Saila Routio: Kukkia sipuleista

Minusta puutarhailu on eräänlaista ihanaa hulluutta, jota voi ymmärtää vain toinen yhtä puutarhasta innostunut. Ystäväpiirikin valikoituu osin kasvi-intoilun perusteella ja ei ole yhtään haitaksi, jos on avioliitossa miehen kanssa, joka hoitaa kaikki pensasruusut, lukuisat eri kompostit, kevätruiskutukset, omenapuiden kevätleikkuut sekä oman intohimonsa eli kuusiaiadan. Kohta kolmekymmentä vuotta yhteistä puutarhailua on tuonut esiin kaikki puolet niin toisesta kuin itsestä. On ihanaa huomata kun toinenkin lumoutuu ruusujen avautuvista nupuista ja kaikellaan siitä paratiisista, jota on vuosikymmeniä luotu. Toisaalta myönnän, että puutarhahulluudessa on ihan oma maaninen alalajinsa, jolle parempi puolisko ei niin syty, mutta josta itse olen yhtä tulessa kuin puista ja se on sipulikukat. Itseäkin heikottaa, kun ajattelen mitä summia olen maahan kaivanut syksy syksyn jälkeen, mutta aina täynnä toivoa ja iloa siitä, mitä elämyksiä saammekaan keväällä kokea. Paljon on sipulikukkia virrannut, mutta nyt on mukaan tullut kokemuksen suoma tieto sekä tietysti nimenomaan sipulikukkia käsittelevät puutarhakirjat, jotka eivät mitenkään lievennä intoa sipulikukkiin, vaan päinvastoin kasvattaa janoa erikoisuuksiin!

Maisema-arkkitehti, puutarhatoimittaja ja kotipuutarhuri Saila Roution teos Kukkia sipuleista (Moreeni 2014) on tämän kevään sipulikukkakirja ja pidän siitä, että se keskittyy juuri vain näihin ’unelmamukuloihin’, on niitten nimi sitten sipuli, juurakko tai mukula. Kirjan kansi on rohkea ja tyylikäs valinta ja vastaa sitä mitä teos tarjoaa: Paljon tietoa sekä upeita valokuvia ja piirroksia, jotka kaikki ovat Roution taidonnäytteitä. Graafinen suunnittelu ja taitto ovat Suvi Segercrantzin.

Tässähän on se kevään odotetuin hetki: Lumikello puskee läpi jään! Kukan nimi onkin ranskaksi perce-neige eli lumenlävistäjä. Onko mitään hurmaavampaa kuin valkoinen lumikellomatto, joka toisille on suotu, toisille ei: Vuosikausia minä turhaan syytin myyriä siitä, että minä luminen nainen en saa lumikelloja. Turvauduin jopa Else&Vesa Leivon Tulppaanitarhan lumo –kirjan vinkkiin ja rakensin lumikelloilleni reiälliset kasvuastiat, jotka upotin multaan, kellot sinne ja sitten verkko päälle ja multaa. Se toimi, mutta ei noin jaksa mitään lumikellomattoja tehdä. Kun luin Roution tyhjentävää selostusta lumikelloista, tajusin, että olen luultavasti itse pilannut kukinnan, sillä olen hillitön sipulikukkien ostaja, joka ryntään hankkimaan syyssipulit ’ennen kuin ne loppuvat’ ja sitten ne saavat odotella istutusta kotona ties miten kauan. Näin puutarha-ammattilaisemme lumikelloista:

On myös tärkeää, että lumikellon sipulit eivät pääse kuivumaan. Ne on ostettava kaupasta heti, kun sipulit ovat sinne saapuneet, ja istutettava mieluiten seuraavana viikonloppuna. Jos istutuspuuhiin ei pääse pian, on jääkaapin vihanneslokero hyvä säilytyspaikka kukkasipulipussille, sillä siellä on viileää ja kosteaa.

Aikainen istuttaminen takaa sipulien pysymisen tuoreina ja sen, että ne ehtivät juurtua ennen talven tuloa.

Halusin aloittaa lumikellolla, kukapa ei, vaikka pidin kovasti alun aukeamasta Lukijalle, jossa keltainen keisarinpikarililja komeana pisaroissaan: nauttikaamme siis molemmista!

Luin joskus, että tämä kasvi karkoittaa myyrät ja myös moni sitä minulle vakuutti. Harkitsin kukkaa vähän ylikriittisesti, sillä minusta se oli liian korea, mutta en ollutkaan nähnyt sitä muuna kuin oranssina ja miten ollakaan, vaikka en ole eniten keltaisen perään, niin kyllä se väri kevääseen kuuluu ja nimenomaan keisarinpikarililja on siinä värissä vaikuttava. Ja  ne myyrät: Siinä pitkässä penkissä, johon tätä kasvia istutin ei ole myyriä näkynyt. Ensimmäinen kevät oli erikoinen, sillä kukan tuoksu toi mieleen Säkylän Katinhännän lumoavat, vanhat puutarhat. Se oli kuin merkki, että tämä kukka kuuluu perinteitä arvostavaan, vaalittuun puutarhaan. Saila kuvailee tuoksua kettumaiseksi. Voi se olla sitäkin. Minä olen aivan hulluna kettuihin ja olen oppinut aistimaan puutarhakettuni nuuhkimalla...

Tämän hurmaavan ’Manly’ narsissin äärellä paljastan, että Roution kirja sisältää Sipulikukkien käyttöohjeen, Sipuliunelmia puutarhassa, Sipulit ja mukulat, Lajiesittelyt (puutarhalajit, sisällä talvetettavat ja huonekasvit), Ohjeita ostamiseen, istuttamiseen, talvettamiseen ja hoitoon ja Tunnista nousevat versot.

Lajiesittelyn kohdalla sain lievää kammiovärinää kolmilehdistä, Trillium,  lukiessani, sillä mikä sopisikaan lehtoomme paremmin kuin tämä viehko pohjoisamerikkalainen, josta löytyy monia eri vaihtoehtoja. Se sopisi sinne näsiöiden ja lehtokuusamien joukkoon paremmin kuin ehkä mikään muu. Myös koiranhammas ja nimenomaan lajike ’White Beauty’ olisi kaunis isona ryhmänä...Toisaalta voisiko mikään olla lumoavampi kasvi lehdossa kuin valkoinen varjolilja, jonka luvataan leviävänkin:

Sitä vain jaksan ihmetellä, että valkoista varjolijaa on niin vaikea saada. Kuin ihmeen kautta sain netistä ostettua viime syksynä kolme juurakkoa ja ne olivat kyllä niin tyyriitä, että kerralla ei enempää olisi voinutkaan. Toisaalta valkoisen varjoliljan, upean ’Manlyn’ ja kolmilehtien unelmissakin muistan nyt kun katson pihaani, että vähemmän on enemmän, sillä kymmenien vuosien scillaistutukset leviävät kiitollisina, sinisinä mattoina kaikkialla ja kohta nousevat narsisseista viehkoimmat, vanhan ajan valkonarsissit, Poeticus Actae, joiden tuoksu on hienostuneempi kuin minkään muun sipulikukan.

Tämän herkän syysvuokon äärellä uskallan luvata, että Sailan kirjasta löytyy lajeja, joista ette ole kuulleetkaan! No, laukoista on kuultu, mutta kuinka moni tietää, miten kaunis on Allium amplectens ’Graceful Beauty’ tai kuinka koristeellinen on kärsäkalla, erityisesti Arisaema concinnum –laji ja kuka tuntee virvaliljat, Bulbocodium? Ja sitten yllättäen kohtaan lapsuuteni Luvian. On hyvin varhainen kevät länsirannikolla ja minä poimin pellonpientareelta, kuusien likeltä kukkia, jotka ovat vaatimattomia, mutta viehättäviä ja yhtä varmasti suven alkuun kuuluvia kuin jäidenlähtö tai kiurujen saapuminen: käenrieskoja! Kukkia sipuleista kertoo myös käenrieskoista. Niiden jälkeen näen lumipisaroita, joita oikein opettelin kirjasta Hehkuvat sipulikukat ja sitten istutinkin kesälumipisaraa. Saila kertoo lumipisaroiden, Leucojum, erot ja myös sen, että nyt on omaksi suvukseen muutettu syyslumipisara, (Acis autumnalis), joka on vain 15 cm korkea. Telepatiaa tai ei, toteutin tämän Sailan vinkin jo viime syksynä, paitsi, että minulla on särkynytsydän Dicentra spectablis ’Alba’:

Kesälumipisara (L. aestivum) on huomattavasti korkeampi, jopa 50 cm. Se kukkii kevätlumipisaraa myöhemmin, yhtä aikaa särkyneensydämen (Lamprocapnos spectablis) kanssa, ne muodostavatkin suloisen nuokkuvakukkaisen parin. Kesälumipisaroiden terälehdissä on vihreät pilkut.

Oi, niihin vihreisiin pilkkuihin hurmaantuu! Minua vie tämä Roution kaunis, tietoa ja ideoita tarjoava teos, jota pidän mainiona äitienpäivälahjana puutarhailusta pitävälle äidille. Nyt just tuli äiti mieleen, sillä kävimme viikko sitten puhelimessa keskustelua isän haudan kukista, jotka meidän on tarkoitus uusia yhdessä. Minä haluaisin sinne kukkasyvennyksen reunoille valkoista jouluruusua ja keskellä voisi olla sitten vaihtuva vuodenaikakukka, mutta äiti tyrmäsi heti, että ’ei, ei haudalle perennoita’. Tarjosin jo kahta pientä sievää hosta halcyonia, joita minullakin on vain kolme, mutta sekään ei käynyt, sillä äiti pitää begonioista aina vaan:

Tämän kuvan kun näytän äidille ja myönnän, että tästä kerrottukukkaisesta begoniasta minäkin pidän, kyllä hän on tyytyväinen. Katsokaa kuvaa ja antakaa menneen maailman tuulien pyyhkiä ylitsenne: Ei ole somea, ei ole stressiä, on vain tämä 1800 –luvun loppupuolen muotikukka, jota äitimme ja isoäitimme ovat vaalineet trendeistä välittämättä. Katsomme kuvaa tarkemmin ja yllättäen haluamme saada osamme menneen maailman viehätyksestä eli tervetuloa begoniat!

*****

Tästä kirjasta on blogannut lisäkseni ainakin Anu

*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa