidä kiinni vapaudestaan. Kärsimyksen kohdalla
parisuhteessa ainakin toinen osapuoli kärsii ja sitä myöten varmaan lopulta
toinenkin, sillä kuvaan astuvat mustasukkaisuus, yksinäisyys, sydänsäryt ja
tunne siitä, että jotain on vialla. Ainakin yksi kärsii, kun toinen toistelee ”Haluan
olla vapaa ja vailla sitoumuksia. Haluan tehdä mitä huvittaa.” Tähän Ruediger toteaa:
Kaikenlainen epävarmuus aiheuttaa parisuhteessa mittavaa
kärsimystä. Jos toinen ei selkeästi sitoudu toiseen, heidän väliltään puuttuu
läheisyys. Ilman sitoutumista ei ole turvallisuutta. Vapaus, joka merkitsee
itsekkyyttä tai välinpitämättömyyttä toisen tunteita kohtaa, ei voi koskaan
muuttua rakkaudeksi. Tällaisen vapauden aiheuttama kärsimys koituu suhteen
tuhoksi.
Kun on kyse rakkaudesta, et tarvitse vapautta. Rakkauteen
tarvitsee vain rakkautta.
Parisuhde on vapain silloin, kun kumpikin tekee mitä
huvittaa. Suurinta vapautta on se, että kumpikin voisi tehdä mitä vain, mutta
päättää olla toisen kanssa. Tätä ei kutsuta vapaudeksi vaan vapaaehtoisuudeksi.
Mielestäni kirjan koskettavain esimerkkipari ovat Stefanie
ja Matthias, joista kirjoitetaan tarinaa huimaavan onnellisesta alusta siihen
hetkeen, kun asiantuntija korjaa tilanteen. Toiset voivat olla sitä mieltä,
että kukaan vieras ei voi auttaa, mutta
kun lukee tästä pariskunnasta tajuaa vieraan näkevän metsän puilta:
Asiantuntija on nyt parisuhteen peili. Tarinan nimi on erikoinen eli
Suursiivous, mutta se liittyy ihan oleellisesti tähän tähtiin kirjoitettuun
liittoon, jossa kumpikin luuli tekevänsä, mitä toinen odottaa, mikä tekee tämän
onnelliseksi, mutta kaikki toimiikin peilistä katsottuna toisin. Ennen avun
hakemista kumpikin tahollaan miettii:
”Oliko tämä tyhjyyden tunne merkki siitä, että he olivat
menettäneet yhteyden toisiinsa?”
Ja hyvin onnettomina:
”Missä oli se taika, joka sai heidät ajattelemaan yhtä aikaa
samaa asiaa?”
Koska muutamat ystäväni ovat ajautuneet eroon puolison
kylmän vetäytymisen vuoksi, paljastan, että tässä kirjassa on paljon myös
siitä ja mistä tuo kaava syntyy.
Kirjan erikoisin jakso on Ongelma-minän seitsemän muotoa ja
niiden purkaminen eli eroon ongelma-minästä. Ongelma-minät ovat Puhdas ”ongelma-minä”,
Vastaanharaaja-minä, Kärsijä-minä, Avuntarvitsija-minä, Huolehtija-minä,
Draama-minä ja Henkinen-minä. Näitä lukiessa sitä voi sitten löytää vaikka
itsensä tai ainakin monta läheistään. On helppo ymmärtää, miten syntyy
Huolehtija-minä, sillä siihen riittää vaikka se, että on äiti, jonka lapsi
sairastaa kauan ja vakavasti. Paljon myöhemmin puoliso huomaa, että
huolehtimisen kaava on jäänyt päälle ja se rasittaa molempia. Tästäkin on tie
ulos...Avuntarvitsija-minä on usein henkilö, joka tekee itsestään
tarkoitushakuisesti avuttoman. Tällä hän kerjää myötätuntoa, huomiota ja
kiintymystä, joita ilman muuten jäisi. Tällaisen löytää helposti
sisarusparvesta, jossa yksi on aina se autettavin ja valittaa koko ajan huonoa
kohtaloa, huonoa kohtelua tai mitä tahansa näkemättä itsessään mitään vikaa. Näin hän kerää sympatiapisteitä
vanhemmiltaan ja lopulta voi jäädä näiden tai muiden läheisten huomaan loppuiän käenpoikaseksi ellei sitten mene parisuhteeseen
ja siirrä tätä kaavaa liittonsa, jolloin kaavataakan kantaminen jää puolisolle.
Ruediger Schache on hyvin suosittu ja hänen kirjojaan on
käännetty useille kymmenille kielille. Häneltä ovat ilmestyneet aiemmin Sydänmagneetti,
Sydämen viisaus ja Totuuden seitsemän verhoa. Olen itse lukenut häneltä
Sydänmagneetin ja sain ratkaisun tosi isoon ongelmaan, jota en ollut
tiedostanut: Vedin tiedostamattani puoleeni juuri niitä ihmisiä, joita vähiten
kaipasin! Tein muutaman korjausliikkeen ja se toimii!
Varmaan nytkin opin jotain tai ainakin olen matkalla oikeaa
tähteä kohden, sillä olen niin vaikuttunut...ja tajusin taas yhden ison
jutun...
Haluan lopettaa erääsen kappaleeseen, joka on ”Rakkaus on
kärsimystä”-harhan korjaamisluvusta:
Voit haudata kaiken, mikä on ollut olemassa ennen tätä
hetkeä. Hyvästele mielessäsi vanhat, tutut matkakumppanisi. Hyvästele kaikki
entiset suhteesi ja kärsimyksesi. Muista niitä kunnioittavasti ja anna niiden
herättää sinussa vielä tunteita. Heitä sitten kourallinen multaa niiden päälle ja
lähde pois hautausmaalta. Sen ulkopuolella sinua odottaa uusi elämä ja uudet
ihmiset, jotka eivät välitä menneisyydestäsi.
Todellisuudessa olet olemassa vain tässä ja nyt.
Rakkaus ei merkitse kärsimystä. Rakkaus on kärsimyksen
täydellistä puuttumista.
*****