sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Leena Lumin puolivuotiskatsaus, loppuvuosi

Tein teille 2.7. vuoden 2013 alkupuoliskosta Leena Lumin puolivuotiskatsauksen, jossa kerroin kuuden ensimmäisen kuukauden koskettavimmat asiat. Kun nyt luin alkuvuotta enpä olisi uskonut, mitä loppuvuosi tuo tullessaan alkaen kesken suvea sattuneesta silmätragediasta yhtä suureen julkiseen huomioon kirjablogini osalta kuin olen elämässäni tähän mennessä saanut vain puutarhani tiimoilta. Tämä on tehtävä nyt, sillä en pääse uuteen ellen kuittaa mennyttä ja toisaalta, pidän pienen loman, sillä äitini saapuu meille uudenvuodenpäivänä ja sitä seuraavana palaavat nuoret koirineen eli focus on nyt perheessä melkein viikon. Aloitetaan!
Heinäkuun 9. päivänä kirjoitin Sekalaisin tuulin kohti viikonloppua ja vaikka rupattelen niitä näitä suven herkuista, kaikesta tihkuu kauhea pelko, että menetän näköni toisesta silmästä. Siis silmän lasiainen oli irronnut täysin ilman mitään syytä, johon olisin itse voinut vaikuttaa. Taannuin lapseksi, joka muisti, miten äiti oli sanonut minulle kun sai kiinni peiton alla taskulampun avulla lukemisesta, että 'sinä menetät vielä näkösi liian lukemisen takia.' Lukeminen muuten ei mitenkään haittaa näköä, siitä on nyt oikein silmälääkärin lausunto! Eivät äiditkään siis ihan kaikkea tiedä...;) Olen huono kertomaan vaivoista, mutta ehkä kaikkien on syytä tietää, että jos silmässä alkaa näkyä musta leijuva piste tai useampia, niin kipin kapin silmälääkärille!
Heinäkuun 23. päivänä kirjoitin teille elämäni ehkä paljastavimman kirjoituksen eli Saatko sinä olla sinä? Saanko minä olla minä? Keitä me oikeastaan edes olemme? Tähän juttuun liittyy myös ensi vuoden ensimmäinen kirjapostaukseni, joka tulee olemaan Elaine N. Aronin HSP - Erityisherkkä ihminen (nemo). Viidesosa ihmisistä edustaa HSP-personaa, joten uskon kirjan kiinnostavan monia ja ainoa mitä toivon ensi vuodelta, on, että jokainen lukisi ko. kirjan.
Heinäkuun 25. päivänä valmistin elämäni parhaan kantarelliherkun Kantarelli-pinaattifrittatan  Ruokaa varten ostimme ihan oman kannellisen valmistuspannunkin;)
Heinäkuun 29.7. päivänä istuin rakkaassa Yyterissäni meressä lukemassa ja kirjoitin jutun Yyteri, rakkaani- Reposaari, se toinen mokoma vikittelijä Vietimme ikimuistoisia hetkiä Luvialla, Yyterissä ja Reposaaressa
Elokuun 6. päivänä toteutui vuoden 2012 uudenvuodentoiveeni eli saimme Pirkko-Liisa ja Nora Surojeginin Pikkupöllön suomeksi. Kirjahan oli myyty ensin Japanin markkinoille:
Kiitos Minerva♥
Elokuun 14. päivänä listasin teille Kuukauden TOP10, josta kävi ilmi mm., että katkarapusalaattiohjeeni oli kiinnostanut jo yli 7 000 innokasta kokkaajaa ja kirja Syötkö riskiruokaa? oli saanut kiinnostusta yli 5 000 lukijalta. Päivitin eilen uudet luvut, joten käykääpä kurkkaamassa.
Elokuun 28. päivänä löysin itsestäni innokkaan leipurin, mitä kukaan ei olisi voinut uskoa ikinä;) Laitoin blogiini Omenapiirakka - helppo ja herkullinen ja siitä se sitten alkoi: Leivoin sekä pakastimeen että nautittavaksi koko ajan ja joku ne kai sitten söikin...kera vanhanajan vaniljakastikkeen.
Elokuun 30. päivänä kirjoitin Elokuun viimeisiä tuulia...ja tunnelmia  Olimme aloittamassa kuukausista ehkä ihaninta eli syyskuuta.
Syyskuun 1. päivänä kirjoitin Virginia Woolfin kirjasta Vuodet, joka vei minut niin liki Woolfia ettei ikinä ennen. Savukeitaalle kaikki kunnia ja ylistys siitä, että he suomennuttavat Woolfin vähemmän tunnettuja kirjoja. 


Syyskuun 2. päivänä vastasin Katjan haasteeseen Viisi ihanaa, viisi vähemmän ihanaa asiaa En mitenkään olisi nyt kyennyt listaamaan vähemmän ihania, sillä elo-syyskuu on minun paratiisiaikaani, mutta jotenkin siitäkin sitten selvittiin. Ihana, ihana on aina meidän Meri, joka tänään täyttää vuosia. Onnea äidin ja isin Aurinko, Kuu ja Tähdet♥
Syyskuun 4. päivänä Iiris-lehti julkaisi minusta pienen haastattelun tämän kuvan kera. Koiruudet olivat jääneet meille vajaaksi kahdeksi viikoksi nuorten lomaillessa Espanjassa. Kirjoitin silloin jutun Dina, Taika ja hoviväkensä

Syyskuun 9. päivänä sain vihdoinkin koottua yhden nimikkeen alle Terveys- ja hyvinvointikirjat Tämä oli lukijaystävällistä, sillä näistä kirjoista ollaan todella kiinnostuneita!
Lokakuun 23. päivänä Cision listasi vuoden parhaat kirjablogit ja olin niin otettu, sillä sain olla ykkönen. Edellisellä, kahden vuoden takaisella listauksella olin 9. Kirjoitin jutun Cision listasi kirjablogit ja olen niin iloinen ja otettu  Jutusta löytyvät muut listalla olleet sekä myös Cisionin listausperusteita.
Lokakuun 27. päivänä olimme kirjamessuilla jo perjantaista alkaen ja kirjoitin jutun Terveisiä kirjamessuilta: Kirjojen merta, herkkuja, tapaamisia ja skoolauksia
Lokakuun 29. päivänä valittiin vuoden 2013 kauneinta kirjan kantta kera arvonnan

Marraskuun 3. päivänä paljastin salarakkaani
Marraskuun 15. päivänä kuvasin jouluruusua jutussa Jouluruusu on marraskuun lumoa: Kaikki on tässä ja nyt


Marraskuun 17. päivänä valmistui alakerran aulamme sekä vierasvessamme. Kirjoitin jutun Vessaremontti: Vierasvessan uusi kuosi
Marraskuun 19. päivänä sain kiinnostavan vieraan, josta kirjoitin jutussa Kiinnostava vierailu!

Joulukuun 3. päivänä koin kirjallisen elämäni kliimaksin, josta kirjoitin jutussa Asko Sarkola on Valonkantaja!
Joulukuun 4. päivänä oltiin Toivolan vanhalla pihalla
Joulukuun 8. päivänä julkaisin Vuoden 2013 parhaat kirjat Leena Lumissa

Joulukuun 12. päivänä sain kunnian esiintyä AVAn Kirjapiirin jutussa Suomen suosituin kirjabloggaja: Aikaa kuluu jo 60 tuntia viikossa. Samainen AVA kiinnostui vähän myöhemmin myös suosikkikirjoistani ja teki jutun Mitä tunnettu kirjabloggaja suosittelee luettavaksi? Poimi vinkit  Miten tähän päädyttiin kerron jutussa Tässä sitä nyt ollaan, kiitos Lumimiehen ja Kustannusherran
Joulukuun 18. päivänä sain kirjeen Untulta
Joulukuun 22. päivänä toivotettiin joulua ja joulukuun 27. päivänä päätettiin jatkaa joulun aikaa...

Kiitän teitä kaikkia menneestä vuodesta ja toivotan kaikille onnellista vuotta 2014 ja tarinoiden taikaa♥

Love
Leena Lumi

Happy New Year

Rosamunde Pilcher: Talvipäivänseisaus

Niin oli ollut aina. Jopa ennen murrosikää. Carrie oli tottunut ja oppinut hyväksymään sen, ettei pystynyt puhumaan äidin kanssa, ja että heidän välillään oli ehkä jopa vastenmielisyyttä.  Kun hän oli ollut muissa perheissä ja nähnyt kuinka niissä käyttäydyttiin, tämä tietoisuus oli vain voimistunut, ja ellei isää olisi ollut, hän olisi saattanut varttua tietämättä, millaista on rakastaa tai olla rakastettu.

Joulun kaksi alusviikkoa luin hitaammin kuin ikinä eli en vain jaksanut kuin muutaman yön hetken. Valitsin kirjaksi jotain ei niin minulle ominaista eli vähän romanttista, mutta asiaa kohensi huomattavasti se, että kirja on ehkä lumisin ikinä lukemani, kaikki tapahtuu Skotlannissa ja kirjailija muistuttaa tyyliltään Maeve Binchyä, jonka alkupään kirjoista etenkin olen kovasti pitänyt. Luin Rosamunde Pilcherin teoksen Talvipäivänseisaus (Winter Solstice, WSOY 2000, suomennos Anja Meripirtti).

Tarinassa on kaunis klassinen kaava, jossa kirjan eri henkilöt kertovat omissa luvuissaan elämistään ja niiden karikoista. Pääosassa on entinen näyttelijätär, boheemi Elfrida Phipps ja hänen koiratarhalta pelastamansa sekarotuinen Horace –koiransa. Tarinan myötä kertojat lisääntyvät kukin tahoillaan. Mukaan tulevat Carrie, Carrien sisarentytär Lycy, Oscar, Sam, Carrien sisko Nicola ja heidän äitinsä Dodie.

Kirjan iso tragedia saattaa Elfridan ja Oscarin yhteen ja monen sattuman kautta he päätyvät viettämään joulua Skotlannissa, jossa tuntuu satavan lunta kaiken aikaa. Carrien itävaltalainen ihmissuhde on ajautunut karille ja hän on palannut Lontooseen, mutta ei kestä pinnallista äitiään yhtään enempää kuin äitiään muistuttavaa sisartaan:

Sisaret silmäilivät toisiaan. He eivät olleet koskaan olleet läheiset, eivät koskaan olleet ystävät, eivät koskaan uskoneet salaisuuksia toisilleen. Ja Carrien mieleen juolahti, että vanhetessaan Nicola oli alkanut yhä enemmän muistuttaa äitiä. Sama pituus, sama siro vartalo, paksut tummat hiukset. Sama pieni, pahantuulinen suu. Rinta rinnan heitä olisi helposti voinut erehtyä luulemaan äkäisiksi pikku kaksosiksi.

Tarinan kuvio vahvistuu kun Carrie ja Lucy, rakkautta vaille jääneet, myös erään sattuman kautta lähtevät viettämään joulua lumiseen Skotlantiin. Lopulta sama viktoriaaninen talo ottaa heidät kaikki hellään huomaansa ja lukijan on helppo arvata, että lopusta tulee onnellinen.

Tietenkään Talvipäivänseisaus ei ole elämäni kirjallinen helmi, vaan se kuuluu samaan sarjaan kuin suvilohtukirjani Onnen mahdollisuus, joskin minusta Mitchardin kirjat ovat otteeltaan rohkeampia. Silti: Talvipäivänseisaus puoltaa paikkaansa tietyssä tilassa ja minulle se oli aika, jolloin päivät olivat niin täynnä kaikkea jouluun liittyvää, että en iltaisin kerta kaikkiaan voinut keskittyä lukemaan mitään vaativampaa. Halusin vain olla Pilcherin lumisessa Skotlannissa ja mukana tarinassa, josta kaiken aikaa arvasi, että mitään kauheaa ei ole tulossa ja lopulta kaikki, ihan kaikki järjestyy. Siis Talvipäivänseisaus omaa kaikki täydellisen lohtukirjan tunnukset olematta silti tylsä. Kun itsellä on liiankin jännittävää ja kaiken huipuksi vielä tiedossa lumeton joulu, tällainen hidas lukeminen ja hidastempoinen, luminen kirja voi olla just se ainoa oikea, jonka tarinaan voi kääriytyä kuin vanhaan, rakkaaseen suosikkihuopaan ja takuulla likellä tuoksuu kuuma kaakao.

Minusta tämä suloinen Pilcherin kirja kiteytyy niin hyvin Elfridan ja Lucyn erään lumisen aamun keskusteluun:

”Katso”, Elfrida sanoi, meni edeltä huoneen poikki ja istahti ikkunapenkille. ”Tämä on niin ihmeellistä, että minun oli pakko herättää sinut katsomaan. Pelkäsin että lumisade olisi lakannut etkä näkisi sitä. Mutta se näyttää ihan samalta kuin silloin kun minä heräsin.”

Lucy istahti hänen viereensä. Hetken kuluttua hän sanoi: ”Ihan kuin sellaisessa lasipallossa, joka minulla oli. Se oli täynnä vettä ja siinä oli pieni kirkko, ja kun palloa ravisti, tuli lumimyrsky.”

”Juuri sitä minä ajattelin. Mutta nämä hiutaleet ovat valojen takia kullanhohteisia, ihan kuin kultaisia täpliä.”

Lucy sanoi: ”Tuollaista ihmiset piirtävät joulukortteihin eikä ikinä uskoisi, että sellaista voi olla.”

Näin kauniin kuvan löysin Pinterestistä sommiteltuna Talvipäivänseisauksesta

lauantai 28. joulukuuta 2013

Graavisiikatartar, mäti-smetana ja mummonkurkut

Saimme joulupöytäämme uuden ikisuosikin Helsingin Sanomien Ruokatorstain jutusta Suola kesyttää joulukalan. Mitään uutta graavikalassa ei meille ole, mutta tähän ohjeeseen liittyvä mäti-smetanan ja saaristolaisleivän yhdistelmä on herkkujen herkku. Resepti on toimittaja, kokki Laura Kaapron ja juomasuositus on Jouko Mykkäsen, mutta minä tarjoan tässä myös oman juomasuosikkimme kalalle. Tämä oli meille helppo, sillä meillä ei ole joulua ilman graavia merisiikaa.

400 g siikafileetä (2 pientä)
1 rkl karkeaa merisuolaa (me käytämme nykyään tavallista suolaa graavaamiseen)
2 tl sokeria
4 viipaletta saaristolaisleipää (mikä onni, että sain ystävältäni hänen leipomansa saaristolaisleivän just jouluviikolla ja siitä on vielä puolet pakastimessa!)

Mäti-smetana:

1,5 dl smetanaa (me käytämme sitä, jossa mädin kuva ja joka on takuulla laktoositonta eli Eilaa)
3 rkl siianmätiä (meillä kirjolohenmätiä)

Mummonkurkut:

1 tuorekurkku
3 rkl väkiviinietikkaa
2 rkl vettä
1 rkl suolaa
1 rkl sokeria
1 dl hienonnettua tilliä

Siisti siikafileet: leikkaa tarvittaessa pois rasvainen vatsareunus ja nypi ruodot.

Sekoita keskenään karkea suola ja sokeri. Hiero seos fileisiin. Aseta fileet vastakkain ja kääri ne tiiviiksi paketiksi tuorekelmun ja voipaperin avulla.(Meillä ei tätä vaihetta näin, vaan R. ripottelee suolan ja sokerin fileille ja asettaa fileet astiaan, jossa ritiläpohja ja kansi. Siinä se saavat sitten graavautua jääkaapissa yön yli.) Jätä kala graavatumaan yön yli.

Valmista mummonkurkut. Viipaloi tuorekurkku pitkittäin ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi juustohöylällä. Laita kulhoon.

Mittaa kurkkujen joukkoon väkiviinietikka, vesi, suola, sokeri ja hienonnettu tilli. Sekoita tasaiseksi ja anna maustua kylmässä vähintään tunnin ajan.

Vaahdota smetana kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita siianmäti (tai joku muu mäti) varovasti smetanan joukkoon.

Leikkaa graavatusta siiasta ohuita viipaleita ja hienonna (leikkaa) ne pieniksi kuutioiksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hienoa merisuolaa (tavallista tai sormisuolaa). Asettele kalaseos saaristolaisleipäviipaleille. Voit tehdä leipäpaloista pyöreitä muotin avulla. Painele graavisiikatartar lusikalla leivän päälle samaa muottia käyttäen. (Meillä ei mitään muottia tarvittu. Leikkasimme vain leivästä pois paksumman pohjakuoren.)

Muotoile päälle tai viereen mäti-smetanakuula kahden lusikan avulla. Viimeistele annokset mummonkurkkuruusukkeilla.

Mykkäsen juomasuositus on Moselland Riesling Kabinett 2012. Rypäle: Riesling. Meillä on kalapöydässä poikkeuksetta alsacelainen Riesling  (2012) Willy Gisselbrecht, joka todella sopii myös tämän herkun kanssa.

Kun asetuimme joulupäivän pöytään, antipasto tarjottiin omilta lautasiltaan ja kaikki pitivät. Epäilen jopa, että tähän voi koukkuuntua, sillä makukimara kurkkuineen hipoo täydellisyyttä.

Guten Appetit! ja arvatkaapa, mitä nautimme uudenvuoden aattoiltana....


*****

Ruokareseptit Leena Lumissa

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulua jasmiinin puhjetessa lehteen....

Tämän lehteen puhkeavan jasmiinin kuvasin joulupäivänä. Huomasin myös magnolian yrittävän jo samaa ja kääpiösyreenit ovat silmut paksuina.
Jouluaaton vietimme kahdestaan ja juhlimme paitsi aattoa myös 28. hääpäiväämme.
Vuoden kellarissa muhinut kirsikkalikööri saatiin pullotettua just ennen joulua. Oman puutarhan kirsikoista tehdyssä liköörissä on taikaa.
Joulukorttihyllyyn on näköjään päässyt myös Surku.
Joulupuun koristelu alkoi tietenkin näistä 'Romanov-kävyistä'.


Kun katsotte tätä kuvaa, tajuatte, miksi niin kaipaan ikkunaa tuon hyvälaatuisen, mutta vanhan ja jo nyt vääränväärisen sohvan taakse: Haluan sinne kunnon ruokapyödän ikkunan eteen ja siihen pitäisi mahtua hyvin ruokailemaan 8-10 henkeä. Näkymä olisi silloin myös omaan puutarhaan ja järvikin pilkottaisi.
Joulupöydän väriä ei tänä vuonna määrittänyt Marimekon upea Satula-kuosi, vaan lasipöytä antoi mahdollisuuden leikkiä softilla lilalla ja tummanruskealla myyrällä (myyrä on väri;). Myös sammaleen vihreää näkyy meillä melkein aina jossakin.
Mäti ja viherpippuripatee olivat perinteisesti sekä aaton, että joulupäivän pöydässä. Nämä pöytäkuvat ovat joulupäivältä. Nuoret ja Dina sekä Taika saapuivat joulupäivänä ja siitä alkaen on istuttu, seurusteltu ja tietty syöty. Siikaa oli graavattuna samoin lohta, oli myös valkosipuliyrttisilakoita, pieni kinkku etc. ja jälkkärinä juustopöytä johon jokainen oli saanut toivoa omat suosikkinsa. Dolce oli Aino Samettinen nougat.
Antipasto oli tämän vuoden menestys. Jokainen siis sai aluksi pienen lautasen jossa tällainen Graavisiikatartar, mätismetanalla ja mummonkurkuilla. Laitan tästä ohjeen tällä viikolla, että voitte valmistaa tätä herkkua vaikka uudenvuoden partyihin.
Tämä joulupäivän ikkunakuva oli nyt sitten ensimmäistä kertaa täällä asuessamme lumeton. Ulkolyhdytkään eivät näytä samalta kuin lumessa, mutta onneksi valkoinen amaryllis on kuin lumen uni.
Nyt nuoriso on jo brunssilla ja kohta lähtevät. Tässä Taika pedillään, joita on tietty talossa kaksi, mutta pääsääntöisesti molemmat koirat, Dina ja Taika, nukkuivat Lumimiehen ja minun sängyssä, mikä oli kuin olisi saapunut kotiin erämaasta. Tämä vuode on yläkerran tähystyspaikka, josta Taika voi tarkkailla tapahtumia. Muutaman päivän päästä saapuu äitini ja sitten taas nuoret ja koiruudet. Joulun tyttäremme lähtee nyt viettämään synttäreitään Hesaan, mutta palaa sitten perheineen mummoa tapamaamaan. Äiti saa kirjaston uuden vuoteen ja nuoret alakerran makkarin. Kun äiti nukahtaa ja herää, hän näkee ensimmäiseksi Taikan. Äitini rakastaa koiria, joten varmaan tuntuu kodikkaalta ja aamusuukot ovat varmat heti kun silmät räpsähtävät auki.

joulun välipäiväterveisin
Leena Lumi

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulun rauhaa ja lumen hellyyttä, joka kestäköön kauan...

En ole enkeli-ihminen, mutta Hannele pitää huolen, että olen sitä ainakin jouluisin, ties vaikka kohta kokonaan. Minun ovat aina olleet keijut, mutta eikö tämä Hannelen uusi, ihana työ voisikin olla vaikka Keijuenkeli. Siivet kuin keijulla, joka etsiytyy villiin puutarhaan, sinne, jossa akileijat saavat vaeltaa minne haluavat ja valita itse paikkansa. Tämä enkeli on nyt kuitenkin meidän seinällä ja siinä hyvin kaunis. Kiitos Hannele♥ Taiteilija Hannele Salmelaa työnsä ääressä voit katsella lisää täällä Ah, Pilkku, tuo lörppöhuulisuukkosuu, sydämen ryövääjä ja monen ilon lähde. Siis tarkoitan, että Pilkkukin on siellä mukana, ohjelmassa. Sen verran vielä Hannelesta, että uskokaa vain, hänestä kuulemme vielä paljon kuvataiteilijana.

Näyttää silti, että käymme kohti lumetonta joulua. Ihan lumen kunniaksi ja nyt myös lumen ikävästä olen tästä päivästä myös facebookissa Lumi. Postiakin jo tulee sillä nimellä...

Lumen puutteesta nyt viis. Joulu on kuitenkin rauhan ja hyvän mielen juhla. Minulle se on kaunein vuodenaikajuhlista, se kaikkein rakkain. Vielä ikinä ei ole tapahtunut, etteikö joulumieli, se aito, oikea, kohottava olisi laskeutunut. Nyt ei ole aika vuosi-inventaariolle, vaan tunnelmoinnille. Se kestäköön, ei päivän, vaan monta. Meille aatto on kahdenkeskinen hääpäivä, mutta myös rauhallinen joulu kera kynttilöiden ja meille rakkaimman joululevyn, joka on Johanna Rusasen Joulun Valoa. Sieltä löytyy myös itselleni mieluisin joululaulu eli Oi Jouluyö Meille jouluaatosta on tullut villasukkajoulu ja joulupäivänäkään ei enää tarvitse kenenkään pukeutua kuin linnan juhliin;) Silloin saapuvat Meri&co ja iso talo täyttyy tyttären tutusta vauhdista, saan taas katsella isää ja tytärtä toisiaan kiusoittelemassa, koiruudet juoksevat pitkin ja poikin ja löytävät vaaleanpunaisesta lelukopasta uusia leluja sekä jotain kivaa kuusen alta. Sitten istumme tunteja ruokapöydässä nauttien kalapöydän herkuista ja ennen kaikkea toistemme länsäolosta. Perhe koolla ja Teemukin on jo kuin kotonaan vauhdikkaasti kommentoimassa kuin ikänsä olisi meidän menossa mukana ollut. Kalat vaihtuvat juustoihin ja hedelmiin. Jokainen on saanut toivoa kahta suosikkijuustoaan. Jään muistoihin, joissa kuin kaukaa kuulen isäni äänen, joulun virta jatkuu ja kynttilät palavat aamutunneille niin sisällä kuin ulkona lyhdyissään...

Kiitän kaikkia monista, monista muistamisista! Ihania kortteja ja herkkuja sekä muita lahjoja, joita en nyt tässä erittele, kunhan vain ihastuneena huokailen. No, ihan pakko kertoa, että sain Anjalta tosi monet villasukat, joista nytkin jalassa yhdet hyvin vatkatun vispipuuron väriset. Rrrrrakastan villasukkia ja miten ilman niitä voisi selvitä ollenkaan. Koska elän kirjojen meressä, jotkut teistä ovat saaneet minulta muistamisen. Useimmat kuitenkin kortin, sillä kirjan pitää olla kohden, kun sen lahjaksi antaa.

Joulussa ehkä parhainta on kuitenkin myös hiljaisuus. Saa olla ihan hiljaa. Saa nuuhkia tuulta, että olisiko se lumi kuitenkin siellä tulossa. Pienet eläimet nukkuvat jouluyön untaan: punaturkki kiepillä, pikkuhiiret koloissaan, tupsukorvat pesissään. Yksinäinen vaeltaja hautuumaan kynttilämeressä, uneton koiranulkoiluttaja tähtitaivaan alla, suuriruhtinattar Olgan haudalla lyhty palaa joulusta loppiaiseen, sillä hän oli joulukoiruus mitä suurimmassa määrin, emäntänsä kaltainen, ja tiesi, että jos haluaa, joulun taika kestää viikkoja. Miten outoa, että jo vuosia sitten annoin tälle kuvalle nimeksi Jouluruusu
Suuriruhtinatar Olga oli niin Joulukoiruus, että ei ihme, että hän oli joulun aikaan aina Jouluruusumme. Viime jouluna hän antoi minulle joululahjoista parhaimman eli vielä yhden joulun. Sitä enempää ei voi kukaan antaa. Olin armoitettu!

Teille kaikille tasapuolisesti lumoavaa, rauhallista, omannäköistä joulua♥

"Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus." (Bo Carpelan)

Love
Leena Lumi

lauantai 21. joulukuuta 2013

Talvipäivänseisauksen kuvatervehdys

Kuten jatkokertomuksessani täällä kerron, nyt on pakko uskoa, että vaatimattomuus kaunistaa. Se myös karaisee luonnetta. Kun on ihan jouluruusuhullu eikä löydä mistään isoa jouluruusua, johon ei olisi ängetty tyrmistyttävää asetelmaa, joissa tonttuja, kynttilöitä ja hopeavärillä spreijattuja mehikasveja, on tyydyttävä siihen, mitä saa. Tietenkin ne hörhelöt olisi voinut napata pois asetelmista, mutta miksi maksaa turhasta. Tämä on tässä nyt ja onhan joulukodissamme sentään valkoinen amaryllis ja princietta 
Tämän joulun suloisin pakettikortti odottaa vielä kiinnittämistä ja se menee tietenkin joulutyttäremme Merin pakettiin.
Hirmuinen määrä joulupipareita on paistettu ja eka kerran Lumimies kanssani leipomassa. Kivaa!
Vieraita on käynyt ja tänään tulee lisää. Nyt yön yli. Tässä pöydässä ei vielä jouluruokia nautittu, vaan
slaavilaista kanaa kera arborioriisin sekä capresen Älkää muuten missatko tuota tomaatti-mozzarellasalaattia, sillä minulla on yllättäen hyvä kolestroli nyt huipussaan ja olen tämän salaatinohjeen antanut pyynnöstä myös lääkärilleni;) Professori Piippo kutsuu ko. salaattia kirjassaan Puhdasta ravintoa maailman terveellisimmäksi salaatiksi!
Joulu ei ole vain yksi päivä, joten nuoremme koirineen saapuvat vasta joulupäivänä ja silloin meillä vasta lahjat kuusen alla. Eikä silloin ole enää imellettyä perunalaatikkoa, mieheni joulun herkkua ('sitä mitä äiti teki'), vaan runsas kalapöytä mätineen. Olemme heittäneet perinteiset joululaatikot ja rosollit unholaan ja kalaherkkujen jälkeen herkutellaan tunteja erilaisten juustojen ja hedelmien äärellä. Joku ihana dolce pyöristää sitten vuoden parhaan ruokaseurustelun...Tänä vuonna teen muuten kalapöytään Hesarin Ruokatorstaissa olleen Graavisiikatartarin, mätismetanalla ja mummonkurkuilla. En vietä joulua blogissa, mutta saatan napata kuvan ja liitän sen sitten resepteineen myöhemmin Ruokareseptit Leena Lumissa
Olen sen sata kertaa sanonut, että ei ikinä enää mitään astioita, mutta kun...menivät ja tekivät tällaisen Tuike-sarjan, jossa sinistä ja punaista. Niin epistä! Lumimies salli aidosti hymyillen kaksi mukia ja tuon kannellisen purkin, joulusinapille, mutta sitten hymy hyytyi;) Onneksi Bessu pelasti ja toi vielä yhden mukin ja tuon kulhon, johon laitan vaikka manteleita, mutta voisi siitä joulupöydässä tarjota vaikka valkosipuliyrttisilakat  Bessu tietenkin löytää kuusen alta parhaan kirjan ikinä... (ellei Sinuhea lasketa mukaan)
Joulukorttihyllyllä Hannen kaunis enkeli-ikoni.
Sylissäni yksi joulun lapsistamme, joita odotamme joulupäivänä. Kuvassa on muuten muutakin odotettavaa kuin Dina eli tuo lumen määrä...Arvatkaapa, onko koiruuksille lelukopassa uusia yllätyksiä, samoin kuusen alla;)
Todellinen lumitilanne on nyt tämä: Eli sitä kaivattua, valkoista ja hellää, on liian vähän ja se on märkää. Kuva on eiliseltä ja lähdenkin nyt sytyttämään lyhdyn suuriruhtinatar Olgan haudalle ja sitten pöytää kattamaan. Tänään tarjoillaan tätä

Mukavaa viikonloppua kera joulunodotustunnelmien!

Love
Leena Lumi

Winter Song

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kaksi vuotta ehti kulua matkastani ja ennen kuin huomasinkaan...

Kaksi vuotta ehti kulua matkastani ja ennen kuin huomasinkaan, illat alkoivat taas hämärtyä. Matkani oli antanut minulle valtavasti, ja tuntui, että sain ammennettua siitä voimia koko vuosikymmenelle. Eräänä syksyisenä iltana kirjoittelin laulunvärssyjä ja muistelmiani tuossa kuistilla, syystuulilta suojassa. Katsahdin hetkeksi Naapuriin, joka oli puuhastelemassa rannalla. Sen silmissä syttyi selvästi jotain, kun se mietteliäänä nojasi haravan varteen ja tähyili merelle. Koko syksyn ja alkavan talven se on ollut mietteliäs, ja luulen, että nyt tiedän miksi.

Tänään, sinisen hetken aikaan naapuri jätti minulle jäähyväiset. Se kertoi lähtevänsä matkalle, ihan omaan seikkailuun. Katsoin sitä pientä takkutukkaa kun se päättäväisenä seisoi tuossa edessäni. Sen silmät loistivat hämärässä ja se näytti innokkaalta. Naapuri kertoi, että oli niin innoissaan minun kertomuksistani (enpä olisi siitä nurisijasta uskonut!), että halusi kokea jotain samanlaista itsekin. Se sanoi kuulleensa jostakin jännittävästä paikasta, joka kuulosti siitä täydelliseltä, uudelta kodilta.

Se kuvaili saaren, joka nököttää suuressa järvessä, sen suoraseinäisistä kallioista ja humisevista hongista, kimaltavasta vedestä ja kuutamoista. Minusta se kuulosti aivan samalta kuin koti täällä rannikolla, mutta Naapuri vakuutti, että siellä on jotain, johon se tunsi suurta vetoa. Se kertoi nähneensä koko syksyn unia lumen keskellä olevasta talosta, jossa loimuaa lämmin sydän.

Hyvästelimme, ja Naapuri sanoi, että tulee kyllä minua tervehtimään. Katselin, kuinka sen pieni selkä hävisi kanervikkoon sen suunnistaessa pohjoiseen. Tiesin, ettemme enää tapaa. Tiesin, että niin sen kuuluikin olla. Jokaisen täytyy löytää oma paikkansa. Ja seurata omaa sydäntään.

Untu

tiistai 17. joulukuuta 2013

Paras joulun tavaralahja on aina kirja eli joululahjavinkkini ja mitä itse annan tänä vuonna lahjaksi

Niin kauan kuin muistan, olen pitänyt kirjaa joulun parhaana lahjana niin saada kuin antaa. Kun käärii kirjaa pakettiin, käärii samalla ajatuksia, joilla lähestyy ystäväänsä, jonka tuntee hyvin. Tietää, että juuri tästä hän ilahtuu. Tällöin toki läheisen maku on tiedossa ja itse menen niin pitkälle, että nykyisin tiedustelen toiveita vähän etukäteen: Kirja saa mieluusti olla ihan kohden eikä vähän sinne päin.
Tälläiselta näytti vielä vähän aikaa sitten 'kirjapakkaamossani' ja moni kirja on jo matkalla postissa. Olen periaatteessa sitä mieltä, että parasta mitä voi antaa on aika ja läsnäolo, käytännössä olen tänä vuonna kuitenkin käärinyt joulupaperiin huiman paljon kirjoja. Mutta olen antamassa myös aikaa, sillä olemme kutsuneet luoksemme ystäviä ja läheisiä, joten tuskin minulla on aikaa lukea ennen loppiaista;)
Kirja on Suomessa uutena kallis, mutta hyviä kirjoja, vanhempia ja aika uusiakin, löytää edullisesti mm. Kirjatoreilta. Muistakaa myös antikvariaatit, niistä voi löytää helmiä! Niitä on ympäri Suomen. Itse aloitan kirjahankinnat jouluksi jo tammikuulla, joten kustannukset tasaantuvat pitkin vuotta ja samalla voi tehdä huimia löytöjä. Paljastan nyt, mitä olen itse tänä vuonna käärinyt lahjapapereihin:

Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, peräti kolmelle ystävälle, mutta kyseessä Suomen kirjallisuuden helmi, joka osuu kohdalle ehkä vain kerran elämässä

Edith Södergranin Kaikkiin neljään tuuleen, kahdelle ystävälleni, jotka osaavat tätä kirjaa arvostaa

Lionel Shriverin Kaksoisvirhe, tennistä harrastavalle ystävälle, joka kokenee kirjan kuten minä: vahvana aviolittoromaanina, jonka jälkimaku tosi pitkä

Sara Kokkosen  Rasavillejä ja romantikkoja - Rakkaat suomalaiset tyttökirjat annan ystävälleni joka on tyttökirjalukija sekä Martta Wendelin kuvien kerääjä. Tämä on tärkeä teos, joka kokoaa yhteen elettyä ja jaettua tyttökirjalukijuutta menneiltä vuosikymmeniltä tähän hetkeen.

JP Koskisen Ystäväni Rasputin kääriytyy historiasta pitävälle miehelle ja eräälle toiselle annoin jo Kauko Röyhkän ja Juha Metson teoksen Ville Haapasalo - "Et kuitenkaan usko...". Lumimies sai lukea kirjan siististi etukäteen ja niinpä hän on hauskuuttanut minua ihan mielettömillä jutuilla Haapasalon varhaisvuosista Venäjällä. Minä jaksan ihmetellä, että hän on siitä kaikesta selvinnyt...

Susan Sellersin Vanessa&Virginia kirjan saa runoutta ja kuvataidetta arvostava ystäväni, joka on myös anglofiili ja psykologisesta jännityksestä pitävä puolestaan löytää kuusen alta Lisa Ballantynen teoksen Syyllinen

Tässä muita suosituksia joulupakettiin ja huomatkaa, että jos kirja ei ole tänä vuonna ilmestynyt, se löytyy silti myynnistä: Ellei ole kirjakaupassa, tilaa adlibris tai mene Kirjatorille.

Ilona Pietiläinen: Lumoava joulu  Ilonan paras kirja!

Taina Vuohelainen, Marja Samuli, Arto Vuohelainen: Meillä on joulu Paras joulukirja ikinä ♥

Daphne Kalotay: Bolšoin perhonen  Lukuromaanin aatelia laatua arvostavalle!

Herman Koch: Illallinen ja/tai Lääkäri   Vahvojen makujen ystävälle!

Linn Ullman: Aarteemme kallis Tarina, joka ei jätä rauhaan...vahvojen ihmsisuhdedraamojen ystävälle
Anne Helttunen, Annamari Saure, Jari Suominen: Haltiakuusen alla - Suomalaisia kirjailijakoteja, kodin arvokirja, jonka kuvat ja tarinat saavat sielun värisemään..., sillä lahjakkuus lyö itsensä aina läpi materiasta viis. Unelmalahja sekä historiasta että kirjallisuudesta kiinnostuneelle.

Kate Morton: Paluu Rivertoniin, lukuromaanin aatelia laatua arvostavalle

Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin: Untu ja sydäntalven salaisuus  ♥♥♥
Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin: Pikkupöllö  Suloisin lastenkirja ikinä ♥

Anna Ahmatova - Valitut runot  Runohullun ilma, jota hengittää...

Tommy Tønsberg, Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia  Puutarhaihmiset kantavat puutarhaa sydämessään kautta vuoden...
Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo: Anna Ahmatova Fontankan talossa  Unohtumaton!

Näitä Suosittelin AVAn kirjapiirissä

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa virtaussuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Joulu on tarinoiden aikaa. Onko parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo joulun tarinan?"  

- Ulla Janhonen -

rakkaudesta kirjaan
Leena Lumi

PS. Käärin tänään vielä lahjapaperiin ja toimitin perille Hanne-Vibeke Holstin Mitä he toisilleen tekivät, joka on kiinnostava teos neljän sukupolven ja etenkin vahvojen naisten teoista ja niiden seurauksista. Kuningatarmehiläinen on aihe, jota ei voi lyhyesti selittää, se kannattaa lukea!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Hyvästi täydelliset joulut! - Finaali, kooste ja päättymätön tarina

Nyt kun tuplapiparitaikina vasta odottelee, että tartun tositoimiin, voitte lukea tätä vanhaa juttuani eli Hyvästi täydelliset joulut! En ole putoamassa joulustressiin, mutta enhän voi sanoa ystäville, että 'nyt ei käy', kun koko vuoden heitä estelen blogin nimissä;) Siis perjantaina alkoi vierailujen suma, joka päättyy loppiaisena. Teen tästä jatkotarinan, jossa sitten kerron, mitä on tulemassa tänä jouluna ja miten omannäköiseen jouluumme päädyimme. Luultavasti ensi viikolla en ehdi paljoa muuta kuin antaa teille kirjasuositusjoululistan ja kauniita ajatuksia. 
 Walking In The Air

Tästä juttu sitten jatkuu...ja nyt sitä voisi tuntea lievää pakokauhua, sillä olemme päättäneet tänä jouluna antaa sekä lahjoja (lue: kirjoja ja ihan vähän muuta) kuin myös aikaamme. Kotimme ovet ovat auki ystäviemme ja läheistemme tulla ja mennä. Tämä joulunalusviikko menee ystävien piipahdellessa kahvilla kera torttujen ja piparien. Ja sitten on pidempimatkaisia läheisiä jo ensi viikonlopusta loppiaiseen. Jouluaatto on kuitenkin meidän! Se on hääpäivämme ja vietämme sen mieluusti kahdestaan. Joulumme ei siis ole vain aatto, vaan vasta joulupäivänä on kuusen alla lahjoja, kun nuoremme saapuvat koirineen. Siloin isokin talo tuntuu täydeltä ja on niin kiva, kun Merin ääni kuuluu kaikkialta ja isänsä kiusoittelee häntä ja kaikki ne vanhat jutut...ne 'meidän jutut', mutta kukaan ei ole ulkopuolinen ja Dina sekä Taikakin löytävät omat pakettinsa kuusen alta. Itse asiassa huomenna on koiruuksien lahjojen nouto ja vasta huomenna pääsen noutamaan jouluruusuni, sillä on ollut vähän vilkasta.

Tänään, 17.12., oli erikoinen päivä. Ensin tuli paras ystäväni kylään ja sain häneltä aivan ihanaa Tuike -sarjaa, jota en voi itse paljoa kerätä, sillä Lumimies on päättänyt, että meillä on astioita riittävästi ja siinä hän on ihan oikeassa. Siis kuitenkin sain sitä yhtä ja sitten vietimme ystävälaatuaikaa kera Robertsin suklaakahvin ja joulutorttujen. Annoin Bessulle mukaan parasta, mitä tänä vuonna voi antaa eli J..... E....ja piparkakkuja tallille, erityisesti 'mun omalle' silkkiturvalleni, samettihörhöhuulelle...ikävä!

Postimies soitti (ei kahdesti, kerran vain;) ja toi ison paketin ja se oli minulle. Avasin sen aivan ihmeissäni ja löysin sieltä Erityisen Kirjeen ja...Ihastelua, kyynelehtimistä...Kuka vielä sanoo, että joulunaika ei ole ihanaa tähtisumua! Tänään on isketty naula turkoosiin Laura Ashleyn tapettiin ja siellä  Se Suloisuus nyt on kuin olisi aina ollut: Kaikki maailman hellyys ja lumi ♥

Nyt alan kirjoittaa huomista listaa, jossa ihan ekaksi seisoo: Koiruuksien erikoisherkut&lelut, sitten lounas&jouluruusu ja sitten...

Ja sitten koitti tämäkin päivä, torstai, jolloin päähäni pääsi ajatus, että olen ihan väärä henkilö tällä hetkellä kirjoittamaan Hyvästi täydelliset joulut, sillä olen pudonnut sataa joulusuorittamiseen ja se jos mikä ei kuulu Oikeaan Jouluun. Kamelin selkä katkesi siitä, kun en löytänyt yhtä upeaa jouluruusua kuin oli viime vuotinen. Kaikki olivat joko surkeita tai sitten ylenpalttisen kruusattuja ja niihin jouluruusuistutuksiin oli ängetty kaikkea mahdollista tontuista kynttiöihin. Kävimme niin monta liikettä, että en jaksa edes laskea ja lopulta annoin periksi ja ostin niin vaatimattoman kuin löysin. Luotan nyt vaatimattomuuden kaunistavaan vaikutukseen ja toivon pikkuruusuni jaksavan kevääseen, että saan sen sitten istuttaa puutarhaani.
Eihän sitä koskaan tiedä, mitä pienimmästä voi isona tulla.
Kortteja on tullut paljon: Kiitos kaikille! Tämä sydänkorttiteline näyttää nyt just tällaiselta. Joulunaika on todellakin tarinoiden aikaa ja niinpä tässäkin on näkyvissä kolme korttia joihin liittyy tarina. Uusin koskee tietysti tuota kaunista jouluruusukorttia, jonka kuva on todellakin minun, mutta...annoin eräälle lukijalleni siihen luvan ja niinpä me molemmat teimme tänä vuonna joulukortit samasta kuvasta, hän vain teki siitä todella upean, mutta sanoo, että siinä ei ole kuvankäsittelyä: Joulun taikaa, sanon minä.

Lähden hetkeksi Rosamunde Pilcherin maailmaan Skotlantiin, sillä vuoden viimeinen kirja on tulematta. Vaihdoin kirjaa kesken kaiken, sillä vuoden ensimmäinen on tietokirja, joka kiinnostanee monia ja johon on jaksettava keskittyä. Nyt Pilcherin Binchymäinen kerronta on kuitenkin parasta rauhaa ja lepoa, mitä tiedän.

Tänään on talvipäivänseisaus ja lumi on märkää ja kaikkea muuta kuin hellää.
Katsokaa miten sisukkaasti jouluruusu kantaa märkää taakkaansa. Sytytin lyhdyn suuriruhtiantar Olgan haudalle. Gulassi muhii uunissa, kynttilöitä on sytytetty talo täyteen, caprese on valmista ja kohta patongit uuniin. Odotamme jouluvierasta ja kohta taas nautitaan pöydän antimista ja seurustelusta. Meidän vieraamme ovat melkein poikkeuksetta ruokavieraita;)

Joulusta on tulossa ihana ja yltäkylläinenkin - ainakin ruokien suhteen. Mutta me emme enää laita laatikoita, emmekä rosollia, sillä ne jäävät syömättä. Nuorten mielen mukaan uudistimme koko joulumenuumme ja muutkin joulutapamme. Vain aattona, kun on meidän hääpäivämme ja olemme kahden, valmistan hämäläiselle miehelleni imellettyä perunalaatikkoa. Mutta on toki jotain romanttisempaakin eli ainakin mätiä ja oikeaa samppanjaa. Joulupäivänä kaikki on sitten toisin ja monimuotoinen kalapöytä mätineen on kova sana kuin myös juustotarjotin hedelmineen ja herkuttelun pyöristävä dolce.

Luen siis mitä yömyöhään enää jaksan, Rosamunde Pilcherin Talvipäivänseisausta ja viihdyn kirjan rauhallisessa tyylissä sekä Skotlannin lumimyrskyissä. Hämärä putoo...Suomen maaginen joulukuun lauantain sininen hämärä.
Talvipäivän seisausta seuraava päivä...Kuvan lumo on kaukana meistä, sillä sataa ja rankasti, vettä. Tätä en muista Keski-Suomesta tähän aikaan joulukuuta. Kaipaan kuuraisia puita, lumen tuoksua ja sen ääntä askelten alla. Tämän päivän aiheeksi sopii niin hyvin Kai Niemisen runo kirjasta Istun, tässä ihmettelen:

"Että sataisi pian lumen ja yöt kirkastuisivat ja veri asettuisi kiertämään verkkaisemmin ja ehtyisi tämä kaipaus. Amen. Ja että sitä kestäisi kauan."
Tämän vuoden joulukorttimme oli jälleen tehty omasta valokuvasta ja nyt tämä jouluruusu lumessa. Laitoin kuvan jossain vaiheessa KS:n Lukijan kuvaan ja sen bongasi sieltä eräs Armi, joka otti minuun yhteyttä ja pyysi lupaa saada käyttää kuvaani myös hänen joulukorttinaan. Lupasin, jos hän kertoo tavalla tai toisella kuvaajan. Lähetin sitten hänelle myös meidän joulukorttimme. Sitten hän lähetti meidän isosta valokuvasta tekemänsä ja se vasta olikin upea: Kaksinkertainen, korkeakiiltoinen ja huippupaperille tehty. Arvatkaapa mitä: minä olen jo kertonut tämän tarinan teille ylenmpänä, mutta tässä on nyt kerrottu koko kuvio;) Armin upea kuva näkyy ylempänä korttitelineen oikeassa laidassa.
Ja nyt on aika kirjoittaa tämä pakettikortti...kunpa vain muistaisin, minne olen laittanut geelikynäni...Kortti tulee lahjapaketeista pienimpään, suloiseen peltirasiaan, jossa upea hirven kuva...
Joulurauha on julistettu Suomen Turusta. Riisipuuro nautittu, imelletty perunalaatikko on uunissa hyvin matalassa lämmössä ja graavisiikatartar smetanalla ja mummon kurkuilla on kylmässä...On aika maistaa omista kirsikoista tehtyä likööriä ja antaa joulun saapua samaa matkaa kera hämärän. Edelleenkään ei ole lunta, mutta eihän sitä enää huomaakaan, sillä joulun valkeus on saapunut ja kaikkialla kynttilöitä. Lameet vilkkuvat kuusessa, joulun tuoksut ja tunnelmat, niin iloiset kuin hieman haikeatkin. Joulusauna kynttilöillä odottaa, joten lopetan nyt ainakin tältä erää tähän ja toivon itse kullekin omannäköistään, mutta rauhallista joulua ja joulunaikaa♥

jouluterveisin
Leena Lumi

perjantai 13. joulukuuta 2013

Seison tuulessa ja paimennan avointa ikkunaa...

Seison tuulessa ja paimennan avointa ikkunaa
mihin pois lähelle hukkui katse

Joku nukkuu ja kaiken liike on lepo
Kun tuuli ei ole tässä käy mehiläisen 
tai etäisen lumimyrskyn ääni
päiviä täällä alan unohtaa mitä pyytäisin
kaiken hän jätti jälkeensä
                   tämän illan ja minut
ja lumiset päivät ja kesät ja syksyt.

- Mirkka Rekola -
Mirkka Rekola - Runot 1954-1978 (WSOY 1979)