Tiitiäisen satupuu: Vastaan Opuscolon haasteeseen Runoreissussa - Kirsi Kunnas 90 vuotta!

Vastaan Opuscolon haasteeseen Runoreissussa - Kirsi Kunnas 90 vuotta, kertomalla pienen tarinan, joka liittyy perheessämme vahvasti juuri Kirsi Kunnaksen kirjaan Tiitiäisen satupuu (WSOY), jossa Maija Karman kuvitus. Koska kyseessä on haaste, haastan nyt ensin

Katjan,  Jennin, Saran sekä Main ja kuka vain haluaa, saa osallistua!

Ja tässä haasteen säännöt kopsattuna Valkoisen Kirahvin blogista:

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kerro, mikä Kirsi Kunnaksen runoista on sinulle tärkeä ja miksi. Voit myös kertoa, miten olet tullut tutuksi runoilijan tuotantoon. Tekstin tyyli on vapaa. 

2. Kirjoita aiheesta blogiteksti, jonka yhteydessä mainitset haasteen alkuperän. Liitä tekstiisi haasteen säännöt.

3. Lähetä haaste 3-5 Kirsi Kunnaksen runoihin tutustuneelle. 

4. Kerro osallistumisestasi vastaamalla tähän viestiin. Teen jälleen koosteen vastausten pohjalta.

5. Aikaa vastaamiseen on joulukuun kuudenteen päivään saakka. 

Minulle raskaudet, kummatkaan, eivät ole olleet itsestäänselvyyksiä. Sain esikoiseni aikanaan vasta endrometrioosileikkauksen ja hormonihoidon jälkeen. Sitten tapahtui melanooma, avioero ja muutto tänne harjukaupungin saarelle. Kun vauvaa ei kuulunut lähdin tapaamaan minut aiemmin leikannutta professoria Turkuun. Jälleen endrometrioosileikkaus ja hormonihoito. Nyt mahdollisuus saada vauva oli paljon vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Kun se vihdoin tapahtui ja heti kun olimme varmistaneet gynekologiltani, että kaikki on kunnossa, aivan liitelin harjukaupungin katuja ja syöksyin ostamaan Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen Satupuun sekä kuvassa kirjan ja pupun alla olevan suloisen nallepeiton. Luin Tiitiäistä jo odottaessani, sillä olin vakuuttunut, että vauva pitää runojen rytmistä. Esikoisen kanssa oli ollut hauska lukea myös tätä kirjaa, sillä Vanha Vesirotta piti lukea aina tarpeen tullen: "Vanha Jaakko Vaakko Vesirotta on - aivan totta - vanha hieno herkkä rotta, joka kärsii ammattinsa vuoksi kuhanuhaa, vesiköhää, ryskäyskää. Ja katsos, nyt se juoksi suoraan kaislavuoteeseen ja makaa jalat luoteeseen ja kuono kohti kaakkoa, Se auttaa Jaakko vaakkoa."

Vanha Vesirotta runo tuli tärkeäksi, koska esikoisen nimi on Jaakko. Runo on pitkä, tuossa yllä on siitä vain osa, mutta ehdottomasti osaan sen vieläkin ulkoa. Se oli myös taikalääkettä, joka auttoi parantumaan niin pahasta mielestä kuin flunssasta. Taitaa toimia vieläkin...

Kuopuksesta tuli sitten Meri, mutta hyvin pitkään hän oli meille Tiitiäinen. Joka iltainen tuutulaulu ennen kuin alkoivat lukuillat oli tämä:"Tiitiäinen metsäläinen / pieni menninkäinen,/ posket tehty puolukasta,/ tukka naavatuppurasta,/ silmät on siniset tähdet.// Tiitiäinen metsäläinen,/ pieni meninkäinen,/ keinu kuusen kainalossa,/ tuutu tuulen kartanossa, / sammuta siniset tähdet!" Me tietysti lauloimme aina 'Meri-menninkäinen', joten tästä laulusta tuli tyttärelle hyvin oma ja mukavasti unten poluille saattava.

Tällainen pieni kirppu oli prinsessamme. Ensi vuoden iso projekti tulee olemaan kuvata digille kaikki albumien kuvat ennen kuin on liian myöhäistä. Tähän olisi nyt kuulunut ihana kuva siskosta ja sen veljestä, kun Meri just ja just seisoi ja Jaakko-veli piti kättään turvana, mutta ehkä sitäkään ei ole vielä kuvattu digille, sillä en löytänyt, joten

tässä sitten kuva tämän vuoden heinäkuulta eli sisko ja sen veli, Meri ja Jaakko, joille on luettu Kirsi Kunnaksen satupuuta melkein heidän ensihenkäyksestään: Tiitiäiset!

Lastenkirjat Leena Lumissa

PS. Joihinkin kirjoihin liittyy tarinoita niiden lukemisesta ja toinen juhlavuottaan viettävä eli Tove Jansson on myös ollut mukana elämämme kiemuroissa kirjallaan Kuka lohduttaisi nyytiä?