Kevään 2016 kirjasatoa kohti pakkasen paukkuessa!

En helpostikaan ala luettelemaan niitä kirjoja, joita aion lukea, sillä mieli saattaa muuttua, kirja ei vedäkään tai mikä yleisintä, en nykyään enää tiedä kovastikaan etukäteen mitä aion lukea, sillä kun kaksi suurinta kustantamoa siirtyi paperisista katalogeista nettiin, olen ollut vähän pihalla. Alla oleva on vain suuntaa antavaa kevään lukemistoani, ei kiveen hakattua. Otan myös pitkin matkaa vinkkejä sekä kustantajilta, lukijoiltani että etenkin muilta kirjabloggaajilta. Valitan kustantajia, jotka puuttuvat tältä listalta, mutta harvoin tulee vuotta että en lukisi melkein kaikilta jotain viimeistään syyskaudella. Nyt keväällä olen jälleen huomioinut monet puutarhailua harrastavat lukijani ja myös keittiön puolella on luvassa herkuttelua.

WSOY:n keväästä ajattelin lukea ainakin:

Tommi Kinnunen: Lopotti

Anthony Doerr: Davidin uni

Tammelta:

John Irving: Ihmeiden tie

Colm Tóibín: Nora Webester

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus

Atenalta:

Ralf Rothmann: Kuolema keväällä

Docendolta:

Katja Lahti, Minna Sukuvaara: Kodin sisustussuunnittelun käsikirja

Ilona Pietiläinen: Mansikkapaikka. Kauneimmat kesäiset piilopaikat

Linda Pietilä: Rakas puolivilli puutarha. Kesähetkiä ja kukkakuumetta

Gummerukselta:

Pirjo Rissanen: Paju pieni

Ida Simons: Tyhmä neitsyt

Marceline-Ivens ja Judith Perrignon: Isä, et koskaan palannut

Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet

Karistolta:

Marja-Leena Virtanen: Verho

Helena Lylyharju&Kari Martiala: Parasta kalasta

Johnny Knigalta:

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Otavalta:

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi

Sadie Jones: Kotiinpaluu

Siri Hustvedt: Elää, ajatella, katsoa

Leena Putkonen: Superhyvää suolistolle!

Avaimelta:

Maria Salonen: Axel Munthen jäljillä

Katja Jalkanen&Aino-Maria Savolainen: Korot kopisten. Käytännön opas kulttuuriviidakkoon

Minervalta:

Peter James: Rikoksen merkit

Marjut Helminen: Appelsiinilehto

Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja. Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen

Miriam Gebhart: Ja sitten tulivat sotilaat. Saksalaisnaisten kohtalo toisen maailmansodan voittajien käsissä

Bella Linde&Lena Granefelt: Omasta maasta. Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja

Paula Ritanen-Närhi: Nykyaikainen kaupunkipuutarha

Shawna Coronado: Viherseinät. Uutta ilmettä puutarhaan

Tiia Koskimies: Parhaat piiraat. 50 suolaista ja makeaa herkkua kotikeittiöstä

Bazarilta:

John Williams: Butcher's Crossing

Kustantamo S&S:ltä:

Erica Jong: Elä ja uneksi

Outo, ajan katoava virta...Ensi viikolla kirjaboggaajat äänestävät jo Blogistaniassa viime vuoden parhaimmat kirjat. Aika tarkkaan aion nyt uppoutua noin kuusisataasivuiseen Ann-Maria MacDonaldin Armon yöhön, sillä sain Linnuntiestä sellaisen lukuhurmion, että haluan lukea myös kirjailijan esikoisen eli 'mistä hän oikein tulee, mistä on tehty Linnuntien kirjoittaja?' Näin kävi viime vuonna Jean Rhysin Kvartetin ja Huomenta, keskiyö kanssa ja sitä edellisenä Jayne Anne Phillipsin kanssa, jolta olenkin lukenut jo useampia teoksia, mutta Suojeluksella aloitin. Joistain kirjailijoista vain tulee 'omia kirjailijoita'.

Pidellään pakkasia, muistetaan pikkulintujamme monipuolisella eri lajit huomioivalla tarjoilulla, sytytetään kynttilöitä jo aamiaispöytään ja luetaan oikein nautinnolla lämpimien huopien alla kaakaomuki vieressä höyryämässä...talvi.

Love

Leena Lumi

ensimmäinen ja toinen kuva Pinterest

keskimmäinen kuva Riitta Konttisen kirjasta Taiteilijatoveruutta, Ada Thilén, Lukeva tyttö maisemassa, 1896

Kolmas ja viimeinen

En halua pelkooni kohmettua,
    paras kutsua Bachin Chaconnea
         ja muuatta miestä sen mukana.
Ei hänestä tule puolisoa,
         mutta kahdeskymmenes vuosisata
              hämmentyy meistä kahdesta.
Satuin luulemaan häntä siksi,
         jolle salaisuus oli lahjoitettu
              ja katkera kohtalo säädetty.
Yö on sumuinen, hän on myöhässä
         matkalla luokseni Fontankan taloon
                 juomaan uuden vuoden viiniä.
Ja siitä loppiaisillasta
               hän muistaa kynttilänvalon
                     ja vaahteran ikkunan takana,
                           runoelmani kuolemanlennon...
Ei hän anna keväistä sireeninoksaa,
         ei rukousta, ei sormustaan -
              hän tuo minulle tuhon tullessaan.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova - Valitut runot (Tammi 2008, toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola)

Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä

Kerro se tarina, kokoa tapahtumat yhteen, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä. Muuten kudos rispaantuu langoiksi, jotka linnut poimivat pesäntekotarpeiksi. Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat puulattialle.

Ja Mimi kertoo tarinan: ”Olipa kerran pieni acadilainen sairanhoitaja, jonka nimi oli Mimi, ja nuori komea ilmavoimien upseeri, jonka nimi oli Jack...”

Ann-Marie MacDonaldin teos Linnuntietä (The Way the Crown Flies, Tammi 2004, suomennos Kaijamari Sivill) on lukemistani tarinoista yksi pakahduttavimmista. Luin kirjan joulun verkkaisina välipäivinä lukijani Tarun suosituksesta. Luen mieluusti välillä muutakin kuin uutuuksia, joten tartuin kirjaan odottaen keskihyvää tarinaa yli 800 sivun verran. Olin valmistautunut romantiikkaan, siihen kudottuun rikokseen sekä lapsikertojaan Madeleineen. Olin valmis kohtaamaan vääryyttä, petosta, valehtelua, verta...Kukaan ei kuitenkaan varoittanut minua niistä tunnemyrskyistä, joihin tietyt maisemat, paikannimet, täydelliset isät, rikotut pikkutytöt, särjetyt nuoret miehet, keltaiset perhoset, painajaisunten labyrintit, aikuisten sokeus, eläinten silmät, loputtomat kilometrit pitkin itärannikkoa, sitten taas uusi koti kaikkien muiden jälkeen ja lopulta siitäkin tulee taas koti...kaikki asettuu paikoilleen, on gemütlich, minut vie. Saksasta tulee yhtä kaunis kieli kuin on nainen kaunis yllään miesten paita ja Mimi laulaa ”Bei mir bist du schön...”, mutta vasta sen jälkeen kun he ovat tanssineet ”Unforgottable, that’s what you are...”

McCarthyn perhe on palaamassa komennukselta Saksasta. Isä Jack on ilmavoimien eversti ja Mimi on tietenkin kaiken järjestyksessä pitävä kotirouva, joka tuntee armeijan vaimonormit. Koti tehokkaasti sinne, missä on seuraava kohde, nopea, mutta kodikas asettuminen. Miehen paras on perheen paras, mikä McCarthyn perheessä on helppoa, sillä Jack ja Mimi ovat vieläkin Saksasta kaksi lasta mukanaan palatessaan hullunrakastuneita toisiinsa. Jack tuntee, että Mimi on hänen kotinsa ja Mimi saa tuskin pidettyään itseään irti komeasta, palvovasta miehestään. Mukanaan heillä on autossaan paitsi lapset, muistonsa Saksan vuosilta, alpit, herkut, monet ystävät, paljon saksan kieltä. On ’60-luvun alku ja satu on kuin alkamassa ja lentäjälle edes taivas ei ole kattona: He ovat päättäneet tehdä kaiken oikein, he ovat päättäneet saavuttaa paljon. Varjona seuraa kuitenkin kylmä sota, avaruuden valloituskilpa, taistelu kuusta, kertomus raketeista ja eräs tarina Hamelnista, vanha satu:

Rampa, niin kuin lapsi, joka säästyi joutumasta vuoreen kun pillipiipari johdatti lapset pois. Me emme ole maksaneet pillipiiparille ennen kuin olemme kuunnelleet tarinan. Ja hän vie meidän lapsemme yhä vain.

Tapahtumia ilman muistia. Luita ilman lihaa. Puolikas tarina – kuin tyhjään peiliin tuijottavat kasvot, kuin ihminen ilman varjoa.

Mitä varjot tekevät? Ne tavoittavat.

Hiljainen kanadalainen varuskunta Centralia ottaa sisään asettuvan McCarthyn perheen kotoisasti vastaan. Perhe asettuu ja kahdeksanvuotiaasta Madeleinesta tulee tarinan kertoja. Siinä, missä aina epäilen lapsikertojia, löysin Madeleinesta heti Joyce Carolyn Oatesin Sisareni,rakkaani Skylerin vertaisen kertojan. Hän on tarkka havannoija ja huomaa pienetkin yksityiskohdat, vaistoaa tunnelmat, näkee varjon pilkesilmissä, mutta hän on vain lapsi ja ennen kaikkea hän on isänsä tytär...Maman palvoo isoveljeä Mikea ja puhuu tämän kanssa ranskaa, Madeleine puolestaan tuskin jaksaa odottaa, että olisi jo ilta ja papa tulisi peittelemään hänet.  Papa kuuuntelee kuitenkin ehkä Kennedyn puhetta maailman pisimmästä aseettomasta rajasta...ei, nyt on jo menossa Kuuban kriisi ja vanhempien huomio on täysin kiinni sekä Kanadan että Yhdysvaltojen suunnitelmissa. Jack saattaa olla myös ajatuksissaan ja katua, että lähti mukaan korkean luokan poliittisiin salaisuuksiin, joista hän haluaisi eroon keinolla millä hyvänsä, mutta aika kuluu ja kohta on Oktoberfest –tanssiaiset upseerikerholla, Mimi näyttää niin houkuttavalta tirolilaispuvussaan, joka maksoi omaisuuden Garmischissa ja

”Aimees-tu cette couleur, Michel?”

“Très chic”, Mike sanoo.

“Sehr schön”, sanoo Madeleine, ja Mimi halaa häntä.

Kukaan ei nyt ehdi huomata kuka on poissa. Kohta ovat grillijuhlat ja sitten...Missä istuvat varikset ja katsovat kangasta, jossa on keltaisia perhosia ja kankaan alla? Missä alkaa vääryys? Kerro Jack, missä se alkaa? Jack...

Olen nyt lukenut Ann-Marie MacDonaldilta ensimmäisen kirjan ja Armon yö, hänen esikoisensa on jo tulossa. Kirjailija tietää, mistä kirjoittaa, sillä hän on syntynyt 1958 Baden-Badenissa, jossa  Kanadan ilmavoimilla oli tukikohta. Sen jälkeen kirjailija on asunut monissa Kanadan kaupungeissa. Linnuntietä on niin täydellinen teos, että jos tämä ei olisi lukuvuoteni ensimmäinen kirja, sanoisin, että tässä on lukuvuoteni 2016 paras tarina. Ajattelen silti niin, sillä MacDonaldilla on juuri se, mitä ihailen: Tarina kasvaa hänen kertoessaan, hän osaa kasvattaa uhkaa ja kuljettaa samalla mukana kontrasteja, joiden takia piina ei kasva Sisareni, rakkaani mittoihin, vaan liikumme jossain Suojeluksen hengityksessä, sillä sama surumielinen usva lopulta muokkaa kirjan henkilöiden kohtalot ja sen mitä heistä tulee. Madeleine tietää jo teininä, että hänestä tulee koomikko ja kun hänen draamaopettajansa Aida toteaa hänelle: ”Nauru kuplii kyynelten lähteistä, enkelini, ja sinun lähteesi pohjalla on verta”, minulle valaistui, että olen löytänyt uuden Phillipsini! Mutta palvon paitsi draamaa ja sen rakentamista, myös oikeaa tempoa ja kieltä joka ei kysy lupaa, vaan vie mennessään. Lukekaa, eläkää, maistakaa tätä:

Aamu on kaukainen maa, jonne pääsee vain yön kautta, eikä Sharon...

Milloin on aamu? Onko silloin aamu, kun ruohossa näkyy kastetta? Silloin kun lehti tömähtää rappusille? Silloin kun ikkunasta näkyvä vaisu valo hukuttaa lukulampun valon? Sammuta se. Päiväpeitto on yhä...Ne henget ja virtaukset, jotka kaikkea liikuttavat, jättävät huoneen ja kaiken mitä siellä on kuin...Maa vaatii huonetta omakseen. Milloin on aamu?

Linnuntietä on kirjoitettu tähtiin. Tähdet putoavat alas helähtäen soittaen tarinaa rikoksesta ja rakkaudesta, vääryydestä ja valosta, kaikesta mikä on meille annettu ja kaikesta mikä on otettu meiltä pois. Poissa ovat äänet, tuoksut, askeleet, nauru, eräs vilkutus...Talot katsovat tyhjin silmin ja olisimme aivan lohduttomia ellei loistava kertojamme tarjoaisi meille yhtenäisen juonen lohtua, tarinaa joka saa meidät näkemään keltaiset perhoset ilmassa juuri ennen kuin lennämme tähtiin.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Katja/Lumiomena, Irene/Kingiä, kahvia ja empatiaa,  Susa/Tunteella ja järjellä,  Kirsi/Kirsin kirjanurkka, Maria/ Sinisen linnan kirjasto  Luetut, lukemattomat  Annika/Rakkaudesta kirjoihin ja Maisku/Täysien sivujen nautinto Kirjapolkuni  ja Kirjoihin kadonnut

Lupaan kautta tähtien ja täysikuun, että vuonna 2016...

Lupaan kautta tähtien ja täysikuun, että vuonna 2016:

♥unelmoin enemmän

♥lupaan unohtaa pahimman painajaiseni: elämäni ei riitä kaikkien kirjojen lukemiseen

♥kävelen enemmän samalla ihmetellen, miksi kävelin Salzburgissa 20 kilometriä viidessä päivässä sitä huomaamatta, kun täällä paratiisisaarella olen alkanut selvästi keksiä tekosyitä Olgan lähdön jälkeen...

♥järjestän ja pidän järjestyksessä vaatakaappini ettei Lumimies traumatisoidu enempää

♥lupaan vähemmän tavaroita, enemmän elämyksiä

♥nukun enemmän

♥olen läsnä enemmän

♥hankin HBOn, jos The Affair ilmestyy sinne kolmannella tuotantokaudella

♥lupaan olla luopumatta silmänympäysvoiteesta, joka on sairaan tyyris, mutta tehokas

♥lupaan olla lukematta yli sataa kirjaa vuodessa

♥palaan Wieniin Klimtin, tämän naisen sekä Ephrussin suvun takia

♥tuon blogiini paljon puutarhakirjoja

♥asennutan lisää linnunpönttöjä

♥tuplaan aamiaiseni

♥katson sydämeen, en kilpavarustelun tuloksiin

♥mahdun kolmeen kotelomekkooni kahdeksasta kesäkuussa

♥enemmän iloa, vähemmän inttäjiä

♥en sure sitä, mille en mitään voi

♥enemmän tilaa kuvataiteelle

♥mummoni Amandan poluille

♥hyvästi 8 cm:n korot....nyyyyh

♥roikun kiinni tähdissä vaikka kynnet irtoaisivat

♥muistan edelleen Mika Waltarin 'vapauden, suvaitsevaisuuden, kauniin turhuuden'

♥olen kiitollinen ja myös sanon sen

♥lupaan edelleen saada sinut nauramaan joka päivä

♥uneksin meristä, kevään kukista, kirjosiepon pesinnästä, alpeista, mustarastaan laulusta, pilkkeestä silmissäsi, sukeltamisesta...

♥olen täynnä valoa ja lopulta Valonkantaja, jos elämä suo

Tähtihuimausta♥

Leena Lumi

Englishman in New York

Leena Lumin puolivuotiskatsaus 2015, syystalvi

Elokuun 6. pnä vein Leena Lumin puutarhaan keijunmekot jutulla Keijunmekot - nuo somat viettelijättäret  Kukapa olisi uskonut, että kuvaan niitä vielä lumessakin kukkimassa.

Elokuun 11. pnä koimme Reposaaren kuumaa huumaa  Merimestassa tietysti syömässä ja mukana äiti ja sisko. Sisko otti tämän kuvan pinkillä pokkarillani ja valitti ettei näe mitään;) Kiitos Merja♥

Elokuun 20. päivänä nautittiin melonisalaattia, jonka vein tietysti Ruokareseptit Leena Lumissa

Elokuun 21. pnä julkaisin Elämä kantaa...Leena Lumin puolivuotiskatsaus 2015, syystalvi, jossa kerroin tyttäremme erosta monivuotisesta poikaystävästään ja uuden rakkauden löytymisestä. Kuvassa Sami, josta jutussa myös...

Elokuun 28. pnä kirjoitin Rahasta eli ylipitkä vastaukseni JOnnalle juttuun Miten hallita kustannuksiaan?

Syyskuun 18. pnä mietin taas kerran jaksamista jutussa Ledien tunnelmissa, miettimistä jaksamisesta ja viikonloppua kohti...

Syyskuun 25. pnä kirjoitin Villiviini - syysruskan airut ja magnolian kukan tärkeä asia

Lokakuun 3. pnä lähdimme Vuosaaren satamasta kohti Saksaa. Torstaina 8, pnä lokakuuta aloin postata matkapäiväkirjaa Syysmatka Saksan, Tsekin, puolan ja Slovakian kautta kohti Itävaltaa Viivyimme kolme viikkoa ja jollain tavalla paras matka ikinä, sillä vaikka osa oli niin tuttuja, että hotellien omistajatkin ottivat halaten vastaan, osa oli täydellisen uutta, sillä en ollut koskaan käynyt esim. Krakovassa, joka yllätti minut täysin. Oli myös todella fantatastista tavata ystävämme Helmut ja hänen kaunis tyttöystävänsä Lucia Nitrassa, jossa asuimme linnassa. Linnayö ja illallinen olivat yllätyshääpäivälahja Helmutilta, jonka olemme tunteneet jo kauan. Jutusta löytyy monia hyviä hotellivinkkejä ja myös tiedot Chateau Apponysta. Matkaamme mahtui rentouttavia laivapäiviä, huimaavaa ajoa Tatra-vuoristossa hernerokkasumussa noin kahden kilometrin korkeudessa, Krakovan yllätykset, minivillisikoja, Klimtin taidetta Wienissä, liian monta Apfelstrudelia, ihania illallisia, hotelli kuin Agatha Christien elokuvista, Bad Kissingenin kylpyläkaupungin charmia kuin myös rakkaat viisi päivää Salzburgissa. Lumimies laski, että jutussani on 177 kuvaa!!!!

Lokakuun 24. pnä kirjoitin jutun Puolitoista miljoonaa visiittiä: Te teitte sen!!! Kiitos! Kun aloitin ystävänpäivänä helmikuussa 2009, en voinut kuvitella mitään tällaista...Elämä se yllättää. Te yllätitte♥

Lokakuun 29. pnä putosi kirjallinen pommi, sillä sain kuulla Leena Lumin tulleen Cisionin (medianäkyvyyteen erikoistunut maailmanlaajuinen yritys) toimesta jo toistamiseen valituksi suosituimmaksi kirjablogiksi! Kun olin toipunut kirjoitin jutun Kyynelehdin, olen vähän sekaisin...Cision listasi suosituimmat kirjablogit 2015 ja... 

Lokakuun 31. pnä Valitse Vuoden 2015 Kaunein Kirjan Kansi Leena Lumissa ja Arvonta!

Marraskuun 3. pnä pohdittiin Isälle Reinot vai kirjoja? Nämä Lumimies on lukenut tänä vuonna...

Viides marraskuuta valmistauduttiin isänpäivän ruokapuoleen jutussa Isänpäiväää kohti keittiön puolella eli mitä meillä syödään isänpäivänä!

Marraskuun 7. pnä kirjoitin Tiedän, että mieheni ei ole isäni, mutta...ja Isä rakas, kaikki taivaan tähdet Sinä!

Torstaina marraskuun 12, pnä listasin ihania asioita marraskuulta, jolloin maa ei enää martona makaa, vaan Marraskuu on mahdollisuus ja tilaisuus uuteen!

Sununtaina 15. marraskuuta ratkesi Vuoden 2015 Kauneimmat Kirjan Kannet ovat...ja Arvonnan Voittajat!

Perjantaina 20. marraskuuta julkaisin facehaasteen yli 15 vuotta vanhoista kuvista myös blogissa: Hetkituhansia muistoissa...ja hyvää viikonloppua!

Marraskuun 26 pnä jäin pitkälle viikonlopulle kera Ilona Pietiläisen huikean grillimajakuvan: Pitkälle viikonlopulle kera tunnelmien!, sillä saimme vieraaksemme koko viikonlopuksi

Helmutin Itävallasta! Hän oli hyvin vaikuttunut Muuratsalon saaresta, eikä suotta ja haluaa tulevaan taloonsa samanlaisen saunan kuin meillä. Rentoa menoa Helmutin kanssa niin Nitrassa, Wienissä kuin Muuratsalossa.

Joulukuun 6. tietysti Itsenäisyydelle!

14. pnä joulukuuta lähdimme Luvialle förskottijoulunviettoon Pepin kautta piipahtaen

16. joulukuuta Vuoden 2015 parhaat kirjat Leena Lumissa

Torstaina 17. joulukuuta Kirjoja joululahjaksi eli mitä olen käärinyt paketteihin perheelleni ja ystäville

Joulukuun 18. pnä kirjoitan Joulupöytä on sekä perinteitä että uusia tuulia  

21. joulukuuta Hannele Salmelan enkeleillä Joulu meidän kaikkien - vuodenaikajuhlista lumotuin aina vain!

27. joulukuuta Unohtumaton joulu!

Ja tänään 29. joulukuuta: Halit ja synttärionnittelut sinulle Meri♥ 

Kiitän teitä kaikkia menneestä vuodesta ja toivotan teille kaikille Onnellista Vuotta 2016♥

Love
Leena Lumi

Happy New Year

Unohtumaton joulu!

Saimme Merin, Samin ja koiruudet Dinan ja Taikan luoksemme jo jouluaatonaattona, mikä tuntui niin hyvältä, sillä vietimmehän aattona 30-vuotishääpäiväämme. Kuvat suurenevat klikkaamalla. Klick!

Moneen vuoteen Meri ei ole ollut aattona kotona, vaan on tullut vasta joulupäivänä, joten ah, mikä autuus nähdä Meri ihmettelemässä kuusta, katsomassa rakkaita vanhoja koristeita, joita hän on pikkutyttönä jo asetellut tarkkaan harkiten. Ja tietenkin kuusen alle oli Välikaton Feetu tuonut lahjoja. Tässä on jo aatto, jossa valmistaudumme maljapuheisiin. Meri sai taas meidät kyyneliin todetessaan, miten me olemme olleet hänelle aina esimerkkinä parisuhteesta jollaisen hän haluaa.

Joulusta ja hääpäivästämme tuli moninkertaisesti unohtumaton, sillä aattona Meri sai jonkun vatsapöpön, joka ei voinut johtua runsaasta noutopöydästämme, sillä söimme kaikki samoja ruokia. Kun Merin olo rauhoittui, aloitti Taika-koiruus, joka ei ollut myöskään saanut mitään koirille sopimatonta...Kaiken huipuksi tein siis sitten sitä mielettömän hyvää lanttulaatikkoa, joka löytyy täältä Minä ja Sami söimme sitä erityisen intoina, istuimme pöydässä ja sitten minulta putosi haarukka. Ihmettelin, että tyhjäkö se oli...Seuraavana aamuna tunsin hiuksissani jotain kovaa: Haarukassa ollut lanttulaatikko oli lennähtänyt hiuksiini, mutta kukaan ei huomanut sitä vaikka yksi kuvakin otettiin niin että...Astianpesukone irtisanoi itsensä aattona, juuri kun aloimme valmistautumaan monen päivän ruokailuihin useilla sorteilla ja  kattauksilla. Olemme nauraneet ihan hysteerisinä, että tästä puuttuu enää vatsatautinen vauva!

Melkein Kiljusen herrasväki perhekuvissa, joita otimme tosi monta, sillä tästä joulusta halusimme muita muistoja kuin ruokakuvia. Rauha maassa, pesukone koki ihmekorjaantumisen, maassa kuuraa edes ja sielussa perhefiilis. Saimme myös aineettoman hääpäivälahjan, sillä 'latinoparimme' tarjosi meille huikean tanssiesityksen. Sami myös soitti kitaralla fadoa...Wau!

Meidän kyyhkyläiset sekä Dina-koiruus.

Mikä harmi, että tämä kuva ei anna ulos sitä, miten upea on Sannan tekemä joulupuukortti, mutta paranee kun klikkaatte kuvaa. Oksissa on kuin pieniä kirkkaita timantteja ja yhdestä oksasta roikkuu lanka, jossa punainen 'timantti'.

Jatkamme joulua vielä ja aiomme nyt täyttää juustotarjottimen ja siirtyä koko konkkaronkka takkahuoneeseen katsomaan elokuvaa Mamma Mia, jota minä ja R. emme ole vielä nähneet.

Perhe on parasta♥

joulutunnelmissa
Leena Lumi

Joulu meidän kaikkien - vuodenaikajuhlista lumotuin aina vain!

Nyt kun mielet alkavat kääntyä jouluun ja tavallaan perheen sisäiseen, muistaa, miten kuluneena vuonna on kohdannut hetkiä, jolloin oma kotimaa on tuntunut täysin vieraalta. Lehdistä on saanut lukea mielipiteitä, joita lukiessa on syntynyt tunne, että ihminen ei välitä, ei pidä toista ihmistä enää ihmisenä. Onneksi vuodenaikajuhlista lumotuin saattaa liikkeelle Joulun Hengen, jonka luulisi herättävän kovimmankin sielun välittämiseen. Suomessa on tuntunut, että elämme jossain lintukodossa, mutta harva ajattelee niin tämän vuoden jälkeen. Meillä on monia ryhmiä, jotka kaipaavat välittämistä ja apua: Ovat maahamme saapuneet pakolaiset, jotka eivät todellakaan huvikseen kotimaitaan jättäneet. Ovat omat köyhämme, jotka elävät kuin eriössä, sillä heitä ei usein edes näe. Kirjoitin viime vuonna:

Kohtasimme erään megamarketin sisäänmenon välikössä tulitikkutytön. Miksi emme olleet häntä ennen huomanneet? Siksi, että olimme liikkeellä aikana, jolloin liikkuvat osattomat. Kesti jonkin aikaa tajuta tuokin asia. Olimme myös kauempana kuin tavallista eli alue ihan eri. Tytöllä oli pitkät vaaleat ja takkuiset hiukset. Hyvin kuluneet ja likaiset vaatteet. Koskettavinta oli pikkutytön ilme, sillä se oli täynnä suurta hämmästystä osattomuudesta ja kysymystä: "Tätäkö on elämä ja tällaistako on se, kun juolu tulee?" Odotimme syrjässä, että näimme vanhempien tulevan, sillä tyttö oli liian pieni kulkemaan yksin. Kunnollisen oloiset, eivät päihteissä olevat vanhemmat, tulivat näyttäen tasan yhtä osattomilta kuin tyttökin.

Lasten eriarvoisuus maassamme on kipeä asia ja tosi. Siinä, missä toinen lapsi näplää älypuhelintaan ja kantaa laukussaan iPadia sekä kertoo Lapin joulustaan omalla mökillä, toinen lapsi on hiljaa, sillä hänellä ei ole mitään toisia hämmästyttävää esitettävää, ei näytettävää. Julma varustelukilpailu alkaa jo hyvin varhain...

Onneksi on Joulu. Se on kuin rakkaus tai runo. Se ei kysy lupaa. Se menee sinne, missä sitä ei osata odottaa. Se hipaisee kaikkia vauvasta vaariin. Se menee luo sairaan ja uupuneen. Se menee luo vauraan ja varattoman. Se leijuu sukujoulujen henkenä, mutta viihtyy myös yksinäisen joulussa. Se silittää vanhuksen ryppyistä kättä. Se ei pelkää kylmiä katuja eikä tyhjien asemahuoneiden yksinäisiä miehiä. Se kaihtaa riitaa ja rähinää. Se rakastaa naurua ja laulua. Se tuo pilkkeen silmiin. Se vaeltaa haudoilla ja muistoissamme. Se tuo rakkaat poisnukkuneet luoksemme. Se saa lapsen silmät säihkymään tähtinä. Se saa mummon silmään kyyneleen. Se saa vanhatkin koiruudet leikkimään ja pennut ihan villeiksi. Se saa minut muistamaan miten jo ennen kuin tiesin kukasta jouluruusu mitään, kutsuin edesmennyttä koiraamme suuriruhtinatar Olgaa jouluruusuksemme...

Joulu on mielentila. Toiset se saa kyynisiksi ja toiset lähtevät sitä jopa pakoon etelän rannoille. Toisissa joulu tuo esiin suurimman liikutuksen, josta he ääni väristen puhuvat kuin viidennestä vuodenajasta. Jouluun liitetään myös lahjat kuusen alla etenkin jos perheessä on pieniä lapsia. Nyt kun suunta on tavaroista elämyksiin, sillä tavaraonnihan kestää vain puolituntia tai kaksi, yhä vähemmän uskon aikuisten innostuvan tavarajouluista. Me päätimme jo monta vuotta sitten Lumimiehen kanssa lopettaa toistemme lahjomisen ja siirtyä elämyspuolelle. Ymmärrän, että lahjoja annetaan lapsille tai nuorelle parille, jolla on vielä tarpeita tavarallekin, mutta kohta nuorenparin komerotkin ovat täynnä ja heillekin voi antaa kykyjensä ja kukkaronsa mukaan elämystä aina suosikkiravintolan illallislahjakortista aurinkolomaan. Mutta ikinä, ikinä älkäämme väheksykö mummon tai äidin kutomia villasukkia. Ne on rakkaudella kudottu ja annettu. Joulu on haudutettua riisipuuroa ja villasukkia!

Otin talteen lauantain 19. joulukuuta Helsingin Sanomien Riikka Tuomivaaran jutun Onnen hinta, joka myötäilee meidän nykyisiä ajatuksiamme tavarasta ja elämyksistä. Tekstissä sosiologi Terhi-Anna Wilska kiteyttää osuvasti:

"Toisin kuin tavara, elämys ei koskaan vanhene."

Joulun Henki on jo liikkeellä, mutta lumisateen tuoksua en vielä tunne...Lumen puute ihan sattuu, mutta Joulun Henki laastaroi kipuni ja johdattaa minut puutarhaan katsomaan jouluruusuani, joka saattaa nyt avata nuppunsa jouluksi. Joulun Henki tavoittaa meidät kaikki. Hänet joka on yksin. Hänet joka on joulun töissä. Hänet joka puuhakkaana valmistaa suurta sukujoulua. Hänet joka viettää nyt ensimmäistä jouluaan ilman omaa rakastaan.Hänet joka on vanha ja uupunut. Hänet joka vaeltaa hautuumaan kynttilämeressä. Hänet joka ei jaksaisi enää yhtään joulua kuin myös hänet, jolle joulu on vuodenaikajuhlista lumoavin.

Joulun Henki ottaa koirat sisälle perhelaumansa pariin. Joulun Henki täyttää lintu- ja oravalaudat. Metsässä peuran kostea katse kuin metsälampi...Pienet eläimet nukkuvat jouluyön untaan: punaturkki kiepillä, pikkuhiiret koloissaan, tupsukorvat pesissään. Uneton koiranulkoiluttaja tähtitaivaan alla. Joulupöydässä mummot ja papat kertovat tarinoita menneistä jouluista ja kaikkihan kuuntelevat, sillä:

"Kerro se tarina, kokoa tapahtumat, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä...Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat lattialle..." (Ann-Marie MacDonald Linnuntietä, suomennos Kaijamari Sivill)

Tarinoiden taika on yhtä ikuinen kuin on Joulu!

Toivotan hyvää joulua kaikille lukijoilleni. Toivotan hyvää joulua laivoille merillä. Toivotan hyvää joulua heille, jotka viettävät ensimmäistä jouluaan maassamme kaukana kotoaan. Toivotan hyvää joulua yksinäisille. Toivotan hyvää joulua unohdetuille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman ihmisille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman eläimille. Toivotan hyvää joulua heille, jotka tekevät pyyteetöntä työtä eläinten hyväksi. Toivotan hyvää joulua vaivaishiirille ja maailman kuninkaille. Toivotan hyvää joulua meille kaikille, että joulun rauha saisi laskeutua yllemme kuin lumenvalo...

"Lumi: pimeän maan ainoa valo."

"Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus."

- Bo Carpelan -
suomennos Caj Westerberg

rakkaudesta jouluun
Leena Lumi

Oi Jouluyö

The Chestnuts Roasting On An Open Fire

Walking in the Air

Ave Maria

O Holy Night

Oi Jouluyö, mukana laulaa shetlanninlammaskoira Iitu

jutun kaikki kuvat Hannele Salmela

Joulupöytä on sekä perinteitä että uusia tuulia

Suostuin aikanaan hyvästelemään perinnejoulut ja meiltä poistettiin joulupöydästä kaikki muut laatikkoruoat paitsi hämäläisen Lumimiehen kaipaamama imelletty perunalaatikko. Tämä oli nuorison toivomus ja lopulta siitä tuli minulle helpotus. Oli kiva keksiä tilalle aina jotain uutta ja erilaista. Nyt kuuluukin kummia, sillä sain toivomuksen, että pöydässä olisi kuitenkin porkkana- ja lanttulaatikkoa. Rosollikin mainittiin oikein erikseen, vaikka olemme itse paljon enemmän innostuneita punajuuri-piparjuurisalaatista. Kerroin tästä Bessulle ja aloitin: "Kuvittele nyt minua taas niitä lanttuja kuorimassa, pilkkomassa, keittämässä, survomassa..., kun olisi niin monta muuta kalojen kanssa..." Bessu alkoi nauramaan ja sanoi, että hän tekee joulun yli kymmenelle ihmiselle ja aina ostaa lanttusoseen valmiina. Olin pudonnut kehityksen kyydistä. Nyt kellarissa odottaa sitten valmissurvos, jonka aioin valmistaa anopin reseptillä, ja sitten aloin kuitenkin varioida:

Maku on täydellinen ja tästä riittää vaikka 20:lle. Jos haluat kurkata, löytyy täältä  Kiva nähdä Samin ilme, kun tänään maistatan;)  KORJATKAA MUSKOTTIPIPPURI MUSKOTTIPÄHKINÄKSI!

Porkkanalaatikko saa tulla Saarioisilta, sillä sitä meillä syö vain Sami, joka heti ilmoittikin, että kaupan loora sopii porkkanassa ihan hyvin. Nyt kertaan taas mitä meillä on pöydässä ja linkitän reseptit, jos jotakuta kiinnostaa:

Alkupalana tarjotaan jokaiselle saaristolaisleivän päälle rakennettu graavisiikatartar mäti-smetanalla ja mummon kurkuilla

Pöydässä on myös mätiä, sipulihakkelusta ja smetanaa. Graavia merisiikaa on muutama kilo ja tänä vuonna toinen osa siitä laitetaan graavauksen jälkeen tarjolle kera kokonaisten rosépippureiden, sillä haluan kokeilla miedon siian rajoja. Pöydässä on myös graavia merilohta sekä minun suurinta herkkuani eli

valkosipuliyrttisilakat Nämä ovat tosiherkkua ja nautin niistä ihan sellaisenaan, perunan kanssa tai leivän päällä. Onnistuvat myös aina, jos vain muistaa, että mausteliemessä lionneet silakat pitää kuivata hyvin.

Tämä imelletty perunalaatikko  oli kymmenes kokeilu, kun aikanaan aloin Lumimiehelle tätä valmistaa. Nyt ei enää vaihdeta, sillä tämä on hyvää!

Joulupatee on sinisten Aarikan lintujen väärti. Pateen ostamme valmiina. Kuvan patee on Riddersheimin maalaispateeta, mutta tänä vuonna pöydässä on saman valmistajan Viherpippuri- ja Karpalopateeta.

Meillä on noutopöytä eli keittiön pöydästä noudetaan. Siellä on sitten myös kalojen oheen Chipstersin Jäämeren salaattia, rosollia, tomaattisalsaa, punajuuri-piparjuurisalaattia ja imelletyn laatikon oheen pieni pala kinkkua. Monen tunnin syöminen ja sitten vaihdan serviisit ja pöytään tuodaan pyörivä juustotarjotin, jossa on jokaisen suosikkijuustoja ja aina joku uusi kokeilu sekä päärynöitä, rypäleitä ja joku hyvä hillo, esim. viikuna- tai karpalohillo. Juomana jäävesi/valko- tai punaviini. Dolcena on melkein aina jäätelö.

Tänä vuonna Meri ja Sami tekevät joulupiparit Kuvan piparkakut ovat rakas lahja Bessulta ja ne ovat suuriruhtinatar Olgan kaudelta...Luonnollisesti aamulla on nautittu riisipuuro, joka on valmistettu höyrykattilassa ja sen kanssa on tarjolla hedelmäsoppaa, johon leikkaan luumut ja aprikoosit aivan pieniksi palasiksi. Sitten vain vettä, keittäminen, sokeria, suurustaminen, vaniljasokeria ja joukkoon muutama kanelitanko. Tämä tehdään tietty edellisenä päivänä. Joulupäivänä menuu on paljolti sama, mutta tapanina pitää olla jo jotain muuta. Tänä vuonna keitän suurten siikojen ruodoista ja päistä kalaliemen kera pippurien, sipulien, tillin, laakerinlehtien, tomaattien..., jonka sitten pakastan. Tapanina on liemi valmis ja sitten vain kalasoppaa valmistamaan.

Aiomme tuoda kuusen sisään maanantaina koristeluun, tiistaina noudamme tuoretuotteet ja keskiviikkoiltana saapuvat jo nuoret. Aattona juhlistamme sekä joulua että 30 -vuotishääpäiväämme, joten aloitamme italialaisella kuohuviinillä...ja kuusen alla on lahjoja, oksilla hopeista lumentomua...

"Nyt kuville putoilee lunta,
nyt tauluissa on alkanut sataa.
      ...siellä täällä leijui
hopeisia kiteitä.
    ...lumiset kirsikkatarhat..."

- Saila Susiluoto -

joulutunnelmissa
Leena Lumi

Let It Snow