Siis olisihan se kiva Luvian murteella tässä päästellä koko teksti, mutta kyvyt ei taida enää riittää, jos ovat koskaan riittäneet, kun pakkaa tulemaan sekaan porin murretta aika paljon. Tällaista siis oli Luvialla lauantaiaamuna kun kävimme isän haudalla. Kuva on otettu vanhalta hautuumaalta ja tuo pihlaja kantoi niin paljon marjoja ja lunta, että ihan kuin sadusta. Olen asunut Luvialla neljännesvuosisadan ja tällä merenrantakylällä on ikuinen sija sydämessäni. Palasimme äidin luota tänään iltapäivällä ja ajattelin laittaa vähän epätasaisia kuvia viikonlopultamme, josta tietenkin puuttuvat pahimmat hulluttelut, äidin ziljoonan sortin isänpäiväpöytä ja monta muuta, mm. se, miten vävypoika eli Lumimies, leikkaa anoppinsa kuuset, miten saimme aikaan karaoken, nauroimme kuin syntymähumalaiset ja mukaan oli liittynyt myös Merjan mies Pekka, joka arvuuttelukisassamme keksi kuka on minun ikisuosikkilaulajani.
Lauantaina kuitenkin lähdimme äidin ja sisareni Merjan kanssa Suomen parhaaseen kalaravintolaan nauttimaan merenantimista. Kyseessä on Reposaaressa sijaitseva Kalaravintola Merimesta, jossa on tullut käytyä jo kerta jos toinenkin. Joka pöydästä on merinäköala, mutta osassa on kuin olisi melkein ihanassa meressä kiinni. Minun piti kuvata jokainen ruokalaji, jonka söin, mutta niin siinä vain kävi, että
kuvattua tuli vain alkupalat. Kalaravintola Merimestassa on tosi hyvä noutopöytä, jossa jo alkupaloista syö itsensä hyvinkin täyteen ja aina voi alkupalojakin hakea lisää. Kuvassa minulla vain yhdellä sortilla silakkaa, mutta tarjolla oli monella sortilla, katkarapusalaattia, graavia lohta, uunilohta, sienisalaattia etc. Otimme pitkällä kaavalla, sillä olimme juhlimassa äidin 87 vee syntymäpäiviä.
Vasemmalla sisareni Merja, sitten minä ja äiti. Äiti on tosi vauhdikas ja aikaansaapa eli puutarhassa tapahtuu paljon muutoksia joka suvi, hän kävelee päivässä kilometrejä vai pitäisikö sanoa, että kiitää rollaattorilla niin lujaa, että vauhti ihan hirvittää, laittaa karjalaiseen tyyliin pöytään niin monta sorttia, että ette uskoisi, jos kertoisin, lukee monia lehtiä, seuraa useita tv-ohjelmia, on ajankohtaisasioista tyttäriään paremmin perillä ja taitaa selkäkin pelittää nuorempiaan paremmin. Istuminen tekee meistä nuoremmista raaskuja. Äidin puutarhassa muuten kukki jouluruusu ja sen tähden...Kerron sitten jatkon toisessa jutussa.
Ennen alkupaloja sisareni vähän kuvaili...
eli näitä on nyt sitten räpsinyt vähän kuka vain ja kahdella kameralla.
Minulla on aina mieli merelle, joten tämän kuvan kalastuspaatista nappasin ikkunan läpi ihan pöydästämme eli kyllä täällä miljöö on yhtä tärkeässä asemassa kuin kalaherkut. Ja meri on ihanista ihanin kaikkina vuodenaikoina. Myönnän auliisti, että haaveilen eniten kaikista asioista, jotka voisivat tapahtua, että voisin ryhtyä Kyllikki Villaksi ja kiertää rahtilaivoilla maailmaa...
Joka pöydällä oli jouluruusuja ja kaikki pöydät täyttyivät. Olimme viisaasti valinneet lauantain, sillä isänpäivänä paikkaan varmaan jonotettiin. Myönnän noutaneeni kaksi kertaa alkupaloista ja sen jälkeen valitsin pääruoaksi uunilohen voi-valkoviinikastikkeella. Myönnän: En ole ikinä syönyt niin hyvää lohta vielä, joten santsasin sitäkin. Ei tullut kuuloonkaaan ihana jälkiruokakakku, mutta maistoin sitä Lumimieheltä lusikallisen ja se oli aivan taivaallista.
Tässä sisarukset sinisessä hetkessä kotiin lähdössä. Samasta paikasta löytyy kuva suvelta 2013 jutussa Yyteri, rakkaani - Reposaari se toinen mokoma vikittelijä! Tänne vielä palaamme ja monta kertaa, mutta nyt auton nokka kohti Luviaa ja otetaanpa pieni näyte Luvian murretta Kyllikki Wahlströmin kirjasta Friipaik:
Myöhäise syksyn kylmyys o jo ilmas. Mut kivi tuntu lämpymält mun kättän vasta. Siin mää istu ja kattele. Piirtäjä seiso muu viäresän. Käsi kuljetta kynä, paper krahisee ja muu lapsuure koton piha ja se rakennuksep piirtyväp paperil. Asuntrivi o aikkaisaatos muuttun, mut navet ja saun ovaj juur niinko ennenki. Keskel piha seiso käkkyräine omenpuu ja suurev viherjäise omenak kiiluvas se larvas. Kaikes o viäl jottai sama ja kumminki erillaist. Pihal om paikoi, joihi ei enä mennä. Ei näyp polkku Kalle-Tommilan kaevol, eik kellari. Uusil asukkail o omap polkus.
Aurink laske naveton katonharjan taa. Taevas punerta, yäks tule pakane. Mää nousen kivelt ja lährem piirtäjäm peräs kävelemä häne autoas kohre. Friipaik jää.
Luvialt kotosi
Leena Lumi