Nämä aforismit ovat syntyneet useimmiten aamulla, aamumietiskelystä ja hiljentymiseni päätteeksi. Olen yrittänyt kerätä voimia uskaltautuakseni taas uuteen päivään. Etsiä lohtua ja toivoa keskellä käsittämätöntä. Olen käyttänyt omaan hiljentymiseeni muutamaa pientä kirjasta. Niiden teksti ovat olleet ainut oljenkorteni, kun minua on murjottu. Siksi koen kiitollisuutta siitä, että sinä hyvä lukijani, olet tarttunut tähän kirjaan. Siinä on sydänvertani.
Olen kulkenut synkän elämänvaiheen lävitse. Nyt kuitenkin tuntuu, että elän taas valossa, mutta aivan uudenlaisessa, jotenkin kirkkaammassa ja pehmeämmässä. Valo on syvempää, täynnä rauhaa, lempeyttä. Kun katson paria viimeistä vaikeaa vuotta, saatan jo kokea syvää kiitollisuutta. Kiitollinen olen myös tästä kirjasta, joka on eräänlainen dokumentti via dolorosastani. Mutta nämä tekstit kertovat yhtä lailla lohdusta ja elämän voittamisesta.
Tommy Hellstenin kaunis ja koskettava aforsmikirja Kun uskot unelmiisi, alat kasvaa niitä kohti (Minerva 2014) sisältää tekstejä, joita on julkaistu Ihminen tavattavissa -Facebook-sivuilla sekä Twitterissä, ja uusia mietteitä ilmestyy viikottain. Kirjan kuvat ovat Tommy Hellstenin.
Tiedän, että 'voimaoppaat' jakavat lukijoita jyrkästi, mutta miten paljon niitä luetaankaan. Me ilmiselvästi tarvitsemme henkisiä kävelykeppejä tai elämän myrskyyn pelastusrenkaita, jotka voivat olla vaikka muiden kokemat vaikeudet ja niistä selvityminen tai sitten voima-aforismit, joista kukin löytää omaan tarpeeseensa sopivimman. Pidin paljon Hellstenin kirjasta Pysähdy - Olet jo perillä, sillä ongelmani on hajottaa itseäni moneen asiaan yhtäaikaa, joka tarkoittaa, että olen tuskin koskaan läsnä. 'Kun perataan kampeloita, perataan kampeloita'. Oma huippusuosikkini on aforismikirjoista Edith Södergranin Kaikkiin neljään tuuleen ja nyt viimeksi Ilona Pietiläisen voimaannuttava kirja Kokonainen - 16 naisen tarinat, joka rikkoo lukijaennätyksiä, sillä muutamassa päivässä sitä on luettu jo puolisen tuhatta kertaa!
Hellstenin uusin kirja on kaunis monellaan ja kuvat säväyttävät aforismien joukossa. Hellsten peräänkuuluttaa samaa asiaa kuin Jaana Kokonaisessa eli nöyryyttä: "Nöyryys on vahvuutta, joka on synytynyt heikkoudesta." Nöyryys ei ole nöyristelyä, vaan muiden ihmisten huomioimista, sen valvomista ettei nosta itseään muita alentamalla eikä itse alennu nöyristelyyn kerjätäkseen enemmän huomiota ja kohteliaisuuksia.
Kuuntele sydämesi ääntä ja toimi rohkeasti sen mukaan. Tee niin, vaikka ajautuisit ristiriitaan ympäristösi ja jopa oman itsesi kanssa.
Aina kun joku loukkaa sinua, muista että hän loukkaa eniten itseään.
Et kasva suuremmaksi astumalla toisen päälle. Niin tekemällä paljastat vain pienuutesi.
Ihminen joka ei tiedä mitä tarvitsee, haluaa varmuuden vuoksi kaiken.
Rohkeus saa tekemään asioita, joihin en uskonut pystyväni. En ollutkaan sitä, mitä luulin. Olin enemmän.
Hiljaisessa läsnäolossa on suurempi muutosvoima kuin kiireisessä touhuamisessa. Tärkeintä ei ole mitä teet, vaan kuka olet.
Sisimpäsi kaipaus on sen polun pää, jota pitkin elämä kutsuu sinua kulkemaan.
Et saa koskaan tietää kantavatko siipesi, jos et milloinkaan rohkene levittää niitä ja heittäytyä kannateltavaksi.
Jos sinulla on voimakas oikeassa olemisen tarve, muutu rakastavaksi. Silloin olet aina oikeassa.
Luova työ alkaa raivaamalla tilaa sille, mikä tahtoo syntyä. Hiljaisuus, läsnäolo ja kiitollisuus ovat luovuuden kasvualustoja.
Sisimpäsi kaipaus on sen polun pää, jota pitkin elämä kutsuu sinua kulkemaan.
Uskalla mennä siitä ovesta, johon intohimosi sinua kutsuu.
*****
Terveys- ja hyvinvointikirjat Leena Lumissa
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Ilona Pietiläinen: Kokonainen - 16 naisen tarinat
Sitä voi helposti saada leuhkan ja ylivahvan maineen, kun
nauraa valokuvissa ja elämässä, ei ikinä valita mistään, pitää ryhdin suorana
ja suorittaa elämää yli voimavarojensa eli koko ajan on menossa projekti
projektin päällä. Tällaisia tehopakkauksiahan meidät on monet jo kasvatuksessa
opetettu ihailemaan. Piti olla ’napakka’, ’sukkela’ ja aina paras. Siitä se
sitten alkaa se rankka tie mukatäydelliseen elämään. Elämä pelaa kuitenkin
korttinsa miten huvittaa, laittaa kiviä pimeille poluille, stressiä vereen
sairauden tulla, suurinkin rakkaus voi kääntyä viholliseksi vuoteessa ja
lopulta tajuat, että ei ole enää jäljellä muuta kuin hyppy pimeään eli on
uskallettava muuttaa suuntaa vaikka mikä olisi ja kuka sanoisi mitä. Itse
hyppäsin vuosikymmeniä sitten ja se kannatti, vaikka maksoinkin siitä niin
kovan hinnan, että en sitä edes sanotuksi saa. Kuitenkin, kaikesta huolimatta,
tuhkasta nousi Fenix-lintu ja kirjoitin silloin myös tarinani yhteen lehteen ja
myöhemmin se ilmestyi myös eräässä kirjassa. Mutta minä en halua palata siihen
enää. Minun on lupa katsoa eteenpäin. Minun on lupa ja oikeus myös unohtaa. Nyt
on nyt ja huolimatta nuoruuden rankasta liitosta, syövästä, kahdesta
edrometrioosista ja monesta, monesta muusta, sain
enemmän kuin osasin uneksiakaan: Palan paratiisia! Tärkeintä oli kohdata ihmispari, hänet,
jota olin kaivannut läpi stressivuosien, hänet, jonka kanssa minusta tuli minä,
kokonainen.
Ilona Pietiläisen uusin teos Kokonainen – 16 naisen tarinat
(Docendo 2014) kuljetti minut kauas. Kuljin naisten matkassa heidän tarinoitaan
ja monessa koin samaistumista, toisissa halusin halata, välillä huokailin ’hyvä
sinä!’ ja välillä ahdisti, mutta pari sivua myöhemmin jo helpotti, sillä kirja
on tarina Fenix-linnuista, jotka nousevat tuhkasta vahvoina, mutta eivät
kovina, lihavina tai laihoina, arpisina tai vailla arpia, vanhoina tai nuorina,
mutta aina kauniimpina ja enemmän elämää rakastavina kuin ikinä ennen!
Kirjat kuvat ovat Ilona Pietiläisen, Johanna Harjun, Iida
Liimataisen ja KokoNaiset. Taitto on Neiti Sievänen ja kirjassa on naisten
tarinoiden lomassa myös Ilonan tekstiä sekä Joel Jyrängin runoja.
Tässä on unelmalahja parhaalle ystävälle, äidille, tyttärelle, jokaiselle naiselle, mutta haluaisin sanoa, että toivoisin mahdollisimman monen miehen lukevan tämän kirjan. Muutoksen tuulet voivat alkaa joskus vaikka luetusta kirjasta, jossa...
Jokainen kirjan nainen saa myös
prinsessapäivänsä, jolloin tyyliammattilaiset valitsevat heille asusteet,
meikit, kampaukset etc. mutta minä, tällainen rosoisten tarinoiden rakastaja,
keskityn nyt vain naisiin heidän tarinoissaan, hetkiin, joissa he olivat
syvällä ja hetkiin, jolloin he päättivät tavoittaa tähdet. Koska en voi valita
heistä kaikkia, luottakaa siihen, että jokainen lukija löytää Kokonaisesta
jotain, josta itse saa lohtua ja voimaa, vaikka juuri nyt siltä ei
näyttäisikään. Tähdet kuuluvat meistä kaikille!
Jaana, 39 vee, herätti heti huomioni monellaan. Häneen
ihastui myös muotisuunnittelijaystäväni ja aikuinen tyttäreni ja meistä kaikista
Jaanan leninki oli hurmaavin ja juuri hänelle sopivin. Siis tämän verran
asusteista ja prinsessailusta. Nyt saa puheenvuoron Jaana:
Mielestäni on tärkeä ymmärtää, etteivät lapsuudessa koetut
vääryydet ole omaa syytä. Mutta yhtä tärkeää on myös tiedostaa, että tänä
päivänä olen itse vastuussa valinnoistani, asenteistani, hyvinvoinnistani –
elämästäni.
Oma asenne vaikuttaa hyvin paljon elämän laatuun. Se miten
ajattelee ja suhtautuu asioihin, mihin kiinnittä huomionsa ja energiansa –
negatiiviseen vai positiiviseen. Miten kohtaa kanssakulkijat, luuleeko olevansa
toisen yläpuolella tahi alapuolella vai ymmärtääkö muiden olevan ihan yhtä
arvokkaita kuin minäkin.
Nöyrän ei tarvitse tallata ja vähätellä muita ollakseen itse
jotain, pönkittääkseen egoaan. Mutta ei hänen myöskään tarvitse itseään
alentaa kerjätäkseen kohteliaisuuksia tai arvostusta. Hän on sinut niin hyvien
kuin kehitettävienkin puoliensa kanssa, ymmärtää ettei täydellistä ihmistä
olekaan. Nöyrälle muiden ilo ja erilaisuus ei ole häneltä itseltään pois, vaan
hän osaa ja haluaa iloita heidän kanssaan.
Mielestäni nöyrä ihminen on aina oma itsensä.
Sanna, 37 vee: Neljän vuoden jälkeen menimme naimisiin
mieheni kanssa, vaikka kaikki merkit olivatkin näkyvillä. Elämää värittivät
miehen alkoholin käyttäminen, alistaminen, mustasukkaisuus, narsismi (jonka
toki ymmärsin vasta näin jälkeenpäin) ja jatkuva vahtiminen teoistani. Eihän
sitä silloin osannut oikein ihmetellä. Elämää veitsen terällä, toisinaan vähän
liiankin kirjaimellisesti. Henkistä väkivaltaa kaikki tyynni. Sitten lääkäri kertoi minulla olevan vaikean endorometrioosin ja kehotti tekemään lapsia
vielä, kun se on mahdollista. Minä halusin lapsen, mies ei. Kaikesta huolimatta
ensimmäinen lapseni syntyi ollessani 22 –vuotias. Olin todella rakastunut
ihanaiseen tyttövauvaani, joskin mies oli jokseenkin pettynyt tämän
sukupuolesta.
Sannan tarina jatkuu dramaattisempana kuin olisi voinut
uskoakaan, mutta sanon tähän välikommentin heille, jotka ehkä ihmettelevät, että
’miksi hän teki lapsen miehen kanssa, josta kaikki merkit olivat näkyvillä?' Siksi, että ei siinä ole aikaa etsiä uutta isää lapselle, kun leikannut
lääkäri, minulla eräs professori Turussa, sanoo, että ’lapsi niin pian kuin
mahdollista tai et saa muuten ikinä yhtäkään.’
Minä tiesin haluavani lapsen/lapsia, kuten Sannakin, ei ollut varaa
riskeerata tuota asiaa!
Kun Sanna vihdoin pääsee pakoon lapsensa kanssa
väkivaltahelvetistä, tapahtuu se, että sosiaaliviranomaiset vaativat, että
lasta on näytettävä isälle. Kerran kun näin tapahtuu, Sanna joutuu rajun
pahoinpitelyn ja raiskauksen kohteeksi – lapsen itkiessä avuttomana vieressä.
Käräjäoikeudessa mies sai 1,5 vuotta ehdotonta vankeutta, mutta
väkivaltarikollisen valitettua hovioikeuteen, raiskauksesta tulikin tuomiota
vain 70 tuntia yhdyskuntapalvelua sekä ehdollista vankeutta vuodeksi.
Pysähtykää tähän ja miettikää, millaisen tuomion Suomessa saa raiskaaja ja
pahoinpitelijä. Muutama vuosi sitten Itä-Suomen hovioikeus oli kovasti kartalla
raiskaustuomioiden törkeistä lievennyksistä, joten olisikin kiinnostavaa
tietää, että mikä hovioikeus tätäkin istui – ja millä moraalilla!
Haluan olla iloinen, tsemppaava persoona ja näyttää
kaikille, että sillä voi onnistua, jos haluaa! Eräänä päivänä puhun vielä
isoilla areenoilla elämästä ja työstä tai jostain muusta. (Sanna)
LÄHDE VÄKIVALLAN ALTA. (Sanna)
Sannasta, eilisen murjotusta ja raiskatusta on tullut
Valonkantaja!
Virpi, 42 vee, ihmettelee kuka hän oikein on kaikkien
rooliensa alla? Töissä asiakaspalvelija, kotona ja vapaa-ajalla ehkä rooliton,
mutta onko hän sittenkään? Vai onko hän oikeasti se rähjäävä, ilkeä äiti, joksi
itsensä ajoittain tunnistaa?
Virpi on kauneusalan ammattilainen, jonka elämä on ollut
kaikkea muuta kuin glamouria. Lapsena jo vahinko, sitten varhainen muutto kotoa
pois ja rakkaus, josta jäi jäljelle vain 70 000 markan ulosotto ja
menetetyt luottotiedot. Pako isompaan kaupunkiin ja raiskaus! Paluu
Keski-Suomeen...ja:
Tapasin ihanan miehen, rakastuin, menin naimisiin, saimme
lapsen, halutun sellaisen. Kouluttauduin kauneusalalle, perustin yrityksen.
Kaikki oli hienosti vai oliko sittenkään?
Tein paljon töitä, liikaa. Mieheni etääntyi, hellyys muuttui
mustelmiksi, rakkaus kyyneliksi, kunnes...
Elämäni on ollut kamppailua, mutta lujalla tahdolla ja
suurella sydämellä olen selvinnyt, selviän vastakin. Rahaa tulee ja menee. Luottotiedot palaavat aikanaan, oma hyvinvointi voittaa rahan. (Virpi)
Kokonainen jakaantuu osiin: Kun läheinen satuttaa, Kun oma
terveys pettää, Kun miehellä olikin toinen, Äitiyden ihmemaassa, Asenne
voimavarana ja Kun työ määrää tahdin. Ilona on itse mukana omassa kirjassaan.
Hän on halunnut sijoittaa itsensä jaksoon Äitiyden ihmemaassa, mutta yhtä hyvin
hän olisi voinut olla kirjan ensimmäisessä jaksossa Kun läheinen satuttaa:
Ilona, 39 vee, hän joka haluaa sisustaa, remontoida,
rakentaa, hullutella ja kikattaa. Hän joka kirjansa Loppusanoissa esiintyy
upealla prinsessakuvallaan, sijoittuukin nyt tähän kohtaan yllä olevalla ’ruudun
takaa-kuvalla’, joka on kuin hän ei olisi tiennyt, millä hetkellä kuva otetaan,
hän on hetken ihan poissa, ihan alasti, ihan jossakin muualla:
Yksin omille siivilleni muutin viisitoistavuotiaana, jolloin
elämäni valtasi taas pelko ja väkivalta palasi seinien sisäään. Ollessani
vihdoin sairaalassa tikattavana hiukset leikattuina – varjona itsestäni,
ajattelin pääseväni pinnalle, kääntyväni kannoillani ja juoksevani. Minä en
halunnut enää alistua nyrkin alle. Kasvoin hetkessä aikuiseksi ja pakenin
väkivaltaa.
Ja sitten tulee se äitiasia, joka on meistä monelle niin
tärkeä. Jaan Ilonan tunnot alla olevassa, sillä kun vihdoinkin kohtasin Elämäni
Miehen, halusimme ehdottomasti yhteisen lapsen. Sain kuulla, että
endrometrioosi oli uusiutunut ja vaikea. Leikkauksen jälkeen sain kuulla, että
minulla oli enää 25 prosentin mahdollisuus tulla raskaaksi ja raskaaksi tuloa tuettiin hormonikuurilla. Tulin raskaaksi ja sain keskenmenon. Sitä en ole
voinut vieläkään surra, sillä piti toipua ja...ja sitten syntyi Meri! Suru
keskenmenosta on usein aliarvoitua. Näin Ilona:
Keskemeno ei kai koskaan unohdu, tai se hetki, jolloin
sinulle sanotaan, että selvisit – mutta koskaan et tule saamaan lasta. Noiden
sanojen jälkeen minusta on kuitenkin tullut äiti. Minä siis toivon, ettet
luovuta koskaan – ihmeet voivat käydä toteen.
Olen ihan hukassa, sillä en pysty lopettamaan. Haluaisin
kirjoittaa jokaisesta Fenix-naisesta, joka on noussut ties mistä. En kuitenkaan
voi, joten hankkikaa tämä kirja ja lukekaa jokaisen naisen tarina ajatuksella!
Vielä pari loistavaa tahtonaista, selviytyjää:
Laura, 44 vee: Aloitanko tarinani 60 kilon takaa? Vai
aloitanko tarinani siitä syksystä, jolloin toivo julistettiin kuolleeksi: Pysyvä
näköhermovaurio, haitta-aste 100 %. Ehkä aloitankin vielä kauempaa. Vaikkapa
siitä välitunnista, jolloin opettaja tuli paikalle juosten, kun isku palleaan
oli pudottanut minut maahan lapsijoukon keskelle. Tarinoiden säikeet
kietoutuvat toisiinsa, on vaikea päättää, mistä ja miten paljon kertoisin...
Ja sitten valkoisen kepin kanssa liikkuva upean upea Laura
pudottaa painoaan 60 kiloa. Kirjassa on värisyttäviä mallikuvia hänestä pitkässä
iltapuvussa lumikuningattarena. Hän on kuin ammattimalli ja kävisi mihin
tahansa lehteen muotia esittelemään, mutta minä halusin tuoda tässä hänestä
esiin kuvan, jossa hän on minusta eniten liki, iholla. Hän koskettaa
juhlakäsineellä huurteista lasia, hän koskettaa omaa tarinaansa, hän koskettaa
itse elämää ja samalla meitä:
En voi mitään sille, että näköhermoni ovat vaurioituneet.
Sen asian kanssa on vain elettävä. Mutta ylipainoisuus ei ole kohtalo. Siihen
voi vaikuttaa.
Minun ääriviivani eivät piirry enää samoin kuin ennen. Minun ja
maailman väliin ei enää tarvita panssaria. Olen nyt tässä. Tämänkokoisena. Ja
täytän ääriviivani kokonaan. (Laura)
Minna, 40 vee, on kirjan osassa Kun miehellä olikin toinen.
Hän erosi sopuisasti ensimmäisestä miehestään ja muodosti uusioperheen
unelmiensa miehen kanssa. Oli Minna ja hänen tyttärensä, komea mies ja tämän
kaksi lasta edellisestä liitosta. Sitten syntyi yhteinen vauva, mutta jo vauvan
syntymäpäivänä, Minna vaistosi, että jokin on pahasti pielessä. Oli uusi koti,
uusi vauva, uusi onni ja Minnalla kukkakauppayritys. Hän yritti olla hehkeä
äiti, menestyvä yrittäjä ja vaikka mitä, kunnes tajusi, että hänen elämänsä
rakkaudella on toinen. Jo lapsen kastetilaisuus oli kuin hyvin näytelty farssi,
jossa parhaat pisteet keräsi ehkä komea mies. Seuraavana sunnuntaina Minna
muutti lapsineen pois:
Asuimme pienen kuusivuotiaan tyttäreni ja vauvani kanssa
kolmestaan pienessä vuokrakaksiossa. Vauvan kanssa kävin töissä
kukkakaupassani. Jokaisena iltana sanoin lapsilleni, että kyllä me selviämme. Vakuuttelu oli kuitenkin ehkä tarkoitettu minulle itselleni – pikkuhiljaa uskoin
siihen hetkittäin itsekin.
Kaikkein pimeimpinä hetkenä kauppani ovella seisoi
peikkotyttö, jonka tukka oli kuin räjäytetty ja kasvot lävistyksiä täynnä. Hän
haki harjoittelupaikkaa itselleen. Kysyin osaatko tehdä mitä vain, hoitaa
lasta, siivota, tehdä ruokaa – ihan kaikkea. Hän vakuutti tekevänsä ihan mitä
vain. Enkeli-Elina tuli ja pelasti meidät. Hän syötti minut – jo rangaksi laihtuneen
äidin – hoiti lasta, siivosi, teki kimppuja. Minun on tässä kohdin uskottava
kohtaloon, joku voima antoi minulle minun ihmiseni lähelle silloin, kun heitä
eniten tarvitsin.
Tänään eivät mitkään sanat tai kaikki kukkakaupan kukatkaan
riitä kertomaan kiitollisuuteni määrää. Minä en olisi yksin selvinnyt pienten
lasteni kanssa tästä kaikesta. Minun poikani, minun tyttäreni ja minun mieheni
lähellä minä olen Minna – onnellinen. (Minna)
Oi te kaikki Ihanaiset Kokonaiset, te tässä jutussa mukana
olevat kuin te, jotka löydytte kirjan muista tarinoista: Kiitos teille kera
ruusun terälehtien, olette niistä jokaikisen ansainneet♥ Pitäkää kaksin käsin tähdistä
kiinni ja kokekaa tähtihuimaus!
*****
perjantai 2. toukokuuta 2014
Onnenpensas - puutarhakasvi, jonka kanssa on lämmetty hitaasti, mutta varmasti!
Tämä kuva kirjasta Pihan puut ja pensaat (Minerva 2013) on nyt innoittajani, kun lämmitän vuosikausien välinpitämätöntä suhtautumistani onnenpensaaseen. Meilläkin on kivitalo ja nyt etupihallakin kasvaa jalo-onnenpensas, Forsythia 'Northern Gold', joten voihan tästä tulla totta muuallakin kuin unelmissa. Alku on kuitenkin ollut piittaamaton, sillä yli 400 kasvin ja 3000 neliön hoidetun puutarhan ja lehdon kanssa joku kasvi väistämättä jää paitsioon ja meillä se on ollut juuri onnenpensas. Koko onnenpensasta emme olisi edes hankkineet ellei Viherlandia olisi yli kymmenen vuotta sitten jakanut vappuaamuna ensimmäisille asiakkaille ilmaiseksi pientä onnenpensasta! Kuten tavallista tuolloin, minä huristelin sinne turkoosilla rättikattoautollani vappupäivänä jo varhain ja olin ensimmäinen asiakas. Tulin kotiin mitättömän näköisen puskan kanssa, jonka istutin sentään lehtoon ja hyvään multaan, lannoitin ja kastelin, mutta sinne se sitten jäi kituilemaan vuosiksi. Joskus kukki heikoin kukin, joskus ei. Liian varjossa ehkä, liian vähän lannoitusta ja liian vähän leikkausta, sillä onnenpensaasta pitää leikata kukinnan jälkeen muutama vanhempi verso pois seuraavan vuoden kukinnan edistämiseksi. Viime vuotisen kevätmatkamme aikana löysin paitsi sisäisen magnoliani, myös viehtymyksen tähän kevään keltaiseen kukkijaan. (Näin Keski-Euroopan kasvit kuin ensimmäisen kerran, sillä kaikilla aikaisemmilla matkoilla oli ollut mukana 1-3 tenavaa ja vain ensimmäisen matkan eräänä huhtikuuna saimme tehdä kahdestaan Pariisin kautta alpeille ja siellä kosinta, joten ei siinä mitään kasveja silloin katsottu;) Ja nyt on onnenpensasaurinko ensimmäistä kertaa keskellä lehtoamme:
Hän ei ole vielä täydellinen, mutta on täynnä hurmaavia kellomaisia kukkia, jotka riippuvat kauniisti alaspäin. Oksia on jo monta, sillä viime suvena tartuin saksiin ja siitä pensas piti. Lannoitusta on saanut ja kohta juurellaan kukkivat valkovuokot ja scillat. Kukkien ajoitus täsmentyy tulevaisuudessa just pensaan kukinnan aikaan, sillä yksi varjostaja pensaan edestä katoaa ja tilalle on kasvamassa myöhään lehteen tuleva puu eli tammi.
Kun luin kirjan Suomalainen metsäpuutarha (WSOY 2014) aloin katsella lehtoamme ihan toisin. Olin aina tiennyt sen mahdollisuudet, mutta piti olla vaistoa, mitä sinne voi istuttaa ja mitä ei. Kun näin Northern Goldin kukassa oikeastaan ensimmäisen kerran kunnolla, tajusin, että 'näitä lisää!'. Nyt lehdossamme kasvaa tämä vanha yksilö ja kolme pikkupensasta (neljäs pikkuinen on etupihalla) eikä ole laskuista pois, että voisin harkita myös koreaonnenpensasta, 'Forsythia ovata', mutta se onkin sitten jo puu. Tämä jalo-onnenpensas on hieman lamoavasti kasvava, runsas parimetrinen pensas eli juuri sitä mitä lehtomme nyt kaipaa. Kerroksellisuus saa nyt kaiken huomioni ja lehtokuusamat, joilla on jo seuranaan nämä onnenpensaat ja yksi iso jasmiini, tulevat saamaan vähitellen lisäseuraa myös matalammista pensaista.
Tämä kasviesittely on ehkä vaatimattomin, joka on mennyt Leena Lumin puutarhaan, jonne kerään kasvipankkia omista suosikkikasveistani. Jokaisen kasvin tarina kuitenkin jatkuu, joten ehkä jonain vuonna onnenpensasjuttuni onkin ihan toista luokkaa kuvia myöten.
Viileässä toukokuussa 2015 kukkii nyt vanhin ja suurin onnenpensaista näin upeasti. Takana näkyy koko tontin pitkän sivun mittainen ja Lumimiehen vaalima kuusiaita, joka tuo hyvää pienilmastoa kasveille. Tänä vuonna annoimme jo varhain hyvää kompostimultaa paljon etenkin onnenpensaille ja runsaat sateet ovat vain parantaneet kukintaa.
Lehdossa onnenpensaan kautta kuvattu kaarisilta.
Onnenpensaan kautta näemme alapihan istuinryhmän ja yläoksien kukkien taakse jäävät alapuutarhan, joka on kolmas taso, krisikka- ja luumupuut.
Onnenpensas kehystää kuvaa kaarisillasta, suurista lehmusten rungoista sekä sillan molemmissa vastakulmissa olevia kartiovalkokuusia Miten minusta tuntuu, että vaikka jänis oli nakertanut yhtä uusista onnenpensaista ja että tämän vanhan yksilön ruhtinatarhetket saapuivat vasta nyt, olen aivan ihastunut tähän pensaaseen, puutarhan kevätaurinkoon!
puutarhaterveisin
Leena Lumi
Komm Lieber Mai
Puutarhakirjat Leena Lumissa
Toukokuun 11. pnä 2016 lämpöaallon jäkeen kaikki onnenpensaat kukkivat! Jänikset olivat jättäneet onnenpensaat, ne nuoretkin, rauhaan, sillä olimme yhtä lukuunottamatta verkottaneet ne kaikki!
Vanhin onnenpensaamme, se Viherlandiasta saatu ja jänisten monta kertaa syömä, kuvattuna hiukan hämärillä toukokuun 14. päivänä 2019 eli on vieläkin ihan tiheenä kukista, mutta ei kauaa, sillä nyt ovat lehdet jo aloittaneet. Näyttää kivalta vasten kuusiaitaa, mitä tämä kuva ei anna 'ulos'.
torstai 1. toukokuuta 2014
Pirjo Rissanen: Sun ystäväsi armaasi
Eeva katseli kauhistuneena, miten Silva kiihotti itsensä itkuun ja kiihkoon. Aluksi itku ei tuntunut oikein lähtevän kunnolla, ja Eevaa olisi jossain muissa olosuhteissa jopa huvittanut toisen kummallinen yritys, mutta tuolla hetkellä ei naurattanut yhtään. Lopulta toisen tekonyyhkytykset muuttuivat aidoiksi ja vielä enemmänkin: itku ei ollut enää yksitoistavuotiaan itkua vaan raivokasta, kiihkoisaa parkua ja suoraa huutoa. Silva vajosi lattialle mattokasan viereen, ja maattuaan aikansa tahdottomana huutavana kasana paikallaan, hän alkoi Eevan kauhuksi hakata päätään lattiaan.
Pirjo Rissasen teos Sun ystäväsi armaasi (Gummerus 2014)
kuvaa kahden naisen epätavallista ja rankkaa ystäväyyttä lapsuudesta aikuisuuteen sekä pitkien eron vuosien jälkeen taas aikuisina. Kun Eeva Meriläinen
törmää Stockmannilla lapsuudenystäväänsä Silva Ennesiin, hän ei voi väistää
tunnetta, että ehkä olisi ollut helpompi, jos he eivät olisi enää tavanneet. Lapsuudessa
rikkaan ja hemmotellun Silva Ennesin ystävänä Eevan osa oli usein ahdistava ja
kaikki muistot eivät olleet kauniita. Silva osasi olla hurmaavakin, mutta hän
oli myös sairaalloisen omistushaluinen ystävästään ja tästä aiheutui ikäviä
tilanteita, joita oli vaikea unohtaa. Niin vain kuitenkin käy, että Ennes Oy:n
rikas Silva järjestää Eevalle työpaikan heidän tehtaansa toimistoon ja Eeva
muuttaa tyttärensä kanssa takaisin Järvienkylään. Ennen kuin he ovat kunnolla
asettuneet, ovat Silva ja Eevan tytär Selina jo mitä parhaimmat ystävät ja
tuntuvat muistuttavan kovasti toisiaan. Silloin Eeva muistaa, minkä nimen Silva
sanoi lapsena antavansa tyttärelleen, jos sellaisen joskus saa:
Minä olen päättänyt, että kun saan yhden lapsen, eli siis
tytön, panen sen nimeksi Selina. Se on minusta maailman ihanin nimi. Se
tarkoittaa kuun tytärtä tai kuutarta, tai jotain sellaista.
Silvalla ei kuitenkaan ollut lapsia, vain aviomies Torsten,
joka toimi Ennes Oy:n toimitusjohtajana. Toisaalta Silvalla oli kaikki, mitä
rahalla voi saada, mutta ei kuitenkaan onnea, mikä kävi pian Eevalle selväksi.
Silva oli edelleen sama lapsi, joka oli tottunut saamaan kaiken, mitä ikinä
keksi haluta ja hän teki sen sekä hurmaten että uhaten. Vähitellen uusien
tapahtumien vyöryssä Eevan on pakko uskaltaa kohdata uudelleen lapsuutensa ja mitä se oli todella ollut Silvan ystävänä. Mikä oli ollut niin pielessä, että Eeva sai katua
muuttamistaan takaisin Järvienkylään ja etenkin sitä, että hän tutustutti
tyttärensä Selinan Silvaan.
Hyvin tarkkavaistoisesti Pirjo Rissanen piirtää kuvaa sekä
Silvasta että Eevasta ja Selinasta heidän välissään. Tummat värit saavat
sijansa kun Silvan henkilökuva tarkentuu ja mieleen tulee, miten joskus
olisikin viisaampaa olla aukomatta ovia menneisyyteen. Eeva saa katua, että ei
luottanut vaistoihinsa, vaan tarttui hetkeen ja uskoi Silvan hurmaavaan itsevarmuuteen.
Lopultakaan mikään ei ollut muuttunut niistä päivistä kun Silva oli
kirjoittanut Eevan muistokirjaan:
”Sun ystäväsi armaasi
mä aina olla tahtoisin.
En koskaan olla tahtoisi
sulle uskoton ja petturi.
Se olisi suurin riemuni
jos aina oisit luonani.
Jos kuolo sinut korjaisi
niin murhe minut murtaisi.
(Jos ystäväin et olekaan
lue joka toinen rivi vaan)
toivoo ystäväsi Silva E.”
Äitienpäivä lähestyy ja taidanpa antaa tämän kirjan
äidilleni lahjaksi. Luin tätä ennen Rissaselta (huiman kauniskantisen) Äitienpäivän sekä Kamomillasolan ja äiti piti niistäkin. Itse pidin näistä kolmesta eniten ehkä Kamomillasolasta...vaiko sittenkin Äitienpäivästä. Minusta Kamomillasola oli myös hieman tiheämpi kuin Sun
ystäväsi armaasi, mutta tuskin Rissasen lukijat tiivistystä kaipaavat, sillä
juonen käänteet kuittaavat tiheyden tarpeen ja Rissasen täydellinen kieli tekee
lukemisesta nautinnon, jonka soisi vain jatkuvan.
*****
Pirjo Rissanen on kiinnostava kirjailija: Hän ei rieku julkisuudessa, vaan tekee tasaisen varmaa kirjoitustyötä. Hänellä on uskolliset lukijansa ja uusia tulee. Hänen kirjojensa kannet ovat sitä tasoa, että niitä kelpaa antaa lahjaksi ja saan sähköpostilleni kiitoksia siitä, että olen tuonut Rissasen kirjoja blogiini. Ilo on minun! Saan ehkä kiittää Pirjoa siitä, että selviän hengissä, sillä tapani on lukea liian rankkoja kirjoja. Pirjo ei kirjoita kuitenkaan liian kevyttä, vaan sellaista, jossa voi löytää ystävänsä, äitinsä, itsensä, siskonsa, serkkunsa, kenet vain eli hyvin todenmakuista proosaa, joka voisi olla kenen tahansa meistä elämää. Ja hän tekee sen taidolla, jossa lukijan ei tarvitse myötähävetä kieltä eikä etenkään dialogeja. Ystäväsi armaasi kannen liepeessä Rissasen kerrotaan kirjoittamisen ohella harrastavan talon kunnostamista, neljän ruokalajin aterioita, vaeltavan ja matkustelevan. Miten hän ehtiikään kaiken tuon!
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
Tiedän että...
Tiedän että muistat häntä tänään
kun nautit halpaa cavaa toisen kanssa.
Tiedän että kuulet yöllä mustarastaat
vaikka valvot vieraan unen äärellä.
Tiedän että katsot seepianväristä kuvaa
villitiiroista, vaikka ne tuovat hänet mieleesi.
Tiedän että suussasi maistuu vanha aamu
vaikka unessasi nuolet merisuolaista ihoa.
Tiedän että kaivat esiin vanhan kuvan
merikarista, jossa sinä ja hän ennen.
Tiedän että haluat nyt silliä ja ryypyn
sillä elämä on vain yössä ohittavat laivat.
Tiedän että tiedät, mitä kuiskaan nyt:
Tule silliaamiaiselle tiirakariin aamulla kello viisi.
- Leena Lumi -
kuva Pekka Mäkinen
kun nautit halpaa cavaa toisen kanssa.
Tiedän että kuulet yöllä mustarastaat
vaikka valvot vieraan unen äärellä.
Tiedän että katsot seepianväristä kuvaa
villitiiroista, vaikka ne tuovat hänet mieleesi.
Tiedän että suussasi maistuu vanha aamu
vaikka unessasi nuolet merisuolaista ihoa.
Tiedän että kaivat esiin vanhan kuvan
merikarista, jossa sinä ja hän ennen.
Tiedän että haluat nyt silliä ja ryypyn
sillä elämä on vain yössä ohittavat laivat.
Tiedän että tiedät, mitä kuiskaan nyt:
Tule silliaamiaiselle tiirakariin aamulla kello viisi.
- Leena Lumi -
kuva Pekka Mäkinen
tiistai 29. huhtikuuta 2014
Saila Routio: Kukkia sipuleista
Minusta puutarhailu on eräänlaista ihanaa hulluutta,
jota voi ymmärtää vain toinen yhtä puutarhasta innostunut. Ystäväpiirikin valikoituu
osin kasvi-intoilun perusteella ja ei ole yhtään haitaksi, jos on avioliitossa
miehen kanssa, joka hoitaa kaikki pensasruusut, lukuisat eri kompostit,
kevätruiskutukset, omenapuiden kevätleikkuut sekä oman intohimonsa eli
kuusiaiadan. Kohta kolmekymmentä vuotta yhteistä puutarhailua on tuonut esiin
kaikki puolet niin toisesta kuin itsestä. On ihanaa huomata kun toinenkin
lumoutuu ruusujen avautuvista nupuista ja kaikellaan siitä paratiisista, jota on vuosikymmeniä luotu. Toisaalta myönnän, että puutarhahulluudessa on ihan oma
maaninen alalajinsa, jolle parempi puolisko ei niin syty, mutta josta itse olen
yhtä tulessa kuin puista ja se on sipulikukat. Itseäkin heikottaa, kun
ajattelen mitä summia olen maahan kaivanut syksy syksyn jälkeen, mutta aina
täynnä toivoa ja iloa siitä, mitä elämyksiä saammekaan keväällä kokea. Paljon
on sipulikukkia virrannut, mutta nyt on mukaan tullut kokemuksen suoma tieto
sekä tietysti nimenomaan sipulikukkia käsittelevät puutarhakirjat, jotka eivät
mitenkään lievennä intoa sipulikukkiin, vaan päinvastoin kasvattaa janoa
erikoisuuksiin!
Maisema-arkkitehti, puutarhatoimittaja ja kotipuutarhuri
Saila Roution teos Kukkia sipuleista (Moreeni 2014) on tämän kevään sipulikukkakirja ja pidän siitä, että se keskittyy juuri vain näihin ’unelmamukuloihin’, on
niitten nimi sitten sipuli, juurakko tai mukula. Kirjan kansi on rohkea ja tyylikäs
valinta ja vastaa sitä mitä teos tarjoaa: Paljon tietoa sekä upeita valokuvia ja piirroksia, jotka kaikki ovat Roution taidonnäytteitä. Graafinen suunnittelu ja taitto ovat Suvi Segercrantzin.
Tässähän on se kevään odotetuin hetki: Lumikello puskee läpi
jään! Kukan nimi onkin ranskaksi perce-neige eli lumenlävistäjä. Onko mitään
hurmaavampaa kuin valkoinen lumikellomatto, joka toisille on suotu, toisille
ei: Vuosikausia minä turhaan syytin myyriä siitä, että minä luminen nainen en
saa lumikelloja. Turvauduin jopa Else&Vesa Leivon Tulppaanitarhan lumo –kirjan vinkkiin ja rakensin lumikelloilleni reiälliset kasvuastiat, jotka upotin multaan,
kellot sinne ja sitten verkko päälle ja multaa. Se toimi, mutta ei noin jaksa
mitään lumikellomattoja tehdä. Kun luin Roution tyhjentävää selostusta
lumikelloista, tajusin, että olen luultavasti itse pilannut kukinnan, sillä
olen hillitön sipulikukkien ostaja, joka ryntään hankkimaan syyssipulit ’ennen
kuin ne loppuvat’ ja sitten ne saavat odotella istutusta kotona ties miten
kauan. Näin puutarha-ammattilaisemme lumikelloista:
On myös tärkeää, että lumikellon sipulit eivät pääse
kuivumaan. Ne on ostettava kaupasta heti, kun sipulit ovat sinne saapuneet, ja
istutettava mieluiten seuraavana viikonloppuna. Jos istutuspuuhiin ei pääse
pian, on jääkaapin vihanneslokero hyvä säilytyspaikka kukkasipulipussille,
sillä siellä on viileää ja kosteaa.
Aikainen istuttaminen takaa sipulien pysymisen tuoreina ja
sen, että ne ehtivät juurtua ennen talven tuloa.
Halusin aloittaa lumikellolla, kukapa ei, vaikka pidin kovasti alun aukeamasta Lukijalle, jossa keltainen keisarinpikarililja
komeana pisaroissaan: nauttikaamme siis molemmista!
Luin joskus, että tämä kasvi karkoittaa myyrät ja myös moni
sitä minulle vakuutti. Harkitsin kukkaa vähän ylikriittisesti, sillä minusta se
oli liian korea, mutta en ollutkaan nähnyt sitä muuna kuin oranssina ja miten
ollakaan, vaikka en ole eniten keltaisen perään, niin kyllä se väri kevääseen
kuuluu ja nimenomaan keisarinpikarililja on siinä värissä vaikuttava. Ja ne myyrät: Siinä pitkässä penkissä, johon
tätä kasvia istutin ei ole myyriä näkynyt. Ensimmäinen kevät oli erikoinen,
sillä kukan tuoksu toi mieleen Säkylän Katinhännän lumoavat, vanhat puutarhat. Se oli kuin merkki, että tämä kukka kuuluu perinteitä arvostavaan,
vaalittuun puutarhaan. Saila kuvailee tuoksua kettumaiseksi. Voi se olla
sitäkin. Minä olen aivan hulluna kettuihin ja olen oppinut aistimaan
puutarhakettuni nuuhkimalla...
Tämän hurmaavan ’Manly’ narsissin äärellä paljastan, että
Roution kirja sisältää Sipulikukkien käyttöohjeen, Sipuliunelmia puutarhassa,
Sipulit ja mukulat, Lajiesittelyt (puutarhalajit, sisällä talvetettavat ja
huonekasvit), Ohjeita ostamiseen, istuttamiseen, talvettamiseen ja hoitoon ja
Tunnista nousevat versot.
Lajiesittelyn kohdalla sain lievää kammiovärinää
kolmilehdistä, Trillium, lukiessani,
sillä mikä sopisikaan lehtoomme paremmin kuin tämä viehko
pohjoisamerikkalainen, josta löytyy monia eri vaihtoehtoja. Se sopisi sinne
näsiöiden ja lehtokuusamien joukkoon paremmin kuin ehkä mikään muu. Myös
koiranhammas ja nimenomaan lajike ’White Beauty’ olisi kaunis isona
ryhmänä...Toisaalta voisiko mikään olla lumoavampi kasvi lehdossa kuin
valkoinen varjolilja, jonka luvataan leviävänkin:
Sitä vain jaksan ihmetellä, että valkoista varjolijaa on
niin vaikea saada. Kuin ihmeen kautta sain netistä ostettua viime syksynä kolme
juurakkoa ja ne olivat kyllä niin tyyriitä, että kerralla ei enempää olisi
voinutkaan. Toisaalta valkoisen varjoliljan, upean ’Manlyn’ ja kolmilehtien
unelmissakin muistan nyt kun katson pihaani, että vähemmän on enemmän, sillä
kymmenien vuosien scillaistutukset leviävät kiitollisina, sinisinä mattoina
kaikkialla ja kohta nousevat narsisseista viehkoimmat, vanhan ajan
valkonarsissit, Poeticus Actae, joiden tuoksu on hienostuneempi kuin minkään
muun sipulikukan.
Tämän herkän syysvuokon äärellä uskallan luvata, että Sailan
kirjasta löytyy lajeja, joista ette ole kuulleetkaan! No, laukoista on kuultu,
mutta kuinka moni tietää, miten kaunis on Allium amplectens ’Graceful Beauty’
tai kuinka koristeellinen on kärsäkalla, erityisesti Arisaema concinnum –laji ja
kuka tuntee virvaliljat, Bulbocodium? Ja sitten yllättäen kohtaan lapsuuteni
Luvian. On hyvin varhainen kevät länsirannikolla ja minä poimin
pellonpientareelta, kuusien likeltä kukkia, jotka ovat vaatimattomia, mutta
viehättäviä ja yhtä varmasti suven alkuun kuuluvia kuin jäidenlähtö tai
kiurujen saapuminen: käenrieskoja! Kukkia sipuleista kertoo myös käenrieskoista. Niiden jälkeen näen lumipisaroita, joita
oikein opettelin kirjasta Hehkuvat sipulikukat ja sitten istutinkin kesälumipisaraa.
Saila kertoo lumipisaroiden, Leucojum, erot ja myös sen, että nyt on omaksi suvukseen
muutettu syyslumipisara, (Acis autumnalis), joka on vain 15 cm korkea.
Telepatiaa tai ei, toteutin tämän Sailan vinkin jo viime syksynä, paitsi, että
minulla on särkynytsydän Dicentra spectablis ’Alba’:
Kesälumipisara (L. aestivum) on huomattavasti korkeampi,
jopa 50 cm. Se kukkii kevätlumipisaraa myöhemmin, yhtä aikaa särkyneensydämen
(Lamprocapnos spectablis) kanssa, ne muodostavatkin suloisen nuokkuvakukkaisen
parin. Kesälumipisaroiden terälehdissä on vihreät pilkut.
Oi, niihin vihreisiin pilkkuihin hurmaantuu! Minua vie tämä Roution kaunis, tietoa ja ideoita tarjoava teos,
jota pidän mainiona äitienpäivälahjana puutarhailusta pitävälle äidille. Nyt just tuli
äiti mieleen, sillä kävimme viikko sitten puhelimessa keskustelua isän haudan
kukista, jotka meidän on tarkoitus uusia yhdessä. Minä haluaisin sinne kukkasyvennyksen
reunoille valkoista jouluruusua ja keskellä voisi olla sitten vaihtuva
vuodenaikakukka, mutta äiti tyrmäsi heti, että ’ei, ei haudalle perennoita’.
Tarjosin jo kahta pientä sievää hosta halcyonia, joita minullakin on vain kolme,
mutta sekään ei käynyt, sillä äiti pitää begonioista aina vaan:
Tämän kuvan kun näytän äidille ja myönnän, että tästä
kerrottukukkaisesta begoniasta minäkin pidän, kyllä hän on tyytyväinen. Katsokaa kuvaa ja
antakaa menneen maailman tuulien pyyhkiä ylitsenne: Ei ole somea, ei ole
stressiä, on vain tämä 1800 –luvun loppupuolen muotikukka, jota äitimme ja
isoäitimme ovat vaalineet trendeistä välittämättä. Katsomme kuvaa tarkemmin ja yllättäen haluamme saada osamme menneen maailman viehätyksestä eli tervetuloa begoniat!
*****
Tästä kirjasta on blogannut lisäkseni ainakin Anu
*****
Tästä kirjasta on blogannut lisäkseni ainakin Anu
*****
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Leena Lumin huhtiarvonnan 2014 voittajat ovat...
Lumimies nosti huhtiarvonnan voittajat ja he ovat: Katri, Pirkko, Maria, Mai ja Veera. Onnea voittajille♥ Ja kiitos kaikille osallistujille ♥
Odotan nyt voittajien valitsevan kirjalistalta haluamansa teoksen voittojärjestyksessä eli ensin valitsee Katri, sitten Pirkko etc. Kun valinta on tehty, ole ystävällinen ja ilmoita minulle se kera postiosoitteen sähköpostiin leenalumi@gmail.com Sitä mukaa kun saan tiedon halutusta kirjasta, merkitsen listaan ko. kirjan kohdalle 'varattu'.
Toivon voittajien ilmaantuvan viimeistään ke 30.4. klo 12 mennessä.
Huhtikuu on ollut todella outo tänä vuonna. Paljon on tapahtunut, mutta jotenkin nyt alkaa jo selvästi tuntua kuin olisi toukokuu. Koneeni käyttöjärjestelmä on vaihdettu, Lumimies toi minulle tabletin, johon tohdin ihmetellä, että 'mitä minä sillä teen?' Viherlandiassa tulee käytyä usein ja kohta taas. Muuten päivät menevät ulkona puutarhaillessa. Auto-onnettomuuden aiheuttaman raiskion aukkoon olemme istuttaneet mm. tuurenpihlajan, sen juurelle yhtä kaunista syysruskapensasta pari kappaletta (se kerroksellisuus!), jonka nimeä ei tiedä edes puutarhurini, pensasruusun, lännenhemlokin (ikivihreä havu) sekä kukiksi lehtosinilatvaa, lemmikkiä, scillaa ja akileijaa. Jaoin myös muutamia liian tiukkaan kasvaneita valkonarsisseja (Poeticus Actae).
Tulevasta sen verran, että tänään vihdoinkin pääsen Saila Roution kirjan Kukkia sipuleista nautintoon. Sipulikukkahulluus on ihan oma alalajinsa puutarhakiihkossa ja varmaan se hiukan valottuu taas kerran, kun olen lukenut Sailan kirjan. Ilonan ihana Kokonainen, joka sisältää 16 naisen selvitymistarinat tulee myös ennen äitienpäivää ja itselleni annan syntymäpäivälahjaksi Agneta Rahikaisen Edith Runoilijan elämä ja myytti, josta tietysti kerron sitten myös teille. Lisäksi sain eilen luettua kirjan, jonka vien äidilleni lahjaksi eli Pirjo Rissasen Sun ystäväsi armaasi.
Nyt jään odottelemaan voittajien yhteydenottoja, otan ison mukillisen teetä ja avaan Sailan kirjan...
Suloista sunnuntain jatkoa teille kaikille!
Love
Leena Lumi
Someone Like You
Odotan nyt voittajien valitsevan kirjalistalta haluamansa teoksen voittojärjestyksessä eli ensin valitsee Katri, sitten Pirkko etc. Kun valinta on tehty, ole ystävällinen ja ilmoita minulle se kera postiosoitteen sähköpostiin leenalumi@gmail.com Sitä mukaa kun saan tiedon halutusta kirjasta, merkitsen listaan ko. kirjan kohdalle 'varattu'.
Toivon voittajien ilmaantuvan viimeistään ke 30.4. klo 12 mennessä.
Huhtikuu on ollut todella outo tänä vuonna. Paljon on tapahtunut, mutta jotenkin nyt alkaa jo selvästi tuntua kuin olisi toukokuu. Koneeni käyttöjärjestelmä on vaihdettu, Lumimies toi minulle tabletin, johon tohdin ihmetellä, että 'mitä minä sillä teen?' Viherlandiassa tulee käytyä usein ja kohta taas. Muuten päivät menevät ulkona puutarhaillessa. Auto-onnettomuuden aiheuttaman raiskion aukkoon olemme istuttaneet mm. tuurenpihlajan, sen juurelle yhtä kaunista syysruskapensasta pari kappaletta (se kerroksellisuus!), jonka nimeä ei tiedä edes puutarhurini, pensasruusun, lännenhemlokin (ikivihreä havu) sekä kukiksi lehtosinilatvaa, lemmikkiä, scillaa ja akileijaa. Jaoin myös muutamia liian tiukkaan kasvaneita valkonarsisseja (Poeticus Actae).
Tulevasta sen verran, että tänään vihdoinkin pääsen Saila Roution kirjan Kukkia sipuleista nautintoon. Sipulikukkahulluus on ihan oma alalajinsa puutarhakiihkossa ja varmaan se hiukan valottuu taas kerran, kun olen lukenut Sailan kirjan. Ilonan ihana Kokonainen, joka sisältää 16 naisen selvitymistarinat tulee myös ennen äitienpäivää ja itselleni annan syntymäpäivälahjaksi Agneta Rahikaisen Edith Runoilijan elämä ja myytti, josta tietysti kerron sitten myös teille. Lisäksi sain eilen luettua kirjan, jonka vien äidilleni lahjaksi eli Pirjo Rissasen Sun ystäväsi armaasi.
Nyt jään odottelemaan voittajien yhteydenottoja, otan ison mukillisen teetä ja avaan Sailan kirjan...
Suloista sunnuntain jatkoa teille kaikille!
Love
Leena Lumi
Someone Like You
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Anna Ahmatovalle
Ehkä onnistuin tavoittamaan sanat,
joita kaltaisenne pitää ominaan.
Jos erehdyn - vähät siitä piittaan,
en ryhdy rikettäni korjaamaan.
Kuulen puisten käytävien keskustelun,
märkien kattojen puheensorinaa.
Muuan kaupunki alkaa kasvaa esiin,
jo alkuriveillä sen voi tunnistaa.
Vainuten Laatokan peilityynen pinnan
hän nousee ja juoksee veden äärelle
torjumaan uupumusta, mutta turhaan:
kanavissa löyhkää mädälle jätteelle.
Kuin tyhjä pähkinä kuuma tuuli pomppii
kanavan pinnalla ja värisyttelee
lyhtyjä, ompelijan silmäluomia,
kun hän sillalta kauas tähyilee.
Katseiden terävyydessä on eroja,
ja monin tavoin kuva tarkentuu -
valkeiden öiden silmin kaukaisuus
kuolemaa väkevämmin avautuu.
Sellainen olette - en hetkeäkään usko
suolapatsaaseen, josta kirjoititte,
vaimoon, jonka yhden katseen tähden
ikiajoiksi maahan naulasitte.
Jo varhain, ensi runoissanne,
kylvitte tarkan proosan jyvät kypsymään.
Kipinäjohdin - se on katseenne.
Se sytyttää menneisyyden sykkimään.
- Boris Pasternak -
Sisareni, elämä Runoja (Tammi, suomennos Marja-Leena Mikkola)
joita kaltaisenne pitää ominaan.
Jos erehdyn - vähät siitä piittaan,
en ryhdy rikettäni korjaamaan.
Kuulen puisten käytävien keskustelun,
märkien kattojen puheensorinaa.
Muuan kaupunki alkaa kasvaa esiin,
jo alkuriveillä sen voi tunnistaa.
Vainuten Laatokan peilityynen pinnan
hän nousee ja juoksee veden äärelle
torjumaan uupumusta, mutta turhaan:
kanavissa löyhkää mädälle jätteelle.
Kuin tyhjä pähkinä kuuma tuuli pomppii
kanavan pinnalla ja värisyttelee
lyhtyjä, ompelijan silmäluomia,
kun hän sillalta kauas tähyilee.
Katseiden terävyydessä on eroja,
ja monin tavoin kuva tarkentuu -
valkeiden öiden silmin kaukaisuus
kuolemaa väkevämmin avautuu.
Sellainen olette - en hetkeäkään usko
suolapatsaaseen, josta kirjoititte,
vaimoon, jonka yhden katseen tähden
ikiajoiksi maahan naulasitte.
Jo varhain, ensi runoissanne,
kylvitte tarkan proosan jyvät kypsymään.
Kipinäjohdin - se on katseenne.
Se sytyttää menneisyyden sykkimään.
- Boris Pasternak -
Sisareni, elämä Runoja (Tammi, suomennos Marja-Leena Mikkola)
torstai 24. huhtikuuta 2014
Kirsi Tuominen: Syötävän kaunis piha - Nykyaikainen hyötypuutarha
Vehreä ja viihtyisä piha on kerroksellinen. Se miellyttää
silmää, koska olemme tottuneet luonnossa samanlaiseen erikorkuisten kasvien
yhidstelmään. Lisäksi useassa kerroksessa oleva kasvillisuus toimii sekä melun
vaimentajana että tuulensuojana. Kerroksellista puutarhaa voikin kutsua
eräänlaiseksi metsäpuutarhaksi, ja sen voi hyvin perustaa myös hyötykasveista.
Yläkerroksen kasvit, hedelmäpuut, antavat suojaa niin auringolta kuin
katseiltakin. Köynnöksen voi istuttaa kasvamaan pitkin hedelmäpuun runkoa ja
antamaan lisävehreyttä. Puiden välisissä aukoissa kasvavilla keskikorkeilla
hyötykasveilla, kuten marjapensailla, voidaan lisäksi ohjata kulkua tai rajata
alueita. Matalia hyötykasveja, kuten yrttejä, voidaan käyttää maanpeitekasvien
tapaan.
Näin hortonomi ja puutarhapettaja Kirsi Tuominen kirjassaan
Syötävän kaunis piha – Nykyaikainen hyötypuutarha (Minerva 2014), joka
todellakin painottuu juuri puutarhan hyötykäyttöön ulkonäöstä
tinkimättä. Tarvitaan vain hieman uutta ajattelua eli emme viekään hyötykasveja
kauas itsestämme vaan tuomme ne vaikka oleskelutilamme lähelle antamaan
rehevyyttä ja näkösuojaa.
Eikö vain ole tässäkin viihtyisä ruokaryhmä, vaikka monet
keittiöpuutarhan kasvit ovat ihan olotilan likellä.
Minua itseäni kiehtoo vuosi vuodelta enemmän
kerroksellisuus. Olen alkanut miettiä keskikorkeita matalampia kasveja, pieniä
pensaita ja siksi tieni viekin huomenna atsaleaostoksille. Mitä hyötyä
kerroksellisuudesta sitten on, siitä mainitsi jo Kirsi alussa eli näkö-, melu-
ja tuulensuoja.
Maksimissaan riittävä reunuskasvillisuus voi muuttaa
pienilmastoa niin, että jos vyöhyke on vaikka III, voivat puutarhan parhaissa
paikoissa selvitä jopa vyöhykkeen II kasvit. Itse olen kasvattanut
pohjoisseinustalle vapaan kuusiaidanteen ja muilla reunoilla on sitten lajeja
vähän rikkaammin. Ai niin, paitsi itäsuunnassa on Lumimiehen vaalima täydellinen
kuusiaita!
Tuominen neuvoo aloittamaan kerroksellisen pihan
rakentamisen jo olemassa olevista kasveista. Useimpien puiden juurelle voi
istuttaa erilaisia höyty- tai muita kasveja ja näin voi todellakin toimia myös
hdelmäpuiden kanssa, kunhan muistaa, että iso puu varjostaa alla olevaa
kasvustoa ja hedelmäpuut vaativat kasvien väleihin astinkivet, että saadaan
sadonkorjuu sujumaan.
Perinteisesti kasvimaa on viety jonnekin puutarhan perälle,
koska se ei kaiken aikaa vuotta ole yhtään kaunis, mutta Syötävän kaunis piha antaa vinkit siihenkin, miten kasvimaasta saadaan kaunis ympäri vuoden. Alla
oleskelupation viereen sijoitettu kasvimaa:
Kirsin kirja on niin hyödyllinen, että minä tunsin itseni
ihan hyödyttömäksi puutarhakeijuksi, sillä olen poistanut kokonaan kasvimaan,
jonka tilalle laitoin hedelmäpuutarhan ja tietysti marjapensaita. Ja hyvin tuottavan
vatukon hävitin jouluviikolla vuonna koivu ja tähti. Mikään ei vedä rumuudessa
vertaa talviselle vatukolle, sen tukinaruille ja niille pylväille, joihon
tukinarut on kiinnitetty. Oli hirveä pakkanen, mutta minä kaadoin kuumaa vettä
niille järeille tukikepeille, kunnes sain ne pois talvimaisemaani pilaamasta.
Ja kuvitelkaa: Lumimies huomasi tihutyöni vasta seuraavana keväänä! Mutta tiedän, että on puutarhureita, joita
kiinnostavat tällaiset aiheet kuin Syötävän kaunis piha, Hyötykasvien viljelyn
menestymisen edellytykset, Ota huomioon, kun suunnittelet istutuksia,
Hyötykasvien monipuolinen käyttö, Koristeelliset vihannekset sekä Hyvät
kaverit, Syötävät kukat, Astiaviljely antaa lisää tilaa, Kasvimaan erilaiset
muodot ja Taimien kasvatus ja hankinta.
Mutta jos olisin hyödyllinen puutarhuri, enkä vain korean ja
villin puutarhan perään, hankkisin nyt tällaiset pajusuojat kasvimaalle. Näin
taimet suojataan eläimiltä ja näiden päälle on helppo vetää tarvittaessa
hallaharso. Minusta tätä voisi soveltaa myös mansikkamaalle, sillä mikään ei
ole niin kamalaa kuin verkot, joihin lintuparat sotkevat itsensä!
Kirjassa on mm. kiinnostava tietoisku, jossa mainitaan mitä ja
paljonko pitäisi viljellä 4-henkisen perheen marjapensaita sekä hedelmäpuita,
jotta heistä jokainen saisi suosituksen mukaisen 400 grammaa kasviksia,
hedelmiä ja marjoja päivässä.
Syötävän kaunis piha esittelee kaikki tuntemamme tavalliset
ja myös vähän erikoisemmat kasvit. Minua hedelmäpuuintoilijana kiinnosti tieto,
että nyt on jo kehitetty aprikoosi- ja
persikkapuut, jotka selviävät Etelä-Suomessa. Tämä tarkoittaa sitä, että menee
enää hetki, kun on kehitetty samoista hedelmistä omat puut ainakin III ja IV –vyöhykkeille.
Näin kauniisti kasvaa tuoksuherne, joka ei tosin ole
syötävä, mutta tässä voisi yhtä hyvin kasvaa vaikka ruusupapua, jota mm. itse
ostin pari pussia vaaleanpunakukkaista lajiketta. Sen palot ovat jo syötävät.
Ilo kertoa, että parsaa rakastavalle on kirjassa
täydellinen kasvatusohje!
Kiinnostava ja uutta tietoa tarjoava on luku Hyvät kaverit, jossa luetellaan, mitkä
yrtit kumppanuuskasveinaan parantavat kasvin makua tai mitkä yrtit toimivat
tuholaisten- ja tautien torjujina. Esimerkiksi retiisin maku paranee, jos sen kumppanina kasvaa
vihanneskrassi ja tomaatin maku paranee persiljasta. Basilika puolestaan torjuu
kurkkukasvien härmää ja kärpäsiä. Basilika on myös muutenkin hyvä hyönteisten
karkottaja eli basilikaruukku oven ja ikkunan likellä pitää kärpäset pois
sisätiloista.
Syötävissä kukissa on monta suosikkiani, mutta niitä syövät jo
kotilot ihan riittävästi, vaan jos joku nyt itse haluaa omia kukkiaan syödä
niin voi aloittaa vaikka orvokeista ja krasseista...
Minulla on ollut vieras, joka meinasi syödä harmaamalvikkini
kukat! Mietin, että miksi voikukka ei kelpaa...
Syötävän kaunis piha –kirjan kuvat ovat pääasiassa Juha
Kivimäen, jonka ovat myös piirroskuvat. Kirsi Tuominen on toinenMaanpeitekasvit – Luo vehreä pihapiiri tekijöistä. Toinen on puutarhaguru Olavi
Niemi. Mainittu kirja on ensimmäinen puutarhakirja, joka on kivunnut yli viiden
blogivuoteni kymmenen luetuimman kärkeen. Nyt kirjasta on ollut kiinostunut jo
5 504 lukijaa!
Syötävän kaunis piha – Nykyaikainen hyötypuutarha on
tositekijän tietoteos, jossa on kaikki kavatusniksit pensasmustikasta
rosmariiniin ja vielä kaikki siltä väliltä eksoottisia uutuuksia unohtamatta. Vinkkaa myös että jos etanat ovat riesana, kannattaa istuttaa isooppia!
Tästä kuvasta tuli kiva olo. Vaikka ostan suurimman osan
valmiina taimina eli en kasvata siemenistä, koska ei ole sitä talvipuutarhaa, niin
toki joka vuosi idätän krassit, ruusupavut, tuoksuherneet ja persiljan. Näistä kiireellisin on nyt persilja, sillä se itää hitaasti.
Siis nyt taimet itämään!
tiistai 22. huhtikuuta 2014
Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken
On kuuma kesä 1990. On heinänkorjuuaika. Maria viettää kesää
poikaystävänsä Johanneksen suvun tilalla otettuna vastaan kuin perheenjäsen.
Siegfried, talon isäntä tekee pitkää päivää sekä sahallaan että maatilallaan.
Hänen vaimonsa Mariannen pikkupuodin tuulikello, Mariannen ensimmäinen ostos
länsipuolelta, kun DDR lakkasi ja muuri murtui, soittaa uuden aikakauden
sävelmää, jossa kahtia jaettu kansa hitaasti alkaa etsiä yhteisiä juuriaan,
sulauttaa historioitaan toisiinsa sekä opetella jälleen yhdessä elämistä. Pieni
kylä, jossa kapea kuja johtaa kahdelle tilalle, Brendelin ja Hennerin.
Daniela Krienin kertomus kuumasta kesästä 1990 entisen
DDR:n puolella Vielä joskus kerromme kaiken (Irgendwann werden wir uns alles
erzählen, Gummerus 2014, suomennos Ilona Nykyri) on poikkeuksellisen tyylikäs
kuvaus nuoren Marian intohimon kesästä uuden ajan tuulien koskettaessa kaikkia, mutta Marian ne heittävät kokemukseen, josta vain harvat edes tietävät ja vielä harvemmat kokevat: Kaiken nielevään rakkauteen vailla mitään estoja!
Maatilan työt, länteen aikanaan lähteneen Hartmutin vierailu
uuden vaimonsa ja poikiensa kanssa, arkiset askareet, pöytään aterialle
kokoontunut vähäpuheinen perhe, Johanneksen yllättävä kiinnostus valokuvaukseen
sekä into muuttaa nopeasti länteen, Marian auringon paahtamat niska ja
käsivarret sekä toinen käynti Münchenissä, länsipuolella, kaikki tuo hengittää
vanhan kastanjan varjossa, kun taas jossain:
Hän on neljänkymmenen, minä kuudentoista. Thorsten Henner ja
Maria Bergmann. Ei se ollut raiskaus, vaikka kaikki merkit siihen viittaavatkin.
Nyt minä olen kuitenkin niskan päällä. Mutta Hennerin kaltainen mies ai anna
kuusitoistavuotiaan tytön olla niskan päällä.
Maria putoaa kiellettyyn intohimoon, josta kasvaa elämää
suurempi rakkaus. Hän elää kesänsä kaksoiselämää, jossa Johanneksen kanssa ei
ole enää paljoakaan yhteistä, ei paljon sanottavaa ja Johanneskin katselee
häntä enimmäkseen kameran linssin läpi. Maria elää lukemaansa Karamazovin
veljeksiä samanaikaisesti kun rakastaa miestä kuin oli Humisevan harjun Heathcliff!
Kuumat päivät virtaavat toinen toisensa perään ja Hartmutin
vierailu saa Siegfriedin innostumaan vierailusta Baijerin Demeter-tiloilla,
joissa on käytössä biodynaaminen viljely ja joissa nautakarjakin pääsee
laiduntamaan.
Elokuun viimeisenä päivänä perhe kokoontuu katsomaan
televisiosta, miten yhdistymissopimus allekirjoitetaan ja DDR liittyy Saksan
liittotasavaltaan. ’Wir sind das Volk, wir sind ein Volk’ on tullut todeksi.
Myönnän, että Daniela Krienin kirja on hengästyttävä eikä
sitä lueta pätkissä vaan kun aloitin, lopetin aamuyöstä kun viimeinenkin sivu
oli kääntynyt. Ei ole mikään ihme, että Krien voitti kirjallaan parhaan nuoren
kirjailijan palkinnon, eikä ole ihme, että kirjan käännösoikeudet on myyty jo
viiteentoista maahan. Kirjasta tehdään myös elokuva. Kaikki tämä hyvin odotettua,
sillä Krien on loistavalla tavalla yhdistänyt nuoren tytön ensimmäisen
todellisen intohimon, kielletyn rakkauden, läähättävän helteen, Saksan yhdistymisen
sekä maatilan arjen tavalla, jonka jälki värisyttää. Vielä joskus kerromme kaiken on teos kaikkien aistien juhlien vaalijoille, mutta kattaus on yllättävä!
Sanoinkuvaamaton häpeä pakottaa katseeni maahan. Kunpa maa
nielaisisi minut. Seison paikallani, Henner ei sano mitään. En tiedä mikä tunne
minussa on voimakkain: kyltymätön kaipuu saada kokea uudestaan jotain
viimeöisen kaltaista, tämän hetken nöyryyttävyys ja nautinnollisuus, pelko,
nuoren naisen ylpeys ja toive että joku murtaa sen. En liiku.
*****
Kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Marjatta Erja,
Karoliina Jane Omppu Kirjasähkökäyrä ja Donna Mobilen kirjat
torstai 17. huhtikuuta 2014
Pääsiäistä kohti...
Nyt alamme itsekukin siirtyä pääsiäisvapaalle. Lupaan palata vasta seuraavana arkena, paitsi yksi pieni poikkeus, joka vahvistaa lupaukseni ja se liittyy johonkin, jonka eräs ihana lukijani minulle lähetti. Ensi viikolla ovat tulossa kevään viimeiset puutarhakirjat ja tänä iltana aloitan jonkun romaanin, mutta en yhtään vielä tiedä minkä. Lukuaikaa ei pääsiäisestä huolimatta ylen ruhtinaallisesti ole, sillä puutarha vie ja sunnuntaina saapuvat nuoret & koiruudet. On kuin talo täyttyisi ilokaasusta! Oli niin kivaa käydä taas lemmikkiliikkeessä ostamassa Taikalle ja Dinalle heidän erityisnannojaan. On yksi tietty nami, jonka Dina saa meillä joka ilta kun tulee mun viekkuun nukkumaan ja kohta Taika oppii saman jutun. Toki prinsessoilla on prinsessapedit, mutta vain Taika niistä vähän perustaa. Vielä;)
En millään tajua, kuka kumma meillä syö noita Leafin suklaamunia. Astia toisensa jälkeen on täytetty ja aina vain on tyhjää. Muistaisin, että minulla on menossa kampanja 'mahdu suvimekkoihisi', joten minä olen ihan syytön...
Nyt kaikki pääsiäispaussille, mutta yritän visiteerata siellä sun täällä, jonne en ole aikoihin ehtinyt. Muistakaa huhtiarvonta!
Aurinkoa, sadepisaroita, luonnon ja puutarhan kevätihmeitä, lepoa, hyviä kirjoja, hetkiä rakkaiden parissa, herkkuja, grillikauden avauksia. Parasta pääsiäistä ikinä teille kaikille tasapuolisesti ♥
Love
Leena Lumi
En millään tajua, kuka kumma meillä syö noita Leafin suklaamunia. Astia toisensa jälkeen on täytetty ja aina vain on tyhjää. Muistaisin, että minulla on menossa kampanja 'mahdu suvimekkoihisi', joten minä olen ihan syytön...
Nyt kaikki pääsiäispaussille, mutta yritän visiteerata siellä sun täällä, jonne en ole aikoihin ehtinyt. Muistakaa huhtiarvonta!
Aurinkoa, sadepisaroita, luonnon ja puutarhan kevätihmeitä, lepoa, hyviä kirjoja, hetkiä rakkaiden parissa, herkkuja, grillikauden avauksia. Parasta pääsiäistä ikinä teille kaikille tasapuolisesti ♥
Love
Leena Lumi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)